Kirjalahja lapselle jouluksi

Tänäkin vuonna laitan omille lapsilleni pakettiin pari kirjaa, ja yksi heistä jopa toivoi pukilta kirjalahjaa. Myös kummityttöni ja lasteni pikkuserkku tulevat saamaan meiltä kirjapaketit, mutten tietenkään tässä voi vielä paljastaa, mitä lahjapapereiden sisältä paljastuu. Koska kirjalahjat ovat mielestäni - tietysti - mahtavia, vinkkaan tässä kuitenkin muutamasta kirjasta, joista meidän perheemme 5.-9.-vuotiaat lapsemme sekä minä olemme tykänneet.


Kuvakirjoista suosittelen lämpimästi Johanna Lestelän kirjoittamaa ja kuvittamaa Tuikku uskaltaa -kirjaa (Otava 2021, saatu kustantajalta), jonka olen aikaisemmin esitellyt tässä postauksessa. Tuikku on päiväkoti-ikäinen tyttö, joka tahtoisi kovasti mennä pelaamaan jalkapalloa oikeaan joukkueeseen, mutta kentän reunalla hän alkaa kuitenkin epäillä kykyjään ja jännittää niin, ettei ryhmään liittymisestä tule mitään. Oikeanlainen rohkaisu ja onnistumisen kokemus kuitenkin auttavat Tuikkua myöhemmin ymmärtämään, että kaikkia jännittää, ja mukaan voi mennä, vaikka ei aina osaisikaan. Lestelän kuvitus on melko pelkisttyä ja tyyli tunnistettavan omaperäistä. Minä ja perheeni 5-vuotias fanitamme Tuikkkua.



Tittamari Marttisen kirjoittamaa ja Johanna Ilanderin kuvittamaa Bonussiskoa (Kustannus-Mäkelä 2021, saatu kustantajalta) voin suositella erityisesti kaikille, joita uusperhekuviot koskettavat. Toki tämä on mukavaa luettavaa muidenkin, noin 4-8-vuotiaiden lasten kanssa. Kirja lähestyy uusperhe-aihetta lempellä otteella, eikä uusi sisarus ole tässä teoksessa kateuden tai vihan aihe, vaan päin vastoin, päähenkilö ihailee bonussiskoaan Kirsikkaa valtavasti. Toki bonussisaruksetkin välillä kinaavat keskenään, ja perheen aikuiset riitaantuvat, mutta kokonaisuus on kuitenkin erittäin positiivinen. Varsinaisia juonihuippuja siinä ei ole, vaan lähestymistapa on rennon kertova: tarina seurailee uusperheen elämää alkaen siitä päivästä, jolloin bonussisko muuttaa kertojan kotiin. Ilanderin kollaasimainen kuvitus on onnistunutta, ja minua miellyttää, miten toinen aikuinen - Outa - on kuvattu sen verran sukupuolettomasti, että omat lapseni pohtivat, onkohan hän mies vai nainen. Lapseni päätyivät siihen lopputulokseen, ettei sillä ole väliä, koska "nainen ja nainenkin voivat mennä naimisiin".

Usein iltaisin me istumme kylki kyljessä ikkunalaudalla ja katselemme kuuta. Se osaa lukea ajatuksia. Siksi kuu tietää, että Kirsikan saapuminen on elämäni paras päivä.

Mauri Kunnaksen faneille kannattaa tänä jouluna laittaa pakettiin hänen uusi kuvakirjansa Kuka kaappasi auringon? (Otava 2021, saatu kustantajalta), joka liittyy jo paljon aikaisemmin ilmestyneeseen Koirien Kalevalaan. Tämänkin kirjan tarina muistuttaa Kalevalan kertomusta auringon ryöstämistä, mutta "koirien tarina auringonryöstöstä on aivan omanlaisensa", kuten Kunnas esipuheessa sanoo. Kunnaksen aiempiin teoksiin verrattuna Kuka kaappasi auringon? on melko lyhyt kirja, ja lapsenikin ihmettelivät, joka tarina loppui. Toisaalta kompakti mitta mahdollistaa sen, että tämän kirjan voi lukea vaikka kokonaisuudessaan iltasatuna. Tarina kertoo siitä, miten Pohjan akka Louhi kähveltää kullanhimossaan, auringon taivaalta. Siitä seuraa tietysti pimeys ja kylmyys, joka kurittaa Kalevalaa. Susien Pohjolassa sen sijaan hikoillaan kuumuudessa, jonka kovetessa enää Louhi itse sinnittelee valtakuntansa kirjaimellisesti savuavalla tantereella. Onneksi aurinkoa ei kukaan voi lopullisesti kahlita, ja kirjan lopussa oikea luonnonjärjestys palaa, ja Louhikin oppii, mikä on kultaa kalliimpaa.



Kristiina Louhen Tomppa-sarja on kasvanut uudella kirjalla Tomppa ja mummolan karvatassut (Tammi 2021, saatu kustantajalta). Tompan mummilla on ennestään jo Vappu-koira, ja nyt mummi on hankkinut Vieno-pennun Vapulle kaveriksi. Tomppa menee äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa mummille kylään ja saa tutustua Vieno-pentuun. Pentu on useimpien pikkukoirien tapaan innokas tutustumaan ympäristöönsä ja tekee sen koirille luonnollisella tavalla, eli hampaillaan tutkimalla. Tutustumisen seurauksena Tompan rakas Martti-mato rikkoutuu, mutta onneksi mummi osaa korjata sen. Pentu on iloinen ja seurallinen ja sen kanssa on kiva leikkiä. Vieno opettelee vielä sisäsiistiksi, ja puree myös Tomppaa. Mummi selittää kärsivällisesti Tompalle, että Vieno vielä harjoittelee tiettyjä taitoja, eikä kukaan suutu, vaikka mattoon tulee märkä läikkä ja innokas koira pusuttaa Tompan siskon kumoon. Tämä kirja sopii loistavasti lahjaksi leikki-ikäsille lapsille, etenkin jos he haaveilevat omasta lemmiksitä tai pitävät eläimistä.



Niille eka- ja tokaluokkalaisille, jotka jo osaavat kohtalaisen hyvin lukea itse voin lämpimästi suositella Anneli Kannon kirjoittamaa ja Tuire Siiriäisen kirjoittamaa Kirjakärpänen-sarjan kirjaa Häntähoiva ja mahatautinen marsu (Karisto 2021, saatu kustantajalta). Minä tosin luin tämän meidän lapsillemme ääneen, ja siihen tykästyivät erityisesti 5- ja 7-vuotiaat lapseni. Kirjassa Martalla, Einolla ja Lilalla on Häntähoiva-niminen lemmikkikerho, joka saa tehtävän selvittää, mikä Einon marsua Spideä vaivaa, kun se on alakuloinen ja nököttää vain paikoillaan. Lapset havaitsevat, että Spidellä on ripuli, joten he ottavat selvää, miten marsua voi ja pitää siinä tilanteessa hoitaa. Marsu pestään ja sen häkkiin vaihdetaan puhtaat kuivikkeet, se myös eristetään lajitoveristaan ja viedään tietenkin eläinlääkäriin. Siellä he saavat varsin erikoisen hoito-ohjeen, jonka toteuttaminen aiheuttaa jopa hieman nolostelua. Onneksi marsu lopulta toipuu ja pääsee sitä kovasti ikävöineen lajitoverin seuraan. Häntähoivassa parasta on sen hieno lähestymistapa eläinten hoitamiseen. Testi on tarkoituksella helppolukuista ja virkkeet lyhyitä.

