Uusi salapoliisisarja alakouluikäisille

Merja Jalon kirjoittama ja Reija Kiisken kuvittama Kotikulman etsivät -sarja on uusi aloitteleville lukijoille suunnattu sarja, jossa kolmasluokkalainen Markus ratkoo siskonsa Lisan ja naapurinsa Linnean kanssa kotikulmillaan tapahtuneita rikoksia ja arvoituksia. Sarjan ensimmäisessä osassa Kadonneen linnun salaisuus (Kvaliti 2020, saatu kustantajalta) lapset saavat ensimmäisen tehtävän, eli he alkavat etsiä naapurinsedän apuna tämän edesmenneen äidin laatimaa, kadonnutta testamenttia. Aluksi vaikuttaa siltä, että etsivät ovat mahdottoman tehtävän edessä, mutta toki tehtävä alkaa pikkuhiljaa ratketa. Outoa kyllä siihen tuntuu liittyvän myös jotenkin Linnean papukaija Nakke ja kummallinen hiippari, joka liikkuu kotitalon liepeillä öiseen aikaan.


Sarjan toisessa osassa Pentutehtaan arvoitus (Kvaliti 2021, saatu kustantajalta) lasten kaveri ostaa koiranpennun, joka kuitenkin sairastuu vakavasti pian kaupanteon jälkeen. Eläinlääkäri osaa kertoa, että pentua ei ole edes rokotettu tai sirutettu asianmukaisesti, eli sen on myynyt huijarikasvattaja. Lapset lähtevät selvittämään, missä tämä pentutehtailija asuu aikomuksenaan saada rahat takaisin. Kotikulman etsivät pääsevät pentutehtailijan jäljille, mutta tämän kotona heitä odottaa hyvin ikävä näky, josta lukeminen sai itsenikin nieleskelemään. Kirjan aihe onkin vakava, ja minulle tuli tunne, että Jalo on todella halunnut käsitellä sitä kirjansa kautta ja antaa siten lukijoille tärkeää tietoa koiranpennun vastuullisesta ostamisesta. Se on itseasiassa hieno asia, sillä onhan todettu, että näin koronan myötä koiranpentuja on ostettu normaalia enemmän, ja esimerkiksi läänineläinlääkäri Sari Haikan mukaan koiria hankkivat sellaisetkin ihmiset, joilla ei ole edellytyksiä huolehtia niistä.

Minä luin molemmat näistä kirjoista ääneen lapsilleni, ja erityisesti niihin tykäistyi eskarilaisemme. Hänen mielestään nämä kirjat ovat hyviä ja kakkososa on jännempi kuin eka osa. Koska minä luin kirjat ääneen, saimme molemmat kirjat luettua muutamassa illassa, eli nämä ovat melko nopealukuisia. En kuitenkaan ole aivan samaa mieltä siitä, että Kotikulman etsivät ovat helppolukuisia kirjoja, kuten takakansi väittää. Teksti on kyllä aika isoa ja väljästi ladottua, mutta virkkeet ja rakenteet eivät ole helpoimmasta päästä.

Esimerkiksi: -Mitä ne (linnut) syövät? hän kysyy. -Hedelmiä ja marjoja. Pähkinätkin kelpaavat, ja siemensekoituksia Nakke rakastaa, Linnea tietää. -Mutta pellettiä en syötä. Kauppias sanoi, että linnulla voi vinksahtaa päässä, jos se saa jotain etovaa tehdaspuristetta. 

Kiisken kuvitus piristää tekstiä noin joka toisella tai joka kolmannella aukeamalla.

Todella helppolukuisissa kirjoissa sanasto on lapsille kohtalaisen tuttua ja helppoa, tekstiä on aukeamalla vähän ja nykyään myös kuvitusta oikeastaan jokaisella sivulla. Sanoisinkin, että Kotikulman etsivät on hyvä valinta sellaisille lukijoille, jotka tarvitsevat jo lyhyehköjä, hieman vaativampia kirjoja. Koska etsivätoimiston perustaja on kolmasluokkalainen, arvelen, että nämä kirjat sopivat parhaiten toka- ja kolmasluokkalaisille. 

Näissä, muuten kivoissa kirjoissa minua harmitti ainostaan se, miten persoonallisesta ja itsevarmasta Linneasta puhuttiin Markuksen näkökulmasta pöhkönä. Linnean pukeutumista korostettiin hassuna, ja esimerkiksi Linnean rihkamakorut näyttävät Markuksesta tusinakilluttimilta. Miksi ihmeessä lastenromaanissa pitää antaa vaikutelma, että persoonallinen pukeutuminen on jotenkin hölmöä ja muiden silmissä kummallista? Tällaiset sanavalinnat eivät kuulu mielestäni nykyaikaisiin lastenkirjoihin.