Postikortteja mummi muuttolinnulta eli kekseliäs lastenkirja matkustamisesta

Anna Härmälä on kirjoittanut ja kuvittanut ihastuttavan lastenkirjan Postikortteja mummi muuttolinnulta (S&S 2019, saatu kustantajalta, suom. Heli Ikäheimo), joka esittelee maapallon eri maailmankolkkia ja nähtävyyksiä hauskalla tavalla, postikorttien muodossa. Pikkuisessa kotimetsässä, omalla männynoksallaan turvallisesti asusteleva Pii-lintu alkaa nimittäin saada posikortteja ympäri maailmaa, ja niiden lähettäjä on sen maailmanmatkaaja-isoäiti. 



Kortin toisella puolella on kuva kulloisestakin kohteesta ja taustapuolella tietysti mummin kirjoittama tervehdys, jossa hän kertoo lyhyesti kohtaamistaan kavereista, nähtävyyksistä ja tunnelmista ääniä ja tuoksuja myöten. Mummin korteista voi lukea, että reissussa kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan, sillä Ranskassa mummi esimerkiksi tilasi makarooneja, mutta sai eteensä lilan leivoksen, joka näytti hampurilaiselta



Tämä ei kuitenkaan lannista maailmanmatkaajaa ja uusi matkakohde korvaa Ranskassa koetun ruokapettymyksen. Kuitenkin, vaikka mummi nauttii matkustamisesta, kohtaa se retkillään välillä myös surullisia asioita. Tansanian eläinpuistossa se tapasi sarvikuonon, joka on menettänyt niin monta läheistään, ettei sillä ole kuin pari serkkua jäljellä. 



Mummin kortteja lukemalla Pii saa aavistuksen siitä, millaista elämä on oman kotimetsän ulkopuolella ja hän alkaa yhä enemmän kaivata itse seikkailuja maailmalla. Mummi puolestaa huomaa kaipaavansa kotimetsän rauhaa ja pikkuista Piitä tietysti. Kirjan viimeinen on lähettety New Yorkista, mutta sen lähettäjä ei yllättäen olekaan mummin, vaan oman maailmanvalloituksensa aloittanut Pii! Ei mummikaan silti tyydy istumaan pyrstöllään omassa pesäpuussaan, vaan hyödyntää matkoillaan saamaansa kokemusta ja perustaa oman kotimaanmatkatoimiston, sillä kotimaassakin on paljon nähtävää!



Postikortteja mummi muuttolinnulta on oikein suloinen kirja, jossa jokaisessa kortissa on viehättävä, kohdemaata kuvaava kuvitus. Korttien kuvista on mukava lapsen kanssa tutkia erilaisia rakennuksia, ruokia ja maiden muita tunnusmerkkejä. On hauska ajatus koota kirja ikään kuin postikorteista, mutta toisaalta kuvien tutkimista olisi helpottanut, jos mummin kirjoittamat tekstit olisvat olleet kuvan vieressä. Nyt jouduimme lapsen kanssa lukiessa vähän väliä kääntämään sivua taaksepäin, jotta kortin tekstille saattoi katsoa merkityksen kääntöpuolen kuvasta. 

Erityiskiitoksen annan kirjalle siitä, että lopussa lukijalle heitetään täky: maailman tutkimisen voi aloittaa aivan hyvin omasta kotimaastamme! Kotimaan matkailu onkin nykyään kasvava trendi, ja etenkin näin kesä-Suomesta löytyy yhtä jos toista nähtävää ja koettavaa. Piakkoin esittelenkin lapsille kirjoitetun matkaoppaan, jossa otetaan Suomi haltuun. Pysykää siis kuulolla!

Tuikun tärkeä tehtävä (Mistä tunnistaa onnistuneen lastenkirjan?)

Mikä tekee lastenkirjasta hyvän tai niin sanotusti onnistuneen? Jos minulta kysytään, niin tärkein seikka on tietysti se, että se viehättää sekä lapsi- että aikuislukijoita. Onnistunut lastenkirja on lapsentasoinen, mutta siitä on hyvä löytyä useita tasoja. Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että sama kirja jaksaa kiinnostaa ja herättää tunteita aikuisissa ja lapsissa. Hyvässä kirjassa teksti kulkee jouhevasti, tarina tarjoaa pohdittavaa lapsilukijoille ja kuvat sopivat tekstiin ja parhaassa tapauksessa myös laajentavat lukuelämystä.



Esimerkki tällaisesta lastenkirjasta on esikoislastenkirjailija Johanna Lestelän* kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Tuikun tärkeä tehtävä (Otava 2019, saatu kustantajalta), jonka päähenkilöllä Tuikulla on iso huoli. Huoli on niin suuri, että se tuntuu mahassa asti, eikä Tuikku pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin huolen ajattelemiseen. Hän yrittää huuhtoa huolen alas vessanpöntöstä, lähettää sen ilmapallon mukana taivaaseen ja kuiskuttaa sen kissansa korvaan. Mikään ei kuitenkaan auta, ja Tuikku jopa pohtii, että lähettäisi huolensa isälleen Afrikkaan tai pingviineille Etelänapamantereelle. Totuus kuitenkin on, että huoli kaikkoo vasta, kun hän onnistuu kertomaan siitä äidilleen ja äiti auttaa Tuikkua keksimään huoleen ratkaisun.

Tässä lastenkirjassa perheasetelma ei ole tyypillinen ydinperhe, vaan Tuikku asuu kaksin äitinsä kanssa Suomessa, ja tytölle tärkeä isä asuu Afrikassa.

Ja mikä tämä Tuikun suuri huoli sitten on? Se on huono omatunto, joka kalvaa, sillä Tuikku tuli päiväkodissa sanoneeksi parhaalle ystävälleen kurjasti, koska oli oikeasti kateellinen tämän lelun saamasta huomiosta. Omat kurjat sanat jäivät kaivelemaan ja kaduttamaan Tuikun mieltä. Äidin ohjauksella Tuikku ymmärtää, että tällaiseen huoleen auttaa, kun menee reilusti pyytämään toiselta anteeksi. Sen jälkeen Tuikulla ja hänen ystävällään on molemmilla taas hyvä mieli ja leikit sujuvat entiseen malliin.

Lestelä on kertonut, että hänen lapsuudessaan 80-luvulla kirjoissa ei ollut henkilöitä, jotka olisivat näyttäneet häneltä 
ja joihin hän olisi siten voinut samastua. (Anna 22/19)
Tuikun tärkeä tehtävä kertoo siis melko yksinkertaisen tarinan lapsille varsin tyypillisestä tilanteesta, jossa kaverin kanssa sattunut konflikti kaduttaa ja aiheuttaa harmia. Anteeksi pyytäminen on vaikeaa, ja monesti lapset tarvitsevat siihen Tuikuin tavoin aikuisen apua. Tuikulla on herkkä omatunto, mutta moni hänen ikäisensä ei ehkä olisi edes ymmärtänyt sanoneensa kaverille kurjasti. Tämä kirja siis myös ohjaa lukijoita hienovaraisesti huomaamaan, että myös sanat voivat satuttaa, eikä toiselle saa puhua rumasti.

Lestelän kuvitustyyli on omaperäinen ja hillitynsävyinen, mutta silti jotenkin tunnistettavaa. Se tuo mieleeni Lestelän omat lapsuuden suosikkikirjat, eli Maikki Harjanteen kirjoittamat ja kuvittamat Minttu-kirjat.

