Koulun aloitus jännittää: Ainon ja Matiaksen jännittävä syksy

Kesälomastani on viikko jäljellä, ja ensi viikon tiistaina on aika aloittaa uusi lukuvuosi tokaluokkalaisten kanssa. Oma esikoiseni aloittaa koulutaipaleensa, joten tähän syksyyn liittyy paljon suuria tunteita: iloa, jännitystä ja odotusta. Tuleva koulun aloitus on ollut lapsemme mielessä jo hyvän tovin, ja olemme yhdessä käyneet läpi monia siihen liittyviä asioita. Olemme harjoitelleet koulumatkaa, ostaneet uuden koulurepun ja miettineet, mitä luokassa ehkä tehdään ensimmäisinä päivinä. Paljon on tietysti sellaista, mitä emme voi harjoitella tai ennustaa, ja uskon, että kaikki tulevat ekaluokkalaiset pohtivat, millainen oma ope mahtaa olla ja saako koulusta kavereita. Tällaisia asioita pohtii myös Aino, uusi ekaluokkalainen hänkin, kirjassa Ainon ja Matiaksen jännittävä syksy. Kirja on Nora Lehtisen ja Anne Muhosen toinen Ainosta ja Matiaksesta kertova kirja (Pieni Karhu 2019, arvostelukappale), ja se on sarjan ensimmäisen osan tavoin Selkokeskuksen selkotyöryhmän hyväksymä lastenromaani.



Olemme lukeneet kirjaa sekä esikoiseni että perheen viisi ja vajaa kolmevuotiaiden kanssa, mutta eniten kirjasta sai tietysti irti esikoinen, jonka on ollut helpoin samastua kirjan päähenkilön Ainon asemaan. Ensimmäistä koulupäivää edeltävänä yönä Ainoa ei nukuta ollenkaan, ja hän jännittää jopa sitä, muistaako opettaja lopettaa kesälomaansa ollenkaan. Myös se aiheuttaa Ainolle päänvaivaa, ettei hän osaa vielä kaikkia kirjaimia eikä sanoa ärrää. 



Kun koulu sitten alkaa, huomaa Aino, että hänen uusi opettajansa on todella kiva ja koulun oppimisympäristöt väleineistöineen huippuluokkaa. Oppitunteja pidetäänkin hyvällä säällä läheisesä pikkumetsässä, ja jokainen oppilas saa heti alkuun itselleen pienen leikkihiiren, joka asustaa heidän pulpetissaan. Luokkahuoneessa on liikuntavälineitä puolapuista renkaisiin ja jumppapalloihin sekä nojatuoleja ja räsymattoja (ainakin meidän koulussa tekstiilit ja omat kalusteet ovat kiellettyjä) ja hylly täynnä kirjoja ja pelejä. Aino saa ilokseen myös huomata, että muutama hänen vanhoista eskarikavereistaan tulee hänen luokalleen, eikä tyttö onneksi joudu olemaan yksin.



Kirja sisältää oikeastaan neljä tarinaa, joiden kuluessa lukija voi seurata Ainon ensimmäisen koulusyksyn etenemistä. Sen aikana Aino oppii koulun tavoille ja tutustuu uusiinkin kavereihin. Hänen on helppo turvata kilttiin opettajaansa, joka jopa ompelee Ainon pihaleikeissä rikkoutuneet housut taas ehjäksi. Paras tarina on mielestäni Kirjaston kummitus, jossa koko luokka pääsee vierailulle lähikirjastoon, jonne on järjestetty mahtava halloween-rata kummituksineen, kummitusjuttuineen ja hurjine hahmoineen. 



Ikäviä tunteita tai tilanteita (liikuntatunnin kaatumista lukuunottamatta) ei kirjassa juurikaan tuoda esiin, ja koulu näyttäytyy hauskana ja innostavana paikkana. Lehtinen on kirjoittanut tarinan sellaiseksi, että lukijoille tulee siitä hyvä mieli, ja he saavat toivottavasti helpotusta omaan koulunalusjännitykseensä. 

Tämän linkin kautta pääset selaamaan blogissani esiteltyjä kirjoja, joissa käsitellään koulun, esikoulun tai päiväkodin aloittamista ja/tai elämää niissä.

Nurinkurin Anna

Nurinkurin Anna (S&S 2019, arvostelukappale) on kirjailija Helmi Kekkosen ensimmäinen lastenkirja (Jos olet kiinnostunut rehellisestä kuvauksesta erään äidin elämästä, kannattaa lukea hänen kirjoittamansa kirja Olipa kerran äiti.), ja sen on kuvittanut Fiinu-kirjoista tuttu kuvittaja Aino Louhi.



Nurinkurin Anna kertoo Anna-tytöstä, joka tekee monet asiat nurinkurin - hän jopa tuli maailmaan nurinpäin eli peppu edellä. Ei siis ole yllätys, että Anna haluaa pitää NIRUKNIRUN ÄTSILLEDYÄT, eli synttärijuhlat nurinkurintyyliin. Anna iloitsee valtavasti paitsi juhlistaan myös siitä, että syksyn alettua hän näkee tanssikoulussa pitkästä aikaa parhaan ystävänsä Kertun.



