Elsa ja Lauri riehuvat

Lastenkirjailija ja kasvatustieteiden maisteri Kerttu Rahikka on kirjoittanut arkisen opettavaista Elsa ja Lauri -kirjasarjaa jo viiden kirjan verran. Kirjan hilpeät ja värikkäät kuvat on tehnyt Nadja Sarell. Uusimman kirjan nimi Elsa ja Lauri riehuvat (Kustannus-Mäkelä 2019, saatu kustantajalta) tiivistää hyvin kirjan sisällön ja aiheen, sillä kirjassa tosiaan käsitellään päiväkoti-ikäisten lasten riehuhepuleita, joihin varmasti jokainen lasten kanssa elänyt tai töitä tehnyt on saanut tutusta.

Päähenkilöt, eli Elsa ja Lauri, ovat päiväkoti-ikäiset sisarukset, joiden päiväkodissa vietetään naamiaisia. Ja sehän on tietysti lapsista superhauskaa - niin hauska, että Lauri ei meinaa antaa Elsalle vuoroa esitellä omaa pukuaan, kun haluaa itse olla esillä, eikä isä meinaa iltapäivällä saada lastensa selityksestä selvää näiden kertoessa yhteen ääneen päivän kulusta. Isä sanoittaa hienosti lasten intoa ja vauhdikkuutta: "Teillä on tainnut olla vauhdikas päivä, kun ette malta puhua vuorotellen."

Kirjan värikkään kuvituksen on tehnyt Nadja Sarell.

Sama vauhdikkuus jatkuu lapsissa myös kotimatkalla, kotona ruokapöydässä, yhteisissä leikeissä, iltapesulla ja vielä nukkumaankin mennessä. Laurin ja Elsan vanhemmat ovat tilanteiden tasalla, ja esimerkiksi kadulla, jossa riehuminen aiheuttaa vaaratilanteita, isä kieltää tiukasti riehumisen ja muistaa myös selittää lapsille, miksei liikenteessä voi pelleillä. Lasten äiti puolestaan puuttuu ruokapöydässä pelleilyyn selittäen, ettei hyviin käytöstapoihin kuulu ruualla leikkiminen.

Ruokailun jälkeen Elsan ja Laurin yhteinen leikki saa ikävän käänteen, kun hauskana alkanut pelleily menee Laurilla hieman yli eli riehumisen puolelle, ja koko hieno kauppaleikki siksi pilalle. Elsa pahastuu kovasti ja alkaa itkeä. Lasten isä on tälläkin kertaa tilanteen tasalla ja sanoittaa molemmille tapahtunutta, rauhoittelee leikkijöitä ja selittää, kuinka hyväkin leikki saattaa muuttua liian rihakkaaksi. Silloin voi koittaa keksiä puuhaa, joka rauhoittaa itseään.

Elsa ja Lauri riehuvat -kirjassa onkin oikein positiivista se, ettei riehakkaita leikkijä torpata automaattisesti, mutta erilaisten tilanteiden kautta osoitetaan, kuinka joskus liiasta riehakkuudesta voi olla harmia tai jopa vaaraa. Kirjan aikuiset eivät tuomitse, vaan neuvovat, sanoittavat ja ohjaavat. Kuitenkin on myös hienoa, että vaaratilanteiden edessä aikuiset puuttuvat tilanteisiin tarpeeksi napakasti. Rahikka kirjoittaa lasten hassuttelusta ja välillä liikaakin yltyvästä riehumisesta lapsia ja heidän leikkejään kunnioittaen sekä ymmärtäen. Erityisetsi kirjan takan olevista tietosivuista huomaa, että tämän kuvakirjan on paitsi tarkoitus myös viihdyttää lapsilukijoita myös kasvattaa ja tarjota neuvoja ihan aikusillekin.

Äiti puuttuu ryntäilemiseen kylpyhuoneessa, koska lattia voi olla märkä, ja liukastuessa voi sattua pahasti.

