Luontoseurantaa ja tarrapuuhastelua lapsille

Värity- ja tarrakirjat ovat tällä hetkellä kova juttu täällä meillä. Etenkin esikoinen värittää todella mielellään, ja kuvat saavat olla aika pikkutarkkojakin. Hän myös tykkää asetella tarroja sellaisiin tarrakirjoihin, joissa niille on jo valmis paikka. Tiedättehän, erilaisiin tarratehtävä- ja tarrasatukirjoihin?



Löysin kirjakaupasta alennuksesta mainion eläintarrakirjan, jossa on runsaasti tarroja ja jonka kuvitukseen on panostettu. Arvasin, että esikoinen innostuu tästä Jonna Markkulan kuvittamasta ja Maarit Varvun kynäilemästä Eläimet-elinympäristötarrakirjsta (Aurinko Kustannus 2015). Kirjassa kierretään ympäri maapalloa ja tutkitaan erilaisia elinympäristöjä sekä niiden eläinlajeja. Mukaan on päässyt myös suomalainen kangasmetsä. Jokaisella aukeamalla on pieni tietoteksti kyseisestä elinympäristöstä, ja eläimet lapsi saa asetella ympäristöön itse haluamaansa paikkaan. Kuvat ovat mukavan värikkäitä.




Toinen puuhakirja, jota olemme viime aikoina yhdessä esikoisen kanssa täytelleet, on Tactic Publishing julkaisema Luonnossa. Havaintokirja (uudistettu laitos 2016, julkaistu 2013 nimellä Luonnossa, saatu arvostelukappaleena), jonka ulkoasusta on vastannut Kari Puikkonen ja kuvat on Kuvaliiteristä. Kirja on nimensä mukaan luontopuuhakirja, johon pieni ja isompikin luonnontutkija voi päiväkirjanomaisesti kirjata tekemiään luontohavaintoja. Kirjassa on eri eliölajeja lyhyesti esiteltynä, ja niiden kohdalle lukija sitten saa itse merkitä, missä ja milloin hän on kyseisen lajin nähnyt. Me tykkäämme muutenkin tutkia luonnossa näkyviä kasveja ja elämiä, mutta tämän kirjan myötä esikoisen into löytää uusia lajeja on kyllä kasvanut. Kirjassa on myös mukana jokusia tarroja ja lopussa väritysosio. Kirjassa on myös paikkoja omille havainnoille. Luontoseuranta on mainio tapa tutkia keväällä heräävää ja kesällä kukoistavaa luontoa yhdessä lapsen kanssa!



Kuka asuukaan sängyn alla?

Kaikki tietävät, että ei ole kiva mennä nukkumaan, jos jokin asia pelottaa. On inhottavaa, jos pelkää pimeää tai miettii, asuuko sängyn alla oikeasti hirviö. Siinä ei lasta paljon äidin tai isän vakuuttelut auta, vaikka nämä kuinka sanoisivat, että ei siellä ketää ole. Ella Brigatti lähti tämän ajatuksen pohjalta kehittämään tarinaa pienistä, vikkelistä Vilkuista, joita on esiintynyt siitä asti, kun ensimmäinen sänky rakennettiin. Brigatti halusi, että lasten ei enää tarvitsisi miettiä, asuuko sängyn alla hirviö, vaan he voisivat pikemminkin ajatella, että siellä majailee hauskojen, kilttien olentojen heimo. 



Vilkut tosiaan asuvat ihmisten sänkyjen alla, ja Brigatti halusi. Ne nukkuvat päivisin ja pimeän tullen heräävät touhuihinsa. Vilkut ovat niin pieniä, että mahtuvat piiloon lattialistan alle ja voivat soutaa huonekasvin lehdellä. Niiden pahin vihollinen on perheen koira, ja kaaosta saa aikaan myös äidin imuri. Vilkut ovat kuitenkin siitä mahtavaa porukkaa, että mitä kamalampaa ja jännittävämpää tapahtuu, sitä iloisemmaksi ne tulevat.

Ella Brigatti: Sängynaluskansa

Sain viime kirjamessuilla Brigatilta luettavaksi tästä pienestä Sängynaluskansasta kertovan ensimmäisen kirjan Sängynaluskansa (Kulttuurikioski osk 2014, arvostelukappale tekijältä) sekä kuunneltavaksi kyseisen teoksen myös äänikirjana. Äänikirjassa lukijana toimii Lotta Lehtikari, ja kirjaan on runoillut Sientola. Brigatti on sekä kuvittanut että kirjoittanut Sängynaluskansan. Sängynaluskansa-sarjasta on ilmestynyt myös kaksi muuta osaa, toinen aivan muutama päivä sitten. Kuuntelin Sängynaluskansan myös äänikirjana, ja Lehtikari sopi hyvin sen lukijaksi. Äänikirjana tämä tarina sopii mainiosti vaikka pienten alakoululaisten kuunneltavaksi.

