Valokuvakirja Lentäjäsankarit - Poppis ja pikkuveli

Lentäjäsankarit - Poppis & pikkuveli on valkokuvaaja Satu Malin omakustannesatukirja erittäin vaikeasta ja haavoittavasta aiheesta nimittäin lapsettomuudesta. Mali on itse kirjoittanut kirjan tarinan - tai pikemminkin sadun - ja kuvituksena on hänen upeat ja herkät valokuvansa. Lentäjäsankarit - Poppis & pikkuveli (arvostelukappale) perustuu Malin omiin kokemuksiin lapsettomuudesta, sen hoidoista ja sen jättämistä jäljistä perheen jokaiseen jäseneen. Aihe on vaikea ja monelle niin kipeä, että ei ihme, miten tällainen tarina saa aikuislukijansa herkistymään. Lapsilukijoille kirja tuskin näyttäytyy tarinana lapsettomuudesta, joten aikuis- ja lapsilukijoille kirjassa on omat tasonsa.

Mali on tehnyt onnistuneen ratkaisun valitessaan kirjan päähenkilöksi Poppis-pojan, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan. Poppis toivoo hartaasti itselleen pikkuveljeä- tai siskoa, ja saakin kuulla ilouutisen, että pikkusisarus on vihdoin matkalla heidän perheeseensä. Elämässä ei kaikki kuitenkaan aina suju suunnitellusti, ja Poppiksen äidin raskaus päättyy, eli lapsentajuisesti pikkusisarus kääntyi matkallaan takaisin. On liikuttavaa, miten Poppis mielessään käsittelee asiaa, ja tulee siihen tulokseen, että pikkuinen on jäänyt korjaamaan kulkuneuvoaan. Pieni poika ei suostu uskomaan, että pikkukaveri ei halua tulla, ja niinpä Poppis päättää, että tarvitsee vain toivoa oikein lujaa, jolloin pikkusisarus lopulta lentäisi heille.

Satu Mali: Lentäjäsankarit - Poppis & pikuveli (2016)

Poppis tietysti aistii surun ja pahan mielen, joka vaivaa perheen aikusia. Äidillä näyttää olevan merkillinen rokko, joka tekee silmät punaisiksi. Kotiväki on myös alati kiukkuisella tuulella. Pieni Poppis ottaa itselleen raskaan taakan, ja päättää pystyvänsä piristämään vanhempiaan ja parantamaan äidin. Näinhän monesti on - lapset reagoivat perheen sisäisiin jännitteisiin ja huoliin omalla tavallaan. Toiset kokevat, että on heidän tehtäävänsä korjata asiat, mikä on todella traagista.

Satu Mali: Lentäjäsankarit - Poppis & pikuveli (2016)

Eräänä päivänä Poppis kuulee vanhempiensa keskustelun, josta hän ymmärtää, että nyt pikkuveli on taas matkalla heidän luokseen. Hän päättää lähteä matkaamaan pikkuveljeään vastaan. Tässä kohtaa kirjan tyyli muuttuu realistisemmasta sadunomaisemmaksi ja melko symbolistiseksi, melkein kuin uneksi. Poppiksen matka kohti pikkuveljeä kuvannee hänen kasvuaan isoveljeksi. Hän matkaa aina välillä kaatuen metsän läpi, pimeitä polkuja pitkin, ja saapuu lopulta hiekkatielle. Sen päässä istuu hieman yllättäen jo taaperoikäiseksi ehtinyt pieni poika, Poppiksen pikkuveli. Nämä kaksi löytävät heti yhteyden ja ymmärtävät, että yhdessä on hyvä olla. Pojat käyvät keskustelun siitä, miksi pikkuveljen lentomatka perheensä luokse kesti niin kauan. Poppis kyllä ymmärtää, sillä hän tietää omankin matkansa olleen pitkä, vaivalloinen ja melkein päättyneen huonosti. Taitavien mekaanikkojen, superpolttoaineen ja apusiivekkeiden ansiosta Poppiskin oli aikoinaan saapunut äidin ja isän luokse. Nyt molemmat veljekset ovat tukevasti maan kamaralla.

