Kirja koulun aloittamisesta

Jade Haapasalo kirjoittama Valo menee kouluun (Readme.fi 2021, saatu kustantajalta) kuvaa erittäin tutunoloisesti ekaluokan aloitusta. Kirjan päähenkilö on Valo, joka asuu kaksin äitinsä kanssa ja joka on menossa ensimmäiselle luokalle. Tarina alkaa viimeisestä kesälomapäivästä, jolloin äiti ja Valo pohtivat, mikä on ollut kesälomassa kivointa ja syövät yhdessä hienon iltapalan viimeisen lomapäivän kunnaksi. Valo kertailee opettajan keväällä antamaa lehtistä, jossa kerrotaan, mitä taitoja kesän aikana olisi hyvä harjoitella. Kaikki muu Valolta sujuu, mutta perunan kuoriminen tuntuu vaikealta.


Aamulla Valoa jännittää niin paljon, että hän herää jo viideltä herättelemään äitiä. Äiti käskee Valon vielä pötkötellä äänikirjaa kuunnellen, ja Valo nukahtaa onneksi uudelleen. Niin tomera uusi koululainen kuitenkin on, että herätyskellon ensimmäinen pirinä heräättää pojan, ja tämä suoriutuu aamutoimista ennätysvauhtia. Koulumatkalle lähdetään hyvissä ajoin ja kotiovella otetaan vielä kuva Valosta koulureppu selässä.


Koulumatkalla äiti opastaa Valoa tarkkailemaan liikennettä, ja koulun pihalla poika kiristää vielä itse kengännauhansa. Silloin hän myös kertoo jännittävänsä, jos muut tuntevat jo toisensa ja jos ruuaksi on kuoriperunoita. Äiti löytää oikeat sanat, joilla rohkaisee Valoa, ja kellon soidessa äiti pyyhkii vaivihkaa silmäkulmiaan poikansa siirtyessä 1B-luokan jonoon.


Koulupäivä sujuu Valolta hyvin: vaatteet laitetaan omaan naulakkoon, pulpettiin ja naulakkoon askarrellaan nimilaatat, pihalla leikitään tutustumisleikkejä ja opettajan johdolla tutkitaan koulurakennusta. Ruokalassa sattuu hämmentävä tilanne, kun Valo menee istumaan uusien luokkatovereidensa kanssa, ja nämä rupeavat yllättäen nauramaan, kun Valo kysyy, osaavatko muut kuoria perunoita. Nauru tuntuu Valosta pahalta, mutta onneksi lapset selittävät, että heitä naurattaa, koska eräs heistä kysyi juuri äsken saman kysymyksen. Perunoiden kuoriminen ei kuulemma suju muiltakaan vielä aivan täydellisesti.

Kuvituksen on tehnyt Martin Bonke. Itse en ole tämän kuvituksen suuri fani, sillä minusta lasten silmät näyttävät välillä tuijottavan tyhjyyteen ja Valo näyttää toisissa kuvissa jo varsin isolta. Kuvat näyttävät siltä, että ne olisi tehty öljyväreillä, mutta toisaalta siltä, että ne onkin piirretty tietokoneella. Vaikka ne eivät vakuuttaneet minua, esikoiseni mielestä osa kuvista oli hienoja.

Koulupäivän lopuksi opettaja jakaa kaikille aapiset, ja he tutkivat vielä a-kirjainta ennen päivän päättymistä. Kun äiti hakee Valon koulun pihalta, juoksee onnellinen poika tätä vastaan. 

"Kaikki meni hyvin", Valo sanoo ja rutistaa äitiään. "Minä sain kavereita ja läksyjä!"

Luin Valo menee kouluun -kirjan keskimmäisen lapseni kanssa, ja kirja onkin hänelle varsin ajankohtainen, sillä lapseni on itsekin tuleva ekaluokkalainen. Myös hän oli saanut opettajaltaan kevään tutustumispäivässä samanlaisen kesätehtävämonisteen kuin Valo sai omalta opettajaltaan. Lapseni innostui ajatuksesta, että mekin söisimme kotona sitten hienon iltapalan viimeisenä lomapäivänä, ja alkoi myös pohtia, että koulumatkan kulkemista pitää vielä harjoitella. Monen uuden ekaluokkalaisen on varmasti helppo samastua Valon kokemaan jännitykseen, ja toisaalta tämän kirjan lukeminen voi omalta osaltaan jopa helpottaa sitä. Kirjan avulla on helppo käydä läpi niitä asioita, jotka varmasti askarruttavat pieniä koululaisia: Mitä koulussa pitää osata? Mitä koulussa tapahtuu? Löydänkö kavereita? Ja ennen kaikkea tuleva koululainen huomaa, että on aivan luonnollista, jos koulun aloittaminen jännittää. Niin sitä jännittää moni muukin!