Tietosivuilla kerrotaan muun muassa, missä saa ja ei saa riehua, mistä riehakas olo johtuu, kuinka aikuinen voi toimia, jos riehakkuus menee niin sanotusti överiksi, mutta myös muistuttaa, että lasten kuuluu saada riehua! Ja tärkeää on myös muistaa, että mielipahan aiheuttama riehuminen on eri asia, kuin ilosta ja hyvästä olosta kumpuava riehakkuus.

On tärkeää, että lasta opetetaan rauhoittumaan, ja tämä kirja tarjoaa siihen aukeaman verran konkreettisia vinkkejä.

Kaksi nuortenkirjaa, joissa historia on läsnä

Luin hiljattain kaksi nuortenkirjaa, joissa molemmissa historia on hyvin vahvasti läsnä ja jotka molemmat olivat oikein mieluisia luettavia. Teoksista oli tyyliltään kepeähkö ja toinen jopa melko synkkä. Kyseiset kirjat ovat Satu Mattila-Laineen kirjoittama romaani Myyty tyttö (Warelia 2019, saatu kustantajalta) ja toinen Sanna Iston kirjoittama nuortenkirja Sirpale (WSOY 2019).

Mattila-Laine on minulle tuttu kirjailija aiemmin julkaistusta teoksestaan Parantola (Karisto 2015), jossa niin  nuori tyttö joutuu aikamatkalle 1930-luvun epilepsiaparantolaan. Kirjassa Laine tuo esille Suomen ja lääketieteen historian pimeämpää puolta, ja Myyty tyttö jatkaa tietyllä tavalla samalla linjalla. Kirja nimittäin kertoo nuoresta Lempi-tytöstä, joka jää orvoksi ja joutuu 1910-luvun ajan tapaan huutokaupattavaksi. Tuohon aikaan Suomessa kunnat huutokauppasivat orpoja, vanhuksia ja sairaitakin, sillä sosiaalihuoltoa ei ollut. Lapset sijoitettiin eläteiksi taloihin, jotka lupasivat elättää heidät pienimmin kustannuksin. Usein lapset joutuivat raskaisiin töihin, eikä heidän kohtelunsa läheskään aina ollut hyvää.

Lempikin joutuu huutokaupatuksi taloon, jossa ankara isäntä ei säästele Lempiä eikä varsinkaan toista huutamaansa lasta, Aarne-nimistä poikaa. Lempi on kuitenkin onnekas päästessään kouluun, jossa opettaa hänen suuresti ihailemansa Amanda-neiti. Aarnea isäntä lähes kiduttaa, ja Lempistä tämä tuntuu tahtovan jotain muutakin kuin vain ahkeran piian... Sitten sattuu kohtalokas tapahtuma, jonka seurauksena Lempi ja Aarne lähtevät yhdessä karkumatkalle, joka vie heidät suureen kaupunkiin työnhakuun ja kohti uutta elämää. Kumpikaan ei arvaa, millaisia käänteitä heillä vielä on edessään. Vaikka lasten käy loppujen lopuksi hyvin, ei Lempi enää osaa täysin luottaa ihmisiin, sillä hän on saanut kokea ihmisluonnon ikävät puolet. Kaikki Lempin kokema myös sytyttää hänessä halun auttaa muita ja tulla isona joksikin joka sen osaisi tehdä. Myös Aarneea painaa huutolaistausta, eikä sellaisia jälkiä ihmisestä hevillä pyyhitä... Kertomus siis päättyy omalla tavallaan onnellisesti, mutta sen sävy pysy realistisena ja jopa melko melankolisena aina tarinan loppuun saakka.

