Mistä joulutunnelma syntyy?

Kun ulkona sataa vettä, ankea harmaus on laskeutunut sumuisen maiseman ylle ja päiväkodin ovessa lappu "vatsatautia liikkeellä", on itseni hieman hankala päästä joulutunnelmaan... Lapsille se onneksi tuntuu olevan hieman helpompaa, sillä tontut ja joulupukin odotus ovat heille tärkeä osa joulun taikaa. Kuitenkin esikoiseni totesi toissailtana: "Äiti ei tunnu yhtään jouluiselta..." Tähän en voinut kuin todeta, että kyllä se siitä, jahka saadaan kuusi sisälle, hyasintit avautuvat ja joulukoristeet otetaan esille. Ja oikeassa olin - onneksi. Nyt täällä meilläkin, kuusen kynttilöiden valossa ja joululaulujen soidessa tuntuu jo lämpimän jouluiselta, vaikka ulkona onkin vielä kovin syksyistä.

Hilja ja operaatio joulun taika on sarjan neljäs osa. Ensimmäisestä kirjasta kirjoittamani esittelyn
löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

Myös lastenromaanissa Hilja ja operaatio joulun taika (Kustannus-Mäkelä 2019, arvostelukappale kustantajalta), kirjan päähenkilö ja minäkertoja Hilja etsii joulun taikaa. Hän on päättänyt selvittää, onko tonttuja ja joulupukkia olemassa ja todistaa yläkoululaiselle isosiskolleen Veinille, että joulu ei ole vain amerikkalaisen limsayhtiön lobbaamaa hapatusta. Aikaa joulun taian metsästykseen on joulukuu. Hiljan apurina toimii hänen pikkusiskonsa Taimi, ja yhdessä tytöt keksivätkin kaikenlaista jouluista puuhaa. Heidän perheensä touhuissa ovat mukana myös lähistöllä asuva vaari sekä kolme naapurintätiä. Näiden kanssa tytön muun muassa rakentavat leipovat pipareita, perustavat oman Lucia-kulkueen (koska tummatukkaista Hiljaa ei hyväksytä koulun Luciaksi) ja rakentavat pulkkamäen sisälle, kun ulkona ei ole lumesta vielä tietoakaan.

Hiljan hartain toive on nähdä ilmielävä tonttu, mutta kaikista yrityksista huolimatta tuntuu, ettei punanutuista näy edes parran haiventa. Tytöt kyllä yrittävät itse ryhtyä tontuiksi, ja vakoilevat läheisiään ja tarkkailevat, ovatko nämä kilttejä vai tuhmia. Toki he myös kirjoittavat joulupukille ja käyvät kuusimetsällä. Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää piparintuoksua ja tilulilua, vaan kyllä Hiljankin perheen elämään kuuluvat kiire, kinastelu ja vanhempien riitely.

Hiljalla on hauska tapa suhtautua ympäristöönsä, ja hän esimerkiksi kirjoittaa koulun jouluevankeliumin kokonaan uusiksi. Hiljan versiossa Maria ja Joosef eivät esimerkiksi meni aasin kyydissä talliin synnyttämään, vaan autokyydillä tienposkeen, josta anbulanssimiehet heidän ottavat hoiteisiinsa. Autokatokseen lepäämään laitettua pariskuntaa ja vastasyntynyttä tulee paimenten sijasta tervehtimään joukko lähistöllä skeitanneita poikia.

Kirjailija Heidin Viherjuuri onkin onnistunut humoristisella otteella kuvailemaan perhe-elämää ja kaikkia niitä perinteisiä jouluvalmisteluja, joita monet suomalaiset lapsiperheet tekevät pitkin joulukuuta. Tässä lastenromaanissa on myös jonkin verran Nadja Sarellin piirtämiä kuvia, ja toivoisinkin, että näitä olisi kirjassa enemmänkin. Olen huomannut, että noin 1. - 2.-luokkalaisille on positiivinen asia, jos kirjassa on runsas kuvitus, ja tuonikäiset lukijat lienevät näiden Hilja kirjojen päälukijakuntaa. Sarellin piirtämät kuvat ovat tekstin tapaan iloisia ja välittävät Hiljan ja hänen perheensä joulunvietosta hauskan kuvan.

Hilja ja joulun taika tarjoaa mukavia lukuhetkiä joulukuun ajaksi, ja me olemme lukeneet tätä kirjaa viisivuotiaan kanssa iltasatukirjana. Hieman tosin sensuroin tekstiä lukiessani, sillä Hiljasta ja Veinistä poiketen keskimmäisemme ei vielä ainakaan ääneen epäile joulupukin olemassaoloa, enkä halunnut herättää hänessä epäilyjä nytkään. Kirjan lopussa se joulun taikakin selviää:

 -Minä en ole varma joulupukista, minä sanon ja vilkaisen varovasti Taimia. -Mutta joulussa on taikaa, ja se syntyy ihmisistä, yhteisistä jutuista, joulukuusesta - ja sydämessä.

Tämän postauksen myötä haluankin toivottaa teille paljon taikaa jouluunne!

Vuoden suloisin joulukirja: Kissa Lempisen joulukiemura

Kissa Lempisen joulukiemura (Lasten Keskus 2019) on aivan verrattoman suloinen ja lämminhenkinen joulukirja, joka kertoo liikuttavan tarinan pienestä, kodittomasta kissasta. Kissa Lempinen asuu pahvilaatikossa kadulla, ja sillä olisi talvisaikaan valtavan kylmä ilman lämmintä, punaista villapuseoroaan.

Käy kuitenkin niin huonosti, että Lempisen ollessa kävelyllä ihastelemassa kaupungin joulutunnelmaa, takertuu puseron kulma johonkin, eikä Kissa Lempinen lainkaa huomaa puseoron alkavan purkautua. Kun se lopulta havahtuu mahanalusensa paleluun, on koko kaunis pusero poissa ja jäljellä on vain punainen langanpää.

Kissa Lempinen ihmettelee lankaa, joka alkaa yhtäkkiä kiemurrella tiehensä. Niinpä Lempinen lähtee seuraamaan sitä ja kulkee omia jälkiää takaisinpäin. Teksti ja kuvitus seuraavat punaisena lankana kiemurtelevaa villalankaa läpi talvisen kaupungin aina sisälle lämpimänä ja kutsuvana hohtavaan kirjakauppaan saakka. Ja siellä - sisällä ihanassa kirjakaupassa - istuu mäyrä kutomassa jotain punaista ja pehmeää Kissa Lempisen punaisesta villalangasta.

