Hurmaava Yksinäisten saarten kartasto

Meidän lapsiamme voi kutsua (kuva)kirjojen suurkuluttajiksi. He valitsevat omasta tai kirjaston hyllystä usein sellaisen kirjan, jonka aihe on kiinnostava (eläimet, kulkuneuvot, koneet, lasten arki) tai joka on heille entuudestaan tuttu tai kiinnostavan näköinen. Minä olen yleensä se, joka lainaa kirjastosta niitä kauniita, taiteellisia tai hieman erikoisemman näköisiä kuvakirjoja ja tarjoan niitä kotona lapsille luettavaksi. Joskus saan heidät kiinnostumaan, monesti he kuitenkin kuuntelevat sen erikoisemman kuvakirjan kohteliaisuudesta vain kerran. Olen tuullut siihen tulokseen, että liian taiteellinen kuvakirja ei oikein aukea ainakaan meidän lapsillemme eikä jaksa kiinnostaa heitä, vaikka se aikui(kriitikoilta)lukijoilta saisikin kiitosta.

Sininen keskitien -blogin Bleue kirjoitti tästä samasta aiheesta joulukuun alussa ja kertoi, että myös heillä yhteisiin lukuhetkiin valikoituvat ne tavalliset kuvakirjat. Bleuen mielestä huononkin tarinan sietää hyvän kuvituksen ansiosta, mutta hyvänkin tarinan kiinnostavuus voi mennä, jos kuvitus on huonoa. Minä olen aivan samaa mieltä, vaikka toki on lukijakohtaista, mikä on hyvää ja mikä huonoa kuvitusta. Olen huomannut, että omat lapseni vierastavat liian erikoista kuvitusta, jota monesti taiteellisimmissa kuvakirjoissa suositaan.



Ihastuin itse Etana Editionsin kustantamaan ja tämän vuoden lopussa julkaisemaan Ykisinäisten saarten kartasto -kuvakirjaan, jonka kuvitus ja teksti on Maija Hurmeen taiteilemaan. Pyysin kirjasta arvostelukappaleen, vaikka se ei ole mikään perinteinen, värikäs kuvakirja, ja tiesin, että lapseni eivät välttämättä innostu sini-oranssisävyisestä, pelkistetystä kuvitustyylistä. Haluan kuitenkin tarjota heille erilaisia lukukokemuksia ja olin saanut sen käsityksen, että kirjan tarina olisi kuuntelemisen arvoinen. Emme todellakaan pettyneet, sillä tämän kirjan äärellä lapsenikin selvästi viihtyivät - onhan sen tarina sekä koskettava että hieman jännittävä ja salaperäinenkin!

Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto
(Etana Editions 2018)

Yksinäisten saarten kartasto kertoo pienestä, tiedonhalusiesta Pirkosta, joka viettää äitinsä kanssa kesäpäivää rannalla. Pirkolla on äidille monta miksi?-kysymystä, mutta äiti vastaa niihin vain:
-Hmm, hyvä kysymys. Hän ottaa Pirkosta kuvia puhelimellaan ja tahtoo näyttää niitä tytölle: -Katso, miten hupsulta näytät!

Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto
(Etana Editions 2018)

Pirkko päättää, ettei puhu enää äidille, vaan muuttaa (lelu)apinaystävänsä Aimon kanssa omalle saarelle, jossa hänelle on rauha miettiä tärkeitä kysymyksiä. Kesäpäivät Pirkon omalla saarella ovat letkeitä, ja usein Pirkko tutkailee kartastoa, josta löytyy kuva myös hänen Kotisaarestaan, joka on turvallisesti ankkuroitunut aivan Kuningatar-nimisen saaren kupeeseen. Eräänä yönä Pirkon ja Aimon nukkuessa tapahtuu jotain kummaa ja aika hurjaa, sillä Kotisaari lähtee liikkeelle! Se seilaa hiljalleen valtavalla valtamerellä, eikä Pirkko pysty ohjaamaan saarta. Hän huomaa, että saari liikkuu myös kartastossa ja on menossa uhkaavasti kohti sivun reunaa! Mitä tapahtuu, kun se saavuttaa sivun reunan? Putoavatko he kohta ulos tarinasta?

Tämän kuvan myötä kirjan seesteinen tarina muuttuu
kertarysäyksellä jännittäväksi.
Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto
(Etana Editions 2018)

Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto
(Etana Editions 2018)

Tässä kohtaa Hurme ottaa lukijat mukaan tarinaan ja pyytää heitä kallistamaan karttakirjaa niin, että saari palautuisi takaisin paikalleen lähelle Kuningatar-saarta. Ja mehän kallistimme, kallistimme ja kallistimme vielä vähän lisää! Lapsia tämä kallistaminen huvitti, ja heitä nauratti, kun saari onneksi palautui takaisin omalle paikalleen ja Pirkko päätti palata äidin luo. Matka kotisaaresta äidin luo on lohdullisen lyhyt, ja kiviä pitkin sinne pääsee hyppimään vilauksessa. Seuraavaa kuvaa lukiessaan meidänkin lapsemme ymmärsivät, että kyseessä oli leikki, eräänlainen pienen lapsen turvallinen itsenäistymispyrkimys, joka päättyi kuitenkin Pirkon oman äidin syliin.

Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto
(Etana Editions 2018)

Tätä kaunista kuvakirjaa suosittelen luettavaksi ihan kaikkiin lapsiperheisiin.

Joulupuu on rakennettu - Kirjabloggareiden joulukalenterin 12. luukku

Tänään täällä Luetaanko tämä? -blogissa aukeaa kirjabloggaajien joulukalenterin 12. luukku, jossa annan muutaman askarteluvinkin kierrätysjoulukuusenkoristeiden tekemiseen. Koristeiden tekeminen on testattu ekaluokkalaisten tonttujen kanssa, joten niiden rakentaminen onnistuu varmasti myös vähän tottumattomammaltakin askartelijalta.




Perheessämme joulutunnelmaa rakennetaan hiljalleen pitkin joulukuuta: leivotaan pipareita, kasvatetaan hyasintteja, kirjoitetaan joulupukille, juodaan glögiä, siivotaan joulupuhdasta ja sitten aivan viimeiseksi ennen aattoa tuodaan sisään tuoksuva joulukuusi, joka koristellaan lasten kanssa puna-kulta-valkoisilla koristeilla. Joulukuusi on se elementti, joka tuo joulun tullessaan. Rakastan kuusen tuoksua ja haluan, että kuusi on iso ja tuuhea.



Myös meidän kunnankirjastoomme pystytettiin joulukuun alussa joulukuusi joulutunnelmaa tuomaan. Joka vuosi kirjaston joulukuusen koristelemisesta vastaavat koulumme oppilaat. Tällä kertaa tuon mieluisan tehtävän saivat suoritettavakseen ekaluokkalaiset pikkutontut. Kirjaston antama ohje kuului, että koristeet pitää valmistaa kierrätysmateriaalista. Niinpä ideoimme kollegoideni kanssa muutaman erilaisen koristeen, joiden materiaaleina käytettiin muun muassa vanhojen kirjojen ja nuottivihkojen sivuja. Kuusesta tuli hieno, ja oppilaat olivat tyytyväisiä, kun saivat omat koristeensa ripustettua sen oksille.



Tässä ohjeet kuusessa olevien koristeiden tekemiseen:


Paperienkeli

1. Taittele kaksi samankokoista (tässä 2kpl A5-paperia) paperia haitariksi.
2. Laita haitarit yhteen. Taita haitarit hieman keskikohtaa ylempää sivuille kuvan osoittamalla tavalla. Tee taitoskohdasta napakka. Liimaa haitarit taitoskohdan alapuolelta yhteen.
3. Kieputa naru taitoskohdan ympäri. Pujota/ Käännä toinen narun pää taitoskohdan toiselle puolelle, nosta nyt vastakkaiselle puolella olevat narut ylös keskelle, tee solmu ja sido narut lenkiksi. Jos haluat, voit ennen lenkin tekemistä pujottaa naruun ison helmen enkelin pääksi.