Ella Brigatti: Sängynaluskansa

Luin kirjan esikoiselle jo viime syksynä, mutta silloin hän - kolmen ja puolen vuoden iässä - oli selvästi vielä liian pieni innostuakseen Sängynaluskansasta. Luultavasti se johtui siitä, että kyseessä on aika pitkä kuvakirja, jossa kuvat ovat hienoja, mutta toisaalta myös hieman haastavasti tulkittavia. Kuvissa on paljon vihreän ja ruskean eri sävyjä, muodot pyöreitä ja perspektiivi on erikoinen - osin varmasti Vilkkujen koosta johtuen. Vilkkuja on aika monta, ja ne erottaa toisistaan vain hattujen tai muun pienen rekvisiitan ansiosta. Nyt otimme Sängynaluskansan uudelleen esille, ja lapsi jaksoi kuunnella sen aivan eri tavalla kuin ennen. Lapsi tietysti myös pohti, onko Vilkkuja oikeasti olemassa. Tuumin, että ei taida, johon hän vastasi, että on ilman muuta. Niitä hän sitten iltasadun lukemisen jälkeen vielä koitti kovasti etsiä sekä oman että kuopuksemme sängyn alta.

Ella Brigatti: Sängynaluskansa

Kissa Killin villi lelupäivä

Kateus on tuttu tunne meille kaikille. Se ei ole tunteista mukavin, mutta kuitenkin kovin inhimillinen. Käsittelimme oppilaiden kanssa luokassa kateutta ja mietimme, mistä kukakin on ollut kateellinen, miltä kateellisena tuntuu ja miten kateellisena on joskus saattanut toimia. Tuon kateellisuus-aiheen aluksi luin heille kuvakirjan, joka sopii teemaan oikein mainiosti. Tuo kirja on uusin osa Tuula Korolaisen kirjoittamaa ja Christel Rönnsin kuvittamaa Killi Kissa -sarjaa. Kissa killin villi lelupäivä (Tammi 2016, arvostelukappale) kertoo Killi-kissasta, joka tulee todella kateelliseksi kaverinsa uudesta, hienosta lelusta.



Killin päiväkerhossa vietetään lelupäivää, ja Killi ottaa mukaansa mummon ompeleman pehmopossun. Kaikki ovat aikaisemmin tykäneet Killin possusta, mutta nyt Killistä tuntuu, että sen possu jää muiden lasten uusien lelujen varjoon. Erityisen hienoja ovat Killin mielestä Unto ja Inton sekä Maurin vilkkuvat, välkkyvät ja liikkuvat lelurobotit. Jokainen lapsi esittelee oman lelunsa, ja Unto ja Into ryhtyvät nauramaan Killille ja hänen possulleen. Sekös Killiä (ymmärrettävästi) kiukuttaa!

Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)

Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)
Kateus ja harmitus saavat Killin käyttäytymään huonosti, ja pian hän huomaa istuvansa jäähypenkillä, kun muut lapset leikkivät toinen toistaan upeimmilla leluillaan. Mauri antaa Killin kuitenkin hoitaa Pultti-robottiaan, eikä Killi leikin loputta haluakaan luopua siitä. Hän saa huijaamalla suostuteltua Maurin vaihtokauppaan: Mauri saa lainaan Killin possun ja Killi pakkaa reppuunsa Maurin Pultti-robotin.

Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)
Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)
Kotona Killi ei kerro mitään vaihtokaupasta, vaan leikkii robotilla suljettujen ovien takana. Taitaa pieni kissa siis itsekin aavistella, että vaihtokauppa ei ollut ihan sopiva teko... Kun tulee aika mennä nukkumaan, Killi kuitenkin huomaa, että robotti vilkkuvine valoineen ei olekaan parasta yöseuraa. Se on suorastaan pelottava. Killi kutsuu apuun kilttiä kotitonttua, ja tämä neuvoo, että Killin pitää reilusti tunnustaa vaihtokauppa saadakseen takaisin oma, rakas possunsa. Ja kas kummaa, kun Killi vanhempineen tekee robotin kanssa lähtöä Maurin perheen luo, tulee Mauri perheineen jo pihalla vastaan. Mauri ei saa unta ilman robottiaan, ja tahtoo sen takaisin. Killi ymmärtää, että vaikka robotti on hieno vempain, ei mikään voi korvata hänelle kaikkein rakkainta possu-ystävää.

Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)
Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)

Ekaluokkalaiset oppilaat kuuntelivat kirjaa hiiskumatta sanaakaan. Välillä kyselin heiltä, mitä he ennustavat tapahtuvat seuraavaksi: Miten Killi reagoi ja miltä kissasta nyt tuntuu? Hienosti he osasivat ennustaa tulevat tapahtumat, ja monesti ne kytkeytyivät heidän aiempiin, omiin kokemuksiinsa kateudesta ja sen herättämistä tunteista sekä teoista. Killi sai myös oppilaiden sympatiat, sillä olihan muidenkin lasten käytös kirjassa aika kurjaa, vaikkakin aika tyypillistä tuollaisille viskari- ja eskari-ikäisille lapsille. Jokainen esimerkiksi kehuu estoitta omaa leluaan, eikä monikaan ajattele, että saattaa naurullaan pahoittaa toisen mielen.

Huumoria tähän kirjaan tuo Killin puhuva possu ja muut lelut, joiden repliikit on kirjoitettu puhekuplien muotoon. Myös Rönnsin kuvitustyyli on iloista, ja pelkkiä kuviakin katselemalla tästä kuvakirjasta saa paljon irti. Minun ja ekaluokkalaisteni lisäksi kirjasta pitää myös nelivuotias esikoiseni, eli Kissa Killin villi lelupäivä viihdyttää ja varmasti myös puhuttelee monen ikäisiä lukijoita.