Alakouluikäisille vinkkaan lahjoiksi kolme lukuromaania:



Ensimmäinen, 9-vuotiaan lapseni suosittelema kirja on Jussi Lehmusveden kirjoittama ja Christer Nuutisen kuvittama Arianan aikamatkat -sarjan avausosa Robin Hood ja jäätävä pläjäys (Otava 2021, saatu kustantajalta). Tätä seikkailukirjaa lapseni suosittelee heille, jotka pitävät huumorista ja seikkailuista, vaikka kirja ei kuulemma olekaan varsinaisesti jännä. Tarinan päähenkilö, kuudesluokkalainen Ariana joutuu vahingossa porttiavaimen kautta toiseen ulottuvuuteen, aikakauteen, joka muistuttaa keskiaikaa. Siellä hän kohtaa myös salaisen ihastuksensa Pyryn. Lasten pitää selviytyä monesta kiperästä tilanteesta ja saada käsiinsä kolme avainta päästäkseen takaisin kotiin. Kuten lapseni sanoi, tarina on hieman kuin peli. Itseäni hieman ärsytti lukiessani se, että siellä täällä tekstiä on korostettu ISOILLA KIRJAIMILLA, mutta lastani tämä ei tuntunut häiritsevän. Itse ajattelin, että tämä sopii noin 3.-5.-luokkalaisille hieman heidän lukutaidostaan riippuen. 



Kaisa Paaston kirjoittaman Anni-sarjan toinen osa Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla (Tammi 2021, saatu) on onnistunut romaani ystävyydestä ja siitä kuinka kaverisuhteet helposti voivat mennä solmuun. Paasto kirjoittaa mielestäni aidonoloisesti neljäsluokkalaisten elämästä, ja tarinan kaverikiemurat kuulostavat tutuilta. Päähenkilö Anni on saanut edellisessä osassa uuden parhaan ystävän Riian, jonka kanssa alkaa ideoida hyväntekeväisyyselokuvaa hirmumyrskyn uhrien auttamiseksi. Riia kertoo elokuvasta Stinalle ja Julialle, joista Anni ei pidä ollenkaan. Annista alkaakin tuntua, että Riia ei oikeastaan tahdokaan olla hänen kaverinsa, eikä tehdä mitään Annin tavalla, vaan kuuntelee vaan pinkkityttöjä ja heidän ideoitaan. Kirjan edetessä Anni joutuu kuitenkin miettimään myös omia ennakkoluulojaan ja tapaansa välillä hieman määräillä muita. Onnistuisiko yhteistyö ja ennakkaoluulojen asettaminen syrjään puolin ja toisin? Tuleeko elokuvasta sittenkään yhtään mitään? 

Kuvituksen tähän kirjaan on tehnyt Mari Ahokoivu. Oma lapseni keksi tämän kirjan luettuaan monta luokkalaistaan tyttöä, jotka pitäisivät tästä kirjasta. Samaten hän nimesi muutaman pojan, jotka eivät todellakaan innostuisi tästä. Kirja sopii mielestäni hyvin noin 2.-5.-luokkalasille, ja tosiaan on ehkä perinteisessä mielessä tytöille sopivampi kirja.



Reetta Niemelän kirjoittamaa ja Katri Kirkkopellon kuvittamaa Mustan kuun majatalo -kirjaa (Lasten Keskus, saatu kustantajalta) olen lukenut iltasatuna 7- ja 9-vuotiaiden lasteni kanssa. Me kaikki pidämme tästä uuden fantasiasarjan avausosasta kovasti. Tarinan päähenkilö on Saimi, joka muuttaa eläinlääkäri-isänsä kanssa uudelle paikkakunnalle. Saimi tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi, eikä hänellä oikein ole ystäviä. Saimi on valtavan kiinnostunut perhosista ja ymmärtää luontoa ja kaikkia eliöitä upeasti. Varsina mielenkiintoisen (ja taianomaisen) sattumuksen seurauksena Saimi ja hänen isänsä päätyvät ostamaan vanhan kartanon, joka tuntuu olevan täynnä taikaa. Pian Saimi saa huomata, että se on täynnä vaikka mitä salaperäistä väkeä, joista osan vain hän itse tuntuu näkevän. 

Saimille selviä, että hän on salamieli, jonka kohtalo on huolehtia salaväestä eli taruolennoista, joilta ihmiset toimillaan vievät elinympäristöt niin, että nämä joutuvat pakenemaan Mustan kuun majataloon, eli Saimin uuteen kotiin. Sen lisäksi Saimin uusia ystäviä ja ehkäpä jopa Saimia itseään tuntuu vainoavan salaperäinen Quumestari ja vampiiri Hillevi Haava. Saimi perustaa uusien salaväkiystäviensä kanssa salakerhon, joka päättää selvittää, mitä on meneillään.

Tässä kirjassa sekä kerronta, fantasiaotukset että fantasiamaailman lomittuminen meidän reaalimaailmaamme on kirjoitettu taiten. Niemelä kirjoittaa hienosti kaikkien elävien kunnioittamisesta, hoitamisesta ja oikeudesta lajinmukaiseen elämään. Nämä teemat kulkevat punaisena lankana läpi kirjan. 9-vuotiaani hoksasi, että Saimi hoitaa ja kohtelee kaikkia eläimiä kuten "siinä yhdessä koirakirjassa ohjataan kasvattamaan koiranpentua" - siis rakkaudella, palkkioilla ja eläimen luontaisia tarpeita ymmärtäen. Kirjasta näkee, että lajikadon pysäyttäminen sekä eliöstön ja elinympäristöjen säilyttäminen ovat Niemellälle sydämen asioita.



Tietokirjoja ystävälle voin lämpimästi suositella Bettina Ipin kirjoittamaa, Mia Nilssonin kuvittamaa ja Marketta Pyysalon suomentamaa tietokirjaa Oivat aivot - Mitä päässsäsi tapahtuu? (Lasten Keskus 2021, saatu kustantajalta). Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti, mutta mielestäni havainnollisella ja ymmärrettävällä tavalla aivojen toiminnasta. Kertoja on viisas pöllö, joka selittää lapselle erityisesti aisteista, tunteiden syntymisestä, muistista, aivojen "huoltamisesta", kehon toiminnasta, päätöksenteosta, unesta ja oppimisesta. Faktat kerrotaan pöllön puhekuplien ja sarjakuvamaisen kuvituksen kautta. Vaikka tekstiä on paljon, ei sitä ole mielestäni kuitenkaan liikaa ja kokonaisuus on yllättävän hallittu. Tästä kirjasta tulee mieleen vanha, kunnon Olipa kerran ihminen -sarja. Oivat aivot - Mitä päässsäsi tapahtuu -kirja sopii lahjaksi tiedonjanoisille esikoulu- ja alakouluikäisille.



Lopuksi haluan vinkata kirjalahjasta, jonka voisin antaa ihan minkä ikäiselle läheiselleni tahansa. Kyseessä on upea runokokoelma Tähtiviltti - Suomen lasten runot (Otava 2021, saatu kustantajalta), jonka on toimittanut Sanna Jaatinen ja kuvittanut Johanna Lumme. Kirja kokoaa yhteen kansanrunoutta, tuttuja runoklassikoita ja 2000-luvun runouutuuksia. Runot on jaettu teemoittain, ja mukana onkin runoja monista eri aihepiireistä vauvarunoista koulurunoihin, kummitusrunoista tunnerunoihin, eläinrunoista ruokailuun liittyviin runoihin ja vuodenaikaloruista ystävyysrunoihin (sekä monia muita). Mukaan mahtuu monia itselleni tuttuja runoja ja ihastuttavan monta uutta tuttavuutta. Opettajan näkökulmasta tästä runokokoelmasta löytyy runoja lähes jokaiseen koulussa vuoden aikana käsiteltävään teemaan, ja eräs opettajakollegani hankkikin tämän jo itselleen lainattuaan ensin minun kappalettani. Runoja tässä antologiassa on peräti 659 kappaletta, eli jos aloittaisi iltasaturunojen lukemisen uuden vuoden jälkeen, luettavaa riittäisi lähes pariksi vuodeksi!