Huopasydämet ja -tähdet

1. Piirrä piparimuotteja apuna käyttäen kaksi kaava, joista toinen on hieman isompi kuin toinen.
2. Pienemmän kaavan avulla leikkaat vanhasta kirjasta haluamasi muotoisen kuvion. Isomman kaavan avulla leikkaat huovasta sen saman kuvion isommassa koossa.
3. Liimaa kuviot päällekäin, koristele hileillä/paljeteilla/napeilla ja pujota lanka neulan avulla huovasta läpi ja solmi se lenkiksi.




Paperinen joulupallo ja joulupalloketju

1. Leikkaa paperista (nämä tehty tapeteista) kuusi samankokoista ympyrää. Minä käytin piirustusmuottina maalarinteippirullan keskustaa. Taita ympyrät halkaisijan kohdalta kahtia.
2. Liimaa kaksi ympyrää taitetuista puolikkaistaan yhteen. Näitä yhteenliimattuja ympyräpareja tulee siis yhteensä kolme. (Huom! Taitoksen toiset puoliskot jäävät auki, kts. kuva 2.)
3. Liimaa kaksi yhteenliimatuista ympyröistä yhteen vapaana olevista sivuistaan/ puoliskoistaan. Laita naru lenkiksi pallon sisään.
4. Liimaa viimeinen yhteenliimattu ympyräpari kiinni. Naru jää nyt keskelle sisälle.
5. Ikkunaan ripustettavan joulupalloketjun voit tehdä laittamalla yhteen pitkään naruun tasaisin välein 3-5 paperista palloa. Muista solmia jokaisen pallon alapuolelle naruun solmu, jotta pallot pysyvät paikoillaan.



Tällaisilla yksinkertaisilla ohjeilla saa kierrätysmateriaalista aikaan kauniita koristeita.

Onko joulukuusi sinulle tärkeä joulutunnelman luoja? Entä kuuluuko kuusi mielestäsi tuoda sisään juuri ennen aattoa, vai nautitko koristellusta kuusesta jo joulukuun alusta asti? Pitääkö joulukuusen mielestäsi olla aito vai suositko tekokuusta?

Toivotan kaikille teille oikein ihanaa joulunodotusta ja rauhallista joulua!

Eilisen päivän luukkuun voit käydä kurkistamassa Kirjaluotsi-blogissa, ja huomisen luukun pääset lukemaan Kirsin Book Clubissa.

Joululahjakirjavinkkejä lapsille

Kummipoikani on jo iso, piirua vaille täysi-ikäinen, ja nykyään hän toivoo joululahjaksi lahjakortteja vaateliikkeisiin, urheiluvälinekauppoihin ja leffateatteriin. Pienempänä hänellä oli kuitenkin tapana toivoa minulta joululahjaksi kirja. Muistan, että Maukka ja Väykkä -kirjat olivat hänen suosikkejaan, ja niiden tarinoille hän kuulemma jaksoi nauraa ilta illan perään. Myös omille lapsillemme meillä on tapana hommata ainakin yksi kirjalahja, jonka tonttu tuo jo aattoaamuna. Sitä lukiessaan ja kuunnellessaan joulujännityksestä kihisevät lapset jaksavat ainakin toviksi rauhoittua sohvalle kirjaa lukevan aikuisen kainaloon.



Mitäpä siis, jos sinäkin tänä(kin) vuonna sujauttaisit joulupakettiin kirjan tai kaksi? Kokosin tähän postaukseen muutaman lahjakirjavinkin hieman eri-ikäisille lapsille. Olkaatte siis hyvät!

Pienille Leikki-ikäisille suosittelen oman lapseni tämänhetkisiä kirjasuosikkeja, eli Eva Erikssonin ja Lisa Moronin kirjoittamia ja kuvittamia Julia-kirjoja (Kustannus-Mäkelä). Julia on tomera taapero, joka tutkii ja kokee maailmaa pienen lapsen näkövinkkelistä. Aikuisia ja lapsia huvittavat arjen pienet kommellukset ja vitsit, joita Julian kanssa saa kokea. Julia esimerkiksi tykkää maistaa kaikkea näkemäänsä - paitsi sitä oikeaa ruokaa. Julia tykkää istua kaikkialla - paitsi omissa rattaissaan. Julia auttaa äitiä - esimerkiksi leipomisessa (ripottelee jauhot pitkin lattiaa) ja ostoksilla (laittaa kauppakärryihin kaikkea mahdollista muovimukeista pölyhuiskaan).



Hieman isommille leikki-ikäisille sekä eskari-ikäisille pukki voisi tuoda esimerkiksi Michael Whaiten kirjoittaman ja kuvittaman lorumuotoon kirjoitetun kuvakirjan Dinokoneet aarteen jäljillä (Kustannus-Mäkelä 2018, arvostelukappale kustantajalta)*. Kirjoitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen perheeni lasten keskuudessa saavuttamasta suosiosta aiemmin täällä. Mikä onkaan isoista koneista ja dinosauruksista hullaantuvasta lapsesta parempi kirja kuin se, jossa isot koneet ovat dinosauruksia ja jossa vielä kaiken huipuksi etsitään aarretta? Ei mikään! Tässä kirjassa dinokoneet ja heidän ihmiskaverinsa lähtevät aarrejahtiin, jonka päätteeksi löytyy kyllä kulta-aarre, mutta myös paljon arvokkaampi aarre, eli uusi ystävä!
*alkuteos Penguin Books Ltd 2018

Roosa Ruuti, insinööri (Kustannusosakeyhtiö Aula & Co)* on Andrea Beatyn kirjoittama ja David Robertsin kuvittama ihastuttava kuvakirja, jonka päähenkilö on Roosa-niminen ujo koulutyttö. Roosalla on loistava mielikuvitus ja hän rakentelee kierrätysmateriaalista mahtavia keksintöjä omassa huoneessaan. Hän ei kehtaa näyttää keksintöjään kenellekään ja pelkää epäonnistumista. Onneksi tytön ihana isotäti auttaa tätä ymmärtämään, ettei kokeilematta voi onnistua ja tärkeintä on yrittää!
*alkuteos Abrams Books for Young Readers 2013, suomennos Ville Keynäs & Anu Partanen

Hempeämpi, rakkaudesta ja välittämisen tärkeydestä kertova Jane Chapmanin tekemä kuvakirja Tartu tassuuni (Kustannus-Mäkelä 2018, saatu kustantajalta)* on kaunis lahja niille, joista välitämme. Kirja kertoo Miki-nimisestä pienestä saukosta, joka elää suuressa meressä emonsa ja muun saukkoyhdyskunnan kanssa. Emo hoivaa poikastaan ja huolehtii sen turvallisuudesta. Mikillä on hyvä ja turvallinen olo, ja eräänä päivänä se löytää vielä uuden ystävänkin. Nuo kaksi joutuvat kuitenkin merihätään myrskyn yllättäessä ne. Pienet saukot selviävät pitämällä toisiaan tiukasti tassuista kiinni aina siihen saakka, kun emot ja muut saukot löytävät ne. Niin Miki oppii, että me kaikki tarvitsemme jonkun, jota tarttua tassusta, kun isot aallot tulevat.
*Little Tiger Press 2018, suomennos Raija Rintamäki



Eskari-ikäisten ja koululaisten kuvakirjasuosikkeja ovat jo vuosien ajan olleet Aino Havukaisen ja Sami Toivosen tekemät Tatu ja Patu -kirjat. Vietimme 10.10. koulussamme mielikirjan päivää, ja oppilaat saivat esitellä oman kirjasuosikkinsa. Monen 1.-3.-luokkalaisen suosikiksi oli valikoitunut juuri Tatut ja Patut. Näiden kirjojen ystävälle sopii siis lahjaksi esimerkiksi juhlakirja Tatu ja Patu, elämä ja teot (Otava 2018, saatu kustantajalta), jossa tämän mainion outolalaisen parivaljakon elämään tutustutaan tietokirjamaisella ja elämäkertamaisella otteella. Kirjassa pohditaan muun muassa Outolan sijaintia ja olemusta, esitellään Tatun ja Patun saavutuksia ja kerrotaan heidän saavutuksistaan tutkimusmatkailijoina, joiden intohimona on tietysti ihmisten maailmaan tutustuminen.