Lestelä kuljettaa tarinaa vaivattomasti, ja voin hyvin uskoa Lestelää, kun hän kertoo, että tämän lastenkirjan tekeminen vaati kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja taustatutkimuksen tekemistä: Hän luki lastenkirjallisuudesta tehtyjä tutkimuksia, lainasi kasoittain lastenkirjoja kirjastosta tutkiakseen niitä, luki niitä lapsille ja haastatteli näitä lukukokemuksista. Kaikki tämä vaivannäkö on kannattanut, sillä Tuikun tärkeä tehtävä on kirja jota aikuinen ja lapsi lukevat molemmat mielellään.

Johanna Lestelä kirjansa julkistamisjuhlassa.
Teksti, tarina ja kuvitus toimivat, ja kirjasta tykkäsi koko meidän perheemme. Vajaa kolmevuotias kuopukseni totesi: "Tämä on mun kaikista paras kirja!" Jotain kertonee myös se, että alkaessani kirjoittaa tätä postausta, jouduin etsimään Tuikun tärkeä tehtävä -kirjaa ympäri taloa ja löysin sen lopulta keskimmäisen lapsemme sängystä, jossa hän oli lukenut sitä eilen illalla salaa ja piilottanut sitten peitteidensä alle! <3

*Reiluuden nimissä mainittakoon, että tunnen Johannan opiskeluajoilta, ja olen valtavan iloinen, kun voin vilpittömästi onnitella häntä näin hienosta esikoiskirjasta!

Katoava muumio ja muita dekkarisuosituksia lapsille (dekkariviikko 2019)

Dekkariviikko on taas täällä! Dekkariviikko on alunperin Kirjakauppaliiton lanseeraama teemaviikko, mutta myös meillä kirjabloggareilla on ollut tapana huomioida kyseinen viikko blogeissamme. Tällä kertaa kirjabloggareiden teemaviikkoa emännöi Saana Lukeva peikko -blogista. Minun aikaisemmat dekkariviikon postaukseni ja dekkariesittelyt voit lukea tästä linkistä.

Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen toukokuussa 2019 julkistetun Suomi lukee -tutkimuksen mukaan dekkarit ovat kasvattaneet suosiotaan ja kuuluvat monen suomalaislukijan suosikkilukemistoon. Itse kuuntelen dekkareita pääosin kuntosalilla ollessani äänikirjoina, sillä niitä kuunnellessa treeni kulkee kuin itsestään, ja toisaalta dekkarit ovat aika "helppoja" kirjoja, eli toimivat kuunneltuina versioina. 



Työssäni luokanopettajana olen huomannut, että myös koululaiset kaipaavat luettavakseen "jotain jännää", kuten eräs ekaluokkalaiseni sanoi. Hän torppasi aika monta kirjaehdotustani, mutta hyväksyi lopulta tarjoamani Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita -kirjan  jossa Ryhmä Z ratkoo kadonneen Ariadne-nimisen pikkutytön katoamista. Nelosluokkalaiset puolestaan intoilivat tänä keväänä jännittävästä Ruusun salaisuus -dekkarista, humoristisesta Mestarietsivä Peppunen -kirjasta sekä nostalgisista Neiti Etsivistä. Aiemmin olenkin jo kirjoittanut siitä, että Lasse Maijan etsivätoimisto -kirjat ovat olleet meidän esikoisemme mielikuuntelukirjoja ja monen noin 3.-luokkalaisen lempilukemistoa. Kouluikäsille lapsille kirjoitetaankin monia kirjoja, joissa lapset ratkaisevat arvoituksia ja joskus jopa rikoksia. Moni näistä kirjoista on osa kokonaista kirjasarjaa, mikä onkin hyvä asia, sillä usein lapsi tykästyttyään johonkin kirjaan haluaa lukea lisää samankaltaisia teoksia.



Vuosi sitten keväällä kirjoitin Tapani Baggen kirjoittamasta ja Carlos da Cruzin kuvittamasta Apassit-kirjasarjan ensimmäisesta osasta Aavehevosen arvoitus. Kirjan tapahtumat sijoittuvat noin 1910-luvulle, ja Apassit ovat helsinkiläsilasten muodostama salaseura, joka onnistuu ratkaisemaan kaupunkia piinaavan aavehosen arvoituksen. Suosittelin kirjaa kaikille historian, hyvän kerronnan ja etsivätarinoiden ystäville. Sittemmin kirjasarja on kasvanut kahdella osalla, jotka ovat Vanajaveden hirviö ja Katoava muumio

Katoava muumio -teoksen (Karisto 2019) luin juuri loppuun, ja voin ilolla suositella tätäkin kirjaa noin 9-12-vuotialle dekkarikirjojen ystäville. Tässäkin teoksessa nautin historiallisen Helsingin kuvauksista, sekä siitä, miten Bagge kertoo lukijalle eri hahmojen kautta, millaista oli lasten elämä noin sata vuotta sitten Suomessa. Neljä apassia nimittäin tulee akateemisista ja paremmin toimeentulevista kodeista, yksi on työtätekevä kalastajan poika ja kolman koulutaival on päättynyt kansakoulun jälkeen, ja tämä joutuu raatamaan lehtipoikana elättääkseen itsensä ja hamppari-isänsäkin siinä sivussa. Myös da Cruzin kuvitus on - kuten yleensäkin - oikein oivallista. 

Kirja alkaa varsin lupaavasti, kun Apassit kutsutaan Ateneumiin seuraamaan egyptiläisen taiteen näyttelyn avajaisia, jossa joku tai jokin muumion näköinen onnistuu huumaamaan juhlavieraat ja varastamaan aidon egyptiläisen muumion ja sen sarkofagin. Poliisit tuntuvat olevan tapauksen kanssa ymmällään, ja tutkimuksen etenimistä vaikeuttaa poliisien taikausko ja pelko muumiota kohtaan. Apassit päättävät tietysti ratkaista rikoksen, ja onnistuvatkit saamaan muutaman mehukkaan johtolangan, jotka vivät heidät yöaikaan passiin hautausmaalle ja haastattelemaan vanhaa antiikkikauppiasta, jonka liikkeen ikkunasta mystiset egyptiläiset kissapatsaat tuntuvat vaihtavan paikkaa ihmeen usein... Rikos ratkeaa lopulta eikä vähiten juuri Apassien ansiosta. Itse loppuratkaisu oli mielestäni hieman laimea, vaikka tarinassa ihan mukava imu olikin. Sarjan neljäs osa Valoja yössä ilmestyy kustantajan mukaan keväällä 2020.

Mikäli etsit muita lapsille ja nuorille sopivia dekkareita, kannattaa tutustua yllämainittujen (kts. aiemmat dekkariviikon postaukseni!) lisäksi myös näihin:

  • Helena Bross ja Mattias Olsson: Autiovajan arvoitus (Kustannus-Mäkelä Oy 2019, helppolukuinen)
  • Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä (Myllylahti 2017, Pääkallokiitäjät-lastendekkarikirjasarjan toinen osa, 5.-9.-luokkalaisille)
  • Jukka-Pekka Palviaisen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta (Karisto 2017, yläkouluikäiset)
  • Paula Noronen: Tagli ja Telle -sarja (Tammi, alakouluikäiset)
  • Aira Savisaaren ja Mimmu Tihisen: Ponku ja Peetu -sarja (Karisto 2016, nuoremmille alakoululaisille)
  • Kristina Ohlsson: Lasilapset ja Hopeapoika (WSOY, isommat alakoululaiset, yläkouluikäiset, sisältää vähän yliluonnollisisa elementtejä)
  • Karen M. McManus: Yksi meistä valehtee (WSOY, yläkoulu- ja lukioikäiset)
  • L.K. Valmu: Poika (Karisto, 2017, yläkouluikäisille)
  • Salla Simukka: Lumikki-trilogia (yläkoulu- ja lukioikäiset)

Tylypahkakoulupäivä ja Harry Potter -teema oppilaiden kanssa

Tänä keväänä aloin lukea ekaluokkalaisille oppilailleni Harry Potter ja viisasten kivi -kirjaa (Tammi). Lupasin oppilaille jo aivan kirjan ensilehtiä lukiessamme, että tulemme viettämään myös päivän Tylypahkan koulussa. Osa oppilaistani oli katsonut kyseisestä kirjasta tehdyn elokuvan, mutta varsinaisen kirjan olivat lukeneet vain kaksi oppilasta, joten Harry Potterin velhomaailma avautui oppilaille pikkuhiljaa kevään aikana.



