Katsaus Helsingin Kirjamessuihin 2019

Vierailin tänä vuonna Helsingin Kirjamessuilla perjantaina 25.10. ja lauantaina 26.10. Perjantai oli täynnä hienoja kirjakeskusteluja ja upeita kohtaamisia kirjaystävien kanssa. Lauantaina olin messuilla lasteni kanssa, ja silloin vietimme aikaa lähinnä lasten alueella.



Ensimmäiseksi kävin kuuntelemassa, miten Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen sekä Pauliina Laitinen-Littorin ja Antti Marttinen keskustelivat kirjoistaan Punainen vaate (Bazar) ja Kolme punaista rubiinia (Aula & Co) haastattelija Juha Hietasen kanssa. Molemmat kirjat ovat taidedekkareita. Olen lukenut Nuotion ja Soinisen kolme Salome Virta -dekkaria, joista Punainen vaate on uusin. Taidemaailma ja niihin sijoittuvat rikokset (esim. taideväärentäminen) ovat kiinnostavia aiheita kirjoille, ja aiheeseen paljon perehtynyt Laitinen-Littorin kertoikin, että taideväärentäminen on niin suuri bisnes maailmalla, että hän itse vaihtoi väitöskirjansa aiheenkin, sillä koki liian vaaralliseksi tutkia sitä. Hurjaa! Oli mielenkiintoista kuunnella, millainen kirjoitusprosessi on ollut, kun kaksi kirjailijaa on kirjoittanut romaaninsa yhteistyössä.



Tämän jälkeen seurasin Minna Maijalan ja Suvi Ahon keskustelua Minna Canthista (haastattelijan nimi meni valitettavasti ohi), jonka ajatusten ajankohtaisuutta tänäkin päivänä kumpikin haastateltavista korosti. Minna tarttui eläessään näkemiinsä epäkohtiin kirjoittamalla niistä. Näitä Minnaa koskettaneita aiheita olivat muun muassa naisten oikeudet, yhteiskunnallinen eriarvoisuus, mielenterveyskysymykset ja tyttöjen koulutus. Minna oli tuottoisa kirjailija, joka kirjoitti muun muassa näytelmiä, kirjeitä, lehtikirjoituksia ja novelleja. Sekä Maijala että Aho kehoittivat kuulijoita lukemaan Minnan novelleja ja kirjeitä, joista Minnan äänen voi ikäänkuin kuulla. Emme voi tietää, mitä Minna olisi nyky-yhteiskunnasta ajatellut, mutta eläessään hän ei epäröinyt tarttua tärkeiksi katsomiinsa aiheisiin, vakkeivat kaikki sitä arvostaneetkaan.



Minua kiehtovat naistaiteilijoista kertovat kirjat, joten kuuntelin, kuinka Vilja Perttola haastatteli Meri Genetz - Levoton sielu -kirjan kirjattanutta Sanna Ryynästä. Kuten varmasti monelle suomalaiselle, myös minulle Genetz on tuntematon suomalainen naistaiteilija, mutta joka ehdottomasti ansaitsisi tulla tunnetummaksi. Tämä on ongelma suomalaisessa taidehistoriassa: moni upea naistaiteilija on jäänyt historian hämäriin ja vaille sitä kiitosta, joka hänelle olisi kuulunut. Miehisessä maailmassa naistaiteilijoita on pidetty lähinnä harrastelijoina, ja kahden maalarin liitossa miehen on automaattisesti ajateltu olevan vaimonsa "opettaja", ja taiteilijavaimon tehtävä on ollut ensisijaisesti hoitaa kotia ja vain toissijaisesti harrastella kuvataidetta.



Toki kävin tutkimassa myös lasten aluetta, ja ilahduin siitä, että se oli tänäkin vuonna kauniisti somistettu, ja lapsille oli tarjolla kaksi lavaa (isompi Kumpula ja pienempi Toukola), lukunurkkaus, kirjastoauto, Kuvittajien CaféKuvitus, Muumiteltta, Kirjakioski ja muun muassa Galaxin ja Pikkukakkosen maja. Varsinkin lauantaina alueella oli valtavasti väkeä, ja ilahduttavasti moni lapsista oli vanhempiensa kanssa käpertynyt säkkituoleille lukemaan ja myös tutkimaan myynnissä olevia lastenkirjoja.