Ilon ja hassuttelun lisäksi kirjassa on muunlaisiakin tunteita ja tylsempiäkin tilanteita, sillä kaikki ei suinkaan suju Annan suunnitelmien mukaan, ja paha mieli sekä pienet pettymykset pääsevät moneen kertaan yllättämään. Synttäriaamuna onnitteluhetken pilaa lattialle pissaava pikkuvelipissahousuhaisunäätä eli Topi-Matti-vauva. Odotetulla tanssitunnilla Kerttu leikkii ihan muiden tyttöjen kanssa ja synttärijuhlillakin parhaille ystävyksille tulee riitaa. Vaikka Annaa harmittaa siis monta kertaa tarinan aikana, asiat kuitenkin ratkeavat ja tanssitunniltakin löytyy Annalle ihan uusi kaveri. Välillä Anna tarvitsee harmituksen liennyttämiseen aikuisen apua, ja niinhän se on oikeastikin, että välillä tarvitaan äidin, isän tai muun läheisen aikuisen apuja tunnesolmujen ja kaverikiemuroiden setvimiseen ja kaikki tunteet kuuluvat elämään.

Annalla ja Topi-Matilla on kaksi aispuolista huoltajaa: Äiti ja Maija. Siitä ei kirjasta tehdä "numeroa", vaan tällainen asia tulee huomaamatta esille kirjan tarinasta ja kuvituksista.

Kaiken kaikkiaan Nurinkurin Annasta jää lukijalle hyvä mieli. Kirjan tarina on realistinen ja toimiva, joskin ehkä hieman pitkä. Koska Louhi on valinnut kuvitusvälineekseen puuvärit, on kuvien tyyli mielestäni lempeän hempeä. On ilahduttavaa, että värikkäät kuvat ovat reippasti koko aukeaman kokoisia ja Annan sekä muiden mielenliikkeet ovat hyvin luettavissa heidän kasvoiltaa.


Historiatietoa lapsille tarinan keinoin: Ihan oikeat viikinkiajan lapset

Olen aina rakastanut historiaa, sillä minulle historia näyttäytyi lapsena ennen kaikkea kertomuksina ja tarinoina, jotka sijoittuivat menneeseen aikaan. Taitava opettajani osasi ruokkia tätä innostusta, ja hän kertoi meille paljon kertomuksia ja järjesteti jopa kaksi keskiaikaan sijoittuvaa koulupäivää. Opettajaopiskelujeni aikana meidän piti rakentaa kuvitelluille oppilaille mielenkiintoinen tehtäväpaketti Kansallismuseoon tutustumista varten. Minä valitsin museon runsaista kokoelmista rautakauden esineistön, ja lähdin työstämään tehtäviä tarinoiden kautta, eli kehitin kehyskertomuksen, jonka päähenkilölle tuli vastaan erinäisiä ongelmia ja tilanteita, joihin oppilaan pitää löytää vastaus tai ratkaisu. Ratkaisut löytyivät tietysti näyttelystä. Uskon ja toivon vahvasti, että tarinat tempaavat lapset mukaansa ja toivottavasti saavat heidät kiinnostumaan historiasta.

Kirjan kuvat otin kesälomalle Vanajaveden rannalla, ja Häme onkin yksi paikoista, jossa rautakautista asutusta on Suomessa ollut. kuvan alareunan erikoiset kivet ovat löytöjä mökkirannasta, ja aika hauska on ajatella, että ne olisivatkin ihmiskäsien muinoin muovaamat...

Ei siis varmasti ole ihme, että ilahduin suuresti, kun sain postissa Karoliina Suoniemen kirjoittaman lasten tietokirjan Ihan oikeat viikinkiajan lapset (Avain 2019, saatu kustantajalta), joka rakentuu rinnakkain kulkevien kehyskertomuksen, tietotekstin ja pienten, lasta osallistavien tehtävien kautta. Kirjan idea on siis aikalailla samantapainen kuin Otavan noin 10 vuotta sitten julkaiseman Suomen lasten historian, tietysti sillä erolla, että Suomen lasten historia ei paneudu vain yhteen historian aikakauteen vaan laveammin Suomen koko historiaan.

Olen lukenut Ihan oikeat viikinkiajan lapset -kirjaa ääneen 5- ja 7-vuotiaiden lasteni kanssa, vaikka uskoakseni se on tarkoitettu hieman vanhemmille lapsille. Toisaalta kirjan tarinan päähenkilöt Mielun ja Joutsin ikiä ei ole kerrottu, joten aika monen ikäisten lukijoiden on mahdollista kiinnostua heidän elämästään ja siitä, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä viikinkiajan (Suomessa rautakauden loppupuoli) lasten elämällä on heidän omaan elämäänsä. Varsinainen tarina ei ole kovin jännittävä, mutta auttaa lukijoita eläytymään noin tuhat vuotta sitten eläneiden lasten elämään.

Tarinaosia, jossa paneudutaan kotioloihin.

Kirja käsittelee viikinkiajan lasten elämää ja arkea iloineen ja suruineen. Pääluvut ovat jaettu aiheittain esimerkiksi asumisen, vaatetuksen, ruuan, leikkien jne. mukaan. Jokaisen pääluvun alussa on aukeaman verran tarinaa, jonka jälkeen tulee tietotekstiosio, josta lukija voi lukea tarkemmin kertomuksessa mainituista asioista. Lopuksi on vielä jokin tehtävä esimerkiksi oman loitsun keksiminen tai rautakauden ruoka-annosten arvioiminen. Tietoa on runsaasti, ja Suoniemi on kirjoittanut sen niin, että lapsilukijan on sitä helppo lukea ja ymmärtää. Monet käsitteistä ja asioista ovat lapsille luultavasti kuitenkin uusia, joten ehkä kirjan loppuun olisi voinut vielä liittää sanaston ja tekstien oheen lisätä runsaasti havainnollisia kuvia, sillä kuvien kautta asiat vautuvat yleensä helpommin. Nyt Emmi Kyytsösen piirtämät sivun kokoiset kuvat lähinnä toimivat tarinoita kuvittavina tuokiokuvina.