Koko jakson ajan luokassanai oli esillä lähikirjastosta lainaamiani Harry Potter -aiheisia tietokirjoa, joita oppilaat saivat lukea ja selata vapaahetkinään. Ne olivatkit todella suosittuja! Yhdistin kirjan lukemista ja tarinasta esiin nousevia aiheita myös eri oppiaineisiin ennen varsinaista koulupäivää. Kevään aikana me kirjan lukemisen yhteydessä muun muassa:

ÄIDINKIELI:

  • harjoittelimme ateljee-tunneilla sanojen taivutuksia Viisasten kivestä oppilaille lukemieni sanojen avulla (minun taikasauvani, sinun taikasauvani jne.)
  • harjoitteleimme verbien taivuttamista niin ikään Viisasten kivestä löytyvien sanojen avulla (Harry pelästyi, minä pelästyn, sinä pelästyt jne.)
  • harjoittelimme adjektiivien vertailumuotoja Viisasten kivestä löytyvien sanojen avulla (iso, isompi, isoin jne.)
  • opetin oppilaille, mitä tarkoittaa päähenkilö. Luimme Harryä koskevan kuvauksen ja teimme käsitekartan hänen ominaisuuksistaa. Oppilaat saivat pienet kuvat avaruusolioista, joista he tekivä omat ominaisuuskuvausket (luova kirjoittaminen) ja lyhyet tarinat.
  • Mietimme käsitettä tapahtumapaikka. Pohdimme, millainen paikka Tylypahka on. Jokainen oppilas keksi ja kirjoitti omia velhokoulun oppiaineita ja tarvikelistan omassa velhokoulussaan tarvittavista tavaroista (oikeinkirjoitus + luova kirjoittaminen)
  • Harjoittelimme kirjeen kirjoittamista. Luin ensin kirjasta Ronin veljen tälle lähettämän kirjeen, josta etsimme kirjeen tuntomerkit ja mietimme, mitä asioita kirjeeseen voi kirjoittaa. Jokainen oppilas kirjoitti sitten oman kirjeen, jolle askartelimme kuoren ja kirjoitimme osoitteet oikeisiin kohtiin kuoren päälle.
USKONTO ja YPI:
  • molemmissa oppiaineissa aiheina olivat tunteet, kaveruus ja kiusaamisen vastaisuus. Näihin aiheisiin löytyi aivan loistavaa materiaalia Viisasten kivestä. Harryä kohdellaan todella huonosti Dursleyn perheessä, ja hänen serkkunsa Dudley on kamala kiusantekijä. Saimme aikaan monta hyvää opetuskeskustelua, ja oppilaiden oli selvästi helppo tuntea empatiaa.
  • Rowling kirjoittaa kirjassa hyvin kuvailevasti, miten Harryä esim. jännittää niin, että heikottaa, vatsaa sattuu, Ron muuttuu punaiseksi kasvoiltaan jne. Näitä kohtia hyödynsin erityisesti silloin, kun mietimme, miltä jokin tunne näyttää ja tuntuu ja millaisia fyysisiä reaktioita tunne voi aiheuttaa
  • Kartta: meidän piti Tylypahkan karttaa apuna käyttäne tutustua karttaan (aihetta on jo käyty hieman aikaisemminkin luokassani) ja harjoitella suunnistuskartan käyttöä, mutta emme ehtineet tätä toteuttaa.
KUVIS ja KÄSSÄ:
  • Luimme kohtauksen, jossa oppilaat ovat Tylypahkan junassa ja Harry ostaa hirveät määrät karkkia niitä myyvältä noidalta. Sen jälkeen jokainen oppilas piirsi ja väritti oman velhokarkkinsa. Oppilaiden töistä koottiin luokan seinälle herkkuhyllyt.
  • Oppilaat värittivät netistä löytämäni ilmaiset värityskuvat, joissa oli Tupine vaakunat. Vaakunat leikattiin ja liimattiin mustalle kolmion malliselle paperille (kaavan käyttö). Teimme niistä luokkaan Tylypahkaviirin.
  • Oppilaat suunnittelivat itselleen oman vaakunan. He miettivät, mikä eläin kuvaisi heitä ja piirsivät sen vaakunaan.
  • Teimme kierrätysmateriaalista luokan kattoon roikkumaan siivekkäät avaimet.
  • Tarkoitus oli myös harjoitella pölypastellien käyttöä ja piirtää lohikäärmeen munat (kuvitetussa Viisasten kivessä on tähän upea kuva), mutta emme ehtineet.
  • Pöllöt orrella istumassa ajattelin askarralla oppialiden kanssa esim. silkkipaperia ja oikeita oksia hyödyntäen, mutta tämänkin toteutus jäi odottamaan seuraavaa Potter-projektia
LI:
  • Tarkoitus oli pelata oppilaiden kanssa Huispausta, johon löytyy sääntöjä netistä, mutta viimeisten kouluviikkojen jalkapalloturnaukset yms. sotkivat suunnitelmani tältä osalta.

TYLYPAHKAPÄIVÄ

Kollegani lainasi minulle Rohkelikon huivin, Potterin lasit ja Rohkelikon kaavun ja kravaatin. <3

Tylypahkapäivän toteutimme aivan viimeisenä koulupäivänä. Aloitin valmistelut siitä, että kopioin McGarmiwan Harrylle lähettämän kutsukirjeen valkoiselle a4-paperille, jonka käsittelin vahvan teen (perus Lipton) avulla vanhan näköiseksi. Rypistin ensin kutsukirjeen, suoristin, maalasin teellä toisen puolen, annoin kuivua, maalasin toisen puolen ja rullasin kirjekääröksi (minula ei ollut tarpeeksi kirjekuoria kirjepostia varten). Kirjeet ilmestyivät ennen Tylypahkapäivää oppialiden pulpetille, ja he olivat niistä todella innoissaan. Olin muuttanut varsinaisen kirjeen sisältöä hieman, ja pitkän tarvikelistan sijaan minun kirjeessani luki: 
  • velhomainen asu tai asuste (jos on)
  • lemmikkikissa, pöllö, sammakko, rotta tms. (vaikka pehmolelu, ei siis elävä)
  • kivi, jonka halkaisija on 4-10cm (oppilaat eivät tienneet, että kiveä tulisimme käyttämään muodonmuutostunnilla)
  • jotain kaikille jaettavaa herkkua Lukukauden päätösjuhlaa varten


Varsinaisena Tylypahkapäivänä oppilaani saapuivat sitten kouluun velhoiksi ja noidiksi pukeutuneita. Osalla oli viitta tai velhohattu, toisilla taikasauvat ja lähes jokaisella oli mukana pehmolelulemmikki. Luokkaan astuimme tietysti laiturin 9 ja 3/4 läpi. Olin painanut taulusienen avulla ruskealle paperille tiiliseinämäistä kuviota ja laiturikyltin löysin netistä ilmaisten tulostettavien materiaaline sivuilta.



