Poika ullakolla, poika kellarissa

 Lukusuositus alakouluikäisille! Kirjailija Salla Simukka ja sarjakuvantekijä JP Alhonen ovat tehneet yhdessä jännittävän seikkailusadun, jossa mielikuvitusta kutkuttava mysteeri pitää lukijan mielenkiinnon yllä aivan loppusivuille asti. 10-vuotiaiden Alexiksen ja Maxin perheet muuttavat tahoillaan uusiin koteihin, joissa molemmissa alkaa tapahtua jännittäviä asioita, joita muut perheenjäsenet eivät edes tunnu huomaavan. Pojat tutustuvat toisiinsa, ja heidän hämmästyksekseen näyttää siltä, että heidän maailmansa ovat kummallisesti limittäin ja nyt vain he huomaavat, että niihin on alkanut tulla repeämiä. Mistä kaikki johtuu, miten asia voidaan korvata ja tuhoutuuko kaikki, jos pojat eivät lakkaa tapaamasta toisiaan?

Tämä kirjan sopii isommille alakoululaisille.

Riparisäätöä

Esikoiseni luki kesällä Heidi Korkiakankaan kirjoittaman nuortenkirjaa Riparisäätöä, Aatu Sorsa, Myllylahti 2023), joka kertoo ysille menevän Aatun kesästä. Esikoinen sanoi, että kirja on aika hyvä, mutta hän ei oikein usko, että nuoret puhuvat oikeasti toisilleen ”tolleen ja tollasista asioista”. Kommentti kiinnosti minua, luin kirjan itsekin ja olen kyllä oikeastaan samaa mieltä. Vaikken tietenkään varmasti voi sanoa, tuntuvat Aatun ja hänen ystäviensä väliset keskustelut todella kypsiltä ja syvällisiltä 15-vuotiaiden puheiksi. Toki nuoret tosielämässä varmasti miettivät maailman menoa syvällisestikin, mutta ehkä meitä häiritsi se todella aikuismainen tyyli, jolla nuoret keskustelevat ja ajatuksiaan kirjassa sanoittavat. Monet pohdinnat käsittelevät kristinuskoa, toisten huomioimista ja oikeutta olla oma itsensä. 

Näiden pohdintojen vastapainona kirjassa on myös huumoria ja hauskoja sattumuksia, eikä kirja missään tapauksessa ole tylsä. Aatun kaveriporukka on riparilla ja kesätöissä, ja Aatu kokee ateistiperheen lapsena itsensä ulkopuoliseksi. Hän keksii keinoja pysyä menossa mukana ja joutuu kommelluksiin. Lisäksi erilaiset tykkäämiskuviot pohdituttavat Aatua ja hänen kavereitaan. Pidin kirjassa erityisesti siitä, miten kauniisti ja reilusti nämä nuoret toisiaan ja muita kohtelevat.

Suosittelemme tätä kirjaa 6. - 8.-luokkalaisille. 

Kenties tapan sinut vielä

J.S. Meresmaan kirjoittama nuortenromaani Kenties tapaan sinut vielä (Karisto 2022, saatu kustantajalta) yllätti minut positiivisesti, ja vaikka en oikeastaan ole kirjan kohderyhmää, enkä innostunut vampyyreista, tämä kirja piti otteessaan koko 135 sivunsa verran. On muuten mainiota, että nuorille kirjoitettu kirja on näin kompakti, sillä olen itse työssäni todistanut, kuinka liian paksu kirja karkottaa osan potentiaalisista lukijoista. Tämä kirja ei ainakaan jää lukematta siksi, että on liian paksu. 

Aluksi muuten pelkäsin, että kirja muistuttaisi liikaa Twilightia, mutta se osoittautui turhaksi ennakkoluuloksi. Juonessa on mielenkiintoisia käänteitä, ja tarinan sisällä jopa viitataan teinivampyyrileffoihin, joista päähenkilökin on ilmeisesti osan tiedoistaan - tai luuloistaan - vampyyrista saanut. Meresmaa on kirjoittanut vampyyrit omanlaisikseen, mutta tuo vanhat uskomukset onnistuneella tavalla osaksi omaa tarinaansa.

Kannen kuva: Saana Nyqvist

Kirjan päähenkilö on tavallinen ammattikoululainen Aleksi, jonka suurin haave on tulla ammattilaiseksi e-urheilijaksi. Yhdessä kaverinsa Roopen kanssa pojat pelaavat ja treenaavat sekä käyvät snooker-klubilla, sillä Roope on hurahtanut kyseiseen lajiin. Tarinan alussa Aleksi menee purkamaan epäonnistuneen pettymyksen aiheuttamaa ketutusta jäätelöbaariin, jossa nuori goottityttö lähestyy häntä ja käskee lähteä mukaansa.

Aleksi tottelee, ja huomaa kauhukseen, ettei vieraan matkaan tässä tapauksessa olisi kannattanut lähteä. Nora nimittäin on ehta vampyyri, joka kuljettaa Aleksin joutomaalle vanhaan bunkkeriin. Jostain syystä Nora päättää säästää Aleksin puremalta ja päättääkin, että tahtoo Aleksin opettavan hänelle pelaamista. Niin alkaa Noran ja Aleksin erikoinen ystävyys, joka hiljalleen kasvaa myös joksikin muuksikin. Ystävyys Noran kanssa tuo Aleksin elämään myös vaaroja, jotka lopulta kärjistyvät dramaattisessa loppuratkaisussa odottamattomalla tavalla. Vaikka Nora on vampyyri, joka selvästi kaipaa pysyvyyttä, ystävyyttä ja ihmisyyttä, eivät kaikki vampyyrit ole sellaisia. 

Kenties tapaan sinut vielä on kirja, jota mielelläni suosittelen 6.-9.-luokkalaisille nuorille ja haluaisin kovasti kuulla, mitä he itse ovat mieltä tästä kirjasta.

Joulukalenteritarina nuorille

Eva Frantzin kirjoittama, 24 lukuun jakautuva Ruukin salaisuus -romaani (Kustantamo S&S, saatu kustantajalta, suom. Anu Koivunen)  sopii hyvin 5. - 6.-luokkalaisten ja yläkouluikäisten nuorten joulukalenterikirjaksi. Tarina on salaperäinen ja hieman romanttinenkin. Joillekin  yläkouluikäisille lukijoille saattaa tosin tuntua ongelmalliselta, että kirjan päähenkilö Flora on vasta 12-vuotias, sillä usein nuoret lukevat mielellään kirjoja, joiden päähenkilö on itsensä ikäinen tai hiukan vanhempi. Uskoisin kuitenkin, että mielenkiintoinen tarina kyllä saa lukijan pauloihinsa iästä riippumatta.

Flora ja hänen äitinsä matkustavat joulunaluskuukaudeksi hiljaiseen Helmerinkylään, jossa he saavat vuokrata vanhaa portinvartijan taloa. Talo kuuluu kartanon maihin, ja Flora kiinnostuu tuosta upeasta, vanhasta kartanosta kovasti. Vanha Fridolf, jolta äiti on portinvartijan talon vuokrannut, antaa tytölle luvan seikkailla kartanon tiluksilla ja hoitaa sen puutarhaa, jonka kukkapenkistä puskee esiin kummallisia vihreitä kasveja talven keskelle. Floran äiti kirjoittaa päivät kirjaansa, ja niinpä tyttö saa tutkia kartanon maita mielin määrin. Yrityksistään huolimatta Flora ei pääse itse kartanoon sisään. 