Satu Mali: Lentäjäsankarit - Poppis & pikuveli (2016)

Kirjan taiton ja graafisen suunnittelun on tehnyt Mia Lönn. Tekstin joukkoon on harmittavasti jäänyt jokunen kirjoitusvirhe, mutta ehkö ne haittaavat vain kaltaistani pilkunviilaajaa. Onnistunut ratkaisu on korostaa jokaisen aukeaman avainlausetta kirjoittamalla se isommalla fontilla kuin muu teksti. Yhdessä sivun kokoisetn kuvien kanssa nämä avainlauseet muodostavat ja aika ehyen tarinan nekin.  Lentäjäsankarit - Poppis & pikkuveli on selvästi kirja, jonka aihe on tärkeä tekijälleen. Tämä tarina päättyi onnellisesti, vaikka tiedän, että kaikissa perheissä lapsettomuushoidotkaan eivät tuota tulosta. Mali on onnistunut kuvaamaan sitä, miten lapsettomuus vaikuttaa vanhempien lisäksi myös mahdollisiin isosisaruksiin.

Hurmaavan hyvä lettikirja: Kaunista letittäen

Vaikka blogini keskittyykin esittelemään lasten- ja nuortenkirjoja, en malta olla esittelemättä lettikirjaa, joka on paitsi selkä myös erittäin kaunis teos. Kaunista letittäen. 21 selkeää ohjetta lettikampausten tekoon (Lettitehdas 2015) on kolmen naisen aherruksen tuotos, jota voin lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat oppia letittämään omia tai vaikka puolisoidensa tai lastensa hiuksia. 

Kirjan kirjoittaja ja siinä esiteltävien lettien tekijä on lettitaiteilija ja lettikurssien pitäjä Johanna Suominen, joka omien sanojensa mukaan halusi tehda lettikirjan, koska vielä vuonna 2014 hän ei onnistunut etsinnöistää huolimatta löytämään kirjakaupoista tai muualtakaan yhtään suomalaisat lettikirjaa. Niinpä hän päätti tehdä sellaisen itse. Valokuvaajaksi lupautui Suomisen ystävä, valokuvausta jo useita vuosia harrastanut - ja sittemmin myös oman toiminimen perustanut - Heli Manninen. Kirjan taittajaksi tarjoutui Suomisen toinen ystävä, graafikko Meri Yrjänä-Siivonen. Kirjan kuvissa esiintyvät mallit ovat tekijäkolmikon ystäviä, tuttavia, sukulaisia, lapsia sekä Lettitehtaan asiakkaita. Myös tekijät itse esiintyvät kirjassa malleina.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Kirjan valokuvaaja Heli Manninen on ystäväni, ja sain kuulla kirjasta sen ollessa vasta valmisteluvaiheessa. Odotin valmistumista innolla, sillä olen useasti googlaillut lettiohjeita, ja koittanut youtube-videoiden avulla väkertää juhlalettejä liukkaisiin hiuksiini. Toivoin, että saisin kirjasta selkeitä ohjeita ja hyviä vinkkejä kauniiden lettien tekemiseen. Toinen syy odottaa kirjaa, olivat Mannisen upeat kuvat. Hän on muun muassa ottanut lapsemme yksivuotiskuvat ja sisaruskuvat, joten tiesin odottaa kirjalta tyylikästä ja taidokasta visuaalista ilmettä. En pettynyt kummankaan odotukseni suhteen.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Kaunista letittäen kirjassa esitellään 21 erilaista lettikampausta, ja jokaisen kampauksen kohdalla on valokuvatut ja yksityiskohtaisin ohjein kirjoitetut vaihekuvaukset jokaisen letin tekoon. Lisäksi jokaisen lettikampauksen kohdalla on kaunis inspiraatiokuva, jossa ohjeen lettiä on hieman tuunattu juhlavampaan kuosiin. Kirjan ohjeet alkavat perinteisestä ranskalaisesta letistä, puoliranskalaisesta letistä, helposta hollantilaisesta letistä ja kalanruotoletistä.  Nämä letit toimivat monen muun lettikampauksen pohjana. Vaikeimpia lettejä ovat muun muassa kansikuvassakin näkyvä hollantilainen kruunu ja spiraaliletti, jossa puoliranskalainen letti kiertää spiraalimaisesti pään ympäri. Jokainen letti on "tähditetty" 1 - 3 tähdellä sen mukaan, kuinka haastava kyseinen lettikampaus on. Kirjan loppuun on koottu myös vinkkejä letittämiseen. Niiden joukosta löytyy ohjeita, miten pystyy letittämään sekä liukkaita hiuksia että omia hiuksiaan. 

