Kirjalahja lapselle jouluksi

Tänäkin vuonna laitan omille lapsilleni pakettiin pari kirjaa, ja yksi heistä jopa toivoi pukilta kirjalahjaa. Myös kummityttöni ja lasteni pikkuserkku tulevat saamaan meiltä kirjapaketit, mutten tietenkään tässä voi vielä paljastaa, mitä lahjapapereiden sisältä paljastuu. Koska kirjalahjat ovat mielestäni - tietysti - mahtavia, vinkkaan tässä kuitenkin muutamasta kirjasta, joista meidän perheemme 5.-9.-vuotiaat lapsemme sekä minä olemme tykänneet.


Kuvakirjoista suosittelen lämpimästi Johanna Lestelän kirjoittamaa ja kuvittamaa Tuikku uskaltaa -kirjaa (Otava 2021, saatu kustantajalta), jonka olen aikaisemmin esitellyt tässä postauksessa. Tuikku on päiväkoti-ikäinen tyttö, joka tahtoisi kovasti mennä pelaamaan jalkapalloa oikeaan joukkueeseen, mutta kentän reunalla hän alkaa kuitenkin epäillä kykyjään ja jännittää niin, ettei ryhmään liittymisestä tule mitään. Oikeanlainen rohkaisu ja onnistumisen kokemus kuitenkin auttavat Tuikkua myöhemmin ymmärtämään, että kaikkia jännittää, ja mukaan voi mennä, vaikka ei aina osaisikaan. Lestelän kuvitus on melko pelkisttyä ja tyyli tunnistettavan omaperäistä. Minä ja perheeni 5-vuotias fanitamme Tuikkkua.



Tittamari Marttisen kirjoittamaa ja Johanna Ilanderin kuvittamaa Bonussiskoa (Kustannus-Mäkelä 2021, saatu kustantajalta) voin suositella erityisesti kaikille, joita uusperhekuviot koskettavat. Toki tämä on mukavaa luettavaa muidenkin, noin 4-8-vuotiaiden lasten kanssa. Kirja lähestyy uusperhe-aihetta lempellä otteella, eikä uusi sisarus ole tässä teoksessa kateuden tai vihan aihe, vaan päin vastoin, päähenkilö ihailee bonussiskoaan Kirsikkaa valtavasti. Toki bonussisaruksetkin välillä kinaavat keskenään, ja perheen aikuiset riitaantuvat, mutta kokonaisuus on kuitenkin erittäin positiivinen. Varsinaisia juonihuippuja siinä ei ole, vaan lähestymistapa on rennon kertova: tarina seurailee uusperheen elämää alkaen siitä päivästä, jolloin bonussisko muuttaa kertojan kotiin. Ilanderin kollaasimainen kuvitus on onnistunutta, ja minua miellyttää, miten toinen aikuinen - Outa - on kuvattu sen verran sukupuolettomasti, että omat lapseni pohtivat, onkohan hän mies vai nainen. Lapseni päätyivät siihen lopputulokseen, ettei sillä ole väliä, koska "nainen ja nainenkin voivat mennä naimisiin".

Usein iltaisin me istumme kylki kyljessä ikkunalaudalla ja katselemme kuuta. Se osaa lukea ajatuksia. Siksi kuu tietää, että Kirsikan saapuminen on elämäni paras päivä.

Mauri Kunnaksen faneille kannattaa tänä jouluna laittaa pakettiin hänen uusi kuvakirjansa Kuka kaappasi auringon? (Otava 2021, saatu kustantajalta), joka liittyy jo paljon aikaisemmin ilmestyneeseen Koirien Kalevalaan. Tämänkin kirjan tarina muistuttaa Kalevalan kertomusta auringon ryöstämistä, mutta "koirien tarina auringonryöstöstä on aivan omanlaisensa", kuten Kunnas esipuheessa sanoo. Kunnaksen aiempiin teoksiin verrattuna Kuka kaappasi auringon? on melko lyhyt kirja, ja lapsenikin ihmettelivät, joka tarina loppui. Toisaalta kompakti mitta mahdollistaa sen, että tämän kirjan voi lukea vaikka kokonaisuudessaan iltasatuna. Tarina kertoo siitä, miten Pohjan akka Louhi kähveltää kullanhimossaan, auringon taivaalta. Siitä seuraa tietysti pimeys ja kylmyys, joka kurittaa Kalevalaa. Susien Pohjolassa sen sijaan hikoillaan kuumuudessa, jonka kovetessa enää Louhi itse sinnittelee valtakuntansa kirjaimellisesti savuavalla tantereella. Onneksi aurinkoa ei kukaan voi lopullisesti kahlita, ja kirjan lopussa oikea luonnonjärjestys palaa, ja Louhikin oppii, mikä on kultaa kalliimpaa.



