Anne Muhosen kaunis, mutta myös hieman surullinen sarjakuvaromaani Älä unohda minua (Avain 2021, saatu kustantajalta) kertoo fiktion avulla siitä, kuinka meillä jokaisella on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi, rakastetuksi ja muistetuksi. Aihetta käsitellään pääosin floristi Hillan kautta, mutta tärkeä rooli on myös Hillan kukkakauppaan tet-harjoitteluun saapuvalla Eerolla. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, nykyisyydessä ja takaumien kautta menneisyydessä.
Hilla asuu yksin ja rakastaa selvästi kasvejaan ja työtään. Hän ei ilahdu, kun mies hänen menneisyydestä soittaa vain työntääkseen unohtamansa oppilaan Hillalle harjoitteluun. Poika on juro, hänen kaverinsa vaikuttavat epämääräisiltä, eikä Eeron työotekaan tunnu vakuuttavalta. Hilla soittaa pojan opolle, joka sattuu olemaan tämä menneisyyden mies, ja on sitä mieltä, ettei pojan tarvitse tulla enää uudestaan.
Mies, joka selvästi tuntee Hillan hyvin, saa suostuteltua tämän antamaan pojalle mahdollisuuden, ja aika pian Hilla tajuaa, että heillä on pojan kanssa yhteistä. Hiljalleen nuo kaksi lähentyvät, oppivat tekemään töitä yhdessä ja kumpikin avautuu toiselle omalla tavallaan. Pojasta löytyy sympaattinen puoli, kun käy ilmi, että hän huolehtii kaveristaan Pikusta. Piku ei ole onnistunut saamaan harjoittelupaikkaa, sillä opo varmaan unohti senkin. Lisäksi käy selväksi, että kaikki kolme: Eero, Hilla ja Piku ovat jonkun unohtamia, ja Hilla jopa ryhtyy Eerolla tietynlaiseksi turvallisen vanhemman korvaajaksi, aikuiseksi, jolle voi laittaa tekstarilla x:n, kun haluaa, että tämä soittaa ja käskee jo lähtemään kavereiden luota kotiin.
Samaan aikaan, kun Hilla tarjoaa tukea Eerolle, hän muistelee yhä enemmän omaa menneisyyttään, jossa hän on kokenut menetyksistä suurimman. Hän joutuu kohtaamaan sen kaiken varsin epäreilulla tavalla, ja hetkeksi Hillan maailma hajoaa palasiksi. Sitten tulee puhelu, joka palauttaa Hillan nykyisyyteen. Eerolle on käynyt huonosti. Sairaalassa Eeron selviämisestä murehtii vain yksinäinen Piku, kunnes Hilla ryntää paikalle. Tässä kohtaa tarina hieman hajoaa, ja ehkä jokunen lisäruutu olisi selittänyt Eeron kohtaloa. Loppu on kuitenkin selvästi toiveikas ja eteen päin katsova.
Älä unohda minua todella muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on huomioida toisemme, muistaa ja kuunnella. Itseäni riipaisee tietysti paitsi Hillan suru, myös nämä unohdetut lapset, Eero ja Piku. Kuinka tärkeää onkaan, että jokaisella olisi joku, jolle voisi lähettää x:n, kun kaipaa pelastusta. Joskus sitä kaipaa myös aikuinen. Paikoin tarina hyppi hieman häiritsevästi, ja tavallaan Pikun hahmon mukanaolo olisi kaivannut hieman lisäselitystä, mutta siitä huolimatta tämä kirja kosketti. Muhosen piirustustyyli on selkeää ja miellyttää omaa silmääni. Koska rakastan itse kukkia, niiden tarinassa tuoma lohtu ja onnikin on helppo ymmärtää. Tämä sarjakuvakirja sopii sekä aikuisille että murrosikäisille.
Tämä on ihana ja kauniisti kuvitettu kirja.
VastaaPoista