Moni lapsi pitää tieto- ja puuhakirjoista, vaikkei niin tarinakirjoista välittäisikiin. Heille voisin hankkia lahjaksi esimerkiksi sähkön salaisuuksiin sukeltavan tarinallisen tietokirjan Minne sähkö meni? (Kustannus-Mäkelä 2018, saatu kustantajalta) Kirjassa kaksoset Anni ja Akseli lähtevät selvittämään, miksi koko kaupungista yhtäkkiä katosivat sähköt ja miten ne voisi palauttaa. Matkallaan he tutustuvat erilaisiin tapoihin tuottaa sähköä sekä siihen, mitä hyvää ja huonoa kussakin tuotantomuodossa on. Minne sähkö meni? sopii parhaiten koululaisille, jotka ovat jo tottuneet kuuntelemaan pidempiä tarinoita, janoavat tietoa ja pystyvät seuraamaan hieman haasteellisempia tekstejä. Kirjan ovat tehneet Tiina Sarja, Mikko Posio ja Henna Ryynänen

Ei tylsä kirja (WSOY 2018, saatu kustantajalta) on nimensä mukaan kirja, jonka kanssa ei pitkästy ja joka sopii otettavaksi esiin silloin, kun lapsi ei keksi mitään tekemistä (ehkä siis silloin jouluaattoaamuna..). Kirjassa on huikean monta erityyppistä tehtävää, älypulmaa, liikunnallista leikkivinkkiä, peliä, askarteluohjetta ynnä muuta vastaava tekemistä, joiden parissa kuluu tovi jos toinenkin. Tämän kirjan kanssa lapsi pääsee paitsi oppimaan ympäröivästä maailmasta myös muun muassa harjoittelemaan jonglöörausta, salapoliisina toimimista ja norsujen kieltä. Ei tylsä kirja sisältää uskomattoman määrän (nippeli)tietoa ja keskenään hyvin erilaisia tehtäviä. Sen tekijätiimissä onkin ollut monta jäsentä: James Maclaine, Sarah Hull ja Lara Bryan (teksti), Jacob Souva, Ellie O'Shea, Kyle Reed ja Briony May Smith (kuvitus), Stephen Moncrieff, Katie Webb, Melissa Gandhi ja Sarah Vince (graafinen suunnittelu) ja Ville Viitanen (suomennos).

Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) - Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan (Into Kustannus Oy 2018) on suomalainen vastine maailmalla suuren suosion saavuttaneelle Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjalle, ja se oli tänä vuonna myös Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas. Kirja on osoitus joukkovoiman mahtavuudesta, sillä se on kerännyt joukkorahoituskampanjalla yli 30 000 euroa ja sen tekijätiimiin kuuluu 24 kirjoittajaa ja 41 kuvittajaa. Kirja esittelee 60 suomalaista, eri vuosisatoina ja vuosikymmeninä elänyttä naista, jotka ovat tehneet elämässään jotain merkittävää; rikkoneet lasikattoja, olleet rohkeita, toteuttaneet omia unelmiaan tai jatkaneet oman intohimonsa parissa vastustuksesta tai ongelmista huolimatta. Kirjan satumuotoon kirjoitettujen tarinoiden joukosta löytyvät muun muassa Enni Rukajärven, Minna Canthin, Koko Hubaran ja Siiri Rantasen tarinat. Ilahduttavaa on, että kirjaan valikoidut naiset ovat hyvin eri alojen vaikuttajia, osa tunnetumpia kuin toiset. Kirjan kuvitus on aivan upeaa.



Helppolukuiset kirjat ovat hyviä lahjoja juuri lukemaan oppineille ja heille, joille pidemmät romaanit ovat vielä turhan haastavia luettavia. Meidän eskarilaisemme kirjasuosikkeihin kuuluvat WSOY:n kustantamat Lukupalat-kirjat. Sarjan tekijötä ovat suomalaiset kirjailijat ja kuvittajat, ja mukana on kirjoja erilaisista teemoista tykkääville. On urheilu- ja eläin-aiheisia kirjoja, salapoliisiseikkailuja, kauhukirjoja ja paljon kirjoja ystävyydestä. Meidän eskarilaisemme suosikki on tällä hetkellä Miina Supisen kirjoittama ja Anni Nykäsen kuvittama Kokkiklubi - Maailman paras pizza. Siinä on mukana ruuan ja kaveruuden lisäksi ripaus taikaa!



Isommille alakoululaisille suosittelen muun muassa Veeran Salmen kirjoittamaa ja Emmi Jormalaisen kuvittamaa kaveruuden käsikirjaa eli Puluboin = Agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat -kirjaa (Otava 2018, arvostelukappale). Kirjasta olen kirjoittanut täällä.

Lastendekkareiden ystävälle lahjaksi sopii esimerkiksi Tapani Baggen kirjoittama Aavehevosen arvoitus, josta kirjoitin täällä. (Karisto 2018, arvostelukappale). Sarjasta on syksyllä ilmestynyt myös toinen osa eli Vanajaveden hirviö. Toinen hieman isommille soveltuva historiallinen dekkari, jota voin myös suositella, on Ruusun salaisuus, jonka kirjoittaja on ruotsalainen Martin Widmark (Tammi 2018, arvostelukappale). Kirjan arvostelun voit lukea täältä.



Nuorille lukijoille ostaisin nuoren lukumieltymyksistä ja -tottumuksesta riippuen joko Veeran Salmen kirjoittaman romaanin Saari (Otava 2018, lue juttu täältä), Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittajakirjan eli Siiri Enorannan kirjoittaman Tuhatkuolevan kirous (WSOY, lue juttu täältä) tai Tuula Kallioniemen kirjoittaman Kaksoisolennot (Otava 2018). Jälkimmäinen on näistä nopea- ja helppolukuisin. Siitä en ole ehtinyt kirjoittaa arviota, mutta kirja siis kertoo kahdesta nuoresta pojasta, joiden lähtökohdat ovat hyvin erilaiset. Toinen on varakas kantasuomalaisen perheen hemmoteltu ja itsekeskeinen lapsi, toinen on köyhä romanipoika, joka on lähetetty Suomeen kerjäämään ja hankkimaan kotimaahan jääneelle perheelle lisätienestejä. Pojat kirjaimellisesti törmäävät toisiinsa, ja jostain mystisestä syystä heidän elämänsä sekoittuvat tai paremminkin sielut hyppäävät toistensa ruumiisiin. Kumpikin poika joutuu näin tutustumaan toistensa elämään ja heidän oikeustajunsa ja inhimillisyytensäkin tulee punnituksi moneen otteensa ennen kuin tilanne ratkeaa.

Äidille, siskolle, äitiystävälle, itselle hankkisin Heli Mannisen omakustanteena julkaiseman kauniin äitiydestä ja äidin arjesta kertovat valokuvarunokirjan Ehdinkö?. Manninen on kuvannut itse kirjan upeat kuvat, joissa malleina toimivat hänen kolme poikaansa. Tekstit ovat häen viime vuosien aikana kirjoittamiaan, ja ne ovat syntyneet niinä hetkinä, kun kiireinen arki kumisaappaineen, kurahousuineen ja uhmakiukkuineen, väsymyksineen ja makaroonilaatikoineen on tuntunut välillä ylivoimaisen väsyttävältä, välillä ylivoimaisen ihanalta. Tämä kirja sopii lahjaksi kaikille heille, jotka pitävät tunteellisista teksteistä ja hienoista kuvista. Kyynelehtimisvaroitus kyllä pitäisi liittää pakettiin mukaan.