Herra Mäyrälä kutsuu Lempisen sisälle ja tarjoaa tälle kupillisen teetä. Ja niinhän siinä käy, että puseron katoamisesta seuraa lopulta paljon hyvää, kun Kissa Lempinen löytää uuden ystävän ja kodin Herra Mäyrälän kirjakaupasta. Kirjan lopussa on aivan ihanat loppusanat:

Ne asustelevat tyytyväisinä herra Mäyrälän Vanahssa Kirjakaupassa - Sillä harva koti on mukavampi kuin sellainen, jossa on takka ja tuhansia ja taas tuhansia kirjoja.

Sekä tietysti punaisia, pehmoisia villapuseroita.

Tässä Cecilia Heikkilän kirjoittama ja kuvittama joulukirja on oikein viehättävä teos, jonka pehmeänsävyinen kuvitus herttaisine eläinhahmoineen luo kauniin taustan napakalle tekstille. Kissa Lempisen joulukirjasta huokuu miellyttävä joulutunnelma, ja sekä minä että lapseni pidämme tästä kirjasta, sillä onnellinen loppu jättää lukijalle hyvän mielen.

Ihmeellisen upea ja itkettävän surullinen Lumisisko

Ihmeellinen, upea, taianomainen, jännittävä ja pakahduttavan surullinen. Kaikki nämä sanat kuvaavat mielestäni paremmin kuin hyvin Maja Lunden kirjoittamaa ja Lisa Aisaton kuvittamaa itkettävän ihanaa satukirjaa Lumisisko (Kustantamo S&S 2019, suom. Katriina Huttunen). En muista, milloin viimeksi olisin lukenut mitään näin kaunista, mutta samaan aikaan niin surullista kirjaa. Kirja on jaettu joulukalenterikirjan tapaan 24 lukuun, mutta minä luin Lumisiskon viikonlopun aikaan ääneen esikoiselleni - ja aina välillä myös viisivuotias keskimmäinen istui seuraamme kuuntelemaan. Lukemisesta ei kuitenkaan meinannut paikoin tulla mitään, sillä en pystynyt pidättelemään monessa kohtaa tullutta itkua.

Lumisisko on lumoavan tarina Aatto-nimisestä 11-vuotiaasta pojasta, jonka perhe on kokenut kauheimman menetyksen, mitä kuvitella saattaa. Aaton isosisko Suvi on kuollut noin puoli vuotta aikaisemmin, eikä kukaan Aaton perheestä ole ymmärettävästi toipunut Suvin menetyksestä. Aaton ennen niin pippurinen viisivuotias pikkusisko on taantunut myötäilijäksi, äiti ja isä ovat harmaita varjoja itsestään ja Aatto itse tuntuu kadottaneen kyvyn iloita ja seurustella parhaan ystävänsä kanssa. Lunden maalaamat kuvat perheestä suorastaan tihkuvat surua ja valuvat sitä harmautta, joka on kietoutunut koko perheen ympärille.

Aaton surumieltä lisää sekin, että jouluaatto ja hänen syntymäpäivänsä lähestyvät päivä päivältä, eivätkä vanhemmat kotona tee mitään, mikä edes etäisesti muistuttaisi jouluvalmisteluja. Sitten Aatto tapaa nauravaisen ja iloisen tytön, joka esittelee itsensä Hetaksi. Tämä vie Aaton kotiinsa Villa Kuistiin ja ottaa Aaton ystäväkseen. Villa Kuistissa joulu on jo rakennettu jokaiseen huoneeseen, se on lämmin, tuoksuva ja tunnelmallinen. Hetan kanssa Aatto on taas iloinen ja tekee kaikkea hauskaa. He juovat kaakaota, luistelevat ja rakentavat lumesta tytön. Tyttö muistuttaa Suvia, ja Aatto onnistuu jopa kertomaan Hetalle siskostaan. Heta osaa myötäelää Aaton surua, ja tämän kanssa kaikki tuntuu helpommalta.

Jotain salaperäistä Hetaan ja Villa Kuistiin silti tuntuu liittyvän, sillä surullisen näköinen vanha mies ilmestyy aina välillä hiippailemaan Villa Kuistin ympärille talon avaimet kädessään. Heta tuntuu tietävän, kuka mies on, mutta ei halua paljastaa sitä Aatolle. Erään kerran Aatto lähtee seuraamaan miestä ja saa selville jotain, mikä muuttaa aivan kaiken. Heta ei olekaan aivan kokonaan se, kuka antaa ymmärtää olevansa, ja maailmassa on paljon sellaista, mitä emme voi nähdä. Tämän tiedon mukana tulee kuitenkin paljon surua, vihaa ja lisää luopumista. Toisaalta Aatto alkaa ymmärtää, ettei surua voi mennä piiloon, kuten hänen vanhempansa haluavat tehdä. Aatto haluaa muistaa rakkaansa, ja muistella Suvia yhdessä perheensä kanssa. Hän pakottaa äidin ja isänkin muistamaan ja muistelemaan. Vaikka he ovat joutuneet luopumaan niin paljosta, he eivät ole yksin ja heillä on vielä toisensa.

Lumisiskon loppu on surullinen, mutta toiveikas. Lopussa onnellisuutta ja lämpöä hehkuva keltainen väri kietoo Aaton ja hänen perheensä taas syleilyynsä. Harmaa on ainakin hetkeksi kadonnut, eikä Suvia ole unohdettu.

En oikein osaa edes sanoin kuvata kaikkia niitä mietteitä, joita tämä kirja minussa herätti. Toisaalta Lmisisko on kaunis kertomus rakkaudesta ja elämänilosta. Toisaalta se on äärimmäisen surullinen tarina menetyksestä ja lamauttavasta surusta. Se on kertomus ystävyydestä ja selviytymisestä, ilosta ja muistamisesta, irtipäästämisestä ja luopumisesta. Mietin jopa kirjaa lukiessani, onko tämä lastenkirja lainkaan. Aihe on niin koskettava ja ehkä lapsilukijasta myös ahdistava. Toisaalta kuolema on osa elämää, mutta tiedän, että kaikille lapsille tätä kirjaa ei voisi eikä kannata lukea.

