Runokirja Ykköne on yliveto

Heli Laakson runoilema ja Anne Vaskon kuvittama runokirja Ykköne (WSOY 2018, saatu kustantajalta) on ihan todella yliveto. Tekstit samaan aikaan naurattavat ja ihmetyttävät lukijoita ja kuulijoita - ainakin meidän perheessämme.

Luimme kirjan yhdessä 2-, 4- ja 6-vuotiaden lastemme kanssa alusta loppuun ja heti perään lopusta alkuun. Jopa kaksivuotias kuunteli Turun murteella (vai olisikohan oikea termi lounaismurteella?) kirjoitettuja loruilotteluja hipihiljaa, vaikkei varmastikaan ymmärtänyt runojen sisällöstä yhtään mitään. Eivätköhän ne olleet ne runojen rytmi, murrekielen kiemurat sekä Anne Vaskon värikylläiset, runoja hyvin avaavat kuvitukset, jotka naulitsivat kaksivuotiaankin kainalooni Ykköne-kirjaa kuuntelemaan.

Heli Laaksonen & Anne Vasko: Ykköne (WSOY 2018)

Kuusivuotias kuuntelijamme puolestaan tokaisi jossain vaiheessa kesken lukuhetkemme: "Siis, miks tää on kirjotettu tällai? Onks tää koko kirja tällaista? Mä en oikein ymmärrä..."

"... Mut ihmine, yks miäs, yks naine, o yksinäine! ..."
Heli Laaksonen & Anne Vasko: Ykköne (WSOY 2018)

Eikä ehkä ole ihmekään, ettei tällainen ei-turkulainen perhe ihan kaikkea kuulemaansa heti ensilukemalta ymmärräkään, mutta aivan takuuvarmasti Laakson runokirjasta voi silti nauttia ihan täysin rinnoin. En voi kuin ihmetellä, miten Laaksonen on saanut runoiltua kokonaisen kirjan verran numeroista ja vieläpä niin hauskasti, että väkisinkin vedin lukiessani suutani hymyyn. Ja tosiaan, tekstit oli pakko yrittää lukea ihan "oikealla" Turun murteella, painotuksineen kaikkineen. Kylläpä tuli tätä lukiessani eräs turkulainen ystäväni mieleeni.

Numerokialto on yksi runosuosikeistani!
Heli Laaksonen & Anne Vasko: Ykköne (WSOY 2018)

Ykköne-kirjan runot siis kertovat numeroista, mutta mahtuupa joukkoon myös omat runonsa muun muassa puolelle, väärälle numerolle ja jopa Kertun kertomataululle. Monet runoista ovat vitsikkäitä ja sisältävät hauskoja jäyniä tai koukkuja. Aivan mainio lisä on myös kirjan kansissa olevat pisteiden yhdistelyaukeamat, laskutehtäväaukeama sekä niin ikään Turun murteella kirjoitettu Lukusanafundeerauksi elikkä yhrelaine numeroessee. Ja toki lopussa on meitä ei-turkulaisia (tai muita sen alueen murteen hallitsevia) varten laadittu murresanakirja.

Matikkapulmia Turun murteella
Heli Laaksonen & Anne Vasko: Ykköne (WSOY 2018)

Tämä runokirja on takuuvarmasti tulevassa ekaluokassani matikantuntien ilona, sillä aion lukea siitä runoja aina, kun opettelemme uuden numeron. Ykköne saa totisesti hymyn huulille, ja sopii kaikenikäisille lukijoille.

Heli Laaksonen & Anne Vasko: Ykköne (WSOY 2018)

Ja lopuksi (tai alkuksi): Lisää itse sivunumerot!
Heli Laaksonen & Anne Vasko: Ykköne (WSOY 2018)

Ps. Sunnuntaina 5.8. Hämeenlinnassa järjestettäville taidefestareilla juhlitaan Ykköne-kirjan julkkareita klo 11.

Sinihirviö tahtoo kaiken eli kuvakirja siitä, kun mikään ei riitä

Sinihirviö tahtoo kaiken (Kustannus-Mäkelä 2018, arvostelukappale, alkuteos Little Tiger Press) on Jeanne Willisin kirjoittama, Jenni Desmondin kuvittamaja Raija Rintamäen suomentama hauska kuvakirja pienestä, sinisestä hirviöstä, joka ei koskaan ollut tyytyväinen siihen, mitä sillä on.

Jo vauvana Sinihirviö rakasti kaikkea uutta, eikä esimerkiksi lakannut huutamasta ennen, kun sai uudet vaunut vanhemmiltaan. Kuten kaikkeen muuhunkin saamaansa, Sinihirviö kyllästyi pian uusiin vaunuihinsa, uuteen nalleensa ja myös uuteen pikkusiskoonsa.