Mielenkiintoista on, että vaikka Flora pystyy kuljeksimaan kartanon alueella helposti, eivät muut kyläläiset ole siihen pystyneet vuosikausiin. Kerrotaan, että kartanoa ympyröivä muuri kasvaa korkeutta, jos sen yli yrittää kiivetä, eikä muurin portti aukea. Moni kuitenkin yrittää päästä portista sisään, ja Floran kauhuksi eräs heistä haluaa jopa purkaa kartanon ja rakentaa sen paikalle hotellikompleksin. Flora on alkanut lomasa aikana pitää kartanoa lähes omanaan ja kuvittelee välillä olevansa kartanon neiti. Koska hänelle ei ole ystäviä edes kotikaupungissaan, on hän tottunut puuhailemaan yksinään. Flora kuitenkin ilahtuu, kun salaperäinen Egon-poika alkaa ilmestyä sinne, missä hänkin on.

Egon kertoo Floralle, että maasta pilkistävät kasvit ovat lumiruusuja.
Kirjan hienot kuvat on tehnyt Elin Sandström.

Flora kiinnittyy yhä vahvemmin kartanoon, eikä halua, että se puretaan ja päättää estää sen etsimällä kartanon viimeisen patruunan piilottaman aarteen. Patruuna on itse kuollut ikävässä onnettomuudessa, eikä hänen jälkeläisistään ole tietoa. Flora alkaa kuulla merkillisiä supattavia ääniä ja joulumusiikkia, ja välillä hänestä tuntuu, että itse kartano on elävä. Floran tarinan rinnalle kirjassa kerrotaan myös kauan sitten eläneen kartanon lapsenpiian tarinaa, joka tuntuu liittyvän sekä kartanon perilliseen, että Floraan itseensä.

Historialliset tapahtumat on painettu kellertävämmälle paperille. Sandström onnistuu kuvittamaan kauniisti 1920-lukua.

Aikuislukijalle tarinan ratkaisu on hyvin itsestään selvä ja ehkä hieman naiivikin, mutta toisaalta kirjan tunnelma on vangitseva. Kukapa ei haluaisi käyskennellä kauniin kartanon laajoissa puutarhoissa, hoitaa sen puutarhaa ja päästä vierailemaan kartanon kauniissa saleissa? Varsinainen linkki jouluun on aika löyhä, mutta Ruukin salaisuus sopii kyllä talvisine miljöineen joulunodotuksen lukemistoon.

Kasvit kasvamaan - kirjoja lapsille

Kevät on mahtavaa aikaa, kun luonto alkaa vihertää ja ikäänkuin herää eloon. Minulla ei todellakaan ole viherpeukaloa, mutta aina keväisin saan silti innostuksen laittaa siemeniä multaa, istuttaa, kasvattaa ja ihailla kasvua. Täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että en ole mikään kärsivällisin puutarhuri, ja yleensä jossain kohtaa kesää kukka- ja kasviraukkani jäävät hieman oman onnensa nojaan, enkä oikein edes aina tiedä, miten niitä kuuluisi hoitaa.

Viljelijän ja puutarhurin kuitenkin olisi hyvä olla edes hivenen kärsivällinen, sillä, kuten me kaikki tiedämme, yksikään kasvi ei kasva yhdessä yössä - ei vaikka niin kuinka toivoisi. Ihastuttava esimerkki viljelemisen hauskuudesta mutta myös ajoittaisesta turhauttavuudesta löytyy Christel Rönnsin kirjoittamasta ja kuvittamasta kuvakirjasta Pinko ja salaperäinen siemen (Lasten Keskus 2020, saatu kustantajalta).

Kirjassa Pinko-jänis istuttaa metsään siemenen, josta uskoo kasvavan mehevän porkkanan. Osa sen eläinystävistä suhtautuu epäillen koko viljelytouhuun, ja esimerkiksi Joggi-kameleontti tuumaa: "Porkkanako muka, tuosta murusesta. Mikä vitsi!" Pinko ei kuitenkaan välitä Joggin epäilyksistä, vaan laittaa siemenen multaan. Ystävien avulla kasvia lannoitetaan ja kastellaan (kuvitelkaa vain, kuinka... hieman pissakakkahuumoria), ja Pinko laulaa ja juttelee sille myös silloin, kun muut eivät jaksaisi vain istua kasvia seuraamassa.

Voisi luulla, että Pinko odotus palkitaan, kun kasvi on vihdoin kasvattanut itselleen komeat lehdet. Porkkanaa ei kuitenkaan näy, eikä kuulu. Ei ennen, kun Orvokki-lepakko keksii, että ehkä porkkana kuitenkin kasvaa alaspäin. Pinko päättää korjata sadon. Viljelemisessä kaikki ei aina kuitenkaan suju toivotusti, sato voi jäädä laihaksi tai päätyä parempiin suihin. Niin käy Pinkollekin, sillä utelias kontiainen on syönyt Pinkon porkkanan! Voi sitä pettymyksen, surun ja kiukun määrään, minkä tämä teko aiheuttaa. Onneksi kontiaisella on tilanteeseen ratkaisu: kylvetään maahan uudet siemenet! Ja niin koko odotus, jännitys ja hauskuus alkaa alusta.

Pinko ja salaperäinen siemen on värikäs ja iloinen kuvakirja, joka sopii hyvin leikki-ikäisille lapsille. Meidän kolme ja puolivuotias kuopuksemme pitää tästä kirjasta niin paljon, että on opetellut lukemaan sen "itse". Kirjan äärellä voi paitsi miettiä kasvien kasvamista myös erilaisia tunteita ja tunnesäätelytaitoja.

...................................

Toisenlaisen lähetymistavan viljelemiseen tarjoaa tietokirja Kyllä kasvaa! sisällä , parvekkeella ja puutarhassa (Kustannus-Mäkelä Oy 2020, saatu kustantajalta, suom. Katariina Kallio. Se on kirjoitettu lapsille ja nuorille, jotka voisivat innostua syötävien kasvien tai erilaisten kukkien viljelemisestä ja kasvattamisesta. Kirjat tekstit ovat helppolukuisia ja valokuvat isoja ja houkuttelevan näköisiä. Teoksen on kirjoittanut ja piirretyt kuvat piirtänyt Elin Ek.

Kirja jakautuu kolmeen lukuun: Kasvata, Kokkaa ja Puuhaa. Tämä onkin hauska lähestymistapa, sillä sen lisäksi, että kirjassa opetetaan viljelemisen perusteita siemenpussin lukemisesta lähtien, siinä myös kerrotaan, mitä sadosta voi valmistaa leipomalla ja askartelemalla.

Ohjeiden joukosta löytyy muun muassa saippuoiden, huulirasvan ja tuoksupussien valmistusohjeita. Itse olisin lisännyt ohjeisiin myös viljelylaatikon nikkaroimisen ja "täyttämisen" ohjeen. Toisaalta kirjassa lähetymistapa on se, että kasvattaa voi muuallakin kuin viljelylaatikossa tai kasvimaalla. Jopa ikkunalaudalla tai ämpärissä parvekkeella voi viljellä kasveja, eikä aina tarvita isoja viljelyaloja.

Tämän kirjan innoittamana minäkin taas yritän esikasvattaa krassin ja kehäkukan siemeniä, vaikka kuten Ek myös muistuttaa, aina voi ostaa myös valmiita taimia ja istuttaa niitä. Ainakin yksi kolmesta krassista on itänyt, joten nyt vain odottelemme lämpimiä säitä, että sen saisi siirrettyä ulos kasvamaan. Minä yritän tänä vuonna valita puutarhaani sellaisia kasveja, joista pölyttäjät ja perhoset hyötyisivät. Olisikin ollut mahtavaa, jos Kyllä kasvaa! -kirjassa olisi vielä paremmin huomioitu, mitkä kukat ja kasvit houkuttelevat pölyttäjiä, sillä ilman niitä moni sato jää laihaksi. Mehiläishotellin ohje kirjassa kyllä on.

