Lolan suuri salaisuus

Lolan suuri salaisuus ( Otava 2023) on Lola Odusogan kirjoittama ja Saara Obelen kuvittama kuvakirja, jonka päähenkilönä seikkailee Lola-niminen tyttö. Lähes yhtä keskeisessä roolissa on myös Lolan iso tukka, joka osaa puhua Lolalle. Kukaan muu ei kuule tukan puhetta, ja Lola varoitin visusti paljastamasta tukan salaisuutta muille. 

Lola on melko vauhdikas lapsi, joka ainakin tässä tarinassa viihtyy itsekseen ja lähtee äidiltä salaa retkelle. Tukka onneksi kulkee mukana, mutta ajaa Lolaa myös hankaluuksiin: se on villi, takkuuntuun ja sotkeutuu. Lola hätääntyy, että äiti suuttuu ja kaikki on pilalla. Kirjan lopussa Lola kuitenkin ”tekee taas sovinnon” tukkansa kanssa ja ilahtuu myös suuresti löytäessään muotilehdestä itsensä näköisiä malleja. Kaikkein hykerryttävimmältä kuitenkin tuntuu potentiaalinen uusi ihmisystävä, johon Lola törmää. 

Voin kuvitella, että tämä kirja on varmasti tärkeä kaikille pienille lapsille, jotka voivat samastua Lolan hahmoon. Omalle lapselleni tämä oli hieman hupsutteleva tarina karkuteille lähtevästä villikosta, joka lopulta palaa onnellisesti kotiin äidin huomaan. Obelen kuvitus on upeaa, ja erityisen hienosti hän onnistuu kuvaamaan Lolan ison tukan eloisuutta sekä tietynlaista kurittomuutta. Tarinakin on mukava, mutta tekstiä tosin on melko paljon, ja mietin, olisiko sitä voinut paikoin tiivistää.

Herra Pupun suklaatehdas (ja yksi pieni suklaamunaryöstö)

Pääsiäisen kunniaksi esittelyssä tänään muutama vuosi sitten julkaistu kuvakirja Herra pupun tehdas (Kustannus-Mäkelä 2018). Kirjan on kuvittanut ja kirjoittanut Elys Dolan ja suomentanut Raija Rintamäki. 

En tiedä, onko se kuvituksen värikkyys vai tarinaan ujutettu vitsikkyys, mutta joka kerta, kun kuopus bongaa tämän kirjastosta, hän tahtoo lainata tämän. Nyt oli hauska huomata, miten 4.- ja 2.-luokkalaisemmekin jäivät kuuntelemaan, kun luin nuorimmalle. He löysivät kuvituksesta ja kerronnasta sellaisiakin vitsejä, jotka menivät nuorimmalta hieman ohi. Itseänikin huvittaa tämä tarina ahneesta tehtaanjohtajasta, joka kuvittelee ensin voivansa lisätä tuottavuutta työntekijöiden kustannuksella, mutta joka lakkojen seurauksena päättää pärjätä yksin ja joutuu kaulaansa myöten liemeen.

 Lastenkirjamaailmassa tällaiset tapaukset onneksi usein päättyvät hyvin, ja tässäkin ahkerat työläiset saavat paremmat työolot ja pohattapupuli oppii tarttumaan oikealla tavalla hommiin. Ahneudella on kurja loppu, oppinee lukijakin.

Tein tähän kirjaan liittyen oppilaille pakopelityyppisen suklaamunien etsimistehtävän. Siinä Herra Pupun suklaatehtaaseen on murtauduttu, ja lasten pitää selvittää johtolankoja etsimällä, kuka ryöstön teki ja minne hän munat piilotti. 

Jaoin materiaalin täällä: https://www.freeed.com/articles/23964/varastettujen-suklaamunien-tapaus-eli-paasiaismunien-etsimispeli

Epätäydellisen täydellistä: Virtasten joulut

Anneli Kanto ja Noora Katto ovat tehneet yhdessä jo kolmannentoista kuvakirjan villistä Virtasen perheestä. Tässä Virtasten joulut -kirjassa (Karisto 2022, saatu kustantajalta) perhe alkaa joulukuun ensimmäisenä päivänä muistella kaikkia aikaisempia jouluja ja niihin liittyviä kömmähdyksiä. Kerran isä esimerkiksi unohti postittaa joulukortit, äiti piilotti joulutortut niin hyvin, että ne löytyivät vasta pääsiäisenä, piparkakut paloivat uuniin ja perheen pojat myivät tonttulakit. Surullisempi katastrofi oli se, jolloin perheen koira Vertti karkasi, mutta sekin onnettomuus päättyi onneksi hyvin, kun koira saapui kotiin pukin vanavedessä.