Inspiroiva CaféKuvitus.

Heli Rantala esittelee Kumpula-lavalla kirjoittamaansa lastenromaania
Suurenmoinen sitruunaseikkailu. (WSOY2019)
Se on meillä esikoisen kanssa kesken, joten tulen palaamaan tähän romaanin myöhemmin.
Toukola-lavalla pyöri messujen aikana monta ohjelmaa, jossa kirjailija paitsi esitteli kirjaansa myös veti erilaisia työpajoja askarteluista ja värityksistä vauhdikkaampiin riehumisleikkihetkiin. Kumpula-lavalla oli myös paljon kirjaesittelyjä, ohjattuja tuokioita ja suosikkihahmojen esiintymisiä.



Me kävimme lasten kanssa katsomassa Muumien "Nipsun rohkeusjuhlan" lauantaina. Täytyy sanoa, että olin aika pettynyt tähän Muumi-showhun, jonka juoni kummastutti minua. Lavalla esitetyssä tarinassa Pikku Myy haluaa Mumipeikon, Muumimamman ja Muumipapan kanssa tehdä Nipsusta rohkeamman, koska Nipsu on heistä liian arka. Tämä sinällään on mielestäni jo aika vanhentunut tapa ajatella - nykylapsien soisi olla rohkeita, arkoja, ujoja, ihan mitä vain, ilman, että tulisi paineita olla muunlainen...

Noh, he muumiväki päättää tehdä Nipsulle jekun, eli uskottella, että kummitus hyökkää Papan, Mamman ja Myyn kimppuun. Arka Nipsu onnistuu lopulta voittamaan pelkonsa ja ystäviensä vuoksi hyökkää kummituksen kimppuun! Mitä tekee Myy sitten? Nauraa ja pilkkaa Nipsua: "Etkö huomannut, että tämä on vaina pöytäliinä. Sinä uskoit!" Aika kurja tapa Myyllä kommentoida kavereille lapsille suunnatussa esityksessä. Esityksen lopuksi pistetään pystyyn juhlat, koska Nipsusta tuli rohkea. Siis rohkeus on se kaikkein tärkein, juhlittava asia, ei se, että Nipsu oli valmis pelastamaan ystävänsä heitä uhanneen kummituksen hampaista! En tykännyt.


Toki lapseni halusivat monien muiden lasten tavoin halia muumeja sekä lauantaina alueella pyörineitä Tatua ja Patua sekä Herra Hakkaraista. Ekaluokkalainen ja viskarini osallistuivat lauantaina myös LasseMaija Etsivätoimisto -työpajaan, ja kaikki lapset rauhoittuvat kesken messuhulinan Muumi-telttaan kuuntelemaan Muumi-satua.


Taianomainen Muumi-maja

Minä kävin seuraamassa perjantai-iltana Kumpula-lavalla esiintyneitä Runomatkaopas - Harjoituksia ja työpajoja lapsille -kirjan (Aviador Kustannus) kirjoittaneita Pirkko Ilmasta, Riika Kotkaa, Elina Pullia ja Johanna Venhoa. Tämä kirja vaikutti erittäin mielenkiintoiselta näin ammattikasvattajan näkökulmasta, ja sainkin kirjasta arvostelukappaleen. Tulen siis palaamaan siihen täällä blogissa myöhemmin.



Lauantaina osallistuin Into Kustannuksen järjestämään bloggaritilaisuuteen, jossa esiteltiin Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun tekemä, ensimmäinen lapsille suunnattu tietokirja ilmastonmuutoksesta. Ihme ilmat! - Miksi ilmasto muuttuu on tarpeellinen teos, jota kirjailija Ruohosen mukaan oli kuitenkin haastava tehdä. Lasten on hyvä tietää aiheesta, heiltä ei tule pimittää tietoa (he kyllä kuulevat ilmasto-aiheisia keskusteluja jatkuvasti), mutta tieto pitää tarjota lapsille ymmärrettävässä muodossa, eikä lastenkirja saa aiheuttaa lapsissa pelkoa. Kuvittaja Ahokoivun mukaan kuvitus ei saa olla ahdistavaa, se on paikoin jopa humoristista, mutta silti se ei saa vesittää tekstin tärkeää sanomaa.