Jeanne Willis & Jenni Desmond: Sinihirviö tahtoo kaiken (Kustannus-Mäkelä Oy 2018)

Niinpä se päätti lähteä aloittamaan uuden elämän, otti isoäidiltään perimänsä rahat ja lähti ostelemaan kaikkea uutta. Aluksi se iloitsikin ostamistaan asioista, mutta päätyi aina haluamaan lisää, isompaa ja parempaa. Uusi hattu ei esimerkiksi ollut sen mielestä enää yhtään hieno, vaan se tahtoi kiiltävänpunaisen urheiluauton.

Jeanne Willis & Jenni Desmond: Sinihirviö tahtoo kaiken (Kustannus-Mäkelä Oy 2018)

Autokin kadotti pian uutuudenviehätyksensä, minkä jälkeen Sinihirviö hankki oman huvipuistollisen palatsin, sen jälkeen lentokoneen, oman saaren ja sinne jopa uudet eläimet - koska se ei tietenkään tykännyt vanhoista eläimistä.

Jeanne Willis & Jenni Desmond: Sinihirviö tahtoo kaiken (Kustannus-Mäkelä Oy 2018)

Omalla saarellaan se olikin pikkiriikkisen hetken tyytyväinen ja tuumi: "Nyt olen ostanut kaiken, mitä onneen tarvitaan." Aika pian sitä rupesi taas harmittamaan kaikki "vanha", jopa taivaalla kuumasti loistava aurinko. Niinpä Sinihirviö nielaisi auringon! Se osoittautui käänteentekeväksi hetkeksi, jolloin ahne ja hieman röyhkeä Sinihirviö muuttuu söpöksi ja kiltinoloiseksi pikkuiseksi taas:

Sinihirviön tuli kylmä, ja sitä hirvitti olla yksin. Se kaipasi halia, mutta ei saanut lohtua mistään uudesta.

Jeanne Willis & Jenni Desmond: Sinihirviö tahtoo kaiken (Kustannus-Mäkelä Oy 2018)

Se ajatteli ensin menevänsä ostamaan itselleen uuden perheen yksinäisyyttä helpottamaan, mutta muisti onneksi, että se pitää vanhasta perheestään:

"Minä en tarvitse uutta perhettä!" Sinihirviö hoksasi.

Se palasi pikapikaa kotiin, ja antoi ison halin vanhalle äidilleen, isälleen ja pikkusisarukselleen. Tämä teki Sinihirviön sata kertaa onnellisemmansi kuin uudet hatut, nopeat lentokoneet ja paratiisisaaret konsanaan. Koska nyt, sillä oli kaikki mitä se tarvitsi.

Jeanne Willis & Jenni Desmond: Sinihirviö tahtoo kaiken (Kustannus-Mäkelä Oy 2018)

Sinihirviö tahtoo kaiken on onnistunut kuvakirja, sillä Jeanne Willis osaa kirjoittaa kuvakirjoja, joissa on joku tärkeä opetus, mutta jotka eivät alleviivaa sitä liikaa. Willis ei osoittele tai opeta pientä lukijaa kurttuotsaisesti, vaan kirjoittaa hauskoja tekstejä, joiden ääressä lukija hoksaa kuin huomaamattaan yhtä sun toista.

Willisin kahteen aiemmin suomennettuun kuvakirjaan voit tutustua näistä linkeistä: Seepra joka oli liian vikkelä ja Pukkien pikku pila.

Kuvakirja, jossa opetellaan lukukäsitettä: Villami oivaltaa numerot

Tässä naistenviikon viimeisessä postauksessani esittelen kuvakirjan, jonka toinen tekijä viettää minun laillani  tänään nimipäiväänsä (Kristiinan yms. päivä). Kirja on Marjukka Niemen kirjoittama ja Kristiina Mäkimattilan kuvittama Villami oivaltaa numerot (Marketiimi 2017, saatu kustantajalta). Olen aiemmin esitellyt blogissani kirjat Utelias Villami ja Villami löytää värit.

Tässä uusimmassa Villami-kirjassa pikkuinen lammas opettelee numeroita, lukusanoja ja -määriä. Kirjassa on opettavainen sävy, ja tarkoitus on selvästi johdattaa myös lukijat lukusanojen ja numeroiden maailmaan. Liikkeelle lähdetään lukukäsitteen ideasta, eli siitä, että minä olen yksi, sinä olet yksi, tuokin voi olla yksi, mutta yhdessä olemme enemmän (kaksi, kolme jne.). Jokaisella lukusanalla on myös oma numeromerkkinsä.