Onks noloo intoilla Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteoksesta?

Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteos on tänä vuonna alakouluikäisille lapsille suunnattu Ronja Salmen kirjoittama ja Jami Nurmisen kuvittama kirja Onks noloo? Että minä iloitsen siitä, miten tämä perinteinen Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteos, jota jokaisen vähintään 15 euron kirjaostoksen yhteydessä jaetaan kirjakaupoissa ilmaiseksi, on tänä vuonna lastenkirja! Ja kuulkaa hauska kirja onkin.

Luin kirjan yhdeltä istumalta, odotellessani kirjaostosten jälkeen ravintolassa pizzaa pöytään. Aivan ääneen en sentään nauranut, mutta uppouduin kyllä kirjan maailmaan ja taisin jopa muutamaan otteeseen hymähdellä ja vetää suutani virneeseen. Enkä yhtään muuten miettinyt, onks noloo lukea yksin ravintolassa!



Kirjan päähenkilö on kuudesluokkalainen Petja, jonka elämä isoine ja pienine nolostuksenaiheineen tuntuu niin liikuttavan tutulta, vaikka omista alakouluajaoistani onkin - öh - lähes kaksikymmentä vuotta. Salminen tavoittaa oivallisesti ne asiat, jotka saavat kuudesluokkalaiset punastumaan ja tuntemaan hämmennystä. Onks noloo esimerkiksi olla poika, joka tykkää laulaa? Tai onks noloo, jos vahingossa pieraisee hiljaisessa luokassa? Entä, kuinka noloo on tanssia hitaita ihastuksensa kanssa koulun diskossa?

Ronja Salmi & Jami Nurminen: Onks noloo?

Kirja rakentuun lyhyehköjen lukujen varaan, ja jokaisessa luvussa nolostellaan uusia asioita. Nurmisen kuvat tukevat tekstiä onnistuneesti, osa niist'ä on jopa sarjakuvamaisia. Ne varmasti ovat sellaisia, joista kohderyhmä pitää. Mielestäni kirjassa on oivaltavalla tavalla otettu lukijat myös ihan konkreettisesti huomioon; Lukija voi nimittäin itse vaikuttaa juonen kulkuun. Osaan tarinoista on nimittäin kirjoitettu vaihtoehtoinen loppu, ja tekstissä vinkataan, mille sivulle kannattaa siirtyä, jos haluaa lukea vaihtoehtoisen lopun. Tämä todella saa nuoret lukijat aktiivisesti itse muokkaamaan tarinaa.

Ronja Salmi & Jami Nurminen: Onks noloo?
Onks noloo? -kirjaa saa kirjakaupoista siis vain tänään. Kaupat menevät kiinni tunnin kulutta, eli vielä kannattaa rientää ostoksille! Minä sain omista osotoksistani peräti kaksi kaupanpäällistä, ja toinen niistä pääsee ilman muuta työpaikkani koulukirjastoon ja toinen jää kotiarkistooni.

Ihanaa Kirjan ja ruusun päivää kaikille!

ps. Ruusuja unohdin kyllä ostaa... Voi minua!

Onks noloo, kun haluaisi vaan lukea? (Kirjavinkkejä lukuviikon kunniaksi)

Tällä viikolla vietetään kansallista lukuviikkoa, jonka teemana on tänä vuonna "Monta tietä tarinaan".

Lukuviikolle 2016 osuu sopivasti tänä vuonna myös kansainvälinen Kirjan ja ruusun päivä, jota vietetään Suomessa lauantaina 23.4. Kirjan ja ruusun päivänä useat kirjakaupat osallistuvat päivän juhlimiseen jakamalla kaikille vähintään 15 eurolla kirjoja ostaneille ilmaiseksi Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteoksen eli Ronja Salmen kirjoittaman ja Jami Nurmisen kuvittaman lastenkirjan Onks noloo? 


Kuva lainattu http://www.kirjanjaruusunpaiva.fi/

Lukuviikon kunniaksi listaan tähän muutamia hyviä ja lukemisen arvoisia lasten- ja nuortenkirjoja, joita kannattaa bongailla kirjastoista ja kirjakaupoista "sillä silmällä".

Ikisuosikkini lasten historia kirjojen joukossa:
Jussi Kaakinen, Juha Kuisma ja Kirsti Manninen: Suomen lasten historia (Otava 2005)
Kaakinen, Kuisma ja Manninen: Suomen lasten taidehistoria (Otava 2009)


J.K. Rowlingin kirjoittamat Harry Potter -kirjat kuuluivat vahvasti nuoruusvuosieni suosikkifantasiakirjojen joukkoon. Tämä Jim Kayn kuvittama Harry Potter ja viisasten kivi (Tammi 2015) on aivan upea teos! Sarjan toinen kuvitettu osa ilmestyy käsittääkseni vielä tänä vuonna.


Kristiina Louhen kirjat ovat klassikoita. Kirjassa Tomppa ja Piimänakki (Tammi 2015) käsitellään arkisen lempeästi, isosisaruksen näkökulmasta sitä, kun perheeseen tulee uusi vauva. 


