Kirjaesittely: Amelia Kulmuri ja halloweenprojektin toinen osa

Esittelen ensin Laura Ellen Andersonin lastenromaanin Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot (Kusmma-kustannus 2020, suom. Sarianna Silvonen, saatu kustantajalta), jonka jälkeen kerron, miten luokkamme halloweenprojekti on jatkunut. Käytän tätä kirjaa jakson aikana, joten kannattaa lukea myös kirjaesittely, vaikka varsinaisesti olisitkin kiinnostunut vain opetusosiosta.


Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot on tarkoitettu alakouluikäislle lukijoille, ja kirjan päähenkilö Amelia on itsekin alakouluikäinen tyttö, joka tykkää kenen tahansa lapsen tavoin viettää aikaansa kavereiden ja lemmikkinsä kanssa. Hän ei kuitenkaan ole mikään tavallinen tyttö, vaan vampyyriperheen ainoa lapsi. Amelian vanhemmat ovat Kreivitär Hepsankeikka ja Kreivi Draco. Perhe asuu Yösydämen kaupungissa, Kulmurien sukukartanossa. Amelian parhaat ystävät ovat pikkukuolema Kalmo Niittomies ja harvinainen jetityttö Floora Järkäle. Amelian lemmikki ei myöskään ole tavallinen kissa tai koira, vaan lemmikkikurpitsa nimeltään Pursku.


Amelian perhe aikoo järjestää jokavuotiset Kauhukarkelot, joista on tänä vuonna tulossa mahtavammat kuin pitkiin aikoihin, sillä monen vuoden hiljaiselon jälkeen myös itse kuningas Vladimir on tulossa juhliin poikansa prinssi Tanginen kanssa. Tiedetään, että prinssin äiti on kuollut kammottavan keijun hyökkäyksessä, minkä takia kuningas on masentunut, eikä prinssi ole käynyt normaalia koulua. Sen lisäksi, että kuningas on tulossa juhliin, aloittaa prinssi myös oppilaana Hautaholven koulussa. Ameliasta tehdään prinssin tutoroppilas.


Prinssi osoittautuu kuitenkin varsin ikäväksi tyypiksi, joka komentelee kaikkia ja puhuu muille rumasti. Vierailulla Amelian kotiin hän vaatii saada omakseen Amelian perheen sukukalleuksia ja mikä pahinta myös Amelian rakkaan Purskun. Kuninkaallisista sekoava kreivitär antaa ne prinssille mukisematta, eikä kuuntele tyttärensä vastaväitteitä. Amelia ja hänen ystävänsä päättävät pelastaa Purskun ja tuoda sen takaisin kotiin. Tehtävä ei tietenkään ole helppo, ja sitä suorittaessaan Amelia saa selville kuninkaan suuren salaisuuden, joka liittyy Tanginen äitiin, Tangineen ja pelättyihin Valon olentoihin eli keijuihin. Paljastamatta kaikkea voin sanoa, että lukuunottamatta Valon olentoihin liittyvää salaisuutta kirjan loppu on varsin ennalta-arvattava. Hemmoteltu prinssi kärsii tosiassa yksinäisyydestä, eikä ole oppinut olemaan kiltti kenellekään. Amelia ja hänen ystävänsä ovat niin hyväsydämisiä, että he antavat prinssille anteeksi tämän ilkeilyt, ja lapsista tulee ystäviä.

Vaikka tarina on siis melko tavanomainen tarina ystävyydestä, on kirjailija käyttänyt runsaasti mielikuvitusta luodessaan kirjan miljöötä henkilöhahmoineen ja kaikkine kummallisine ällötyksineen. Amelian koulussa opiskellaan esimerkiksi ellottavia eineitä, ja tämän aineen oppitunnilla tehdään leikkokynsikakkusia ja varvashilloketta. Kaikki meidän maailmastamme tutut asiat on käännetty kammottaviksi, ja tämän takia kirja onkin varsin inspiroiva juuri meidän kouluprojektiamme ajatellen. Toisaalta itseäni hieman ärsytti, miten esimerkiksi kreivitär ja kreivi kutsuivat toisiaan jatkuvasti mitä ällöttävimmillä lempinimillä (esim. armas rotanaivoni, rakkain röyhtäykseni), sillä tämä tuntui hieman puuduttavalta pidemmän päälle luettuna.