Ehkä Lumisisko tuo lohtua toisille, jotka ovat menettäneet rakkaansa, ehkä se vain lisää ahdistusta. Sitä en voi tietää, koska onneksi en ole joutunut kokemaan mitään sen kaltaista, mitä Aaton perhe koki. Toki mietin lukiessani, onko Lunde itse kokenut vastaavaa mienetystä, sillä minun tuttavieni joukossa on valitettavasti kaksikin perhettä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan pahimman... Luultavasti he lukisivat tämän kirjan kokien aivan eri tavalla kuin minä, ehkä jopa miettien, onko oikein kirjoittaa tällaisesta surusta kokematta ja ymmärtämättä sitä itse. En tiedä. Lunde ei kuitenaan mielestäni yritä tarinallaan viestittää, että surusta toipuu tai että siitä pitää päästä yli. Päin vastoin, hänen tarinansa kantavana ajatuksena tuntuu olevan se, että menetyksiä saa surra, eikä surua voi piiloutua.

"En halua unohtaa, miten surullinen olin", sanoin, nyt kovemmalla äänellä. "En myöskään halua unohtaa, miten iloinen Suvi oli. Haluan muistaa kaiken. Ja Suvi on täällä aina, vaikka hän onkin kuollut. Kuolleet eivät nimittäin katoa. He ovat luonamme edelleen..." Nyt melkein huusin. "Suvi on edelleen osa perhettämme." (Lumisisko, s.159)

Minä luin kirjan nauttien sen kauniista tunnelmasta, tarinan jännitteestä ja Aisaton käsittämättömän hienoista kuvista. Lapseni tuntui myös rakastavan Lumisiskon salaperäisyyttä, ja jalat-maassa-tyyppinä ei tuntunut ahdistuvan myöskään kuolemaa käsittelevistä kohdista, vaikka selvästi myötäelinkin Aaton surua. Tämä kirja on tarinoineen ja kuvineen niin huikaisevan kaunis kokonaisuus, että olen onnellinen, että sain lukea sen.

Ihanaa, hän sanoisi, on ihanaa, että sellaista voi tapahtua, vaikka se ei oikeastaan olekaan totta, sillä maan ja taivaan välillä on enemmän kuin sinä ja minä osaamme selittää, ja siitä kannattaa olla iloinen, eikö totta, että maailma on täynnä selittämättömiä, ihmeellisiä asioita, joita me emme ymmärrä, juuri se tekee elämästä elämisen arvoista, (Lumisisko, s. 141)

Joulutietoa kalenterikirjasta

Vielä ei ole myöhäistä hankkia joulukalenterikirjaa!

Carlos da Cruzin tekemässä kalenterikirjassa 24 päivää jouluun (Kustantamo S&S 2019, arvostelukappale kustantajalta). 24 tonttua valitsee joulun suosikkihetken ja raapustaa sen numeroituun korttiin. Jokaisen kortin (eli kalenterisivun) takaa paljastuu joka päivä uusi, mielenkiintoinen jouluaiheinen fakta. Näistä joulukorteista selviää muun muassa, milloin pikkujoulujen viettäminen on Suomessa aloitettu, miksi joulupuuroon piilotetaan manteli ja mistä joulumarkkinaperinne on lähtöisin.

Tämä joulukalenterikirja sopii sekä aikuisille että lapsilukijoille. Aivan pienimpien lasten kalenteri tämä ei ole, sillä teksteissä on paljon historiatietoa ja vuosilukujakin. Omia lapsiani huvittaa 24 päivää jouluun -joulukalenterikirjassa erityisesti kirjan sivujen alareunassa selkä vääränä tippuneita lahjoja poimiva valkopartainen hahmo. Lapset seuraavat, miten sivu sivulta maassa olevien lahjojen määrä vähenee ja hahmon säkki pullistuu pullistumistaan. Kalenterikirjan tyyli ja kuvitus on da Cruzille ominaista, eli värit ovat vahvoja ja ihmis/ tonttuhahmot kulmikkaan näköisiä. Vanhin lapseni hoksasi heti, että tämä on saman tyypin tekemä kuin Vesikirjan kuvat.

Joululahjakirjoja lapsille ja nuorille

Hihkuin sisäisesti riemusta, kun erään tokaluokkalaisen oppilaani isä kertoi lapsensa toivoneen joululahjaksi kirjoja - siis kirjoja monikossa! Kyseinen lapsi on osannut lukea jo ennen kouluun tuloa, mutta vasta nyt innostunut kirjoista. Mieltäni lämmitti, kun kuulin, että toivelistalle on päässyt myös Harry Potter -saagan neljäs osa, luimmehan koulussa yhdessä ensimmäisellä luokalla sen ensimmäisen osan yhdessä ääneen. 

Kirjat ovatkin mielestäni mitä parhain joululahja, ja siksi päätin tänäkin vuonna jakaa teille blogini lukijoille kirjalahjavinkkejä. Toki kaikki kirjat, joita olen blogissani vuoden aikana esitellyt ovat mainioita lahoja, mutta tähän postaukseen listasin kirjat, joista suurinta osaa en aiemmin ole vielä esitellyt. Listalta löytyy kirjoja kuvakirjoista nuortenromaaneihin ja lasten tietokirjoihin. Mukana on myös pari sarjakuvakirjaa ja yksi äärettömän kaunis satukirja. Toivottavasti löydätte listalta hyviä kirjalahjoja!

Kuvakirjoja

Carl Johansonin upeasti kuvittama ja kirjoittama sanakuvakirja Lentävä sanakirja (Etana Editions 2019, suom. Kirsikka Myllyrinne, saatu kustantajalta) esittelee erilaisia lentäviä kulkuneuvoja, joista osa on varsin mielikuvituksellisia kuten esimerkiksi jakkararaketti, rakettimakkara ja teleskooppilentokone. Mukana on toki ihan oikeita, olemassaolevia lentohärveleitä, Wrightin veljesten lentokoneesta jumbojettiin. Tämä kirja sai lasteni mieleikuvituksen lentämään: lapset keksivät hassuille lentohärveleille omia, kuvaavia nimiä ja osan kuvista myös värittivät itse. Kirjassa nimittäin kirkkain värein väritettyjen kuvien joukosta löytyy myös kuvia, joista värit on jätetty kokonaan pois. Ihania idea, minkä ansiosta lapsi pääsee osaksi kirjan tekemistä.