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Itse toivoin, että kirjassa olisi ohje valkin avulla tehtyyn lettinutturjaan, jonka kuvan näin jossain Lettitehtaan kurssikuvissa. Kirjasta tosiaan löytyy ohje kyseiseen kampaukseen, ja pitihän sitä heti kokeilla. Tavasin ensin ohjeet ja ryhdyin sitten hommiin. Täytyy sanoa, että homma ei ollut helppoa, mutta sain kuin sainkin nutturan kasaan. Harjoittelu tekee varmasti mestarin tässäkin lajissa. 

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Tänään tein itselleni otsaletin, jollaisia olen ihaillut monella, mutta jota en ole omin vauin osannut tehdä. Nyt koin niin sanotun ahaa-elämyksen, kun luin kirjan ohjeet ja totesin, että tämähän on ihan helppo! Kaunista letittäen ei siis tietenkään tee lukijastaan - ainakaan heti kättelyssä - Suomisen veroista letittäjätaituria, mutta selkeät ohjeet ja hyvän alun se kyllä tarjoaa.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Huomenna mennään Korkeasaareen

Noh, ehkä emme ihan huomenna ole vielä sinne matkaamassa, mutta tällä viikolla kuitenkin. Siksi olikin hyvä sattuma, että löysimme uutuushyllystä tämän Jusa Hämäläisen kuvittaman ja Katariina Heilalan käsikirjoittaman (graafinen suunnitelu: Riikka Turkulainen) kirjan Päivä Korkeasaaressa Eläintarhan elämää (Tammi, 2015). Voitte arvata, että esikoinen odottaa innolla matkaa eläintarhaan ja oli siksi niin innoissaan, kun tämä kirja löytyi. Luimme sen juuri päikkärisaduksi, ja nyt Korkeasaaripäivää odotetaan entistä enemmän (tämä lienee myös eräs kirjan tarkoituksista...).

Kirja on rakennettu Jaden ja Jannen sekä heidän isoäitinsä Korkeasaarivierailun ympärille. Tarinan edetessä he tuttustuvat eläintarhan eläimiin, sen työntekijöihin, toimintatapoihin ja historiaan. Kirja on kattava tietopaketti Korkeasaaresta ja sen toiminnasta, ja kirjan tarinan ensisijainen tarkoitus on jakaa lukijalle tietoa. Jokaisella kirjan aukeamalla on valokuvia eläimistä ja Korkeasaaresta sekä lyhyitä tietotekstejä. Valokuvat ovat muuten peräisin Korkeasaaren omasta arkistosta.

Jade, Janne ja isoäiti matkustavat Korkeasaareen vesibussilla, mutta lapset muistelevat, että edellisellä vierailullaan he tulivat saareen Mustikkamaan sillan kautta. Perillä heidän oppaakseensa ryhtyy eläintenhoitajana työskentelevä Meeri, johon lasten isoäiti on tutustunut vesijumpassa. He aloittavat tutustumisretken Amazoniasta, ja Meeri kertoo lapsille työstään eläintenhoitajana. Ryhmään liittyy myös Turo, joka on ympäristökasvattaja ja suunnittelee työkseen muun muassa koululaisvierailuja. Turo onkin juuri oikea henkilö vastaamaan Jannen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen, eivätkö eläimet viihtyisi paremmin luonnossa kuin ihmisten töllisteltävänä vankeudessa.

Kysymys on hyvä, ja eittämättä se on käynyt monen Korkeasaaressa vierailleen kävijän mielessä. Kirjassa vastataan siis tähänkin kysymykseen, kun Turo kertoo lapsille, että eläintarhassa tehdään paljon eläintensuojelutyötä ja kasvatetaan eläimiä, jotka muuten olisivat saattaneet kuolla sukupuuttoon. Eläintarhojen tehtävä ei siis suinkaan ole pelkästään ihmisten viihdyttäminen.

Jade ja Janne sekä kirjan lukija oppivat paljon muun muassa siitä, kuinka tärkeää on, että eläimet viihtyvät eläintarhassa ja tarvitsevat siksi erilaisia virikkeitä sekä mahdollisimman luonnonmukaiset elinolosuhteet. Samalla selviää, miksi Korkeasaaressa ei ole esimerkiksi kirahveja ja norsuja, vaikka ihmiset kuulemma toisinaan sellaisia sinne toivoisivatkin. Teoksessa sivutaan myös muiden eläintarhojen toimintaa ja kerrotaan, miten eläimet tulevat Korkeasaareen (vaihtokaupan kautta tai syntyvät sinne) ja esitellään lyhyesti eläinsairaalan toimintaa.

