Kivaa tekemistä sadepäiviin

Tämä kesä on ollut säiden puolesta aika huono. Tuuli on ollut jatkuvasti hiuksiarepivää, ja sadettakin on ainakin oman tuntumani mukaan piisannut ihan tarpeeksi. Nyt taivaalta tulee taas vettä sen verran, että terassikukkaparkani ovat jo hukkumisen partaalla, ja pyörälenkkikin piti tänään tehdä sadekamat päällä. Välillä tuntuu, että joudun oikein keksimällä keksimään sadepäiviksi tekemistä, kun legoilla, autoilla ja junaradalla on leikitty jo monta päivää putkeen. Mukavaa puuhailua on tietysti maalaaminen ja muovaileminen, mutta toisinaan yksivuotias roikkuu helmoissani niin sitkeästi, että kolmevuotiaan taiteilujen organisoiminen tuntuu hieman haastavalta.

Niihin hetkiin, kun kaipaamme kaikki keskittymistävaativaa tekemistä, mutta jonka tekeminen onnsituu suht hyvin ilman aktiivisen aikuisen jatkuvaa läsnäoloa, sopivat mainiosti erilaiset värityskirjat. Olen yrittänyt tarjota esikoiselle värityskirjoja väritettäväksi jo moneen otteeseen, mutta ilmeisesti minun lapsuudesta mummolan laatikon pohjalle pyörimään jääneet värityskirjat eivät ole tuntuneet lapsesta kovin kiehtovilta, sillä hän kiinnostui värityskirjoista vasta, kun tarpeeksi helppo yksilö sattui kohdalle.

Tactic Publishing lähetti meille arvosteltavaksi puuhapaketin, jossa oli sopivan simppeli värityskirja, josta kolmevuotiaskin innostui. Ensimmäinen värityskirjani (2014) on täynnä helppoja ja selkeitä värityskuvia, joita värittäessää esikoisemmekin näytti käsittävän, mitä "viivojen sisällä pysyminen" oikeasti tarkoittaa. Paketissa oli mukana myös hieman haastavampia kuvia sisältävä Ahkerat ammattailaiset värityskirja (2014), jota kylässä ollut nelivuotias, tarkkasilmäinen ja hienomotorisesti varsin kehittynyt esikoisemme tyttökaveri väritteli.

Minullekin löytyi paketista oma Kukkia-värityskirja (2015), jota olen väritellyt, kun kaipaan sellaista zen-mielentilaa, jossa ei tarvitse ajatella värisävyjä kummempia ajatuksia. Osa kuvista tässä nuorille ja aikuisille tarkoitetussa värityskirjassa on varsin yksinkertaisia, ja toiset kuvat ovat puolestaan melko monimutkaisia.

Vajaa kolme ja puolivuotias esikoisemme on jo pitkään tykännyt tarroista (tämä taitaa olla lapsiperheissä aika yleistä) ja niiden liimaamisesta tarravihkoon. Uuden ulottuvuuden tämä tarrafanitus sai, kun poika sai syntymäpäivälahjaksi kaksi tarrakirjaa, jotka ovatkin tarrasatukirjoja: Disney - pixar Autot Lue & Väritä (Egmont Kustannus Oy Ab/ Kirjalito, 2014,suom. Vesa Korpela) ja Miinan ja Manun tarrakirja Syntymäpäivät (Satukustannus, 2013, teksti ja kuvat TEUTORI). Autot-tarrakirjassa on lisäksi myös väritystehtäviä.

Lapsi innostui niistä valtavasti ja malttoi vain vaivoin odottaa, että luin ohjeita ja kerroin, mikä tarra tulee mihinkin. Näissä kahdessa ensimmäisessa tarrakirjassa tarrat ovatkin hieman vinksin vonksin ja heikun keikun, mutta uudemmissa tarrakirjoissa poika on jo selväsi harjaantunut ja kehittynyt tarrojen liimaamisessa. Hän myös alkaa itse hahmottaa tarrojen muodosta, mihin mikäkin tarra voisi kirjassa kuulua.