Luokkaan oli liihottanut istumaan pöllö, jonka nokassa oli oppilaille osoitettu kirje. Kirjeen oli lähettänyt McGarmiwa, joka kehotti oppilaita valmistamaan itselleen taikasauvat. Olin pääsiäisen aikaan kerännyt 16 pajunvitsaa, joihin oppilaat nyt lisäsivät taikaa (kultainen tai hopea piipunrassi), eli yksisarvisen jouhen tai feenikslinnun sulan. Sovimme, että sauvaa tehdessä jokainen miettii yhden asian, jota itselleen toivoo (esim. aurinkoinen kesä, paljon uintireissuja, uusi pyörä tms.) ja liittää toiveen sauvansa taika-aineeseen. Osa halusi sitten kertoa taiastaan meille muille, suurin osa piti oman toiveensa salaisuutena.

Loitsutunnilla harjoittelimme loitsimista, eli musiikin termejä piano, forte, adagio ja allegro. Kun termit olivat tuttuja, minä loitsin oppilaat noita taikasanoja käyttäen laulamaan kevätjuhlalauluamme taikasanan kertomalla tavalla. oppialista oli hauskaa, kun loitsin nopeasti, eli vaihdoin termiä tiheään.

Olin edelisenä iltana tehnyt jokaiselle oppilaalle oman sulkakynän (lyijykynän päähän teipattu sulka) ja jakanut ne oppialiden pöydälle. Sulkia oli neljän värisiä, joiden mukaan oppilaista muodoistui neljä tupaa (vihreät, lilat, pinkit ja keltaiset). Loitsutunin jälkeen jakaannuimme tupiin, jotka kiersivät neljällä tehtäväpisteellä, eli velhokoulun oppitunnilla.



Taikajuomat-tunnilla oppilaat joutuivat ratkaisemaan Kalkaroksen tekemien taikajuomien koostumuksen, tekemään tismallen samanlaiset ja värittävään juoman valmistusohjeen valmiiksi. Vihjeeksi Kalkaros oli antanut, että jokaisessa juomassa on käytetty kahta ainetta. Tässä pisteessä siis harjoiteltiin välivärien sekoittamista.



Muodonmuutoksen oppitunnilla oppilaat muuttivat, eli maalasivat, tuomansa kivet eläimiksi.

Yrttitiedon tunnilla oppilaiden piti tunnistaa kuusi kasvia. Kolme kasveista oli sellaisia, joita varten he tarvitsivat myös kasvikirjaa. Tehtävää helpottaakseni oli etukäteen merkinnyt ne sivut, joista ko. kasvit löytyvät. Ohjasin oppilaita tällä pisteellä itse, sillä halusin, että he oppivat tekemään tarkkoja havaintoja, tutkimaan, millaisia ovat kasvin lehdet, kukinto ja varret.



Numerologian oppitunnilla oppilaat saivat ratkaista ongelmanratkaisutehtävän, eli yhteen- ja vähennyslaskuja, joista osa numeroista oli korvattu velhosymboleilla. Heidän piti päätellä, mitä numeroa mikin symboli esittää. (esim. velhohattu+velhohattu=80, taikasauva+velhohattu=60). Lisätehtävänä oli Harry Potter -värityskuva, johon olin kirjoittanut laskuja ja merkinnyt, millä värillä mikin numero väritetään (esim. laskun vastaus on 5, se alue väritetään sinisellä).

Oppituntien jälkeen oli aika (ja tarve) rauhoittua kuuntelemaan opettajan lukemia velhosatuja Siuntio Silosäkeen tarinoista.

Viimeisellä tunnilla vietimme Lukukauden päätösjuhlaa Tylypahkan tyyliin, eli pitopöytämme notkuivat herkuista. Tarjolla oli tietysti muun muassa kurpitsamehua ja kermakaljaleivoksia, jotka oli haettu suoraan Hunajaherttuasta. Oppilaat harjoittelivat pitojen aikana kohteliasta puhetta, pyytämistä, ojentamista ja jakamista. Olin tehnyt jokaiselle oppilaalle oman kultaisen siepin, joka oli tietysti kultapaperiin kääritty suklaa. 



Lopuksi harjoittelimme vielä muinaisia riimuja (sanoin oppilaille, että se on kirjoittamista). Olin kirjoittanut lyhyen Harry Potter -tarinan, josta puuttuivat adjektiivit. Jokainen oppilas keksi yhden sanan, joka kuvailee jotain, ja minä kirjoitin sen tarinaan. Luin tarinan ääneen, ja siitä tietysti tuli ihan hassu. Tähän oli hyvä lopettaa meidän loistavasti onnistunut Tylypahkakoulupäivämme - ja koko ensimmäinen kouluvuosi!

Tyytyväinen opettajatar Madame McKiltti päivän jälkeen.

Kirjalahjoja peruskoululaisille

Ylihuomenna se alkaa - koululaisten pitkä loma! Joissain perheissä on tapana muistaa kesälomansa aloittavaa nuorta lahjalla, ja eräs äiti jo kyselikin, millaisen kirjalahjan voisi antaa alakoulun päättävälle lapselle. Suosittelin hänelle - ja ihan kaikille teille muillekin - Jenni Pääskysaaren kirjoittamaan ja Matti Pikkujämsän kuvittamaa tietokirjaa Hetki ennen kuin maailma muuttui (Otava 2019, arvostelukappale). 



Kirja esittelee historian käännekohtia niiden toimijoiden ja ne omalla toiminnallaan aikaansaaneiden henkilöiden kautta. Kirja alkaa alkuräjähdyksen vielä toistaiseksi selvittämättömästä mysteeristä ja etenee kronologisesti T-rexin tutkimuksen mullistuksista muun muassa 1400-luvun Italiaan, 1800-luvulla eläneen sushininjan tarinaan, kertomukseen kuun kiertäneestä kilpikonnasta ja päätyy 2010-luvun Intiaan, jossa viiden murrosikäisen tytön joukko päättää tarttua toimeen ratkaistakseen maataan vaivaavan roskaamisongelman! Kirjassa on kertomuksia isoista ja pienistä epäkohdista, mullistavista keksinnöistä sekä uusista oivalluksista, jotka ovat syntyneet, koska joku henkilö on päättänyt toimia tietyllä tavalla, ja kirja kysyykin lukijalta jo aivan alkulehdillä:

Usein sattuma, olosuhteet ja muut ihmiset vaikuttavat siihen, minkä suunnan sinun elämäsi ottaa. Mutta tulee myös tilanteita, hetkiä, jolloin muutos on sinun käsissäsi. ... Niissä hetkissä saatat nähdä ohuen, jauraan langan, johon voisit tarttua. ... Langan, josta voisit varovasti vetää. Ohjata maailman, elämän, oman elämäsi suuntaa. Edes hitusen. Tartutko lankaan?

