Pojat, lukemaan! haastekoonti

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin suketus käynnisti mainion ja mielestäni todella tärkeän Pojat, lukemaan! -haasteen, jonka tarkoitus on nimensä mukaan saada pojat lukemaan enemmän. On paljon puhuttu tosiasia, että suomalaiset lapset ja muoret lukevat vähemmän kuin ennen ja pojat vähemmän kuin tytöt. Hyvä lukutaito korreloi menestykseen myös muilla elämän osa-alueilla (lähde) ja vastaavasti huono lisää syrjäytymisriskiä.

Jokainen halukas sai ottaa osaa haasteeseen itselleen sopivammalla tavalla esimerkiksi vinkkaamalla hyvistä, poikia kiinnostavista kirjoista vaikkapa sosiaalisessa mediassa tai lahjoittamalla hyvän kirjan koulun kirjastoon tai jollekin tutulle pojalle.

Penny Dale: Dinojen pelastuspartio (Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki)

Tarkastelin Suketuksen haastetta ennen kaikkea peruskoulun opettajan näkökulmasta. Uudessa, 2016 voimaantulevassa opetussuunnitelmassa on otettu käyttöön käsite monilukutaito, jolla tarkoitetaan lukutaitoa hyvin laajassa merkityksessä. Oppilaita pitää siis kouluissa opettaa lukemaan erilaisia tekstejä (uutiset, kirjat, kirjeet, sähköpostit jne.), kuvia, tilastoja, diagrammeja, taulukoita, mainoksia, matemaattisia kaavoja yms. Monilukutaidossa korostetaan myös sosiaalista lukutaitoa sekä sitä, että eri oppiaineilla on oma kielensä ja koodinsa, joiden lukutaito oppilaiden myös tulisi hallita. Toki oppilaiden pitäisi myös oppia suhtautumaan tietoon ja kaikkeen lukemaansa kriittisesti. Kaiken tämän oppimiselle on selvästi huonommat edellytykset jos oppilaan perusluku- ja kirjoitustaito ovat heikkoja.

Penny Dale: Dinojen pelastuspartio (Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki)

Hyvä tekstilukutaito tarkoittaa mielestäni sitä, että ymmärtää lukemaansa. Ymmärtävä lukutaito voidaan puolestaan saavuttaa, kun lukeminen on sujuvaa, ja sujuvuus saavutetaan ainoastaan ja vain treenaamalla eli lukemalla. Siksi minusta on tärkeää, että kaikkia lapsia - ei pelkästään poikia - kannustetaan lukemaan erilaisia tekstejä. Ja ei, en usko, että pakottamalla saadaan aikaiseksi mitään hyvää, ja tiedostan toki sen, että vaikka minä ja kaikki muut kollegani yhdessä lasten vanhempien kanssa kuinka innostaisimme ja kannustaisimme lapsia lukemaan, kaikki eivät siitä kuitenkaan kiinnostuisi. Uskon kuitenkin, että jos vanhemmat näyttävät myönteistä esimerkkiä ja kotona ja koulussa tarjotaan paljon erilaisia lukumahdollisuuksia ja esitellään monipuolista kirjallisuutta, on mahdollista sytyttää kipinä lukemiseen sellaisessa lapsessa tai nuoressa, joka muuten ei olisi vapaaehtoisesti kirjaan tarttunut.

Penny Dale: Dinojen pelastuspartio (Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki)

Minä itse olen ryhtynyt käyttämään äidinkielen opetuksessa ateljee- eli daily5 -opetusmenetelmää, jossa opettaja lukee oppilaille paljon ja oppilaat lukevat itse paljon autenttista kirjallisuutta. Opetus siis perustuu kirjallisuudelle. Se on jo yksi tapa kannustaa lapsia lukemaan. Kukin oppilas lukee oman taitotasonsa mukaisia kirjoja useamman kappaleen vuoden aikana.