Tieto-osio ja sen vieressä pieni tehtävä

Ihan oikeat viikinkiajan lapset on kiinnostava tietokirja, ja olisikin hauskaa, jos Suoniemi kirjoittaisi seuraavaksi vaikka Ihan oikeista keskiajan lapsista! Käyttäisin tätä kirjaa ilman muuta myös historian opetuksessa ja voisin jopa kuvitella rakentavani kokonaisen opetusjakson tämän ympärille.

Lasten kanssa on mielenkiintoista etsiä yhtäläisyyksiä viikinkiajan ja
nykyajan lasten elämien välillä. Kaarnaveneet lienevät kaikille tuttuja
leluja yhä nykyäänkin?


Tämä on kolmas ja viimeinen #naistenviikon postaukseni. Hyvää nimipäivää nimikaimani Kiat ja Kiiat sekä Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kristiina ja Tinja sekä kaikki muut nimpparisankarit!

Kun vauva ja äiti vaihtavat osia: Muttinen ja äiti (naistenviikon toinen postaus)

Naistenviikon toisen kirjaesittelyn ansaitsee Anna Krogeruksen kirjoittama ja Erika Kallasmaan kuvittama pienempien lasten kuvakirja Muttinen ja äiti (WSOY 209, arvostelukappale). Jokaisella sivulla on vain vähän tekstiä, ja Kallasmaan kuvitus kertookin paljon lisää siitä, mitä oikeasti tapahtuu.



Kirjan tarina on aika yksinkertainen: eräänä päivänä Muttinen ei jaksa enää olla vauva, eikä äiti jaksa olla äiti, ja siksi he päättävät vaihtaa rooleja. Kun äiti pötköttelee vauvojen tapaan matolla ja ottaa päiväunet, tekee Muttinen kaikkea sitä, mitä äidit päivän aikana tekevät. Muttinen esimerkiksi hoitaa pyykit ja laittaa ruokaa (kuvat osoittavat, että kiskoo astiat kaapeista ja sukeltelee pyykkikasoissa). Tässä vaiheessa lapsiamme nauratti, mutta sitten kertomuksen tunnelma muuttuu. Muttinen nimittäin saa päähänsä lähteä kauppaan, eli konttaa ulos ovesta ja kotipihan portista!



Arvaatte varmaan, mitä tapahtuu, kun äiti herää? Hän menee tietysti paniikkiin, kun huomaa avonaisen ulko-oven ja tajuaa, että Muttinen ei ole misään sisällä. Muttinen puolestaan on tutkinut onnellisena luonnon ihmeitä, mutta hätääntyy hänkin lopulta, kun suriseva ja pörisevä otus tulee liian lähelle. Niin alkaa Muttinen huutaa äitiä ja äiti huutaa Muttista. Äiti juoksee ja etsii vauvaansa, kumpikin huutaa, ja tunnelma on varsin hätääntynyt.



Lopulta helpotus on suuri, kun äiti löytää Muttisen, ja tämä pääsee turvaan äidin syliin. Yhdessä he tekevät sopimuksen, että tästä lähtien äiti pysyy äitinä ja Muttinen vauvana - kunnes kasvaa isoksi.



Minusta tämä kuvakirja on ihana hauskoine ja lempeänvärisine kuvineen, vaikka tarkemmin ajateltuna tarina on myös oikeasti hieman ahdistava. Tai sanotaanko näin, että olen hiljattain itsekin juossut etsien yhtä lasta ilman vastausta ja pelännyt jo pahinta. Oma lapseni löytyi onneksi (istuin tahalleen hiljaa piilossa), mutta menetyksen tunne oli ihan kamala ennen löytymishetkeä. Niinpä en tätä kirjaa pysty enää lukemaan yhtä kevyin mielin kuin ennen tuota tilannetta. Huomaan samastuvani Muttisen äidin hätään Vajaa kolmevuotiasta lastani huvittaa edelleen kuunnella, miten Muttinen päättää ruveta aikuiseksi ja muka hoitaa kodin taloustöitä, mutta kyllä hänkin painautuu tiukasti kylkeeni, kun Muttinen ja äiti huutavat toisiaan... Ja niinhän se on, että äitien kuuluu olla äitejä ja lasten lapsia - ihan syystä!

Toivottavasti Muttisesta kertovia kuvakirjoja tulee vielä lisää, sillä ainakin tämä Muttinen ja äiti kuvaa ihanasti vauvaperheen elämää, ja kirja itsessään on juuri sopivan mittainen luettavaksi tuollaisen noin 2 - 3-vuotiaan leikki-ikäisen kanssa.

Hyvää nimipäivää tämän päivän naisille ja tytöille: Leenalle, Matleenalle, Leenille, Lenitalle ja Malinille!


Kuvakirja kaverisuhteista: Vesta-Linnea ja kaverit (Naistenviikon ensimmäinen postaus)

Heinäkuu on edennyt jo siihen pisteeseen, että kalenteri kertoo perinteisen naistenviikon alkaneen eilen. Tuija on perinteisesti järjestänyt kirjabloggaajille naistenviikon haasteen, ja tänäkin vuonna yli 20 kirjabloggaria esittelee tämän viikona aikana kirjoja, joiden päähenkilöinä tai tekijöinä on nainen.