Kirjan fontti on isohkoa ja väljää, ja tarina etenee varsin suoraviivaisesti. Pidän itse erityisesti Andersonin hienoista mustavalkoisista kuvista, joita kirjassa on runsaasti. Alkusivuilla on Yösydämen kaupungin kartta ja hahmoesittelyt. Lopusta löytyy muutama ellottavien eineiden resepti. 

........................................................

Halloween-projekti, toinen osa (kauhutarina, luokkakokousmalli ja kuvaamataitoa)

Luokkani halloween-teemainen kuukausi etenee, ja nyt olemme keskittyneet erityisesti oppilaiden omien tarinoiden luomiseen. Hyödynsin sanataidekasvattaja Pia Krutsin jakamia työtapoja, joiden avulla loimme sekä tapahtumapaikan että henkilöhahmon tarinoihin.

Ensimmäisellä tunnilla aloitimme tapahtumapaikan luomisesta. Olimme lukeneet luokassa ääneen Mortina - Kuoliaaksi naurattava juttu -kirjaa, jossa esitellään kuva Mortinan kotikartanosta. Tutkimme tuota kuvaa sekä Yösydämen karttaa Amelia Kulmuri -kirjasta. Valitsimme meidän tarinamme tapahtumapaikaksi koulun Hautaholven koulun innoittamana. Pistin noidan hatun päähäni (tästä oppilaat tietävät, että nyt ollaan tarinan äärellä) ja aloin piirtää taululle suurta kammotuskoulua, jonka oppilaat nimesivät Ällöttäväksi, kammottavaksi kouluksi. Oppilaat keksivät upeita yksityiskohtia kouluun, ja aina kun ideointi meinasi loppua, esitin heille kysymyksiä esimerkiksi oppiaineisiin, luokkahuoneisiin ja opettajiin liittyen. Heidän kertomansa mukaan täydensin kuvaa piirtämällä. "Paras tunti ikinä!" totesi eräs luokkani pojista.


Tunnin lopuksi otin taulusta kuvan ja lisäsin sen luokan Classroomiin, jotta oppilaat pääsivät kotonakin katsomaan kuvaa. Tuon kuvan ja heidän keksimiensä yksityiskohtien perusteella oppilaat tekivät kotona Huima-tehtäväkirjasta tehtäviä, joissa tarkoitus oli luoda tarinan tapahtumapaikka ja miettiä, miltä siellä haisee, mitä siellä kuuluu jne.

Seuraavana päivänä aiheenamme olivat henkilöhahmot. Mortina-kirjassa on kohta, jossa Mortina ja kylän lapset esittelevät omia kammotustaitojaan, ja luin oppilaille tuon kohdan uudelleen. Mietimme, millaisia nämä hahmot olivat ja mitkä ovat heidän kammotustaitojaa. Sen lisäksi tutustuimme myös Amelia -kirjassa olevaan hahmoesittelyyn, jossa jokaisen hahmon kohdalle on kirjoitettu tämän suosikit ja inhokit. Yhdistin nämä kaksi kirjan tapaa esitellä henkilöt ja aloin luoda oppilaiden kanssa yhtä yhteistä henkilöhahmoa. 

Mortina ja Amelia Kulmuri -kirjoista henkilöesittelyt


Olin jo tämän projektin alussa esitellyt itseni oppilaille noitana, ja nyt taas laitoin noidan hatun päähän ja kerroin, että he saavat pohtia, millainen noita minä olen. Krutsin mallin mukaan minäkin olin ottanut tunnille erilaista rekvisiittaa, joista oppilaat valitsivat minulle sopivat vermeet. Nämä valittuamme kirjasimme taululle noidan esittelykortin eli millainen noita on, mitkä ovat hänen inhokkejaan, mitkä suosikkejaan ja mikä on hänen erityistaitonsa. 