Noh, kuten ylläolevasta löpinästä voitte huomata, aihe on minusta tärkeä ja ajankohtainen. Listasin tätä haastetta varten kirjoja, joiden uskon kiinnostavan poikia. Listassa on lukemiani ja bloggaamiani kuvakirjoja ja lukukirjoja, mutta siitä puuttuvat valitettavsti oikeastaan kokonaan tietokirjat, sarjakuvat, vitsikirjat ja karttakirjat, ja juuri niitä pojat monesti haluavat kirjastoreissuilla (siis niillä, joita luokan kanssa tein viikottain) lainata. Muutamasta hyvästä kirjasta olen vinkannut myös facebookissa erilaisissa opettajille suunnatuissa ryhmissä.

Penny Dale: Dinojen pelastuspartio (Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki)

Kuvakirjat, taaperokirjat, luukkukirjat :
(Uskon, että pojat kuuntelevat mielellään kaikenlaisia kuvakirjoja, mutta listasin ne kirjat, joita oma kolmevuotias poikani toistuvasti on halunnut kirjastosta lainata tai joita olemme lukeneet useita kertoja peräkkäin hänen pyynnöstään.)

• Ruth Martin & Allan Sanders: (suom. Tuula Kuoppala)  Pienet tutkijat LIIKKEELLÄ (Tactic Publishing, 2015, lasten luukkutietokirja)
• Réka Király & Marika Maijala: Topin nokinenäpäivä,  (WSOY, 2014, kurkistuskirja)
• Autot-kirja (Nelostuote/Tactic, 2013), pahvikantinen katselukirja eri automerkeistä
• Olof & Lena Landström: Buu ja Bää kastuvat (WSOY, 2010, suom. Pirkko Biström)
• Agathe Demois & Vincet Godeau: TAIKALASI Mitä kuvasta paljastuu? (Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2015 suom. Mika Siimes)
• Kristiina Louhi: kokoelmateos Tompan juhlakirja (Tammi, 2013)
• Peter Bently & Martha Lightfoot: Monsteriauto sankarina (Kustannus-Mäkelä, suom. Terhi Leskinen) ja koko muu Täyttä vauhtia -sarja
• Aino Havukainen & Sami Toivonen: Veera-kirjat (mukana myös Tatu ja Patu) (Otava)
• Sharon Rentta: Päivä eläinten autokorjaamolla (Kustannus-Mäkelä, 2014)
• Penny Dale: Dinojen pelastuspartio ( Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki). 

Alakouluikäiset:

(* -merkityt ovat myös yläkouluikäisille sopivia)

• Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä (Haamu Kustannus, 2014)*
• Paula Noronen: Supermarsu ja jääräpää Janne (Tammi, 2015)
• Tiina Hietikko-Hautala: Jättiläisen jalanjälki (Österbottens hantverk rf, 2012) ja Kivikkosaaren kummitus (Österbottens hantverk rf, 2014)
• Jukka Itkonen: Sirkusjuna saapuu (Lasten Keskus, 2015)
• Roope Lipasti: Viikinkisolmu (WSOY, 2015)*
• Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki (Otava, 2015)*
• Essi Kummu & Marika Maijala: Puhelias Elias, harjoituspusuja (Tammi, 2015)
• Kalle Veirto: SÄHLYMESTARIT Jyrsijöiden haaste (Karisto, 2015)
• Tuula Kallioniemi: Pako (Otava, 2015)*
• David Walliams: POIKA ja mekko (Tammi, 2015)
• Timo Parvela: Ella ja kaverit lapsenvahteina (Tammi, 2015) 
• Netta Walldén: Ruben ja kadonneet karaatit (WSOY, 2015)
• Paula Moilanen: Repun salaisuus (Lasten Keskus, 2014)
• Maarit Malmberg: Aapeli ja sotaveteraani Reino (Minerva 2010) sekä Aapeli ja evakkomatka (Minerva 2001) 

Yläkouluikäiset:

• Markku Karpio Selviytymispeli (Tammi, 2014)
• Nemo Rossi: Rooman sudet (WSOY, 2012)

Kuvat tässä postauksessa ovat kirjasta Dinojen pelastuspartio (Penny Dale, Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki). Kirja yhdistää kaksi asiaa, joista moni pikkupoika on yleensä innoissaan. kulkuneuvot ja dinosaurukset. :)