- Isä, minä tiedän jo paljon asioita. ... Mutta isä, nyt minua mietityttää. Minä tiedän, että katraassamme on PALJON lampaita ja että perheessämme on MONTA lammasta, mutta entä minä. Olenko minä PIKKUMONTA?

Marjukka Niemi & Kristiina Mäkimattila:
Villami oivaltaa numerot (Marketiimi 2017)

Villami oppii nopeasti laskemisen idean, ja alkaa yhdistellä lukusanaan myös oikeita lukumääriä ja niiden numeromerkkejä. Isä opettaa Villamille myös erilaisia muistisääntöjä, mitä asiaa mikäkin nemeromerkki muistuttaa. Numero kaksi näyttää esimerkiksi joutsenen kaulalta ja neljä on ylösalaisin oleva tuoli. Tämä on hauska idea ja voi ihan oikeastikin auttaa lapsia muistamaan, miten jokin tietty numero piirretään.

Marjukka Niemi & Kristiina Mäkimattila:
Villami oivaltaa numerot (Marketiimi 2017)

Aiempien Villami-kirjojen tavoin myös tässä kirjassa taittoa on väljää ja fontti miellyttävän isoa. Tässä kirjassa ei ole kovin montaa lorua, mutta pari sentään on mahtunut mukaan. Mäkimattilan piirtämät kuvat ovat suloisia ja havainnollisia, mutta vielä enemmän olisi voinut hyödyntää sitä, että kuvista olisi voinut etsiä asioita, joita on kulloinkin opeteltavan numeron verran. Paikoin myös tuntui, että teksti ja kuva olisivat voineet olla samalla sivulla, jolloin ne olisivat paremmin tukeneet toisiaan (esim. teksti, jossa tutustutaan numeroon viisi sekä sitä käsittelevä kuva, katso kuva yllä ja alla). Jäin myös kaipaamaan sivunumerointia.

Marjukka Niemi & Kristiina Mäkimattila:
Villami oivaltaa numerot (Marketiimi 2017)

Villami oivaltaa numerot sopii hyvin luettavaksi sekä kotona että vaikka esikoulussa, jossa jo systemaattisemmin tutustutaan numeroihin ja laskemiseen. Mietin, että niissäkin ekaluokissa, joissa ei ole käytössä sellaista kirjasarjaa, johon on lisätty kehystarina jo valmiiksi, tämä kirja voisi toimia numero kerrallaan luettuna tunnin aloituksissa.

Marjukka Niemi & Kristiina Mäkimattila:
Villami oivaltaa numerot (Marketiimi 2017)

Hyvää nimipäivää vielä Kristiina Mäkimattilalle ja kaikille muillekin tämän päivän nimpparisankareille!

Taiteellinen kuvakirja yksinäisyydestä ja lapsen näkymättömyydestä: Olematon Olga

Näkymöttämyys, yksinäisyys, yksin jääminen... Kaikki nuo ovat sanoja, joilla on surullinen kaiku eikä suotta. On raadollista kokea itsensä näkymättömäksi ja olemattomaksi toisten joukossa.

Luin keväällä Meidän Perhe -lehdestä artikkelin, jossa oli selvitetty miksi ja miten ihmisestä tulee näkymätön. Selvitys oli tehty nettikyselyn avulla, ja siihen oli tullut kaikkiaan 690 vastausta. Tulokset olivat analysoineet kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila Turun yliopistosta ja sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Tampereen yliopistosta. Tulosten perusteella tutkijat listasivat kuusi tekijää, jotka vaikuttavat siihen, että ihminen jää yksin. Kuudes tekijä on pysäyttävä: sattuma. Artikkeli on tarjolla netissä vain tilaajille, mutta tiivistelmän voi käydä lukemassa täältä. Nuorimmat kyselyyn vastanneista olivat 11 - 15 -vuotiaita, ja koulu oli vastauksissa hyvin keskeisessä roolissa, eikä ihme, sillä lapset viettävät ison osan ajastaan koulussa, jossa joku on valitettavan "helppo" jättää porukasta ulkopuolelle. Tämä taas tarkoittaa sitä, että meidän aikuisten pitäisi olla erityisen herkkänä ja pyrkiä tekemään kaikkensa, jotta kukaan ei kokisi olevansa olematon.