Kristiina Louhen Tomppa-sarja on kasvanut uudella kirjalla Tomppa ja mummolan karvatassut (Tammi 2021, saatu kustantajalta). Tompan mummilla on ennestään jo Vappu-koira, ja nyt mummi on hankkinut Vieno-pennun Vapulle kaveriksi. Tomppa menee äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa mummille kylään ja saa tutustua Vieno-pentuun. Pentu on useimpien pikkukoirien tapaan innokas tutustumaan ympäristöönsä ja tekee sen koirille luonnollisella tavalla, eli hampaillaan tutkimalla. Tutustumisen seurauksena Tompan rakas Martti-mato rikkoutuu, mutta onneksi mummi osaa korjata sen. Pentu on iloinen ja seurallinen ja sen kanssa on kiva leikkiä. Vieno opettelee vielä sisäsiistiksi, ja puree myös Tomppaa. Mummi selittää kärsivällisesti Tompalle, että Vieno vielä harjoittelee tiettyjä taitoja, eikä kukaan suutu, vaikka mattoon tulee märkä läikkä ja innokas koira pusuttaa Tompan siskon kumoon. Tämä kirja sopii loistavasti lahjaksi leikki-ikäsille lapsille, etenkin jos he haaveilevat omasta lemmiksitä tai pitävät eläimistä.



Niille eka- ja tokaluokkalaisille, jotka jo osaavat kohtalaisen hyvin lukea itse voin lämpimästi suositella Anneli Kannon kirjoittamaa ja Tuire Siiriäisen kirjoittamaa Kirjakärpänen-sarjan kirjaa Häntähoiva ja mahatautinen marsu (Karisto 2021, saatu kustantajalta). Minä tosin luin tämän meidän lapsillemme ääneen, ja siihen tykästyivät erityisesti 5- ja 7-vuotiaat lapseni. Kirjassa Martalla, Einolla ja Lilalla on Häntähoiva-niminen lemmikkikerho, joka saa tehtävän selvittää, mikä Einon marsua Spideä vaivaa, kun se on alakuloinen ja nököttää vain paikoillaan. Lapset havaitsevat, että Spidellä on ripuli, joten he ottavat selvää, miten marsua voi ja pitää siinä tilanteessa hoitaa. Marsu pestään ja sen häkkiin vaihdetaan puhtaat kuivikkeet, se myös eristetään lajitoveristaan ja viedään tietenkin eläinlääkäriin. Siellä he saavat varsin erikoisen hoito-ohjeen, jonka toteuttaminen aiheuttaa jopa hieman nolostelua. Onneksi marsu lopulta toipuu ja pääsee sitä kovasti ikävöineen lajitoverin seuraan. Häntähoivassa parasta on sen hieno lähestymistapa eläinten hoitamiseen. Testi on tarkoituksella helppolukuista ja virkkeet lyhyitä.