Merkittävää tässä kirjassa on se, että toisin kuin monissa viime vuosina ilmestyneissä rohkeille ja kapinallisille tytöille ja pojille kirjoitetuissa kirjoissa, tässä kirjassa ei korosteta pelkästään rohkeutta, vaan siinä annetaan tilaa myös sattumalle ja henkilön tekemille valinnoille. Tarinat viestittävät, että vaikka kaikki ei aina menisikään, kuten on suunnitellut, voi silti kohdata ja saavuttaa monia itselle (ja siinä sivussa ehkä muillekin) merkittäviä ja hienoja asioita. Elokuvaohjaaja George Lucasin tarina on hyvä esimerkki tällaisesta onnistumisesta. Nuori Lucas oli nimittäin autofani, joka rakasti kiihdytyskilpailuissa ajamista. Hän joutui kuitenkin auto-onnetomuuteen, minkä jälkeen kovaa ajaminen ei tuntunutkaan tärkeältä. Niin Lucas löysi itselleen uuden intohimon, jonka seurauksena olemme saaneet nauttia muun muassa kaikkialla maailmassa tunnetuista Tähtien Sota -elokuvista. 

Kirja sopii parhaiten kouluikäisille lapsille, mutta esimerkiksi oma eskarin päättävä esikoiseni piti tästä kirjasta kovasti. Hän ei aina ymmärtänyt kaikkea lukemaani, mutta kyseli ja pyysi minua tarkentamaan asioita. Kävimme tarinoiden äärellä monta mielenkiintoistakesksutelua muun muassa ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta.

Kolme naista viidakossa: He päättivät tutkia kädellisiä serkkujamme.

-------------------------------------

Toinen lahjaksi erittäin hyvin soveltuva kirja on Sanna Pelliccionin ja Siri Kolun yhdessä tekemä kaunis Lue minut -sanataidekirja (Otava 2019, arvostelukappale), jota voisi aivan yhtä hyvin kutsua runokirjaksi tai oodiksi kirjoille, kirjallisuudelle ja sanataiteelle. Pelliccionin mielikuvitukselliset ja hempen sävyiset kuvat sopivat saumattomasti Kolun runollisille teksteille. 



Jokaisella sivulla on lyhyt teksti, joka kertoo lukijalle, millaisiin seikkailuihin hän pääsee kirjan parissa. Kirjallisuudella on niin paljon tarjottavaa, ja seikkailuiden maailmaan pääsee vain kirjan avaamalla. Jokaisella sivulla on myös eritasoisia sanataidetehtäviä, jotka houkuttelevat lukijaa ryhtymään leikittelemään sanoilla, luomaan kokonaisia maailmoja ja tutkiskelemaan itseään sanojen kautta. Tämä kirja on myös mainio kirjalahja opettajille (jos joku kokee tarpeelliseksi muistaa opettaa ihan yksikseenkin riittävän kiitos-sanan lisäksi)!

Kun olet lukija, koko lukemisen maailma on sinun. 
Lukeminen on supervoima. 
Kaikki tieto, kaikki seikkailut,
kaikki kirjojen sivuilla odottavat ystävät ovat sinun.
... (Lue minut)




-------------------------------------


Ekaluokkansa päättäville pikkukoululaislle suosittelen erittäin lämpimästi hankkimaan kirjalahjan, jos jollain aineellisella haluaa ensimmäisen kouluvuotensa suorittanutta lapsukaista muistaa. Toivon totisesti, että koululaiset jaksaisivat myös kesän aikana ylläpitää ja kehittää lukutaitoaan, pysähtyä hetkeksi kirjojen ääreen ja harjoittaa keskittymistään muualla kuin pelien maailmassa. Kirja on mainio kaveri niihinkin hetkiin, jolloin tylsyys saattaisi iskeä tai vanhempien antama peliaika on loppu ja kaverit kaukana. Erilaisia ekaluokkalaisille sopivia kirjasarjajoja on useita, ja esimerkiksi Karisto julkaisee aloitteleville lukijoille suunnattua Kirjakärpänen -sarjaa, Kustannus-Mäkelä julkaisee Pikku Lukuavain ja Lukuavain -sarjoja ja WSOY julkaisee monen omien ekaluokkalasiten kirjasuosikkeija sisältävää Lukupalat -sarjaa, joka tarjoaa erilaista luettavaa huumorista, jännityksestä tai ihmissuhdeaiheista pitäville lukijoille.




-------------------------------------

Isommille alakoululaisille ja yläkoulikäisille pojille (ja kaikille) muille voisi luettavaksi lahjoittaa esimerkiksi Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) - kertomuksia huikeista miehistä Arvo Ylpöstä Kimi Räikköseen (Into Kustannus 2019, toim. Emmi Jakkö & Aleksis Salusjärvi, saatu kustantajalta). Tämä kirja ilmestyi sen jälkeen, kun sankaritytöistä kertoneet kirjat olivat niittäneet kiitosta maailmalla ja Suomessa. 



Kirjaan valikoituneet henkilöt ovat mielenkiintoisia, ja mukaan on mahtunut monen ala osaajia ja asinatuntijoita, mikä on hienoa. Joukkoon mahtuu myös vähemmän ennalta-arvattavia valintoja kuten esimerkiksi Lauri Rapala, Kalle Könkkälä ja Heikki Hursti. Eri henkilöiden tarinat ovat eri kirjoittajien käsialaa, ja se valitettavasti näkyy lopputuloksesta hienoisena epätasaisuutena ja paikoittaisena kömpelyytenä tekstissä. Kirjan parasta antia tietopuolen lisäksi ovat sen upeat kuvat, joista ovat vastanneet useat eri kotimaiset taiteilijat. 

Eveliina Netin kuva minun ja lapseni sankarista eli Pekka Hyysalosta.

Kesälomakirja: Aino, Matias ja hauskat lomapäivät

Koululaisten kesäloma alkaa viikon kuluttua, ja lapsilla onkin edessä sitten kymmenen viikkoa vapaata arkirutiineista, läksyistä ja kouluoppimisesta. Vaikka kesäloma on ihana, voi se myös varsinkin pikkukoululaisista tuntua välillä aika tylsältäkin. Lapset joutuvat olemaan pitkiäkin aikoja yksin kotona, eivätkä kaikki halua tai voi mennä leireille. Ja voi olla niinkin, että kaverit matkustavat muualle tai kivaa tekemistä ei aina vaan keksi. Hetkittäinen tylsistyminen on kuitenkin vaan hyvästä, ja usein niiden tylsien hetkien seurauksena syntyvät hauskimmat leikit ja parhaimmat ideat.



Juuri näin käy Ainolle ja Matiaksellekin Nora Lehtisen kirjoittamassa ja Anne Muhosen kuvittamassa Selko-tunnuksen saaneessa kirjassa Aino, Matias ja hauskat lomapäivät (Pieni Karhu 2018, arvostelukappale). Kirja nimittäin kertoo lasten kesälomasta ja esittelee sisarusten erilaisia kesälomapuuhia omenapiirakan leipomisesta, uimiseen, kotieläinpihavierailuun ja sadepäivän puuhailuun. Ja juuri se sadepäivä on sellainen, jota Aino ja Matias eivät aluksi voi sietää. Naapurin tytöt tulevat kylään ja tarkoitus on tehdä kaikkea hauskaa ulkona. Lasten suunnitelmat menevät sateen takia uusiksi, eikä mikään mikään oikein tunnu miltään. Sitten he kuitenkin keksivät, että voivat tehdä sisälläkin kaikkea hauskaa kuten esimerkiksi korkean legotornin, omenapiirakan ja ystävänauhoja. Sitäpaitsi - voihan sateellakin ulkoilla, ja se vasta hauskaa onkin!