Toinen mukava kirja koulun aloittamisesta on Nora Lehtisen ja Anne Muhosen Ainon ja Matiaksen jännittävä syksy. Itse luen uusille ekaluokkalaisille oppilailleni ensimmäisenä koulupäivänä aina Gunilla Bergströmin kirjoittaman ja kuvittaman Mikko Mallikas  menee kouluun -kuvakirjan. Sekin kertoo loistavasti, kuinka koulun aloittamista jännittävät paitsi oppilaat myös opettaja! Tänä syksynä en tosin aloita uuden ekaluokan, enkä edes uuden luokan kanssa, vaan jatkan viime vuonna opettamani luokan kanssa neljännelle luokalle.

Kirjoja koirakuumeisille ja koiran omistajille

Meillä on varovaisesti puhuttu koiran hankkimisesta. Ehkä, sitten, jos, kun.... Näillä sanoilla alkavat virkkeet, joihin liittyy ajatus siitä, voisiko meille joskus tulla koira. Mikään pikainen päätös koiran hankkiminen ei tietenkään saa olla. Juuri muutama päivä sitten Yle uutisoi siitä, että korona-aikana koiria on hankittu paljon ja joskus hieman harkitsematta. Uutisen mukaan kirien käytösongelmat ovat lisääntyneet, ja eräs tuttavani kertoi, miten on törmännyt somessa siihen, että nuoret koirat etsivät tällä hetkellä uusia koteja. 


Kun itse olen uuden asian äärellä, minulla on tapana lainata kirjastosta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Niin tein nytkin ja lainasin koira-aiheisia kirjoja, sekä tieto- että tarinakirjoja. Hyödyllistä tietoa sain Nina Mäki-Kihniän kirjoittamasta Koirakirja - Kaikki koirista -tietokirjasta (Readme.fi 2021), jossa kerrotaan paljon faktaa koirien käyttäytymisestä ja muista koiran omistajille hyödyllisistä asioista. esilehdelle mainitaan, että asiantuntija-apuna ovat toimineen eläintenkouluttajat Sari Alisaari ja Outi Kivimäki.

Muun muassa tämä aukeama on oikein hyödyllinen. Siinä oiotaan vanhentuneita käsityksiä. koirat eivät esimerkiksi kiusaa ihmisiä tahallaan tai tuhoa paikkoja, koska osoittavat mieltä jostain. Koira voi näyttää syylliseltä, mutta tosiassa se vain reagoi ihmisen vihaiseen elekieleen tai opittuun tilanteeseen.


Kirjan lähestymistapa on hyvin koiralähtöinen. Lukijaa pyydetään monesti miettimään, miltä jokin asia tästä itsestään tuntuisi ja asettumaan ikään kuin koiran nahkoihin. Koirien kasvatusta lähestytään positiivisen vahvistamisen kautta, ja muutama vanhentunut ajatus (esim. "ihminen syö aina ennen koiraa") kumotaan. Vaikka Mäki-Kihniä vinkkaakin monia puuhia, älytehtäviä ja koiran kouluttamiseen liittyviä niksejä, joita oman koiran kanssa voi harjoitella, muistuttaa hän myös moneen otteeseen, että haastavissa ja/tai epäselvissä tilanteissa oman koiran kanssa kannattaa kääntyä asiantuntevan koirakouluttajan puoleen. Tämä on mielestäni todella vastuullista, sillä vaikka kirjat tarjoavat hyviä neuvoja, on koiran kanssa hyvä mennä livenäkin koirakursseille ja haastavissa tilanteissa hankkia apua ajoissa.

Toinen lainaamani mielenkiintoinen kirja on Lily Snowden-Finen kuvittama, lapsille tarkoitettu koiratietokirja Miksi koirat nuuskivat pyllyjä? (Nemo 2020), jossa asiantuntijana on kirjoittanut Nick Crumption. Kirjan on suomentanut Ulla Selkälä. Kirjan nimi herätti hilpeyttä ja lukuintoa omissa lapsissani, mikä lienee ollut kustantajan tarkoituskin. Tämä tietokirja ei sisällä juurikaan ohjeita koirien kouluttamiseen tai hoitamiseen. Jokaisella aukeamalla koira-aihetta lähestytään yhden kysymyksen kautta, ja tekstissä olevissa vastauksissa annetaan tiiviissä paketissa tietoa koirista. Kirjassa paitsi selitetään se, miksi koirat haistelevat pyllyjä, myös esitellään koirien historiaa, viestimistä, käyttötarkoituksia, ravintoa ja koirien näkymistä somessa. Tämän kirjan kuvitus on tyyliteltyä ja tieto melko yleisluontoista - toisaalta tekstissä esitellään monia oikeita, jollain tapaa kuuluisia koiria.