Itsenäisyyspäivään "Aarteitani Suomesta" (Kirjabloggaajien juolukalenteri, luukku 6)

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille teille kirjojen ystäville! 

Joulukuun kuudennen päivän luukku aukeaa tänään täällä Luetaanko tämä? -blogissa. Viidennen päivän luukun voit käydä lukemassa Margitin Tarukirja-blogissa, ja huomisen päivän luukun on puolestaan kirjoittanut Kirjan jos toisenkin -blogin  Jane.


Tähän kauniiseen, talviseen itsenäisyyspäivään sopii loistavasti esiteltäväksi Satu Kettusen kirjoittama ja kuvittama kuvakirjan Aarteitani Suomesta - My favourite Finnish things (Otava 2021, saatu kustantajalta).  Kirjassa lapsi esittelee lukijoille omia aarteitaan Suomesta ja kertoo niiden avulla, millainen Suomi on hänelle itselleen.

"On vaikea sanoa, Millainen Suomi on. Se on tosi monenlaisia asioita, ja kuka tietää, onko ne kaikille edes  samoja. Minulla on kuitenkin joitain lempiasioita. Minun sydämessäni on aina tiettyjä aarteita."



Aarteen ovat siis asioita, jotka lapsi kokee tärkeiksi ja jotka hänelle edustavat Suomea. Niiden kautta käydään läpi myös Suomen neljä vuodenaikaa, joista jokaisesta lapsella on jotain hyvää sanottavaa. Loppukesän marjoista, majapuista, metsästä ja sen ihmeistä siirrytään kumisaapaskeleihin, eväsretkiin ja ensilumeen. Talven hiljaisuuden ja hiihtämiseen kutsuvien hankien, joulun odotuksen, saunan ja avannon jälkeen riemuitaan laskiaismäessä ja ihaillaan kevään merkkejä. Mustarastaan laulu tietää kesän tuloa, ja silloin riittääkin nautittavaa ja ihailtavaa. Kirjan lapsi rakastaa mökkeilyä, naku-uintia, teilttailua ja pimeneviä kesäiltoja. Myös luonnon pienet hyönteiset ovat hänelle tärkeitä.

"Jokaisella on jossain hyvä olla. Minulla on täällä."



Kettusen sekatekniikalla toteutetut kollaasimaiset kuvitukset tekevät oikeutta kirjan aiheelle ja sopivat siihen hienosti, ja kirjan kirkkaat värit korostavat aarteiden upeutta. Kettunen itse kertoi, että idea kirjalle tuli aikanaan siitä, että hän halusi tarjota kaikille - sekä suomalaisille että - ulkomaalaisille lukijoille - luettavaksi Suomesta kertovan kirjan, joka olisi kuin karkki. Kirja on siis jo lähtökohtaisesti tehty ajatuksella, että sen voisi ostaa vaikka matkamuistoksi Suomesta tai viedä vaikka tuliaiseksi. Kirjassa onkin jo valmiiksi suomenkielisen tekstin rinnalla englanninkielinen käännös, jonka on tehnyt Mia Spangenberg.



Aarteitani Suomesta on kaunis teos, ja saa miettimään, mitkä olisivat omia aarteitani. Mitä minä kertoisin muille Suomesta? Minä itse nimeäisin varmasti hyvin samankaltaisia asioita kuin Kettunesen kirjan päähenkilö: luonnon kasveineen ja eläimineen, neljä vuodenaikaa, retket perheen kanssa, saunan, salmiakin ja mökkeilyn. Samalla pohdin, kuinka itsestäänselvinä näitä asioita pidämme, vaikka tosiasiassa luontoamme ja monimuotoisuutta pitäisi pitää kaikkea muuta kuin selviönä.

Kirjaa lukiessani kuitenkinjopa hieman ihmettelin, miten perinteisiä aarteita Kettunen kirjassaan esittelee. Hän kuvaa juuri niitä asioita, joita Suomesta yleensä muutenkin nostetaan esille - siis niitä tekijöitä, joita jo 1800-luvun lopun Suomi-kuvaa tehtäessä nostettiin. Millainen kirja olisikaan ollut, jos siihen olisi otettu mukaan hieman muunlaisiakin aarteita? Mitä ne olisivat? Vaikka toki kirjan päähenkilö sanoo jo ihan alussa, että Suomea on vaikea määritellä, ja jokaisella lienee oma käsityksensä Suomesta ja omat aarteensa.

"Mitkä ovat sinun lempiasioitasi ja aarteitasi Suomessa?"






Kuvakirja jouluaaton jännityksestä: Joko joulupukki tuli?

Kuinka moni muistaa vielä sen jännittävän ja kutkuttavan tunteen jouluaattona, kun odotti joulupukkia saapuvaksi? Tai muistaako joku sen turhautumisen, kun tuntui, että päivä etenee liian hitaasti ja iltaan on vielä piiitkä aika? Näissä odottavissa tunnelmissa ollaan myös Maria Kuutin kirjoittamassa kuvakirjassa Joko joulupukki tuli? (Kvaliti 2021, saatu kustantajalta).


Tarinassa Aaro-niminen poika tylsistyy aattoiltana odotellessaan joulupukkia, mutta keksii sitten mukavan leikin; hänestä tulee Siisti-tonttu, joka ryhtyy pikkuveljensä "Saasti-tontun" kanssa tekemään tonttujen puuhia. Pikkuveli on sitä mieltä, että tontun ovat hyviä ninjataistelijoita, mutta Aaro tietää paremmin. Veljekset ryhtyvät tekemään hyviä tekoja, tarkkailevat pöydän alla äitiä ja isää ja paketoivat isälle yllätyslahjan.



Loppujen lopuksi tonttuleikki on niin mieluisa, että ilta - ja joulupukki - tulevatkin yllättävän äkkiä. Kun pukki tulee, alkaa Aaroa jännittää vähän liikaa. Silloin pikkuveli on onneksi rohkeana paikalla ja tukemassa isoveljeä. Niin jännitys sulaa yhteiseen hullutteluun ja nauruun.



Kuutti on tavoittanut mielestäni mainiosti aaton tunnelman. Kertomus tuntuu hyvin realistiselta, sillä tonttuleikin lomaan mahtuu ilonpidon lisäksi myös kommeluksia. Lisäksi Elina Jasun kuvitus tuo tarinaan kuvista luettavia lisäyksiä - esimerkiksi äidin, joka ruokaa laittaessaan napsii lapsilta salaa vihreitä kuulia. Jasu on myös kuvittaessaan selvästi miettinyt, millaisia asioita monen perheen kodista löytyy. Aaron kodin ikkunalaudalla esimerkiksi kököttää kaksi vessapaperirullista askarreltua tonttua, jollaisia omatkin lapseni ovat päiväkodissa tehneet. Joko joulupukki tuli? onkin mukava kirja luettavaksi lapsiperheissä joulua odotellessa.

Joulukalenteritarina nuorille

Eva Frantzin kirjoittama, 24 lukuun jakautuva Ruukin salaisuus -romaani (Kustantamo S&S, saatu kustantajalta, suom. Anu Koivunen)  sopii hyvin 5. - 6.-luokkalaisten ja yläkouluikäisten nuorten joulukalenterikirjaksi. Tarina on salaperäinen ja hieman romanttinenkin. Joillekin  yläkouluikäisille lukijoille saattaa tosin tuntua ongelmalliselta, että kirjan päähenkilö Flora on vasta 12-vuotias, sillä usein nuoret lukevat mielellään kirjoja, joiden päähenkilö on itsensä ikäinen tai hiukan vanhempi. Uskoisin kuitenkin, että mielenkiintoinen tarina kyllä saa lukijan pauloihinsa iästä riippumatta.