Tänä vuonna esittelen naistenviikolla ainakin kolme hienoa, naisten kirjoittamaa ja kuvittamaa lastenkirjaa, joista yksi käsittelee lasten kaverisuhteita, yksi äitiyttä ja pikkuvauvana olemista ja kolmas puolestaan paneutuu viikinkiajan lasten elämään rautakautisessa Suomessa.

Tämän heinäkuun 19. päivän kirja on Tove Appelgrenin kirjoittama ja tänään nimipäiväänsä viettävän Salla Savolaisen kuvittama kuvakirja Vesta-Linnea ja kaverit (Tammi 2019, arvostelukappale, suom. Tittamari Marttinen). Vesta-Linneasta kertovat kuvakirjat käsittelevät usein erilaisia tunteita ja tilanteita, jotka eivät aina tunnu lapsesta kivalta. Aikaisemmissa osissa muun muassa pohditaan, mitä tehdään, kun yksi perheenjäsen tulee allergiseksi perheen koiralle, riidellään sisarusten kanssa, tunnetaan yksinäisyyttä ja leikitään jopa hautajaisia.



Tässä uusimmassa osassa Appelgren on kirjoittanut hienon kertomuksen lasten kaverisuhteista, ja kuvaa hyvin sitä, miltä tuntuu, kun odottaa kovasti kaverin soittoa, jota ei koskaan tulekaan. Tarina saa pohtimaan, millainen on hyvä kaveri ja voiko toinen olla samaan aikaan maailman hauskin tyyppi, mutta samalla huono ystävä.

Tarinan päähenkilö on kouluikäinen Vesta-Linnea, joka on innoissaan viikonlopun alkamisesta. Hänen kaverinsa Mindy on luvannut leikkiä Vesta-Linnean kanssa ja soittaa tälle perjantaina koulun jälkeen. Vesta-Linnea odottaa Mindyn yhteydenottoa niin paljon, ettei meinaa ehtiä leikkiä samassa taloyhtiössä asuvan Alex-kaverinsa kanssa, ei vastaa tämän yhteydenottoihin tai huomaa, kuinka hauskoja hetkiä hänellä on ihan oman perheensäkin kanssa.



Soittoa tai viestiä Mindyltä ei tule, Vesta-Linnea yrittää keksiä selityksiä kaverinsa puhelinhiljaisuuteen. Viikonlopun edetessä Vesta-Linnea alkaa jopa miettiä, onko hän itse erehtynyt päivästä tai vielä pahempaa, onko hänessä jotain vikaa, eikö Mindy pidäkään hänestä! Lopulta tulee kuitenkin viesti: ”Me ei voida nähdä tänään. Olen Keiran luona koko viikonlopun. Täällä on sairaan kivaa!” Ilkeää, ajattelematonta ja valitettavan tavallista lasten keskuudessa. Viestin lähettäjä ei ehkä tajua, kuinka paljon kaveriaan satuttaa, mutta yhtä kaikki ulkopuolelle jäämisen tunne on hirvittävä, eikä ole ihme, että Vesta-Linneankin paha mieli purkautuu kiukutteluna äidille.



Vesta-Linnean äiti yrittää lohduttaa tytärtään ja kehottaa tätä miettimään kaikkia niitä kivojakin asioita, joita tällä jo on. Parhaimman huomion tekee kuitenkin Vesta-Linnean pikkusisko Wendla: ”Minusta Mindy ei ole kiltti” ... ”jos hän on ystäväsi, hänen pitäisi olla sinulle kiltti. Eikä pelkästään sinun hänelle.” Tässä tosiaan on kaveruudesta ydin ja sen Vesta-Linneakin myöntää. Ehkä hän tästä hoksaa itsekin olleensa viikonlopun ajan hieman huono ystävä Alexille, joka tulee aina paikalle, jos niin on sovittu. Sillä hyvä ystävä pitää lupauksensa ja on toiselle kiltti.


Vesta-Linnea-kirjoissa tekstiä on aika paljon, eli nämä kuvakirjat sopivat parhaiten noin 5 - 8-vuotialle lapsille, jotka jaksavat kuunnella pidempääkin tekstiä. 

Tatu ja Patu, kauhea hirviö-hirviö sekä Tatu ja Patu -synttärijuhlat tehtäväratoineen!

Tässä postauksessa esittelen uusimman Tatu ja Patu kirjan, sekä kerron, millaiset TatuPatu -syntymäpäiväjuhlat järjestimme viisi vuotta täyttäneelle keskimmäiselle lapsellemme. Kaikki synttärijuhlien tehtävät ovat sellaisia, että ne voisi hyvin toteuttaa myös viskareiden, eskareiden ja koululaisten kanssa. Kaikki tehtävät ovat saaneet inspiraationsa Tatu ja Patu -kirjoista, ja osa niistä toimii esimerkiksi ryhmäyttämistehtävinä, osa on tutkimista, tunnistamista, mittaamista, luovaa ilmaisua ja sanavarastoa kehittäviä harjoituksia. Lue siis eteenpäin, mikäli uusin Tatu ja Patu kirja (se on hauska!) tai TatuPatu -(synttäri)tehtävät kiinnostavat!

