Raivostuttaako? eli kuvakirjoja kiukusta

Tunnekasvatus ja tunnetaitokirjat ovat jo useamman vuoden olleet pinnalla lastenkirjallisuudessa. Täälläkin olen esitellyt monia aihepiirin kirjoja, ja nyt on vuorossa kiukkua, raivoa, ärsyyntymistä ja vihaa käsittelevät kirjat Ravi Raivostuu (Kumma-Kustannus 2021, kirj. Tom Percival) ja Joskus minä raivostun (Kustannus-Mäkelä 2022, kirj. Timothy Knapman, kuv. Joe Berger). Molemmat kirjat on suomentanut Raija Rintamäki.



Ravi raivostuu -kirjan päähenkilö on nelilapsisen perheen kuopus Ravi, joka on myös perheen pienin lapsi. Koska hän on pienin, on hän usein myös hitain. Ja koska hän on hitain, hän ei ehdi varata bussissa hyvää istumapaikkaa ja jää jopa kerran ilman jäätelöä, kun se ehtii loppua. Hän ei meinaa ylettyä kiipeilytelineisiin, eikä saa laskea suurista liukumäistä. Se kaikki tietysti kasvattaa Ravin ärtymystä ja kiukkua. Lopulta tunne kasvaa niin suureksi, että Ravi raivostuu



Kun Ravi raivostuu, hän muuttuu tiikeriksi, joka pystyy kaikkeen siihen, mihin Ravi ei. Harmi kyllä raivoava tiikeri on myös riehuva tiikeri, jonka pelottava käytös saa muut perääntymään ja ottamaan Ravi-tiikeriin etäisyyttä. Aika pian Ravi alkaa itse huomata jääneensä yksin ja tuleekin surulliseksi. Hän jopa osaa aivan itse pyytää anteeksi ja muuttuu sovinnon jälkeen takaisin pojaksi. "Eikä hän enää koskaan sen jälkeen muuttunut tiikeriksi." Paitis ihan vähän vain joskus, kun siihen tuli aihetta...



Joskus minä raivostun -kirja on kirjoitettu runomuotoon, ja sen minä-kertoja eli pieni tyttö kertoo, miten hän välillä osaa leikkiä nätisti, jakaa omastaan ja sietää jopa pettymyksiä. Toisinaan epäreilut, tylsät ja kurjat tilanteet saavat hänet kuitenkin raivostumaan. Tunteenpurkaus voi silloin olla kovin voimakas, mikä kuitenkin harmittaa päähenkilöä jälkikäteen. Näissä tilanteissa auttaa syli, hali ja ymmärtävä aikuinen. Tyttö oppii, että raivon tunteen tullessa voi yrittää hillitä sen terävintä kärkeä ja vaikuttaa siihen, millaisina tekoina tunne purkautuu. Päähenkilö yrittää hengitellä ja laskea kymmeneen. Aina sekään ei auta, mutta raivostumisen jälkeen tehdään taas sovinto.



Kummassakin näistä kirjoissa on paljon hyvää. Uskoisin, että moni lukija voi samastua päähenkilöiden harmien aiheisiin. Kukapa ei suuttuisi, jos jäisi aina viimeiseksi, sinua kiusattaisiin tai jäätelö tippuisi maahan? Aivan varmasti jokainen on myös joskua raivostunut niin, että on tullut karjuttua ja ärjyttyä tiikerin lailla. Ravi raivostuu -kirja havainnollistaa hyvin sen, että äryjyminen ja riehuminen kuitenkin saattaa karkottaa muita. Molemmissa kirjoissa korostetaan myös sovinnon ja anteeksi pyytämisen merkitystä. Pidin hieman enemmän Joskus minä raivostun -kirjan loppuratkaisussa siitä, että päähenkilölapsi tarvitsi ja sai tunteensa hallitsemiseen apua aikuiselta. Lapset usein tarvitsevat näin voimakkaiden tunteiden "voittamiseen" apua. Raivon ja vihan tunteet voivat olla todella voimakkaita, mutta kuuluvat kuitenkin tavallisten tunteiden joukkoon. Molemmissa kirjoissa lapset päättävät, etteivät enää raivostu, mutta eipä sitä kukaan voi välttääkään. Omaa reaktiotaan voi toki oppia hillitsemään.