Tästä kirjasta tekee hienon mutta myös raskaan se, että vaikka Lempin ja Aarnen tarinat ovat keksittyjä, historiallinen viitekehys on tosi. Tuntuu raastavalta ajatella, näiden huutokaupattujen ihmisten kohtaloita ja sitä, kuinka pohjattamota jäljet sellainen menettely on ihmisiin jättänyt. Vaikka joku lapsi olisikin päässyt hyvään perheeseen, ei mikään seikka ole varmastikaan voinut pestä hänestä pois huutolaisen leimaa tai sitä tietoa, että hänet on kaupattu vähiten tarjoavalle.

........................

Iston romaani Sirpale on Mattila-Lainen teokseen verrattuna kepeä ja moderni. Päähenkilö on lukiota käyvä saksansuomalainen Minja, joka jää kolmeksi viikoksi kotiin Berliiniin hänen muun perheensä lähtiessä kesälomalle Suomeen. Minja löytää vanhan kahvikupinkorvan, jota hän leikkimielisesti testaa ja teeskentelee juovansa kupillisen kuumaa. Jostain mystisestä syystä Minja tempautuu toiseen aikaan ja huomaa voivansa sirpaleen avulla päästä 1930 - 40-luvun vaihteen Berliiniin. Temppu toimii nimenomaan Minjan omassa kotitalossa, joka on siis ollut olemassa ja 30 - 40 -luvuilla. 

Erään tällaisen aikahypyn aikana Minja tajuaa, että hänen nykyisessä kotitalossaan on ennen asunut rikkaan oloinen perhe, jolla on selvästi jokin salaisuus: Perhe tuntuu pitävän nuorta tyttö vankina. Minja haluaa kiihkeästi selvittää, kuka tyttö on ja miksi hänet on lukittu huoneeseensa. Vähän kerrassaan Minjalle selviää tytön tarina, johon sisältyy traaginen rakkaustarina. Minja päättää auttaa tyttöä, mutta joutuukin apua antaessaan itse teljetyksi lukittuun huoneeseen ja jumittuu toisen maailmansodan kynnyksellä olevaan Berliiniin! 

Isto kuljettaa kirjassaan rinnakkain nykyaikaista ja mennyttä Berliiniä. Hän sivuaa kaupungin traagista historiaa ja juutalaisten kokemia kauheuksia. Silti painopiste on nykyisyydessä, eikä historia tunnu yhtä elävältä ja avaudu kuin Mattila-Lainen romaanissa. Toisaalta, vahva kytkös nykynuorten elämään, yhtymäkohdat lukijoiden maailmaan ja Minjan oma orastava romanssi tekevät tästä varmasti kiinnostavan kirjan kohdeyleisölleen. Minä jäin kaipaamaan vähän enemmän historiallisilta osuuksilta, mutta koska kesällä rakastuin Berliiniin, huomasin kyllä viehättyväni myös tästä kirjasta, jossa Berliiniä kuvataan paljon.

Sanna Iston edellinen nuortenromaani Maan alaiset (WSOY 2016) oli Finlandia Junior -ehdokas, ja myös siinä päähenkilö joutui tempaistuksi irti arkitodellisuudestaan ja heitetyksi aivan muunlaiseen maailmaan.

Eka- ja tokaluokkalaisten suosikkikirjat, osa2

Edellisessä postauksessa kirjoitin, millaisia kirjoja aloittelevat lukijat ovat omassa luokassani tykänneet lukea. Kun helppolukuiset kirjat on luettu ja tuntuvat lapsesta liian helpoilta (eli hän lukee ne hyvin nopeasti), on aika siirtyä astetta haastavampiin kirjoihin. Osalle oppilaistani tämä vaihe tuntui hastavalta; kaikki Lukupalat ja Luku avain -sarjan kirjat oli luettu, mutta oikein mikään muu kirja ei kiinnostanut...