Tässäpä minun lahjavinkkini. Monta muutakin hyvää kirjaa toki olen lukenut tämänkin vuoden aikana, ja voit selata niistä kirjoittamiani arvioita täällä blogissa. Sivun ylälaidasta voit klikata välilehtiä, joiden otsikot kertovat, millaisia kirjoja niiden takaa löytyy. Jos esimerkiksi etsit lisää lasten tietokirjoja klikkaa kohtaa "Lasten tietokirjoja". Tämän blogin alalaidasta löydät lisäksi tunnistelaatikon, jossa on vielä yksityiskohtaisemmin lajiteltu kirjoja. Voit hakea vaikka jonkun tietyn kustantamon kustantamaa kirjaa tai vaikka kirjaa, joka kertoo tunteista. Toivottavasti löydät etsimäsi ja saat hyviä luku- ja lahjavinkkejä!

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkittu 2018: Tuhatkuolevan kirous

Siiri Enoranta voitti eilen Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Valinnan teki Riku Rantala, joka perusteli valintaansa sillä, että Enorannan kirjoittama voittajaromaani Tuhatkuolevan kirous (WSOY 2018) kosketti Rantalaa ja herätti tunteita ja ajatuksia, joita Rantala jäi pohtimaan vielä kirjan luettuaankin.

Palkintoehdokkaiden kirjoista otteen lukivat näyttelijät Kristiina Halttu ja Veikko Honkanen.

Voin omalta osaltani yhtyä Rantalan sanoihin, sillä Tuhatkuolevan kirous on fantasiakirja, jossa huikean maailman lisäksi on sisäänkirjoitettu paljon sellaisia teemoja, jotka meidän omassa maailmassamme ja ajassamme ovat ajankohtaisia ja tärkeitä. Tuhatkuolevan kirous kertoo nuoresta Pau-tytöstä, joka on aina tuntenut olevansa hieman kömpelö, hieman erilainen kuin muut ja hieman epäonnistunut - varsinkin verrattuna kaikkien rakastamaan, upeaan isoveljeensä Tristiniin. Pau elää perheensä kanssa joen varrella pienessä Loimuloiskeen-kylässä Indarasiassa, ja he saavat elantonsa mohmia kasvattamalla. Paun äiti on myös taidemaalari ja isä kalojen tutkija. Tytön paras ystävä on huikentelevainen Meea, jota ei pitäisi oikeastaan laisinkaan kutsua ystäväksi.

Pau tahtoisi olla hieman suositumpi ja hieman tavallisempi, ja päättää äitinsä tiukoista kielloista huolimatta leikata pitkän tukkansa muodikkaaksi polkaksi. Hän ei osaa varautua äitinsä liioitellun kauhistuneeseen reaktioon tämän nähdessä Paun kynityn tukan. Silloin Pau alkaa ensimmäisen kerran ajatella, että hänen perheellään on jotain salaisuuksia, joista hän ei ole päässyt osalliseksi. Tämä vahvistuu viimeistään siinä vaiheessa, kun ensin isoveli Tristin saa kutsun pääkaupungissa Sisintraan Magia-akatemiaan.

Parin vuoden päästä Paukin saa ihmeekseen kutsun, ja pääsee osallistumaan akatemian pääsykokeisiin. Magia-akatemiian saavuttuaan Pausta tuntuu kuin hän olisi tullut kotiin, sillä niin luontevalta taikomaan opetteleminen tuntuu. Hän oppii, että taikomiseen tarvitaan ihmisen omia (elottomia) osia kuten hiuksia, kyyneleitä, kuukautisverta tai siemennestettä. Pau tutustuu akatemiassa myös kahteen poikaan, jotka vaikuttavat kumpikin olevan Pausta hyvin kiinnostuneita, mutta eivät ihme kyllä ole toisistaan yhtään mustasukkaisia. Pau siis viihtyy Magia-akatemiassa hyvin, ja siksi hänen järkytyksensä on suuri, kun hänelle ilmoitetaan ettei hän ole läpäissyt pääsykoetta ja joutuu palaamaan takaisin kotikyläänsä.

Näyttää siltä, että Pau joutuu tukahduttamaan sisällään kimpoilevan taian, sillä Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontaosasto eli Ötky on tiukasti kieltänyt käyttämästä taikaa muualla kuin Magia-akatemiassa. Ötkyn käskyjen noudattamista valvoo Kärtsäpartio, joka on kuorruttanut itsensä hohtavalla, Pauta ällöttävällä fosoralla. Ötky nimittäin uskottelee kaikille, että fosora karkottaa mystiset Pikilapset, jotka janoavat taikaa, ilmestyvät sinne, missä taiotaan ja ovat muka vaarallisia ihmisille. Ötky on selvästi päättänyt ottaa Indarasian ja kaiken sen taian tiukasti hallintaansa, tahtoo hävittää Pikilapset, eikä piittaa sitä tehdessään Indarasian laista ja säännöistä.

Ötkyä vastaan taistelee salainen Tetraedri, jonka olemassaolo paljastuu Paulle järkyttävällä tavalla. Vielä järkyttyneempi Pau on, kun selviää, että hänen äitinsä entinen rakastajatar, suuri maagi Nubya on sen johtaja, ja Paun äitikin on paljon läheisemmin kiinnittynyt taikamaailmaan kuin Pau olisi koskaan arvannut. Nubya on paitsi mahtava taikoja myös kuolematon, sillä Pikilapset ovat lahjoittaneet hänelle tuhat elämään. Nubyan siunaus - tai ehkä kuitenkin kirous - on kietoutunut tiivisti myös Paun elämään ja kohtaloon.

Tetraedri päättää pysäyttää Ötkyn ja osoittaa kansalle, että Ötky huijaa sitä ja että todellisuudessa se on fosora, joka on vaarallista ihmisille. Pau perheineen ja uusine ystävineen joutuu mukaan taisteluun, ja jokainen joutuu punnitsemaan, kuinka pitkälle on valmis menemään puolustaessaan elämää ja kaikkien oikeutta taikomiseen. Pau oppii, etteivät oikeat aikeet ja hyvä tahto oikeuta pahoja tekoja, tai ettei absoluuttista hyvää ole.

Enorannan luomassa maailmassa on kaikuja omastamme: on maailma, jota uhkaa tuho - ehkä satojen vuosien päästä, mutta kuitenkin. Tässä ajassa elävät joutuvat pohtimaan, mitä ovat valmiit tekemään sen estämiseksi, sillä muutos on kuitenkin tehtävä nyt! Indarasiassa on moni asia myös paljon edistyksellisempää kuin omassamme. On esimerkiksi aivan yleistä, että samaa sukupuolta olevat nuoret ovat yhdessä ja suutelevat avoimesti koulun käytävillä. He eivät saa osakseen pahoja katseita. Koska taikomiseen käytetään oman ruumiin eritteitä (ei virtsaa tai ulostetta) ja karvoja, ovat kuukautiset juhlittu asia ja kaikenlaisten karvojen kasvattaminen muodikasta. Indarasiassa on myös pyhäinhäväistys kaataa eläviä puita, ja jos jossain näkee kaatuneen puun, pitää sen tilalle istuttaa kaksi uutta taimea. Lihaakin syödään vain vähän. Myös perinteiset sukupuoliroolit on tervetulleella tavalla päivitetty, ja kirjassa ihmiset saavat olla herkkiä, vahvoja, aktiivisia taistelijoita tai syrjään vetäytyviä ja rauhallisempia oman itsensä eikä sukupuolensa takia.

Tuhatkuoleva kirous on vauhdikas, tunteikas ja todellakin ajatuksia herättävä nuorten fantasiaromaani, joka suurempien teemojen lisäksi sisältää hienolla tavalla kuvattuna nuoren tytön kasvukertomuksen. Pau oppii itsestään paljon uutta, aikusituu ja on kuitenkin samaan aikaan vielä hellyttävän lapsellinen. Hän rakastuu elämässään ensimmäistä kertaa, vieläpä kahteen poikaan. Hän kokee vavahduttavasti, millaista seksuaalinen kanssakäyminen toisen ihmisen kassa voi olla, ja täytyy sanoa, että Enoranta on osannut kirjoittaa Paun ja Kenonen välisen intiimin kohtaamisen erittäin hyvin. Henkilögalleria on laaja, ja osa hahmoista tuntuukin kiinnostavimmilta kuin toiset ja heidän ajatuksiaan ja tekojensa syitä on valotettu muita enemmän. Nubyan isä on ehdottomasti yksi lempihahmoistani, samoin Paun oma isä.