Knapmanin ja Percivalin kuvitukset sopivat hyvin tarinoihin. Raivon tullessa kuvat muuttuvat dramaattisiksi, suuriksi lähikuviksi. Ravi-tiikerin ympärillä kipinöi ja salamoi punahehkuisesti, mutta muu ympäristö on silloin hyvin harmaata. 

Kolmasluokkalaisen kaksi kirjasuositusta: Pallo on pyöreä, Niki Dundee ja Ryhmä Error - Kirsitäjä

Luin Pallo on pyöreä Niki Dundee -kirjan jonka on kirjoittanut Hanna Kökkö (Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta). Sen päähenkilö Niki joka muutti juuri santakylään äidin kanssa. Siellä muut lapset aikuiset ja jopa rehtori joka on ollut maailman luokan maalivahti puhuvat pelkästä jalkapallosta. Niki ei saa kavereita ja häntä kiusataan koulussa, koska hän ei pelaa jalkapalloa. Niki alkaa pelata jalkapalloa ettei häntä kiusattaisi. Kunnes äiti paljastaa salaisuuden Nikin isästä. Niki lähtee Englantiin oppimaan jalkapalloa. Mutta sieläkään kaikki ei mene ihan putkeen...

Suosittelen kirjaa alakoululaisille jalkapallofaneille jotka ovat jo parempia lukijoita.


...........................................................

Toinen kirja jonka luin on Ryhmä Error - Kiristäjä (Otava 2022, saatu kustantajalta)jonka kirjailia on Anu Ojala. Sen päähenkilöt ovat Sara, Lilja, Aamos ja Riku. Sara näyttää Aamokselle hänen tekemää dronia . Dronen kaiuttimen kautta he kuulevat Liljan isoveljen Nooan puhuvan tyttöystävänsä Marin kanssa huumeistakaupasta. Ryhmä Error rupeaa selvittämään mistä on kyse. Jotta salaisuus selviäisi he käyttävät teknologiaa rohkeutta ja oveluutta.

Kirja oli kiinnostava mukaansatempaava ja jopa vähän jännittävävä. Suosittelen tätä kirjaa 4.-6.-luokkalaisille Dekkari kirjojen ystäville.

Kivalan etsivät - jäätelökioskin arvoitus: Toiminnalinen salapoliisitehtävä opetukseen

Suunnittelin Johanna Tuomolan kirjoittamaan Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus -kirjaan (Myllylahti 2021) liittyvän salapoliisitehtävän, jonka nyt toteutamme 1.-3.-luokkalaisten oppilaiden ja heidän vanhempiensa yhteisenä lukupiirinä, mutta jota voin hyödyntää myös neljäsluokkalaisten oppilaideni kanssa kevään aikana, jos ehdin. Esittelen tässä aluksi tuon lukupiirin sekä siihen liittyvän salapoliisitehtävän, mutta kerron lopuksi myös lyhyesti, miten käsittelisin tätä oman luokkani kanssa.

Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus on lyhyt, lastendekkarisarjan ensimmäinen osa. Kirjan piti olla kohtalaisen lyhyt, jotta kaikki vanhemmat ja lapset ehtivät lukea tämän yhdessä määräajan sisällä. Lisäksi tahdoin, että kirja on osa jotain sarjaa, jotta halukkaat voivat myöhemmin lukea sarjan muut osat. Kirjan tapahtuvat sijoittuvat Kivalan kaupunkiin, ja sen päähenkilöt ovat kaverukset Matti ja Lumi. Lapset iloitsevat siitä, että Satamatorille ilmestyy jäätelökioski, mutta he eivät ehdi ostaa yhtäkään jäätelöä, kun kuulevat, että joko sabotoi kioskin toimintaa erilasin ilkein keinoin. Kioskin omistaja syyttää aluksi nuorta myyjätyttöä, mutta sitten näyttää siltä, että tihutöiden takana on joku toinen. Matti ja Lumi päättävät selvittää, kuka on syyllinen.


Aluksi
Kirjaan kehittelemäni, pakopelimäinen salapoliisitehtävä liittyy juuri tähän syyllisen löytämiseen. Ensin jaoin kaikille koulumme 1.-3.-luokkalaisille oppilaille kutsut, joissa mainostan lukupiiriä eli houkuttelen heitä selvittämään jäätelökioskia koskevan rikoksen kirjaa lukemalla ja jännittäviä tehtäviä tekemällä. Kutsun vastaanotetuaan halukkaat 1.-3.-luokan oppilaat saivat ilmoittautua mukaan vanhemman ja oppilaan lukupiiriin. Lukupiirissä Kivalan etsivät -kirjaa luetaan kotona yhdessä huoltajan kanssa, ja se pitää lukea sivulle 44 asti ennen lukupiirin kokoontumista. Kirjaa ei kuitenkaan saa lukea yhtään 
pidemmälle.