Sitten eräs oppilas alkoi lukea hänelle tarjoamaani Dav Pilkeyn kirjoittaman ja kuvittaman romaania Kapteeni Kalsari seikkailee (Tammi). Tästä alkoi etenkin poikaoppilaiden keskuudessa pienimuotoinen Kapteeni Kalsari -buumi. Olen ollut suorastaan hätää kärsimässä, kun viisi poikaa on ollut kerralla vaatimassa luettavaksi Kapteeni Kalsaria, jota luokassani on tällä hetkellä tasan kaksi kappaletta - kaikki muut ovat koko ajan lainattuja jopa lähikirjastosta. Jostain syystä tämä runsaasti huumorilla kuorrutettu kertomus Ernosta ja Huukosta sekä näiden piirtämästä kalsarihousuisesta sarjakuvasankarista tuntuu vetoavan hyvin monen ikäisiin lapsiin. Näitä kirjoja lukevat nimittäin myös isommat alakoululaiset.

Luulen, että osa kirjojen viehätystä on hauska kuvitus, lukijoiden ikäiset päähenkilöt, huumori sekä sarjakuvan ja tekstin vuorottelu. Näissä kirjoissa vauhtia riittää. Mikäli lapsi tykkää sarkakuvista, muttei vielä jaksa kovin pitkää tekstiä lukea, hänen kannattaa lukea ensin Dav Pilkeyn kirjoittamat Koiramies-kirjat. Näissä kirjoissa sarjakuvat ovat värikuvitettu ja yhtä kreisejä kuin Kapteeni Kalsareissa. Nämä olivat kirjoja, joista oma ekaluokkalaiseni innostui. Tuntui suorastaan lottovoitolta, kun hän koulupäivän jälkeen vetäytyi omaehtoisesti sohvannurkkaan lukemaan ja ensimmäisen osan lukettuaan suorastaan pyysi päästä kirjastoon lainaamaan sarjan toisen osan!

Huumorikirjat ovat muutenkin kovasti suosiossa, sillä eräs pienimuotoiseksi hitiksi noussut kirja on niin ikään sarjakuvamaisuutta hyödyntävä Elise Gravelin kirjoittama ja kuvittama Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta (WSOY 2019). Eräs tyttöoppilaani bongasi tämän kirjan, kun loistava kirjastonhoitajamme vinkkasi tästä koulun kirjavinkkauksessa, ja innostui kovasti. Kyseinen oppilas ei ole aikaisemmin juuri valinnut vapaa-aikanaa tekemiseksi lukemista, mutta Olga kukutti hänet täysin. Saan jokaisen lukutunnin jälkeen kuulla, mitä hauskaa kirjassa on nyt tapahtunut. Tytön paras ystävä tuli myös juuri kertomaan, että HÄN saa sitten lukea Olgan seuraavaksi! Myös eräs viidesluokkalainen tyttö lukee tätä kirjaa, ja kehui sitä minulle yhtä vuolaasti kuin oma tokaluokkalaiseni. Toivon totisesti, että tämä kirja saa jatkoa ja pian!

Samassa kirjavinkkaustilaisuudessa oppilaani löysivät ja lainasivat myös Elias ja Agnes Våhlundin kirjoittaman ja kuvittaman ohuehkon kirjan Käsikirja supersankareille (S&S 2019). Kirjassa koulukiusattu tyttö löytää kirjastosta hylätyn kirjan, joka kertoo, kuinka voi tulla supersankariksi. Tyttö alkaa harjoitella hakerasti ja löytää kuin löytääkin itsestään supersankarin kyvyt. Tässä kirjassa on isot värikkäät kuvat ja lyhyehköt tekstiosuuden, eli tietynlaista sarjakuvamaisuutta löytyy myös tästä. Oma ekaluokkalaiseni tykkäsi, kun luin tämän hänelle ääneen ja oppilaani lukevat tätä nyt itse. Sarjasta ilmestyi juuri toinen osa ja kolmas on tulossa. Kirjasarjat ovat mahtavia, koska yhden hyvän kirjan luettuaan, oppilaat pyytävät heti toista. Silloin on hyvä, jos voin suositella heille saman sarjan muita teoksia.