Tämän jälkeen laitoin taululle inspiraatioksi myös aiemmalta aakkostamistunnilta tuttujen kummajaisotusten nimiä ja netistä tulostamiani ilmaisia värityskuvia erilaisista hirviöistä, kummituksista ynnä muista kammottavista otuksista. Oppilaiden Huima-tehtäväkirjassa oli jälleen tehtäviä, jotka sopivat tähän projektiimme mainiosti, joten oppilaat tekivät nuo tehtävät ja loivat niiden avulla vielä omat kammottavat hahmonsa. Ne, jotka eivät keksineet omia hahmoja, saivat valita taululla olevista nimistä ja kuvista heitä itseään miellyttävät otukset. Oppilaat innostuivat tästä tehtävästä niin kovasti, etteivät tahtoneet lähteä ollenkaan välitunnille, vaan tekivät tehtäväkirjan tehtävät loppuun välitunnin aikana. Osa keksi yhden hahmon lisäksi myös toisenkin.


Kolmannella tunnilla aiheena oli tarinan juonen kirjoittaminen. Oppilaille oli jo tuttuja seuraavat käsitteet: alku, huippukohta, loppu. Olimme lukeneet Mortina-kirjan loppuun, ja kirjasimme taululle juonikaavioon tuon kirjan alun, keskikohdan ja lopetuksen. Sitten oppilaat saivat monisteet, jossa oli kolmen ruudun sarjakuvapohja. He saivat tehtäväkseen luoda oman kauhutarinan juonen (alku, keskikohta ja loppu). Piirtää kuvat sarjakuvaan ja selittää alle muutamalla virkkeella, mitä kuvassa tapahtuu. Inspiraationa käytettiin tietysti yhdessä luomaamme tapahtumapaikkaa, ja tarinoiden päähenkilöt olivat oppilaiden jo aikaisemmalla tunnilla luomat kummajaiset. 

Seuraavilla tunneilla oppilaat ovat jatkaneet omien tarinoidensa kirjoittamista, ja useimmat ovat olleet todella innoissaan tästä tehtävästä. Olemme kirjoitushetkien aluksi lukeneet yhdessä pätkiä Paula Norosen kirjoittamasta Yökoulun pieni kauhukäsikirja -teoksesta, johon kuvituksen on tehnyt Kati Närhi. Kirja on toiminut oppilaille inspiraationa, kun he ovat miettineet, millaista kauhukoulussa voisi olla ja mitä siellä voisi heidän omissa tarinoissaan tapahtua. Ensi viikolla kirjoitamme tarinat koneilla puhtaiksi, harjoittelemme tekstinkäsittelyä, oppilaat saavat kuvittaa tarinat ja minä kokoan ne luokan kauhukirjaksi.

Yhtenä tämän viikon tavoitteena oli luokkakokousmallin käyttöönotto. Jaoin oppilaat 3-4 oppilaan ryhmiin, ja jokainen ryhmä jäsen sai itselleen roolin (puheenjohtaja, sihteeri, assistentti, järjestäjä). Kävimme yhdessä läpi, mitä kunkin roolihenkilön tehtäviin kuuluu. Ryhmät saivat itselleen kokousvihon, johon harjoittelimme kokousmuistiinpanojen kirjoittamista. Ryhmien tehtävä oli keksiä halloween-teemaan sopivia liikuntaleikkejä ja kirjata niiden säännöt vihkoon. Tätä olin pohjustanut lukemalla oppilaille Yökoulun pienestä kauhukäsikirjasta, millaisia leikkejä Yökoulun lapset leikkivät pihalla. Olin todella iloinen, miten ryhmät käyttivät mielikuvitustaan ja tekivät yhteistyötä. Oan kanssa harjoittelimme myös rakentavaa riitojen ratkaisua, äänestämistä ja kompromissien tekemistä. Tähän kului kaksi oppituntia. Ensi viikolla liikuntatunnilla sitten pääsemme leikkimään näitä oppilaiden ideoimia leikkejä.

