Kirjastokassin esittelyä: Luettavaa taaperoille, leikki-ikäisille ja eskarille sekä pikkukoululaisille

Olemme olleet jo melkein kuukauden verran lomalla ja käyneet sinä aikana kirjastossa muutaman kerran. Koska aikani kirjoittaa on tällä hetkellä aika rajattua erinäisten kesäloma-aktiviteettien takia, olen viime aikoina tehnyt muutaman kirjaesittelyvideon sellaisista kirjastolainoista, joista lapseni ovat erityisesti pitäneet. Nuo esittelyt ovat näkyneet sekä Instagramin Storyissa että blogin Facebookissa. Facebookiin pääset tämän sivun sivupalkissa olevasta Facebook-logosta.



Tuorein kirjastolöytö, josta erityisesti vajaa neljävuotias kuopukseni tykkää, on Fearne Cottonin kirjoittama ja Sheena Dempseyn kuvittama kuvakirja Joogavauvat (Kustannus-Mäkelä 2018). Kirjan on suomeksi riimitellyt Minna Ihatsu. Tämä kirja innosti kuopukseni joogaamaan kotona - ja tietysti minut hänen kanssaan. Kävimme lapsen aloitteestaan läpi jokaisen kirjassa esitellyn asennon, veikkei tässä kirjassa varsinaisesti opetettukaan joogaamista. Kirjan vauvat vain tekevät asanoja huvikseen, ja Dempseyn kuvitus esittelee jokaisella aukeamalla uuden asennon. Katso ihmeessä kirjan esittely alla olevasta videosta!




Toisella videolla esittelen useamman kirjan. Joukossa on kirjasuosituksia taaperoille (Peppe- ja Kolmikko-sarjat), leikki-ikäsille (Klaara ja laulava orkidea sekä Pieni Maija), karttakirja kaikille perheenjäsenille (Lumotun maan kartasto), tulevan eskarilaisen lainaamat helppolukuiset PikkuLukuavain-kirjat sekä tulevan tokaluokkalaisen valitsemat kirjat. Olin erityisen iloinen, kuinka paljon uutuuksia kirjaston hyllyistä kesäkuun alussa löytyi. Kannattaa katsoa tarkemmin videolta, millaisista kirjoista on kyse.



Tarkemmin esittelen:
- Mervi Lindman: Peppe potalla
- Maria Nilsson Thore: Kolmikko ulkoilee ja kolmikko leikkii sisällä
- Johanna Hulkko & Marjo Nygård: Pieni Maija
- Sharon Rentta: Klaara ja laulava orkidea
- Laura Ertimo & Satu Kontinen*: Lumotun maan kartasto
- Helena Bross & Kadri Ilves: PikkuLukuavain -kirjat
*Videolla erehdyksessä sanon Konttinen, eikä Kontinen, kuten kuuluisi. 

2 kommenttia:

  1. Kiitos kivoista videoista! Oli tosi kiinnostavaa seurata kirjaesittelyjä vähän eri formaatissa. Mahtavia kirjoja olitte löytäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tällainen kirjavinkkausformaatti on tuntunut mukavalta vaihtelulta. Tulen tekemään näitä jatkossakin. :) Meillä oli tosiaan huippuhyvä kirjaonni tuolla kesäkuunensimmäisellä kirjastokäynnillä.

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.