Eräs oppilaani, jonka lukutaito oli jo ekaluokalla oikein hyvä, toi luokkaan lahjaksi saamansa Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjan (WSOY). Tämän jälkeen kolme muuta oppilasta halusi myös lukea Neropatin päiväkirjoja. Tämä kyllä osoittaa, miten esimerkin voi oma suuri. Kun oppilaat löytävät hyvää ja mieleistä luettavaa, he suosittelevat sitä myös muille.

Viime vuonna näitä Neropatin päiväkirjoja muille oppilaille halusi suositella myös eräs neljäsluokkalainen oppilas, kun teimme kirjavinkkausvideoita oppilaille näytettäväksi. Näissä kirjoissa sekä minun oppilaani että tuo neljäsluokkalainen oppilas nimesi parhaaksi jutuksi hauskuuden. Toinen kirja, joka nausi kirjavinkkausvideoita tehdessä esiin, oli kaksikon Tanaka & Fukasawa kirjoittama Mestarietsivät Peppunen -kirja (Nemo). Tässä kirjassa peppunaamainen (!) etsivä ratkaisee rikoksia. Tätä kirjaa suosittelivat viidesluokkalaiset oppilaat, jonka jälkeen sen halusivat lukea omat silloin ekaluokkalaiset oppilaani ja jonka nyt kirjastosta lainasi ekaluokkalainen lapseni pulpettikirjakseen. Jälleen kerran se on se kreisi huumori, joka oppilaita viehättää. Myös Sininen keskitie -blogin Bleuen lapset olivat ihastuneet tähän kirjaan.

Aloitimme oppilaideni kanssa juuri lukuhaasteen "Lue 500 minuuttia hiihtolomaan mennessä", ja sitä varten jokaisen oppilaan piti lainata koulun kirjastosta yksi kirja. Muutaman oppilaan oli kertakaikkiaan vaikea löytää itseään kiinnostava kirja. Yksi heistä kaipaa jännitystä, muttei innostunut mistään tarjoamistani salapoliisikirjoista. Hänelle eivät käyneet LasseMaijan Etsivätoimistokirjat, joista yleensä oppilaat ovat tykänneet, eivät Geoetsivät-kirjat eikä Henkka ja Kivimutka -teokset. Sitten tarjosin hänelle tulevaisuuteen sijoittuvaa kirjasarjaa Kepler 62 (WSOY), ja se sytytti oppilaassa mielenkiinnon. Hiljattain kuulin hänen intoilevan tästä kirjasta myös luokassamme silloin tällöin piipahtavalle resurssiopelle.

Pari tyttöoppilasta, jotka arpoivat pitkään, mitä voisivat lukea, valitsivat lopulta Tuula Kallioniemen kirjoittamat Karoliina-kirjat. Näissä kirjoissa hyväsydäminen mutta toisinaan aika levoton Karoliina-tyttö kasvaa eskarilaisesta koululaiseksi ja joutuu kavereidensa Linin ja Paskerin (siis Kasperin) kanssa yhteen jos toiseenkin seikkailuun. Myös Karoliina-kirjoissa on huumoria, vaikkei yhtä "räväkkää" kuin Kapteeni Kalsareissa, Olgassa tai Koiramiehessä.

Tällaisista kirjoista meidän luokassamme ollaan nyt innostuneita. Onko joukossa tuttuja hittejä tai keksitkö, mitä muita kirjoja voisit luokalleni suositella?