Ertimo kertoo kirjoittaneensa kirjan erityisesti kulttuurin ja yhteiskunnan näkökulmasta, sillä hän haluaa ihmisten ymmärtävän, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa heidän elämälleen. Loppu kirjassa on toiveikas, sillä kuten Ertimo perustelee: "Aikuisten tehtävä on toimia, kaikkien tehtävä on haaveilla." Hän myös muistuttaa, että tätä kirjaa lapsen ja aikuisen on hyvä lukea yhdessä, eikä sujuvastikaan lukevaa lasta saa jättää yksin kirjan teemojen äärelle. Tämän kirjan oikeudet on jo myyty Ruotsiin, Norjaan, Viroon ja Serbiaan.

Teimme muutamia messuhankintoja, joiden joukossa on muun muassa Mimmi Lehmä ja Wallu -kirjoja.

Kalkaros pitää Puuskupuh-oppilaalle taikaliemituntia Aviador Kustannuksen pisteellä.

Tässä olivat minun Kirjamessuni pähkinänkuoressa. Olin etukäteen ruksinut ohjelmasta vaikka mitä keskusteluja, joita aioin käydä kuuntelemassa, mutta kuten kohdallani aina, messusuunnitelmat elivät valtavasti. Tapasin ystäviä, tutkin kustantajien myyntipöytiä, jäin niin sanotusti suustani kiinni vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa, enkä ehtinyt seuraamaan kaikkia aikomiani keskusteluja. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä messukokemus oli tänäkin vuonna mahtava. Kiitos bloggaripassista Messukeskukselle.


Hurja Maija (Haluavatko kaikki tytöt leikkiä prinsessoja?)

Kirjailija Johanna Hulkko ja kuvittaja Marjo Nygård ovat tarttuneet uusimmassa yhteisessä kuvakirjassaan siihen melko sitkeään ennakkoluuloon, että kaikki tytöt haluavat pukeutua naamiaisissa ihaniksi prinsessoiksi ja pojat rohkeiksi ritareiksi, rosvoiksi tai prinsseiksi. Tämä aihe on etenkin näin Halloweenin aikaan ajankohtainen, ja olen itsekin törmännyt siihen lasteni entisessä päiväkodissa, jossa järjestettiin naamiaisten sijaan Prinsessat ja ritarit -päivä sillä ajatuksella, että tytöt pukeutuvat prinsessoiksi ja pojat ritareiksi. "Yäk", sanoin sanoin silloin ja sanon edelleen.



"Yäk!" taitaisi sanoa myös villissä Muurukaiset-ryhmässä päiväkotia käyvä Maija kirjassa Hurja Maija (Karisto 2019), kun päiväkodissa pidetään naamiaiset, ja ryhmän aikuinen Lissu pohtii tytöille ääneen: "Kukahan teistä on kaunein prinsessa". Maijasta Lissu hymyilee kuin hauki sen sanoessaan.



Maija kyllä antaa äidin pukea kotona hänet sekä parhaan ystävänsä Samuliinan prinsessoiksi, laittaa huulipunaa ja pitsihepeneitä. Prinsessa-asussa on kuitenkin vaikea hyppiä ja liikkua ja punatut huulet tuntuvat tahmeilta ja saavat Maijan näyttämään ihan pusukalalta. Maija ei tunnista tällingistä itseään ja ehdottaa Samuliinalla, että ystävykset menisivät kylpyyn pesemään itsensä puhtaiksi pakkelista. Vaahdon seassa Maija ja Samuliina pistävät pystyyn mahtavat merirosvoleikit, jossa tytöt näyttävät taivaanmerkit muun muassa möhkäkalalle ja hirmuahvenelle.



Maijaa eivät siis kiinnosta prinsessaleikit lainkaan. Hänellä on hyvä mielikuvitus, ja leikeissä uiskentelevat erilaiset keksityt kalat, ja niinpä molemmat tytöt päättävt pukeutua päiväkodin naamiaisiin merirosvoiksi. Päiväkodissa Lissu yrittää vielä kehua, kuinka hienoja merirosvoprinsessoja  Maija ja Samuliina ovat, mutta Maija korjaa topakasti: "Olen merten kauhu, hurja Maija, enkä sääli yhtäkään tulitokkoa."