Kirjassa näkyy myös ajankohtaisuus, sillä tavallisten joulukömmähdysten - kuten unohtuneiden jouluesityksen sanojen ja hajonneen piparkakkutalon lisäksi - Perhe muistelee myös sitä joulua, kun joulupukki joutui koronan takia vilkuttamaan ikkunan takaa, eikä mummolle ja vaarille saanut mennä. Toisena jouluna joulupukki meinasi myöhästyä ja saapui paikalle taksilla, koska lumettomana jouluna ei voinut tulla porokyydillä.

Lopussa perheen pohdinta kääntyy siihen, tarvitseeko joulun edes olla täydellinen. He tulevat siihen tulokseen, ettei oikeastaan edes tarvitse. Tärkeintä on esimerkiksi joulumieli, uusilla leluilla leikkiminen ja se, että saa olla pyjamassa koko päivän - ja lahjat, kuten Perttu toteaa. Sitäpaitsi kommelluksista voi seurata hyvääkin. Niin kävi sinäkin jouluna, jolloin tonttu oli kirjoittanut Veeran ja Paavon nimet vääriin paketteihin. Onneksi Paavo piti saamastaan ponista ja Veera transformerista. Ei haitannut sekään sekaannus yhtään mitään! Niinhän se tosiaan on, elämään kuuluvat pienet, ja joskus suuremmatkin mokat, mutta niihin on turha takertua. täydellisyyden tavoittelu vaan aiheuttaa stressiä, eikä tuskin tee joulusta sen parempaa. 

Kannon kirjoittamat tekstit ja Katon kuvitus sopivat taas loistavasti yhteen. Hahmot ovat varsin ilmeikkäitä, kuvakulmat ovat monissa kuvissa leikitteleviä ja esimerkiksi hieman vinoja, jolloin niissä on Virtasille tuttua liikettä mukana. Ja toisin kuin aiemmissa sarjan kirjoissa, tässä kirjassa perheen aikuisetkin saavat olla reilusti mukana tapahtumien keskipisteessä.

Mollin joulu

Katri Kirkkopellon luoma sympaattinen hahmo Molli ihmettelee uusimmassa kuvakirjassa Joulua hyvin samaan tapaan kuin Muumit Tove Janssonin novellissa Kuusi. Muumit eivät olleet koskaan viettäneet joulua ja kun ne ryhtyvät muumilaaksolaisten kanssa valmistautumaan joulun tuloon, ne jopa ajattelevat, että Joulu on joku uhkaava, jota pitää lepytellä. Tarinan lopussa Muumit kyllä oppivat nauttimaan aattoillan rauhasta ja yhdessäolosta. Suurin piirtein samoin käy Mollille.

Mollin ystävä Pikku Sisu hätäilee, että joulu on tulossa ja ennen sitä vielä kamalasti tehtävää. Molli tietysti ottaa tämän hyvin kirjaimellisesti, koska ei ole koskaan viettänyt joulua. Sille Joulu on joku henkilö, jota varten pitää laulaa joululauluja, hankkia ja koristella kuusi, tehdä piparkakkutalo ja vaikka mitä muuta vaativaa puuhaa. Ja ennen kaikkea Molli saa kuulla, että jotkut punalakkiset olennot vahtivat, onko se kilti. Vain kiltit otukset saavat lahjoja.

Molli heittäytyy täysillä mukaan jouluvalmisteluihin. Se puunaa talonsa, tekee ja koristelee kuuseen, laulaa joululauluja ja lähettää joulukortteja. Ennen kaikkea Molli yrittää olla tavattoman kiltti, jotta saisi Joululta lahjoja. Molli jopa ryhtyy leipomaan piparkakkutaloa, mikä ei ole ollenkaan helppoa. Kaiken huipuksi taloviritelmä palaa, ja se on Mollille liikaa. Se suuttuu, murisee ja huutaa. Lopuksi Molli on valtavan surullinen ja päättää, että vaikka hän ei nyt itse saisikaan Joululta paketteja, se tekee niitä ystävilleen Sisulle ja Sutulle.

"Molli kuivasi kyyneleet ja päätti, että Sisu ja Suttu ainakin saisivat lahjat. Olivat nämä sitten kilttejä tai eivät."

Lopulta Joulu sitten koittaa, ja Sisu saapuu Mollin luokse juhlimaan. Molli ei vieläkään ymmärrä, ettei joulu ole kukaan henkilö, mutta Joulun sijasta ovesta hypähtelee sisään punalakkinen (Sutun näköinen) ukko. Ukolla on säkissään lahjoja, joista suurin osa on Sutulle. Molli ja Sisukin saavat lahjat ja sitten pukki jatkaa matkaansa. 

Pian pukin lähdettyä Suttukin porhaltaa paikalle ja ystävykset vaihtavat lahjoa. Sen jälkeen ne laulavat Mollin keksimiä joululauluja, leikkivät Sutun lempileikkejä ja syövät Sisun valmistamia herkkuja. Lopulta kaikki ovat väsyneitä ja nukahtavat onnellisena. 