Flora ja hänen äitinsä matkustavat joulunaluskuukaudeksi hiljaiseen Helmerinkylään, jossa he saavat vuokrata vanhaa portinvartijan taloa. Talo kuuluu kartanon maihin, ja Flora kiinnostuu tuosta upeasta, vanhasta kartanosta kovasti. Vanha Fridolf, jolta äiti on portinvartijan talon vuokrannut, antaa tytölle luvan seikkailla kartanon tiluksilla ja hoitaa sen puutarhaa, jonka kukkapenkistä puskee esiin kummallisia vihreitä kasveja talven keskelle. Floran äiti kirjoittaa päivät kirjaansa, ja niinpä tyttö saa tutkia kartanon maita mielin määrin. Yrityksistään huolimatta Flora ei pääse itse kartanoon sisään. 

Mielenkiintoista on, että vaikka Flora pystyy kuljeksimaan kartanon alueella helposti, eivät muut kyläläiset ole siihen pystyneet vuosikausiin. Kerrotaan, että kartanoa ympyröivä muuri kasvaa korkeutta, jos sen yli yrittää kiivetä, eikä muurin portti aukea. Moni kuitenkin yrittää päästä portista sisään, ja Floran kauhuksi eräs heistä haluaa jopa purkaa kartanon ja rakentaa sen paikalle hotellikompleksin. Flora on alkanut lomasa aikana pitää kartanoa lähes omanaan ja kuvittelee välillä olevansa kartanon neiti. Koska hänelle ei ole ystäviä edes kotikaupungissaan, on hän tottunut puuhailemaan yksinään. Flora kuitenkin ilahtuu, kun salaperäinen Egon-poika alkaa ilmestyä sinne, missä hänkin on.


Egon kertoo Floralle, että maasta pilkistävät kasvit ovat lumiruusuja.
Kirjan hienot kuvat on tehnyt Elin Sandström.

Flora kiinnittyy yhä vahvemmin kartanoon, eikä halua, että se puretaan ja päättää estää sen etsimällä kartanon viimeisen patruunan piilottaman aarteen. Patruuna on itse kuollut ikävässä onnettomuudessa, eikä hänen jälkeläisistään ole tietoa. Flora alkaa kuulla merkillisiä supattavia ääniä ja joulumusiikkia, ja välillä hänestä tuntuu, että itse kartano on elävä. Floran tarinan rinnalle kirjassa kerrotaan myös kauan sitten eläneen kartanon lapsenpiian tarinaa, joka tuntuu liittyvän sekä kartanon perilliseen, että Floraan itseensä.


Historialliset tapahtumat on painettu kellertävämmälle paperille. Sandström onnistuu kuvittamaan kauniisti 1920-lukua.

Aikuislukijalle tarinan ratkaisu on hyvin itsestään selvä ja ehkä hieman naiivikin, mutta toisaalta kirjan tunnelma on vangitseva. Kukapa ei haluaisi käyskennellä kauniin kartanon laajoissa puutarhoissa, hoitaa sen puutarhaa ja päästä vierailemaan kartanon kauniissa saleissa? Varsinainen linkki jouluun on aika löyhä, mutta Ruukin salaisuus sopii kyllä talvisine miljöineen joulunodotuksen lukemistoon.

Finlandia Junior -ehdokaskirjat esittelyssä ja opetuksessa

Koulussamme on perinteisesti luettu alakouluikäisille sopivat Finlandia Junior -ehdokkaat ja sitten äänestetty niistä oma suosikkimme. Tänä vuonna kuudesta ehdokaskirjasta* ehdimme ja voimme käsitellä neljää teosta.



Aloitimme neljäsluokkalaisten oppilaideni kanssa tutustumisen tarkastelemalla Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun tietokirjaan Aika matka. Kirja on runsaasti kuvitettu tietoteos maapallon historiaan kestävän kehityksen näkökulmasta. Aihe on hyvin kunnianhimoinen ja siihen liittyvä tietomäärä on valtava, koska jo tapahtumien aikajana on niin valtavan pitkä. Aihe on lapsille myös haastava, joten mitään "helppoa nakkia" Ertimo ja Ahokoivu eivät ole itselleen ottaneet aiheen valitessaan. 



Tämä kirja selvästi kiehtoi oppilaita, vaikka siinä teksti onkin painettu niin pienellä fontilla ja sitä on niin paljon, että minun oli mahdoton lukea koko kirja oppilailleni. Olisinkin paikoin toivonut hieman tiivistämistä, sillä nyt ainakin itselleni joidenkin aukeamien edessä tuli pieni tietoähky, kun tekstiä ja kuvia oli niin valtavasti. Kuvat ovat kuitenkin oikein havainnoillisia, ja koska tänä vuonna tarkastelemm Finlandia Junior -ehdokkaita erityisesti niiden kuvien kautta, valikoin tästäkin kirjasta aloitusaukeaman sekä s.22-23 ja esittelin kuvat tarkasti. Ne saivat aikaan paljon keskustelua, ja moneen kertaa mietin, kuinka fiksuja ja ajattelevia oppilaita luokassani onkaan. 




Toisella tunnilla jatkoimme kuvien tarkastelua erityisesti siitä näkökulmasta, miten tietokirjassa kuvien pitää olla selkeitä ja sellaisia, että ne avaavat tekstiä ja antavat tietoa visuaalisessa muodossa. Puhuimme myös siitä, että asioita sekä niiden välisiä suhteita voi havainnollistaa piirtämällä niistä esimerkiksi sektoridiagrammeja. Ympäristö- ja luonnontiedon tunnilla aloitimme juuri uuden aiheen, eli terveyden ja hyvinvoinnin, ja aluksi muodostimme taululle ajatuskartan kaikista hyvinvointiin vaikuttavista asioista. Sen jälkeen luimme oppikirjasta kyseiseen aiheeseen liittyvän kappaleen, jonka jälkeen oppilaat saivat tehdä parin kanssa yhteisen kuvan aina yhteen hyvinvointiin liittyvästä asiasta (esim. uni ja ravinto). Nämä kuvat kootaan yhteen luokkamme seinälle hyvinvointikuvaksi. Tarkoitus on, että kaikki näkevät jo ensivilkaisulta, millaisista asioista hyvinvointi koostuu.


............................

Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin vuorotellen kirjoittama sekä Pasi Pitkäsen kuvittama Kepler62-sarja on edennyt jo kolmanteen tuotantokauteen, jonka ensimmäinen osa Kloonit on. Tässä viimeisessä tuotantokaudessa avaruuteen muuttaneet maalaiset ovat palanneet Maahan, joka on varsin lohduttomassa tilassa. Ihmislaji on lähes kuollut sukupuuttoon ja kasvillisuuskin tuhottu. Tällaisista asetelmista alkaa tuotantokausi, jonka on määrä olla sarjan viimeinen.




Emme mitenkään ehtineet lukea koko kirjaa oppilaiden kanssa, mutta aloimme sen sijaan tutkia Pitkäsen tekemää kuvitusta, joka on ollut kautta sarjan mielestäni upeaa. Valitsin kolme kuvaa, joita luimme. Ensin pyysin oppilaita kertomaan mitä kuvassa on. Korostin, ettei vielä tehdä tulkintaa, vaan katsotaan kuvaa ja etsitään siitä asioita sekä värejä. Tämän jälkeen lähdimme pohtimaan, miksi ja miten. Nyt korostin, että oppilaat saavat tehdä tulkintaa, mutta oma näkemys pitää perustella. 




Ohjasin keskustelua, sanoittamalla esimerkiksi: "Hienosti kerroit, että sinun mielestäsi on näin koska....". Tai: "Loistavaa, että toit ilmi, että tämä voisi ehkä olla näin, koska emme vielä voi tietää....". Kun olimme käsitelleet aina yhden kuvan näin, luin siihen liittyvän tekstin. Sen jälkeen oppilaat saivat valita kuvista yhden, josta he kirjoittivat omaan vihkoonsa siihen sopivan vuoropuhelun. Olemme jo useamman tunnin ajan harjoitelleet vuoropuhelun kirjoittamista, ja tässä tehtävässä oppilaat pääsivät soveltamaan oppimaansa. Tunnin lopuksi ne vuoropuhelut luettiin joko parille tai koko luokalle.