Maija on ihana ja rohkea pikkutyttö, joka ei arastele sanoa, mitä ajattelee ja näyttää kiusaajilleenkin pitkää nenää. Hänen puuhistaan olemme lasteni kanssa saaneet lukea jo aiemmin kirjasta Ihana Maija. Suosittelen Hurja Maija -kirjaa paitsi kaikille lapsille - prinsseille, prinsessoille, merirosvoille, avaruussankareille, eläintekesyttäjille ja muille hahmoille - myös meille aikuisille, joista jotkut tarvitsevat hieman lempeää ajatusten tuuletusta. Annetaanhan kaikkien lasten ollaisia sellaisia kuin he haluavat sukupuoleen katsomatta? Mikäs siinä, jos tyttö haluaa olla prinsessa tai poika astronautti, mutta pidetään mielessä, että yhtä lailla tyttö voi pukeutua villiksi merirosvoksi tai ritariksi ja poika saattaa haluta olla vaikka kaunis ballerina!


Satupäivän kirja: Misse ja Lapin taikayö

Hyvää Satupäivää kaikki tarinoiden ystävät! Tänään, Sadun nimipäivänä 18.10. satuja juhlitaan eri puolilla Suomea kirjastoissa, teattereissa, päiväkodeissa ynnä muissa vastaavissa paikoissa.



Minäkin haluan esitellä teille Satupäivän kunniaksi täällä blogissa perinteisen sadun. Kyseessä on Misse ja Lapin taikayö -satukirja (Hillcottage Oy, saatu kustantajalta), jossa pieni Alina-tyttö pääsee yölliselle seikkailulle Lapin kauniiseen tunturimaisemaan yhdessä metsän eläinten kanssa. Sekä tarinassa että kuvituksessa luonto on vahvasti läsnä, ja huolimatta siitä, että saduille tyypilliseen tapaan eläimet osaavat puhua, ovat keskenään ystäviä ja eivätkä kavahda ihmislasta, on kirjassa myös selkeä opettavainen puoli.



Alina on äitinsä kanssa käymässä mummon luona Lapissa, ja lähtee Misse-kissan kanssa talviyöhön etsimään revontulia ja sen päästä mahdollisesti löytyvää aarretta. Alina tapaa retkellään suden, poroja, ilveksen, kärpän ja ahman, jotka kertovat tytölle elintavoistaan ja ominaisuuksistaan. Tämä satu on taianomainen ja varsin hyväntahtoinen. Jännittävin hetki koetaan, kun ahma on jäänyt vajaan jumiin ja Alina menee vapauttamaan sitä. Siksipä tämä satu sopii pientenkin lasten iltasaduksi.


Kirjan lopussa on vielä lukijoita varten lyhyet tietotekstit kustakin tekstissä esiintyneestä eläimestä, ja sen tuotosta 0,50e menee Luonnonperintösäätiölle ja 0,50e Suomen Luonnonsuojeluliitolle. Kirjan on kirjoittanut Emiliana Salomon ja kauniin kuvituksen on taiteillut taiteilijanimimerkki Oksi.

Lukuvinkkejä (syys)lukulomalle!

Kuukausi sitten esittelin koululaisten suosikkirjoja, ja näin Lukuloman (klik) kunniaksi kerron teille kolmesta uudesta kirjatuttavuudesta, jotka olemme viimeaikoina lukeneet yhdessä ekaluokkalaiseni kanssa ja jotka sopivat hyvin noin 2. - 4. -luokkalaisten itse luettavaksi.



Veeran Salmen kirjoittama Jello ja nolo nokkahuilu (Otava 2019) on 126 sivuinen lastenromaani, jossa on iso fontti ja runsaasti kuvia. Tämä kirja sopiikin hyvin heille, jotka jo osaavat lukea, mutta tarvitsevat kirjan, jossa ei ole vielä turhan paljon tekstiä ja jossa kuvat elävöittävät lukukokemusta. Kirjan hauskat kuvat on tehnyt Emmi Jormalainen.