Harvan kirjan ilmestyminen herättää lapsistani sellaista intoa kuin aina uusimman Tatu ja Patu -kirjan ilmestyminen. Lapset rakastavat kirjojen huumoria ja runsasta kuvitusta, josta he ”etsivät vitsejä”. Olimme hiljattain viikon lomareissulla, ja sen aikana posti oli tuonut kotiimme uusimman TatuPatun, eli Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjoittaman ja piirtämän kuvakirjauutuuden Tatu ja Patu, kauhea hirviö-hirviö ja muita outoja juttuja (Otava 2019, arvostelukappale). Voitte ehkä arvata, että lapset olivat kirjapaperin avaamisesta enemmän kuin tohkeissaan!

Kirjan hassun nimen: "kauhea hirviö-hirviö" selitys
on muuten luettavissa tarinassa "Hirviö-hirviö..."

Paketti avattiin kolmen lapsen yhteisvoimin, kirja selattiin, hauskannäköiseksi todettiin ja sitä heti lukemaan alettiin. Ja kas, perheen toinen aikuinenkin hivuttautui meidän lukijoiden viereen sohvalle kuuntelemaan ja tarinoiden hulluudelle nauramaan. Yllätyselementin toi paitsi täysin ennakko-oletuksistani poikkeava tarina että osin runomuotoisissa kirjoitetut tekstit! Kauhea hirviö-hirviö koostuu nimittäin yhden yhtenäisen kertomuksen sijaan kahdestatoista aukeaman mittaisesta, runomuoton kirjoitetusta kauhutarinasta, joita Veera, Tatu ja Patu kertovat toisilleen eräänä myrskyisenä päivänä. Kertomuksilla on sellaisia nimiä kuin Pingis Khan, Hilseen uskomaton tarina ja Kirppu-Thor. Tarinat ovat kauheita, mutta eivät lainkaan sillä perinteisellä tavalla, vaan juuri Tatulle ja Patulle ominaisella kreisillä, humoristisella ja ”ei tämä voi olla totta” tavoilla. Minua ja miestäni nauratti kyyneliin asti tarina Outo lahja, jossa pääosassa ovat tekorypyt! Aidosti edes hieman jännittäviä tarinoita kirjassa on vain yksi, ja esikoinen olisikin toivonut hieman kammottavampia kertomuksia...



Tatu ja Patu -kirjojen parissa saavat nauraa aikuiset ja lapset - välissä tosin aivan eri asioille. Tämän uusimman kirjan kohdalla taisimme nauraa miehen kanssa lapsiani enemmän, sillä heillä meni selvästi hetki päästä kirjan ”juoneen kiinni”. Sen jälkeen kirjan kauhujuttuja on luettu uudestaan ja uudestaan. Lasten suosikkeja ovat Pingis Khan ja Salaperäinen vaaka.



Koska lapsemme pitävät Tatu ja Patu -kirjoista, ei ole ihme, että keskimmäinen lapsemme halusi viettää 5-vuotissyntymäpäivänsä TatuPatu-teemalla. Hieman nieleskelin, sillä mitään valmista Tatu ja Patu -aiheista synttäritavaraa, kuten lautasia tai servettejä, ei ole olemassa. Eli miten siis toteuttaisin teeman tunnistettavasti? Kutsuvihko meillä sentään oli, joten aloitimme tietysti lähettämällä kaikille lapsen päiväkotikavereille kutsut, joissa kehitimme kaikkia halukkaita pukeutumaan teemaan sopivasti pinkkiin, keltaiseen tai mustaan.

Kutsuvihko saatu Otavalta, mutta näitä on saatavilla
yavallisista kirjakaupoista.

Loppujen lopuksi synttäriteema oli helppo tehdä näkyväksi pinkkiin, keltaisten ja mustien pahvimukien, trippimehujen ja tarjoiluiden avulla. Karkit olivat tietysti väriteeman mukaisia, kaupan pakastealtaasta ostettiin (musta/ tummanruskea) Oreo-kakku, jonka päälle heitin keltaisia karkkeja. Kutsukorttivihossa oli mukana myös paikkakortit, jotka aseteltiin jokaisen lapsen paikalle. Tiger-kaupasta ostin pinkkejä ja keltaisia koristeita, vaaleanpunaista hattaraa ja pinkin paperinapsun (mikähän tämän härpäkkeitä oikea nimi on?), johon laitettiin kuvat Tatun ja Patun luomista herkkujäätelöannoksista, sillä tokihan synttäreillä kuuluu tehdä jäätelöannokset outolalaiseen tyyliin!


Tämän kuvan jälkeen pöytään katettiin myös kaapin kätköistä sopivasti löytyneet keltaiset pahvimukit,
keltaista mehua ja paikkakortit.

Ennen kun lapset pääsivät tekemään herkkujäätelöannoksiaan, piti heidän kuitenkin ratkaista mysteeri. He nimittäin istuivat herkkupöytään ja huomasivat, että kaikki herkut olivat kadonneet. Jäljellä oli ainostaan viesti eräältä tutulta outolalaiselta: ”Hei juhlavieraat! Minä katoin jo herkkupöydän valmiiksi. Seuratkaa vihjeitä ja ratkaista tehtävät, niin löydätte herkut. T.Tatu”



Ensimmäinen vihje oli kuva, joka johdatti lapset tehtäväpaikalle. Siellä odotti ensimmäinen tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta, eivätkä siksi tiedä kaikkia meille tuttuja sanoja tai asioita. Kuunnelkaa vihjeet, arvatkaa ja kertokaa, mikä asia kuvassa on.” Tähtäväpaikalla päivystäneellä miehelläni oli lasten Alias-kortteja, joissa olevan sanan hän selitti lapsille, jotka saivat arvata, mikä sana oli kyseessä. Kun lapsi arveli tietävänsä oikean sanan, sai hän huutaa vastauksen, vaikka ihanat lapsoset olivat selvästi harjoitelleet viittaamista, eivätkä millään uskoneet, että nyt ei tarvitse viitata. :) Kun kortit oli selitetty ja sanat arvattu, saivat lapset uuden kuvavihjeen, jonka avulla he suunnistivat seuraavalle tehtäväpaikalle.