Salapoliisitehtävän kulku
Oppilaiden ja heidän vanhempiensa lukupiiri kokoontui koulullamme 21.4. illalla, ja silloin koulun tietokeskukseen ja sen viereiseen luokkaan lavastettiin pieni Kivalan kaupunki. Ensimmäinen tehtäväpiste oli ”poliisiasema”, jossa toimin poliisin roolissa ja pyysin oppilailta apua rikollisen löytämiseen. Taululla oli kuvat epäillyistä, ja esittelin vielä kerran ääneen ongelman ja epäillyt. Sen jälkeen jaoin oppilaat ja heidän vanhempansa ryhmiin, jotka lähtivät etsimään rikollista tehtäviä ratkomalla.


Kirjan kuvituksen on tehnyt Satu Kontinen.



Ensimmäisessä tehtävässä kerroin, että rosvolta on jäänyt rikospaikalle Kivalan kartta ja siihen kirjattu koodaustehtävä (matematiikan kirjasta tuttu: 1 eteen, 2 vas., 3 eteen jne. -tehtävä, jossa edetään karttaruudukossa maaliin asti). Tehtävän ratkaisemalla oppilaat löysivät kartasta oikean ruudun eli kohteen sekä ruudun koordinaatit (esim. D23). Kohde oli Kivalan kirjasto ja koordinaatti kertoi, minkä kirjan pitää ottaa hyllystä ja minkä sivun kirjasta avata. Jokaisen ryhmän kartta vei heidät kirjastoon, mutta koordinaatit olivat kaikilla eri.





Oppilaat painoivat koordinaatin mieleensä ja menevät Kivalan kirjastoon, eli tietokeskukseen tuodun kirjahyllyn luo. Hyllyssä oli monia erilaisia lastendekkareita, joiden selkiin oli kirjattu aakkosia. Jos oppilasryhmä sai karttatehtävästä koordinaatin D23, ottivat he hyllystä kirjan, jonka selkämyksessä on D, ja avasivat sen sivulta 23. Kirjan välissä oli tuolla sivulla rosvon jättämä salakirjoituslappu. Ratkaisemalla salakirjoituksen oppilaat saivat selville, että rosvo oli seuraavksi mennyt Kivalan kioskille sekä hänen lämpijäätelölaatunsa. Jokaisen ryhmän salakirjoitustehtävä johdatti heidät kioskille, mutta jäätelölaadut olivat eri.



Seuraavaksi siis mentiin jätskikioskille (viereisessä luokassa oleva hylly, jossa on erilaisia ”jäätelöpaketteja”), valittiin hyllystä salakirjoitustehtävästä paljastunut jäätelömaku, avattiin jäätelöpaketti, ja sen sisältä löytyi rosvoon liittyvä vihjesana eli johtolanka (esim. parrakas). Kaikki ryhmät saivat 1-2 vihjesanaa, sillä lopuksi ryhmät kokoontuvat yhteen epäiltyjen kuvien luokse, tutkivat epäiltyjen kuvia, yhdistävät vihjesanansa ja totesivat, että se epäilty, jonka kohdalle kertyi eniten vihjesanoja eli johtolankoja oli syyllinen. Lopuksi kirja luettiin yhdessä loppuun.
Lopuksi oli tarkoitus vinkata sarjan muista kirjoista, mutta emme saaneet niitä tarpeeksi Kivalan kirjastoon, jotta olisimme voineet lainata niitä tarpeeksi halukkaille. Olisi myös ollut mahtavaa, jos osallistujille olisi voinut tarjota jäätelöt. Tämän tajusin mukana olleen kollegani kanssa vasta kirjaa loppuun lukiessamme, kun Lumi ja Matti saavat palkkioksi onnistuneesta salapoliisityöstään jäätelöt. Noh, ensi kerralla sitten...




Kirjan käsitteleminen neljäsluokkalaisten oppilaideni kanssa
Mikäli käyttäisin Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus -kirjaan neljäsluokkalaisten oppilaitteni kanssa, toisin aluksi luokkaan säkin tai laukun, jossa olisi rosvoon liittyvää esineistöä (esim. sorkkarauta, kartta, avain, köysi, naamio yms.). Oppilaat saisivat pohtia, kenelle esineet kuuluvat, jonka jälkeen he saisivat tehdä pienen luovan kirjoittamisen tehtävän: rosvon muistilistan. 