Tällä aukeamalla ihmitellään, miksi koirat heiluttavat häntää. En ikinä ole kyllä kuullut näin tarkkaa selostusta: jos häntä heiluu vasemmalle, niin.... jos häntä heiluu oikealle, niin....

Kuvakirjapuolelta löysin kirjastosta Anneli Kannon ja Noora Katon Viisi villiä Virtiasta -sarjan 7. osan Virtasen lapset ja pentu (Karosto 2015). Tarinassa käydään läpi klassinen ja surullinen tapahtumaketju: lapset haluavat koiran, vanhemmat suostuvat sen hankkimaan, jos lapset sitoutuvat hoitamaan koiraa. Lapset eivät jaksa hoitaa pentua ja siitä halutaan luopua. Virtasen lapset nimittäin huomaavat, että heille hankittu pentu ei opikaan helposti sisäsiistiksi, eikä sateella ole kiva ulkoiluttaa sitä. Koira jää valitettavasti vaille huomiota, koulutusta ja lenkitystä. Vanhemmat päättävät, että koirasta on luovuttava, mutta lapset ryhdistäytyvät ja ottavat kunnolla vastuun pennun hoitamisesta. 

Periaatteessa tämän kirjan opetus - koiraa pitää opettaa ja se tarvitsee paljon huomiota, aikaa sekä kärsivällisyyttä - on hyvä, mutta itse vierastan todella paljon tarinan lähtöasetelmaa, eli sitä, että vastuu koirasta on lapsilla. Koiraa ei koskaan pitäisi hankkia sillä perusteella, että lapset hoitavat sen ja oppivat vastuunottoa. Toki näissä Viisi villiä Virtasta -kirjoissa lapset ovat muutenkin normaalia itsenäisempiä, mikä lienee ihan puhtaasti dramatisointikeino. Tässä kirjassa olisi kuitenkin voinut olla hieman erilainen loppu, jossa vanhemmat olisivat hoksanneet oman mokansa ja sitoutuneet pennun hoitamiseen lapsia siihen ohjaten.

Kaikkea tämän kuvan asioista koiranpentu totisesti voi tehdä, mutta enpä sanoisi, että se näiden takia ei ole kiltti ja tottelevainen. Eikä se mielestäni ole myöskään oikea riiviö tai vähemmän viisas. On ihan luonnollista, että pentukoira vasta opettelee, ja siksi harmillista, että sen käytös selitetään näille sanoilla lastenkirjassa. Onneksi hieman myöhemmin lasten vanhemmat kyllä selittävät, että pennun vahingot johtuvat lasten huolimattomuudesta.

Erilaiset perheet, seksuaalivähemmistöt ja sukupuolisensitiivisyys lastenkirjoissa

Maanantaiaamuna meinasin itkeä kiukusta kahvikuppiini, kun luin päivän Helsingin Sanomista uutisen Unkarista, jossa hiljattain on mennyt läpi lakipaketti, joka kieltää homoseksuaalisuutta, sukupuolenkorjausta ja ”poikkeavaa sukupuoli-identiteettiä” koskevan sisällön asettamisen alaikäisten saataville. Viime syksynä Unkarissa on julkaistu satukirja, jossa perinteiset sadut ja tarut ovat saaneet uusia päähenkilöitä, jotka rikkovat vallitsevia normeja. Esimerkiksi Tuhkimo ei olekaan kaunis tyttönen, vaan romanipoika, joka rakastuu toiseen poikaan. Kun kirja julkaistiin, siitä syntyi Unkarissa hirvittävä kohu ja esimerkiksi kirjaa myyneitä kauppoja on häiritty. Nyt uuden lakipaketin astuttua voimaan koko kirja saatetaan kieltää alle 18-vuotiailta.*

Tämä uutinen karmaisevine sisältöineen tuntui käsittämättömän ahdistavalta ja jopa pelottavalta. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu heistä, jotka itse kuuluvat seksuaalivähemmistöihin. Koko laki kaikkine sisältöineen on tietysti aivan käsittämätön, ja aluksi voi tuntua, että eikö siinä yhteydessä pieni murhe ole se, etteivät ns. sateenkaarihmiset saisi näkyä lastenkirjallisuudessa. Kuitenkin juuri se, mitä lapsemme tottuvat heille suunnatussa kulttuurissa näkemään, määrittelee heille osaltaan sen, mikä on normaalia. 


Suomessa julkaistaan tällä hetkellä koko ajan enemmän lasten- ja nuortenkirjoja, joissa rikotaan perinteisiä sukupuolinormeja ja ymmärretään ihmisten moninaisuus. Toki vieläkin valtaosa kirjojen päähenkilöistä ja heidän läheisistään edustavat vaaleaihoisia cis-ihmisiä, mutta onneksi juuri lanu-kirjojen kentällä on kuitenkin herätty siihen, että muunlaistakin kirjallisuutta tarvitaan.