Niin ikään lapsia osallistavan lukukokemuksen tarjoaa Chloé Pararnaun kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Orkesteri karkuteilla - Postikortteja maailmalta (Etana Editions 2019, suom. Leena Virtanen, saatu kustantajalta). Tämä kirja on klassinen etsintäkirja, eli isoille aukeamille on piilotettu henkilöitä, joita lapsi saa etsiä. Etsittävät henkilöt ovat orkesterin jäseniä, jotka ovat yhtäkkiä lähteneet lomalle ympäri maapalloa. He lähettävät kohdemaista postikortteja, jotka vihjaavat minkä soittajan kustakin kuvasta, eli maasta, kuuluu etsiä.

Myös Rinna ja Sami Saramäen kirjoittamassa Taskulamppuseikkailu-sarjan uusimmassa kuvakirjassa Maan uumeniin (WSOY 2019, saatu kustantajalta) lapsi pääsee ikään kuin osallistumaan kirjan tapahtumiin, sillä jokaisesta kirjan aukeamasta paljastuu salaisuuksia, kun sivua valaisee sen takaa taskulapulla tai vaikka kännykän valolla. Tarina on kirjoitettu vuoropuhelun muotoon ja se johdattaa lukijan retkikunan mukana hylättyyn kaivokseen sieltä maanalaisiin käytäviin ja lopulta geysirin alle. Lukija saa valtavasti tietoa maapallon rakenteesta ja tuliperäisyydestä jännittävää kertomusta seuratessaan. Tämä kirja oli etenkin esikoisestani yhtä kiehtova kuin sarjan ensimmäinenkin osa Meren syvyyksiin. 

Mikäli haluaa antaa lapselle lahjaksi hempeän kuvakirjan, joka kertoo antajan rakkaudesta lahjan saajaa kohtaan, kannattaa valita lahjakirjaksi esimerkiksi suloinen Annan sinulle maailman (Kustannus-Mäkelä 2018, saatu kustantajalta). Tämä hempeä kuvakirja perustuu toistoon; Alkuaukeaman jälkeen jokaisella aukeamalla äiti puhuttelee vastasyntynyttä lastaan aloittaen: "Annan sinulle...". Äiti lupaa näyttää pienokaiselleen muun muassa aikaisen aamun sarastuksen, kasteisen niityn kukoistuksen. Pomppivat sammakot, koirat possut ja lammikot. Pilvet nuo vuoria saartavat, kotkat taivaalla kaartavat. Kuvat ja äidin runotellen kirjoitetut sanat kuljettavat lukijan ympäri maailman metsistä meriin, taivaisiin ja tähtiin. Äiti lupaa näyttää lapselleen sen kaiken. Tunteellisen tekstin on kirjoittanut Stacy McClearyn ja sen on suomentanut Raija Rintamäki. Hieman utuiset ja pehmeä-ääriviivaiset kuvat on taiteiluillut Carmen Saldaña.

Upeasti kuvitettu Lintu Sininen (Lasten Keskus 2019, arvostelukappale) on myös oiva lahjaidea kaikille, jotka rakastavat perinteisiä satuja, kauniita kuvia ja hienoa musiikkia. Katri Kirkkopelto on uudelleenkirjoitanut Zacharias Topeliuksen klassisen satunäytelmän Lintu sininen, joka on itseasiassa vanhan ranskalaisen kansantarinan muunnos 1800-luvulta. Tarinassa kaukaisen maan kuningas nai uuden vaimon, joka inhoaa kuninkaan kaunista tytärtä Florinnaa, ja haluaisi naittaa tämän hölmölle melumestri-Holofernekselle. Oman tyttärensä Rosamundan uusi kuningatar sen sijaan näkee prinssin puolisona. Käy kuitenkin niin, että prinssi Amundus ja Florinna rakastuvat, eikä prinssi suostu naimaan Rosamundaa. Kuningatar Sibylla taikoo tämän siniseksi linnuksi ja sulkee Florinnan torniin, jossa sininen lintu käy salaa tapaamassa rakastettuaan. Kun äitipuoli pääsee selville tästä, hän yrittää surmata sinilinnun. Onneksi suuri velho Deoletus on rakastavaisten puolella ja voittaa taistelussa pahan kuningattaren. Kuten kaikissa saduissa kuuluu, myös tässä tarinassa rakastavaiset saavat toisensa. 

Kirkkopellon maalaamat kuvat ovat suorastaan taianomaisia, ne huokuvat satumaista tunnelmaa ja ovat viimeistä yksityiskohtaa, jokaista kimallusta, kukan terälehteä, linnun sulkaa ja leningin pitsiä myöten loistavia. Tämä hieno satukirja on täydennetty Jonne Valtosen säveltämällä musiikkicd:llä, jossa Jussi Makkonen ja Nazig Azezian soittavat sellolla ja pianolla Vaasan kaupunginorkesterin solisteina.

Tietokirjat

Ihanan iljettävät tiedekokeet (Kustannus-Mäkelä, suom. Terhi Leskinen, saatu kustantajalta) on mitä parhain lahja lapselle, joka rakastaa tiedettä, asioiden tutkimista ja kemiaa. Kirjassa on ohjeet 16 tieteelliseen kokeeseen, joissa tarvittavat aineet löytyvät pääosin omasta kodista. Kokeiden luvataan sisältävän kaikkea ällöttävää: limaa, mönjää ja hajuja. Oivallista kuitenkin on, että pelkkä ällöttävyys ei ole kirjan pointti, vaan kokeessa havaittavan ilmiön takana olevat mekanismit selitetään pienelle tutkijalle, hänelle annetaan vinkkejä, miten koetta voi soveltaa ja mikä oikean maailman ilmiö "on sukua" kokeessa saadulle havainnolle. Kirjan on kirjoittanut Kris Hirschmann ja humoristisesti kuvittanut Santy Gutiérrez.

Ihastuttava Tärkeitä tietoja eläimistä on saanut jatkoa, kun Maja Säfström on kirjoittanut uuden tietokirjan - tällä kertaa eläinten lapsista. Tärkeitä tietoja eläinvauvoista (Nemo 2019, suom. Nina Tarvainen) on yhtä kiinnostava kuin edeltäjänsä ja sisältää yllättäviä ja häkellyttäviä tietoa myös sellaisista eläinlajeista, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Esikoinen lukee minulle tätä kirjaa nyt ääneen ja ihmettelemme yhdessä kirjan tarjoilemia ällistyttäviä faktoja. Tieseittekö esimerkiksi, että virtahepovauvat voivat juoda maitoa emon nisästä veden alla tai, että niilinkrokotiilitkaivavat munansa maahan, ja maan lämpötila määrittelee tulevien poikasten sukupuolen? 