Kaiken kaikkiaan Tuhatkuolevan kirous teki siis minuun vaikutuksen ja suorastaan surin, kun se loppui. Onnea siis Siiri Enorannalle ansaitusta palkinnosta!

Finlandia-voittajat ja valitsijat vasemmalta oikealle (valitsija sulkeissa):
Tieto: Seppo Aalto, Kapina tehtalla (Virpi Suutari),
LaNu: Siiri Enoranta (Riku Rantala)
Kauno: Olli Jalonen (Seppo Puttonen)



Lämminhenkinen kuvakirja rohkeudesta ja erilaisuudesta: Neljä muskelisoturia

Tuula Kallioniemen kirjoittama Neljä muskelisoturia (Karisto 2018, arvostelukappale kustantajalta) on kuvakirja, joka kertoo rohkeudesta, erilaisuudesta, ennakkoluuloista sekä siitä että kuka tahansa voi olla omanlaisensa sankari. Kirjan päähenkilöllä Antulla on downin syndrooma, eikä hän siksi pääse mukaan neljän muun pojan leikkiin. Joukon pomo Anttu on sanonut, ettei Anttu saa tulla mukaan heidän muskelisoturileikkiinsä, sillä Jossun mukaan Anttu honottaa ja on dauni.



Ymmärrettävästi Anttua kiukuttaa ja surettaa. Hän tietää, että olisi ihan yhtä hyvä muskelisoturi kuin kuka tahansa muista pojista, onhan hän esimerkiksi vanhvempi kuin Käpsä ja harrastaa painiakin. Anttu kuitenkin joutuu tyytymään vaklaamaan muita poikia kiven takana, kun nämä leikkivät metsässä, taistelevat valomiekoilla, painivat, kertovat vitsejä ja grillaavat makkaroita kertsigrillillä.

Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia (Karisto 2018)

Sitten Anttu keksii, että jos hän suorittaisi jonkun urotyön, Anttu ehkä hyväksyisi hänet porukkaansa. Antun sisko lainaa pojalle kirjastosta kirjan, jossa kerrotaan urotöistä. Ne kuulostavat Antusta kamalan pelottavilta, hurjilta ja mahdottomilta toteuttaa. Kuka muka voisi esimerkiksi pyydystää neljä ihmissyöjähevosta tai kaapata kaamean Kerberos-koiran? Yksi urotöistä on kuitenkin sellainen, jonka Anttu päättää testata. Hän nappaa kultaisen omenan - eli maalaa tavallisen omenan kultaiseksi maalilla - ja toimittaa sen Jossulle.

Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia (Karisto 2018)

Jossu on sopivasti yksin metsässä, kun Anttu lähestyy tätä. Itkeneen näköinen Jossu kuitenkin torjuu Antun ja huitoo tämän karkuun risulla. Anttu pakenee metsään ja joutuu eksyksiin. Hän tulee vanhalle ladolle, josta kuuluu kummallista ääntä. Anttu on varma, että siellä on joku hirviö. Oven raosta Anttu näkee, että suuren näköinen, karvainen otus vinkuu epätoivoisena, sillä se on jäänyt loukkuun latoon. Anttua pelottaa ja säälittää, ja hän toivoo, että joku tulisi vapauttamaan otus-paran. Kun Anttu tajuaa, että otus on koira, hän kerää kaiken rohkeutensa, vaikka pelkääkin koiria. Hän lupaa vapauttaa koiran, jos tämä ei pure Anttua. 

Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia (Karisto 2018)

Eikä koira pure. Se on iso, mutta kiltti. Anttu huomaa, että koira voi johdattaa hänet pois metsästä ja seuraa uutta ystäväänsä tutulle metsäpaikalle, jossa Jossu ryntää itkien ja nauraen koiran luo. Koira on näet Jossun koira, joka pääsi tältä karkuun. 

- Minä otin Leon salaa mukaan. Se on aivan liian iso ja voimakas minun kuljetettavaksi, Jossu tunnustaa Antulle, jolle Jossu nyt on hurjan kiitollinen. Ja niin käy, että Anttu hyväksytään Jossun porukkaan, hänestä tulee neljäs muskelisoturi, joka on osoittanut ennen kaikkea itselleen, että hänessä on paljon rohkeutta ja uskallusta vaikka mihin!

Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia (Karisto 2018)

Neljä muskelisoturia -kirjan kuvituksen on tehnyt Terese Bast. Kirja pääsi Kariston rohkeus-aiheisessa kirjoituskilpailussa finaalipaikalle asti. Nyt tämä lämminhenkinen ja toivon mukaan myös lukijoiden silmiä avaava, ennakkoluulottomuuden ja tasavertaisuuden puolestapuhuva kuvakirja on ehdolla Runeberg Junior -palkinnon saajaksi

Ehdokkaat valitsi esiraati, johon kuuluivat kulttuuritoimittaja Mia Grönstrand, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, FM Bodil Lund ja Sipoon kirjastopalvelupäällikkö Malin Hollmén. Voittajan valitsevat porvoolaiset päiväkotiryhmät sekä ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat. 

Muut palkintoehdokkat ovat 

  • Tapani Bagge & Carlos Da Cruz: Aavehevosen arvoitus (Karisto)
  • Henna Helmi & Reetta Niemensivu: Tuplapulma, Maria!  (Ice Love -sarja) (Tammi)
  • Merja ja Marvi Jalo & Reetta Niemensivu: Olivia ja Onnentähti, Onnenkepparit 1 (WSOY)
  • Tuula Kallioniemi & Terese Bast: Neljä muskelisoturia (Karisto)
  • Rinna Saramäki & Sami Saramäki: Meren syvyksiin (WSOY)
  • Eva Frantz: Hallonbacken (Schildts&Söderströms)
  • Lena Frölander-Ulf: Pappa, jag och havet (Förlaget)
  • Anna Sarve & Sanna Mander: Prilliga Prinsessboken (Schildts&Söderströms/Kustantamo S&S)
  • Sanna Sofia Vuori & Linda Bondestam: Ägget (Förlaget & Bergs)

Jännittävä taskulamppuseikkailu: Meren syvyyksiin




"Näkemiin pintavedet! Tutkimusalus Langusti lähtee ensimmäiselle matkalleen! Tutkimme meren kartoittamattomat syvyydet: sen aarteet, oudot eläimet ja salaisuudet. Aiomme tuoda pintaan jotain sellaista, mitä kukaan ei ole ennen nähnyt." 

Näin houkuttelevin sanoin alkaa Rinna Saramäen kirjoittama ja Sami Saramäen kuvittama kuvakirja Meren syvyyskiin (WSOY 2018, arvostelukappale), jossa seurataan Langusti-nimisen tutkimusaluksen ja sen miehistön huimaa matkaa meren kaikkein syvimpiin osiin, joihin kukaan ihminen ei ole aiemmin mennyt. Itse asiassa Langustinkaan ei ole tarkoitus lähteä tutkimaan aivan niin syviä vesiä, mutta alus joutuu kesken laskeutumisensa onnettomuuteen, kun sen syvyysperäsin juuttuu jumiin. Niinpä Langusti alkaa holtittomasti vajota.

Rinna ja Sami Saramäki: Meren syvyyksiin (WSOY 2018)

Langusti miehistöineen uppoaa syvemmälle ja syvemmälle, ja vaikka hätä on suuri, eivät miehistön jäsenet (ja lukija) voi olla ihastelematta vastaan tulevia upeita vedenalaisia maisemia ja toinen toistaan kiinnostavampia vedeneläviä. Niiden lisäksi Langusti ohittaa muun muassa uponneita hylkyjä, ällöttävän jätepyörteen ja jopa uponneen kaupungin rauniot. ("Atlantis!", huudahti vanhin lapsistani tässä kohtaa kirjaa.)