Kummituskertomuksia koululaisille: Kummajaisten kylä

Olen työssäni luokanopettajan huomannut, että moni oppilas kaipaa luettavakseen kirjoja, joissa on jännitystä ja tapahtuu jotain vähän pelottavaa. Nyt tiedän, mitä kirjaa suosittelen kaikille niille isommille alakoululaisille (5.-6.-luokkalaiset, tai open valikoiden lukemana myös 3.-4.-luokkalaiset) sekä yläkoululaisille oppilaille, jotka haikailevat kevyiden kauhujuttujen perään. Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kirjoittama Kummajaisten kylä (Haamu Kustannus, 2014, arvostelukappale kustantajalta) on oikein oiva teos kaikille, jotka eivät kavahda kertomuksia ihmissusista, vampyyreista ja muista kummajaisista.

Kummajaisten kylä koostuu viidestätoista luvusta eli lyhyemmästä kertomuksesta, jotka voi lukea joko peräkkäin ja jotka toimivat myös yksittäin luettuna. Kirjan kehyskertomuksessa seurataan viides- ja kuudesluokkalaisten Sampon, Saran, Nikon, Annin, Oton ja Karrin elämää yhden vuodenkierron ajan. Päähenkilöiksi nousevat Sampo, sisarukset Nikoja Anni sekä Sampon serkku Sara, joka vierailee paljon Korpikylässä asuvan Miina-mummonsa luona. Tarinoissa on mukana myös iso joukko muita hahmoja, joista kiehtovimpia ovat tarkkanäköinen, etiäisiä saava Miina-muumo, erikoinen erakko Hukkas-Jalo ja tiukkapipoinen opettaja Kalju-Aaro.

Nuorten elämä Korpikylässä vaikuttaa olevan juuri sellaista, kun koululaisten elämä tuntuu yleensä olevan; Kaverit ovat kaikille tärkeitä, mutta toisinaan kaverisuhteet ovat mutkikkaita, kenkku opettaja aiheuttaa harmitusta,  ja vastakkainen sukupuolikin alkaa jo vähän kiinnostaa murrosiän kynnyksellä olevia nuoria. Korpikylässä elämä ei suinkaan aina ole pelkästään tavallista, sillä huhujen ja havaintojen perusteella Korpikylässä voi kohdata esimerkiksi kummituksia, susinaisia ja henkiolentoja. Korpikylän nuoret joutuvatkin karmiviin tilanteisiin jahdatessaan tarinoiden kummajaisia. Varsinkin Sara on kovin innokas selvittämään, onko paikallisissa kauhukertomuksissa perää.

Jokaisen luvun alussa on siihen sopiva mustavalkoinen kuva, jonka on tehnyt Miranda Koskinen. Kuvat ovat omiaan herättämään lukijan kiinnostuksen, ja erityisesti päättömän jäniksen ja hurjan, mustan kissan kuvat ovat mielestäni hienoja. Itse asiassa minä olisin itse laittanut mustan kissan kuvan kanteen, sillä se olisi varmasti hurjuudellaan houkutellut useampia uteliaita nuoria tarttumaan tähän mainioon kirjaan.

Kuten Haamu Kustannuksen julkaisemaan, niin ikään Mervi Heikkilän kirjoittamaan kirjaan Louhen liitto (Haamu, 2015), myös Kummaisten kylään on kustantajan sivuilla tarjolla äidinkielen opettaja Jaana Ala-Huissin (FM) laatimat tehtävät. Opettajana iloitsen tästä kovasti! ;)

Kirjasta ovat aiemmin kirjoittaneet muun muassa myös Jonna/ Kirjakaapin kummitus, Lukutoukka/ Krista, Jonna/ Kirjakaapin avain, Rouva Huu/ Lastenkirjahylly sekä Satu Ekoluoma/ Satun luetut.