Historiasta kiinnostuneille suosittelen lämpimästi arkeologiaa ja arkeologisia löydöksiä mielenkiintoisella tavalla esittelevää tietokirjaa Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita - Nuoren arkeologin käsikirja (Atena 2019, saatu kustantajalta). Tämä kirja on kirjoitettu selkeästi ja mielenkiintoisesti niin, että nuorten lukijoiden on helppo ymmärtää lukemaansa. Kirja käy Suomen historian läpi arkeologisten löytöjen valossa keskiajasta kivikauteen. Kuva- ja mediataiteilija Helkalan piirtämät kuvat ovat havainnollisia ja täydentävät tekstiä hienosti. Lapsilukijan mielenkiintoa lisäävät Outo juttu -tietoruudut ja kiehtovat arvoitukset, joita lukija saa pohtia monivalintakysymysten avulla. Kaikesta huomaa, että kirjan tekijät Ilari Aalto ja Elina Helkala ovat rautaisia ammattilaisia ja kaksikko onkin julkaissut aiemmin aikuisille suunnattuja historia-aiheisia tietokirjoja. Aalto on itse ammatiltaan arkeologi ja keskiajantutkija.

Sarjakuvakirjat

Dav Pilkeyn kirjoittamia ja kuvittamia Koiramies-kirjoja (Tammi, suom. Jaana Kapari-Jatta) olen esitellyt blogissa aiemminkin, mutta nämä haluan silti nostaa esiin myös tässä postauksessa. Koiramies kirjoista pitäävät nimittäin todella monet tokaluokkalaiset oppilaani - etenkin pojat -, sillä nämä kirjat ovat hauskoja ja värikuvitettuja. Ne viihdyttävät sellaistakin lukijaa, jonka lukutaito ei ole vielä kovin vahva, sillä tekstiä on vähän ja kuvat itsessään vievät tarinaa eteenpäin. Sarjasta on nyt ilmestynyt kaksi osaa ja kolmas suomennettu ilmestyy keväällä.

Nuorelle lukijalle (alkaen noin 14v.) minä itse hankkisin lahjaksi Ari Formanin ja David Polonskyn yhdessä tekemän kerrassaan upean sarjakuvakirjan Anne Frankin päiväkirja (Tammi 2019, suom. Anita Odé), Kaksikko on ilmiömäistä taitavuutta osoittaen kääntänyt Anne Frankin päiväkirjan sarjakuvan muotoon. He ovat onnistuneet tavoitteessan saada Annen ääni kuuluville, he piirtävät lukijalle kuvan siitä, miten syvällinen, ajatteleva ja sodan keskellä parhaansa mukaan elävä nuori tyttö tämä oli. Sarjakuvakirjaan on otettu mukaan katkelmia Annen omasta päiväkirjasta, ja niissä Anne näyttäytyy inhimillisenä murrosikäisenä, joka kokee usein, etteivät aikuiset usein ymmärrä häntä. Myös maailmansodan aiheuttama nälkä, pula ja jatkuvassa pelossa eläminen on kuvattu hienosti. Riipaisevia ovat kohdat, jossa Anne pohtii omaa tulevaisuuttaan ja paikkaansa sodanjälkeisessä maailmassa, sillä suurin osa lukijoista tietysti tietää Annen ja hänen perheensä piilottelun traagisen lopputuloksen.

Lasten- ja nuortenromaani

Aloitteleville lukijoille lahjaksi kannattaa ostaa esimerkiksi Kustannus-Mäkelän julkaisemia Lukuavaimet-sarjan Minimysteerit-kirjoja tai vielä helpompia Pikku Lukuavain -kirjoja. Näistä kirjoista olen kirjoittanut aiemmin esimerkiksi tässä postauksessa.

Alakouluikäisille lapsille kirjalahjaksi suosittelen Heli Rantalan kirjoittamaa lastenromaania Suurenmoinen sitruunaseikkailu (WSOY 2019, saatu kustantajalta). Tässä kirjassa tarinaa elävöittävät Henna Ryynäsen piirtämät värikkäät kuvat, joista välittyy samanlainen ilo kuin Rantalan tekstistä. Tarinan päähenkilö on Tuuli, joka lähtee isoisänsä kanssa naparetkelle Pohjoisnavalle. Isoisällä on haave kuvata sitruuna Pohjoisnavalla, sillä harrastelijavalokuvaajana isoisä on jo onnistunut kuvaamaan sitruunan monessa muussa ikimuistoisessa paikassa. Pohjoisnavalla on tietysti jäätävän kylmä, mutta onneksi kaksikolla on mukanaan tultasyöksevä, minikokoinen halkolohikäärme, jonka avulla tulet saadan syttymään tuosta noin vain. Voisi kuvitella, että Pohjoisnapa on kylmä ja yksinäinen paikka, mutta vielä mitä! Tuuli tapaa siellä monta uutta ystävää, ja hänen taitelliset lahjansa saavat nämä villiintymään. Retken tarkoitus kuitenkin vaarantuu, kun lintu nappaa isoisän filmirullan, sitruunat katoavat ja Tuuli tippuu jäihin...

Fantasian ja seikkailun ystäville lahjaksi sopivat sekä Mila Teräksen kirjoittama Kadonnut kaupunki (Otava 2019, arvostelukappale kustantajalta) että Jessica Townsendin kirjoittama Nevermoor-sarja (Otava, suom. Jaana Kapari-Jatta. saatu kustantajalta), josta on ilmestynyt kaksi osaa. 

Kadonnut kaupunki -kirjassa ystävykset Hugo ja Lydia pääsevät vanhan kirjaston kautta jännittävään seikkailuun tarumaiseen Morvaan, jossa he tapaavat suunnillee ikäisensä pojan. Poika rakastaa merta ja harmittelee, kuinka meret alkavat olla kovin saastuneita ja täynnä roskia. Hugo ja Lydia lähtevät pojan kotiin, ja saavat siellä huomata joutuneensa mitä ihmeellisempään maailmaan, jossa elää tavallisten ihmisten lisäksi myös merinkäisiä eli ihmisten ja merenkansan jälkeläisiä eli kansaa, joka on sopeutunut elämään vedessä. Koska meret ovat niin saastuneita, eivät merinkäiset enää pysty asumaan niissä. Toisaalta maan päällä heitä on alettu vainota. Tilanne näyttää aika toivottomalta, ja vielä hurjemmaksi kaikki käy, kun lasten uusi ystävä katoaa. Hugo ja Lydia ymmärtävät, etteivät he ole joutuneet Morvaan sattumalta, vaan heillä on tehtävä, joka liittyy kadonneeseen ystävään, heidän aiemmin löytämäänsä merkilliseen karttaan ja merenalaiseen Marepolin kaupunkiin. Alkaa huima pelastuoperaatio, joka saatta hyvin koitua Hugon ja Lydian kohtaloksi.... Kadonneessa kaupungissa käsitellään isoja teemoja, kuten pakolaisuutta, merten saastumista ja perheen tärkeyttä. Sillä on siis tiettyjä yhtymäkohtia myös meidän aikaamme ja maailmaamme. Hugo ja Lydia ovat aiemmin seikkailleet Noitapeili-nimisessä kirjassa.

