Muumipappa ja meri

Tove Janssonin kirjoittaamssa Muumipappa ja meri -kirjassa Muumiperhe eli Muumipappa, Muumimamma, Muumipeikko ja Pikku Myy lähtevät syyskesän iltana isän toiveesta kaukaiselle majakkasaarelle, jonne Pappa on päättänyt muuttaa perheineen asumaan. Kotona Muumilaaksossa hän tuntuu potevan jonkinlaista kriisiä, jonka takia hän tuntee itsensä hyvin tarpeettomaksi. Hän tahtoo kesyttää majakkasaaren, tehdä majakasta kodin perheelleen, rakentaa ja nikkaroida, pystyttää aallonmurtajan ja tutkia meren liikkeet läpikotaisin. Saarella Pappa jopa yrittää vakuuttaa Mamman siitä, että tämä voi lopettaa järjestelyn ja muista huolehtimisen - Pappa hoitaa kyllä kaiken.



Kun seikkailijat yöllä tulevat saaren lähelle, he huomaavat, että majakan valo ei pala. Aamulla selviää, että majakka on tyhjä, majakanvartijaa ei näy missään eikä majakkaan pääsekään sisään. Alkaa ensimmäinen papan monista taisteluista saarta, merta ja majakkaa vastaan: majakan avain pitää löytää! Papan pyrkimykset ymmärtää merta ja saarta tosiaan tuntuvat taistelulta, sillä vaikka hän tahtoisi käsittää meren syvimmät salaisuudet ja keksii tarmokkaasti aina uutta tehtävää itselleen, vastoinkäymiset seuraavat toisiaan.

-Meri käyttäytyy koko ajan uudella tavalla, jatkoi isä. 
-Miten milloinkin, sikin sokin. Viime yönä se pelästytti hereille koko saaren. Miksi? Mitä oikein tapahtui? Ei ole mitään järjestelmää. Ja jos on, en ymmärrä sitä. ...
-Mutta sittenhän meren täytyy olla elävä, pohdiskeli isä. 
-Se voi ajatella. Se käyttäytyy aivan miten haluaa... sitä on mahdoton käsittää... Jos metsä kerran pelkää merta, niin täytyyhän sen merkitä, että meri on elävä. (s. 176)

Kirjan kuvitus on tietysti Toven käsialaa.
(s.91)


Muumimamma seuraa miehensä ponnisteluja ihailtavalla kärsivällisyydellä, vaikka se tarkoittaa sitä, että Mamma luopuu monista itselleen tärkeistä asioista. Majakalle saavuttuaan hän ei esimerkiksi laita vuoteita valmiiksi perheelleen, koska Pappa lupaa hoitaa kaiken. Mamma jopa eroaa rakkaasta käsilaukustaan, mikä on täysin ennenkuulumatonta ja kuvaa hyvin, millaiseen muutokseen Mamma suostuu sopeutumaan. On Mammallakin tosin saarella yksi haave: hän haluaa perustaa sinne puutarhan.

s.59


Mamma raivaa paikan Muumilaaksosta tuoduille ruusuille, ja yrittää kärsivällisesti, mutta saari ei ole hedelmällisin kasvualusta. Kun Muumimamma ei voi hoivata oikeaa puutarhaa, hän alkaa kasvattaa sitä majakkaan piirtämällä. Kukan versovat Mamman kynästä ensin ikkunalaudalle ja sitten lopulta myös majakan seinille. Kun Mamma oikein potee koti-ikävää hän onnistuu jopa pakenemaan maalaamaansa tuttuun maisemaan. Se on Mamman hiljainen kapina ja salainen piilopaikka.