Surullin kuva jätepyörteestä
Rinna ja Sami Saramäki: Meren syvyyksiin (WSOY 2018)

Lopulta alus saavuttaa pohjan huimassa 8500 metrin syvyydessä. Miehistö saa huomata, että jopa noin käsittämättömän syvällä elää kokonaisia ekosysteemejä, ja eliöillä on kiinnostavia keinoja selvitä auringonvalottomassa maailmassa. Ymmärrettävästi miehistön jäsenet ovat samaan aikaan ihastuksissaan ja huolissaan, sillä heidän pitää keksiä keino, jolla he pääsisivät takaisin pintaan ennen kuin on liian myöhäistä.... Onneksi he keksivät uhkarohkean ratkaisun, joka kaikeksi onneksi toimii, ja niin alus miehistöineen selviää tukalasta paikasta.

Meren syvyyksiin on kirjoitettu seikkailutarinan muotoon, mutta se sisältää paljon oikeaa tietoa valtameristä ja niiden ekosysteemeistä. Kirja on helppolukuinen ja seikkailuista kiinnostuneiden lasten mieleen. Saramäet ovat tehneet mielenkiintoisen valinnan kerronnan suhteen, sillä tarina etenee lyhyiden puheenvuorojen kautta. Jokaisen kappaleen alussa on kerrottu syvyys metreinä ja miehistön tunnelma emojien avulla. Erityisen jännittäväksi ja todentuntuiseksi seikkailun tekee se, että lukija voi valaista kirjan sivuja niiden takaa taskulapulla, ja silmien eteen paljastuu muun muassa huikeita vedeneläimiä kuin tutkimusaluksen valokeilassa ikään.

Rinna ja Sami Saramäki: Meren syvyyksiin (WSOY 2018)

Tämä kirja oli kuusivuotiaan lapseni mielestä niin hieno, että veimme hänen päiväkotikaverilleen synttärilahjaksi saman kirjan ja oman taskulampun. Ja eilen olin ekaluokkalaisten oppilaideni kanssa kirjastolla kirjavinkkauksessa, jossa tämä kirja herätti heti useamman lapsen kiinnostuksen. Kirjasta tuli lähes tappelu, kun kolme lasta olisi halunnut lainata sen samaan aikaan. Konsepti siis selvästi kiinnostaa noin 5 - 7-vuotiaita lapsia. Nelivuotiaani sen sijaan piti kirjaa hieman tylsähkönä, ehkä erikoisen kerrontatavan vuoksi.

Millainen oli Helsingin Kirjamessujen uusi lastenalue?

Pari viikkoa sitten oli yksi kirjavuoden kohokohdista, kun Helsingissä pidettiin kirjamessut. Itse olin mukana perjantaista sunnuntaihin ja viihdyin erityisesti uudistetulla lastenalueella. Se oli tänä vuonna mukavan iso ja yhtenäinen, selkeä ja viihtyisä. Aivan mahtavaa, että lapsikävijöihin oli panostettu aikaisempia vuosia enemmän!

Kuvasin ja koostin teille videon, jolla muun muassa muutama tuttu hahmo ja kirjantekijä kertoo oman mielipiteensä alueesta. Käyhän kurkkaamassa videolta, miltä uudistetulla lastenalueella näyttää, ketkä kirjoista tutut suosikkihahmot lapsia viihdyttivät ja millaista ohjelmaa lapsille oli tarjolla!

Video löytyy kirjabloggaajien, -tubettajien, -twiittaajien ja -grammaajien uudelle, yhteiselle kanavalta eli Kirjakultilta.


Lastenkirja Minna Canthin uskomattomasta elämästä ja vaikuttavista teoista

Miinu, Minna eli Minna Canth on toistaiseksi ainoa suomalaisnainen, joka on saanut oman liputuspäivän. Minna teki elinaikanaan tinkimätöntä työtä tasa-arvoisan yhteiskunnan puolesta, puhui suoraan mitä ajatteli, kirjoitti kirjoja ja näytelmiä, hoiti miehensä kuoltua sekä kodin, lapset että perustamansa lankakaupan, tahtoi parantaa köyhien asemaa ja kannatti tyttöjen ja naisten yhtäläistä oikeutta koulutukseen. Minna Canth 175 vuotta -juhlavuosi alkoi 19.3.2018, ja juhlinta jatkuu keväälle 2019 asti. Ei siis ihme, että Minnasta kertovia kirjoja on ilmestynyt tänä vuonna ja ilmestyy ensi vuodenkin puolella sekä lapsille että aikusille.



Kirjailija Leena Virtanen ja kuvittaja-kirjailija Sanna Pelliccioni ovat tehneet tänä vuonna julkaistun kuvakirjan Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (Teos 2018, arvostelukappale), joka kertoo Tampereella vuonna 1844 syntyneestä Minna Canthista ja esittelee paitsi hänen tekojaan ja elämäänsä myös kertoo paljon Minnasta henkilönä. Kirjasta on tehty kuvakirja, joka alkaa vuodesta 1888, Kuopion kaupungista, talosta, jonka salongissa istuu nainen varhain aamulla mielipuuhassaan, eli kirjoittamassa. Lukijalle esitetään kysymys: Kuka on tämä toimeliaan näköinen nainen, jolla on pyöreät ystävälliset kasvot? Siitä lähdetään kerimään auki Minnan elämäntarinaa tarinallisessa, mutta hyvin tietopainotteisessa muodossa. Aivan ihastuttavia ovat Minnan omista teksteistä otetut sitaatit, jotka kertovat lukijalle jotain Minnan persoonasta ja tuovat Minnan oman äänen kuuluvaksi.

Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni:
Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
(Teos 2018)

Minna esittäytyy lukijoille tinkimättömänä ja oikeudenmukaisena naisena, joka ei epäile puhua suoraan ja puolustaa oikeaksi katsomiaan asioita. Hän tahtoi muuttaa maailmaa ja teki todella paljon työtä sen eteen. Sen lisäksi Minna rakasti seurustelua erilaisten ihmisten kanssa, kutsui ystäviä salonkiinsa keskustelemaan ja pelaamaan korttia.

Minna oli siitä onnekas 1800-luvulla elänyt nainen, että hän syntyi kotiin, jossa Minnan eli Miinun isä kannusti tytärtään opintojen pariin yhtä lailla kuin poikia - mikä ei todellakaan ollut tyypillistä tuona aikana. Minna tuli hyväosaisesta perheestä, mutta näki paljon köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta ja päätti tehdä asialle jotain. Kasvettuaan hän opiskeli Jyväskylässä ja tapasi siellä myös tulevan aviomiehensä, jonka sitten menetti tämän menehdyttyä Minnan odottaessa pariskunnan seitsemättä lasta. Vaikka Minna oli surun murtama, hän ei lannistunut tai lakannut tekemästä työtä sekä kotona että kodin ulkopuolella paremman yhteiskunnan hyväksi.

Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni: 
Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
(Teos 2018)

Minna Canth on nainen, jonka nimen me kaikki varmasti olemme kuulleet, sillä tosiaan, liputetaanhan 19.3. Minna Canthin ja tasa-arvon kunniaksi. Kuitenkaan kovin moni ei ehkä ymmärrä, mikä merkitys Minnalla on ollut köyhien ja naisten aseman parantamisessa tai kuinka hyvä esimerkki Minna on kaikille meille vielä tänäkin päivänä. Minna ei pelannyt sanoa ääneen mielipiteitään aikana, jona niitä pidetttiin monesti esivallan vastustamisena, ennenkuulumattomina ja jopa hulluina - tai jos pelkäsikin, teki niin silti!