Moni Harry Potter -fani on miettinyt, mitä voisi lukea, kun on kahlannut HP-kirjat läpi. Vastaus voisi olla Nevermoor-sarja, josta on tällä hetkellä suomennettu kaksi osaa. Nevermoorissa onkin tiettyjä yksityiskohtia, joista tulee mieleen Harry Potter -kirjat, mutta tarina tempaa lukijansa aika nopeasti otteeseen, ja itse lakkasin vertailemasta näitä kahta fantasiatarinaa ensimmäisen osan puolivälin jälkeen. 

Nevermoor on itseasiassa kaupunki, johon 11-vuotias Morrigan pääsee päivänä, jona hänen piti kuolla. Sarjalla on siis varsin dramaattinen alku! Nevermoorissa Morrigan alkaa pyrkiä suojelijansa Jupiterin avulla ihmeelliseen Meineikkaaseen seuraan, jonne päästäkseen Morriganin on selvittävä erinäisistä koetuksista. Morrigan itse ei usko omiin kykyihinsä, sillä häntä on hänen "edellisessä elämässään" totuttu pitämään epäonnisena, kirottuna pahanilmanlintuna. Jupiter kuitenkin tuntuu tietävän Morriganista jotain, mitä tämä itse ei tiedä ja luottaa Morriganiin täysin. 

Morrigan oppii rakastamaan loisteliasta ja taikuutta sekä mystisiä hahmoja pursuavaa Nevermooria, eikä voisi kuvitellakaan palaavansa entiseen elämäänsä. Toisaalta palaaminen ei ole edes mahdollista, sillä salaperäinen jahti saisi hänet muuten kiinni ja suorittaisi loppuun hänen tuhoamisensa, joka jäi ennustettuna kuoliniltana toteuttamatta. Morriganin on siis kertakaikkiaan pakko päästä koetuksista läpi ja Meineikkaan seuran jäseneksi, tai hän joutuu jättämään Nevermoorin. 

Kirjan toinen osa jatkaa Morriganin tarinaa ja kertoo Morriganin kutsumuksesta, joka tekee tästä jälleen kerran kummajaisen ja pelätyn muiden silmissä. Toisaalta Morriganille selviää paljon salaisuuksia itsestään, mutta niiden kanssa eläminen ei ole todellakaan helppoa. Ja edelleen jokin paha tuntuu seuraavan häntä, tarkkailevan ja itseasiassa myös tahtovan hänet liittolaisekseen.

Toivottavasti löysitte tästä listasta hyviä lahjakirjavinkkejä. Lukuiloa joulukuuhun! 

Kirja kuudesluokkalaisten kommelluksista ja rakkauksista hulvattomalla huumorilla höystettynä

Jasu - Pöljiä päiviä (Karisto 2019) on Markus Ikolan kirjoittama hauska nuortenromaani, joka kertoo kuudesluokkalaisesta Jasusta ja tämän luokasta. Kirjassa seurataan luokan tapahtumia yhden syyslukukauden ajan. Jasu ja hänen kolme parasta kaveriaan pitävät yhtä kuin muskettisoturit konsanaan. Itseasiassa koko 6A-luokka on hitsautunut loistavasti yhteen, ja sekä tytöt että pojat pitävät toistensa puolia. Kun kaksi pojista saa aiheettomasti jälki-istuntoa onnistuttuaan nostamaan itsenäisyysjuhlassa salkoon Suomen lipun sijaan vihreän lapasen, päättävät kaikki luokan oppilaat jäädä jälki-istuntoon poikien seuraksi.

Syyslukukauden aikana Jasu ja hänen luokkansa paitsi hoitavat itsenäisyyspäivän lipunnoston, osallistuvat he myös koulun yleisurheilukilpailuihin - heikolla menestyksellä tosin - keräävät rahaa leirikoulua varten, leirikouluilevat ja joutuvat valmistamaan koulun joulujuhlaan jouluevankeliumnäytelmän. Mikään ei kuitenkaan oikein suju odotetusti, sillä vaikka Jasu ja hänen kaverinsa tarkoittavat hyvää, päättyvät heidän tempauksensa usein eriasteisiin katastrofeihin, joista lukija saa kunnon naurut.

Kirjassa esimurrosikäisiä poikia mietityttävät paljon myös seurustelu- ja suuteluasiat, ja pojat muun muassa opettelevat pussailemaan nukkejan avulla sillä seurauksella, että saavat rohtuneet huulet ja mustelmarenkaat suunsa ympärille. Onneksi Jasun tyttöystävä Maria on ihana ja ymmärtäväinen, ja Jasu saa kokea ensisuudelmansa mustelmarenkaasta ja rohtuneista huulista huolimatta!

Jasu ja pöljiä päiviä -kirja on siis täynnä hyväntuulisia kommelluksia ja lukijaa hymyilyttävää toveruutta. Hieman vakavampiakin teemoja tosin sivutaan, sillä Jasulla on lukivika, minkä takia hän ei aina ymmärrä opettajan antamia tehtäviä ja tuntee itsensä välillä tyhmäksi. Jasun isä onnistuu lohduttamaan poikaansa, ja osoittaa tälle, kuinka taitava kaveri Jasu on; Poika ei riitele turhia tai kiusaa ketään. Jasun porukkaan mahtuu keskenään hyvin erilaisia lapsia, sekä tyttöjä että poikia, joista monet ovat aika mielenkiintoisia persoonia.

Ikola kirjoittaa humoristisesti, ja vaikkeivat kuudesluokkalaiset pojat ehkä oikeasti käykään sellaista sanailua kuin pojat tässä kirjassa, uskon, että noin 3. - 5.-luokkalaiset lukijat viihtyisivät tämän kirjan parissa mainiosti. Kirja tuo mieleen Timo Parvelan Ella-kirjat, joissa opettaja on lasten hyvää tarkoittavien toilailujen uuvuttama, hieman avuton höppänä, ja suosittelenkin kirjaa erityisesti Parvelan Ella- sekä Pate-kirjojen ja Hanna van der Steenin Senttu-kirjojen ystäville.