Toisella tehtäväpaikalla odotti uusi tehtävä: ”Tatu ja Patu luulevat, että glögillä pestään hampaat ja kanelia laitetaan kainaloon. Missä purkissa on kanelia? Haista, tutki ja päätä!” Tässä kohtaa nopeimmasta lapset ehtivät haistaa purkit ja kailottaa vastauksen ennen, kun kaikki olivat ehtineet haistella purkit läpi. Eli kannattaa laittaa lapset jonoon ja pyytää jokaista kuiskaamaan aikuiselle vastaus. Kun kaneli oli löydetty, seuraava kuvavihje ohjasi lapset kolmannelle tehtäväpaikalle.



TÄSSÄ KOHTAA TEIMME VIIMEISEN TEHTÄVÄN, koska aika ei riittäisi 1,5 tuntia kestävällä synttäreillä pidempään rataan, MUTTA KOULUSSA TAI PÄIVÄKODISSA voisi tehdä ennen viimeistä tehtävää, vielä pari muuta. Kirjoitan ne ekstratehtävät tähän väliin. Kehittelyn synttäreitä varten erilaisia tehtäviä, joista voi vapaasti valita sopivimmat. Kaikki ei tarvitse yrittää tehdä kerralla edes koulussa. :)

Kolmannella paikalla on tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat toimineet monen muun ammatin ohella myös supersankareina. Seuraavassa tehtävässä tarvitsette superkykyjä eli venymistä ja tarkkaa mittaamista! Testataanpa, kuinka pitkälle pystytte yhdessä venymään, eli kuinka pitkän jättiloikan pystytte tekemään. Aloittakaa viivalta, ensimmäinen hyppää ja jonon seuraava hyppää siitä, mihin ensimmäinen laskeutuu. Kolmas hyppää siitä, mihin toinen laskeutuu jne. Lopuksi mitatkaa, kuinka pitkän loikan yhteensä leiskautitte.” (mittayksikkönä voi käyttää senttejä, puukeppiä, jalkoja, hyppynarua tms.). Hyppäämisen ja mittaamisen jälkeen lapset saavat kuvavihjeen neljännelle tehtäväpaikalle.

Neljäs tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat tunnetusti loistavia muovailuvahamestareita. He ovat muun muassa muovailleet kokonaisen Helsingin keskustan ja serkkunsa Jorin muotokuvan. Tässä on kasa muovailuvahaa, joita teidän tulee käyttää. Istu pariasi vastapäätä ja muovailkaa toisistanne muotokuvat.” Tämän tehtävän suoritettuaan lapset saavat viidennelle pisteelle ohjaajan kuvavihjeen.

Viides tehtävä (sopii parhaiten koululaisille, sovellettavissa pienemmille esim. kuvakorttejen avulla): ”Tatu ja Patu ovat opiskelleet ahkerasti suomalaisten ihmisten elämää ja tutustuneet muun muassa erilaisiin ammatteihin. Nyt heillä on kuitenkin mennyt muutama ammatti sekaisin. Lukekaa ammattien kuvaukset ja yhdistäkää kuvaukset oikeaan ammattinimikkeeseen” (ammattinimikkeet ovat sanoja, joista puuttuu kirjaimia välistä tai joissa kirjaimet ovat sekaisin esim. Lomipaes tai
P_ _om _ _s, ja kuvaukset ovat lyhyitä kuvauksia kustakin ammatista). Kukin pari voi ratkaista vaikka kaksi ammattia. Oikein suoritetun tehtävän jälkeen lapset ohjataan kuvavihjeen avulla kuudennelle tehtäväpaikalle.

Kuudes tehtävä: ”Tatu ja Patu ovat loistavia keksijöitä, ja kehittäneet vaikka minkälaisia koneita arkea helpottamaan kuten esimerkiksi aamutoimiautomaatin. Kuuntele kuvaus uudesta keksinnöstä ja piirrä isolle paperille kuva koneesta.” Tässä kohtaa lattialle on levitetty iso voimapaperirullapala (tms.), johon jokainen tekee kuvan koneesta aikuisen lukeman kuvauksen perusteella. Kuvauksen voi ottaa suoraan kirjasta Tatun ja Patun oudot kojeet tai keksiä itse jonkun yhtä hauskan härvelin kuvauksen. Vaihtoehtoisesti tämän voi toteuttaa rakentelutehtävänä, jolloin lapset voisivat pareittain rakentaa koneen kierrätysmateriaalista. Kun tehtävä on suoritettu uusi kuvavihje ohjaa lapset viimeiselle tehtävälle.