Yökoulun leikkejä


Seuraavana päivänä luokkakokousryhmät saivat tehtäväkseen esitellä toisilleen tällä hetkellä lukemansa kirjan ja sen pohjalta tekemänsä lukupiiritehtävän (nämä olin antanut läksyksi pari päivää aikaisemmin). Oppilaat harjoittelivat kertomaan paitsi kirjastaan myös kuuntelemaan toisiaan ja myös arvioimaan sekä omaa että kaverin työskentelyä. 

Kuvaamataidossa olemme harjoitelleet pää- ja välivärejä, ja nyt oppilaat saivat hyödyntää oppimaansa noidan taikaliemien tekemisessä. Ensin he saivat keksiä kolme hyytävää lientä ja kirjata liemien nimet minun valmiiksi paksulle paperille kopioimieni pullojen etiketteihin. Ohjeistin, että yksi liemi pitää olla vihreä, yksi violetti ja kolmas oranssi. Pullojen korkit piti maalata ruskealla. Ennen varsinaisien liemipullojen maalaamista oppilaat harjoittelivat värien sekoittamista suttupaperille. Heidän piti myös testata, miten veden määrän vaihteleminen vaikutti väriin. Tämä oli oppilaille oikein mieluinen työ, ja he käyttivät runsaasti mielikuvitusta liemien nimeämisessä.


Tällaisia asioita teimme tällä viikolla, ensi viikolla on vuorossa viimeinen halloween-teemainen viikkomme, joka huipentuu perjantaina halloweenjuhlaan, eli halloweenkoulupäivään.

Mollin iltahepuli: suloinen, lapsilukijaa osallistava kuvakirja

Katri Kirkkopellon luoma ihastuttava Molli-hahmo seikkailee jälleen ystävänsä Pikku Sisun kanssa uudessa kuvakirjassa. Mollin iltahepuli (Lasten Keskus 2020, saatu kustantajalta) ei ole samalla tavalla tunnekasvatukseen ja kaveritaitojen opetteluun tähtäävä lastenkirja kuin sarjan aiemmat kirjat, mutta aivan ihana teos silti! Tämä pieni kirja nimittäin osallistaa lapsen ja kutsuu tämän leikkimään kirjan äärellä.


Tarina on yksinkertainen: Mollin paras ystävä Pikku Sisu on tullut sen luo yökylään. Ystävykset ovat innoissaan ja onnessaan, eivätkä malta mennä millään nukkumaan. Pieni vihreä öttiäinen yrittää patistaa heitä petiin, mutta kaveruksia ei nukuta. Niinpä hän pyytää lukijaa auttamaan:

-Kutita Mollia mahasta ja Pikku Sisua jalkapohjista! Käännä sivua ja katso, mitä tapahtuu...



Seuraavalta sivulta nähdään, että kutittaminen ei suinkaan auttanut Mollia ja Sisua nukahtamaan, vaan päin vastoin sai aikaan nauruhepulin. Aukeamalta toiseen toistuu sama, eli vihreä öttiäinen keksii aina uuden keinon nukuttaa villit ystävykset. Hän pyytää lukijaa milloin puhaltamaan unihiekkaa Mollin ja Sisun päälle, milloin kertomaan näille satua, milloin ravistamaan ja kallistamaan kirjaa. Mikään keinoista ei kuitenkaan tepsi kaveruksiin, eikä uni kertakaikkiaan tule. Lopulta öttiäinen ehdottaa, että suljetaan valot (lukija saa painaa katkaisinta), ja vaikka Molli ja Sisu siitäkin ensin riehaantuvat, menevät he lopulta makuulle, ja lukija saa käskeä heitä painamaan päänsä tyynyyn. Aivan lopuksi öttiäinen vielä kehottaa lukijaa paijaamaan Mollia ja Sisua ja kuiskaamaan näille hyvänyöntoivotukset.