Klassikkoja taltuttamaan Finlandia Junior -ehdokkaan kanssa

Maria Laakson kirjoittama Taltuta klassikko! (Tammi 2019, saatu kustantajalta) on yksi tämän vuoden Finlandia Junior -ehdokkaista. Kirjan kuvituksen on tehnyt sarjakuvapiirtäjä Johanna Rojola. Taltuta klassikko! on nuorille lukijoille suunnattu teos, josta Laakso itse toivoo tulevan työkalu, jonka avulla nykylukijakin saisi klassikoista otteen. Kirjan kustantajan edustaja Saara Tiuraniemen mukaan Taltuta klassikko! on räyhäkkä kirja, jonka poikkeuksellinen huumori tuo klassikoihin uutta potkua.

Kirjan kansi taipuu vaikka kakuksi!
Taltuta klassikko! -kirjan julkistamisjuhlasta

Kirja sisältää siis esittelyn kahdeksasta klassikosta, niiden kirjoittajasta sekä siitä ajasta, jona klassikko on kirjoitettu. Nuo klassikot ovat Kalevala, Seitsemän veljestä, Työmiehen vaimo, Mirdja, Runoja, Sudenmorsian, Sinuhe egyptiläinen ja Tuntematon sotilas. Kirjallisuudentutkija Laakso kertoi kirjan julkistamistilaisuudessa, että nämä klassikot valikoituivat kirjaan siksi, että ne ovat hänelle rakkaita - ja siksi, että kustantaja halusi kirjaan mukaan yhtä monta nais- ja mieskirjailijaa. Siksi mukaan otettiin myös Edith Södegranin Runoja.

Mielestäni vaikuttavin Rojolan piirtämistä kuvista on hänen Tuntematon sotilaansa.

Laakso selittää jo teoksen alkumetreillä, miksi jostain kirjasta ylipäänsä tulee klassikko eli miksi se kanonisoidaan, ja miten kaanonit ylipäänsä syntyvät ja miten ne muuttuvat. Kirja julkistamistilaisuudessa Rojola puolestaan kertoi, että pitää itse tärkeänä sitä, että me jatkuvasti kyseenalaistaisimme sitä, että jostain teoksesta ylipäänsä tulee klassikko, ja onko olemassa useampia kaanoneita - riippuen siitä, keneltä kysytään.

Etualalla Rojola, taaempana Laakso.

Laakso puhuttelee suoraan lukijaa, eli klassikontaltuttajaa. Hän käyttää tietoisesti kieltä, joka oletetusti on tuttua nuorelle lukijalle ja joka tosiaan vilisee huumoria. Ainakin tällaista päälle kolmekymppistä lukijaa, teoksen sanavalinnat ja huumori huvittavat. Tekstin näennäisestä kepeydestä huolimatta kieli ei suinkaan ole helpoimmasta päästä, ja välillä minusta jopa tuntui, että osa lauseista oli vallan kimurantteja luettavia, mikä vaatii lukijaltakin varsin paljon keskittymistä, jotta tekstin sisältö aukeaa.
Tästä esimerkkinä alla oleva katkelma:

Näytelmän nimi vihjaa yhteen päähenkilöön, mutta tarkasti taltutettuna tässä klassikossa on kaksi tärkeää leidiä: Johanna ja Homsantuu. Molemmat ovat vieläpä saman miehen naisystäviä. Näytelmän nimi alleviivaa lähes huomiokynällä Homsantuun ulkopuolisuutta sellaisesta säädyllisyyttä korostavasta instituutiosta kuin avioliitto. (Ote Minna Canthin Työmiehen vaimosta kertovasta taltutuksesta teoksesta Taltuta klassikko! s. 83 - 84)

Rojola on tehnyt kirjaan kaksivärisen kuvituksen.
Tässä hänen näkemyksensä Homsantuusta.

Itse sisältökää ei suinkaan ole mitään kepeää höttöä, vaan täyttä asiaa, joka paitsi auttaa lukijoita tulkitsemaan klassikoita myös osoittaa niiden merkityksen nykyajalle ja nykyaikastaa ne. Kirjassa avataan monia taltutukselle välttämättömiä termejä, -ismejä ja käsitteitä, ja lukija tulee kuin huomaamattaan oppineeksi kirjallisuuden lisäksi hyvin paljon myös suomalaisesta kulttuurielämästä ja historiasta.

Maria Laakso sijoittui Taltuta klassikko! -teoksen käsikirjoituksella Tammen lasten ja nuorten Ihan totta! -tietokirjakilpailun nuorten sarjassa toiselle sijalle. Minuun Taltuta klassikko! teki vaikutuksen, ja olen Päivi Heikkilä-Halttusen kanssa samaa mieltä siitä, että tämän kirjan paikka olisi yhtä hyvin Tietokirjallisuuden Finlandian ehdokaslistalla. Laakson innoittama olen jo taltuttanut yhden klassikon, jota en ole ennen lukenut, eli Minna Canthin kirjoittaman Työmiehen vaimon.

Tämän jälkeen innostuin muuten lukemaan muitakin Minna Canthista kertovia teoksia, kuten esimerkiksi Suvi Aholan kirjoittaman, Canthin omia tekstejä sisältävän kirjan Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY 2019, saatu kustantajalta) ja Raili Mikkisen kirjoittaman nuortenromaanin Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Tammi). Viimeksi mainitussa kertojaäänenä on Canthin tytär Elli (Tästä lisää myöhemmin).

Pikku hiiri ja paukkupakkanen kuvaa tuttuja tilanteita: Esikouluikäinen haluaa "kun muillakin on"

Kolmevuotiaan kuopuksemme suosikkikirjojen joukkoon on tänä syksynä nousseet Riikka Jäntin kirjoittamat ja kuvittamat kuvakirjat, joiden päähenkilö on päiväkoti-ikäinen Hiiru-hiiri, joka elelee kahdestaan äitinsä kanssa ja puuhailee kaikkea sellaista, mitä lapset nyt yleensäkin puuhaavat.