Mikäli pölyttäjä-asia kiinnostaa enemmän, kannattaa muuten tutustua Ylen Pelasta pörriäinen -kampanjaa.  Tuon linkin takaa löytyy artikkeleita ja videoita, jotka kertovat, miksi pörriäiset ovat tärkeitä, miksi niiden hupenevasta määrästä pitää olla huolissaan ja mitä me voimme tehdä niiden pelastamiseksi. Sieltä löytyy myös lista niistä kasveista, jotka sopivat pörriäispuutarhaan.

Lisää viljelyaiheisia ja kasvien kasvamiseen liittyviä kirjoja:

• Marjo Nygård: Kaikessa on itua
• Giuliano Ferri: Ihmeellinen syntymäpäivälahja
• Eric Carle: Pienen pieni siemen
• Sanna Pelliccioni: Onni-poika ja parvekeviidakko

Peli jatkuu, tahdoit tai et! (Sensored Reality 2, Glitch)

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan kirjoittama Sensored Reality -sarjan toinen osa Glitch (Tammi 2019, saatu kirjailijalta) jatkuu oikeastaan suoraan siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa Beta jäi. On vuosi 2118 ja 17-vuotias Minako Takeda eli Bug on selvinnyt hengenvaarallisesta, karmealla tavalla todeksi muuttuneesta Shadow Warriors II -videopelistä hengissä. Eikä vain selvinnyt, vaan pelastanut lukemattomia muita pelaajia, minkä takia häntä kutsutaan Henkien päivän sankariksi. Bug ei kuitenkaan tunne itseään sankariksi, sillä hänen ei onnistunut pelastamaan kaikkia muita pelaajia, ja esimerkiksi hänen opettajansa kuoli, mistä Bug tuntee valtavaa syyllisyyttä. Lisäksi Bugin äiti on lavastettu syylliseksi pelissä tapahtuneiden väkivaltaisuuksien järjestämiseen ja kadonnut tyystin. Bug on saanut myös selville, että hänen isänsä on murhattu.

Kaiken tämän takia ei ole ihme, että Bug on varsin ahdistunut ja masentunut, eikä halua tavata ketään - ei edes ystäviään Alvaria, Cosmoa tai entistä vihamiestään, nykyistä kaveriaan Jadea. Niinpä Bug linnoittautuu kotiinsa, eikä aio enää pelata.

Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Bug aloittaa opinnot Suomenlinnan alueelle rakennetussa peliakatemiassa eli SolarWindissä, jonne hän on päässyt sisään voitettuaan Shadow Warriors II -pelin. Bugin yllätykseksi myös Jade ja Cosmo ovat päässeet sisään. Bug joutuu tahtomattaan mukaan uuteen The Last Viking King -peliin, jonka voittaja saa osalistua Replica-peliplaneetalla järjestettävään Solar System Gamesiin Helsingin kaupunkisaaren edustajana. Bugin pelihahmo on nuori viikinkisoturi Harald, jonka hän päättää tappaa heti pelin alkumetreillä päästäkseen pois virtuaalitodellisuudesta. Peli kuitenkin imaisee Bugin mukaansa, ja hän tajuaa pian, että eräällä sen hahmoista tuntuu olevan jonkinlainen yhteys Shadow Warriors -peliin. Sen takia Bug ryhtyy pelaamaan tosissaan; Hän haluaa selvittää, mikä tuo yhteys on.

Viikinkipelimaailman ulkopuolella Bug puolestaan pyrkii selvittämään, mitä hänen äidilleen on tapahtunut, kuka tai mikä on vastuussa hänen isänsä kuolemasta, kuka tuntuu jahtaavan häntä itseään, mitä hänen isänsä tiesi joutuessaan salamurhatuksi ja kuka on karmaiseva RedAvalanche, joka tuntuu olevan vastuussa paljosta pahasta? Lisäksi Bugin oma yksityiselämä tuottaa tytölle paljon päänvaivaa: Bug tuntee mustasukkaisuutta sekä Cosmosta että Jadesta, eikä tiedä, onko kiintynyt jompaankumpaan tai kenties Cosmo ja Jade toisiinsa tai ehkä sittenkin molemmat Bugiin. Jotenkin tämä kolmiodraama tuntui hieman ärsyttävältä ja aika turhalta sivujuonteelta muuten vauhdikkaassa ja jännittävässä tarinassa.

Kuten ensimmäisessäkin osassa, pelimaailman kuvaus on kiehtovaa, ja tarina etenee niissäkin oikein jouhevasti. Pelin tapahtumat kietoutuvat myös mielenkiintoisesti yhteen Bugin nykyisyyden ja hänen elämänsä kaikkien mysteereiden kanssa. Selviytyäkseen Bug tarvitsee ystäviensä apua sekä pelissä että sen ulkopuolella.

Kirjassa on paljon taistelukohtauksia ja futuristisia kuvauksia maailmasta, jossa videopelaajat ja videopelit sekä niiden sisällöt ovat niin suosittuja, että ne vaikuttavat jopa kaupungin arkkitehtuuriin. Siinä, missä ensimmäistä osaa lukiessani tunsin yllätyksekseni olevani melko sinut kaiken tämän futurismin, pelaamisen ja pelimaailman kuvauksen kanssa, nyt en ihan päässyt kaikkiin tapahtumiin sisälle. En ehkä jaksanut keskittyä tai menetin jo vähän kiinnostustani, mutta etenkin Bugin ystävän Alvarin tekemä simulaatio tytön isän kuolemasta tuntui jo hieman liian kaukaa haetulta. Sen sijaan viikinkipeliin sijoittuvat 1000-luvun kuvaukset, juonenkääneet zombeineineen (juuh, tämä ei ihan istu oikeaan viikinkiaikaan) olivat yhtä kiinnostavia kuin sarja ensimmäisen osan Japanin historiaan sijoittuvat pelitapahtumat.

Sarjan kolmas osa Replica ilmestyy nyt keväällä 2020, ja siinä Bug ystävineen matkaa Replicalle selvittämään kaikki salaisuudet ja niin sanoakseni kynimään kanan niiden tahojen kanssa, jotka ovat Bugin isän kuoleman takana. Suosittelen sarjaa kaikille skifistä ja fantasiasta - miksei jopa historiasta kiinnostuneille, nuorille lukijoille.

Joululahjakirjoja lapsille ja nuorille

Hihkuin sisäisesti riemusta, kun erään tokaluokkalaisen oppilaani isä kertoi lapsensa toivoneen joululahjaksi kirjoja - siis kirjoja monikossa! Kyseinen lapsi on osannut lukea jo ennen kouluun tuloa, mutta vasta nyt innostunut kirjoista. Mieltäni lämmitti, kun kuulin, että toivelistalle on päässyt myös Harry Potter -saagan neljäs osa, luimmehan koulussa yhdessä ensimmäisellä luokalla sen ensimmäisen osan yhdessä ääneen. 

Kirjat ovatkin mielestäni mitä parhain joululahja, ja siksi päätin tänäkin vuonna jakaa teille blogini lukijoille kirjalahjavinkkejä. Toki kaikki kirjat, joita olen blogissani vuoden aikana esitellyt ovat mainioita lahoja, mutta tähän postaukseen listasin kirjat, joista suurinta osaa en aiemmin ole vielä esitellyt. Listalta löytyy kirjoja kuvakirjoista nuortenromaaneihin ja lasten tietokirjoihin. Mukana on myös pari sarjakuvakirjaa ja yksi äärettömän kaunis satukirja. Toivottavasti löydätte listalta hyviä kirjalahjoja!