Vuonna 2017 listasin tässä postauksessa sellaisia lasten- ja nuortenkirjoja, joissa päähenkilö tai hänen läheisensä eivät ole cis-ihmisiä tai esimerkiksi heteroita. Kirjoja, joissa rikotaan perinteisiä sukupuolikäsityksiä ja -normeja on tuon jälkeen tullut koko joukko lisää, ja esimerkiksi Jani Toivolan ja Saara Obelen kuvakirja Poika ja hame rikkoo perinteistä käsitystä siitä, mikä on soveliasta käyttäytymistä pojilla ja miltä oikeiden poikien kuuluu näyttää. Samantapainen aihe on myös Jessica Loven kirjassa Julius ja merenneito.

Minua kiinnostavat erityisesti lastenkirjat, joiden pääaihe ei suinkaan ole erilaisuudessa tai vähemmistöissä, vaan kaikenlaiset ihmiset ovat esillä kirjassa ilman alleviivausta. Tällaisia kirjoja ovat esimerkiksi Helmi Kekkosen kirjoittama ja Aino Louhen kuvittama Nurinkurin Anna, jossa Annalla on kaksi äitiä sekä Ninka Reitun Ystäväni Pulla Vehnänen, jossa päähenkilö asuu kahden isoäidin kanssa. Julia Pöyhösen ja Heidi Livingstonin kirjoittamissa ja Linnea Bellaminen kuvittamissa Fanni-tunnetaitokirjoissa Fannin ystävällä on kaksi isää. 


Riina Katajavuoren, Riikka Toivasen, Maiju Tokolan ja Christel Rönnsin Meidän pihan perhesoppa on ihastuttava kuvakirja, joka esittelee, miten monella tavalla perheet voivat syntyä ja miten monella tavalla lapsi voi tulla perheeseen. Kirjassa on mukana myös naispariskunta, joiden lapset ovat saaneet alkunsa lahjoittajien munasoluista ja kasvaneet äitien vatsassa.

Myös Susanna Silvander-Rostin kirjoittama ja Nadja Sarellin kuvittama Sulon ja Elsin uudet naapurit (Otava 2021, saatu kustantajalta) on kuvakirja erilaisista perheistä. Kirjassa Sulo ja Elsi muuttavat äitiensä kanssa uuteen kotiin, ja päättävät mennä tervehtimään uusia naapureita. Koko naapurusto onkin täynnä ystävällisiä ihmisiä ja keskenään hyvin erilaisia perheitä. On perheitä, joissa saman katon alla asuu monta sukupolvea, perheitä, joissa on vain yksi vanhempi, perheitä, joissa lapsilla on kaksi kotia, perheitä, joissa yksi tai useampi perheenjäsen ei näytä kantasuomalaiselta sekä perhe, jossa isä on pyörätuolissa ja toinen, jossa on uusi, 15-vuotias sisko (ehkä sijoituslapsi?). 

-Kaikki perheet ovat yhtä hyviä. Tärkeintä on, että perheenjäsenet rakastavat toisiaan. Rakkaus tekee perheen, äiti S. sanoo kirjan lopussa lapsilleen. 



Sulon ja Elsin uudet naapurit sopii parhaiten varhaiskasvatus- ja esikouluikäisille lapsille. Ehkä koska kirja ei ollut mitenkään jännittävä, ja sen juoni on hyvin yksinkertainen - Elsi ja Sulo kiertävät tutustumassa uusiin naapureihinsa, jotka kaikki ovat tietysti hyvin iloisia ja mukavia - omat lapseni eivät ole olleet kovin innostuneita lukemaan tätä uudestaan ensimmäisen lukukerran jälkeen. Kuitenkin kirja toimii hyvänä keskustelun avaajana, ja voisin kuvitella, että tämä olisi oikein hyvä kirja luettavaksi esimerkiksi päiväkodissa isolle lapsiryhmälle. Kirjan lukemisen jälkeen lasten kanssa on luontevaa puhella siitä, millaisissa perheissä he asuvat, sillä sen viesti on vahvasti siinä, että kaikki perhemuodot ja siten myös perheen jäsenet ja erilaiset ihmiset ovat aivan yhtä hyviä.

Mikäli sinua kiinnostaa lukea lisää hlbtq-kirjallisuudesta, kannattaa klikata auki Niina T.:n Yöpöydän kirjat -blogi, jossa on ollut jo useamman vuoden ajan Bride-lukuhaaste, jonka yhteydessä Niina ja haasteeseen osallistuneet ovat listanneet lukemiaan HLBTQ-kirjoja.


* Kumpa tämä unkarilainen kirja käännettäisiin suomeksi.