Erityisesti perheemme nelivuotias kuopus tykästyi tähän hellyttävään ja hauskaan kirjaan. Hän jaksaa kerta toisensa jälkeen kokeilla vihreän öttiäisen neuvoja, kutitella Mollia ja Sisua ja saatella nämä lopulta unille. On jännittävää kääntää sivua ja katsoa, mitä kulloisestakin toiminnasta seuraa. Pienet lukijat saavatkin tuntea itsensä isoiksi ja tärkeiksi tämän kirjan äärellä. On hauskaa, miten he saavat asettua huoltajan rooliin ja yrittää nukuttaa iltahepuleissa riehuvia Mollia ja Sisua. Tällaiset iltahepulit lienevät monille lapsille itselleen tuttuja, ja aika monella niistä on varmasti omakohtaisia kokemuksia. Tämä kirja on ihanan lempeää luettavaa ja sopii mainiosti vaikka juuri iltasatukirjaksi.



Lippuarvonta! (päättynyt) - Kirjamessut 2020 verkossa

*Postaus sisältää arvonnan, johon liput on saatu messuorganisaatiolta*

Harmillisesti yksi vuoden kirjallisista kohokohdista, eli Helsingin Kirjamessut jouduttiin siirtämään koronan takia verkkoon. Sanon harmillisesti, sillä pidän messujen tunnelmasta, mahdollisuudesta vaeltaa ympäri messuhallia, tavata tuttuja, selailla kiinnostavia kirjoja ja pysähtyä kuuntelemaan mielenkiintoisia esityksiä. Odotan aina myös innolla, miltä lapsille tarkoitettu messuosasto minäkin vuonna näyttää. Vuoden 2017 lasten alue tuotti pettymyksen, mutta jo seuraavana vuonna siihen oli panostettu ilahduttavan paljon. Lapsikävijät viihtyivät siellä erinomaisesti. 

Viime vuonna Kirjamessuilla tavattiin ja halattiin ihania tyyppejä.


Nyt verkkoon siirretyt messut eivät ainakaan ohjelmalehtisen perusteella palvele lapsilukijoita kovin hyvin, sillä lapsille on vain vähän ohjelmaa. Toki verkkomessut on haastava konsepti lapsivieraita ajatellen, mutta toisaalta lapset seuraavat muutenkin paljon erilaisia verkkosisältöjä, joten olisiko heille voinut miettiä räätälöidympää ohjelmaa? Tämä lienee lyhyen suunnitteluajan puitteissa ollut vaikeaa, mutta mikäli koronatilanne jatkuu ensi vuonna, ehkä lapsiakävijöiden houkuttelemista mietitään tarkemmin. Ongelma tietysti on myös se, etteivät lapset taida olla potentiaalisia lipunostajia, eli ehkä heille ei sitten ole kovin mielekästä suunnitella kovin paljon verkko-ohjelmaa?

Hauskalta tuntuvat nämä ohjelmat (Peppi, Mur ja Pikkuli), joissa lapsia osallistetaan.


Olen kuitenkin yllättynyt siitä, miten nopealla aikataululla messut onnistuttiin siirtämään verkkoon, ja on kiinnostava päästä seuraamaan ohjelmaa omalta kotisohvalta. Onneksi messuja ei peruttu kokonaan!

Minua kiinnostaa tämä: HS Lasten Uutiset: Näin syntyy uutinen.


Kokoaikalipulla messuja voi seurata 22. - 25.10. Tallenteet ovat katsottavissa vielä 8.11. asti, mikä on ilahduttava uudistus, sillä nyt jokainen voi seurata vaikka koko ohjelman. Messukeskuksesta kuvataan suorana lähetyksenä kahden lavan ohjelmat ja yhden lavan ohjelma on kuvattu etukäteen. Tarjolla on 200 ohjelmaa ja esiintyjiä on 400. Mukana olevien kustantajien ja kirjakauppojen tarjoukset julkaistaan tapahtuman sivuilla 19.10. 