Kuvakirjoja

Carl Johansonin upeasti kuvittama ja kirjoittama sanakuvakirja Lentävä sanakirja (Etana Editions 2019, suom. Kirsikka Myllyrinne, saatu kustantajalta) esittelee erilaisia lentäviä kulkuneuvoja, joista osa on varsin mielikuvituksellisia kuten esimerkiksi jakkararaketti, rakettimakkara ja teleskooppilentokone. Mukana on toki ihan oikeita, olemassaolevia lentohärveleitä, Wrightin veljesten lentokoneesta jumbojettiin. Tämä kirja sai lasteni mieleikuvituksen lentämään: lapset keksivät hassuille lentohärveleille omia, kuvaavia nimiä ja osan kuvista myös värittivät itse. Kirjassa nimittäin kirkkain värein väritettyjen kuvien joukosta löytyy myös kuvia, joista värit on jätetty kokonaan pois. Ihania idea, minkä ansiosta lapsi pääsee osaksi kirjan tekemistä.

Niin ikään lapsia osallistavan lukukokemuksen tarjoaa Chloé Pararnaun kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Orkesteri karkuteilla - Postikortteja maailmalta (Etana Editions 2019, suom. Leena Virtanen, saatu kustantajalta). Tämä kirja on klassinen etsintäkirja, eli isoille aukeamille on piilotettu henkilöitä, joita lapsi saa etsiä. Etsittävät henkilöt ovat orkesterin jäseniä, jotka ovat yhtäkkiä lähteneet lomalle ympäri maapalloa. He lähettävät kohdemaista postikortteja, jotka vihjaavat minkä soittajan kustakin kuvasta, eli maasta, kuuluu etsiä.

Myös Rinna ja Sami Saramäen kirjoittamassa Taskulamppuseikkailu-sarjan uusimmassa kuvakirjassa Maan uumeniin (WSOY 2019, saatu kustantajalta) lapsi pääsee ikään kuin osallistumaan kirjan tapahtumiin, sillä jokaisesta kirjan aukeamasta paljastuu salaisuuksia, kun sivua valaisee sen takaa taskulapulla tai vaikka kännykän valolla. Tarina on kirjoitettu vuoropuhelun muotoon ja se johdattaa lukijan retkikunan mukana hylättyyn kaivokseen sieltä maanalaisiin käytäviin ja lopulta geysirin alle. Lukija saa valtavasti tietoa maapallon rakenteesta ja tuliperäisyydestä jännittävää kertomusta seuratessaan. Tämä kirja oli etenkin esikoisestani yhtä kiehtova kuin sarjan ensimmäinenkin osa Meren syvyyksiin. 

Mikäli haluaa antaa lapselle lahjaksi hempeän kuvakirjan, joka kertoo antajan rakkaudesta lahjan saajaa kohtaan, kannattaa valita lahjakirjaksi esimerkiksi suloinen Annan sinulle maailman (Kustannus-Mäkelä 2018, saatu kustantajalta). Tämä hempeä kuvakirja perustuu toistoon; Alkuaukeaman jälkeen jokaisella aukeamalla äiti puhuttelee vastasyntynyttä lastaan aloittaen: "Annan sinulle...". Äiti lupaa näyttää pienokaiselleen muun muassa aikaisen aamun sarastuksen, kasteisen niityn kukoistuksen. Pomppivat sammakot, koirat possut ja lammikot. Pilvet nuo vuoria saartavat, kotkat taivaalla kaartavat. Kuvat ja äidin runotellen kirjoitetut sanat kuljettavat lukijan ympäri maailman metsistä meriin, taivaisiin ja tähtiin. Äiti lupaa näyttää lapselleen sen kaiken. Tunteellisen tekstin on kirjoittanut Stacy McClearyn ja sen on suomentanut Raija Rintamäki. Hieman utuiset ja pehmeä-ääriviivaiset kuvat on taiteiluillut Carmen Saldaña.

Upeasti kuvitettu Lintu Sininen (Lasten Keskus 2019, arvostelukappale) on myös oiva lahjaidea kaikille, jotka rakastavat perinteisiä satuja, kauniita kuvia ja hienoa musiikkia. Katri Kirkkopelto on uudelleenkirjoitanut Zacharias Topeliuksen klassisen satunäytelmän Lintu sininen, joka on itseasiassa vanhan ranskalaisen kansantarinan muunnos 1800-luvulta. Tarinassa kaukaisen maan kuningas nai uuden vaimon, joka inhoaa kuninkaan kaunista tytärtä Florinnaa, ja haluaisi naittaa tämän hölmölle melumestri-Holofernekselle. Oman tyttärensä Rosamundan uusi kuningatar sen sijaan näkee prinssin puolisona. Käy kuitenkin niin, että prinssi Amundus ja Florinna rakastuvat, eikä prinssi suostu naimaan Rosamundaa. Kuningatar Sibylla taikoo tämän siniseksi linnuksi ja sulkee Florinnan torniin, jossa sininen lintu käy salaa tapaamassa rakastettuaan. Kun äitipuoli pääsee selville tästä, hän yrittää surmata sinilinnun. Onneksi suuri velho Deoletus on rakastavaisten puolella ja voittaa taistelussa pahan kuningattaren. Kuten kaikissa saduissa kuuluu, myös tässä tarinassa rakastavaiset saavat toisensa. 

Kirkkopellon maalaamat kuvat ovat suorastaan taianomaisia, ne huokuvat satumaista tunnelmaa ja ovat viimeistä yksityiskohtaa, jokaista kimallusta, kukan terälehteä, linnun sulkaa ja leningin pitsiä myöten loistavia. Tämä hieno satukirja on täydennetty Jonne Valtosen säveltämällä musiikkicd:llä, jossa Jussi Makkonen ja Nazig Azezian soittavat sellolla ja pianolla Vaasan kaupunginorkesterin solisteina.

Tietokirjat

Ihanan iljettävät tiedekokeet (Kustannus-Mäkelä, suom. Terhi Leskinen, saatu kustantajalta) on mitä parhain lahja lapselle, joka rakastaa tiedettä, asioiden tutkimista ja kemiaa. Kirjassa on ohjeet 16 tieteelliseen kokeeseen, joissa tarvittavat aineet löytyvät pääosin omasta kodista. Kokeiden luvataan sisältävän kaikkea ällöttävää: limaa, mönjää ja hajuja. Oivallista kuitenkin on, että pelkkä ällöttävyys ei ole kirjan pointti, vaan kokeessa havaittavan ilmiön takana olevat mekanismit selitetään pienelle tutkijalle, hänelle annetaan vinkkejä, miten koetta voi soveltaa ja mikä oikean maailman ilmiö "on sukua" kokeessa saadulle havainnolle. Kirjan on kirjoittanut Kris Hirschmann ja humoristisesti kuvittanut Santy Gutiérrez.

Ihastuttava Tärkeitä tietoja eläimistä on saanut jatkoa, kun Maja Säfström on kirjoittanut uuden tietokirjan - tällä kertaa eläinten lapsista. Tärkeitä tietoja eläinvauvoista (Nemo 2019, suom. Nina Tarvainen) on yhtä kiinnostava kuin edeltäjänsä ja sisältää yllättäviä ja häkellyttäviä tietoa myös sellaisista eläinlajeista, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Esikoinen lukee minulle tätä kirjaa nyt ääneen ja ihmettelemme yhdessä kirjan tarjoilemia ällistyttäviä faktoja. Tieseittekö esimerkiksi, että virtahepovauvat voivat juoda maitoa emon nisästä veden alla tai, että niilinkrokotiilitkaivavat munansa maahan, ja maan lämpötila määrittelee tulevien poikasten sukupuolen? 