Myös Muumipeikko käy saarella läpi omaa kasvuaan. Hän rakastuu kuutamoyönä näkemäänsä kauniiseen hopeakenkäiseen merihevoseen. Unissaan hän kokee seikkailuja, joissa pelastaa merihevosen pulasta. Ennen unissa pelastettava oli hänen äitinsä. Poika tekee muutenkin eroa perheeseensä muuttamalla omaan pieneen salaiseen soppeen, jonka löytää keskeltä villiä saaristometsää. 

s.84

Muumipeikko ihailee hevosten kauneutta, mutta myös kohtaa yksinäisyyden pelon, sillä myös Muumilaaksosta tuttu Mörkö löytää tiensä saarelle. Se seuraa Muumipeikon myrskylyhdyn valoa, ja aluksi Muumipeikko on siitä ahdistunut. Ajan kuluessa hän kuitenkin kokee velvollisuudekseen mennä Mörköä vastaan rantaan joka yö, näyttää tälle valonpilkahdus ja antaa Mörön nauttia siitä. Muumimamma on kertonut, että Mörköä ei voi pelastaa tämän omalta yksinäisyydeltä eikä pidä sääliä, mutta Muumipeikko onnistuu osoittamaan tämän oletuksen vääräksi. Kaikkein koskettavinta tässä kirjassa minusta olikin, miten Mörkö selvästi ilahtuu Muumipeikon näkemisestä myös sinä iltana, kun lyhdystä on loppunut paloöljy, ja Muumipeikko menee siitä huolimatta Mörön luo. 

Ei ollut epäilystäkään, etteikö Mörkö ollut iloinen nähdessään hänet. Mörkö ei välittänyt myrskylyhdystä. Mörkö oli iloinen siksi, että Muumipeikko oli tullut tapaamaan häntä. (s.201)

Kun Muumipeikko osoittaa Mörölle jonkinlaista ystävällisyyttä, sulaa Mörönkin hyhmä. Maa hänen allaan ei enää jäädy pilalle, eikä saari enää pelkää ja kavahda sitä. 

s.110

Elämä kaukaisella majakkasaarella ei ehkä ole sellaista kuin Muumipappa kuvitteli saareen muuttaessaan, ja ison osan ajasta koko perhe tuntuu elävän rinnan, mutta silti kaukana toisistaan. Vasta perheen yhteinen ponnistus myrskyävän meren heille heittämien lankkujen pelastamiseksi, tuo perheen taas yhteen. Lisäksi Muumipeikko ja Muumipappa pelastavat yhdessä äksyn kalastajan ja meren lähettämän viskilaatikon, mitä pappa pitää eräänlaisena kädenojennuksena mereltä. 

Vastentahtoiselle kalastajalle järjestetään syntymäpäiväjuhlat, ja silloin saaren salaisuus selviää. Muumit taipuvat taas lähelle toisiaan, ja pappa ymmärtää, ettei majakka ole hänen kotinsa eikä meri kesytettävissä, vaikka hän sitä kuinka rakastaakin. Mikä tärkeintä, hän oppii taas vain nauttimaan ja elämään. Pätemisentarve jää taakse ja toisaalta hän on ylpeä siitä, ettei luovuttanut ja lähtenyt silloin, kun meri oikein raivosi heille. 

-Ymmärrättehän, sanoi isä nojautuen eteenpäin. -Meri on suuri olento, joka on toisinaan hyvällä tuulella ja toisinaan huonolla. Ja on aivan mahdotonta tietää miksi. Siitä näkee vain pinnan. Mutta jos pitää merestä, niin se ei haittaa mitään... Silloin siitä sietää huonot tuulet samoin kuin hyvätkin. (s.185)

Lukukokemuksena tämä kirja oli mielenkiintoinen. Aluksi Muumipappa suorastaan ärsytti minua. Säälin Mammaa, joka joutui luopumaan kaikesta itselleen tärkeästä ja yritti kaikin keinoin pitää miehensä tyytyväisenä. Toisaalta opin näkemään, miten hän kuitenkin pienin teoin otti aikaa ja tilaa itselleen, ehkä jopa kapinoi omalla hiljaisella tavallaan. Ja toisaalta koko kirja on valtavan kauniisti kirjoitettu, ja teksti vilisee hienoja ajatussikermiä - kuin aforismeja. Loppujen lopuksi opin pitämään kirjasta ja rakastuin Toven tyyliin kirjoittaa. Hän osoittaa tarinallaan rakkauden, yhdessäolon ja perheen tärkeyden. Kaikkien meidän on opittava elämään itseksemme ja käytävä omat kamppailumme, muttei tehdä sitä tyystin erillään muista. Yksinäisyys on möröistä pahin ja tarvitsemme toisia rinnallemme. 