Kuvaamataidon tunnilla oppilaat pääsevät ensi viikolla suunnittelemaan kuvat omaan vuoropuheluunsa. Tavoite on saada niihin keplermäistä tunnelmaa. Kuvat toteutetaan green screen -tekniikalla, jota varten haemme taustakuvia Wikimedia Commonsilla ja puhumme samalla kuvien käyttöoikeuksista

.............................

Kolmantena teoksena tutustuimme Malin Kivelän ja Martin Glaz Serupin kirjoittamaa sekä Linda Bondestamin kuvittamaan kirjaan Jos kohtaat karhun. Kirjan on suomentanut Malin Kivelä. Kollegani Taina Hämäläinen ideoi tämän kokonaisuuden ja minä sen kotitehtävän.



Ensin kirjasta luettiin kolme ensimmäistä aukeamaa niin, että kirjan nimi ja tekstit olivat peitetty. Oppilaat ovat ateljee-tunneilla ensimmäisestä luokasta alkaen harjoitelleet lukemaan kirjaa kuvien avulla, ja nyt siis kerroimme tarinan Bondestamin kuvista. Sen jälkeen oppilaat jakautuivat pareiksi ja kirjoittivat tarinan vihkoon. Korostin, että sillä pitää olla alku, huippukohta ja loppu, ja tarinalle pitää lopuksi keksiä osuva otsikko. Valmiit tarinat luettiin luokan edessä, jonka jälkeen luin koko kirjan teksteineen. 



Oppilaiden omat tarinat olivat hyvin erilaiset kuin kirjan teksti, sillä kirja ei kuvakirjamaisesta ulkomuodostaan huolimatta olekaan varsinainen tarinakirja, vaan siinä on huumorinkin kautta käsitelty sitä, mitä oikeasti pitää tehdä, mikäli kohtaa karhun. Kirjan alussa kuvien ja tekstin suhteessa piilee myös oma vitsinsä, jonka voi ymmärtää sellainen lukija, joka jo tietää karhun ominaisuuksista ja siitä, miten karhun kohdatessa kannattaa toimia. Kirjan loppupuolella kuvitus on hyvin dramaattista, kun ärjyvän karhun kuva täyttää koko aukeaman. 

Olemme oppilaiden kanssa harjoitelleet sitä, että ymmärtääkseen tekstiä lukijan kannattaa pohtia, onko kyse tarina-, tieto- vai ohjaavasta tekstistä. Tästä kirjasta löytyy kaikkien näiden tekstilajien piirteitä, ja oppilaat osasivat hyvin perustella, mielipiteensä, mistä tekstilajista on tämän kirjan kohdalla kyse.



Tämän jälkeen googlasimme sanat "Jos kohtaat karhun", ja haun ylinnä on Riistakeskuksen sivusto, jossa on artikkeli siitä, miten karhun kohdatessa pitää toimia. Luin tekstin oppilaille, ja huomasimme, että paikoin teksti on lähes sanasta sanaan yhtenevä Finlandia -ehdokaskirjan kanssa. Pohdimme, onkohan sitä tekstiä kenties käytetty lähteenä, ja miksei sitä ole sitten mainittu lähdeluettelossa. Kirjan lopussa tekijät kyllä antavat kiitoksia eri tahoille, joten ehkä joku kiitetyistä toimii jotenkin yhteydessä Riistakeskukseen? Tein oppilaille Classroomiin kotitehtävän, jossa on tietoteksti, miten karhun kohdatessa tulee toimia. Oppilaat poimivat sieltä ajatuskarttaan tai tukisanalistaan tärkeimmät vinkit, joista sitten kirjoittivat Classroomiin ohjeet kyseisessä tilanteessa toimimiseen. Palautimme toki vielä kerran mieleen ohjaavan tekstin tunnusmerkit

..............................

Viimeisenä kirjana - joskaan ei ehdokkaista vähäisimpänä luimme - ja vielä ensi viikollakin tutkimme - Pia Krutsin kirjoittamaa runokirjaa Kaupunki kukaties, johon kuvituksen on tehnyt Jani Ikonen. Tämä runokirja on ainakin itsestäni ihastuttava ja viimeisen päälle mietitty teos, jossa Krutsin runoista ja Ikosen kuvista kasvaa yhdessä ehyt kokonaisuus. Se ilahduttaa kekseliäisyydellään, räväkkyydellään, omalaatuisuudellaan mutta kuitenkin myös sillä tuttuuden tunteella, joka tulee tiettyjen runojen samankaltaisuudesta vanhojen lastenrunojen kanssa (kts. eism. "Olipa kerran taistelupeli" -> "Talo, jonka rakensi Jussi"). Kirjan aloitusaukeamalla kolme rämän auton kyydissä istuvaa ja keikkuvaa lasta kutsuu lukijan tutustumaan Runojen kaupunkiin, ja tuon kaupungin kaduilla ja taloissa kirjan runoissa seikkaillaan.



Oppilaiden kanssa katsoimme aluksi Youtube-videon, joka johdatti lapset Runojen kaupunkiin ja antoi samalla maistiaisen kuvittajan työstä. Sen jälkeen näytin oppilaille "Olipa kerran taistelupeli" -runon kuvaa, mutta peitin vielä itse runon. Oppilaat ovat käsitellään tunnetaitotunneilla tunteita, ja niinpä heidän piti kolmen oppilaan ryhmässä tutkia kuvaa ja kirjoittaa ylös kaikki tunteet, jotka heidän mielestään kuvasta välittyvät. Sen jälkeen kävimme tunteet yhdessä läpi ja oppilaat saivat käydä kiinnittämässä taululle magneetin sen tunteen kohdalle, joka heidän mielestään oli ollut itsellään tänään päällimmäisenä. Mikäli halusi, sai myös lyhyesti kertoa, miksi tunsi kyseistä tunnetta.



Tämän tunnekatsauksen jälkeen oppilaat kirjoittivat post it -lapuille kolme sanaa (adjektiivi, substantiivi, verbi), jotka heille kuvasta tulevat mieleen. Laput kiinnitettiin taululle. Vasta sitten luin aukeaman runon ja pohdimme yhdessä, sopivatko oppilaiden keksimät sanat paitsi kuvaan myös itse runoon (tämä sanojen poimiminen on kollegani ideoima tehtävä). Taululla olevista sanoista jokainen sai kirjoittaa oman runon yhdistelemällä niitä kolmen sanan virkkeiksi. Sanoja sai taivuttaa ja joukkoon sai lisätä vielä huudahduksia ja äänisanoja.




..................................

Ensi viikolla, 1.12. äänestämme koulumme Finlandia Junior -suosikin.

Tähän Finlandia Junior -ehdokaskirjoihin perustuvaan opetuskokonaisuuteen on mennyt useampi äidinkielen tunti. Oppilaat ovat myös jokaisella tunnilla lukeneet omaa lukukirjaansa, eli valitsemaansa lastenromaania. 

Tässä vielä kahden ehdolla olevan nuortenkirjan kuvat. Hienoja kirjoja varmasti nämäkin, mutteivät sovi neljäsluokkalaisten opetuskokonaisuuteen.