"Molli ajatteli joulua. Se oli ihmeellinen ja salaperäinen.

-Joulu, minä taidan pitää sinusta, Molli kuiskasi.

Mollin joulu -kirjassa käsitellään viehättävästi joulun odotusta ja valmisteluja. Jopa Molliin, joka ei edes tiedä, mikä tai mitä joulu on, tarttuu sen ystävien joulustressi ja -paniikki. Varsinkin Sisu on varsin kuormittunut ennen joulun tuloa. Kuitenkin aaton ihana tunnelma, josta ystävykset saavat nauttia yhdessä, korvaa harmit, ja kiireettömyys vaihtuu yhdessäoloon. Eikä joulu lopulta edes ole kovin vaativa vieras. Ei sitä varten tarvitsisi ehkä puunata ja valmistella niin kovin paljon. Ainakaan ei tarvitse olla koko ajan iloinen ja hilpeä. Lahjoja voi saada, vaikka välillä kiukuttaa ja harmittaa. Molli myös oppii, että hyvä mieli tulee myös siitä, että iloa ja lahoja voi jakaa ystäville.

"Molli huomasi lumessa pienet jalanjäljet.

-Hyvää joulua, tontut! Molli huusi.

-Tervetuloa ensi jouluna uudestaan.

Meri-Karhu tutustuu suomalaiseen jouluaattoon

Mira Malliuksen kuvittamassa ja kirjoittamassa kuvakirjassa Meri-karhun joulu (Into Kustannus 2022, arvostelukappale) tutustutaan suomalaisiin jouluperinteisiin värikkäästi kuvitetun tarinan kautta. Meri-karhu ja sen ystävä Frank-flamingo heräävät talviuniltaa jouluaattona, sillä jokin hirmuisen suuri törmää niiden pesään aikamoisella ryminällä. Ystävyksen huomaavat, että törmääjä on valkopartainen ja punanuttuinen ukko, jolla on kamala kiire, sillä jotkut lapset kuulemma odottavat häntä. Mies kerää törmäyksen voimasta maahan singonneet paketit ja jatkaa tuulispäänä matkaansa.

Hänen mentyään ystävykset huomaavat, että ukolta on jäänyt yksi paketti hangelle. Onneksi paikalle hiihtää hirvi, joka osaa neuvoa, ja kertoo, että punanuttu oli varmasti joulupukki, joka toimittaa läheiseen kylään lahjoja. Koska matkasta jääneessä paketissa lukee "Kaino", päättelevät eläimet, että joku Kaino-niminen lapsi on nyt vaarassa jäädä lahjatta ja siksi, he lähtevät toimittamaan pakettia perille. 

Ihania yksityiskohtia kuvituksessa. Tässä hirvi (josta itselleni tulee jostain syystä mieleen Marja-Liisa Kirvesniemi) hiihtää roosa nauha rinnassaan).

Kun Meri ja Frank etsivät Kainoa, he myös näkevät monia koteja, joissa vietetään joulua. He tulevat kutsutuiksi mukaan muun muassa joulupöytään, saunaan sekä avantoon ja laulaamaan joululauluja. Yhdessä perheessä kerrotaan, että siellä asuvilla seeproilla on tapana viettää joulua vasta joulupäivänä ja kuusen tilalla on sypressi.

"Joulua voi viettää monella eri tavalla", seepra tuumaa.

Frank ja Meri ehtivät kiertää monta taloa ja perhettä, ennen kun Kaino löytyy aivan viime hetkellä, sillä pukki on jo ehtinyt Kainon luo ja ihmettelee, mihin paketti on joutunut. Onneksi Meri-karhu ja flamingo lopulta löytävät heidät ja Kainon joulu on pelastettu!

Malliuksen jouluisen kirjan parasta antia ovat ehdottomasti hänen tekemät suloiset kuvat. On myös hauskaa, että joulun vieton monimuotoisuus tuodaan esiin, vaikka oikeastaan monet perheiden tavoista - seeproja lukuunottamatta - ovat varsin tyypillisiä suomalaisia joulunviettotapoja. Ehkä yksi kerrostalossa asuvista perheistä olisi voinut kertoa Merille ja Frankille, etteivät he vietä joulua lainkaan, mutta toivottaa kaverukset silti vaikka lämpimälle iltateelle. Meillä Suomessakin kun on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta vietä joulua. Eivät kyllä ole aiemmin viettäneet Meri-karhu ja Frank-flamingokaan, koska ovat aina nukkuneet talviunta.

"Ensi vuonna pistetään herätyskello soimaan aatonaattona. Minä en halua enää jättää joulua väliin", Meri-karhu toteaa onnellisena.