Aino, Matias ja hauskat lomapäivät on leppoisa lomaromaani, joka helppolukuisuutensa ansiosta sopii monenlaisille lukijoille. Muhosen piirtämät kuvat ovat värikkäitä, iloisia ja sopovat loistavasti tarinaan. Kirja tosin etenee aika verkkaisesti, eikä tarinassa varsinaisesti tapahdu mitään kovin jännittävää, ja suurin seikkailu lienee Väiski-vuohen karkaaminen. Oma eskarilaiseni taisi kokea kirjan hieman liiankin hidastempoiseksi, vaikka minä kyllä nautin kirjan sivuilta huokuvasta kesätunnelmasta. Ihan mukava lisä aikuisen ja lapsen yhteiseen lukukokemukseen olivat myös sinne tänne asetellut tekstiä ja lapsen kokemuksia käsittelevät kysymykset. Lisäksi Ainon ja Matiaksen kesätekemisistä saa hyviä kesälomapuuhasteluvinkkejä myös kirjan lukijoille.



Leppoisia lomapäiviä kaikille! Älkää unohtako, että lukeminen on ihan parasta (ja halvinta) ajanvietettä. :)


Urho ja Onna tutkivat - Autokirja (tuhti tietokirja kaikille autofaneille)

Toukokuun alussa pääsimme lasten kanssa juhlimaan Antti Nikusen kirjoittaman Urho ja Onna -kirjasarjan (WSOY) uusimman osan julkistamista.


Olen ennenkin kirjoittanut, että varsinkin nuorin lapsemme on suuri Urho ja Onna -kirjojen fani, joten ei ihme, että lapset odottivat tämän uusimmankin kirjan eli Urho ja Onna tutkivat - Autokirja -nimisen kirjan ilmestymistä. Luulenpa, että he jopa hieman yllättyivät siitä, että tämä sarjan uusin tulokas olikin hieman aika paljon erilainen sisällöltään kuin kolme aikaisempaa osaa. 



Autokirja on kyllä kuvitettu aiemmista kirjoista tuttuun, pieniin lapsiin vetoavaan tyyliin, mutta yksinkertaisen ja hauskan tarinan sijaan tässä uudessa kirjassa onkin rutkasti tietoa, eikä juonellista tarinaa ollenkaan. Ja vaikka kuvituksesta voisi päätellä, että kyseessä on perheen pienimpien, noin taaperoikäisten lasten autokirja, informaatiota on paljon, ja se on paikoin niin teknistä, että isommatkin lapset saavat kirjasta varmasti paljon uutta tietoa! Autoihin ja niiden toimintaan tutustutaan kuitenkin sarjalle ominaiseen humoristiseen tyyliin, ja kuvitukseen on ujutettu hauskoja yksityiskohtia - kuten kakkiva lintu.

"Tarvitseeko jokaisen ihmisen ajaa yksin omalla autollaan, kun yhteen autoon mahtuisi useampi matkustaja?" miettii Onna.

Toki Autokirjssa päähenkilöinä ovat edelleen Onna ja Urho, mutta kaverikseen he ovat nyt saaneet myös aikuisen eli Kaarlo Kätevä -nimisen autoinsinöörin, joka toimii kirjassa asiantuntijana (ja ahmii voileipiä). Kirjaan on ujutettu myös pieniä ympäristöystävällisyyteen liittyviä täkyjä ja jalankulkijoitakin koskevaa tietoa. Lemppariaukeamani on kuitenkin se, jossa kolmikko miettii, millainen olisi tulevaisuuden auto. Tämä sivu on Nikusen mukaan tehty yhteistyössä hänen oman lapsensa kanssa!



WSOY:n lastenkirjakustantaja Paula Halkola onnittelee
Antti Nikusta hienosta kirjasta Annantalon lastenkirjakahvila
Skidilässä järjestetyissä juhlissa.


Kierrättämistä ja kuluttamista ekaluokkalaisten kanssa sekä Mato ja meri -kirja

Meillä on tällä hetkellä luokassa teemana kierrätys, kuluttaminen, ekologisuus ja ympäristöystävällisyys. Olemme käsitelleet sitä tänä vuonna aikaisemminkin, mutta nyt nämä kolun pari viimeistä viikkoa syvennymme aiheeseen hieman enemmän. Käytän oppitunneilla tuttuun tapaan myös lastenkirjallisuutta, aj esittelen tässä postauksessa myös erään aiheeseen hyvin sopivan kirjan (Jos siis oppituntivinkit eivät kiinnosta, hyppää suoraan Mato ja meri -kirjan esittelyyn). :)



Aloitimme katsomalla Rosk'n Rollin tuottaman "Ylös, alas, ympäri" -videon Youtubesta. Tämä nukkeanimaatio kestää noin 15 minuuttia ja havainnollistaa hyvin lapsentasoisesti, miksi ostamalla ei tule onnelliseksi, (pahvi)roskat kannattaa kerrättää, eikä turhiin heräteostoksiin kannata sortua. Katselemisen jälkeen keskustelimme videon asioista oppialiden kanssa, ja ilahduin todella, kuinka innokkaasti lapset kertoivat omista hutiostoksistaan, selittivät, miten he kierrättävät kotona ja ihmettelivät, mikseivät videon tyypit osanneet korjata rikkimenneitä tavaroita. Moni lapsi tuntui olvan huolissaan mereen joutuvista roskista ja oli muun muassa katsonut aiheeseen liittyviä dokumentteja kotona. Pari lasta osasi myös kertoa jotain ilmaston lämpenemisestä ja ilmastonmuutoksesta, joten heidän kommenttiensa kautta sivusimme myös näitä aiheita. Mietimme yhdessä miksi  on järkevä kierrättää ja harkita tarkkaan uusien tavaroiden hankkimista. Tunnin lopuksi luimme vielä uutisen Victorista, joka syvyyssukellusennätystä tehtyään oli törmännyt muoviroskiin myös Mariaanien haudassa. Käsittelimme lyhyesti myös käsitettä uutinen.



Toisen tunnin aloitimme lukemalla Jenni Erkintalon kuvittaman ja kirjoittaman Mato ja meri -kirjan (Etana Editions 2019, saatu kustantajalta), joka kertoo tarinan haaveilevasta ja seikkailunnälkäisestä madosta. Mato kaipaa seikkailuun, haikailee pääsevänsä aavoille ulapoille ja onnistuukin hyppäämään vedessä kelluvan pullonkorkin kyytiin. Madon ohi ajelehtii pullo, johon on kirjoitettu hätäviesti valtamereltä, ja niinpä Mato päättää lähteä etsimään viestin kirjoittanutta otusta ja pelastamaan tämän. Matkan varrella madon nälkä kasvaa niin sanotusti syödessä, ja se alkaa haaveilla aina vain suuremmasta ja nopeammasta menopelistää. Mikään ei riitä madolle ja vauhtisokeus iskee tähän niin, ettei se lopulta enää huomaa maisemien kauneutta myttei myöskään meressä kelluvia roskia.



Valtamerelle saavuttuaan mato tapaa viestin kirjoittaneen keltaisen kalan, joka onneksi saa madon taas ymmärtämään, etteivät isommat ja paremmat kulkupelit (tavarat) ole tärkeitä, vaan ystävyys ja puhdas meri vielä tärkeämpiä. Matoa alkaa surettaa, että roskien ja bensankatkuisten alusten vallattua meret kaloilla ei ole siellä enää paljon asuintilaa. Kotirantaan selvittyään madolla on jäljellä seikkailustaan enää haalistunut merilakki, uusi ystävä ja yhteinen haave puhtaamsta merestä.