Jello ja nolo nokkahuilu

Jello ja nolo nokkahuilu koostuu neljästä lyhyemmästä tarinasta - tai pitäisikö sanoa luvusta - joissa isänsä kanssa asuvalle Jellolle sattuu ja tapahtuu kaikkea kummallista. "Tässä kirjassa on sellaisia mielikuvitusjuttua", kuten ekaluokkalaiseni tätä hauskaa ja vähän höpsöä kirjaa luonnehtii. Tarinoissa Jello kohtaa tylsät asiat "Shabadabaduudaba" yllättävällä tavalla. Jello ei esimerkiksi tahdo lähteä tiistaina kouluun, koska siellä pitää soittaa nokkahuilua, ja sehän nyt on vallan noloa. Niinpä Jello keksii yhden jos toisenkin syyn, joiden varjolla saisi jäädä kotiin. Kun isä ei usko niistä yhtäkään, vaihtaa Jello osia pihassa kasvavan puun kanssa, sillä puulla ei ole mitään kouluun menemistä ja nokkahuilun soittamista vastaan!

Toisessa tarinassa Jellolle tulee riitää isin kanssa, sillä isi ei halua rottia lemmikeiksi ja kutsuu niitä likaisiksi otuksiksi. Jello lähtee pihalle leikkimään, tapaa pari joraavaa rottaa ja taikaiskusta muuttuu itsekin niin pieneksi, että pääsee tutustumaan rottien maanalaisiin koloihin ja käytäviin. Siellä hän saa huomata, että rotilla on ihan omat tapansa, eivätkä ne taida sittenkään kavahtaa esimerkiksi jätteitä!

Kolmannessa tarinassa Jellon isä tahtoo syöttää pojalleen tomaattikeittoa, mistä Jello ei tykkää yhtään. Käykin sitten niin, että tomaattien terveysvaikutusten perään vannova isi muuttuu itse tomaatiksi! Ja mikä nolointa, isä tulee tomaattina Jellon mukaan kouluun, jossa isillä on aika vaikeaa, koska ei esimerkiksi jaksa könytä rappusia ylös. Onneksi tomaatti-isi löytää itselleen sopivan paikan nimittin työpaikan pitseriasta! Jello-parka joutuu sitten pelkäämään, mahtaako isi tulla kotiin ollenkaan, vai onko hänestäkin tehty pizzaa tai kenties ketsuppia...

...........................................................


Pieni numero (Karisto 2019) on Mimmu Tihisen kirjoittama hyväntuulinen lasteromaani, jonka päähenkilö on alakoululainen Petunia Suttinen. Hän on tarmokas tyttö, joka innostuu kirjoittamaan omaa sanomalehteä nimeltään "Pieni Numero", sillä hänen ja muiden Metsäkankaan lähiöläisten harmiksi paikallislehdessä ei mainita sanallakaan Lähiötalon taideillasta, joka tietysti on asukkaille tärkeä tapahtuma. Petunia asuu uusperheessä äitinsä, kahden pikkusisaruksen ja isäpuolen kanssa. Myös Petunian isä on paljon kuvioissa, sillä työtön isä viettää paljon aikaa Lähiötalossa, jossa hänen ex-vaimonsa on töissä ja jossa Petunia käy läksykerhossa. Isä kannustaa tytärtään kirjoittamaan ja ostaa tälle myös oman päiväkirjan, koska halvalla saa. 

Pieni numero

Pieni Numero -kirja rakentuukin tarinaosuuksista, joissa Petunia on kertojana sekä päiväkirjaosioista että Pienen Numeron kolmesta julkaisusta. Petunia kirjoittaa Pieneen Numeroon kaikista itselleen tärkeistä asioista kuten esimerkiksi taideillasta, ihmissuhteista (isi rakastaa edelleen äitiä), lukijakirjeitä (Petunian kovaääniset siskot häiritsevät naapuria) ja Petunian ystävän Alisan tekemistä koulunparannusehdotuksista (kouluun voisi rakentaa eläintarhan, jonka leijonille kiusaajat voisi syöttää). Ensimmäisen numeron ilmestyttyä Petunia kuitenkin huomaa, että toimittajana oleminen ei olekaan ihan helppoa, ja painettu sana voi saada aikaan napinaa ja väärinkäsityksiä. Niinpä Petunian pitää äkkiä kirjoittaa Suuri Oikaisunumero, jossa korjailee ensimmäiseen numeroon eksyneitä virheitä. 