Voit voittaa itsellesi lipun Helsingin verkkokirjamessuille kirjoittamalla tämän postauksen kommenttikenttään, millaisia ajatuksia verkkomessut sinussa herättävät. Arvon viisi lippua, ja osallistua voit täällä blogissa, blogin Facebook-sivulla tai instagramissa. Jos osallistut jokaisessa paikassa, voit saada kolme arpaa, mutta yksi osallistuja voi saada vain yhden lipun. Arvonta suoritetaan maanantaina 19.10., ja ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti. Jätä siis kommentin yhteyteen yhteystietosi. Mikäli voittaja ei vastaan tiistaihin 20.10. klo 20.00 mennessä, arvon uuden voittajan. Kaikki oikeudet muutoksiin kirjoittajalla.


EDIT!!! 18.10. Henkilökohtaisista syistä johtuen arvonnan päättymistä on aikaistettava. Arvonta suoritetaan jo 18.10.

Kuka vie syksyisin kaikki lehdet?

Syystuuli on riipinyt jo lähes kaikki lehdet takapihan puistamme. Sitä ennen saimme lasten kanssa ihailla, kuinka vihreät lehdet muuttuivat ensin keltaisiksi ja oransseiksi. Pohdimme, miten tämä muutos johtuu siitä, että kallis lehtivihreä "pakenee" lehdistä puun runkoon säilöön talven ajaksi.


Kirja saatu kustantajalta.


Alice Hemming
ja Nicola Slater ovat tehneet yhdessä tästä jokasyksyisestä ilmiöstä hauskan kuvakirjan, jossa pieni (hieman neuroottisen oloin) orava kauhistelee lehtien katoamista. Kirjan (Kustannus-Mäkelä 2020, alkuteos Scholastic Children's Books, suom. Sinikka Sajama) nimi Lehtirosvo kertoo jo itsessään paljon tarinan sisällöstä. Orava-poloinen herää eräänä aamuna ja huomaa, että joku on vienyt sen puusta lehden. Orava etsii sitä kaikkialta ja hälyttää apuun pienen linnun, jonka rooli tarinassa on olla järjen ääni ja rauhoitella hermostunutta oravaa.

"Ei se ole sinun lehtesi, Orava hyvä."

"Kuule Orava. On ihan normaalia kadottaa lehti tai pari tähän aikaan vuodesta. Tajuatko?"



Orava ei kuuntele lintua, vaan kauhistuu aamu toisensa jälkeen, kun lehtiä katoaa aina vain enemmän. Se syyttää milloin ketäkin lehtirosvoksi, eikä ota onkeensa edes siitä, kun lintu vihjaa, että sama ilmiö tapahtui edellisenäkin vuonna. 6- ja 4-vuotiaita lapsiani huvitti, sillä he kyllä hoksasivat, mihin lehdet syksyllä puista katoavat jo kauan ennen kuin orava pääsi asiasta hyvälle.



Lopulta orava huomaa, ettei mitään lehtirosvoa ole, vaan syystuuli vie ruskalehdet mukanaan. Tämä rauhoittaa oravan, joka pystyy vihdoin nukkumaan yönsä hyvin. Kunnes koittaa aamu ja maa on valkoisena lumesta:

"Lintu! Lintu! Joku on varastanut ruohikkoni!"


Lehtirosvo on oiva kuvakirja luonnon muuttumisesta syksyllä. On hauska, miten tuttua aihetta on lähestytty huumorin kautta. Ne lapset, jotka eivät vielä tiedä, mitä lehdille syksyisin tapahtuu, saavat ihmetellä oravan kanssa, mihin lehdet katoavat ja kuka on lehtirosvo. Ne lapset, jotka jo ymmärtävät asian, voivat nauraa hykerrellä kun ymmärtävät jotain, mitä päähenkilö ei vielä tiedä. Kirjan kuvitus on hieman sarjakuvamaista. Slater onnistuu hienosti kuvaamaan oravan vauhdin ja hädän tämän etsiessä kadonneita lehtiä. Tarinan lopusta löytyy tietoaukeama, jossa kuvataan, miten luonto ja eläimet valmistautuvat talven tuloon. Aion lukea tämän kirjan koulussa oppilailleni talvehtimisjakson aluksi.