Tietokirja kulkuneuvoista kiinnostuneille: Pienet tutkijat liikkeellä

Esikoinen sai kolmevuotislahjaksi mielenkiintoisen kirjan, jota meillä on maailiskusista synttäristä asti luettu jo ihan (äidin) kyllästymiseen saakka. Kyseessä on Ruth Martinin kirjoittama (suom. Tuula Kuoppala) ja Allan Sandersin kuvittama lasten luukkutietokirja Pienet tutkijat LIIKKEELLÄ (Tactic Publishing, 2015). Kirjassa on hauskalla tavalla yhdisttety pienten lasten rakastamat kurkistusluukut hurjaan määrään tietoa. Jokainen aukeama esittelee erilaisia teemoittain ryhmiteltyjä kulkuneuvoja polkupyöristä laivoihin ja veneisiin sekä niiden käyttämiseen liittyviä faktoja. Luukkuja on jokaisella aukeamalla useampi, ja kaikkien luukkujen alta löytyy vielä lisää tietoa. Joidenkin luukkujen alla on pieniä hupailuita ja kysymyksiä lapsilukijoille.

Koska tässä kirjassa on paljon tietoa, siinä riittää lukemista isompienkin lasten kanssa. Me luimme aluksi vain läppien alta paljastuvat tekstit, sillä ne luukut kiinnostivat synttärisankaria tietysti aluksi kaikkein eniten. Nyt luemme kirjaa usein niin, että hän osoittaa haluamaansa kulkuneuvoa, luemme tietotekstin ja hän valitsee seuraavan luettavan kohdan. Toisaalta ihmeen hyvin kolmevuotiaskin jaksaa kuunnella ja katsella tämän kirjan myös ihan kokonaan kerralla läpi.

Kirjan selkeän ulkoasun on suunnitellut Andy Mansfield.

Sivut ovat paksua pahvia ja luukutkin tukevan oloista tekoa.

Perheen miesväen arvio tästä kirjasta: "Oikein mainio!"

Sählääjistä Sählymestareiksi

"Minä olen Vilppu ja nyt minä kerroin, kuinka minusta tuli sählyn Suomen mestari." Näin koukuttavasti (ja paljastavasti) alkaa Kalle Veirton uuden nuortenkirjasarjan ensimmäinen osa SÄHLYMESTARIT Jyrsijöiden haaste (Karisto, 2015). Kirjan päähenkilö ja kertoja on 11-vuotias Vilppu, joka viettää ystäviensä Tapion ja Leksan kanssa viimeisiä kesälomapäiviä pojille tuttuun tapaan eli pelaten erilaisia livetietokonepelejä.

Poikien elämään tulee kuitenkin ihan uutta vipinää, kun - ikään kuin sattumalta - Tapio löytää äitinsä kanssa ilmoituksen nuorten sählymestaruuskisoista. Sopivasti samaan aikaan Vilpun äiti löytää ojasta muutaman huipputerässä olevan sählymailan ja Vilpun huoneeseen ilmestyy kirja "Suomalainen on uusi maailmanmestari". Nuorten vanhemmat suorastaan yli-innokkaasti kannustavat jälkikasvunsa muodostamaan joukkueen ja osallistumaan tulevaan SM-turnaukseen. Ja joukkuehan perustetaan, ja sitä täydennetään 10-vuotiaalla Elviksellä, jolla on mestarillinen pallosilmä sekä ruotsalaisella maalitykillä Anettella. Vilppu alkaa aavistella vilppiä, kun pokien puolipakolla perustetulle sählyjoukkueelle löytyy yllättäen myös maailmanluokan valmentaja sekä oma, yksityinen sählyhalli.

Pokien edessä voisi siis hyvinkin olla tulevaisuus sählymestareina, mutta kukaan heistä ei voi unohtaa sitä tosiseikkaa, että edellisen pelaamansa ottelun poikien vanha joukkue hävisi toiselle Pennalan paikallisjoukkueelle eli Jyrsijöille 16-0. Tuon murskatappion jälkeen Vilppu, Leksa ja Tapio hautasivat sählymailansa ja keskittyivät pallon sijasta pelaamaan CraftMania, Kill'em all:ia ja Fifa14:ta. Kovin hyvältä tilanne ei näytä nytkään, sillä pahamaineiset Jyrsijät aikovat myös osallistua SM-turnaukseen.