Sarjan viidennessä kirjassa Pikku hiiri ja paukkupakkanen (Tammi 2019, saatu kustantajalta) Hiiru on kasvanut jo eskarilaiseksi, ja häntä harmittaa, kun ulos pitää pukea typerän näköinen kypärämyssy. Hiiru pelkää, että kaikki nauravat hänelle, mutta äiti ei anna periksi. Eskarissa Hiiru huomaa, että muillakin lapsilla - myös hänen parhaalla ystävällään Lylyllä on päässään ihan samanlainen kypärämyssy, eikä myssyn pitäminen sen jälkeen enää aiheuta keskustelua.

Pikku hiiri ja paukkupakkanen -kirjassa teemana onkin selvästi se, miten eskari-ikäiseksi kasvanut Hiiru on alkanut verrata itseään muihin. Monella päiväkotikaverilla on keräilyhahmoja, ja tietysti Hiirukin haluaisi sellaisia. Kun äiti sitten onnistuneiden pienoläksyjen kunniaksi ostaa sellaiset Hiirulle, eivät päiväkotikaverit enää jaksa ihmetellä niitä, sillä Lylyllä on jotain uutta näytettävää: Ihka uusi puhelin!

Hiirukin tahtoo siltä seisomalta oman puhelimen, muttei äiti sitä suostu ostamaan. Hiirua kiukuttaa, se menee huoneeseensa mököttämään, eikä suostu edes leipomaan äidin kanssa sämpylöitä.

-Sitten kun minä kasvan isoksi, sinä et voi määrätä minua, Hiiru sanoi. Äiti hymyili.
-En varmaan. Mutta sinä olet vielä pieni.

Onneksi kovakin kiukku laantuu aikanaan, ja Hiiru osaa löytää elämästään myös kivoja asioita: pianon soittaminen, luisteleminen, sämpylöiden leipominen ja hiihtoloman äidin kanssa.

Riikka Jäntti kuvaa Pikku hiiri -kirjoissa taitavasti pienten lasten arkielämää ja heidän erilaisia tunteitaan. Hiiru on sarjan alussa tahtoikäinen taapero, joka tuittuilee yhdestä jos toisestakin asiasta (Lue arvioni Pikku hiiri tuuliviiri -kirjasta täältä). Hän kokee suuria tunteita, oppii uusia asioita, iloitsee monesti, mutta välillä myös kiukustuu, riitelee ja mököttää. Äiti on rauhallinen ja vakaa kanssakulkija, joka antaa tilaa Hiirun tunteille, mutta myös ohjaa, neuvoo ja rajaa sopivasti. Kuvituksesta voi lukea äidin ilmeistä, miten tämä välillä joutuu sisäisesti hillitsemään itsensä, muttei juuri kiukustu Hiirulle. Lukijalle nämä kirjat ovat miellyttäviä lukea, ja vaikka Hiirun tunteet välillä räiskyvät, on Hiiru-kirjoille tyypillistä eräänlainen verkkaisuus ja lempeys.

Äitikään ei osaa kaikkea, ja silloin Hiiru auttaa.

Sarjan muissa osissa Hiiru käy äitinsä kanssa puolukkaretkellä mökkisaaressa, leikkii kavereiden kanssa, tekee kotitöitä, matkustaa junassa ja viettää joulua. Sarjasta on tähän mennessä ilmestynyt viisi osaa, ja kuudes osa Pikku hiiren hellekesä ilmestyy ensi keväänä.

Isänpäivän kirjavalinta isän ja lasten esittelemänä: Rami Rasvanäpin autoklassikot

Hyvää isäinpäivää kaikille isille, isoisille, bonusisille ja heille, jotka ovat isän roolissa jonkun lapsen elämässä!

Koska tutkitusti lukevan isän malli vaikuttaa positiivisesti etenkin poikien lukuintoon, esittelen tänä isäinpäivänä kirjan, josta lasteni isä ja kolme lastani ovat innostuneet. Ja koska kirja on hauska heidän mielestään, saavat he esitellä kirjan itse.

Kuvat stailasi ja kuvattavat sivut valitsi lapsi 7v.

Kas näin!

- Kirjan nimi: Rami Rasvanäpin autoklassikot - Rami autokuumeessa (Kustannus-Mäkelä 2019, saatu kustantajalta), kirjoittanut ja kuvittanut Jukka Jokinen

- Mistä kirja kertoo?

Isä: Autokuumeesta, joka on kyllä aika monelle miehelle tuttu, hyvin vakava sairaus. Huoltoasemayrittäjä Rami Rasvanäppi mietti, mihin autoon vaihtaisi nykyisen autonsa.

Lapsi 5v.: Rami yrittää hankkia uutta autoa. Sille tulee erilaisia autoja huoltoon. Esimerkiksi mönkkäri, taksi ja linja-auto. Sitten se miettii oisko joku semmoinen auto (sille hyvä).

Lapset ja isä: Lopulta se Rami kyllä päätyy pitämään sen vanhan auton.

- Mikä tässä kirjassa on hyvää?

Lapsi 7v.: Kun tässä kirjassa on eri autoja, joita on luokiteltu eri tavalla ja kerrottu niiden vuosimallit. Ja ne autot on ihan oikeasti olemassa olevia autoja. Paitsi yhdellä sivulla on mielikuvitusautoja.

Lapsi 5v.: Se, kun me luettiin tätä niin,  että me mietittiin jokaiselta sivulta, mikä auto me itse otettaisiin, jos saataisiin valita.

Isä: Kuvituksesta tykkäsin erityisesti. Ne ovat sopivalla tavalla realistisia.

- Mitä muuttaisit kirjassa?

Isä: No ihan vaan pieni miinus on se, että kirjassa keskitytään vanhoihin autoihin. Olisi voinut olla vähän uudempiakin.

Lapsi 7v.: Se ois voinut sitten ostaa uuden auton.

Lapsi 5v.: En mitään.

- Kenelle suosittelisitte tätä kirjaa?

Lapset: No niille, jotka tykkäävät autoista.

Isä: Kaikille autoista kiinnostuneille.

.....................................

Oma mielipiteeni kirjasta: Autokirjat eivät itseäni kauheasti kiinnosta, mutta Rami Rasvanäpin autoklassikot -kirjassa viehättävää on tietty nostalgia, jota kuvista ja sisällöstä huokuu. Ramin huoltoasema ja sen kyljessä olevat baari sekä Rami ja kahvilatyöntekijä Leena vaikuttavat ottaneen vaikutteita tai sijoittuvan noin 50 - 60-luvuille. Kirjan kuvat ovat suuret, eikä tekstiä ole liikaa.