Historiasta kiinnostuneille suosittelen lämpimästi arkeologiaa ja arkeologisia löydöksiä mielenkiintoisella tavalla esittelevää tietokirjaa Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita - Nuoren arkeologin käsikirja (Atena 2019, saatu kustantajalta). Tämä kirja on kirjoitettu selkeästi ja mielenkiintoisesti niin, että nuorten lukijoiden on helppo ymmärtää lukemaansa. Kirja käy Suomen historian läpi arkeologisten löytöjen valossa keskiajasta kivikauteen. Kuva- ja mediataiteilija Helkalan piirtämät kuvat ovat havainnollisia ja täydentävät tekstiä hienosti. Lapsilukijan mielenkiintoa lisäävät Outo juttu -tietoruudut ja kiehtovat arvoitukset, joita lukija saa pohtia monivalintakysymysten avulla. Kaikesta huomaa, että kirjan tekijät Ilari Aalto ja Elina Helkala ovat rautaisia ammattilaisia ja kaksikko onkin julkaissut aiemmin aikuisille suunnattuja historia-aiheisia tietokirjoja. Aalto on itse ammatiltaan arkeologi ja keskiajantutkija.

Sarjakuvakirjat

Dav Pilkeyn kirjoittamia ja kuvittamia Koiramies-kirjoja (Tammi, suom. Jaana Kapari-Jatta) olen esitellyt blogissa aiemminkin, mutta nämä haluan silti nostaa esiin myös tässä postauksessa. Koiramies kirjoista pitäävät nimittäin todella monet tokaluokkalaiset oppilaani - etenkin pojat -, sillä nämä kirjat ovat hauskoja ja värikuvitettuja. Ne viihdyttävät sellaistakin lukijaa, jonka lukutaito ei ole vielä kovin vahva, sillä tekstiä on vähän ja kuvat itsessään vievät tarinaa eteenpäin. Sarjasta on nyt ilmestynyt kaksi osaa ja kolmas suomennettu ilmestyy keväällä.

Nuorelle lukijalle (alkaen noin 14v.) minä itse hankkisin lahjaksi Ari Formanin ja David Polonskyn yhdessä tekemän kerrassaan upean sarjakuvakirjan Anne Frankin päiväkirja (Tammi 2019, suom. Anita Odé), Kaksikko on ilmiömäistä taitavuutta osoittaen kääntänyt Anne Frankin päiväkirjan sarjakuvan muotoon. He ovat onnistuneet tavoitteessan saada Annen ääni kuuluville, he piirtävät lukijalle kuvan siitä, miten syvällinen, ajatteleva ja sodan keskellä parhaansa mukaan elävä nuori tyttö tämä oli. Sarjakuvakirjaan on otettu mukaan katkelmia Annen omasta päiväkirjasta, ja niissä Anne näyttäytyy inhimillisenä murrosikäisenä, joka kokee usein, etteivät aikuiset usein ymmärrä häntä. Myös maailmansodan aiheuttama nälkä, pula ja jatkuvassa pelossa eläminen on kuvattu hienosti. Riipaisevia ovat kohdat, jossa Anne pohtii omaa tulevaisuuttaan ja paikkaansa sodanjälkeisessä maailmassa, sillä suurin osa lukijoista tietysti tietää Annen ja hänen perheensä piilottelun traagisen lopputuloksen.

Lasten- ja nuortenromaani

Aloitteleville lukijoille lahjaksi kannattaa ostaa esimerkiksi Kustannus-Mäkelän julkaisemia Lukuavaimet-sarjan Minimysteerit-kirjoja tai vielä helpompia Pikku Lukuavain -kirjoja. Näistä kirjoista olen kirjoittanut aiemmin esimerkiksi tässä postauksessa.

Alakouluikäisille lapsille kirjalahjaksi suosittelen Heli Rantalan kirjoittamaa lastenromaania Suurenmoinen sitruunaseikkailu (WSOY 2019, saatu kustantajalta). Tässä kirjassa tarinaa elävöittävät Henna Ryynäsen piirtämät värikkäät kuvat, joista välittyy samanlainen ilo kuin Rantalan tekstistä. Tarinan päähenkilö on Tuuli, joka lähtee isoisänsä kanssa naparetkelle Pohjoisnavalle. Isoisällä on haave kuvata sitruuna Pohjoisnavalla, sillä harrastelijavalokuvaajana isoisä on jo onnistunut kuvaamaan sitruunan monessa muussa ikimuistoisessa paikassa. Pohjoisnavalla on tietysti jäätävän kylmä, mutta onneksi kaksikolla on mukanaan tultasyöksevä, minikokoinen halkolohikäärme, jonka avulla tulet saadan syttymään tuosta noin vain. Voisi kuvitella, että Pohjoisnapa on kylmä ja yksinäinen paikka, mutta vielä mitä! Tuuli tapaa siellä monta uutta ystävää, ja hänen taitelliset lahjansa saavat nämä villiintymään. Retken tarkoitus kuitenkin vaarantuu, kun lintu nappaa isoisän filmirullan, sitruunat katoavat ja Tuuli tippuu jäihin...

Fantasian ja seikkailun ystäville lahjaksi sopivat sekä Mila Teräksen kirjoittama Kadonnut kaupunki (Otava 2019, arvostelukappale kustantajalta) että Jessica Townsendin kirjoittama Nevermoor-sarja (Otava, suom. Jaana Kapari-Jatta. saatu kustantajalta), josta on ilmestynyt kaksi osaa. 

Kadonnut kaupunki -kirjassa ystävykset Hugo ja Lydia pääsevät vanhan kirjaston kautta jännittävään seikkailuun tarumaiseen Morvaan, jossa he tapaavat suunnillee ikäisensä pojan. Poika rakastaa merta ja harmittelee, kuinka meret alkavat olla kovin saastuneita ja täynnä roskia. Hugo ja Lydia lähtevät pojan kotiin, ja saavat siellä huomata joutuneensa mitä ihmeellisempään maailmaan, jossa elää tavallisten ihmisten lisäksi myös merinkäisiä eli ihmisten ja merenkansan jälkeläisiä eli kansaa, joka on sopeutunut elämään vedessä. Koska meret ovat niin saastuneita, eivät merinkäiset enää pysty asumaan niissä. Toisaalta maan päällä heitä on alettu vainota. Tilanne näyttää aika toivottomalta, ja vielä hurjemmaksi kaikki käy, kun lasten uusi ystävä katoaa. Hugo ja Lydia ymmärtävät, etteivät he ole joutuneet Morvaan sattumalta, vaan heillä on tehtävä, joka liittyy kadonneeseen ystävään, heidän aiemmin löytämäänsä merkilliseen karttaan ja merenalaiseen Marepolin kaupunkiin. Alkaa huima pelastuoperaatio, joka saatta hyvin koitua Hugon ja Lydian kohtaloksi.... Kadonneessa kaupungissa käsitellään isoja teemoja, kuten pakolaisuutta, merten saastumista ja perheen tärkeyttä. Sillä on siis tiettyjä yhtymäkohtia myös meidän aikaamme ja maailmaamme. Hugo ja Lydia ovat aiemmin seikkailleet Noitapeili-nimisessä kirjassa.

Moni Harry Potter -fani on miettinyt, mitä voisi lukea, kun on kahlannut HP-kirjat läpi. Vastaus voisi olla Nevermoor-sarja, josta on tällä hetkellä suomennettu kaksi osaa. Nevermoorissa onkin tiettyjä yksityiskohtia, joista tulee mieleen Harry Potter -kirjat, mutta tarina tempaa lukijansa aika nopeasti otteeseen, ja itse lakkasin vertailemasta näitä kahta fantasiatarinaa ensimmäisen osan puolivälin jälkeen. 

Nevermoor on itseasiassa kaupunki, johon 11-vuotias Morrigan pääsee päivänä, jona hänen piti kuolla. Sarjalla on siis varsin dramaattinen alku! Nevermoorissa Morrigan alkaa pyrkiä suojelijansa Jupiterin avulla ihmeelliseen Meineikkaaseen seuraan, jonne päästäkseen Morriganin on selvittävä erinäisistä koetuksista. Morrigan itse ei usko omiin kykyihinsä, sillä häntä on hänen "edellisessä elämässään" totuttu pitämään epäonnisena, kirottuna pahanilmanlintuna. Jupiter kuitenkin tuntuu tietävän Morriganista jotain, mitä tämä itse ei tiedä ja luottaa Morriganiin täysin. 