Jyrsijöiden haaste kertoo Vilpun joukkueen valmistautumisesta tulevaan turnaukseen. Kirja huipentuu harkkamatsiin, joka pelataan Jyrsijöitä vastaan. Lopussa lukijalle käy selväksi, että pojat ja Anette saavat tehdä vielä melkoisesti töitä, jos mielivät voittaa Jyrsijöiden heittämän haasteen. SM-turnaukseen asti kirjassa ei vielä päästä, joten mikäli lukija mielii tietää, kuinka Pennalan surkeimmista sählynpelaajista tulee SM-mestareita, on hänen aivan pakko lukea kirjasarjan seuraavakin osa. Minä ainakin olen utelias ja odottelen jo seuraavan osan ilmestymistä. Palaan mielelläni näiden Pennalan poikien ja kirjan muiden hupaisten hahmojen pariin.

Uskonkin, että tämä sarja kiinnostaa alakouluikäisiä - toivoakseni erityisesti poikalukijoita. Veirto kirjoittaa rennon rempseällä otteella, ja löysin kirjasta juuri sitä huumoria, jonka kirjan takakannessakin luvataan vetoavan pojannööseihin. Koska kaikki me varmaan tiedämme, että Suomessa ero tyttöjen ja poikien lukutaidon välillä on huolestuttavan suuri (kts. linkki), on erittäin positiivista, että näitä poikiin vetoavia kirjoja ja kirjasarjoja julkaistaan. Pojat pitäisi saada innostumaan kirjoista jo viimeistään alakoulussa ja siihen tarvitaan monipuolista, poikien maailmaan sopivaa kirjallisuutta sekä sellaisia päähenkilöitä, joihin erilaisten poikien on helppo samastua.

Alakouluikäisten trilleri: Pako

Tuula Kallioniemen kirjoittama nuortenkirja Pako (Otava, 2015) on kirja, joka herätti minussa paljon erilaisia, ristiriitaisiakin tunteita. Kyseessä on siis lastenosastolta lainattu kirja, jonka kohderyhmää ovat ilmeisesti alakoulun yläluokkalaiset nuoret. Päähenkilöitä on kolme, ja kirjan tapahtumia tarkastellaankin vuoroin jokaisen päähenkilön näkökulmasta.

Tapahtumat alkavat kauniina loppukesän päivänä, kun vieras mies kaappaa yksin saareen soutaneen Matilda-tytön ja vie tämän kotiinsa lukkojen taakse. Ihmeekseen Matilda huomaa, että taloon on kalustettu jokaisen tytön ihannehuone, jonka surulliseksi asukkaaksi paljastuu Matildan ikäinen, Carita-niminen tyttö. Carita on passiivinen ja sulkeutunut sekä selvästi pelottelemalla kasvatettu. Sekä kaappaaja että Carita toistelevat erilaisia raamatullisia (?) sitaatteja ja käyttävät niitä elämänsä ohjenuorina.

Matilda ei suinkaan ole tyhmä tai tietämätön, vaan on seurannut uutisia ja tietää, mitä kaapatuille lapsille saatetaan tehdä. Kun sieppaaja palaa asioilta mukanaan menoliput Viroon, päättää Matilda, että nyt on karattava, jos mielii päästä ikinä enää vapaaksi ja välttää ihmiskaupan... Tytöt onnistuvat pakenemaan ja törmäävät karkumatkallaan kahteen poikaan, joista tulee heidän apureitaan pakomatkalla.

Pojat ovat Anders ja Samuel, jotka ovat vasta äskettäin tutustuneet toisiinsa. Samuel on rikkaan perheen ainokainen, jonka lääkäri-isä etsii jatkuvasti uutta, parempaa työpaikkaa pakottaen perheensä muuttamaan tiuhaan paikkakunnalta toiselle. Tästä syystä Samuelin on vaikea löytää ystäviä, eikä hän sitä edes enää halua yrittääkään. Samuelin ylihuolehtiva ja -suojeleva äiti yrittää korvata isän poissaolon - huonoin tuloksin. Anders puolestaan on tottunut huolehtimaan itsestään sekä äidistään, jolle viina tuo helpostusta arjen rankkuuteen, työttömyyden tuskaan ja ahdistukseen. Sekä Anders että Matilda ovat koulukiusattuja ja tottuneet selviämään omillaan. Matildan äiti kyllä välittää hänestä, mutta työmatkat vievät tätä pitkiksi ajoiksi pois kotoa, ja äiti olettaa, että kuudesluokkalainen Matilda osaa itse huolehtia itsestään ja pitää lapseensa yhteyttä tekstiviestien välityksellä. Matilda myös tietää, että äidin tapana on unohtaa ikävät asiat, jolloin ne ikään kuin lakkaavat olemasta. Kun Matilda esimerkiksi yritti puhua kiusaamisestaan, totesi äiti, että eihän noin mukavaa tyttöä voida kiusata. Julmaa.