Sen jälkeen esittelisin kirjan oppilaille ja selittäisin, että kirjaa luetaan aina tietty sivumäärä viikossa ja yhdellä äidinkielen tunnilla kokoonnumme lukupiireihin, joissa esitellään toisille tehtäviä, joita oppilaat ovat tehneet kotona kirjaan liittyen. Tehtävät jakaisin jokaiselle jakson alussa vihkosen muodossa, mutta voisimme tehdä myös muita kirjaan liittyviä tehtäviä lukupiirien kokoontumiskerroilla ja muillakin äidinkielen tunneilla. Kun oppilaat olisivat lukeneet kirjaa sivulle 44 asti, toteuttaisin myös heidän kanssaan tuon saman salapoliisitehtävän kuin oppilaiden ja vanhempien lukupiirissä (yksi ryhmä saisi lähteä ratkomaan sitä aina muiden odottaessa luokassa jonkun tehtävän parissa, jotta ei tulisi ruuhkaa). Lopuksi lukisin kirjan ääneen loppuun luokassa ja vinkkaisin myös sarjan seuraavasta osasta. Toisin luokkaan myös ”Kivalan kirjaston” hyllyssä olleet lastendekkarit, joista oppilaat saisivat lainata itselleen lisää luettavaa.

Tehtävävihkoon pyrkisin tekemään mahdollisimman erilaisia tehtäviä, joiden tekemistä mallintaisin myös oppitunneilla. Sopivia olisivat esimerkiksi uutisen kirjoittaminen tihutöistä, lempijäätelöruno ja jäätelökioskin mainoksen tekeminen, sillä erilaisiin tekstilajeihin tutustuminen ja niiden kirjoittaminen ovat opetussuunnitelmassa tavoitteina. Toisaalta neljäsluokkalaisilla opetussuunnitelmassa kielitiedon tavoitteena on myös sanaluokkiin tutustuminen, joten aivan yhtä hyvin voisin tehdä tehtäviä, joissa oppilaiden pitäisi esimerkiksi poimia kirjasta vaikka viisi verbiä, substantiivia jne. Koska oppilaat harjoittelevat aina myös luetun ymmärtämisen strategioita kirjoja lukiessaan, voisi tehtävävihossa olla myös sanaston laajentamiseen, ennustamiseen, kysymysten tekemiseen, tiivistämiseen ja tulkintojen tekemiseen liittyviä tehtäviä. 

Kirjan käsittelemistä voisi myös jatkaa niin, että tarinan vaiheet sijoitettaisiin yhdessä juonikaavioon. Juoni ”pilkottaisiin paloiksi” ja jokainen ryhmä saisi työstettäväkseen yhden kohtauksen, josta he tekisivät animaation. Animaatiot yhdistettäisiin yhdeksi teokseksi. Tällainen animaatio on koulussani toteutettukin muuta vuosi sitten.



Hurja jengi -kirjasarja ja elokuva motivoivat lukemaan

Olen omien lasteni kohdalla todennut moneen otteeseen, että vaikka he kuinka nauttivat tarinoiden kuuntelemisesta, itsenäinen lukeminen takkuaa aika ajoin. Varsinkin silloin, kun lukutaito ei vielä ole kovin sujuvaa, on tietysti raskastakin lukea kokonainen kirja, joten ymmärrettävästikin lukeminen ei välttämättä ole ykköstekemistä. 

Onkin tärkeää, että vanhempi tarjoaa lapselle luettavaksi häntä kiinnostavaa ja sopivan tasoista kirjallisuutta. Liian vaikean kirjan lukeminen on yhtä raskasta ja mahdotonta kuin maratonin juokseminen heti juoksuharrastuksen alussa. Ja vaikka aikuinen onnistuisikin tarjoamaan lapselle juuri oikeanlaista luettavaa, ei lukeminen siltikään välttämättä motivoi lasta, mikä on valitettava tosiasia. Sitä vastaan voi kuitenkin yrittää taistella...