Mökille ostimme hänelle sadepäivien ajanvietteeksi tarrapuuhakirjan Rakennustyömaa (Tactic Publishing, 2013), jossa on myös väritys- ja muita tehtäviä. Tarrat hän liimasi pikavauhtia paikoilleen, mutta osa tehtävistä on vielä kolmevuotiaalle hieman haastavia. Kirja odottaakin mökillä, että poika hieman kasvaa (ja sitä seuraavaa sadepäivää...).

Tämän kesän ehdotan tarrakirjahitti on kuitenkin ollut Tacticin paketissa tullut Tarrakivaa Taloni -tarrakirja (2014, teksti ja kuvat: Jenny Bowers, suom. Kirsi Sinko), jossa jokaisella aukeamalla on jokin talon huone, johon lapsi saa itse liimata tarroja, jotka ovat kyseisen huoneen tavaroita. Jokaisella aukeamalla on muutaman virkkeen verran ohjeita ja/tai johdattelevia kysymyksiä, jotka antavat vinkkiä, minkä tarran voisi laittaa mihin paikkaan. Silti lapsella on todella vapaat kädet päättää, mihin hän haluaa tavarat asetella, ja esimerkiksi meillä esikoinen nauraa kihersi asetellessaan muffinseja wc:n allaskaappiin ja päärynän lääkekaappiin. Ja mikä parasta, huoneissa on myös luukkuja, eli esimerkiksi jääkaapin ovi aukeaa oikeasti. Kirjassa on valtavasti tarroja, ja olemmekin täyttäneet kirjaa hiljalleen pitkin kesää. Nyt kirja vaan alkaa olla täysi ja tarrat käytetty, mikä aiheutti hieman harmitusta esikoisessa. Minä itse pidän Bowersin kuvitustyylistä, joka on tyylittelevä ja värikäs.

Tacticin paketissa oli mukana myös Muumien Kynäharjoituksia Kurvaillen ja kaarrellen -harjoituskirja, jonka sivut voi pyyhkiä. Harmillisesti kirjassa ei ole mukana kynää, mutta kokeilimme kuitenkin kotoa löytyneellä tussilla. Arvelin etukäteen, että tehtävät, joissa kynällä piirretään erilaisten viivojen ja muotojen päälle, ovat vielä haastavia esikoisellemme, joka vasta harjoittelee kynäotetta ja muotojen piirtämistä ylipäänsä (piirtäminen ei ole hänen lempipuuhaansa). Tehtäväkirja olikin vielä liian vaikea, mutta se jää odottelemaan, että poika vähän kasvaa.

Kertokaahan ihanat lukijat, miten teillä kulutetaan aikaa sadepäivinä? Entä tykätäänkö teillä tarra-, väritys- tai puuhakirjoista?

Melkein yksivuotiaan kirjavalinnat - eli erilaiset katselukirjat

Meillä luetaan paljon erilaisia kirjoja, ylivoimaisesti kuitenkin eniten kuvakirjoja. Toki myös perheemme yksivuotiaalle luetaan häntä kiinnostavia katselukirjoja. Päätinkin esitellä niistä tämän hetken suosikit, kun Lukutoukka/ Krista kyseli minulta taannoin Rähmäräpylä-postauksen yhteydessä, voisiko kyseistä kirjaa lukea yhdessä pienen vauvan kanssa. Rähmäräpylässä kuvat ovat isoja ja selkeitä, joten mietin, että varmasti niitä voisi hieman isompi vauva mielellään katsoakin, mutta tietenkään pieni vauva ei itse tarinaa varmasti jaksa kuunnella, vaikka lukijan äänestä pitäisikin. (Krista esittelikin sittemmin blogissaan pari taaperoille tarkoitettua kirjaa, joista varmasti on iloa uuden vauvan perheessä vielä pitkään.)