* Kaikki ehdokaskirjat:

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)

Laura Ertimo, kuvitus Mari Ahokoivu: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus (Into Kustannus)

Malin Kivelä, Martin Glaz Serup ja Linda Bondestam. Suomentaja Malin Kivelä: Om du möter en björn / Jos kohtaat karhun (Förlaget / Teos)

Pia Krutsin, kuvitus Jani Ikonen: Kaupunki Kukaties (WSOY)

Timo Parvela, kuvitus Pasi Pitkänen: Kepler62 Terra: Kloonit (WSOY)

Dess Terentjeva: Ihana (WSOY)

Jouluklassikko uudistuu lastenromaanissa Ebenezerinkadun ihme

Catherine Doyle on kirjoittanut uuden joulusadun Charles Dickensin klassikkotarinan eli Joulukertomuksen (A Christmas Carol) pohjalta. Otimme lasteni kanssa varaslähdön joulun odotukseen ja aloimme lukea Ebenezerinkadun ihme -kirjaa (Kumma-kustannus 2021, suom. Jaana Kapari-Jatta, alkuteos Penguin Books Ltd.) jo lokakuun lopussa. Kumpikaan heistä ei tunne alkuperäistä Joulukertomusta, joten tarinan juonenkäänteetkin tulevat heille yllätyksenä. 



Kuten alkuperäisessä teoksessa, myös tässä Doylen kirjassa tapahtuu kolme ihmettä, jotka kuljettavat Kitupiikin menneeseen, nykyiseen ja tulevaan jouluun. Kitupiikki on George-nimisen pojan isä, ja tässä yhteydessä kitupiikki ei tarkoita saituria, vaan ilonpilaajaa. Isä on kitupiikki, koska on kolme vuotta aikaisemmin menettänyt jouluna vaimonsa, eikä tahdo enää viettää joulua. George kaipaa toki äitiään, mutta ennen kaikkea iloa ja väriä. Hän tahtoisi taas viettää joulua, ja menee isältään salaa mummin kanssa joulumarkkinoille.

Siellä hän näkee myös rakkaat serkkunsa, joita isä kieltää nykyään tapaamasta, sillä serkkujen äitinsä on Georgen äidin sisko. Markkinoilta George saa myös mysteeriseltä Marleylta lasipallon, joka osoittautuu aikamoiseksi taikakaluksi. Kun palloa ravistaa ja toivoo jotain oikein kovasti, tapahtuu ihme. Ensin Georgen esi-isän muotokuva herää eloon ja tempaa Georgen ja tämän isän menneeseen jouluun. Kun se ei vielä riitä palauttamaan Kitupiikki-isän elämäniloa, ryhtyy ihmetekoihin seuraavaksi eläväksi muuttunut puutonttu. Tämä kuljettaa isän ja pojan serkkujen luo, jossa he huomaavat, että serkkuperhe edelleen odottaa ja kaipaa heitä viettämään joulua kanssaan. Isä on kuitenkin niin omaan suruunsa vajonnut, ettei edelleenkään tajua, miksi hänen pitäisi antaa joululle ja ilolle periksi. Niinpä viimeinen ihme kuljettaa Georgen ja isän tulevaan jouluun, joka näyttää kirjaimellisesti tyhjän, harmaan ja toivottoman kuvan Gergen tulevaisuudesta, johon hän on isänsä masentuneisuuden ja eristyneisyyden takia matkalla.

Tarinaa on siis toki muutettu paljon Dickensin alkuperäisestä, mutta toisaalta perusjuonikuvio on tunnistettavissa. Kovin syvällinen tämä tarina ei ole, vaikka äidin kuolema ja isän vajoaminen synkkyyteen voisi sellaista antaa odottaa. Kirjassa on paljon huumoria, ja Georgen isä tuntuu välillä jopa hyvin karikatyyrimaiselta hahmolta. Kirjan loppu on oletetusti onnellinen, kuten kunnon joulutarinan kuuluukin. Lukukokemusta ehkä hieman häiritsi, kun henkilöiden nimet ovat englanniksi ja heitä on verrattain paljon. Pienempien lasten voi olla hankala seurata kenestä puhutaan. Kirjan kieli on mielenkiintoista ja paikoin jopa hyvin kuvainnollista. Pieniä sivujuonteita ja ikään kuin ylimääräisiä tapahtumia tarinassa riittää myös vaikka muille jakaa, ja välistä ainakin itsestäni tuntui lukiessa, että sitä olisi voinut hieman yksinkertaistaa. Nyt esimerkiksi Pietari-poron veljeskateus, JTAP-koulutus ja tonttu-Jekkusen hyllyllekiipeämispakkomielle tuntuvat aika turhilta seikoilta, jotka hieman sekoittivat lukukokemusta. 

Molemmat lapseni ovat kyllä tykänneet kuunnella tätä kirjaa, ja joulun taikaa siinä on rutkasti. 

Onko tämä tottakaan? - Lastenkirjabloggari Helsingin Kirjamessuilla

Minä tuskin olin ainoa kirjaystävä, joka tämän viikon loppuviikon ja viikonlopun aikana ihmetteli tai ihmettelee, voiko olla tottakaan, että Kirjamessut avasivat taas fyysisesti ovensa koronatauon jälkeen. Tuntui juhlavalta astella perjantaina Messukeskuksen portaita alas kirjojen ja kirjallisten keskustelujen keskelle. 

"Onko tämä tottakaan?" Taustallani 
lastenkirjakioski ja Kumpula-lava

Olin ympyröinyt messulehdestä etukäteen vaikka mitä ohjelmaa, mutta tänä vuonna kävikin niin, että kirjojen keskellä luuhailu ja kirjaystävien tapaaminen veivät enimmän osan aikataulultaan aika tiukasta messuajastani. Kuinka mahtavaa olikaan kävellä kirjakojujen keskellä, keskustella sekä lanu- että aikuisten kirjoista ja antaa sekä saada uusia kirjavinkkejä.

Toki kävin heti torstaina tutustumassa Lasten alueeseen, mutta totesin, että edelliseen kirjamessuvuoteen verrattuna alue oli melko tyhjä ja harmillisen kolkko. Kahtena edellisenä vuotena esimerkiksi Kuvittajien koju, Pikkukakkosen piste ja Muumiteltta ovat tuoneet sinne ihania soppea ja hauskaa ilmettä. Olisiko koronasyistä päädytty nyt siihen, että tila oli avara, eli tarjosi mahdollisuuden liikkua turvavälit huomioiden? Tästä toisaalta seurasi se, että lapsikävijät ja lapsiperheet eivät niin todennäköisesti jääneet pyörimään alueella ja siten myös spontaanisti kuuntelemaan lastenkirjaesittelyjä sekä osallistumaan työpajoihin. Minua oikein harmitti, kun torstai-iltana kävin alueella, alkamassa oli kirjaesittely, eikä paikalla ollut yhtään yleisöä. Lastenkirjakioski oli kuitenkin laaja, vaikka sekin oli viimeksi muistaakseni koristeltu kutsuvammaksi.


Torstaina iltapäivällä/ alkuillasta lasten alueella oli aika hiljaista.

Perjantaina seurasin Lasten alueella mielenkiintoisen kirjaesittelyn, josta sain mukaani tapetteihin liittyvän sanataidevinkin kouluun viemisiksi. WSOY:n Paula Halkola nimittäin haastatteli Tuutikki Tolosta, jonka Agnes-kirjasarjan toinen osa Agnes ja huvilan salaisuus on juuri ilmestynyt. Kirja vaikutti oikein mielenkiintoiselta, ja ovathan hänen edellisen, Mörkö-sarjan, kirjatkin olleet lapsilukijoista koulussamme varsin kiehtovia. Agnesin perhe on asettunut vanhaan huvilaan, jota he nyt remontoivat. Seinistä löytyy kerroksittain vanhoja tapetteja, ja voi vain kuvitella, mitä salaisuuksia ne ovat nähneet. Sanataidevikki liittyikin siihen, sillä kirjasta luettiin tähän sopiva pätkä, ja me kuulijat saimme valita itsellemme palat tapettia. Sitten Tolonen pyysi meitä kuvittelemaan, millaisen salaisuuden tapetti olisi joskus nähnyt ja kirjoittamaan sen tapetin toiselle puolelle. Tämä olisi hauska harjoitus toteuttaa myös oppilaiden kanssa.