Meilläkin on kannustettu ja suorastaan lahjottu lapsiamme lukemaan erilaisin palkkiosysteemein. Heille on muun muassa luvattu tietty määrä lisää peliminuutteja lukuminuutteja vastaan, tarroja (tietty määrä kerättynä = jotain kivaa tekemistä) ja aina välillä jopa muutama euro, jos lapsi on lukenut kirjan, joka ei oikeastaan tunnu hänestä kiinnostavalta, mutta joka itsestäni on erityisesti lukemisen arvoinen. 





Nyt keksin mielestäni loistavan kannustimen ekaluokkalaisemme lukumotivaatiota lisäämään ja ylläpitämään. Aaron Blabeyn mustavalkoisista Hurja jengi -sarjakuvista on nimittäin tehty elokuva, joka pyörii parhaillaan elokuvateatterissa. Esikoiseni luki aikoinaan kyseisiä kirjoja, ja jo silloin hänen pikkuveljensä selaili noita kirjoja kiinnostuneena. Nyt sain kustantajalta sarjan uusimman osan Hurja jengi - Kosminen kaasupommi (Into kustannus 2022, suom. Annukka Kolehmainen) ja lisäksi lainasin kirjastosta kaikki hyllyssä olevat Hurja jengi -kirjat ja kannoin ne ekaluokkalaiselleni. Lupasin, että jahka hän on lukenut ne kaikki, menemme yhdessä katsomaan Hurja jengi -elokuvan. Aika monesti elokuva voikin olla innoittaja sen taustalla olevan kirjan tai peräti kirjasarjan lukemiseen.





Tämä houkutin tuntui tepsivän, ja lapseni luki sarjan uusimman osan todella nopeasti (juu, hän aloitti takaperoisesti vikasta osasta, koska en vielä ollut ehtinyt hakea ensimmäistä osaa kirjastosta). Hän kehui sitä kovasti ja käski minunkin lukea. Kun kyselin juonesta, hän myös osasi kertoa siitä hyvin tarkasti. Tässä erittäin humoristisessa kirjassa tri Marmeladi-niminen paha keksijämarsu on asettanut zombaattoriaseen kuuhun, ja Hurja jengi lähtee pelastamaan maata varmalta tuholta. Vauhdikasta toimintaa on höystetty runsaalla pieru- ja kakkahuumorilla. Kirjassa on 140 sivua, ja kuvat ja testit sopivan isoja niin, että luettavaa ei ole mahdottoman paljon. Ja mikä parasta, kirja loppuu varsinaiseen cliffhangeriin, joka saa jo odottamaan sarjan seuraavaa osaa. Sitä odotellessa lapseni on nyt lukenut myös sarjan ensimmäisen osan ja aloittanut toista. Aivan pian saankin toivottavasti siis lunastaa lupaukseni ja viedä lapseni elokuviin!




Pysäyttävä sarjakuvakirja: Tšernobylin koirat

Johanna Aulénin sarjakuvakirja Tšernobylin koirat (WSOY 2022, saatu kustantajalta) on kyllä surullista ja hyvin ajatuksia herättävää luettavaa. Kirjassa esittellään Tšernobylin suljetun vyöhykkeen nykyistä tilannetta, käydään läpi ydinonnettomuuden syntymissyitä, alueen evakuoimista ja tilanteen "korjausyrityksiä". Aulén tarkastelee kirjassaan erityisesti Tšernobyliin jääneiden koirien selviytymistä, tai oikeastaan tarina etenee ajoittain niiden kautta.


Tarinan kertoja on ukrainalainen Volodymyr Olijynyk, joka on aikanaan toiminut onnettomuuden jälkeen raivaajana ja työskentelee nykyään suljetulla vyöhykkeellä retkioppaana. Hänen mukanaan on joukko ihmisiä, jotka tahtovat tutustua alueeseen ja kuulla sen historiasta. Olijynik kertoo, miten räjähdyksen tapahduttua ihmisille ei ensin kerrottu siitä mitään, miten ihmisiä ei aluksi evakuoitu lainkaan ja kuinka työntekijöitä lähetettiin myöhemmin siivoamaan ja puhdistamaan aluetta terveytensä ja henkensä uhalla. Järjetön valehtelu ja salailu leimaavat tuota karmivaa ja alunperinkin leväperäisyydestä, huolimattomuudesta ja Neuvostoliiton harhaisesta kaikkivoipaisuuden käsityksestä johtunutta onnettomuutta sekä sen jälkiselvittelyä. 