Mato ja meri -kirjassa on paitsi meidän luokkamme aiheeseen hyvin sopiva sisältö, myös kiinnostavia sanavalintoja kuten esimerkiksi letkeästi, maininki, vauhtisokea ja suuruudenhullu. Oppilaani harjoittelivatkin tämän kirjan äärellä myös uusien ja mielenkiintoisten sanojen bongaamista sekä niiden merkityksen keksimistä (tätä olemme harjoitelleet paljon tänä vuonna äidinkielessä).

Kirjan äärellä tutuiksi tulivat myös termi rehevöityminen, ja pohdimme, mitkä ihmisten teot roskaavat ja rehevöittävä merta. Jälleen kerran sain huomata, kuin fiksuja oppilaani ovat, vaikka joku kyllä kertoi aina mökillä pesevänsä hiukset järvessä shampoolla. Lukemisen jälkeen oppilaat saivat miettiä tapoja, joilla ihminen voi säästää luontoa ja huolehtia sen hyvinvoinnista. Mainituksi tulivat muun muassa kierrättäminen, pyöräily paikasta toiseen ja valojen sulkeminen.



Tästä jatkamme ryhmätöiden parissa: Oppilaat jakautuvat neljään neljän oppilaan ryhmään. Kukin oppilasryhmä saa katsottavakseen yhden "Roskisrotta"-jakson, joihin olemme kollegani kanssa laatineet helpot kysymyslomakkeet (esim. Miksi papaeria kannattaa kierrättää? Mihin metalliromu viedään?). Oppilaat opettelevat etsimään vastauksia kysymyksiin videosta ja tekemään työtä ryhmänä. Ryhmä siis vastaa lomakkeen kysymyksiin, jonka jälkeen sekoitan ryhmät uusiksi neljän oppilaan ryhmiksi. Siellä jokainen ryhmän jäsen esittelee kysymyslomakkeen avulla uusille ryhmäläisilleen, mitä on oppinut ensimmäisessä ryhmässään.

Seuraavalla tunnilla teemme oppilaiden kanssa roskaretken, eli menemme keräämään lähimaastosta kaikki roskat. Mahdollisuuksien mukaan myös lajittelemme ja kierrätämme ne. Pahviroskasta askartelemme siivekkäitä avaimia, jotka ripustamme kattoon (tämä liittyy Harry Potter -aiheeseen, joka niin ikään on käynnissä luokassamme tällä hetkellä).

Tein hieman vastaavan kokonaisuuden myös pari vuotta sitten. Voit lukea siitä täältä.

Pet Agents - Täältä tullaan lemmikit

Vuosi 2018 oli lasten- ja nuortenkirjallisuudessa Lastenkirjainstituutin tekemän kirjallisuuskatsauksen mukaan vahvojen tyttöjen vuosi. Paitsi että viime vuoden aikana julkaistiin monia ns. sankaritarinaformaatin mukaisia kirjoja, myös lastenkirjallisuudessa tyttöpäähenkilöt ovat nykyään monipuolisempia ja tietyissä asioissa myös rohkeampia. Samalla tavalla myös poikapäähenkiöt saavat olla nykyään herkempiä ja innostua asioista, joita vanhastaan pidettiin tytöille kuuluvina. Tietynlainen sukupuolisensitiivisyys näkyy lastenkirjojen sivuilla, mikä on omasta mielestäni hyvä, sillä lastenkirjojen sankareista lukijat voivat löytää samastumiskohteita, esikuvia ja muodostaa käsityksiä niin hyvässä kuin "pahassakin" siitä, mitä he voivat ja saavat tehdä. On selvääkin selvempää, ettei sukupuoli enää tänäpäivänä saa olla rajoittava tekijä esimerkiksi harrastuksia tai kavereita valittaessa.



Riina ja Sami Kaarlan yhdessä ideoineet, kirjoittaneet ja kuvittaneet uuden Pets Agents -kirjasarjan, jonka ensimmäinen osa Pets Agents - Täältä tullaan lemmikit! on ilmestynyt tänä keväänä (Tammi, arvostelukappale). Kirjan päähenkilö on Kati-e-niminen tyttö, joka on hyvä esimerkikki nykyaikaisesta tyttöpäähenkilöstä, sillä tämän harrastuksiin ja intohimon kohteisiin kuuluu perinteisesti pikemmin poikien harrastuksiin kuulunut koodaaminen, tekniikka ja rakentelu.

"Vauvana minua piti kanniskella kodinkoneita ihmettelemässä, --- Tietokone, tabletti, kännykät ja kaukosäätimet kiinnostivat minua enemmän kuin nuket." (Katie-e kirjassa Pets Agents - Täältä tullaan lemmikit! s.24)

Kati-e eli Kati-elektroniikka rakastaa myös eläimiä, ja hänellä onkin kotona monta lemmikkiä. Tytön paras ystävä on kuitenkin hänen omatekemänsä ja ohjelmoimansa Ti-bot-robotti, joka on myös Kati-e:n työpari kaksikon "yrityksessä", eli Lemmikkiagenttifirmassa. Ti-bot ja Kati-e auttavat ihmisiä näiden lemmikkeihin liittyvien pulmien kanssa. Lemmikkiagentit auttavat muun muassa pulaan joutunutta oravanpoikaa, etsivät ulkoiluttajaa vanhan rouvan koiralle ja selittävät koiraa etsivälle lapsiperheelle, että vahva ajokoira ei ole paras mahdollinen lemmikkivaihtoehto hennolle pikkutytölle.



Pets Agents - Täältä tullaan lemmikit! -kirjassa onkin valtavan paljon tietoa eläinten hyvästä kohtelusta, hoitamisesta ja niiden kunnioittamisesta. Voisin kuitella, että moni lukijoista kuuluu siihen joukkoon, jotka itsekin intoilevat elämistä. Tästä kirjasta he saavat kuin huomaamattaan oikeaa tietoa siitä, miten eläinten kanssa kuuluu toimia. Kati-e auttaa ihmisiä ymmärtämään, etteivät eläimet ole leluja aina pitää ottaa huomioon niiden luonnolliset tarpeet.

Myös tekniikka ja elektroniikka ovat isossa roolissa tässä kirjassa, ja erityisesti siitä syystä tämä kirja on oman seitsemänvuotiaani mielestä hyvä. "Tässä on kiinnostavaa tämä tekniikka ja koodaus", hän kertoi, kun kysyin lapsen omaa mielipidettä kirjasta. Erityisen vauhdikas kirja Pets Agents - Täältä tullaan lemmikit! ei ole, mutta toinen osa, joka ilmestyy syyskuussa, on ilmeisesti jo jännittävämpi, sillä toisen osan nimi on Pets Agents - Varkaan jäljillä.




Omaa silmääni mielyttää valtavan paljon kirjan värikäs, runsas ja hieman mangahenkinen kuvitus. Sivuja on reilu sata. Otallisinta lukijakuntaa lienevät noin 7 - 10-vuotiaat lukijat

Kirja ystävyydestä ja rohkeudesta: Pikkiksen tähänastisen elämän suurin seikkailu

Lukisessaan Katja Lahden kirjoittamaa ja Annukka Palménin kuvittamaa saturomaania Pikkiksen tähänastisen elämän suurin seikkailu (omakustanne, saatu kirjailijalta) lukija pääsee Pikkis-nimisen mörököllilapsen mukaan etsimään tämän parasta ystävää Kirppaa ja selviytymään huikeista vaaroista keväisessä metsässä. Matkan aikana Pikkis oppii olemaan rohkeasti oma itsensä, selviämään yksin yön metsässä ja ylittää itsensä monta kertaa. Kirjan kantava teema on kuitenkin ystävyys, sillä juuri ystävän katoaminen saa Pikkiksen lähtemään yksin metsään tätä etsimään ja ystävän vuoksi Pikkis ylittää itsensä monta kertaa!