Benji Daviesin kuvittama ja kirjoittama Toivo ja valas (Karisto 2015) on mielestäni yksi viime vuoden kauneimmista ja herkimmistä lastenkirjoista. Se kertoo yksinäisyydestä ja ystävyydestä vähäeleisesti upeiden kuvien kautta.

Tätä kirjaa nelivuotias esikoisemme haluaa lukea kerta toisensa perään. Kirjassa on laadukkaat kuvat ja runsaasti tietoa dinosauruksista ja eri dinosauruslajeista. Suosittelen dinofaneille! Suuri ensyklopedia DINOSAURUKSET (readme.fi 2015)

Sanna Pelliccionin kuvakirjat ovat monen lapsiperheen suosikkeja, sillä päähenkilö Onni seikkailee niissä monissa arkisissa, kaikille hyvin tutuissa tilanteissa. Kirjassa Onni-poika tykkää pelata (Minerva 2015) Onni perheineen miettii, mitä hyötyä tai haittaa on tietokonepeleistä ja kuinka usein on hyvä pelata.

Tuula Kallioniemen, Kati Solasteen ja Jii Roikosen tekemä opas Reuhurinne. Omat tarinat (Otava 2014) ohjaa pieniä kirjailijanalkuja omien kirjallisten tuotosten kirjoittamiseen hauskojen ja monipuolisten tehtävien avulla. Peukutan tätä erityisesti opena!

Kalle Veirto: Sählymestarit. Jyrijöiden haaste (Karisto 2015) on humoristinen ja urheilullinen nuortenkirja, josta uskon erityisesti alakouluikäisten poikien innostuvan. Kirjasta ilmestyi toinen osa tänä keväänä.

Onneksi tästä Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin yhdessä kirjoittamasta (kuvat Pasi Pitkänen) Kepler62-sarjasta (WSOY 2015) ilmestyy pian uusi osa. Niin jännittävä ja koukuttava tämä nuortensarja on!

Maria Kuutin kirjoittama Anna ja Elvis -sarja (Karisto) on mukavaa luettavaa pienille alakoululaisille. Sarjasta ilmestyy pian uusi osa.

Tässä on nyt muutamia omia ja/tai lasteni suosikkikirjoja. Monia muitakin ihania teoksia olen toki esitellyt blogissani aiemmin. Jos siis kaipaat vinkkejä jollekin tietylle ikä- tai kohderyhmälle suunnatusta kirjallisuudesta, kannattaa etsiä sopivaa luettavaa sivun oikeassa reunassa olevien tunnisteiden avulla.

Lukuiloa kaikille!

ps. Jos liikutte Helsingissä Kirjan ja ruusun päivänä kannattaa piipahtaa keskustan Akateemiseen kirjakauppaan, sillä klo 12.00 siellä järjestetään Blogistanian kirjallisuuspalkintojen palkintojenjakotilaisuus. Paikalla on haastateltavana muun muassa Blogistanian Kuopus 2015 voittaja Siiri Enoranta.


Ystävyydestä ja onnellisuudesta: Onnentyttö Dunne

Ystävykset Rose Lagercrantz (teksti) ja Eva Eriksson (kuvat) ovat kirjoittaneet ja kuvittaneet yhdessä ihastuttavan ja ilahduttavat lastenkirjan Onnentyttö Dunne (Kustannus-Mäkelä Oy 2016, arvostelukappale), jossa kuvat ovat yhtä tärkeässä roolissa kuin tekstikin. Lauseet ja kappaleet ovat lyhyehköjä, ja kirjan tarina etenee reippaasti. Fontti on melko isoa, mutta mikään vasta-alkaneiden lukijoiden kirja tämä ei aivan ole. Kirjassa on kuitenkin runsaasti isoja kuvia ja melko vähän tektiä sivua kohden, joten hyvin lukeva ekaluokkalainen voi jo hyvin lukea tämän itsekin.



Tarinan minäkertoja on ekaluokkalainen Dunne, joka laskee iltaisin lampaiden sijaan kaikkia niitä kertoja, kun hän on ollut onnellinen. Hän on ollut onnellinen muun muassa silloin, kun sai pienenä Svante-serkultaan sammakon ja silloin, kun oppi pysymään uidessa pinnalla muutaman vedon ajan. Nyt Dunne on onnellinen siitä, että ekaluokka alkaa. Häntä tosin vähän jännittää, onko opettaja mukava ja saako hän kavereita. Aluksi tyttö joutuukin olemaan yksin, mutta sitten hän huomaa pihalla toisen yhtä yksinäisen tytön. Pian Ella Fridaksi esittäytynyt tyttö ja Dunne ovatkin jo parhaat ystävät, jotka tekevät ja kokevat kaikenlaista yhdessä - myös riitelevät ja sitten taas sopivat.

Rosa Lagercrantz & Eva Eriksson: Onnentyttö Dunne (Kustannus-Mäkelä Oy 2016)

Onnellisen Dunnen elämä kuitenkin järkkyy pahasti, kun Ella Frida joutuu muuttamaan muualle, ja Dunne jää yksin. Ella Frida jättää Dunnen kuten Dunne äitikin jätti nukkuessaan pois Dunnen ollessa pienempi. Ystävän kaipuu on kova, eikä Dunne meinaa millään piristyä. Isä yrittää parhaansa, mutta vasta aika auttaa Dunne alakuloisen mielen piristämiseen. Lukija ilahtuu, kun Dunne ei jää koulussakaan yksin, vaikka toista parasta ystävää ei enää tulekaan.