Matildasta, Caritasta, Andersista ja Samuelista tulee liittolaisia ja jolloin tavalla myös ystäviä, vaikka kaikkien heidän on vaikea solmia kaveruussuhteita. Pojat auttavat tyttöjä toimittamalla heille ruokaa, mutta piilottelu ei tietenkään suju ongelmitta. Sieppaaja pääsee pakenijoiden jäljille, ja epätoivoinen pakomatka huipentuu kaupungin perhokodin luona, ja sekä sieppaus että Caritan arvoitus saavat selityksen. Vaikka sieppausdraama päättyykin siis hyvin, ei Paossa ole sitä normaalia nuortenkirjoille tuttua "loppu hyvin, kaikki hyvin" -loppua, sillä Caritan kohtalo jää epäselväksi, Matildan äiti kulkee edelleen laput silmillään ja Samuelin isä ei edelleenkää ole läsnä poikansa arjessa. Valonpilkahduksia onneksi on - muuten olisin lukijana menettänyt viimeisetkin yöuneni - ja pojat esimerkiksi onnistuvat pysyttelemään kavereina vielä koulun alettuakin.

Pako on jännittävä seikkailukirja, josta löytyy myös selvä yhteiskunnallinen ulottuvuus. Kallioniemi on kirjoittanut kirjan nuorille, mutta aikuinen lukija köytää siitä kyllä paljon pohdittavaa. Mielenkiintoista oli, että päähenkilöt oli kirjoitettu sellaisiksi, että ainakin minun oli vaikea pitää heistä kaikista. Yleensähän lapsille ja nuorille kirjoitetuissa kirjoissa päähenkilöt ovat sankareita, samastumiskohteita ja vaikka heillä olisi vaikeaa, he ovat silti kunnollsia ja tunnollisia. Paossa asian laita on hieman toisin. Päähenkilöt herätivät minussa kyllä sääliä, mutta myös närkästystä. Samuel varsinkin on oikeastaan varsinainen kiusankappale ja häirikkö. Hän varastelee kaupasta sen tuoman jännityksen takia, vie erään puliukon koiran, mutta huutaa koiralle, kun se ei olekaan sellainen, kun hän on toivonut. Samuelin konstit auttaa kiusattua Matildaa ovat myös vähintäänkin kyseenalaisia; kiusaajasta tehdään pilavideo ja lähetetään se Youtubeen. Anders puolestaan on juuri sellainen kunnollinen ja sympaattinen kaveri, jollaiseksi nuortenkirjojen henkilöt yleensä kirjoitetaan.

Kun (aikusi)lukija tietää päähenkilöiden perhesuhteita, on hänen helppo kuitenkin ymmärtää, miksi kirjan nuoret käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Empaattiseksi on vaikea kasvaa, jos itse jää huomiotta tai tulee kiusatuksi. Jos lapsi ei saa luoda ystävyyssuhteita tai kokee jääneensä vaille rakkautta ja aikuisen läsnäoloa, on ymmärrettävää, että tämän käytös ei ole kuin käytöksen kultaisesta kirjasta. Tämä on kovin surullista ja silti niin totta ihan tosielämässäkin. Keskustelin Paosta perhekeskuksessa työskentelevän ystäväni kanssa, ja hän kertoi, että kirjan nuorten tarinat kuulostavat kovin tutuilta... Varsinkin Matildan ja Samuelin toimissa paistoivat halu tulla huomatuiksi ja kaivatuiksi vanhempiensa silmissä.