Morrigan oppii rakastamaan loisteliasta ja taikuutta sekä mystisiä hahmoja pursuavaa Nevermooria, eikä voisi kuvitellakaan palaavansa entiseen elämäänsä. Toisaalta palaaminen ei ole edes mahdollista, sillä salaperäinen jahti saisi hänet muuten kiinni ja suorittaisi loppuun hänen tuhoamisensa, joka jäi ennustettuna kuoliniltana toteuttamatta. Morriganin on siis kertakaikkiaan pakko päästä koetuksista läpi ja Meineikkaan seuran jäseneksi, tai hän joutuu jättämään Nevermoorin. 

Kirjan toinen osa jatkaa Morriganin tarinaa ja kertoo Morriganin kutsumuksesta, joka tekee tästä jälleen kerran kummajaisen ja pelätyn muiden silmissä. Toisaalta Morriganille selviää paljon salaisuuksia itsestään, mutta niiden kanssa eläminen ei ole todellakaan helppoa. Ja edelleen jokin paha tuntuu seuraavan häntä, tarkkailevan ja itseasiassa myös tahtovan hänet liittolaisekseen.

Toivottavasti löysitte tästä listasta hyviä lahjakirjavinkkejä. Lukuiloa joulukuuhun! 

Klassikkoja taltuttamaan Finlandia Junior -ehdokkaan kanssa

Maria Laakson kirjoittama Taltuta klassikko! (Tammi 2019, saatu kustantajalta) on yksi tämän vuoden Finlandia Junior -ehdokkaista. Kirjan kuvituksen on tehnyt sarjakuvapiirtäjä Johanna Rojola. Taltuta klassikko! on nuorille lukijoille suunnattu teos, josta Laakso itse toivoo tulevan työkalu, jonka avulla nykylukijakin saisi klassikoista otteen. Kirjan kustantajan edustaja Saara Tiuraniemen mukaan Taltuta klassikko! on räyhäkkä kirja, jonka poikkeuksellinen huumori tuo klassikoihin uutta potkua.

Kirjan kansi taipuu vaikka kakuksi!
Taltuta klassikko! -kirjan julkistamisjuhlasta

Kirja sisältää siis esittelyn kahdeksasta klassikosta, niiden kirjoittajasta sekä siitä ajasta, jona klassikko on kirjoitettu. Nuo klassikot ovat Kalevala, Seitsemän veljestä, Työmiehen vaimo, Mirdja, Runoja, Sudenmorsian, Sinuhe egyptiläinen ja Tuntematon sotilas. Kirjallisuudentutkija Laakso kertoi kirjan julkistamistilaisuudessa, että nämä klassikot valikoituivat kirjaan siksi, että ne ovat hänelle rakkaita - ja siksi, että kustantaja halusi kirjaan mukaan yhtä monta nais- ja mieskirjailijaa. Siksi mukaan otettiin myös Edith Södegranin Runoja.

Mielestäni vaikuttavin Rojolan piirtämistä kuvista on hänen Tuntematon sotilaansa.

Laakso selittää jo teoksen alkumetreillä, miksi jostain kirjasta ylipäänsä tulee klassikko eli miksi se kanonisoidaan, ja miten kaanonit ylipäänsä syntyvät ja miten ne muuttuvat. Kirja julkistamistilaisuudessa Rojola puolestaan kertoi, että pitää itse tärkeänä sitä, että me jatkuvasti kyseenalaistaisimme sitä, että jostain teoksesta ylipäänsä tulee klassikko, ja onko olemassa useampia kaanoneita - riippuen siitä, keneltä kysytään.

Etualalla Rojola, taaempana Laakso.

Laakso puhuttelee suoraan lukijaa, eli klassikontaltuttajaa. Hän käyttää tietoisesti kieltä, joka oletetusti on tuttua nuorelle lukijalle ja joka tosiaan vilisee huumoria. Ainakin tällaista päälle kolmekymppistä lukijaa, teoksen sanavalinnat ja huumori huvittavat. Tekstin näennäisestä kepeydestä huolimatta kieli ei suinkaan ole helpoimmasta päästä, ja välillä minusta jopa tuntui, että osa lauseista oli vallan kimurantteja luettavia, mikä vaatii lukijaltakin varsin paljon keskittymistä, jotta tekstin sisältö aukeaa.
Tästä esimerkkinä alla oleva katkelma:

Näytelmän nimi vihjaa yhteen päähenkilöön, mutta tarkasti taltutettuna tässä klassikossa on kaksi tärkeää leidiä: Johanna ja Homsantuu. Molemmat ovat vieläpä saman miehen naisystäviä. Näytelmän nimi alleviivaa lähes huomiokynällä Homsantuun ulkopuolisuutta sellaisesta säädyllisyyttä korostavasta instituutiosta kuin avioliitto. (Ote Minna Canthin Työmiehen vaimosta kertovasta taltutuksesta teoksesta Taltuta klassikko! s. 83 - 84)

Rojola on tehnyt kirjaan kaksivärisen kuvituksen.
Tässä hänen näkemyksensä Homsantuusta.

Itse sisältökää ei suinkaan ole mitään kepeää höttöä, vaan täyttä asiaa, joka paitsi auttaa lukijoita tulkitsemaan klassikoita myös osoittaa niiden merkityksen nykyajalle ja nykyaikastaa ne. Kirjassa avataan monia taltutukselle välttämättömiä termejä, -ismejä ja käsitteitä, ja lukija tulee kuin huomaamattaan oppineeksi kirjallisuuden lisäksi hyvin paljon myös suomalaisesta kulttuurielämästä ja historiasta.

Maria Laakso sijoittui Taltuta klassikko! -teoksen käsikirjoituksella Tammen lasten ja nuorten Ihan totta! -tietokirjakilpailun nuorten sarjassa toiselle sijalle. Minuun Taltuta klassikko! teki vaikutuksen, ja olen Päivi Heikkilä-Halttusen kanssa samaa mieltä siitä, että tämän kirjan paikka olisi yhtä hyvin Tietokirjallisuuden Finlandian ehdokaslistalla. Laakson innoittama olen jo taltuttanut yhden klassikon, jota en ole ennen lukenut, eli Minna Canthin kirjoittaman Työmiehen vaimon.

Tämän jälkeen innostuin muuten lukemaan muitakin Minna Canthista kertovia teoksia, kuten esimerkiksi Suvi Aholan kirjoittaman, Canthin omia tekstejä sisältävän kirjan Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY 2019, saatu kustantajalta) ja Raili Mikkisen kirjoittaman nuortenromaanin Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Tammi). Viimeksi mainitussa kertojaäänenä on Canthin tytär Elli (Tästä lisää myöhemmin).

Kaksi nuortenkirjaa, joissa historia on läsnä

Luin hiljattain kaksi nuortenkirjaa, joissa molemmissa historia on hyvin vahvasti läsnä ja jotka molemmat olivat oikein mieluisia luettavia. Teoksista oli tyyliltään kepeähkö ja toinen jopa melko synkkä. Kyseiset kirjat ovat Satu Mattila-Laineen kirjoittama romaani Myyty tyttö (Warelia 2019, saatu kustantajalta) ja toinen Sanna Iston kirjoittama nuortenkirja Sirpale (WSOY 2019).