Rosa Lagercrantz & Eva Eriksson: Onnentyttö Dunne (Kustannus-Mäkelä Oy 2016)
Kirja on hyvä esimerkki siitä, miten saman tarinan voisi kertoa monella tapaa. Me voimme itse koettaa vaikuttaa siihen, näemmekö asiat positiivisten vai negatiivisten suodattimien läpi. Dunne-tyttö katselee maailmaa ehdottomasti positiivisesta vinkkelistä, vaikka toisinkin sen voisi kertoa. Lapset muuten usein taitavat tämän positiivisen ajattelun luonnostaan aikuisia paremmin. Heille esimerkiksi jokainen vesilätäkkö maassa on iloisen roikutteluloiskutteluleikin mahdollisuus. Meille aikuisille lätäkkö tietää pikemmin kuraisia vaatteita ja kastuneita kenkiä. Kumpikohan ajattelutapa tekeekään päivästä paremman?

Oikein mukavaa ja onnellista sunnuntaita kaikille!

Tietokirja avaruuden ihmeistä

Esikoisemme lukee tällä hetkellä kaikkein mieluiten tietokirjoja. Hänen susoikkejaan ovat dinosauruskirjat, kulkuneuvokirjat ja eläinkirjat. Tarjosin hänelle hiljattain luettavaksi kirjaa, jota olen pitänyt säilössä nyt vuoden verran, sillä arvelin, että hän saattaisi nyt innostua myös tästä Pienten seikkailijoiden avaruusmatkasta (TacTic Publishing 2013, arvostelukappale kustantajalta). Olin aivan oikeassa. Tämä Jiří Dušekin ja Jan Píšalan kirjoittama ja Tomáš Tůman sekä Pavla Kleinován kuvittama tietokirja kiehtoo lastamme sekä aiheensa että ulkoasunsa puolesta. Kirjan on suomentanut Vesa Korpela.



Kirjassa on kuusi perusaukeamaa, jotka on kuvitettu värikkäillä kuvilla. Teksti koostuu kuvien yhteyteen jaotelluista tietolaatikkoja muistuttavista kappaleista. Tämä rakenne on mielestäni toimiva, sillä lukija pystyy helposti valitsemaan, mitä osioita tällä kertaa lukee, mitä syventyy tarkastelemaan ja mitä jättää kenties lukematta.



Kirjasta tekee lapsen silmissä erityisen mielenkiintoisen se seikka, että jokainen perusaukeama avautuu myös isommaksi, julistekokoiseksi aukeamaksi, joissa perusaukeaman tietoja syvennetään ja joissa kuvilla on suuri rooli. Lisää tietoa on painettu myös lisätietovihkosiin, jotka muistuttavat ulkonäkönsä puolesta kouluvihkoa. Eniten tästä kirjasta saavat varmasti irti pienet (ja ehkä hieman isommatkin) alakouluikäiset, jotka ovat kiinnostuneita avaruudesta, tähdistä, planeetoista, avaruuslennoista ja maailmankaikkeuden ihmeistä.


Luetaanko teillä paljon tietokirjoja? Mitkä ovat omat tai lastenne suosikkiaiheet? Meille saa mielellään vinkata hyviä tietokirjoja, jos sellaisia tulee mieleen!

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin


En ihan rehellisesti sanoen tiedä, mitä odotin, kun aloin lukea Sirin Kolun uutta nuortenromaania Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016). Olen nimittäin tottunut lukemaan Kolulta humoristisia, lapsille suunnattuja kirjoja kuten Tervemenoa Taika Taksinen! ja Me Rosvolat -sarjan kirjoja. Kesän jälkeen kaikki on toisin on hyvin erilainen kirja kuin edellämainitut, mutta osoittautui silti ainakin yhtä hyväksi lukukokemukseksi.

Kirjan päähenkilö on täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleva Peetu, joka on isojen muutosten äärellä. Peetun elämä ei ole ollut aivan helppoa, sillä hän on poika, joka valitettavasti syntyi tytön ruumiseen ja sai kasteessa nimekseen Petra. Peetu tiesi kuitenkin jo varhain olevansa Peetu ja on jo alakouluikäisestä asti elänyt todellisen sukupuolensa mukaan. Hän on joutunut sietämään ymmärtämättömien ja julmien ihmisten pilkkaa, hakemaan itselleen oikeutta olla oma itsensä. Saadakseen oikeuden olla oma itsensä myös juridisesti sekä fyysisesti hän on käynyt läpi lukemattomia lääkärikäyntejä ja alistunut toisten arvioitavaksi. Nyt Peetu elää viimeistä kesäänsä alaikäisenä ja odottaa malttamattomani syksyllä koittavaa sukupuolenkorjausleikkausta. Sen jälkeen hän saa vihdoin olla myös fyysisesti oma itsensä.