Mitä kirjoja eskarit sekä eka- ja tokaluokkalaiset lukevat? osa 1

Olen saanut läheltä seurata, kuinka sekä oman ekaluokkalaiseni että vajaa kahdenkymmenen tokaluokkalaisen lukutaito on kehittynyt suurin harppauksin viimeisen vuoden aikana. Tänä aikana olen myös tutkinut, millaiset kirjat saavat oppilaat innostumaan ja millaisia kirjoja he haluavat lukea. Erilaiset kirjasarjat ovat heille kova juttu, sillä yhden itseä miellyttävän kirjan jälkeen on helppo lukea joku sarjan muista osista. Moni oppilaistani tykkää seikkailu- ja jännityskirjoista. Myös humoristiset kirjat vetoavat moneen pieneen lukijaan.

Eskari-ikäiset lapset opettelevat eskarissa tunnistamaan kirjaimia, mutta siellä käytössä ovat yleensä vain suuraakkoset, eikä varsinainen lukemaan oppiminen ole eskariopetuksen tavoitteena. Moni lapsi kuitenkin oppii lukemaan eskarivuotensa aikana, ja kaipaa jotain helppoa lukemista. Kun pienaakkoset eivät vielä ole tuttuja, voi lapsi tavailla itse tai yhdessä aikuisen kanssa esimerkiksi Kirjatiikeri-sarjan kirjoja, joissa teksti on tavutettua ja kirjoitettu suuraakkosin. Osassa sarjan kirjoista tekstiä on hieman enemmän sivua kohden, osassa vähän vähemmän. Sarjasta löytyy eriaiheisia kirjoja esimerkiksi eläimistä, roboteista tai vaikka seikkailuista kiinnostuneille lapsille. Tekstiä on kohtalaisen paljon, eli aluksi kirjoja kannattaa lukea yhdessä, vuorotellen aikuisen kanssa.

Kirjatiikerit-uutuuksia (Kustannus-Mäkelä 2019, saatu kustantajalta)

Esimerkiksi näissä Kipinät-kirjasarjan kirjoissa on tarjolla lukemaan opetteleville lapsille sekä suur- että pienaakkosin kirjoitetut vaihtoehdot ja lyhyet tarinat. Uusia kirjaimia tulee mukaan sarjan edetessä, eli ensimmäisessä kirjassa on vain muutama aakkonen.

Aika pian lapsen kannattaa siirtyä lukemaan kirjoja, joissa kirjoitetaan myös pienaakkosin. Ekaluokkalaiseni aloittivat kirjoista, jotka ovat tavutettuja ja joissa yhdellä aukeamalla on 1 - 3 virkettä. Näin he kartuttavat teknistä lukutaitoaan, mutta myös pystyvät muistamaan ja ymmärtämään lukemansa, mikä auttaa kiinnostumaan tarinasta ja kirjasta. Suosittuja kirjoja luokassani ovat olleet Kirja käteen -sarjan Henkka, Neuvokas nelikko ja Leon lemmikit -kirjat.

Katie Dale & Charlie Alder: Simon keppi (Kustannus-Mäkelä 2019)

Aivan uusiksi suosikeiksi ovat nousseet Pikku lukuavain ja Lukumestari-kirjat. Lukumestari-kirjojen lopusta löytyy muuten aikuista varten vinkkejä, joiden avulla lasta voi ohjata kertomaan lukemastaan ja tukea tätä lukuharrastuksessa.

Eräs tokaluokkalaiseni, jonka lukutaito oli vielä syksyn alussa aika heikko, aloitti lukutunnit juuri Pikku lukuavain kirjoilla ja totesi: "Nää ovat tosi kivoja. Onko näitä lisää?" Kirjoissa on näin helppolukuisiksi kirjoiksi todella hyvä kuvitus ja laadukas teksti, jossa juoni on onnistunut tekstin vähyydestä huolimatta. Esimerkiksi kirjassa Kumman kissa (Kustannus-Mäkelä 2019, saatu kustantajalta) kaveruksen Omar ja Eeli tapaavat vanhan mummon, joka istuu penkillä ja silittää onnessaan kissaa. Samaan aikaan nuori nainen etsii omaa kissaansa. Selviää, että eksyneen oloinen vanha mummo pitää kissaa omanaan ja masentuu, kun nuori nainen tulee ja vie kissan mennessään. Omar ja Eeli miettivät, kuinka voisivat piristää mummoa. Liikuttavassa loppuratkaisussa pojat keksivät antaa Omarin pehmokissan mummolle, joka ryhtyy hoitamaan pehmokissaa onnellisena ja tyytyväisenä.