Meillä on esikoiselle luettu ihan pienestä vauvasta lähtien, ja hän selvästi nautti, kun sai kuunnella lukijan ääntä ja osoitella erilaisia kuvia kirjoissa. Kuopuksenkin kohdalla tämä sama lukuintoilijaksi aivopeseminen kasvattaminen aloitettiin hyvissä ajoin, ja ihan ensimmäiseksi kaivoin esikoisen vanhat vauva- ja taaperokirjat kaapin ylähyllyltä esiin.

Parhaita kirjoja pieniin, tahamisiin kätösiin ja terävien naskalihampaiden ulottuville ovat sellaiset, joiden sivut ovat tukevaa pahvia, mahdolliset luukut tarpeeksi kestäviä ja sivujen liimaukset pitäviä. Parista pahvikirjasta jouduin leikkaamaan mössöksi mussutetut kulmat esikoisen jäljiltä pois (katsokaa vaikka profiilikuvastani autenttinen esimerkki tuosta maistelusta), mutta muuten kirjat olivat yllättävän hyvässä kunnossa.

Kävi kuitenkin niin hassusti, että esikoistamme kovasti kiehtoneet perinteiset vauvakirjat, joissa oli vauvan osoiteltaviksi tarkoitettuja kuvia ja vähän myös tekstiä, eivät kelvanneetkaan kuopukselle. Toiminnan miehenä hän haluaa päästä itse aktiivisemmin osalliseksi lukukokemuksesta ja ottaa tuntumaa kirjaan. Jos kirjassa ei ole näperrettävää, ei kuopus jaksa kuunnella lukemista tai katsella edes kuvia. Hänen pitää saada tehdä ja koskea. Ihan parhaiksi ovatkin siis osoittautuneet ne katselukirjat, joissa on luukkuja, kurkistusaukkoja, peilejä tai erilaisia pintoja. Niitä tuo parin viikon päästä vuoden täyttävä vauva jaksaa tutkia vaikka kuinka kauan ja niille hän kirjaimellisesti kiljahtelee ilosta. Uudeksi ihastukseksi ovat myös nousseet kirjat, joissa on ääninappeja. Niitäkin näet pääsee painamaan ihan itse.

Tässä muutama kuopuksen kirjasuosikki:

Ellen Giggenbachin (suom. Annukka Ahola) Iloinen SANAKIRJA (Egmont Kustannus Ab/ KIRJALITO, 2012) oli löytö parin vuoden takaa Hulluilta Päiviltä. Olin tuolloin varma, että sen iloiset, paikoin kohollaan olevat ja kiiltävpintaiset kuvat kiehtoisivat tuolloin yksivuotiastamme. Pah, olin väärässä. Kuopus sen sijaan on ottanut kirjan omakseen, tutkailee, tunnustelee ja narskuttaa sitä esikoisenkin edestä. Jokaisella aukeamalla tyttö ja mies puuhailevat jotain arkista esimerkiksi syövät aamupalaa. Viereisellä sivulla on puuhastelukuvaan liittyviä kuvia ja niiden sanaselitykset.

Muumien tutkimusretki (Egmont Kustannus Ab/ KIRJALITO, 2011) oli pitkään kuopuksen suuri suosikki. Siinä jokaisella sivulla on lauseen, parin verran luettavaa, isot kuvat ja paljon erilaisia pintoja, joita voi koskea. Yhä uudestaan ja uudestaan vauva jaksoi - ja jaksaa edelleen - koskea hiiren karvaista korvaa ja pehmeää pilveä. Ne nähdessään hän usein myös kiljahtelee riemusta.

Kirjan suunnittelusta ja tekstistä vastaa Heli Venhola, kuvituksesta Kristian Huitula,
Värityksestä Esa Jäppinen ja Ulkoasusta Kari Puikkonen/ KARIPU.

Yksinkertaisin kirjasuosikki on puolestaan ollut niin ikään esikoiselle hankittu Koske ja kokeile, kylvyssä (Tammi, 2010), jossa jokaisella aukeamalla on kaksi kuvaa eli peseytymiseen liittyvää esinettä sekä lyhyt huudahdus. Osassa kuvissa on kosketeltävä pinta. Muut sivut kuopus skippaakin nopeasti, mutta ne kuvat, joissa on tunnusteltavaa hän jaksoi tutkia yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä kirja on jo selvästi menettämässä hohtoaan. Onkohan se liiankin yksinkertainen?