Alakouluikäisille vinkkaan lahjoiksi kolme lukuromaania:



Ensimmäinen, 9-vuotiaan lapseni suosittelema kirja on Jussi Lehmusveden kirjoittama ja Christer Nuutisen kuvittama Arianan aikamatkat -sarjan avausosa Robin Hood ja jäätävä pläjäys (Otava 2021, saatu kustantajalta). Tätä seikkailukirjaa lapseni suosittelee heille, jotka pitävät huumorista ja seikkailuista, vaikka kirja ei kuulemma olekaan varsinaisesti jännä. Tarinan päähenkilö, kuudesluokkalainen Ariana joutuu vahingossa porttiavaimen kautta toiseen ulottuvuuteen, aikakauteen, joka muistuttaa keskiaikaa. Siellä hän kohtaa myös salaisen ihastuksensa Pyryn. Lasten pitää selviytyä monesta kiperästä tilanteesta ja saada käsiinsä kolme avainta päästäkseen takaisin kotiin. Kuten lapseni sanoi, tarina on hieman kuin peli. Itseäni hieman ärsytti lukiessani se, että siellä täällä tekstiä on korostettu ISOILLA KIRJAIMILLA, mutta lastani tämä ei tuntunut häiritsevän. Itse ajattelin, että tämä sopii noin 3.-5.-luokkalaisille hieman heidän lukutaidostaan riippuen. 



Kaisa Paaston kirjoittaman Anni-sarjan toinen osa Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla (Tammi 2021, saatu) on onnistunut romaani ystävyydestä ja siitä kuinka kaverisuhteet helposti voivat mennä solmuun. Paasto kirjoittaa mielestäni aidonoloisesti neljäsluokkalaisten elämästä, ja tarinan kaverikiemurat kuulostavat tutuilta. Päähenkilö Anni on saanut edellisessä osassa uuden parhaan ystävän Riian, jonka kanssa alkaa ideoida hyväntekeväisyyselokuvaa hirmumyrskyn uhrien auttamiseksi. Riia kertoo elokuvasta Stinalle ja Julialle, joista Anni ei pidä ollenkaan. Annista alkaakin tuntua, että Riia ei oikeastaan tahdokaan olla hänen kaverinsa, eikä tehdä mitään Annin tavalla, vaan kuuntelee vaan pinkkityttöjä ja heidän ideoitaan. Kirjan edetessä Anni joutuu kuitenkin miettimään myös omia ennakkoluulojaan ja tapaansa välillä hieman määräillä muita. Onnistuisiko yhteistyö ja ennakkaoluulojen asettaminen syrjään puolin ja toisin? Tuleeko elokuvasta sittenkään yhtään mitään? 

Kuvituksen tähän kirjaan on tehnyt Mari Ahokoivu. Oma lapseni keksi tämän kirjan luettuaan monta luokkalaistaan tyttöä, jotka pitäisivät tästä kirjasta. Samaten hän nimesi muutaman pojan, jotka eivät todellakaan innostuisi tästä. Kirja sopii mielestäni hyvin noin 2.-5.-luokkalasille, ja tosiaan on ehkä perinteisessä mielessä tytöille sopivampi kirja.



Reetta Niemelän kirjoittamaa ja Katri Kirkkopellon kuvittamaa Mustan kuun majatalo -kirjaa (Lasten Keskus, saatu kustantajalta) olen lukenut iltasatuna 7- ja 9-vuotiaiden lasteni kanssa. Me kaikki pidämme tästä uuden fantasiasarjan avausosasta kovasti. Tarinan päähenkilö on Saimi, joka muuttaa eläinlääkäri-isänsä kanssa uudelle paikkakunnalle. Saimi tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi, eikä hänellä oikein ole ystäviä. Saimi on valtavan kiinnostunut perhosista ja ymmärtää luontoa ja kaikkia eliöitä upeasti. Varsina mielenkiintoisen (ja taianomaisen) sattumuksen seurauksena Saimi ja hänen isänsä päätyvät ostamaan vanhan kartanon, joka tuntuu olevan täynnä taikaa. Pian Saimi saa huomata, että se on täynnä vaikka mitä salaperäistä väkeä, joista osan vain hän itse tuntuu näkevän. 

Saimille selviä, että hän on salamieli, jonka kohtalo on huolehtia salaväestä eli taruolennoista, joilta ihmiset toimillaan vievät elinympäristöt niin, että nämä joutuvat pakenemaan Mustan kuun majataloon, eli Saimin uuteen kotiin. Sen lisäksi Saimin uusia ystäviä ja ehkäpä jopa Saimia itseään tuntuu vainoavan salaperäinen Quumestari ja vampiiri Hillevi Haava. Saimi perustaa uusien salaväkiystäviensä kanssa salakerhon, joka päättää selvittää, mitä on meneillään.