Halloweenprojekti koulussa

Kolmasluokkalaiset oppilaani ansaitsivat hiljattain viisitoista palkintotähteä ja toivoivat sen kunniaksi meidän viettävän luokassa halloweenjuhlia. Päätin, että vietämme tämän lokakuun halloween-teemaista kuukautta, josta muodostuu monialainen oppimiskokonaisuus.




Aloitimme jakson maanantaina. Kun oppilaat tulivat aamulla luokkaan, olivat valot pois ja keskellä aamupiiriämme oli mustalla kankaalla peitetty kori, jonka olin naamioinut noidan padaksi. Lähdin arvuuttelemaan, mitä padasta löytyy ja nostin yksi kerrallaan esineitä esiin (ensimmäisenä taskulampun) Aika nopeasti oppilaat älysivät, että tavarat liittyvät halloweeniin. 

Hämähäkin, kummituksen, lepakon ja noidanhatun lisäksi padasta löytyi myös mystinen tehtävä, johon oli piirretty noidan pata ja viivoja. Aika nopeasti oppilaat päättelivät, että viivoista muodostuu virke. He lähtivät arvuuttelemaan, mitä siinä lukee, mutta en paljastanut vastausta vielä. Lopuksi nostin padasta kaksi teemaan sopivaa lastenromaania, eli kirjat Mortina, kuoliaaksinaurattava juttu  ja Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot. Näistä oppilaat saivat äänestää, kumman luemme ääneen yhdessä luokassa. Tiukan äänestyksen voittajaksi nousi Mortina-kirja. 




Oikeinkirjoituksessa yksi tämän jakson tavoitteemme on harjoitella aakkostamista, ja sitä varten kirjoitin taululle kaikki padasta löytyneet esineet. Aloimme yhdessä aakkostamaan näitä sanoja ja kävimme siten läpi aakkostamisen periaatteen, joka olikin oppilaille tuttu viime vuodesta. Loput sanat oppilaat saivat aakkostaa itsenäisesti. Jos joku ei ehtinyt valmiiksi, teki hän tehtävän loppuun kotona, mitä varten laitoin kuvan taulusta sanoineen luokan Classroom-ryhmään. Tähän jakson aloitukseen kului 45 minuuttia eli yksi oppitunti.

Seuraavana päivänä jatkoimme taas tämän teeman parissa kahden oppitunnin eli 90 minuutin verran. Aamun alkajaiseksi oppilaat tapasivat luokassa noidan (= minä opettajana roolissa), joka haastoi heidät peliin. Noita uhosi, että oppilaat eivät arvaa eilen löytämästään tehtävästä puuttuvia kirjaimia, vaan saavat viisi väärää arvausta ja joutuvat sitten noidan pataan. Kävi kuitenkin niin, että näppärät oppilaat arvasivat puuttuvat kirjaimet ja tehtävän viestin ennen kuin noita sai viisi pistettä (yksi piste = väärin arvattu kirjain).
Viesti kuului: "Etsikää kätketty salaisuus suunnistamalla."





Yltissä aiheenamme ovat olleet kartta ja suunnistusmerkit ja liikunnassa suunnistaminen. Suunnistaminen oli jo oppilaille tuttua, eli nyt harjoittelimme sitä sisällä niin, että jokainen oppilaspari sai vuorollaan johtaa muuta joukkoa rastilta toiselle. Jokaisella rastilla oli uusi kartta, jossa oli merkitty seuraava suunnistuskohde. Näin pääsimme perille "salaiseen luolaan", eli naamioituun konehuoneeseen. Olin virittänyt sinne hallaharsoa ja jouluvaloja, ledikynttilöitä ja lyhtyjä. Luolasta löytyvä aarre oli kasa teemaamme sopivia kirjoja. Oppilaat kantoivat kirjat luokkaan ja aprikoivat, mitä kirjoista saisivat ruveta lukemaan.