Ymmärrettävästi edessä on siis suuria muutoksia, ja Peetun isä tarjoaa pojalleen mahtavan tavan selvittää ajatuksiaan, keskustella ja selvitä viimeisestä kesästä ennen. Isä tutustuttaa Peetun rakkaaseen harrastukseensa purjelentämiseen. Romaani rakentuu noiden kymmenen lentokerran ympärille, sillä lentojen aikana Peetu käy läpi sekä menneisyyttään, nykyisyyttä että tulevaisuutta.
Ilmassa isä ja poika voivat keskustella mistä vain. He jakavat kesän aikana monia suuria ja pienempiä asioita - myös isä avaa omaa sisintään. Isän hahmo onkin kirjassa läsnäoleva, tärkeä ja rakastava.

Peetun äiti puolestaan vakuuttaa kaikille olevansa ok lapsensa sukupuolenkorjausasian kanssa, mutta todellisuus on toisenlainen. Peetu joutuukin kesän aikana kohtaamaan sen tosiasian, että vaikka kyseessä on hänen oma asiansa, vain ja ainostaan hänen, on se kuitenkin myös pikkiriikkisen hänen läheistensä asia - halusi Peetu sitä tai ei. Jopa Peetun isoveljellä Pyryllä sekä Peetun tyttöystävällä Aamulla on sanansa sanottavana Peetun tulevasta korjausleikkauksesta ja sen seurauksista.

Kolun romaani on varsin lyhyt, vain 110 sivua pitkä, mutta lyhyydestään huolimatta se on täynnä tärkeää asiaa. Peetun tarina on fiktiivinen, mutta paljastaa kuitenkin hieman sitä, minkä keskellä transihmiset elävät. On sanoinkuvaamatonta, että lapsi tai nuori joutuu esimerkiksi miettimään, miten suoriutuu koulun liikuntatunneista, kun pukuhuoneet jaotellaan fyysisen sukupuolen mukaan. Tai kuinka moni joutuu pohtimaan, mihin kahvilaan voi poiketa, kun vessat ovat jaoteltu naisten ja miesten vessoiksi? Miltä tuntuu, kun joutuu jatkuvasti olemaan muiden huomion kohteena? Kesän jälkeen kaikki on toisin on kuitenkin valoisa ja toivoa herättävä kertomus. Kirjassa Peetu uskaltaa elää todellisena itsenään kaikista yhteiskunnan asettamista hankaluuksista ja pilkasta huolimatta. Peetun tarina on tärkeä, vaikka fiktiivinen onkin.

Lisää liikuntaa varhaiskasvatukseen (ja kouluopetukseen)

Sain luettavakseni kaksi Elina Pullin kirjoittamaa varhaiskasvattajille tarkoitettua liikunta(leikki)kirjaa. Toinen on Lasten Keskuksen kustantama Lupa liikkua. Liikuntaleikkejä varhaiskasvatukseen (2013). Tämän kirjan on kuvittanut Reuhurinne-kirjoista minulle tutuksi tullut kuvittaja Jii Roikonen. Toinen on PS-kustannuksen kustantama Loruloikka ja muita liikuntaleikkejä varhaiskasvatuksessa (2015). Kirjan on kuvittanut Ina Majaniemi.



Lupa liikkua -kirja käsittelee sitä, millainen on liikunnallinen päiväkoti - tai kuten Pulli kirjoittaa - Liikunnanilon päiväkoti. Pulli korostaa, että Liikunnanilon päiväkoti voi olla millaisissa tiloissa vain, ei tarvita hienoja tiloja, kunhan aikuiset lisäävät tietoisesti päiväkotipäiviin liikuntataitojen opettamista ja sallivat lasten liikkumisen. Toki on hyvä, jos liikkumaan innostavia välineitä on paljon tarjolla, mutta esimerkiksi pelkästään jo sillä, että tavallisilla naulakkopenkeillä saa seistä ja niiden päältä saa hyppiä, voidaan antaa lapsille mahdollisuuksia harjoittaa liikkumista. (Pulli muistuttaa, että huonekalujen pitää tietysti olla turvallisia ja kestäviä, jos niitä käytetään tällaiseen tarkoitukseen.) Hyvä idea on mielestäni se, että lattialla voisi olla kaistamerkit, jotta lapsi tietäisi, kumpaan suuntaan menevää kaistaa kuljetaan mihinkin, eikä näin tarvitsisi kieltää lasta juoksemasta yhteentörmäämisen pelosta.

Turvallisuus on tietysti tärkeää, ja Liikunnanilon päiväkodissa lapsi oppiikin Pullin mukaan luottamaan aikuisen apuun ja siihen, että voi turvallisesti kokeilla rajojaan. Lasta myös rohkaistaan omatoimisuuteen ja tekemään asioita itse. Turhien, liikkumista rajoittavien kieltojen jakelemisen sijaan aikuisten kannattaisi miettiä, miten jostain toiminnasta saataisiin pienillä muutoksilla turvallista. Sen sijaan, että lasta esimerkiksi kieltää pyörimästä, koska pää menee pyörälle, ja hän kuitenkin kaatuu, voisi lasta muistuttaa vaihtamaan välillä suuntaa.

Minä itse ryhdyin miettimään, kuinka paljon itse rajoitan täällä kotona ja koulussa omien lasteni sekä oppilaiden liikkumista turhaan. Koetankin nykyään kiinnittää huomiota siihen, onko kulloinenkin kielto aiheellinen, vai saisiko lapsen toiminnasta pienillä muutoksilla sallittua ja turvallista. Koulussa esimerkiksi on hankala sallia käytävällä juoksemista, sillä käytävillä on ovia, jotka aukeavat kummaltakin puolelta juuri kulkijaa kohti. Koulussa koetan kuitenkin lisätä tavallisten oppituntien sisään harjoituksia, joissa hypitään kyykätään, pyöritään, kinkataan yhdellä jalalla jne.