Petunialla on ympärillään paljon aikuisia, jotka tukevat häntä, mutta koulussa hänellä on kuitenkin hankalampaa. Alisa on hänen koulukummilapsensa, mutta muuten kavereiden kanssa on hankaluuksia - tai oikeammin vaikeuksia, sillä muutama luokkakaveri kiusaa ja nimittelee Petuniaa. Alisan takia Petunia yrittää esittää vahvaa, vaikka toki pilkka satuttaa. Lukijan toivoisikin, että joku koulun aikuisista huomaisisi tilanteen ja puuttuisi kiusaamiseen! Nyt puuttujaksi nouseekin yllättäen pikkuinen Alisa. 

Petunialle päänvaivaa ja ongelmia aiheuttavat kavereiden lisäksi myös englannin läksyt, isäpuolen äidin sairastuminen ja Pienen Numeron toinen tilaaja eli rouva Tellervo Lahti, jonka Petunia epähuomiossa tulee haukkuneessa lehden ensimmäisessä numerossa... Kaikki vaikeudet ja väärinkäsitykset onneksi ratkeavat kirjan edetessä tavalla ja toisella, ja Petunia saa huomata, että yhteisössä on voimaa!

Tässä kirjassa ei ole varsinaista kuvitusta, mutta Petunian lehdessä on kuvia, jotka on tehnyt Mari Ahokoivu. Pieni Numero sopisi myös ääneenlukukirjaksi kouluun, ja sen erilaisia tekstejä (Petunian päiväkirjamerkinnät, lehtiosuudet sekä Petunian kirjoittamat laulut ja runot) voisi käyttää myös esimerkkeinä kirjoittamisen opetuksessa.

...........................................................


Kolmas ekaluokkalaisen kanssa yhdessä lukemani kirja on Johanna Venhon kirjoittaman Opossumi-sarjan toinen osa Opossumi ja sata tykkäystä (WSOY 2019, saatu kustantajalta). Emme ole lukeneet sarjan ensimmäistä osaa, mikä hieman haittasi kirjan tapahtumien seuraamista ainakin aluksi. Kirjan henkilöitä ja puhuvan Opossumin tarinaa, ei hirveästi avata tässä toisessa osassa, eli kannattaa ehdottomasti tehdä toisin kuin me ja aloittaa tutustuminen ensimmäisestä osasta Opossumi repussa (WSOY 2017).

Opossumi ja sata tykkäystä

Opossumi on toisen kirjan päähenkilön, eli Pajun, puhuva lemmikki - tai ehkä pikemminkin veli kuin lemmikki. Opossumi räppää ja tahtoo tulla kuuluisaksi. Se perustaa vlogin ja päivittää sitä ahkerasti. Onkin mielenkiintoista, miten Opossumi odottelee tykkäyksiä ja innostuu jokaisesta peukutuksesta, vaikka Paju yrittää muistuttaa sitä, etteivät virtuaaliset tykkäykset ole niin tärkeitä kuin se, että hän tykkää Opossumista ihan oikeasti! Esiintymistä rakastava Opossumi tuntuu olevan ikuinen optimisti, ja se onnsituukin löytämään ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan sitä musiikkimaailman valloituksessa...

Pajulla puolestaan on huolia, sillä hänen paras ystävänsä Roosa on ruvennut yhtäkkiä käyttäytymään kummallisesti, eikä tunnu enää haluavan olla Pajun kanssa. Heidän luokkakaverinsa Elinakin tekee Pajulle selväksi, että Roosa pitää Pajun perhettä omituisena, eikä haluaisi lähteä Pajun ja tämän perheen kanssa Pärnuun lomareissulle kuten äidit ovat sopineet. Onneksi tytöt saavat puhumalla selviteltyä välejään, ja he ymmärtävät, että Elina on ilmeisesti tietoisesti sekoittanut niitä. Paju joutuukin pohtimaan, miksi Elina on toiminut kuten toimi, voiko tälle antaa anteeksi ja jos voi, niin voiko Elinaan kuitenkaan aivan luottaa.

Opossumi ja sata tykkäystä -kirjassa tapahtuu paljon ja kaikenlaista, mutta tärkeimmäksi teemaksi nousee kuitenkin ystävyys. Tekstiä on paljon, mutta Emmi Jormalaisen piirtämät värikkäät kuvat keventävät lukukokemusta mukavasti.

Mukavaa lukulomaa kaikille lomailijoille!