Uusiksi suosikeiksi ovat muodostuneet Mauri Kunnaksen ääninappikirja PIIPAA! Meluisat menopelit (Otava, 2014) ja Satu Karhun suomentama Petteri Kaniini Kurkista ja kosketa (Otava, 2014). 

Meluisissa menopeleissä on kuusi aukeamaa, joissa jokaisessa on jokin kulkuneuvo. Kuvat ovat tuttuja 

Kunnaksen muista kirjoista. Jokaiseen kuvaan on liitetty pieni ääninappi, jota painamalla kuuluu kulkuneuvosta lähtevä ääni. Kaikkein aidoin ääni lähtee paloautosta, mutta junan ääni on kuopuksen suosikki, sillä sen kuullessaan hän hytkyy ylös alas äänen tahtiin. Tässä kirjassa on selvästi parasta, että pienet sormet pääsevät ja osaavat jo itse painaa nappeja. Harmi vaan, että lakaisukoneen nappi on jo lakannut toimimasta.

Luultavasti suosituin näistä kaikista kirjoista on Petteri Kaniini Kurkista ja kosketa. Se on myös tuorein hankintani, jota on luettu tässä viikon sisällä jo aika monta kertaa. Kannessa Petteri Kaniinilla on pehmeä vatsa, ja retiisikin tuntuu joltakin (noh, ehkä hieman muoviselta). Kirjassa on katseltavaa molemmille lapsillemme, sillä sen lisäksi, että siinä on vauvaa ja taaperoa kiehtovia tunnusteltavia kohtia, pari luukkua ja kurkistusreikä, voi sen avulla leikki-ikäinenkin opetella värejä, muotoja ja numeroita. Pidän erityisesti siitä, että tasokuvioiden rajat ovat koholla, samoin numeroiden pinnat ovat karheampaa materiaalia. Se tukee muotojen oppimista. Olisin silti toivonut vielä enemmän noita pehmeitä ja karvaisia yksityskohtia. Possun nahka olisi esimerkiksi voinut olla samenttinen.

Tällaisia kirjoja meillä lueskelee perheen pienin. Millaisista kirjoista teidän vauvanne ja taaperonne nauttivat?

Talven lukuhaaste 15.10.2014-28.2.2015 KOONTI

Nyt on aika tehdä koontipostaus Ullan Luetut kirjat -blogin Ullan aloittamasta haasteesta Talven lukuhaaste 15.10.2014-28.2.2015. Hyppäsin haasteeseen mukaan, kun syksy oli kääntynyt jo talveksi, ja meillä luettiin jo suurella innolla talvisia kirjoja. Niinpä luin kirjat haasteeseen hieman nurinkurisessa järjestyksessä alkaen talvi- ja jouluaiheisista kirjoista ja lopettaen syksykirjoihin. 

Kuva on Ullan haastekuva.

Tuntui muuten, että syksyisiä lasten- ja nuortenkirjoja on huomattavasti vähemmän kuin talveen ja jouluun liittyviä kirjoja. Olenkohan oikeassa? Nyt jos joku heti muistaa jonkin hyvän syksyaiheisen lastenkirjan, kirjoita ihmeessä vinkki kommenttiboksiin!