Välillä arvostelut ajoivat Minnankin epätoivoon.
Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni: 

Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
(Teos 2018)


Keskustelin kirjan kuvittajan Sanna Pelliccionin kanssa kirjasta Helsingin Kirjamessuilla perjantaina 26.10., ja Sanna kertoi havainneensa, että esimerkiksi opettajat viettäisivät kouluissa Minna Canthin päivää kovin mielellään, mutta eivät välttämättä tiedä, miten. Siksi Pelliccioni ja kirjan toinen tekijä Leena Virtanen halusivat tehdä kirjan loppuun pienen juhlaohjeen tai vinkkilistan, jonka ympärille Minna Canthin päivän viettoa voisi kodeissa ja kouluissa rakentaa. Löytyypä kirjan takaa myös Minna Canthin kahvikakun reseptikin!

Pelliccioni kertoi myös, että he halusivat alunperin tehdä radikaalin ratkaisun ja suunnata kirjan kouluikäisille lapsille ja jopa yläkouluikäisille nuorille. Suunnitelma muuttui hieman matkalla, mutta silti kirjan kohderyhmää ovat selkeästi isommat lapset eskari-ikäisistä ylöspäin. Luin itse tämän kirjan oman kuusivuotiaan eskarilaiseni kanssa, eikä hän selvästikään vielä ymmärtänyt kaikkea, mutta sai kyllä kiinni siitä, että Minna oli nainen, joka puolusti niitä, joilla asiat eivät vielä olleet hyvin. Keskustelimme tasa-arvosta ja vähän historiasta. Lapsi mietti ensin, että kirja on hieman tylsä, sillä onhan Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot hieman erilainen, tietokirjamainen kuvakirja. Lopulta lapsi kuitenkin spontaanisti totesi: "Kyllä tämä on kiva kirja."

Sanna Pelliccioni Helsingin Kirjamessuilla vetämässä Kuvittajat Ry:n pisteellä työpajaa

Minä itse voisin hyvin kuvitella lukevani tämän koulussa ihan hyvin vielä vaikka viides- ja kuudesluokkalaisillekin. Eri-ikäiset ymmärtävät kirjasta eri asioita, ja isompien lasten kanssa tämä kuvakirja voisi toimia lähtökohtana tunneilla, joiden teemana olisvat esimerkiksi tasa-arvo ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot on ensimmäinen osa Suomen supernaisia -kirjasarjaa, ja jäänkin kiinnostuneena odottamaan, kenen naisen elämän Pelliccioni ja Virtanen tiivistävät kuvakirjan väliin seuraavaksi.

Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Yksi kotimaisista suosikkifantasiakirjailijoistani on ehdottomasti Maria Turtschaninoff, joka on luonut uskomattoman hienon fantasiamaailman historioineen, kansoineen ja kulttuureineen ja joka osa kirjoittaa kauniisti, mutta turhaan kielellä kikkailematta. Turtschaninoffin kirjat on suomentanut Marja Kyrö, ja ilman muuta myös hänen käännöstyönsä näiden huikeiden fantasikirjojen parissa ansaitsee kiitoksen. Uusin Turtschaninoffin kirjoittama romaani on kolmas osa Punaisen luostarin kronikoita ja nimeltään Maresin voima (Tammi 2018, arvostelukappale kustantajalta). Tämä uusin kirja jatkaa ensimmäisestä osasta tutun Maresin tarinaa ja sivuaa myös kummassakin edellisessä kirjassa tutuksi tulleen Punaisen luostarin elämää.



Maresin voima on itseasiassa kirjekokoelma Maresin Punaiseen luostariin lähettämistä kirjeistä, joissa hän kertoo elämästään vanhassa kotimaassaan Rovasissa. Maresi on nimittäin jättänyt Punaisen luostarin ja sen sisaret taakseen ja palannut kotimaahansa opettaakseen tyttöjä lukemaan. Hän haluaa tarjota heille tietoa, oppia ja mahdollisuuden nähdä elämässään muitakin vaihtoehtoja kuin oppimattoman kotiäidin elämän.

Elämä Maresin kotikylässä on kovaa ja huolien täyttämää. Ihmiset viljelevät maata ja yrittävät selvitä emämaan kuninkaan ja hänen käskynhaltijanaan toimivan Nadórin asettamista ankarista veroista. Nälkätalvet ja ankara verotus aiheuttavat nälänhätää, ja ihmisiä on joutunut jättämään kotinsa ja jopa menehtynyt huonon toimeentulon takia. Maresi kärsii suuresti myös yksinäisyydestä ja tunteesta, ettei kuulu enää joukkoon. Jopa hänen oma äitinsä tuntuu vierastavan tytärtään, eikä kukaan halua lähettää lapsiaan Maresin kouluun.

Kaikkien muiden tavoin Maresikin alkaa nopeasti pelätä ankaria veroja kantavaa Nadória ja tämän julmia sotilaita. Hän joutuu todistamaan, miten eräs hänen rakkaista lapsuudenystävistään raiskataan ja kuinka sotilaat ovat vähällä ajaa hänen koko kyläyhteisönsä taivasalle. Näiden kärsimysten rinnalla Maresin haaveet koulutalon pystyttämisestä alkavat tuntua turhilta ja hän kokee siitä varsin suurta syyllisyyttä. Voi olla, että koko hanke jäisikin vain aikomuksesi, jos eräs vähäpuheinen puunkaataja ei sitkeästi toimisi Maresin suunnitelmien puolustajana ja hänen hiljaisena tukijanaan.

Kuukausien kuluessa Maresi oppii hiljalleen taas ymmärtämään oman voimansa, Jumalattaren voiman ja oman merkityksensä tuon voiman kanavoijana. Hän tutustuu Jumalattaren kaikkiin ilmenemismuotoihin - myös Neitoon ja Äitiin, vaikka on aiemmin ajatellut olevansa vain Akan oma. Maresi kasvaa ja ymmärtää, ettei ainoa tärkeä oppi ole saavutettavissa vain Punaisessa luostarissa eivätkä kaikki miehet ole sellaisia raakalaisia kuin hän on oppinut Punaisessa luostarissa uskomaan. Maresi käsittää tarvitsevansa koko kansansa apua lopullisessa taistelussa, jossa Rovasin ihmiset nousevat Maresin esimerkin turvin Nadória vastaan.

Kaikesta tästä Maresi siis kirjoittaa Punaiseen luostariin jääneille ystävilleen ja opettajilleen. Maresin voima onkin paitsi kertomus Rovasin vapautumisesta myös nuoren tytön kasvutarina, jossa Maresin aluksi niin mustavalkoiseen maailmankuvaan tulee uusia sävyjä. Hän kirjoittaa itsekin olleensa hölmö ja tietämätön esimerkiksi väheksyessään oman äitinsä tietoja, vaikka oppiakin on niin monenlaista ja äidillä paljon hiljaista viisautta. Ehkä suurimman oivalluksensa Maresi kokee ymmärtäessään, että koulutuksen ja tiedon tulee kuulua kaikille ihmisen sukupuoleen katsomatta. Rovasissa miehet ja naiset ovat hyvin tasa-arvoisia, vaikka työnjako onkin aika perinteinen.

Perinteinen on myös se sana, jolla kuvailisin Maresin voimaa fantasiakirjana. Se ei suinkaan ole huono asia, sillä ei perinteissä ja perinteikkyydessä ole mielestäni mitään huonoa. Tarkoitan sillä sitä, kirjassa on aika paljon perinteiseen fantasiakirjallisuuteen kuuuluvia elementtejä. Esimerkiksi Maresin elämä talonpoikaisyhteisössä tuntuu hyvin tutulta, jotenkin keskiaikaiselta. Tuttua on myös asetelma, jossa yhtä kansaa tai kylää sorretaan ja sankarin/ sankarittaren täytyy nousta puolustamaan heikompien oikeuksia, vaikkei aluksi sitä uskaltaisikaan tehdä. Myös rakkauden ja itsensä löytäminen kuuluvat fantasiakirjallisuuteen. Kuitenkin totean edelleen, että pidän perinteisestä fantasiakirjallisuudesta ja ehdottomasti pidän fantasiakirjallisuudesta, jossa sankarin rooli on naispuolisella päähenkilöllä mutta jossa tämä tarvitsee myös muiden apua kuten on laita Maresin voiman kohdalla.