Mörököllit ovat karvaisia otuksia, jotka elävät metsissä ja hoitavat niitä. Nuoret mörököllit ansaitsevat itselleen kasvaessaan jymykiviä, joita nämä saavat, kun ovat toimineet fiksusti ja rohkeasti. Tarinan alussa Pikkikseltä puuttuu vielä viimeinen jymykivi, jonka ansaitsemiseksi hänen täytyy olla rohkeasti oma itsensä.

Kirpan etsintäretki käynnistyy, kun Kirppa ei pitkän talven jälkeen ilmestykään ystävysten sopimalle tapaamispaikalle, eikä Kirpan äiti saavu Mörökölliaikuisten kokoukseen. Muut huolestuvat heistä, ja Pikkis saa luvan lähteä selvittämään, mitä ystävälle ja tämän perheelle on tapahtunut. Onko talven aikainen suuri lumivyöry kenties pyyhkäissyt mörökölliperheen mennessään? Pikkis varustetaan retkelle hyvin, ja hän saa sen aikana harjoitella monia tärkeitä luonnonssaselviämisen edellyttämiä taitoja kuten laavun tekemistä, suunnistamista ja melomista kuohuvassa koskessa - vaikka inhoaa kylmää vettä!



Pikkis onnistuukin lopulta selvittämään Kirpan ja tämän perheen kohtalon ja löytää heidät suuren rotkon pohjalta. Kaikki ovat onneksi kunnossa, mutta pelastaakseen ystävänsä, tämän perheen ja itsensäkin rotkosta Pikkiksen täytyy selvittää tie ulos jyrkästä rotkosta. Pelastusoperaation tuoksinassa Pikkikselle selviää itsestään uusi, jännittävä ja kirjaimellisesti aivan loistava uusi piirre, jonka avulla pimeäkin muuttuu valoisaksi. Kun kaikki ovat löpulta turvallisesti muiden mörököllien luona, on Pikkis totisesti ansainnut viimeisen jymykivensä!

Luimme tämän noin viikon aikana iltasaduksi seitsemänvuotiaan lapseni kanssa, ja lapsi tuntui kiinnostuvan kirjasta sen puolivälin tienoilla, jolloin tapahtumat muuttuivat vauhdikkaammiksi ja jännittävämmiksi. Pikkiksen tähänastisen elämän suurin seikkailu toimii mainiosti ääneenlukikirjana noin 5 - 9-vuotiaiden lasten kanssa. Kirja on ohuehko (alle 80 sivua), mutta tekstiä on paljon, eikä aloitteleva lukija jaksa sitä vielä lukea itse. Kirjan kuvat ovat isoja ja laadukkaita, mutta niitä ei ole jokaisella aukeamalla, eli kirja on selvästi tekstipainotteinen. Lahti kirjoittaa taitavasti, ja pidän erityisesti siitä, miten tekstin sisän on ujutettu paljon tietoa luonnosta ja luonnossa liikkumisesta.


Hauska kirja ahmimisikäisille: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta

"Tuo ei taida kyllä olla mun tyylinen kirja", totesi esikoinen, kun ehdotin hänelle, että lukisimme iltasatukirjaksi seuraavaksi Elise Gravelin kirjoittaman ja kuvittaman lastenromaanin Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta (WSOY 2019, suom. Aila Herronen, arvostelukappale kustantajalta). Onneksi sain lapsen ylipuhuttua kuuntelemaan, kun luen tätä kirjaa, sillä lopulta tämä tykkäsi siitä niin paljon, että olisi halunnut lukea sen heti perään uudestaan ja kyseli, milloin toinen osa ilmestyy. Kaiken huipuksi esikoiseni, joka on hiljattain oppinut lukemaan itse lyhyitä kirjoja, innostui itse lukemaan Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta -kirjassa olevia lukuisia puhekuplia, huudahduksia ja lyhyitä tekstikatkelmia (omatoiminen lukeminen ei ole vieläkään hänen mielipuuhaansa noin muuten...)



Tarinan päähenkilö on Olga-tyttö, joka tykkää valtavasti eläimistä - siis aivan kaikista eläimistä. Olga tutkii niitä, lukee niistä ja kirjaa havaintojaan ylös vihkoonsa. Eläimet siis ovat hänen mielestään paljon ihanampia kuin ihmiset, ja Olgan hyvä ystävä onkin hänen lavuaarinsa alla asuva Rita-hämähäkki, joka osaa Olgan mielikuvituksessa puhua ranskaa. Ihmisten kanssa Olga ei tule hirveän hyvin toimeen, eikä esimerkiksi ymmärrä ollenkaan lähistöllä asuvia Lalalaa-tyttöjä, jotka lukevat Pis sis -lehteä, jumaloivat korealaista Bip Bipop -laulajaa ja ovat kiinostuneita ainoastaan vaatteista ja kampauksista.



Eräänä päivänä Olga löytää pihaltaa sateenkaaren väristä kakkaa, joka vaikuttaa vahvasti jonkin tuntemattoman eläinlajin jätöksiltä. Olga ryhtyy tutkimaan asiaa ja löytää pian myös kummallisen otuksen, joka on selvästi aivan uusi laji ja jonka Olga ottaa kotiinsa asumaan. Olga nimeää otuksen sen ääntelyn perään Njääksi, ja ryhtyy tekemään Njäästä havaintoja ja yrittää selvittää, mikä laji se on ja mistä se on kotoisin. Vaikka Njää on hassun näköinen (Olgan mielestä ihana) ja haisee kamalalle, se valloittaa Olgan sydämen. Njään kautta Olga tutustuu myös uusin ihmisiin, ja joutuu puolustamaan uutta otusystäväänsä Lalalaa tyttöjen pilkalta. Olgan suru onkin suuri, kun Njää yllättäen katoaa, eikä etsinnöistä huolimatta löydy mistään.... Lopulta selviää, että katoamisen takana on varsin yllättävä taho, ja onneksi lopuksi voidaan jopa todeta, että Njään katoamisesta (ja löytymisestä) seuraa aika paljon hyvääkin!



No mikä Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta -kirjassa sitten on niin hauskaa, että lapseni käski minun sanoa kirjantekijöille, että kakkososan pitää ilmestyä pian? Vastaus lienee huumori, tarinan pähkähullut yksityiskohdat ja runsas sarjakuvamainen kuvitus. Kirja on oikeastaan ihan hupsu, siinä puhutaan aika paljon koiran pissasta, eläinten jätöksistä ja oudoista ruuista sekä pahoista hajuista. Lisäksi Njää päästelee tuon tuosta outoja ääniä ja huudahduksia kuten: "Njää!" "Dau dau dau!" ja "Rumpu!", jotka sopivan hassulla äänellä luettuna saivat lapseni aina kikattamaan. Kaikki nämä seikat siis tekevät Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta -kirjasta sellaisen, että uskon sen vetoavan paitsi omaani myös moniin muihin ahmimisikäisiin lukijoihin. Kirja on loppujen lopuksi aika nopealukuinen, sillä siinä on paljon sarjakuvatyylisesti kuvitettuja sivuja, isoa fonttia ja suuria kuvia. Itse aion suositella tätä heti muutamalle ekaluokkalaiselle oppilaalleni, jotka ovat innostuneet nyt lukemaan Neropatin päiväkirjoja. Veikkaampa, että he ihastuvat myös Olgaan!