Mietinkin, miten lapsilukijat suhtautuisivat tällaisiin päähenkilöihin ja aika puistattavaankin juoneen. Pohdin tosissani, voisinko suositella tätä kaikille oppilailleni. Luultavasti en ainakaan ihan niille herkimmille. Kustantajan sivuilla kirjan ikäsuositus on 9+, mutta ehkä minä en kuitenkaan vielä kolmos-nelosille toisi tätä luettavaksi. Toisaalta, ehkä lapsilukijat eivät kuitenkaan jäisi vellomaan kirjan kurjiin perhesuhteisiin samalla tavalla kuin minä. Ehkä Pako edustaa heille vain seikkailukirjaa, jossa (ainkin minun mielestäni) tapahtumat etenevät paikoin melko vaihdikkaasti ja ehkä jopa hieman epäloogisestikin aina välillä...

Mielenkiintoinen kirja.

Helmi seikkailukirjojen joukossa: Selviytymispeli

Markku Karpio on onnistunut kirjoittamaan seikkailukirjan, josta ei puutu jännitystä, herkkyyttä eikä yhteiskunnallistakaan kritiikkiä. Selviytymispelissä (Tammi, 2014) nuorten yläkoulu- ja lukioikäisten maailma tulee lukijaa lähelle, eivätkä kirjan juoni tai kerrontatyyli jättäneet ainakaan minua kylmäksi.

Korpisalossa suurin työllistäjä on ollut Korpi Manufacturing -paperikonetehdas. Kun huonon taloustilanteen takia suuri joukko tehtaan työntekijöitä irtisanotaan, on moni kyläläinen yhtäkkiä vailla työpaikkaa ja sen suomaa taloudellista turvaa. Aikuiset koittavat selvitä kuka mitenkin, ja nuoret jakautuvat kahteen leiriin: voittajiin ja luusereihin. Surullinen sanoma (mutta toivottavasti ei sentään tosielämän fakta) tuntuu olevan, että ilman rahaa et ole kukaan tai mikään. 

Päähenkilöt ovat yhdeksäsluokkalaiset serkukset Jonttu ja Osku, ja molempien poikien isät ovat saaneet kenkään tehtaasta. Jontun isä käyttää yhtäkkisen vapaa-aikansa silmittömään lumenluomiseen ja säästämiseen, mutta hänen veljensä, eli Oskun isä päätyy paljon radikaalimpaan ja kauhistuttavampaan ratkaisuun. Sen seurauksena Osku makaa sairaalassa, ja hänen selviytymismahdollisuutensa ovat "fifty, fifty".

Kirjassa kuuden pojan partiojoukko lähtee suorittamaan Oskun kunniaksi selviytymisvaellusta, vaikka kukaan pojista ei tunnu tietävän, mitä hyötyä koko tempauksesta edes on Oskulle. Yhteiskunnalinen eriarvoisuus, kyräily ja kauna seuraavat poikien jalanjäljissä, eikä entisestä, vahvasta vartiohengestä ole kuin varjo jäljellä. Kummalliseksi vaelluksen tekee myös sen luonne, joka muuttuu tutusta tarpomisesta peliksi, jonka käänteet ovat yllätyksellisiä myös lukijalle.

Hieman minua jäi kaihertamaan nuorten keskuudessa vallitseva vahva kahtiajako, jonka aiheutti raha. Toisaalta, voin kuvitella, että paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat kaikki ja "kaikki" myös saavat elantonsa samasta työpaikasta, kyräilyä ja kahtiajakoa tuleekin tälläisessä elämäntilanteessa huomattavasti enemmän kuin vastaavasti isolla paikkakunnalla. Kirjan lopussa valitettavan totuudenmukainen tilanne on myös se, että rahalla pystyy junailemaan vaikka mitä. Jopa lakaisemaan pikkurikolliset puuhat maton alle...

Kirja oli rankasta aiheestaan huolimatta positiivinen lukukokemus, ja luin erittäin mielelläni teosta, jossa  päähenkilöinä ja kertojina olivat nuoret pojat. Siinä, missä esimerkiksi Maresi: Punaisen luostarin kronikoita  on mielestäni kovin feminiininen ja jopa feministinen teos, kuuluu Selviytymispelissä poikien ääni selvästi. Kirja on vahvasti kiinni tässä ajassa, ja haluaisinkin kuulla, mitä mieltä yläkoulu- ja lukioikäiset pojat ovat siitä. Ovatko henkilöt heidänkin mielestään yhtä uskottavia kuin minun mielestäni? Voisin suositella tätä kaikille nuorille (6.lk ylöspäin) sukupuolesta huolimatta, mutta opettajana luultavasti en voisi tätä ainakaan kuudesluokkaan tuoda, sillä kirjassa nuorten bileisiin kuuluu myös alkoholi... Mutta kyllä, omalle seiskaluokkalaiselle kummipojalle voisin ehdottomasti ostaa tämän lahjaksi! 