Kirjailija Inka Nousiainen ja kuvittaja Satu Kettunen ovat tarttuneet tähän tärkeään aiheeseen ja tehneet yhdessä kuvakirjan Olematon Olga (Otava 2018, arvostelukappale kustantajalta), jossa Olga on useimmille ihmisille nimensä mukaan olematon. Olga on se tyttö, joka on saattanut pukeutua kukkahaalariin juuri silloin kun on istahtanut kukalliseen nojatuoliin tai keltaiseen takkiin juuri sillä hetkellä kun tuulenpuuska on tempaissut ilmaan kasan vaahteranlehtiä. 

Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Olematon Olga
(Otava 2018)

Olga on tyttö, joka unohtuu helposti, mutta kirjan kertoja eli eräs aikuinen täti tahtoo esitellä Olgan pienelle pojalle. Hän sanoo:

Mutta eipä unohdeta Olgaa. Se on meidän tehtävämme nyt. Olla unohtamatta Olgaa. On liian paljon ihmisiä, jotka unohtuvat tai ainakin melkein unohtuvat, muistuvat mieleen viime hetkellä, ...

Ja kuitenkin täti keskittyy Olgasta kertoessaan höpöttämään niin paljon itsestään ja hyppii hyvää tarkoittaen sivupoluille, että ei muista kuitenkaan esitellä Olgaa pojalle, ennen kun Olga on jo lähtenyt. Sen hän kuitenkin ehtii kertoa, että Olgalla on hieno kyky, nimittäin kyky olla muilla ystävällinen. Kuten täti kertoo, jokainen meistä on ainutlaatuinen ja kokee asiat omalla tavallaan. Jokainen meistä kertoisi itsestään eri asioita, kun me kertoisimme toisistamme.

Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Olematon Olga
(Otava 2018)

Ja niin tätikin taas kertoo vaikka mitä itsestään. Ja on tietysti tavattoman pahoillaan, kun ei ehtinyt esitellä Olgaa ja poikaa toisilleen:

Lupaathan että katselet ja kuuntelet tarkemmin kuin minä, ja kun näet Olgan voit vaikka hymyillä hänelle. Silloin hän ei luule olevansa olematon. Sillä jos ihminen luulee olevansa olematon, se tekee hänet kovin surulliseksi.

Ja juuri se on tärkeää: tulla huomatuksi, tulla kohdatuksi, tulla näkyväksi! Onneksi kirjan viimeinen kuva on varsin toiveikas. Poika onnistuu löytämään Olgan!

Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Olematon Olga
(Otava 2018)

Pidin kovasti Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen edellisestä yhteisestä lastenkirjasta Yökirja (Tammi 2015), ja sekin käsitteli eräällä tavalla yksinäisyyttä ja ystävän tärkeyttä. Myös Olematon Olga on hieno kirja, jonka kuvitus on hyvin persoonallista ja taiteellista. Aluksi lapseni hieman vierastivat tämän kirjan kuvitustyyliä, eikä tekstikään ole kaikkein helpoimmasta päästä. Kuitenkin Olematonta Olgaa voikin lukea useamman kerran, keskustellen sekä kuvia tutkien ja ihmetellen.

Tänään nimipäiviään viettävät Olga ja Oili. Hyvää nimipäivää kaikille nimiäiväsankareille!

Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa - Kuvakirja kertoo, ettei vieraan kielen oppiminen ole aina helppoa

Kirjailija Johanna Venho voitti noin vuosi sitten tekstillään Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa Kariston Rohkeus-aiheisen kirjoituskilpailun. Tekstin kuvittajaksi valikoitui Hanneriina Moisseinen, joka onkin osannut todella hienosti tulkita Venhon tekstiä ja kuvittaa sen, mikä tekstissä on oleellista. Kirja kertoo pienestä Amirista ja eräästä oppitunnista, joka ahdistaa Amiria kovasti. Poika on maahanmuuttaja, eikä osaa vielä kunnolla suomea. Nyt Amirin pitäisi kirjoittaa runo, jossa on riimit.

"En osaa suomea, en osaa runoa", Amira ajattelee. Siinä, missä Amirin oma kieli on täynnä pehmeitä kurkkuäänteitä, juuttuvat suomenkieliset sanat kurkkuun kulmikkaina ja jäävät kuivina kielelle. Opettaja lukee oppilaille tunnin aluksi Onnimanni-runon, mutta runon sanat ovat Amirille käsittämättömiä: matikka, pytikkä, maitopyörä...