Mattila-Laine on minulle tuttu kirjailija aiemmin julkaistusta teoksestaan Parantola (Karisto 2015), jossa niin  nuori tyttö joutuu aikamatkalle 1930-luvun epilepsiaparantolaan. Kirjassa Laine tuo esille Suomen ja lääketieteen historian pimeämpää puolta, ja Myyty tyttö jatkaa tietyllä tavalla samalla linjalla. Kirja nimittäin kertoo nuoresta Lempi-tytöstä, joka jää orvoksi ja joutuu 1910-luvun ajan tapaan huutokaupattavaksi. Tuohon aikaan Suomessa kunnat huutokauppasivat orpoja, vanhuksia ja sairaitakin, sillä sosiaalihuoltoa ei ollut. Lapset sijoitettiin eläteiksi taloihin, jotka lupasivat elättää heidät pienimmin kustannuksin. Usein lapset joutuivat raskaisiin töihin, eikä heidän kohtelunsa läheskään aina ollut hyvää.

Lempikin joutuu huutokaupatuksi taloon, jossa ankara isäntä ei säästele Lempiä eikä varsinkaan toista huutamaansa lasta, Aarne-nimistä poikaa. Lempi on kuitenkin onnekas päästessään kouluun, jossa opettaa hänen suuresti ihailemansa Amanda-neiti. Aarnea isäntä lähes kiduttaa, ja Lempistä tämä tuntuu tahtovan jotain muutakin kuin vain ahkeran piian... Sitten sattuu kohtalokas tapahtuma, jonka seurauksena Lempi ja Aarne lähtevät yhdessä karkumatkalle, joka vie heidät suureen kaupunkiin työnhakuun ja kohti uutta elämää. Kumpikaan ei arvaa, millaisia käänteitä heillä vielä on edessään. Vaikka lasten käy loppujen lopuksi hyvin, ei Lempi enää osaa täysin luottaa ihmisiin, sillä hän on saanut kokea ihmisluonnon ikävät puolet. Kaikki Lempin kokema myös sytyttää hänessä halun auttaa muita ja tulla isona joksikin joka sen osaisi tehdä. Myös Aarneea painaa huutolaistausta, eikä sellaisia jälkiä ihmisestä hevillä pyyhitä... Kertomus siis päättyy omalla tavallaan onnellisesti, mutta sen sävy pysy realistisena ja jopa melko melankolisena aina tarinan loppuun saakka.

Tästä kirjasta tekee hienon mutta myös raskaan se, että vaikka Lempin ja Aarnen tarinat ovat keksittyjä, historiallinen viitekehys on tosi. Tuntuu raastavalta ajatella, näiden huutokaupattujen ihmisten kohtaloita ja sitä, kuinka pohjattamota jäljet sellainen menettely on ihmisiin jättänyt. Vaikka joku lapsi olisikin päässyt hyvään perheeseen, ei mikään seikka ole varmastikaan voinut pestä hänestä pois huutolaisen leimaa tai sitä tietoa, että hänet on kaupattu vähiten tarjoavalle.

........................

Iston romaani Sirpale on Mattila-Lainen teokseen verrattuna kepeä ja moderni. Päähenkilö on lukiota käyvä saksansuomalainen Minja, joka jää kolmeksi viikoksi kotiin Berliiniin hänen muun perheensä lähtiessä kesälomalle Suomeen. Minja löytää vanhan kahvikupinkorvan, jota hän leikkimielisesti testaa ja teeskentelee juovansa kupillisen kuumaa. Jostain mystisestä syystä Minja tempautuu toiseen aikaan ja huomaa voivansa sirpaleen avulla päästä 1930 - 40-luvun vaihteen Berliiniin. Temppu toimii nimenomaan Minjan omassa kotitalossa, joka on siis ollut olemassa ja 30 - 40 -luvuilla. 

Erään tällaisen aikahypyn aikana Minja tajuaa, että hänen nykyisessä kotitalossaan on ennen asunut rikkaan oloinen perhe, jolla on selvästi jokin salaisuus: Perhe tuntuu pitävän nuorta tyttö vankina. Minja haluaa kiihkeästi selvittää, kuka tyttö on ja miksi hänet on lukittu huoneeseensa. Vähän kerrassaan Minjalle selviää tytön tarina, johon sisältyy traaginen rakkaustarina. Minja päättää auttaa tyttöä, mutta joutuukin apua antaessaan itse teljetyksi lukittuun huoneeseen ja jumittuu toisen maailmansodan kynnyksellä olevaan Berliiniin! 

Isto kuljettaa kirjassaan rinnakkain nykyaikaista ja mennyttä Berliiniä. Hän sivuaa kaupungin traagista historiaa ja juutalaisten kokemia kauheuksia. Silti painopiste on nykyisyydessä, eikä historia tunnu yhtä elävältä ja avaudu kuin Mattila-Lainen romaanissa. Toisaalta, vahva kytkös nykynuorten elämään, yhtymäkohdat lukijoiden maailmaan ja Minjan oma orastava romanssi tekevät tästä varmasti kiinnostavan kirjan kohdeyleisölleen. Minä jäin kaipaamaan vähän enemmän historiallisilta osuuksilta, mutta koska kesällä rakastuin Berliiniin, huomasin kyllä viehättyväni myös tästä kirjasta, jossa Berliiniä kuvataan paljon.

Sanna Iston edellinen nuortenromaani Maan alaiset (WSOY 2016) oli Finlandia Junior -ehdokas, ja myös siinä päähenkilö joutui tempaistuksi irti arkitodellisuudestaan ja heitetyksi aivan muunlaiseen maailmaan.

Kaverisuhteita, ihmissuhdekiemuroita ja huumoria alakouluikäisille: Senttu-kirjat

"Millaisia kirjoja voisin lukea ääneen kolmas-/ nejäs-/ viides-/ kuudesluokkalaisille oppilaille?" kyselee aika moni opettaja. Toki heille yhtä usein ehdotetut klassikot kuten Pepit, Ronja Ryövärintytär ja Veljeni Leijonamieli sekä Roald Dahlin tuotanto ovat loistavia kirjoja, joilla on ilman muuta paikkansa lasten lukemistossa, mutta minä tykkään silti suositella jotain sellaisia kirjoja, joihin lapset eivät ehkä itse niin helposti tutustuisi. Uskon, että lapset innostuvat, jos kirjoissa on heille itselleen samastumispintaa, eli esimerkiksi heidän ikäisiään lapsia, joiden ongelmat, tunteet ja maailma tuntuvat lapsista tutuilta. Haittaa ei myöskään ole siitä, että kirjassa on huumoria tai se on osa sarjaa. On loistavaa, jos opettajan luettua sarjan ensimmäisen osan, oppilaat haluavat itsenäisesti tutustua sarjan muihin osiin.

Kansien kuvat: Mika Kolehmainen

Sain keväällä Karistolta luettavaksi Hanna van der Steenin kirjoittamat Senttu-kirjat Senttu ja isosedän haamu (2018) sekä Senttu ja keksintöjen kesä (2019). Nämä kirjat ovat humoristisia, nykylasten elämää hyvin kuvaavia kirjoja, joissa mukana on ihmissuhdeongelmia, kaveripulmia ja aika paljonkin uskomattomia juonenkäänteitä, ja voisin hyvin suositella näitä luettavaksi 9-12-vuotialle koululaisille. Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on Senttu-niminen poika, joka parhaan kaverinsa Bubban kanssa joutuu vauhdikkaista tapahtumista ja pulmista toiseen.

