Helsingin Kirjamessut 2019, lastenohjelma ja lippuarvonta

Enää reilu viikko ja sitten yksi vuoden odotetuimmista kirjallisista viikonlopuista on täällä! Helsingin Kirjamessuja vietetään Messukeskuksessa 24. - 27.10., ja itse menen paikalle ainakin kahtena, ehkä kolmena päivänä. Olen jo alustavasti suunnitellut, mitä keskustelu menen kuuntelemaan ja mitä ohjelmaa aion seurata. Valinnanvaraa on taas runsaasti, ja tuntuukin, että olisi helpointa, jos itsensä voisi monistaa.



Vai kuinka muka esimerkiksi voin valita, menenkö kuuntelemaan perjantaina klo 13.00 kuuntelemaan Senaatintorille Riitta Konttisen haastattelua Aino Sibelius -kirjasta, Töölö-lavalle Sanna Ryynäsen haastattelua taiteilija Meri Genetzistä vai kenties Suomenlinna-lavalla Stalinin vainoista keskustelevia Martti Turtolaa ja Tarja Lappalaista?



Perinteisesti yksi messupäivä on ollut lastenpäivä, eli silloin olemme menneet kirjamessuille koko perheen kanssa, ja niin aiomme tehdä myös tänä vuonna. Kysyin lapsiltani, mitä he haluavat nähdä messuilla ja muun muassa tällaisia vastauksia sain:

Perjantai:
- Suomen lasten aarrelaivat, pe klo 10.30 - 11.00 Toukola
- Opossumin räppityöpaja pe klo 12.00-12.30, Toukola

Lauantai:
- Nipsun juhlat, la klo 11.30-12.00, Kumpula (muumishow ja tapaa muumit)
- Riehumisen liikennevalot - toiminnallinen liikunta- ja askartelutuokio, la 11.30-12.00, Toukola
- Ruutuvapaata puuhaa leikki-ikäisille, la 12.00-12.30, Toukola (tämä oli oma valintani)
- Pikku Kakkosen Reppu-Heppu, la 12.30-13.00, Kumpula
- Lasse-Maijan etsivätoimisto - lasten etsiväkoulu, la 13.00-13.30
- Viidakon väki ja suuri muutto, la 13.30-14.00, Toukola
- Leikkimään, pahvi! - Työpaja, la 15.00-15.30, Kumpula
- Risto Räppääjä -bändi, la 15.30 - 16.00, Kumpula

Sunnuntai:
- Pikku Myyn terveiset (show), su 10.30-11.00, Kumpula
- Tatu ja Patu (hahmot), su 11.00-11.30, Kumpula
- Pikkulin laululeikkishow, su 11.30-12.00, Kumpula
- Molli ja maan ääri, su 12.00-12.30, Toukola
- Pekka Töpöhäntä 80 vuotta (mukana hahmo), su 13.00-13.30



Näillä näkymin perhepäiväksi taitaa tällä kertaa valikoitua siis lauantai!

Viime vuonna uusittu lastenalue oli hieno (katso video täältä), ja lapsemme viihtyivät siellä hyvin. Saa nähdä, millaiseksi lastenalue on tänä vuonna rakennettu, ja houkutteleeko se lapsikävijöitä kirjallisuuden pariin. Ohjelmassa on ainakin toiminnallisia tuokioita, lapsia innostavia hahmovierailuita sekä lukuhetkiä.

Voit voittaa yhden messulipun kommentoimalla tähän postauskeen tai blogin facebookissa, mitä sinä odotat Kirjamessuilta (pelkkä "mukana" -viesti ei siis riitä). Anonyymin kommentoijan pitää keksiä itselleen nimimerkki ja ilmoittaa sähköpostiosoite, johon mahdollisesta voitosta voi ilmoittaa. Arvon lipun sunnuntaina 20.10. ja se lähetetään voittajalle sähköisesti. Mikäli voittaja ei vastaa tiistaihin 22.10. klo 20.00 mennessä, katson oikeudeksi luovuttaa lipun toiselle. ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT!


13 kommenttia:

  1. Moi! Osallistun arvontaan. Messuilla tosi paljon kiinnostaa Monika Fagerholm ja hänen uusin teoksensa. Lisäksi KirjaKallion lavalla tuntuisi taas olevan tosi mielenkiintoista ohjelmaa, ja sinne yritän päästä kuuntelemaan ainakin autofiktiokeskustelua (lauantaina). T. Meri

    VastaaPoista
  2. Pajtim Statovcin haastattelua ja muita kirjailijahaastatteluja.

    VastaaPoista
  3. Odotan Kirjakallion ohjelmaa.

    noora--k@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Dekkarilauantaita ainakin - dekkarit kiinnostaa aina, mutta etenkin syksyisin.

    -jippura

    jippurajr(a)hotmail piste fi

    VastaaPoista
  5. Eniten odotan sitä, että saan pitkästä aikaa viettää muutaman tunnin ihan vain itsekseni. Ohjelmasta odotan eniten lapsille suunnattujen Kumpula- ja Toukola-lavojen antia. Odotan myös pääseväni tekemään hyviä kirjaostoksia.

    VastaaPoista
  6. Paljon on ohjelmaa, eniten kiinnostaa Monika Fagerhlolmin ja Sofi Oksasen teokset.

    VastaaPoista
  7. Hyvät tarjoukset ja kirjauutuudet kiinnostaa :)
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Tänä vuonna on ilmestynyt useita hienoja luontosuhdetta pohtivia teoksia, niihin liittyviä haastatteluja ja keskusteluja odotan. Ehkä löydän myös joululahjoja.
    kaisa.illukka_at_gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kirjauutuudet kiinnostaa, messutarjoukset ja uudet inspiroivat lukuvinkit. Saa nähdä kerkeekö käyä kuuntelemassa Camilla Greben, David Nichollsin ja/tai Pajtim Statovicin haastatteluja ku olis ruokapuolikin tsekattavana ja siellä menee yhtä lailla aikaa kun kirjapuolellakin.


    stideledesa@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Osallistun arvontaan. Messuilta odotan kirjakeskusteluja ja kirjailijoiden kertovan kirjoittamisestaan. Ja haahuilua kirjaosastoilla. Jos menen perjantaina, yksi kiinnostavista keskusteluista on klo 14 Millaista on käsitellä Ukrainaa kirjailijana, toimittajana ja tutkijana? (Sofi Oksanen, Charly Salonius-Pasternak ja Antti Kuronen). Lauantaina kiinnostaa esim. klo 11.30 Mihin menet kirjallisuus? (Riikka Pelo, Juha Siro, Marissa Mehr) ja dekkarilauantai (esim. klo 12 Miksi historia kiinnostaa?).

    VastaaPoista
  11. Pajtim Statovcia haastattelua ehkä eniten. Mukana arvonnassa. Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Odotan löytäväni uutta luettavaa :) Haastattelut kiinnostavat myös!
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Arvonta on suoritettu ja arvonnan voittaja on Kaija Lepistö, joka vastasi blogin Facebookissa.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.