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa
(Karisto 2018)

Amirin ahdistus kasvaa, mutta hän tarttuu opettajan kehotuksesta kynään ja ryhtyy piirtämään runoa varten vaadittavaa otusta. Syntyy Hauf, jolla on korvat, luutamainen häntä, mustat siivet, kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa. Hauf on ollut Amirin sängyn alla illalla, se asuu myös Amirin pulpetissa ja syö kyniä. Sen hengitys on kuuma ja rahisee. Hyvää tarkoittava, mutta oikeasti aika ymmärtämätön opettaja yrittää kannustaa Amiria, kehuu piirustusta ja Hauta. Opettaja ei kuule viimeistä f-kirjainta, eikä ymmärrä, että Amirin paperille syntyy hauf, eli pelko hänen omalla kielellään, sillä, jolla Amir osaisi kirjoittaa runon.

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa
(Karisto 2018)

Paperin yläreunaan Amir saa kirjoitettua: Luletko etä Hau on kilti. Se on. Kello käy, eikä Amir pysty eikä osaa kirjoittaa muuta. Kun tulee aika lukea runot luokalle, opettaja katsoo pojan paperia ja vihdoin onneksi ymmärtää:

-Kuule, luulen, että sinulla on runo valmiina mielessä. Onko? 
Amir nyökkää. -Lyhyt runo.
-Tulisitko lukemaan sen kaikille ääneen?

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa
(Karisto 2018)

Vaikka Amiria pelottaa edelleen, hän saa luettua runonsa omasta päästään, ja kaikki taputtavat sille. Lopulta Amir onnistuu myös kuiskaamaan opettajalle, että otus on Hauf - pelko. Sen jälkeen poika työntää paparin pulpettiinsa, jossa Hauf on ja pysyy. Mutta hän voi työntää käden pulpettiin ja rapsuttaa sen niskaa. Hän voi napata kynän sen suusta ja kirjoittaa kirjaimia, joista vähitellen tulee myös oikeita suomenkielisiä sanoja.

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa
(Karisto 2018)

Vieraan kielen oppiminen keskellä vieraskielistä ympäristöä ei varmasti ole helppoa. Amirinkin hyvää tarkoittavalla opettajalla meinasi kokonaan mennä ohi, että hän vaati pojalta aivan liikaa. Se meidän itse kunkin olisi hyvä muistaa, ja tämä Venhon kirjoittama hieno kuvakirja auttaa sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajia, aikusia ja lapsia ymmärtämään, millaista on, kun ei vielä osaa tai ei ihan ymmärrä. Toisaalta kirjan sanoma myös kannustaa: aina voi oppia ja pelon voi voittaa!

Tänään 21. heinäkuuta vietetään Johannan nimipäivää, joten paljon onnea Johanna Venholle sekä muille nimpparisankareille!

Fantasiakirjallisuutta alakouluikäisille: Aijalin saaren tarun 1 - Revonpuro

Naistenviikon kirjapostaukset jatkuvat kirjalla, jonka päähenkilöllä Malla Margaretalla olisi nimipäivä tänään 20. heinäkuuta. Mervi Heikkilä on kirjoittanut uuden alakouluikäisten lasten fantasiakirjasarjan Aijalan saaren tarut, jonka ensimmäinen osa Revonpuro imestyi keväällä (Karisto 2018, arvostelukappale). Malla Margareta on nuori tyttö, joka asuu sokean äitinsä kanssa Aijalan saarella, Revonpuron varrella, erään kylän laidalla. Tyttö itse pitää ristimänimeään enemmän kutsumanimestään Pöllöstä. 

Pöllön hyvä ystävä on Närhäkkä-niminen lintu, ja Pöllö rakastaa luontoa ja puolustaa metsää kaikilta tunkeutujilta - jopa niiltä, jotka eivät edes ole metsälle tai sen eläimille vaaraksi. Eräänä päivänä Pöllö törmää metsässä kahteen poikaan, Hiiskuun ja Matrukseen, jotka tutustumisen jälkeen osoittautuvatkin ihan kelpo kavereiksi. Pojat kertovat kauhistuttavan uutisen: Maan hallitsija Varjoton on alkanut rakentaa valtavaa Kultamyllyä, minkä takia kaikki metsät on pikkuhiljaa tuhottava. Pöllö päättää uusien ystäviensä kanssa pelastaa metsän huolimatta siitä, kuinka mahdoton tai vaarallinen tehtävä tulee olemaan. Ja on sanomattakin selvää, että tehtävä on sekä vaarallinen että vaikea. Varjottomalla on apunaan ilkeä taikuri, Mestari Janko, joka hallitsee rakennusmiehiä valtavan petonsa avulla. Ennen myllyn tuhoamista lasten pitää siis ensin päästä eroon Jankosta ja pedosta. Suorittaessaan tehtäväänsä Pöllö muun muassa joutuu Varjottoman vangiksi ja törmää tyrmässä pariin vanhaan tuttuun, joilta hän saa apua sekä pakenemisessa että myllyn tuhoamisessa. Loppujen lopuksi lapset onnistuvat murskaamaan Varjottoman ahnaat suunnitelmat, mutta kirjan loppu vihjaa, että Pöllön seikkailut ovat vasta alussa.