Seitsemäs eli VIIMEINEN TEHTÄVÄ: ”Voi ei! Mystinen puolittaa iski taas. Se puolitti viimeiset vihjeet. Yhdistäkää parin kanssa oikeat palat kokonaiseksi kuvaksi. Koottujen kuvien takaa voitte lukea, missä Tatun kattama herkkupöytä sijaitsee!” Lapset saivat neljään osaan leikatut kuvakortit, jotka he kasasivat kuten palapelit. Kuvat teipattiin kokoon, käännettiin ja luettiin taakse muodostunut sana. Saadut sanat laitettiin oikeaan järjestykseen ja niistä muodostui lause: ”Katoin herkut saunaan.” Ja toden totta, saunasta löytyivät herkkutarjottimet kaikkine jäätelönkoristelutarvikkeineen. Voi sitä Tatun, kun ei ollut ymmärtänyt, että Suomessa syödään ruokapöydän ääressä, ei saunan lauteilla!



Tämän tehtäväradan (tehtävät 1, 2 ja 7) suoritettuaan synttärivieraat pääsivät viimein rakentamaan itselleen upeat jäätelöannokset, joista mahtavimmat vetivät kyllä vertoja jopa Tatun, Patun ja Veeran tekemille annoksille. Synttäreiden lopuksi lapset saivat etsiä muutaman piilotetun aarteen (paukkutikkarit jokaiselle) ja olla vesisotaa vesi-ilmapalloilla. Synttärit onnistuivat loistavasti ja kaikki lapset olivat tehtäväradasta innoissaan. Ja mikä parasta, kaikki lapset olivat lukeneet Tatu ja Patu -kirjoja, ja esille ottamani kirjat herättivät keskustelua, kun lapset miettivät, mitkä kirjat ovatkaan lukeneet ja mitkä ovat heidän suosikkejaan. Eräs juhlavieras lainasi meiltä kirjan Tatu ja Patu, elämä teot, kun ei ollut sitä vielä lukenut.



Ps. Jos tekisin tämän radan päiväkodissa tai koulussa, en välttämättä ottaisi tavoitteeksi herkkujen löytämistä vaan keksisin jonkun muun tavoitteen....

EDIT. 30.6.2020
Vietimme koulussa Tatu- ja Patu -jakson, joka huipentui Outoihin bileisiin 5.3. Tässä bileiden sisältö lyhyesti:

Eilen vietimme luokassani Outoja bileitä eli Tatu-Patu päivää. Aamu alkoi luokkaan siirtymisellä oudolla tavalla ”kävellen” (takaperin, kontaten, pyörien, tanssien yms.)

Sitten oppilaat kiersivät kuudella työpisteellä, joissa jokaisessa oli Tatu ja Patu -kirjasta inspiraation saanut tehtävä. Oli aliasta (Tatulle ja Patulle sanojen selittämistä, Tatun ja Patun Suomi), luetunymmärtämistä (ammatit), mittaamista (Aktiivipoika ja Mittamies), mausteiden tunnistamista (Kanelia kainaloon, Veeran keittiöpuuhat), puolitettuja sanoja ja virikkeiden kirjoittamista (Puolittaja) sekä hirviöiden muovailemista (Hirviö-hirviö, Tatu ja Patu Helsingissä).

Jokaiselta työpisteeltä ryhmä sai palkaksi aakkosen. Lopuksi 36:sta aakkosesta keksittiin kaksi T&P liittyvää virkettä, joihin vastattiin. Työpisteitä kiertävillä oppilailla oli lisäksi mukanaan lisätehtäväpaperi, jossa oli kuvitustehtävä (aamutoimiautomaatti), sanasokkelo (tehty puzzlemaker-ilmaisohjelmalla) sekä oman supersankarinimem keksimistehtävä).

Työpisteiden välissä leikimme oppilaiden rakastamaa ”Kapteeni käskee” -leikkiä oudolla, Outolan ope -käskee versiolla, jossa ope käski tekemään kaikkea hassua.

Seuraavaksi pelattiin Tatuun ja Patuun liittyvää Kahoot-tietovisaa ja nyyttäripöydän ääressä harjoiteltiin kauniita pöytätapoja ja lautasliinat taittelua Veeran keittiöpuuhat -kirjan ohjeen avulla.

Lopuksi luimme tarinoita Kauhea Hirviö-hirviö kirjasta, pelasimme outoja pelejä (minimölkky ja miniköydenveto, mutta twister unohtui vahingossa kotiin.. 😱), kuuntelimme musiikkia ja tanssimme.

Aikamoisen outo koulupäivä!

Ps. Pitkin kevättä olemme lukeneet Tatu ja Patu -kirjoja, tehneet niiden avulla erilaisia kirjoitustehtäviä ja opiskelleet muun muassa ruoka-teemaa.

"Matkustan ympäri Suomen maan..." eli Lasten matkaopas Suomeen

Kesälomakausi on nyt täällä, ja nekin Suomen kylät, kunnat ja kaupungit, jotka hiljenevät syksyn myötä, ovat hiljalleen heräilleet kesäkauteen ja kesäturistien tuloon. Suomi on täynnä hauskoja, jännittäviä ja kauniita matkailukohteita, joista osa on hienoja kokemuksia ja nähtävyyksiä ympäri vuoden ja osa sellaisia, joihin kannaattaa ehdottomasti tutustua kesällä. Moni valitseekin tänä kesänä kesälomakohteensa koti-Suomesta muun muassa ilmastollisista syistä, ja kyllä Suomessa koettavaa riittääkin.



