Minä olen aina halunnut, että omat lapseni oppivat ymmärtämään, mistä ruokaa saadaan ja mistä se tulee kauppojen hyllyille tai lasten lautasille. Meidän perheemme on sekasyöjäperhe, mutta olen sitä mieltä, että lastenkin kuuluu tietää, mitä liha on ja mistä se tulee. Emme kuitenkaan kauhistele alle kouluikäsiten lasten kuullen tuotantoeläinten kurjia olosuhteita tai vastaavaa, mutta kerromme asiallisesti, mitä tarkoittaa, että syödään nautaa, broileria jne. Olemme myös mahdollisuuksien mukaan käyneet lasten kanssa marjastamassa ja viljelleet itse tomaatteja, herneitä ja yrttejä.
Toivon, että lapseni oppivat arvostamaan tuoreitä, hyviä raaka-aineita, ja ymmärtävät, että ruoka ei putkahda lautaselle tyhjästä. Siksi innostuinkin Katariina Vuoren ja Jarkko Kääriäisen - kahden villiyrteistä ja lähiruuasta kiinnostuneen kirjailijan, ruuanlaittajan ja pienten lasten vanhemman* - yhdessä kirjoittamasta keittokirjassa, jossa reseptit yhdistyvät ruokatietouteen. Kirjan on nimeltään Mukulat maalla - Lasten ruokaretki (Docendo 2017, arvostelukappale kustantajalta), ja sen kattava ajatus on kulkea mukuloiden kanssa ruuan alkulähteille. Kirjassa vieraillaan liha- ja maitokarjatilalla, viljamyllyssä, mehiläisfarmilla ja siipikarjatilalla. Mukulat käyvät myös kalastamassa, tutustuvat mukulamarkkinoihin ja tekevät luontoretken. Jokainen näistä retkistä muodostaa oman lukunsa, jossa ensin esitellään kyseinen tila tai retkikohde ja kerrotaan, miten ja millaista ruokaa kyseisestä paikasta saa. Lihakarjatilan yhteydessä esitellään esimerkiksi pihattonavetassa asuvia nautoja, ja ihastellaan lampaita ja niiden monikäyttöistä villaa. Koska kirja on tarkoitettu lapsille, on tekstissä tietysti pyritty lapsilähtöisyyteen, ja siellä täällä vieraileekin pieni papu, joka antaa lisätietoja. Paikoin minusta tuntui, että tekstiä olisi voinut hieman tiivistää ja vähän yksinkertaistaa, vaikka kyllä nuo meidän kolme- ja viisivuotiaat lapsemme jaksoivat seurata kirjan tapahtumia, kun niitä heille aina iltapalapöydässä luin.
Jokaisen tieto-osuuden jälkeen on sitten reseptien vuoro, ja kussakin reseptissä pääraaka-aineena on käytetty kyseisessä luvussa esiteltyä ainetta. Esimerkiksi mehiläisfarmi-luvun resepteissä on maukkaanoloisen hunajatoffeen resepti, jota lapseni olisivat heti halunneet testata. Reseptit on merkitty vaikeusasteensa mukaan yhdestä viidellä tähdellä. Yhden tähden reseptit ovat helpompia, mutta kirjailijoiden tavoite on, että lapset ovat aina mukana ruuanlaitossa, joten myös viiden tähden resepteissä on lapsille sopivia ruuanlaittovaiheita. Kirjan alussa on myös hyödyllinen Keittiö - Suomi -sanakirja, jossa selitetään, mitä erilaiset ruuanlaittotermit tarkoittavat ja annetaan vinkkejä erilaisiin työvaiheisiin turvallisuusohjeita unohtamatta.
Minulle itselleni kaikkein vierain kirjan osa-aluista oli villiyrttejä käsittelevä osuus. Minä en ole ikinä poiminut tai käyttänyt villiyrttejä, joten siksi lähdin ensimmäisenä testaamaan niitä käsitteleviä reseptejä. Meidän takapihamme metsässä kasvaa valtavasti nokkosia, ja viime kesänä kirosin, kuinka ne tunkevat kulkuväylille ja polttavat ikävästi, kun vähän horjahtaa polulta. Päätin, että nyt opin suhtautumaan nokkosiin hieman myönteisemmin, ja kävin kirjan neuvoja apuna käyttäen poimimassa niitä ja tein reseptien mukaan nokkossipsejä ja sormivärejä. Sormivärien raaka-aineina käytin nokkosten lisäksi myös mustikoita ja voikukkia. Koska olen tosiaan nokkoskäyttäjänoviisi, olisin kaivannut nokkossipsien reseptiin vielä paria tarkennusta. Nyt esimerkiksi mietin, kauanko nokkosia kuuluu tarkalleen ottaen ryöpä, jotta ne eivät polta syöjäänsä (googletin tämän) ja pitääkö nokkossipsejäkin varten nokkoset ryöpätä vai ei. Päädyin ryöppäämään, mutta ehkä pelkkä uunissakäyttäminenkin olisi poistanut poltinominaisuuden? Lapseni olivat ihan ihmeissään, että teemme ruokaa nokkosista, ja heistä oli hauskaa ja jännittävää päästä maistamaan nokkossipsejä. "Siis miten näsitä tällaisia tuli!?" ihmetteli esikoinen. Ne nokkossipsit, joita emme jaksaneet syödä, jauhoin hienoksi ja leivoin siemenleivän sisään.
Minun tekisi mieleni kovasti myös testata rosvopaistin tekemistä kirjan ohjeella, mutta voi olla, että emme ryhdy kaivamaan niin massiivista kuoppaa, kun sen tekeminen vaatisi. Luulen, että seuraavaksi testaamme juuressipsien ja focaccian reseptejä. Focacciaa tehdessä minun vaan pitää yrittää vaihtaa vehnäjauhot viljattomiin vaihtoehtoihin... Ja ai, että, miten mieleni alkoi tehdä myös savustettuja ahvenia, kun katselin kirjan reseptejä.
On ehdottomasti hyvä juttu, että kirjassa on paljon valokuvia ja monen reseptin kohdalla on kuvattu työvaiheetkin. Se helpottaa ruuanlaittoa, ja on kiva, että kuvissa on paljon lapsia! Kuvat on ottanut Vuori itse. Kuvat on piirtänyt Maiju Marttinen.
*Vuori on koulutuksetaan arkeologi ja fysioterapeutti, ja hän on julkaissut lukuisia muitakin keitto- ja tietokirjoja. Kääriäinen on elintarvikealan ammattilainen, jolla on taustaa muun muassa lähi- ja villiruuan parissa tehdyssä kehittämistyössä.