Revonpuro metsänhaltijoineen, noitineen, soiden rämiäisineen, metsien jäärineen ja ihmisiä luoliinsa houkuttelevine riivoineen muistuttaa minua Ronja Ryövärintyttärestä ja Matiaksenmetsästä. Mustatukkaisessa metsänlapsi-Pöllössä on myös paljon samaa kuin Ronjassa. Kuitenkin Revonpurossa on mukana myös fantasiakirjoille tyypillisempiä elementtejä: etsintäretki ja ratkaistavana oleva tehtävä, taikuutta, selvä paha henkilö sekä mystiikkaa, pappeja ja vanhan uskonnon syrjäyttänyt uusi uskonto.

Pöllö on ihailtavan reipas, rohkea ja itsevarma sankaritar, joka ei epäröi puolustaa rakkaitaan ja rakastamiaan asioita oman henkensäkin uhalla. Hän on hyvä esimerkki kaikille nuorille lukijoille, ja osoittaa, että tyttö voi ja pystyy samanlaisiin sankaritekoihin kuin pojatkin. Pöllön omassa maailmassa tyttöjen paikka on yleensä kotona, mutta Pöllö ei suostu alistumaan siihen rooliin vaan tarttuu toimeen muiden vastusteluistakin huolimatta:

Kaisla päästi Pöllön matkaan vain vaivoin. Hänen mielestään kaikkien, etenkin naisihmisten, olisi ollut parasta pysyä mökeissään, tehdä ruokaa, ommella vaatteita ja siivota eikä seikkailla pitkin metsiä.
- Sinä et ole minun äitini. Sitä paitsi kultamylly on tuhottava! Pöllö muistutti. 

Hieno novellikokoelma nuorille lukijoille: Sammuta valot!/ Sytytä valot!

Tammi julkaisee tällä viikolla Salla Simukan kirjoittaman nuortenkirjan Sammuta valot!/ Sytytä valot!, ja kutsui joukon kirjabloggareita* tutustumaan kirjaan hieman etukäteen. Olen yksi kutsutuista, ja sain kirjasta ennakkoon sähköisen version jotta voisin lukea sen ennen painetun kirjan ilmestymistä. Täytyy myöntää, että suhtauduin aluksi hieman skeptisesti siihen, osaisinko lukea kirjaa sähköisessä muodossa. Siis osaisinko nauttia sen lukemisesta pieneltä näytöltä (tietokoneeni sanoi sopimuksensa irti, ja jouduin tihrustamaan tekstiä kännykän näytöltä), mutta huoleni osoittautui aivan turhaksi. Luin koko novellikokoelman yhdeltä istumalta lasteni päiväunien aikana. Niin puoleensavetävä ja koukuttava tuo 20 lyhyttä kirjoitusta sisältävä kääntökirja on.

Sammuta valot!/ Sytytä valot! on mielenkiintoinen kirjatuttavuus paitsi Simukan loistavan kirjoitustyylin mutta myös sen uudenlaisen konseptin ansiosta. Ainakaan minä en muista törmänneeni aiemmin nuorille kirjoitettuun novellikokoelmaan, jossa kirjassa sekä sen tarinoissa on kirjaimellisesti kaksi eri puolta. Toinen puoli on nimetty positiivisia ajatuksia herättävästi Sytytä valot! ja toinen kantaa käänteistä nimeä Sammuta valot!. Osa tarinoista on hyvin realistisia, toiset skifiä, kauhua ja fantasiaa. Toiset novellit ovat juonellisempia kuin toiset, osa koostuu pelkistä dialogeista ja toiset ovat kuin lyhyitä kirjeitä tai ajatuskatkelmia. Molemmilla puolilla on kymmenen novellia, jotka on nimetty identtisesti, mutta joiden sisältö, näkökulma ja/tai loppuratkaisu on aivan eri.

Sytytä valot! -puolen novellit ovat tarinoita rakastamisesta, ihmissuhteista, oman itsensä löytämisestä, kasvamisesta, nähdyksi tulemisesta ja toisaalta myös rakkaasta luopumisesta sekä rakkauden loppumisesta. Simukka osaa kirjoittaa nuorille, ja kirjan tarinat ovat helppolukuisia, mutta kuitenkin tunteita herättäviä ja hyvin samastuttavia. Simukka kirjoittaa rakkaudesta kauniisti, ja hänen tarinoidensa päähenkilöinä ovat hyvin monenlaiset ihmiset heteroista homoseksuaaleihin, cis-ihmisistä transsukupuolisiin. Sytytä valot! -puolen novelleja lukiessani koinkin jonkinlaisen nostalgisen tunteen, sillä juuri tällaisia tunteista kertovia tarinoita luin omassa nuoruudessani Sinä&Minä -lehdestä. Uskon, että nuoret kaipaavat lyhyitä tarinoita, joiden päähenkilöiden tunteisiin ja kokemuksiin he voivat peilata omiaan. 