Kävin perjantaina kuuntelemassa Kirja Kallion lavan äärellä, kuinka lukiolaiset haastattelivat Filigraanityttö-kirjan (Karisto 2021) kirjoittanutta Anu Holopaista. Haastattelun yhteydessä saimme kuulla myös katkelman kirjasta lukiolaisen esittämänä (olen todella pahoillani, että näiden taitavien nuorten nimet menivät minulta ohi!). Luin kyseisen kirjan kesällä, ja pidin siitä kovasti, vaikka en koskaan ehtinyt kirjoittaa siitä. Sen päähenkilö kärsii pakko-oireisesta ahdistushäiriöstä ja Varoittaja kuiskii ikäviä asioita hänen korvaansa. Niinpä tytön on pakko kiertää sormusta sormessaan välttääkseen pahat tapahtumat. Mietin jo lukiessani, kuinka upeasti ja uskottavasti Holopainen kuvaa tätä ahdistusta ja pakko oireita, mutta nyt haastattelussa sain kuulla, että hän on itsekin kärsinyt ahdistushäiriöstä. Hienosti hän on hyödyntänyt omia kokemuksiaan tämän nuortenkirjan kirjoittamiseen. Kuten Holopainen ja haastattelijat, myös minä uskon, että on tärkeää, että nuortenkirjoissa käsitellään mielenterveyteen liittyviä aiheita, sillä moni voi saada niistä lohtua ja samastumiskohteita. Holopainen kertoi, että kirjaa kirjoittaessaan hän oli ajatellut päähenkilön toipuvan, mikä sekin on lukijoille tärkeä viesti.



Lauantaina halusin ehdottoamsti ehtiä kuuntelemaan Suomen Kirjailijaliiton ohjelman: Monen yleisön lastenkirjallisuus, jossa Inka Nousiainen haastatteli Jari Mäkipäätä ja Veera Salmea. Haastattelija ja haastateltavat pohtivat ohjelmassa muun muassa sitä, pitääkö kirjoittaessa ajatella kohderyhmän ikää ja mahdollisia aikuislukijoita tai kirjan ostajia. Myös kirjojen opettavuudesta ja teemoista keskusteltiin. Mäkipää osui mielestäni naulan kantaan sanoessaan, että vaikka hän kirjoittaa lapsille ja nuorille, täytyy aikuisia ajatella ainakin sen verran, että kustantajat ja kirjojen ostajat ovat yleensä aikuisia. Salmi kertoi, että ensimmäistä Puluboita lukuunottamatta hän ei juurikaan ajattele lukijoiden ikää, sillä hän kirjoittaa kaikille, ja kustantaja tekee kohderyhmäpohdinnan. Salmi yhdistelee kirjoissaan yhteiskunnalisia aiheita ja huumoria, mikä on hänen mukaansa mahdollistaa erityisesti lastenkirjoissa raskaidenkin aiheiden käsittelemisen. Mäkipää puolestaan kertoi kirjoittavansa paljon seikkailuista ja esimerkiksi peleistä, mutta hänen kirjoistaan on usein löydettävissä sanoma: "Ole sellainen kuin haluat ja elä omaa elämääsi."



Minun oli tarkoitus mennä kuuntelemaan myös Kirja Kallion ohjelmaa: Taltuta klassikko goes länsimäinen kirjallisuus (Maria Laakso), mutta ohjelma oli harmikseni peruttu. Tässä kohden pienin messuseuralaiseni oli jo aivan uupunut, joten suuntasimme tyytyväisinä, käsivarret kirjakassien painosta kivistäen kotiin päin.


Kotiintuomisia: kuvasta puuttuvat joululahjoiksi hankitut kirjat....Tuon päällimmäisen, Vorosen perheen ensimmäisen osan esikoiseni luki jo heti eilen illalla. Nakki lautasella -kirjaa hyödynnän opetuksessa, Herra Oscar opettaa lapsilleni englantia ja Onnellisen pennun kasvatus pitäisi kuulua mielestäni kaikkien omasta koirasta haaveilevien peruslukemistoon. Mikko Murina ja kenttien kuningas -kuvakirjan toin perheemme futisfanille. Radio Popov on viime vuoden Finlandia Junior -voittaja, joten pitihän se hankkia itsellekin. Rakastan kakkujen tekemistä ja seuraan Annin Uunissa -blogia, joten siksi nappasin mukaani tuon leivontakirjan. Muumilaakson kertomuksia hankin, koska olimme juuri syyslomalla lasten kanssa Muumimuseossa ja mietin, että pitäisi taas lukea lapsille muumeja.


Karin Erlandssonin kirjasarjan ostimme sekä koulumme kirjastoon
että ystäväni lapselle hänen pyynnöstään.




Halloweenkirjavinkki heille, jotka eivät oikeastaan pidä kauhusta

Mervi Heikkilän kirjoittama ja Brocin kuvittama lastenromaani Hämärtäjät (Kaksipäinen Korppi 2021, saatu kirjailijalta) sopii luettavaksi kaikille, jotka eivät kaipaa lukukokemukseltaan hiuksianostattavaa kauhua, vaan pikemminkin arvoituksia ja aavistuksenomaista jännitystä. Vaikka kansikuva tyhjin silmin tuijottavine lapsineen lupailee kunnon kauhukirjaa, on Hämärtäjät pikemminkin salapoliisi- kuin kauhukirja, vaikka juonikuvio antaisi mahdollisuuden myös enemmällekin kauhulle.


Yläkouluikäiset kaksossisarukset Joona ja Larissa, eli Lari ovat kahdestaan kotona, sillä heidän äitinsä on lähtenyt lyhyelle matkalle. On kesäloma, ja Joona käyttää aikaansa pelaamiseen, eikä siksi heti huomaa, että Lari on kadonnut. Häntä ei löydy mistään, ja niinpä Joona ja kaksosten ystävä Topi lähtevät selvittämään, mihin sisko on joutunut. Tytön muistiinpanoista löytyy epämääräisiä vihjeitä jostain vaarallisesta tehtävästä, joka tämän on hoidettava. Koska Lari myös rakastaa eläimiä, lähtevät pojat ratkomaan arvoitusta siitä näkökulmasta, että Lari kenties suojelee jotain uhanalaista lajia ja ehkä hän on touhuissaan suututtanut jonkun, joka on kaapannut Larin.

Vaikka Larin jäljille on vaikea päästä, keksivät pojat kyllä muutaman hahmon, joka voisi olla vihoissaan Larille tai vastaavasti auttanut tyttöä. Kun pojat suorittavat etsintöjään, Lari käy yllättäen jättämässä heille viestejä, joissa vakuuttaa olevansa kunnossa. Siitä huolimatta Joonaa alkaa ahdistaa ja huolettaa, eikä hän oikein tunne oloaan enää turvalliseksi yksin kotona. Lisäksi Joonaa kauhistuttavat myös kummalliset mustat hahmot, jotka ilmestyvät öiselle taivaalle hänen ikkunansa taakse...


Larin katoaminen ratkeaa lopulta, ja siihen tosiaan liittyy hivenen mystiikkaa, mutta toisaalta ratkaisu on varsin tyypillinen lasten dekkareille. Kirjan rivivälitys on väljää ja fontti kohtalaisen suurta. Brocin mustavalkokuvat elävöittävät tekstiä mukavasti, vaikka en kyllä ymmärrä, miksi hänen hahmoillaan ei ole pupilleja.. Sanoisin, että kirja sopii luettavaksi noin 3.-6.-luokkalaisille, ja Heikkilä on tavoittanut siinä mukavasti nykylasten elämää.