Ainoa huono puoli kirjassa on sen nimi. Siitä tulee ihan turhaan mielleyhtymät Nälkäpeliin ja Loppupeliin, mutta ehkä se on ollut tarkoituskin. Luultavasti tavoitteena on saada kahden edellämäinitun sarjan kohderyhmä kiinnostumaan myös tästä kirjasta. Kannen toteutus on kuitenkin mielestäni onnistunut. Siitä kiittäminen on Laura Lyytistä.

Seikkailukertomus Rooman sudet

Sain vihdoin lukettua loppuun nyky-Roomaan sijoittuvan seikkailukirjan Rooman sudet (WSOY, 2012), jossa seikkaillaan muun muassa antiikin Rooman raunioilla. Rooman sudet on Arkeomysteeri-sarjan ensimmäinen osa. Kirjan kirjoittajat Mika Rissanen ja Juha Tahvanainen kirjoittivat tämän kosolti historiallista tietoa sisältävän kirjan kirjailijanimellä Nemo Rossi.

Kirjan päähinkilöt ovat yläkouluikäiset Leo ja sisarukset Silva ja Kaius. Nuoret ovat muuttaneet Roomaan vanhempiensa kansainvälisten töiden takia. Silva on kolmikon tietokonevirtuoosi, jonka hakkerointikyky osoittautuu kirjassa vähintäänkin yhtä tärkeäksi taidoksi kuin Leon urheilullisuus ja Kaiuksen laaja yleissivistys sekä kiinnostus tietoa kohtaan.

Tarinan alussa Leo ja Kaius joutuvat henkilöauton ja pakettiauton kolarin silminnäkijöiksi, ja Leo havaitsee jotain kummalista pakettiauton lastissa. Kaivausvälineet, kartat ja ase sekä laatikot, joiden kyljessä lukee teksti IRPI, herättävät ystävysten kiinnostuksen. Pian he jo pääsevätkin salaisia kaivauksia tekevän arkeologiryhmän jäljille. Näyttäisi siltä, että joku tai jotkin tahot ovat kiinnostuneita muinaisesta susikultista, eivätkä he tunnu olevan liikkeellä laillisilla asioilla. Tosin etsiessään vastausta arkeologiselle mysteerille nuoret itsekään eivät täysin noudata lain kirjainta... Vastauksia hakiessaan ja roistoja jäljittäessään Leo, Kaius ja Silva pääsevät seikkailemaan sekä vanhoihin arkistoihin, hylättyihin maanalaisiin tunneleihin, museon suljettujen ovien taakse että salaperäisille kaivauksille Rooman keskustassa ja sen ympäristössä.

Rooman sudet kuvaa nuorten elämää melko uskottavasti ja on hyvin kiinni nykypäivässä. Koska kirja sisältää paljon historiallista faktaa, uskoisin, että olisi hyvä, jos lukijalla olisi jo pohjatietoa antiikin historiasta. Muuten kaiken sen uuden tiedon lukeminen ja omaksuminen voi käydä raskaaksi ja vaikuttaa lukukokemukseen. Siksi tämä kirja sopii mielestäni niille, jotka ovat jo lukeneet historiaa koulussa tai ovat siitä muuten kiinnostuneita. Kohderyhmää taitavat olla yläkouluikäiset nuoret, mutta toki nuoremmat ja vanhemmatkin historiallisista seikkailuista kiinnostuneet lukijat varmasti mielellään tarttuvat tähän teokseen. Omasta mielestäni kirjan tapahtumat pääsivät koukuttavasti vauhtiin vasta puolivälin jälkeen, mutta voisin ihan mielelläni lukea sarjan kaksi seuraavaakin osaa Mafian linnut (Myllylahti, 2014) ja Jumalista seuraava (Myllylahti, 11/2014).