Päivä Korkeasaaressa, Eläintarhan elämää on niin kattava tietokirja, ja se sisältää niin paljon tekstiä, että kolmevuotiaan kanssa emme lukeneet ihan kaikkea, mutta keskustelimme ja tutkimme kuvia sitäkin innokkaammin. Hän tutkaili kirjan alussa olevaa Korkeasaaren karttaa ja pohti, miten me sitten Korkeasaareen menemme (autolla kuulemma). Hän myös muisteli kirjaa lukiessamme edellistä, vuoden takaista Korkeasaarireissuamme, joten kirjaa lukiessa voikin yhtä hyvin suunnitella omaa Korkeasaarivierailuaan, muistella jo mennyttä vierailua tai muuten vaan tutustua eläintarhan toimintaan ja joihinkin sen eläimiin.

Loruja Keväästä ja kesästä

Metsäretki

"Minne mennään?

Mennään metsään!

Ihmetellään, ihastellaan

sinivuokon sineä,

muistellaan ja mietiskellään

joka kasvin nimeä."

(Elina Kynsijärvi: Loruja keväästä ja kesästä, Maahenki 2015)

Voi, mikä lämpö, mikä ihana auringonpaiste! Ulkona on niin kaunis sää, että on lähes sopimatonta istua nyt koneella naputtelemassa tätä kirjoitusta. Ihan pakko kuitenkin on, sillä innostuin niin kovasti tästä Loruja keväästä ja kesästä (Maahenki, 2015, saatu kustantajalta) valokuvalorukirjasta, että halusin kirjoittaa siitä heti myös teille.

Valitsin hyllystäni kahvittelulukemista, ja keväinen ilma suorastaan vaati valitsemaan tämän lorukirjan, jonka lorut on kirjoittanut Elina Kynsijärvi ja kuvat on ottanut Benjam Pöntinen. Kirja alkaa maaliskuisesta joenmutkasta ja loppuu kesäyön hämyyn ja ulpukoiden suojaiseen lammenpohjaan. Välille mahtuu monta kaunista kuvaa ja niihin sopivaa lorua. Jokainen loru kuvaa keväisen ja kesäisen luonnon ihmeitä, kasveja tai eläimiä ja pitää sisällään paljon tietoa ympäristöstämme. Esimerkiksi:

Pikkukultasiiven muodonmuutos

"Kesällä synnyin munasta,

talven talvehdin toukkana,

keväällä aikaisin heräsin,

toukkana toimin, voimia keräsin

suolaheinää syöden."

"Huhtikuussa tosiaan,

koteloiduin kokonaan,

toukokuussa kuoriuduin,

hyvin siitä suoriuduin,

                   ja olin valmis perhonen

       pikkukultasiipi!"

(Elina Kynsijärvi: Loruja keväästä ja kesästä, Maahenki 2015)

 (Elina Kynsijärvi & Benjam Pöntinen: Loruja keväästä ja kesästä, Maahenki 2015)

  (Elina Kynsijärvi & Benjam Pöntinen: Loruja keväästä ja kesästä, Maahenki 2015)

 (Elina Kynsijärvi & Benjam Pöntinen: Loruja keväästä ja kesästä, Maahenki 2015)

Kynsijärvi ja Pöntinen ovat tehneet yhdessä myös neljä muuta kuvalorukirjaa Loruja Ötököistä (Maahenki, 2014), Liituri (Lorumuotoon kirjoitettu tarina liito-oravasta, Maahenki, 2013), Loruja Nisäkkäistä (Maahenki, 2012) ja Loruja Linnuista (Maahenki, 2011). 

Loruja voi hyvin lukea leikki-ikäistenkin kanssa, ja ainakin meillä kolmevuotias katselee mielellään luontokuvia, tutkii ja ihmettelee varsinkin pieniä ötököitä. Kirjat ovatkin mainio tapa tutustuttaa lapset luontoon ja sen eliöstöön. Uskon, että myös opetuskäytössä nämä kirjat toimivat sekä ympäristö- ja luonnontiedon opetuksessa että äidinkielen tunneilla. Minä ainakin jo odotan, että pääsen lukemaan näitä loruja oppilailleni ja he pääsevät kirjoittamaan omat lorunsa!