Sammuta valot! -puolen novellit ovat kertomuksia, joissa monessa on läsnä epätoivoa, pelkoa, pahuutta ja kauhua. Simukka on leikitellyt kirjallisuuden eri genreillä, eikä lukija oikeastaan tiedä, mitä odottaa, kun aloittaa uuden novellin. Osa tarinoista kertovat toisenlaisen vaihtoehdon Sytytä valot! -puolen tarinaparilleen, osa on nimeä lukuunottamatta täysin itsenäisiä kertomuksia. 

Novelleja on siis yhteensä 20, ja joukkoon mahtuu luonnollisesti sellaisia, jotka nousivat heti suosikeikseni ja toisaalta sitten niitä, jotka eivät innostaneet minua yhtä paljon. Suosikkejani ovat esimerkiksi mielikuvituksellinen, Peter Pan -satuun sekoittuva novelli "Näytän sinulle miten lennetään" (Sytytä valot! -puoli), nerokas "Huvipuisto" (molemmat puolet) sekä realistinen "Ariel" (Sytytä valot! -puoli) että surullinen, Pieni Merenneito -sadusta ammentava "Ariel"-novelli Sammuta-valot! -puolelta.

Minä ehdottomasti toivon, että tämä novellikokoelma otetaan osaksi lukion- tai yläkoulun yläluokkien äidinkielen kirjallisuuden kurssiohjelmaa, sillä Sammuta valot!/ Sytytä valot! tarjoaa niin monenlaisia keskustelu- ja opetusmahdollisuuksia sekä novellien sisällön että kirjan ja tarinoiden rakenteen puolesta.

Tänään 19.7. vietetään Sallan nimipäivää, joten Sammuta valot!/ Sytytä valot! sopii hyvin Naistenviikon kirjaksi. Paljon onnea Salla Simukalle ja muillekin tämän päivän nimipäiväsankareille!

*Sammuta valot!/ Sytytä valot! -kirjasta kirjoittaa tällä viikolla lisäkseni ainakin Niina T. Yöpöydän kirjat -blogissaan.

Naistenviikko alkaa

Heinäkuun 18. - 24. välisenä aikana vietetään Suomessa naistenviikkoa. Viikko on saanut nimensä siitö, että noihin päiviin osuu vain naisten nimipäiviä. Nimipäiviä viettävät muun muassa Riikka, Saara, Maria, Marketta, Johanna, Leena, Oili, Kristiina ja Tiina. Luimme hiljattain lasten kanssa Mauri Kunnaksen kirjoittamaa hienoa lastenkirjaa Kesä Koiramäessä, jossa mainitaan, että vanha kansa uskoo naistenviikon olevan erityisen sateinen. Sateisuuden kerrotaan johtuvan siitä, että naisilla on tapana itkeskellä paljon. Entisaikaan naistenviikolle kuitenkin toivottiin poutaa, sillä heinänteko osui yleensä naistenviikkoon.

Tiedä sitten tuon sadeväittämän paikkansapitävyydestä, ja nyt naistenviikon alussa sää on aivan käsittämättömän kuuma ja poutainen. Minä lomailen parhaillaan, mutta osallistun silti enemmän kuin mielelläni Tuijan aloittamaan, perinteiseen naistenviikkohaasteeseen. Haasteen aikana on tarkoitus lukea ja kirjoittaa naisnäkökulmasta. Ihan jokaiselle naistenviikon päivälle en lupaa postausta, mutta ainakin muutamalle päivälle olen jo ehtinyt ajastaa kirjaesittelyt. Luvassa on ainakin uunituoreen nuortennovellikokoelman ja kahden kivan lastenkirjan esittelyt. Kannattaa siis välillä tulla vilkaisemaan tänne blogin puolelle kesken naistenviikon helteiden! <3

Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö

Kirjailija Veera Salmen ja kuvittaja Elina Warstan tekemät Päiväkoti Heippakamu -kuvakirjat ovat kaikkien meidän perheenjäsentemme mielestä aivan mahtavia. Ne onnistuvat kuvailemaan päiväkodin arkea vallattomasti ja lämminhenkisesti, ymmärtäen ja kunnioittaen päiväkodin lasten sekä aikuisten erilaisuutta ja ainutlaatuisuutta. Warstan värikkäät kuvitukset muodostavat onnistuneen kokonaisuuden yhdessä Salmen leikittelevän ja lapsikertojan näkökulmasta kirjoitetun tarinan kanssa.