Helsingin Kirjamessut 2019, lastenohjelma ja lippuarvonta

Enää reilu viikko ja sitten yksi vuoden odotetuimmista kirjallisista viikonlopuista on täällä! Helsingin Kirjamessuja vietetään Messukeskuksessa 24. - 27.10., ja itse menen paikalle ainakin kahtena, ehkä kolmena päivänä. Olen jo alustavasti suunnitellut, mitä keskustelu menen kuuntelemaan ja mitä ohjelmaa aion seurata. Valinnanvaraa on taas runsaasti, ja tuntuukin, että olisi helpointa, jos itsensä voisi monistaa.



Vai kuinka muka esimerkiksi voin valita, menenkö kuuntelemaan perjantaina klo 13.00 kuuntelemaan Senaatintorille Riitta Konttisen haastattelua Aino Sibelius -kirjasta, Töölö-lavalle Sanna Ryynäsen haastattelua taiteilija Meri Genetzistä vai kenties Suomenlinna-lavalla Stalinin vainoista keskustelevia Martti Turtolaa ja Tarja Lappalaista?



Perinteisesti yksi messupäivä on ollut lastenpäivä, eli silloin olemme menneet kirjamessuille koko perheen kanssa, ja niin aiomme tehdä myös tänä vuonna. Kysyin lapsiltani, mitä he haluavat nähdä messuilla ja muun muassa tällaisia vastauksia sain:

Perjantai:
- Suomen lasten aarrelaivat, pe klo 10.30 - 11.00 Toukola
- Opossumin räppityöpaja pe klo 12.00-12.30, Toukola

Lauantai:
- Nipsun juhlat, la klo 11.30-12.00, Kumpula (muumishow ja tapaa muumit)
- Riehumisen liikennevalot - toiminnallinen liikunta- ja askartelutuokio, la 11.30-12.00, Toukola
- Ruutuvapaata puuhaa leikki-ikäisille, la 12.00-12.30, Toukola (tämä oli oma valintani)
- Pikku Kakkosen Reppu-Heppu, la 12.30-13.00, Kumpula
- Lasse-Maijan etsivätoimisto - lasten etsiväkoulu, la 13.00-13.30
- Viidakon väki ja suuri muutto, la 13.30-14.00, Toukola
- Leikkimään, pahvi! - Työpaja, la 15.00-15.30, Kumpula
- Risto Räppääjä -bändi, la 15.30 - 16.00, Kumpula

Sunnuntai:
- Pikku Myyn terveiset (show), su 10.30-11.00, Kumpula
- Tatu ja Patu (hahmot), su 11.00-11.30, Kumpula
- Pikkulin laululeikkishow, su 11.30-12.00, Kumpula
- Molli ja maan ääri, su 12.00-12.30, Toukola
- Pekka Töpöhäntä 80 vuotta (mukana hahmo), su 13.00-13.30



Näillä näkymin perhepäiväksi taitaa tällä kertaa valikoitua siis lauantai!

Viime vuonna uusittu lastenalue oli hieno (katso video täältä), ja lapsemme viihtyivät siellä hyvin. Saa nähdä, millaiseksi lastenalue on tänä vuonna rakennettu, ja houkutteleeko se lapsikävijöitä kirjallisuuden pariin. Ohjelmassa on ainakin toiminnallisia tuokioita, lapsia innostavia hahmovierailuita sekä lukuhetkiä.

Voit voittaa yhden messulipun kommentoimalla tähän postauskeen tai blogin facebookissa, mitä sinä odotat Kirjamessuilta (pelkkä "mukana" -viesti ei siis riitä). Anonyymin kommentoijan pitää keksiä itselleen nimimerkki ja ilmoittaa sähköpostiosoite, johon mahdollisesta voitosta voi ilmoittaa. Arvon lipun sunnuntaina 20.10. ja se lähetetään voittajalle sähköisesti. Mikäli voittaja ei vastaa tiistaihin 22.10. klo 20.00 mennessä, katson oikeudeksi luovuttaa lipun toiselle. ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT!