Tässä kirjassa sekä kerronta, fantasiaotukset että fantasiamaailman lomittuminen meidän reaalimaailmaamme on kirjoitettu taiten. Niemelä kirjoittaa hienosti kaikkien elävien kunnioittamisesta, hoitamisesta ja oikeudesta lajinmukaiseen elämään. Nämä teemat kulkevat punaisena lankana läpi kirjan. 9-vuotiaani hoksasi, että Saimi hoitaa ja kohtelee kaikkia eläimiä kuten "siinä yhdessä koirakirjassa ohjataan kasvattamaan koiranpentua" - siis rakkaudella, palkkioilla ja eläimen luontaisia tarpeita ymmärtäen. Kirjasta näkee, että lajikadon pysäyttäminen sekä eliöstön ja elinympäristöjen säilyttäminen ovat Niemellälle sydämen asioita.



Tietokirjoja ystävälle voin lämpimästi suositella Bettina Ipin kirjoittamaa, Mia Nilssonin kuvittamaa ja Marketta Pyysalon suomentamaa tietokirjaa Oivat aivot - Mitä päässsäsi tapahtuu? (Lasten Keskus 2021, saatu kustantajalta). Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti, mutta mielestäni havainnollisella ja ymmärrettävällä tavalla aivojen toiminnasta. Kertoja on viisas pöllö, joka selittää lapselle erityisesti aisteista, tunteiden syntymisestä, muistista, aivojen "huoltamisesta", kehon toiminnasta, päätöksenteosta, unesta ja oppimisesta. Faktat kerrotaan pöllön puhekuplien ja sarjakuvamaisen kuvituksen kautta. Vaikka tekstiä on paljon, ei sitä ole mielestäni kuitenkaan liikaa ja kokonaisuus on yllättävän hallittu. Tästä kirjasta tulee mieleen vanha, kunnon Olipa kerran ihminen -sarja. Oivat aivot - Mitä päässsäsi tapahtuu -kirja sopii lahjaksi tiedonjanoisille esikoulu- ja alakouluikäisille.



Lopuksi haluan vinkata kirjalahjasta, jonka voisin antaa ihan minkä ikäiselle läheiselleni tahansa. Kyseessä on upea runokokoelma Tähtiviltti - Suomen lasten runot (Otava 2021, saatu kustantajalta), jonka on toimittanut Sanna Jaatinen ja kuvittanut Johanna Lumme. Kirja kokoaa yhteen kansanrunoutta, tuttuja runoklassikoita ja 2000-luvun runouutuuksia. Runot on jaettu teemoittain, ja mukana onkin runoja monista eri aihepiireistä vauvarunoista koulurunoihin, kummitusrunoista tunnerunoihin, eläinrunoista ruokailuun liittyviin runoihin ja vuodenaikaloruista ystävyysrunoihin (sekä monia muita). Mukaan mahtuu monia itselleni tuttuja runoja ja ihastuttavan monta uutta tuttavuutta. Opettajan näkökulmasta tästä runokokoelmasta löytyy runoja lähes jokaiseen koulussa vuoden aikana käsiteltävään teemaan, ja eräs opettajakollegani hankkikin tämän jo itselleen lainattuaan ensin minun kappalettani. Runoja tässä antologiassa on peräti 659 kappaletta, eli jos aloittaisi iltasaturunojen lukemisen uuden vuoden jälkeen, luettavaa riittäisi lähes pariksi vuodeksi!


Itsenäisyyspäivään "Aarteitani Suomesta" (Kirjabloggaajien juolukalenteri, luukku 6)

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille teille kirjojen ystäville! 

Joulukuun kuudennen päivän luukku aukeaa tänään täällä Luetaanko tämä? -blogissa. Viidennen päivän luukun voit käydä lukemassa Margitin Tarukirja-blogissa, ja huomisen päivän luukun on puolestaan kirjoittanut Kirjan jos toisenkin -blogin  Jane.