Pulli vinkkaa kirjassaan, miten lapsia osallistetaan itse keksimään liikuntatuokioita ja osallistumaan toimintaan heille sopivalla tavalla. Joku voi esimerkiksi tykätä suunnitella temppuradan pienoisamalleja rakentamalla, vaikka ei olisi itse niin kovin innostunut varsinaisesta temppuilemisesta. Pulli myös muistuttaa, että päiväkodeissa ei suinkaan ole tarkoitus lisätä liikunnallisuutta kielen oppimisen tai muiden tärkeiden taitojen oppimisen kustannuksella. Niiden oppiminen otetaan osaksi liikuntatuokioiden tavoitteita ja kytketään oppiminen liikunnalliseen toimintaan.

Pulli ei kirjoita vain liikunnan lisäämisen teoriasta, vaan hän on koonnut Lupa liikkua -kirjaan todella ison kasan tuokiosuunnitelmia, joita varhaiskasvattaja tai alkuopettajakin voi käyttää omassa työssään. Minä ilahduin siitä, kuinka moni suunnitelmista on, ehkä pienen muuntelun jälkeen, sovellettavissa koulun liikuntatunneille. Esimerkiksi geokätköily ja keppiheppajumppa ovat hauskoja ideoita, joita voisin kokeilla. Keppihevoset voisimme ensin tietysti yhdessä askarrella kierrätys-teemaviikolla vaikka vanhoista sukista..

Jii Roikosen kuvitus auttaa ohjaajaa hahmottamaan, miten tietty peli, leikki tai liike on tarkoitus toteuttaa. Tuokioiden alussa olevat "tuokiotabletit"  eli symbolitpuolestaan selkiyttävät, millaisesta harjoituksesta on kyse. Ne myös kertovat lapselle, mitä tehdään seuraavaaksi. (Lupa liikku. Liikuntaleikkejä ja -tuokioita varhaiskasvatukseen, Lasten Keskus 2013)

Loruloikkia ja muita liikuntaleikkejä varjaiskasvatuksessa pitää sisällään nimensä mukaan paljon lliikuntaleikkivinkkejä. Monessa vinkissä on mukana loru, johon yhdistetään liikettä ja leikkiä. Liikuntaleikit on jaettu tässä kirjassa siten, että leikin ohjaaja voi valita, mitä taitoa hän kulloinkin haluaa harjoittaa (esim. tunnetaidot) ja etsiä sitten siihen sopivia leikkejä. Kirjan leikeistä ja harjoituksista voi koota kokonaisen liikuntatunnin tai niitä voi tehdä esimerkiksi luokassa osana tavallista oppituntia.

Loruloikkia ja muita liikuntaleikkejä varhaiskasvatuksessa (PS-kustannus 2015)

Kiehtova kirja yöstä

Yössä on jotain kiehtovaa ehkä pelottavaakin. Etenkin kirjallisuudessa yöhön on totuttu liittämään sellaisia sanoja kuin sysipimeä, tumma, salaperäinen, sysipimeä ja mystinen. Useimmat näistä adjektiiveista voisin ainakin itse liittää Laura Ertimon ja Satu Kontisen kerrassaan upeaan uutuuskirjaan Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista (Myllylahti 2016, arvostelukappale). Pelkästään kirjan ihastuttava ulkonäkö ja Konttisen upeat kuvat ylläpitävät omalta osaltaan yöhön liittyvää salaperäisyyden myyttiä.



Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista on koko perheelle sopiva tietokirja, joka nimensä mukaan käsittelee yötä ja siihen liittyviä asioita hyvin laajasti. Teoksessa on paljon asiatietoa, mutta sopivana lisänä mukana on myös eri kansojen yöhön ja esimerkiksi unien näkemiseen liittyviä uskomuksia sekä myyttejä. Kirjan alussa esitellään kaavakuvien avulla, mistä päivän ja yön vaihtelut johtuvat ja miksi toisinaan pohjoisessa on kaamos, toisinaan yötön yö. Tämän jälkeen esitellään myös yötaivaalla auringon valoa kelmeästi heijastava kuu ja taivaankannella tuikkivat tähdet. Kirjan toinen osuus käsittelee pimeää luontoa, ja lukija saa tutustua niihin lukuisiin kasveihin ja eläimiin, jotka ovat aktiivisimmillaan öisin. Kolmannessa kappaleessa keskitytään nukkumiseen ihmisten ja eri eläinlajien kautta. Lopuksi vielä syvennytään uneen ja unien näkemiseen.

Laura Ertimon tekstit ja Satu Kontisen kuvitus muodostavat ehyen kokonaisuuden.