Luolassa oli tietysti jännittävän pimeää!


Luokassa pidimme kirjamarkkinat, eli kirjat levitettiin pöydille ja jokainen kiersi tutkimassa, minkä kirjan haluaisi lukea. Ensiksi tietysti kertasimme yhdessä, mitä valintaperusteita kirjan valinnassa kannatta ottaa huomioon (aihe kiinnostaa -> kansi/ takakansiteksti, sisältö on sopivan tasoista -> kuinka paljon tekstiä, kuinka paksu, onko kuvia). Oppilaat kirjasivat paperille kaikki heitä miellyttävät kirjat, minkä jälkeen pidimme kirjahuutokaupan. Näytin aina yhtä kirjaa, oppilaat katsoivat, onko se heidän listallaan, viittasivat ja saivat siten itselleen sopivan kirjan luettavaksi. Tämän tehtävän aikana näin hienoja kompromisseja, neuvottelua ja ystävällisiä eleitä, kun kaksi saman kirjan valinnutta neuvotteli, kumpi saa kirjan itselleen. Muutamassa tilanteessa jouduimme kyllä turvautumaan kivi-sakset-paperiin -peliin....





Kirjojen valitsemisen jälkeen luin hetken Mortina-kirjaa, jonka alkutilanne vastaa yllättävän paljon viime kevään korona-aikaa, kun lapset joutuivat olemaan yksin eristyksissä kotonaan ilman kavereita. Saimme aikaan ihan mukavasti keskustelua, vaikka emme ehtineet lukemaan kovin pitkälle. 

Lukemisen jälkeen otin esiin kolme löytämäämme kirjaa, joissa tekijät olivat Tapani Bagge, Anu Holopainen ja Eduard Uspenski. Näiden avulla opettelimme aakkostamaan nimiä: Katsoimme ensin, ketkä ovat kirjojen kirjailijoita. Mietimme, minkä mukaan nimet aakkostetaan ja miten toimittaisiin, jos mukana olisi myös Emma Holopainen -niminen kirjailija. Lopputunnin oppilaat sitten tekivät omassa oppikirjassaan olevaa aakkostamistehtävää. Kotiläksynä heillä on lukea joka päivä 15 minuuttia omaa kirjaansa.

Iltapäivällä harjoittelimme vielä 45 minuutin verran tvt-taitoja, eli dokumentin lisäämistä opettajan laatimaan Classroom-tehtävään. Oppilaiden piti luoda oma dokumentti, johon he kirjoittivat, millaisen kammokoulupäivän he haluavat viettää, eli millaista ohjelmaa siellä voisi olla.

Tänään aloitimme äidinkielen oppitunnin aakkostamalla yhdessä lappuja, joissa jokaisessa oli jonkin kammotushahmon nimi, esimerkiksi Akseli Zombi ja Tuoni Kuolonen. Kertasimme nimien aakkostamisen säännöt niin, että oppilaat antoivat minulle ohjeita, kuinka laput aakkostetaan. Sainkin kuulla mainioita selityksiä, kuinka aakkostaminen tehdään. Vinkkasin oppilaille, että näitä lapuissa olevia hahmoja tulemme käyttämään vielä tulevina tunteina....

Huomenna jatkamme aloittamalla oman kertomuksen luomista sanataideharjoituksilla. Luvassa on vielä tapahtumapaikan, henkilöhahmojen ja juonen luomista. Tulemme myös muun muassa harjoittelemaan vuorosanojen kirjoittamista, välivärien sekoittamista (myrkkyjuomakuvaamataito) ja pelaamaan zombihippaa ennen varsinaista kammokoulupäivää. 

Kirjoittelen lisää tästä projektista, jahka se etenee!