Ensimmäisessä osassa Senttu ja Bubba törmäävät vintillä Sentun isosedän haamuun, ja tämä viulua vinguttava pelimannisetä ryhtyy kulkemaan poikien följyssä ja auttaa näitä parhaansa mukaan erinäisissä ongelmissa. Isosetä muun muassa yrittää varastaa opettajan laatikosta koepaperit poikia varten, vaikkei siitä mitään tulekaan. Suurin murhe on kuitenkin se, että poikien salaista ihastusta eli pyörätuolissa istuvaa Mariannea kiusataan kahden heidän luokkakaverinsa toimesta, ja etenkin Sentun on kovin paha mieli Mariannen puolesta. Hän haluaisi auttaa Marianne, muttei oikein tiedä miten, eikä halua, että kiusaajat tulevat hänen kimppuunsa. Senttu koittaa Bubban kanssa ratkoa kiusaamisongelmaa, mutta poikien suunnitelmat tuppaavat menemään mönkään. Lisäksi isosetä-Aatulla on oma salaisuutensa, minkä ansiosta hänellä on hyvin vahvat mielipiteet kiusaamisesta! Tässä kirjassa kaikki onneksi ratkeaa parhain päin, ja pojat huomaavat, että kiusaajallakin on omat ongelmansa...

Sarjan ensimmäisessä osassa vahvana teemana on kiusaaminen ja kaveruus, ja ihmissuhteet ovat merkittävässä roolissa myös kakkoskirjassa. Toisessakin osassa Senttu ja Bubba lähtevät viettämään kesälomaa Bubban isän tuttavat "mökille", joka osoittautuu hulppeaksi kartanoksi. Tarkoitus on, että pojat pitävät mökillä seuraa työkaverin yksnäiselle pojalle. Poika paljastuu kuitenkin Nea-nimiseksi tytöksi, joka ei aluksi tunnu arvostavan Sentun ja Bubban seuraa. Pikkuhiljaa lapset kuitenkin ystävystyvät, ja Nea paljastaa pojille salaisuuden: hänet on adoptoitu Intiasta ja hän aikoo selvittää, ketä hänen intialaiset vanhempansa ovat ja tutustua näihin. Nean adoptiovanhemmat ovat töidensä takia äärimmäisen kiireisiä, ja tyttö on yksinäinen, eikä hänellä ole edes ikäisiään kavereita. Ehkäpä Nea siis toivoo, että intialaiset vanhemmat voisivat tarjota hänelle jotain, mitä omat vanhemmat eivät tarjoa. 

Kun Nean isä joutuu sairaalaan, keksii Nea juonen, jonka avulla saa Intian-vanhemmat houkuteltua Suomeen. Bubba ja Senttu tulevat osaksi juonta, mutta Senttua varsinkin vaivaa, että hän joutuu valehtelemaan sen takia omille vanhemmilleen. Valehteleminen ei ole helppoa, ja kaiken huipuksi, että Sentun ja hänen kavereiden välit menevät solmuun. Kun Senttu yrittää selvitellä asioita kavereiden ja vanhempiensa kanssa, joutuu Nea puolestaan miettimään, kuuluuko hän biologisten vanhempiensa kanssa Intiaan vai ottovanhempiensa kanssa Suomeen. Vaikka kirja siis sisältää isoja teemoja, ei van der Steenin tapa kirjoittaa ole turhan vakava, vauhtia tuovat Nean isän kehittämät huimat koneet ja keksinnöt: korkeilla jaloilla liikkuvat traksu-ajokit ja ihmisiltä näyttävät robotit. 

Näistä kahdesta kirjasta ensimmäinen osa on mielestäni parempi, vaikka ensiksi vierastin ajatusta haamu-isoisästä. Kirjassa nostetaan hienosti esiin kiusatuksti joutuvan tunteet sekä se, miltä tuntuu nähdä toista kiusattavat, kun ei oikein tiedä, miten puuttuisi asiaan. Opettajia ei tosin kuvata kovin mairittelevassa valossa, joten on aika surullista, että lasten pitää itseä ratkoa tilanne. Aivan loistavaa on se, että poikien ihastus Marianne on pyörätuolissa, mikä on erittäin harvinaista nuortenkirjoissa. Lisäksi Bubban isä on muuttanut Suomeen ennen pojan syntymää, ja hänen arvonsa ovat omien sanojensa mukaan "jos mahdollista vielä enemmän suomalaiset kuin alkuperäisten suomalaisten". Sentun vanhemmat ovat puolestaan eronneet, ja Senttu ja tämän isosisko Maippi asuvat vuoroin äidillä ja vuoroin isällä. Nämä kirjat tarjoavatkin monenlaisia samastumiskohteita ja esimerkkejä erilaisista perheistä.

Pride-viikon kirja: Järistyksiä

Parhaillaan vietetään Helsinki Pride -viikkoa, jonka aikana Yöpöydän kirjat -blogissa on käynnissä myös Pride-viikon lukuhaaste. Viime vuonna kirjoitin siitä, miten LGBTIQ-hahmot näkyvät lastenkirjallisuudessa, ja olenkin sitä mieltä, että mitä laajempi henkilöhahmojen ja perheiden kirjoja lastenkirjoissa näyttäytyy, sen parempi. Jos lastenkirjojen hahmot jakautuvat tyttöihin ja poikiin, jotka käyttäytyvät vanhojen sukupuolihormoneja mukaan, ja jos perhemalliksi tarjotaan miehen ja naisen sekä lasten muodostamaa ydinperhettä, välittyy kirjoja lukeville lapsille se kuva, että tällaiset ovat ne ainoat oikeat vaihtoehdot.

Tänä vuonna esittelen lyhyesti Riina Mattilan kirjoittaman nuortenromaanien Järistyksiä (WSOY 2018). Mattila voitti toisen sijan tällä tekstillä WSOY:n järjestämässä kirjoituskilpailussa Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta. Kirja kertoo muunsukupuolisesta Eeliasta, joka ei ole koskaan tuntenut sopeutuvansa niihin muotteihin ja lokeroihin, joihin muut hänet haluaisivat hänet luokitella. Vaikeinta Eelialla on oman perheensä parissa, sillä lapsen vanhemmat tahtoisivat hänen käyttäytyvän oletetun tyttösukupuolensa tavoin, lähtevän koulun joulujuhlaan leningissä ja tuovan kotiin näytille ihanan poikaystävän.

Lukijana sydäntäni kivisti Eelian puolesta, sillä niin ajattelemattomasti hänen vanhempansa - varsinkin äiti - omaa lastaan lyttäävät. He esimerkiksi syyttävät tätä tahallisesta kapinoinnista ja erikoisuuden tavoittelusta, vaikka tosiasiassa Eelia vain toivoo, että vanhemmat hyväksyisivät hänet, eikä hän joutuisi omassa kaupungissaan olemaan jatkuvasti muiden silmätikkuna ja kiusaamisen kohteena.

Eelialle pelastukseksi muodostuu sisäänpääsy toisen kaupungin taidelukion, jossa kaikki muutkin ovat tai haluavat olla jollain tavoin erilaisia, erikoisia ja onneksi myös aika avarakatseisia. Eelia ystävystyy Karhun kanssa, joka hyväksyy sen, ettei Eelia voi laittaa rastia lomakkeissa nainen tai mies -ruutuihin. Karhusta ja Eeliasta tulee sydänystävät, vaikkei rempseällä Karhullakaan kaikki ole niin helppoa kuin tietämätön saattaisi kuvitella...

Järistyksiä on kuitenkin ennenkaikkea kertomus ensirakkaudesta ja sisäisen eheyden löytämisestä. Eelian koko olemassaolo kokee mullistuksen, kun hän tapaa koulussa Islan, joka onnistuu kaivamaan tiensä Eelian kainaloon ja sydämeen. Kuinka Eelia kuitenkaan osaisi olla luontevasti Islan kanssa, kun hän ei osaa olla luontevasti itsensä tai perheensäkään kanssa? Miten rakastaa toista, jos pelkää, että tulee vain torjutuksi? Entä löytääkö Eelia Islan kanssa rohkeuden kohdata vanhempansa omana itsenään?

Järistyksiä on vavahduttava, vahva ja tarkkanäköinen romaani, jonka kieli on kaunista ja osuvaa. Lukijana Eelian tunteisiin on helppo samastua, eikä tässä romaanissa tuntunut olevan mitään liikaa.