Tutustuin Tittamari Marttisen lapsille ja lapsiperheille kirjoittamaan matkaoppaaseen Lasten matkaopas Suomeen (Avain 2019, arvostelukappale), jossa esitellään erilaisia kotimaisia matkustuskohteita. Kirjan kertojaäänenä toimii Lenni, joka matkustaa paljon perheensä kanssa ja joka on itse utelias ja innostunut matkailija. Kirja on jaettu maantieteellisiin lukuihin ja alussa on luku lähimatkailun hyödyistä ja vinkkejä siitä, millaisiin paikkoihin kannattaa käydä tutustumassa ja miten matkoista saa kaikkein eniten irti. Vaikkei omassa kotikylässä tai kaupungissa olisi varsinaisia turistinähtävyyksiä voi Lennin mukaan lähteä tutkimaan vaikka lähiluontoa eväiden kanssa, etsimään mielenkiintoisia seinämaalauksia, katsomaan kesäteatteria tai vaikka käydä kävelyllä eläinten hautausmaalla. Lasten matkaopas Suomeen -kirjassa kerrotaan, millaisia nähtävyyksiä, ravintoloita, huvipuistoja, museoita, urheilupaikkoja, kahviloita ja luontokohteita kussakin paikassa on. 

Piirroskuvat: Anne Stolt

Lapsilukijat on huomioitu tässä matkaoppaassa monin tavoin: Lenni puhuttelee monin paikoin suoraan lasta, ja tuleehan siitä tietysti ihan erilainen fiilis, kun matkavinkkejä antaa toinen "lapsi". Jokaisen pääluvun alussa on myös Lennin kirjoittama postikortti, jossa hän kertoo, mitä itse on nähnyt ja tehnyt kohteessa. Lasten matkaopas Suomeen on kuitenkin niin paksu kirja ja asiaa on niin paljon, että moni lapsi lukee tämän varmasti mielellään aikuisen kanssa luku tai kaupunkin kerrallaan. Eikä kirjaa tietenkään ole tarkoituskaan lukea kertaistumalta. Kirjasta voi etsiä uusia matkavinkkejä tai lukea täsmätietoa niistä kohteista, joihin perhe aikoo matkustaa. 



Onnistunut matkaopas on tietysti sellainen, joka houkuttelee lukijaansa lähtemään matkalle ja tarjoaa tälle jotain uusia vinkkejä ja tietoa valitsemastaan matkakohteesta. En ole kotimaanmatkailun asiantuntija ja osassa kirjan esittelemistä paikkakunnista en ole käynyt ollenkaan, joten ainakin miulle Lasten matkaopas Suomeen tarjoaa paljon uutta tietoa ja esittelee paikkoja, joihin olisi kiva matkustaa lasten kanssa. Hieman jäin miettimään, olisiko joistakin kaupungeista voinut valita kirjaan houkuttelevammat kuvat, sillä nyt ainakin minun mielestäni Tampereesta tulee lukijalle tämän kirjan kuvien perusteella melko väritön ja ankea kuva kun taas esimerkiksi Turku vaikuttaa paljon eläväisemmältä paikalta.

Tampere

Turku

Kirjan paksuudesta jo huomaa, että Suomessa on paljon näkemisen ja vierailemisen arvoisia paikkoja, ja voin kuvitella, että tekijöiden on ollut haastava valita ne kohteet, jotka eivät ole päässeet kirjaan asti - kaikkia kun ei voi mukaan mahuttaa, jottei kirjasta tulisi vielä paksumpi. Kirjaan onkin lisätty nettisivuja, joista voi etsiä lisää tietoa. Pidän myös siitä, että mukana on myös jonkin verran kohteisiin sopivia lukuvinkkejä, reseptejä ja pieniä tietoiskuja. Näitä reseptejä ja kirjavinkkejä olisi voinut olla lisääkin. Muutaman kohdelisäyksen olisin silti vielä tehnyt, mutta onneksi voin kirjoittaa ne nyt tähän blogiin.

Espoo: Lasten kanssa kannattaa vierailla Espoon automuseoon. Kirjoitin museosta kolme kesää sitten tässä postauksessa.

Lohja: Tytyrin elämyskaivos on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Kaivoksesta voi lukea lasten kuvakirjasta Tytyrin tyyra.

Päijät-Hämeen alueella kesälomalaisen kannattaa käydä tutustumassa Asikkalaan ja Vääksyyn. Vääksyn läpi kulkee kanava, jonka yli menevää siltaa avataan ja lasketaan, jotta isot laivat pääsevät siitä kulkemaan. Tätä on mielenkiintoista seurata lasten kanssa. Kavan varrella voi nauttia jäätelöitä ja hyvää ruokaa esimerkiksi Kanavan Kunkussa, jossa on paitsi ravintola myös mielenkiintoinen sisustus- ja lelukauppa. Vääksyssä on myös pitkä hiekkaranta, pieni liikennepuisto ja hieno vapaa-ajan kalastusmuseo, joka on juuri sopivan kokonoinen museo lasten kanssa käytäväksi. Museossa on oikea akvaario, mielenkiintoiset kokoelmat ja jopa interaktiivinen kalastuspeli, jossa lapsi pääsee harjoittelemaan virvelinheittoa. Vääksyssä on myös myllymuseo, ja vanhan myllyn ympäristö onkin mielenkiintoinen. Asikkalassa ja Vääksyssä järjestetään monia kiinnostavia kesätapahtumia, joista esimerkiksi kaarnalaivakisoissa pääsee tekemään kaarnalaivan ja testaamaan sen vesikelpoisuuden. (Minä en ole vääksyläinen, mutta ihastunut silti tämän pikkukaupungin kesätunnelmaan.)

Minne sinä matkustaisit lasten kanssa Suomessa? Mitä kannattaa tehdä, nähdä, kokea ja mitkä ravintolat ja/tai kahvilat ansaitsevat erityismaininnan?