Tähän kauniiseen, talviseen itsenäisyyspäivään sopii loistavasti esiteltäväksi Satu Kettusen kirjoittama ja kuvittama kuvakirjan Aarteitani Suomesta - My favourite Finnish things (Otava 2021, saatu kustantajalta).  Kirjassa lapsi esittelee lukijoille omia aarteitaan Suomesta ja kertoo niiden avulla, millainen Suomi on hänelle itselleen.

"On vaikea sanoa, Millainen Suomi on. Se on tosi monenlaisia asioita, ja kuka tietää, onko ne kaikille edes  samoja. Minulla on kuitenkin joitain lempiasioita. Minun sydämessäni on aina tiettyjä aarteita."



Aarteen ovat siis asioita, jotka lapsi kokee tärkeiksi ja jotka hänelle edustavat Suomea. Niiden kautta käydään läpi myös Suomen neljä vuodenaikaa, joista jokaisesta lapsella on jotain hyvää sanottavaa. Loppukesän marjoista, majapuista, metsästä ja sen ihmeistä siirrytään kumisaapaskeleihin, eväsretkiin ja ensilumeen. Talven hiljaisuuden ja hiihtämiseen kutsuvien hankien, joulun odotuksen, saunan ja avannon jälkeen riemuitaan laskiaismäessä ja ihaillaan kevään merkkejä. Mustarastaan laulu tietää kesän tuloa, ja silloin riittääkin nautittavaa ja ihailtavaa. Kirjan lapsi rakastaa mökkeilyä, naku-uintia, teilttailua ja pimeneviä kesäiltoja. Myös luonnon pienet hyönteiset ovat hänelle tärkeitä.

"Jokaisella on jossain hyvä olla. Minulla on täällä."



Kettusen sekatekniikalla toteutetut kollaasimaiset kuvitukset tekevät oikeutta kirjan aiheelle ja sopivat siihen hienosti, ja kirjan kirkkaat värit korostavat aarteiden upeutta. Kettunen itse kertoi, että idea kirjalle tuli aikanaan siitä, että hän halusi tarjota kaikille - sekä suomalaisille että - ulkomaalaisille lukijoille - luettavaksi Suomesta kertovan kirjan, joka olisi kuin karkki. Kirja on siis jo lähtökohtaisesti tehty ajatuksella, että sen voisi ostaa vaikka matkamuistoksi Suomesta tai viedä vaikka tuliaiseksi. Kirjassa onkin jo valmiiksi suomenkielisen tekstin rinnalla englanninkielinen käännös, jonka on tehnyt Mia Spangenberg.



Aarteitani Suomesta on kaunis teos, ja saa miettimään, mitkä olisivat omia aarteitani. Mitä minä kertoisin muille Suomesta? Minä itse nimeäisin varmasti hyvin samankaltaisia asioita kuin Kettunesen kirjan päähenkilö: luonnon kasveineen ja eläimineen, neljä vuodenaikaa, retket perheen kanssa, saunan, salmiakin ja mökkeilyn. Samalla pohdin, kuinka itsestäänselvinä näitä asioita pidämme, vaikka tosiasiassa luontoamme ja monimuotoisuutta pitäisi pitää kaikkea muuta kuin selviönä.

Kirjaa lukiessani kuitenkinjopa hieman ihmettelin, miten perinteisiä aarteita Kettunen kirjassaan esittelee. Hän kuvaa juuri niitä asioita, joita Suomesta yleensä muutenkin nostetaan esille - siis niitä tekijöitä, joita jo 1800-luvun lopun Suomi-kuvaa tehtäessä nostettiin. Millainen kirja olisikaan ollut, jos siihen olisi otettu mukaan hieman muunlaisiakin aarteita? Mitä ne olisivat? Vaikka toki kirjan päähenkilö sanoo jo ihan alussa, että Suomea on vaikea määritellä, ja jokaisella lienee oma käsityksensä Suomesta ja omat aarteensa.

"Mitkä ovat sinun lempiasioitasi ja aarteitasi Suomessa?"