Johanna Aulénin sarjakuvakirja Tšernobylin koirat (WSOY 2022, saatu kustantajalta) on kyllä surullista ja hyvin ajatuksia herättävää luettavaa. Kirjassa esittellään Tšernobylin suljetun vyöhykkeen nykyistä tilannetta, käydään läpi ydinonnettomuuden syntymissyitä, alueen evakuoimista ja tilanteen "korjausyrityksiä". Aulén tarkastelee kirjassaan erityisesti Tšernobyliin jääneiden koirien selviytymistä, tai oikeastaan tarina etenee ajoittain niiden kautta.
Tarinan kertoja on ukrainalainen Volodymyr Olijynyk, joka on aikanaan toiminut onnettomuuden jälkeen raivaajana ja työskentelee nykyään suljetulla vyöhykkeellä retkioppaana. Hänen mukanaan on joukko ihmisiä, jotka tahtovat tutustua alueeseen ja kuulla sen historiasta. Olijynik kertoo, miten räjähdyksen tapahduttua ihmisille ei ensin kerrottu siitä mitään, miten ihmisiä ei aluksi evakuoitu lainkaan ja kuinka työntekijöitä lähetettiin myöhemmin siivoamaan ja puhdistamaan aluetta terveytensä ja henkensä uhalla. Järjetön valehtelu ja salailu leimaavat tuota karmivaa ja alunperinkin leväperäisyydestä, huolimattomuudesta ja Neuvostoliiton harhaisesta kaikkivoipaisuuden käsityksestä johtunutta onnettomuutta sekä sen jälkiselvittelyä.
Aivan tarinan alussa kuvataan räjähdys ja sen jälkeen näytetään, miten elämä jatkuu läheisessä Prypjatin kaupungissa aivan normaalisti. Erään Olgan kaksi palomieshuonetoveria saavat yöllä puhelinsoiton, ja lähtevät "sammuttamaan voimalassa syttynyttä tulipaloa". Olga ojentaa tovereitaan: "Toverit nyt arvaan! Tulipalo ei johdu meistä, vaan varmaan CIA tai kapitalistit kävivät sytyttämässä sen ihan vaan meitä härnätäkseen." (s. 22)
Aivan yhtä surullista oli lukea ihmisten evakuoinnista ja siitä, kuinka heille uskoteltiin, että pääsevät palaamaan parin päivän kuluttua. Rakkaat lemmikit piti jättää suljetulle vyöhykkeelle, ja niin myös Bobik jäi eroon emännästään. Bobikin tosin käy lopulta hyvin, sillä se tapaa yhden alueelle jääneistä babuškan, joka ottaa sen hoiviinsa. Osan jäljelle jääneiden koirien kohtaloksi koituvat "siivouspartiot", mutta osa jatkaa elämäänsä lisääntyen villisti keskenään. Olijynyk selittää, miten luonnonvalinnan myötä tietyntyyppiset koirat ovat selvinneet suljetulla alueella paremmin, kuinka ne saavat nykyään ruokaa ja sen, miten niitä nykyään tutkitaan.
Muisteluosuuksien kuvitus on väritykseltään ruskea-harmahtavaa, mikä erottaa menneisyyden tapahtumat tarinan nykyhetkestä. Siten lukijan on helppo seurata tapahtumien kulkua. Erityisesti ydinonnettomuutta kuvaavat tapahtumat ovat aika monimutkaisia, ja koska en tiedä ydinreaktoreiden toiminnasta valmiiksi mitään, tuntui hieman hankalalta pysyä niin sanotusti kärryillä siinä kohtaa tarinaa. Kirjan lopussa on laaja viiteluettelo, jossa kirjailija kertoo kunkin kuvan taustoista ja faktoista. Jäin muun muassa pohtimaan alueelle jääneiden eläinten ja ihmisten kohtaloa sekä sitä, miten kauneutta löytyy paikoista, joista ei uskoisikaan ja kuinka luonto on sinnikästä. Kaiken kaikkiaan opin tästä sarjakuvakirjasta valtavasti, mutta monta asiaa jäi vielä mietityttämään. Se siis onnistuu herättämään lukijan tiedonhalun, mikä on loistava asia. Tämä kirja sopii sekä aikuislukijoille että nuorille. Uskon, että historiasta kiinnostuneet nuoret kuudesluokkalaisista ylöspäin voisivat hyvinkin lukea tämän. Toki on hyvä tuntea lapsi hyvin, ennen kun tarjoaa tätä luettavaksi. Aihe on hurja ja osa kuvista melko raakoja. Lisäksi Ukrainan nykyinen tilanne tulee varmasti monelle mieleen tätä lukiessa.
"Piikkilanka-aitojen sisällä on vanha reaktori, mutta älkää luulko, ettei Tšernobyl voisi olla leivissänne asti. On aika nähdä maailma sellaisena kuin se on. Postikorttimme ovat sekoittuneet yhteen ja ovat lopulta samoja." (s.93)