Minä odotin, että kirjassa olisi käsitelty hieman enemmän unen saamiseen liittyviä ongelmia sekä painjaisunia ja pimeään liittyviä pelkoja. Ne ovat kuitenkin niitä asioita, joista monissa lapsiperheissä usein kärsitään. Nyt nämä asiat sivuutetaan aika lyhyesti. Voisin kuitenkin uskoa, että jo tämän kirjan lukeminen saattaa vaikuttaa lapsiin siten, että yö ei vaikutakaan enään niin pelottavalta. On lohdullista tietää, että vaikka me itse nukumme, moni muu eläinlaji valvoo. Ja sitäpaitsi - toisella puolella maapalloa on jo päivä!

Satu Kontisen kuvitusta kirjassa Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista.

Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista on kirjoitettu siten, että sen voi lukea joko kannesta kanteen tai valikoida sieltä kulloinkin itseään tai lapsia kiinnostavat osiot. Ihan pienempien lasten kirja tämä ei ehkä ole, mutta kouluikäinen saa tästä varmasti jo paljon irti, kun siihen syvennytään yhdessä aikuisen kanssa. Minä en oikein edes tiennyt, mitä tältä kirjalta odottaa, mutta jo pelkkä kirjan ulkonäkö teki minuun vaikutuksen. Tutustuttani tekstiin, en halunnut laskea kirjaa käsistäni, vaikka päiväunetkin jo kutsuivat. Tästä kirjasta voin rehellisesti sanoa, että se on mielestäni ihana!

Kirjaan on lisäkseni ihastunut myös Lumiomena-blogin Katja.

Huono tuuli tosiaan tarttuu: Karhun ärripurripäivä

Tiedätte ehkä sen tunteen, kun herää aamulla, ja lähtökohtaisesti koko päivä tuntuu olevan jostain käsittämättömästä syystä pilalla. Ja tiedätte varmaan myös, miten huonolla tuulella on tapana levitä, oma kiukuttelu ei ainakaan lisää läheisten hyvää mieltä, ja lasten ärripurreilu saa oman ketutuskäyrän nousemaan? Me ainakin olemme käyneet viime aikoina täällä kotona paljon keskusteluja siitä, miten huono tuuli leviää ja kiukuttelu saa muutkin kiukuttelemaan. Onneksi tällä tunneasialla on myös se toinen puoli, eli tottahan toki hyvät teot lisäävät muiden hyvää mieltä ja nauru sekä hyvä tuuli tuppaavat myös tarttumaan.

Koska  tämäaihe on nyt erittäin ajankohtainen kotonamme, pyysin Kustannus-Mäkelältä arvostelukappaleen Stella J. Jonesin ja Alison Edgsonin kuvittamasta kuvakirjasta Karhun ärripurripäivä (suom. Raija Rintamäki). Tämä kirja käsittelee juuri yllä kuvailemiani tunneasioita. Olen huomannut, että monia tunteita on helpompi selittää ja asioita käsitellä satujen ja tarinoiden avulla. Edsonin kuvittamat sympaattiset eläinhahmot ovat kiukutellessaankin suloisia, eikä kirja tunnu liian kiukkuiselta



Tarinan alussa karhu lähtee kiukkuisena kävelemään metsään. Karhun saappaat tuntuvat lonksuvan ja saavat sen murisemaan kiukkuisesti. Karhu ei tiedä, että toisaalla Hiiri on juuri leiponut herkullisia kuppikakkuja ja päättää ilahduttaa Karhua viemällä sille maistiaisia.

Alison Edgsonin kuvitusta kirjassa Karhun ärripurripäivä (Kustannus-Mäkelä Oy 2016, alkuteos Little Tiger Press 2016)

Karhu tömistelee läpi metsän, ja saa aikaan kiukkuisen ketjureaktion. Karhun raskaat askeleet romahduttavat Myyrän tunnelin katon, Myyrän pois viskaama lapio saa Siilin kompastumaan, vierivä Siili tökkää piikkinsä ketun takapuoleen, mikä saa Ketun ostokset lentämään oravaperheen päälle. Oravat kiukustuvat ja huutavat toisilleen, mikä puolestaan meinaa herättää pöllönpoikaset. Siitä ei Isäpöllö tykkää yhtään. Lopulta kaikki eläimet ovat vihaisia toisilleen ja poistuvat kukin kiukkuisena paikalta.

Alison Edgsonin kuvitusta kirjassa Karhun ärripurripäivä (Kustannus-Mäkelä Oy 2016, alkuteos Little Tiger Press 2016)
Kotona Karhu huomaa Hiiren tuoman paketin, ja synkästi alkanut päivä muuttuu kuin taikaiskusta valoisammaksi.

Alison Edgsonin kuvitusta kirjassa Karhun ärripurripäivä (Kustannus-Mäkelä Oy 2016, alkuteos Little Tiger Press 2016)

Alison Edgsonin kuvitusta kirjassa Karhun ärripurripäivä (Kustannus-Mäkelä Oy 2016, alkuteos Little Tiger Press 2016)
Karhu lähtee pyytämään Myyrältä anteeksi, ja tällä kertaa sen hyvä teko ja anteeksipyyntö saavat aikaan positiivisten tapahtumien ja iloisten sanojen ketjun. Kun Hiiri kurkkaa pesäkolostaan metsän meininkiä, se näkee vain hyväntuulisia eläinystäviä, jotka leikkivät hyvillä mielin keskenään. "Upea päivä!" Hiiri tuumaa.

Kirjan ovat esitelleet myös Kirjaäiti ja Bleue.

Iloista viikonloppua kaikille!