Tälläkin kirjalla osallistun Yöpöydän kirjat -blogin perinteiseen Halloween -lukuhaasteeseen. Kannattaa käydä katsomassa listaus blogeista, jotka ovat mukana, sillä sitä kautta pääset varmasti kiinni halloweeniin sopivasta luettavasta.



Ohjelmaa Helsingin Kirjamessujen lapsikävijöille

Kuinka ihanaa onkaan taas päästä livenä Kirjamessuille. Itse menen paikalle ainakin torstaina ja perjantaina, mahdollisesti myös lauantaina. Toki minua kiinnostaa aikuisillekin suunnattu ohjelma, mutta selaan aina kirjamessuohjelmaa sillä silmällä, että mitä kiinnostavaa tarjontaa siellä onkaan lapsivieraille. Odotan aina myös, millaiseksi lasten alue on tehty, ja kutsuuko se lapsia nauttimaan tarinoista ja kirjoista. Muistan messuja, joissa lapsille suunnattu alue oli lähinnä läpikulkupaikka, mutta myös messuja, joiden lasten alueella oli mukavaa ja viihtyisää.


Tänä vuonna minua kiinnostavat erityisesti erilaiset kirjojen ympärille rakennetut työpajat, joita tuntuu olevan ilahduttavan paljon.  Tässä muutamia poimintoja lapsille suunnatusta messuohjelmasta:

Torstai

  • 10.00-11.30 (Toukola): Suuri Soturikissat -seikkailu (sanataidetehtävä, oman kissahahmon luomista, messubingo yms. Vetäjinä Marjo ja Helena Tikkurilan kirjastosta)
  • 11.30-12.30 (Toukola): Tatu ja Patu Helsingissä -työpaja (suunnattu 6 - 10-vuotialle, osallistuja pääsee seikkailemaan Suomen pääkaupunkiin)
  • 11.30-12.00 (Kumpula): Helsingin Sanomat: Lasten uutiset (Panu Jansson kertoo koululaisille uutisten seuraamisesta, tekemisestä ja medialukutaidosta)
  • 13.30-14.30 (Toukola): Työpaja: Löydä oma pikku noitasi, Workshop: Vem är din lilla häxa? (Sanna Manderin vetämä työpaja)
  • 14.30-15.30 (Toukola): Roiston jäljillä (Tee oma etsintäkuulutuksesi -työpajaa ohjaavat Etsivätoimisto Muro -sarjan kirjoittaja Veera Vähämaa ja kuvittaja Keanne van de Kreeke)
  • 15.30-16.30 (Toukola): Puluboin tähtimietteellinen kirja (Puluboimaista ajattelua piirtämisen lomassa Veera Salmen kanssa)
  • 17.30-18.30 (Kumpula): Työpaja: Keksi oma ämminkäinen (Työpajassa kuvitellaan uusia ämminkäislajeja ja toteutetaan niistä kuvia kollaasitekniikalla)




Perjantai
  • 11.00-11.30 (Kumpula): Iik! Kauhupiirustuspaja alakouluikäisille (Kirjailija lukee kirjastaan kuvauksia hirviöistä, joista piirretään yksi, jokainen osallistuja saa muistoksi kauhistuttavan yllätyksen)
  • 11.00-11.30 (Kumpula): Haluatko salapoliisiksi? (Selvitä vihjeiden avulla, mihin on kadonnut arvokas miekka)
  • 11.30-12.30 (Toukola): Roskan matka -työpaja (Tehtävien avulla lapsi oppii maailmasta ja sen muutoksista)
  • 13.30-14.30 (Toukola): Unissamatkaajan sanataidepaja (10 - 13-vuotialle suunnattu paja, jossa erilaisin tavoin ammennetaan unista omaan tarinaan)
  • 14.30-15.30 (Toukola): Olafin pentupäiväkirjat (Olafin pentupäiväkirjat -kirjojen kirjailija ja itse Olaf tavattavissa)
  • 15.30-16.00 (Kumpula): Ameriikan lapset: Suomalaislasten elämää Ameriikassa (Tiina Aalto haastattelee Karoliina Suoniemeä)

Lauantai: 
  • 12.30-13.00 (Töölö, tämä ei siis lastenohjelmaa): Suomen kirjailijaliitto esittää: Monen yleisön lastenkirjallisuus (Jari Mäkipäätä ja Veera Salmea haastattelee Inka Nousiainen)
  • 12.30-13.30 (Toukola): Jos kohtaat karhun (Kirja muun muassa kannustaa miettimään eläimen ja ihmisen suhdetta, ja tässä pajassa pääsee tekemään oman "Jos kohtaat..." -kirjan)
  • 14.00-14.30 (Kumpula): Bex ja luovuuden lähde (Elastinen, Jaakko Manninen ja Timo Pieni Huijaus riimittelevät lasten kanssa)
  • 14.30-15.30 (Toukola): Etsivätoimisto Mysteeri ja pronssinen samurai -salapoliisityöpaja (Täällä ratkotaan kirjaan pohjautuvaa mysteeriä)
  • 14.30-15.00 (Kumpula): Salasaaren salaisuudet (Silja Sillanpää)
  • 17.00-17.30 (Kumpula): Ihanat koiramme (Sari Kanala ja Daga Ulv, haastattelijana Vilja Perttola)
  • 17.30-18.30 (Kumpula): Fredrika! Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha (Leena Virtanen, haastattelijana Päivi Koivisto)

Sunnuntai:
  • 10.30-11.00 (Töölönlahti+verkossa): Prinsessa Rämäpää ja riitataika (Elina Hirvonen ja Mervi Lindman)
  • 10.30-11.00 (Kumpula): Hattaratuuli. Piirretään satuja iholle (rauhoittumista satuja iholel piirtämällä, Nora Lehtinen ja Jenni Skyttä-Forssell)
  • 12.00-12.30 (Senaatintori+verkossa): Kuka kaappasi auringon? (Mauri Kunnas, haastattelijana Minna Castrén)
  • 12.30-13.30 (Toukola): Leikki leikkinä (vinkkejä lasten ja aikuisten yhteiseen, luovaan leikkiin, Iisa Juva ja Emma Rapala)
  • 13.00-13.30 (Esplanadi): Kummat ja kammot (Mariska)
  • 13.30-14.00 (Esplanadi): Mielipuuhia ja tuttuja tunteita - Lasten tunnetaitojen tukeminen (Katri Kirkkopelto, Tiina Semitchev)
  • 15.00-15.30 (Kumpula): Tervetuloa! (monikielinen satuhetki, Katri Tapola, Sanna Pelliccioni, Rahim Alizada)
  • 15.30-16.30 (Toukola): Koira nimeltä kissa ja joulun ihme (Kuvita oma joulun ihmeesi. Tomi Kontio, Elina Warsta, haastattelijana Matias Kuokkanen)
  • 16.30-17.30 (Toukola): Leo Leijona voittaa pelon ja Tuikku uskaltaa (Toiminnallista ohjelmaa teikijöiden eli Nina Pirhosen ja Johanna Lestelän kanssa)




Myös lasten ja nuorten suosikkitubettajia on messuilla paikalla, mutta täytyy myöntää, että itse taidan skipata nämä ohjelmat, vaikka varmasti monelle lapselle ja nuorelle ne ovat messujen parasta antia. Lisäksi lasten alueella vierailee kirjoista tuttuja hahmoja kuten Muumit, Supermarsu, Pikkuli, Herra Hakkarainen, Maltti ja Valtti sekä Tatu ja Patu. Kannattaa katsoa heidän vierailuaikansa sekä muu lapsille ja nuorille tarkoitettu ohjelma messuohjelmasta. Lasten alueella on Muumien ABC -näyttely ja julistenäyttely, ja sieltä löytyy myös vaunuparkki ja kirjakioski, josta voi ostaa lasten kirjoja. Helsingin Stoori-lastenkirjastoauto on myös messuilla ensimmäistä kertaa. Kirjastoautosta voi lainata lastenkirjoja.