Kirjan parhaita kohtia olivatkin ne (hieman mahtipontiset) kohdat, jossa koko kansa teki työtä yhdessä, tuki Maresia sekä fyysisesti että henkisesti. Maresin ja toisaalta myös kaikkien ihmisten yhteinen voima suorastaan tihkui noilta sivuilta ja sai silmäkulmani kostumaan ja ihokarvat nousemaan pystyyn. Aivan yhtä huima lukukokemus tämä e kuitenkaan mielestäni ollut kuin eräät Turtschaninoffin aiemmista romaaneista, mutta etenkin kirjan puolivälin jälkeen minun oli vaikea laskea kirjaa käsistäni ja lopettaa lukemista esimerkiksi ruuanlaiton tai ulkoilujen ajaksi. Olenkin hyvilläni, sillä uskon ja toivon, että Turtschaninoff jatkaa kirjoittamista tämän luomansa maailman kansoista ja ihmisistä, ja esimerkiksi Maresin äidin aiemmat elämän vaiheet jäivät salaisuuksiksi, joista lukisin mieluusti lisää...

Mielikuvitusleikkejä lastenkirjassa (Siri ja erämaan kutsu)

Leea Simolan kuvittamat ja kirjoittamat Siristä ja Siinasta kertovat lastenkirjat ja -tarinat ovat olleet perheemme lasten mieleen (kts. täältä ja täältä), joten en yllättynyt, kun he ilahtuivat kovasti saatuaan postista Myllylahdelta yllätyspaketin, josta paljastui uusin Siri-kirja. Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018) jatkaa samalla riemastuttavalla mielikuvitusleikkilinjalla, joka oli minun mieleeni jo ensimmäisen kirjan kohdalla.



Tässä uusimmassa kirjassa siskokset Siri ja Siina ovat saaneet vanhemmiltaan luvan yöpyä kotipihalla teltassa. Retkeä varten pitää pakata valtava määrä tavaraa - ainakin ruokaa esimerkiksi iltapaltarvikkeet, aamupalatarvikkeet, eväät, varaeväät, salaeväät, yöeväät... Meidän lapsemme muuten tykkäävät näistä Siri-kirjoille ominaisista kiellellä hulluttelevista listoista! 

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Tyttöjen mielikuvituksessa kotipiha muuttuu suureksi erämaaksi, kahluuallas erämaajärveksi ja perheen Nakki-koira suureksi mustaksi karhuksi. Kirjaa lukevien lasten on helppo päästä osaksi tyttöjen leikkiä, sillä Simola kirjoittaa hauskasti ja noh, leikkisästi:

- Eväitä täytyy säästää, kun nää olisi nyt eksyneitä, Siina sanoo. - Joo, vaikka että nää olisi ihan keskellä erämaata eikä löytäisi tietä kotiin! Pitää pärjätä luonnon antimilla! minä sanon.

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)
Erämaaelämä ei tietenkään olisi kunnon erämaaelämää ilman villieläinten kohtaamisia, ja tytötkin joutuvat villisikojen piirittämiksi. Onneksi he ovat aiemmin päivällä tehneet pedonkarkotuslientä, jonka punasilmäiset pedot ahmivat suihinsa ja jättävät lopulta urheat eränkävijäsiskokset sekä heidän lemmiksinä rauhaan. 

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Tämä kohta on kuvakirjassa aika jännittävä, sillä villisiat näyttävät hurjilta ja tilanne vaikuttaa aika aidolta. Kaikki päättyy kuitenkin hyvin, ja retkeilijät saavat ihailla öistä metsää ja Peräerämaan takana nousevaa kuuta.

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Suuret odotukset Kirjamessujen lastenalueen suhteen (sis. Kirjamessulippuarvonta)

Helsingin Kirjamessut kertoo kehittäneensä yhdessä lastenkulttuuritoimijoiden kanssa lasten aluetta viihtyisämmäksi, toiminnallisemmaksi ja lapsilähtöisemmäksi, mikä tietysti ilahduttaa minua ja varmasti muita lastenkirjallisuuden parissa työskenteleviä, lasten vanhempia, opettajia ja erityisesti lapsia itsejään hyvin suuresti. Viime messujen jälkeen moni kritisoi lasten aluetta epäviihtyisäksi ja toimimattomatksi (lue oma juttuni täältä), joten odotukset tämän uudistuksen jälkeen ovat nyt korkealla!



Lasten aluetta suunniteltaessa on nyt huomioitu erityisesti lasten viihtyminen, sinne on tuotu Skidi-kirjastobussi, kuvittajien Lehtima, Muumi-mökki, Kirjakiska ja Mehukiska. Bussissa voi hankkia oman kirjastokortin ja tutustua kirjastopalveluihin. Bussin ulkopuolella puolestaan pääsee lukemaan kirjoja vaikkapa lukutableteilta. Kuvittajat Ry:n ylläpitämässä lehtimajassa kävijät saavat ihastella lastenkirjakuvituksia ja tekemään omaa taidetta. Muumi-mökissä järjestetään satutunteja ja väritystehtäviä.

Lasten alueen lavoilla on paljon lapsille suunnattuja esityksiä sekä osallistavaa ja toiminnalllista ohjelmaa. Lastenkirjallisuuskeskustelut ja lastenkirjailijoiden haastattelut ovat nyt muilla lavoilla. Kumpulaksi ja Toukolaksi nimetyillä lavoilla esiintyvät muun muassa Muumit, Tanhupallo, Kikattava Kakkiainen ja Ti-ti Nalle. Myös Pikku Kakkonen on mukana messuilla samoin lukukoira Börje. Lastenalueen ohjelman voit katsoa vaikka tästä linkistä. Koko messujen ohjelman näet täältä.

Lastenkirjakeskusteluista odotan itse eniten seuraavia:

Torstai:

  • Tämä on kirja meistä - yhteiskunnallisesti kantaa ottava lastenkrijallisuus (klo 11.30-12.00 Toukola)


Perjantai:

  • Tiedetori: Tietokirjavinkkejä nuorille ja opetukseen (klo 10.30-11.00 Kumpula)
  • Lukemaan opetteleminen - Miten herättää lukuinto? (11.00-11.30 Töölö)
  • Lasten oikeudet lastenkirjallisuudessa (klo 15.-15.30 Hakaniemi)
  • Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa (18.30-19.00 Kallio)

Lauantai:
  • Saari (11.00-11.30 Kallio)
  • Suomalaisten tyttöjen sankaritarinoita (11.30-12.00 Senaatintori)
  • Tunnetaidot perheessä ( 14.30-15.00 Esplanadi)
  • Miten kasvattaa tulevaisuuden lapsi (15.30-16.00 Esplanadi)
  • Lasten ilmastokeskustelu (17.00-17.30 Hakaniemi)

Sunnuntai:

  • Minä Mauri Kunnas (10.30-11.00 Senaatintori)
  • Tuhatkuolevan kirous (13.30-14.00 Kallio)
  • Elias (14.00-14.30 Kallio)

Näiden lisäksi tarjolla on vaikka kuinka monta kivaa ohjelmanumeroa, haastattelua ja keskustelua, joihin olisi tarkoitus ehtiä. Voipi olla, että ylläolevistakin jotain jää näkemättä, mutta onhan se hyvä olla tavoitteita, eikö?

Nyt voit voittaa yhden lipun Helsingissä 25.10.-28.10.2018 järjestettäville Kirjamessuille. Olet mukana arvonnassa, kun kerrot kommentoimalla tähän postaukseen tai blogin Facebookin arvontapostaukseen, mitä odotat eniten Helsingin Kirjamessuilta.  Suoritan arvonnan kaikkien 22.10.18 klo 23.50 vastanneiden kesken.