Kun yksinäisyys pelottaa eli lastenkirja "Mörköjuhlat"

Satu Kettusen kirjoittama ja kuvittama kirja Mörköjuhlat (Tammi 2019) on upea kuvakirja, jossa lapsen yksinäisyyttä ja pelkoa käsitellään taitavasti ja lapsilukijoita kiinnostavalla tavalla. Tämä kirja vangitsi tokaluokkalaiset oppilaani kuuntelemaan hiiren hiljaa, ja onkin hyvä esimerkki kuvakirjoista, jotka jaksavat kiinnostaa isompiakin lapsia. Itse asiassa tämä kirja ei olekaan mikään aivan pienten lasten kirja, sillä sivuilta tihkuu paljon jännitystä ja tunnetta. Myös kollasitekniikalla toteutettu kuvitus on vaikuttavaa ja jännittävää, eikä noudattele hempeää ja kirjavaa, perinteisempaa kuvitustyyliä, joita lastenkirjoissa monesti nähdään.



Kirjan päähenkilö on kouluikäinen tyttö, joka muuttaa isänsä ja äitinsä kanssa uuteen kotiin. Hän ei tunne uudesta paikasta ketään, ja uusi koti on kamalan iso ja outo. Aika pian muuton jälkeen tytöstä alkaa tuntua, että pölyltä ja tyhjältä haisevassa talossa varjot liikahtelevat ja joku tuijottaa tyttöä juosten sitten karkuun. Myös ulkona ne jotkut jättävät merkkejä, pitävät outoja ääniä ja ikään kuin ilmoittavat, että tämä on niiden aluetta.

Kun tyttö puhuu möröistä vanhemmilleen, nämä arvelevat, että tyttöä vaan jännittää uusi talo. Vanhemmat kyllä ihanasti tarjoavat tytölle keinoja mörköjen karkoittamiseen (jalkojen tömistely, karjuminen ja isän antamien taikapommikivien heittäminen), mutta tyttö epäilee, etteivät keinot taida toimia. Ja kun tyttö sitten taas tuntee mörköjen olevan lähellä, hän kyllä yrittää vanhempiensa keinoja, mutteivät ne auta. On hankala olla rohkea, kun asui kaukana ystävistä.


Yksinäisyys on pelottavaa, yksin tuntuu vaikealta olla rohkea ja yksinäisyys saa möröt liikkeelle. Tyttö huomaa, miten hänen vanhempansa tutustuvat uusiin ihmisiin helposti äidin järjestämissä juhlissa, ja päättää itsekin järjestää juhlat möröille. Kun hän juhlisi mörköjen kanssa ystävinä, ei niitä tarvitsisi enää pelätä, tyttö päättelee ja ryhtyy tuumasta toimeen. Juhlia varten pitää valmistaa soittolistat, laatia menu ja koristella huolella valittu juhlapaikka- Tärkeää on tietysti myös kutsujen laatiminen ja toimittaminen sellaisiin paikkoihin, joissa mörköihin törmää kuten esimerkiksi, pelottavan kirjan väliin, takapihan suureen vesilätäkköön ja metsään.



Juhlapäivänä tyttöä tietysti jännittää, mutta hän rohkaisee itseään peilin edessä: Voimia! Kun möröt huomaisivat hänen olevan voimakas, niistä tulisi hänen ystäviään.

Vaan kuinka juhlissa sitten käy?




Vaikka tyttö odottaa todella pitkään, eivät möröt näytä tulevan juhliin. Kun hän on syönyt jo lähes kaikki lakuhämähäkit kuuluu ovelta koputus ja tytön mittainen mörkä astuu sisään. Aluksi tyttö ja mörkö vain mittailevat toisiaan katseilla, mutta lopulta tyttö tajuaa tarjota mörölle mehua. Ja kuinka ollakaan, mörkö nostaa naamarinsa, jonka alta paljastuu Ilmari-poika. Ja niin vauhdikkaat juhlat lapset pitävät kaksin, että kaikki möröt kaikkoavat, sillä sen koommin niitä ei enää näy, ja tytöstä ja Ilmarista tulee parhaat ystävät!



Keskustelimme tarinasti oppilaitteni kanssa, ja kirja tarjosi meille paljon pohdittavaa. Loppujen lopuksi oppilaani viisaista ajatuksista saattoi tehdä seuraavan yhteenvedon: yksin on pelottavaa olla, yksinäisyys on mörkö ja uudet asiat voivat tuntua pelottavilta, varsinkin ilman ystävän tukea.
Kyllä tämäkin kuvakirja osoittaa sen, kuinka tärkeää on löytää itselleen ystävä, ja juttelimme oppilaitteni kanssa siitäkin, että ketään ei saa jättää yksin ja kuinka tärkeää on, että jokaiselle löytyisi hyvä kaveri.