Näitä helppolukuisia kirjoja tovin luettuaan oma lapseni ja oppilaani ovat itse huomanneet, kuinka luin tän tosi nopeasti, ja kaipaavat lukemiseen jo hieman haastetta. Erilaisia hyviä sarjoja löytyy nykyään jo aika kivasti, ja esimerkiksi Lukupalat-sarjan kirjat ovat todella tykättyjä luokassani. Sarjalla on sellainen ulkoasua, että ne on helppo bongata kirjastosta ja luokan kirjahyllystä, ne miellyttävät oppilaiden silmää ja tarinat sekä kuvat ovat laadukkaita. Sarjan sisällä on lukuisia pienempiä sarjoja.

Minä itse pidän myös Kariston kustantamista Kirjakärpänen-sarjan kirjoista, mutta jostain syystä oppilaani eivät ole näistä oikein innostuneet, vaikka olen yrittänyt heille niitä tarjota. Ehkä kansikuvat eivät sitten ole olleet tarpeeksi houkuttelevia? Jatkan silti markkinointia, koska mielestäni nämä ovat aivan yhtä kovatasoisia kuin Lukupalat-kirjat.

Kolmas sarja, jota suosittelen tähän kohtaan on niin ikään uusi sarja, eli Lukuavain-sarja, jossa oppilaitani viehättää se, että tämä sarja on salapoliisisarja. Kirjan päähenkilöt ratkaisevat erilaisia mysteereitä ja rikoksia, mikä tuntuu olevan monen oppilaani mieleen. He toivovat usein jotain jännää, ja silloin suosittelen heille näitä. Yhden kirjan luettuaan he usein pyytävätkin sitten itse jo seuraavaa saman sarjan kirjaa.

Luokkani kirjahyllyssä on myös aina Kustannus-Mäkelän Banaani-sarjan kirjoja. Kirjat ovat värioodattuja vaikeusasteen mukaan, mikä helpottaa sopivantasoisen kirjan löytämistä. Tällä hetkellä oppilaani tykkäävät Punaisen banaanin Annukka Kaukomaa -kirjoista. Seuraavaksi vien luokkaan kirjan Viikinkien peikkopulma, jossa on paljon tekstiä ja joka alkaa jännittävästi peikkojen hyökättyä nukkuvaan viikinkylään...

Tony Bradman & Gary Cherrington: Viikinkien peikkopulma (Kustannus-Mäkelä 2019, saatu kustantajalta)

Viimeinen sarja, jonka tässä postauksessa esittelen on Reuhurinne-sarjan "pikkusisarus" eli Reuhurinteen oppilaista kertovat, hieman helpommat Luen itse -sarjan kirjat, joissa pisimmät ja vaikeimmat sanat on tavutettu, mutta joissa tekstiä on jo kohtalaisen runsaasti, ja kuvitusta vähemmän kuin yllämainituissa kirjoissa. Näissä Tuula Kallioniemen kirjoittamissa kirjoissa huumoria kuitenkin yhtä paljon kuin alkuperäisissä Reuhurinne-kirjoissa. Eräs tokaluokkalaiseni fanittaa näitä ja kyselee aina kirjastoreissulla, onko siellä sitä Reuhurinnettä.  Sarjasta on ilmestynyt ainakin viisi kirjaa.

Aikaisemmat, helppolukuisista kirjoista kirjoittamani postaukset löydät tämän linkin takaan.
Osan 2 löydät tästä linkistä.

Lukuiloa kaikkien teidän viikonloppuunne!