Aivan tarinan alussa kuvataan räjähdys ja sen jälkeen näytetään, miten elämä jatkuu läheisessä Prypjatin kaupungissa aivan normaalisti. Erään Olgan kaksi palomieshuonetoveria saavat yöllä puhelinsoiton, ja lähtevät "sammuttamaan voimalassa syttynyttä tulipaloa". Olga ojentaa tovereitaan: "Toverit nyt arvaan! Tulipalo ei johdu meistä, vaan varmaan CIA tai kapitalistit kävivät sytyttämässä sen ihan vaan meitä härnätäkseen." (s. 22)



Seuraavana päivänä Olga lähtee koiransa Bobikin kanssa kävelylle ja kohtaa kummalliseen suojavarustukseen puhkeutuneen ystävänsä, joka yrittää selittää Neuvostoliittolaista järjestelmää järkähtämättömästi kannattavalle, puolueen johtajiin sokeasti uskovalle Olgalle, että nyt on todella vakavasta onnettomuudesta kyse. Olga ei suostu millään uskomaan ystäväänsä, vaan toistelee hänelle jo vauvasta asti syötettyä neuvostopropagandaa siitä, miten onnettomuutta ei vaan voi sattua ja voimalaitoksen johtaja kyllä pitäisi heidän puoliaan. Itseäni oikein ahdisti lukiessani, sillä en voinut olla vertaamatta tätä nyky-Venäjän tilanteeseen, jossa länsimaista tehdään roistoja ja Putinin sana on laki ja totuus. Ja toki niin kovin surulliselta tuntuu ajatella, että ydinonnettomuudesta selvinnyt Ukraina joutuu nykyään taistelemaan olemassaolostaan Venäjää vastaan.



Aivan yhtä surullista oli lukea ihmisten evakuoinnista ja siitä, kuinka heille uskoteltiin, että pääsevät palaamaan parin päivän kuluttua. Rakkaat lemmikit piti jättää suljetulle vyöhykkeelle, ja niin myös Bobik jäi eroon emännästään. Bobikin tosin käy lopulta hyvin, sillä se tapaa yhden alueelle jääneistä babuškan, joka ottaa sen hoiviinsa. Osan jäljelle jääneiden koirien kohtaloksi koituvat "siivouspartiot", mutta osa jatkaa elämäänsä lisääntyen villisti keskenään. Olijynyk selittää, miten luonnonvalinnan myötä tietyntyyppiset koirat ovat selvinneet suljetulla alueella paremmin, kuinka ne saavat nykyään ruokaa ja sen, miten niitä nykyään tutkitaan. 



Muisteluosuuksien kuvitus on väritykseltään ruskea-harmahtavaa, mikä erottaa menneisyyden tapahtumat tarinan nykyhetkestä. Siten lukijan on helppo seurata tapahtumien kulkua. Erityisesti ydinonnettomuutta kuvaavat tapahtumat ovat aika monimutkaisia, ja koska en tiedä ydinreaktoreiden toiminnasta valmiiksi mitään, tuntui hieman hankalalta pysyä niin sanotusti kärryillä siinä kohtaa tarinaa. Kirjan lopussa on laaja  viiteluettelo, jossa kirjailija kertoo kunkin kuvan taustoista ja faktoista. Jäin muun muassa pohtimaan alueelle jääneiden eläinten ja ihmisten kohtaloa sekä sitä, miten kauneutta löytyy paikoista, joista ei uskoisikaan ja kuinka luonto on sinnikästä. Kaiken kaikkiaan opin tästä sarjakuvakirjasta valtavasti, mutta monta asiaa jäi vielä mietityttämään. Se siis onnistuu herättämään lukijan tiedonhalun, mikä on loistava asia. Tämä kirja sopii sekä aikuislukijoille että nuorille. Uskon, että historiasta kiinnostuneet nuoret kuudesluokkalaisista ylöspäin voisivat hyvinkin lukea tämän. Toki on hyvä tuntea lapsi hyvin, ennen kun tarjoaa tätä luettavaksi. Aihe on hurja ja osa kuvista melko raakoja. Lisäksi Ukrainan nykyinen tilanne tulee varmasti monelle mieleen tätä lukiessa.

"Piikkilanka-aitojen sisällä on vanha reaktori, mutta älkää luulko, ettei Tšernobyl voisi olla leivissänne asti. On aika nähdä maailma sellaisena kuin se on. Postikorttimme ovat sekoittuneet yhteen ja ovat lopulta samoja." (s.93)