Mutta nyt asiaan. Luin monia talvi- ja joulukirjoja, mutta valitsin tähän haasteeseen ne, joita vielä erityisesti haluan nostaa esille. Kas tässä:

SYKSY

Zdenek Miler, Katerina Miler, Hana Doskocilová: Myyrän syysleikit (Tammi, 2008)

• esikoisen valitseman pahvikantinen taaperokirja

Reetta Niemelä, Leena Lumme: Milja syksy (Otava, 2003)

• informatiivinen lasten kuvakirja

TALVI

Mila Teräs, Karoliina Pertamo: Telma ja taikojen talvi (Otava, 2014)

• alakouluikäisille suunnattu tarina Telmasta, jonka elämässä on sopiva hippunen taikaa

Il Sung Na: Hrrrr Talven tarina (Egmont/ Kirjalito, 2012)

• taaperokirja, jonka kaunis kuvitus ihastutti, samoin leikki-ikäiselle sopivat tietoiskut talvehtimisesta

JOULU

Maikki Harjanne: Mintun joulukirja (Oy Satusiivet - Sagovingar Ab, 1990)

• ihanan arkista joulun odotusta Mintun kanssa

Johanna Förster, Katri Kirkkopelto: Mustan possun valkea joulu (Lasten Keskus, 2006)

• alakouluikäisille suunnatun Musta possu -sarjan toinen osa, jossa arkirealismi sekoittuu mystikkaan ja sopivan mustaan huumoriin

Tähän haasteeseen oli hauska ja helppo osallistua. Vaikeaa oli valita monista hyvistä kirjoista ne, jotka päätin esitellä tässä koontipostauksessa. Mukaan olisivat yhtä hyvin voineet päätyä muun muassa lopputalveen sijoittuva Markku Karpion Selviytymispeli (Tammi, 2014) sekä Pirkko Vainion Majakan jouluvalo (Lasten Keskus, 2014). Päätin kuitenkin pysytellä tuossa kaksi kirjaa/ kategoria -ajatuksessa. Kiitos Ullalle mainiosta haasteesta!

Taaperon talvikirja

Pidän todella paikalliskirjastostamme. Siellä on aina hienosti esille erilaisten teemojen ympärille kasattuja lasten- ja nuortenkirjoja. Käymme kirjastossa viikottain, ja lähes aina esillä on jokin uusi teema. Nyt esillä on sekä joulu- että talvikirjoja. Tällä kertaa lainasin pari joulukirjaa ja yhden erityisen suloisen näköisen pahvikantisen talvikirjan.

Il Sung Na on kirjoittanut tämän pettävän yksinkertaisen näköisen taaperokirjan (suom. Annukka Ahola, Egmont/Kirjalito, 2012), jossa yhdessä pikkupun kanssa tutkitaan eläinten talvehtimista. Kirja sopi meille hyvin, sillä olemme pitkin syksyä tutkineet lähialueellamme vipeltäviä oravia (niitä on paljon!) ja ihmetelleet niiden touhuja. Samalla olemme keskustelleet esikoisen kanssa siitä, että osa eläimistä vaihtaa talvella turkkinsa väriä, osa kerää talvivarastoja ja toiset nukkuvat läpi talven.

Hrrr Talven tarina kertoo juuri näistä samoista asioista, ja kiehtoi poikaamme selvästi. Esikoinen osasi jo itsekin kertoa kuvista, mitä pupun turkille talvella tapahtuu ja mihin oravat tarvitsevat niin valtavasti tammenterhoja. Kirjasta tosin huomasi, että se ei kerro meidän Suomen luonnosta, sillä pupujen ja oravien lisäksi siinä kerrottiin, miten kilpikonnat ja krokotiilit talvehtivat.

Kuvitus tässä taaperokirjassa miellyttää minun silmääni, vaikka pojallamme olikin selvästi hankaluuksia tunnistaa, mikä eläin oli karhun talviunta käsittelevän aukeaman kuvassa. Kuvat näyttävät siltä, että taiteilija on ensin luonut jonkin pohjakuvan/kankaan, josta on sitten muotoillut haluamansa eläimen/kasvin/asian. Tällaisella tekniikalla on varmasti jokin hieno nimikin, eli valistakaa te viisaammat, jos tiedätte, mitä tyyliä kuvat edustavat!

Yhtä kaikki tämä on oikein näppärä taaperon "kokoinen" kuvatietokirja talvisen luonnon ihmeistä. Meillä tästä kirjasta tykättiin kovasti!


Tämä kirja osallistuu Ullan Luetut kirjat -blogin Talven lukuhaaste -haasteeseen.