Jokaisessa Heippakamu-kirjassa on eri päähenkilö, joka kuvailee päiväänsä Heippakamun päiväkodissa. Salmen luomat lapsihahmot ovat keskenään erilaisia, ja heillä jokaisella on omat luonteenpiirteensä sekä tapansa reagoida päiväkodissa tapahtuviin asioihin. Lapsikertoja kuvailee tilanteita omasta näkökulmastaan ja kertoilee, miltä hänestä milloinkin tuntuu. Päiväkodin arki näyttäytyy näiden kirjojen kautta iloisena, mutta aika hektisenä. Aikuset ovat ystävällisiä ja hyväntahtoisia, mutta välillä hekin erehtyvät eivätkä heti huomaa kaikkea. Lasten tunteetkin vaihtelevat nopeasti, kun tilanteet päivän aikana muuttuvat moneen otteeseen.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
(Otava 2018)

Uusimman Heippakamu-kuvakirjan päähenkilö on Isabella, joka aikoo isona ryhtyä isänsä tavoin taksikuski-Linkreeniksi ja jonka mukana kulkee aina hänen paras ystävänsä eli etusormikaveri prinssi Puuro Suklaatukka. Päiväkodin Ulla-tädin mukaan Isabella on sellainen villi ja vapaa. Aina Isabellakaan ei jaksa olla villi ja vapaa, iloinen ja pelleilevä, ja esimerkiksi laskeminen tuottaa hänelle hankaluuksia. Hän mieluummin tyytyy näkkäriin, kun kertoo, kuinka monta herkkuviinirypälettä hän lautaselleen haluaisi.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
(Otava 2018)

Kun päiväkotiin tulee uusi Stella-niminen tyttö, on Isabellan hieman hankala hyväksyä sitä huomiota, jonka tämä saa osakseen. Uusi tyttö tuikkii kuin tähti, heittää esittelyssä tuosta vain kuperkeikan ja saa aikuiset touhuamaan ympärillään. Niissä tilanteissa Isabella sitten muistaakin olevansa villi ja vapaa ja yltyy hupsuttelemaan.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
(Otava 2018)

Iltapäivällä Isabella saa neronleimauksen kesken askartelutunnin: Hän keksii, kuinka voi itsekin tulla yhtä kimaltavaksi ja tuikkivaksi kuin uusi tyttö. Isabella sulkeutuu vessaan hilepurkin kanssa ja huiskuttelee sitä päälleen. Lopputulos ei ole ihan toivottu, koska hileitä menee silmiin, mikä saa Isabellan ja Puuro Suklaatukan itkemään.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
(Otava 2018)

Onneksi päiväkodin toinen hoitja Tson-Osman on tilanteen tasalla, ja korjaa kaiken taas hyväksi. Loppujen lopuksi Isabella älyää olevansa ihan yhtä tuikkiva kuin Stella, jonka kanssa leikkiminen onkin sitten Isabellasta aivan mahtavaa!

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
(Otava 2018)

Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö (Otava 2018, arvostelukappale) on sarjan kolmas osa. Mielestäni kaksi edellistäkin osaa ovat olleet hyviä, mutta tästä uusimmasta kirjasta taidan pitää kaikkein eniten. Tämä kolmas osa ei ole aivan niin pitkä, eikä tekstiä ole ihan yhtä paljon kuin aiemmissa kirjoissa. Sarjan kirjat eivät päästä lapsilukijaa ihan helpolla, eikä kaikkea ole valmiiksi selitetty eli kirjoitettu auki. Heippakamu-kirjat herättävät lapsissamme kysymyksiä ja keskustelua. Lasten isä oli lukenut tämän kirjan iltasaduksi ja kehui, kuinka hienoja kysymyksiä lapset esittivät kirjan tapahtumista ja Isabellan puuhista. He miettivät yhdessä, miksi Isabella toimi kuten toimi, mitä ovat mustasukkaisuus ja kateus, epävarmuus ja yksinäisyys. Ja seuraavana päivänä esikoisemme halusi, että piirrän hänelle etusormeen oman Puuro Suklaatukan!

Klikkaa alla olevaa videota ja pääset kurkkaamaan, miltä Isabella ja tuikkiva tyttö näyttää ja kuulostaa luettuna.