Muumipappa ja meri -kirja on Toven kunnianosoitus merelle, jota hän rakasti. Meri onkin ehdottomasti yksi kirjan päähenkilöistä. Se on arvaamaton, oikukas, anteeksipyytelemätön ja hurja, mutta myös kaunis ja iätön.

Muumipappa ja meri on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1965, ja minun lukemani painoksen suomennoksen tarkistus on tehty 2018 (saatu kustantajalta). Uuden painoksen (2020, WSOY) tuotosta lahjoitetaan euro #MEIDÄNMERI-kampanjaan eli Itämeren suojelutyöhön. Lisäksi mukana on pieni vihkonen, jossa on sekä kymmenen vinkkiä Itämeren suojeluun ja Itämeren lajiston esittelyä.

Sinäkin voit osallistua Itämeren suojelutyöhön osallistumalla Muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Lue lisää klikkaamalla tätä linkkiä.

16 kommenttia:

  1. Kaikkihan tuntevat muumit, mutta oikeasti en itse ainakaan ole lukenut montaakaan Muumi-kirjaa alusta loppuun saakka. Kuvauksesi Mörön ja Muumipeikon kohtaamisista toi melkein kyyneleet silmiin. Joku välitti yksinäisestä möröstä. Tove Jansson on oikeasti osanut kirjoittaa kirjoja, jotka elävät missä aikakaudessa tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu minulla, eli en ole juurikaan lukenut Muumi-kirjoja ennen tätä haastetta. Tove todella osasi kirjoittaa koskettavasti ja ajattomasti.

      Poista
  2. Muumikirjat ovat todella viehättäviä, jo senkin vuoksi että niitä voi lukea sekä lapset että aikuiset. Tämän Muumipappa ja meri olen aikoinani lukenut kaikkien tyttöjemme kanssa. Muistan, kun tyttöjen kanssa ihmeteltiin pisimuurahaisia. Oli kiva lukea postauksesi ja oli kiva huomata, että tapahtumat palautuivat mieleeni pitkän ajan jälkeenkin. Olen samaa mieltä kanssasi, että yksi kirjan päähenkilöistä on meri. Jännä, samalla kun luin postaustasi, televisiosta tuli mainos Muumilaakson tarinoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa, että tämä postaus toi muistoja mieleesi Anneli! Uusi animaatiosarja on aika mielenkiintoinen. Minulla meni tovi tottua uusiin ääninäyttelijöihin.

      Poista
  3. Muumipappa ja meri on viimeisiä lukemattomia muumeja. Luin ekana Muumilaakson marraskuun, kun vetämäni lukupiiri käynnistyi syksyllä 2013. Sen jälkeen olen lukenut n. yhden muumikirjan vuodessa. Tänä kesänä olisi tarkoitus lukea Taikurinhattu, jos kirjastt jossakin vaiheessa taas aukeavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että pääsemme taas pian kirjastoihin. <3 Minä ajattelin itse lukea seuraavaksi Näkymättömän lapsen.

      Poista
  4. Ah, ehdoton suosikkini muumikirjoista. Tuota pidin kiehtovana, että perheenjäsenet joutuivat uudessa paikassa juuri etsimään uusiksi omia roolejaan, sitä mitä ovat, erossa toisistaan (vaikka samassa paikassa olivatkin niin henkisesti eivät), olemaan jotain muuta kuin sitä mitä olivat ajatelleet olevansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se on kiehtovaa. Oikeastaan ainoa, joka tuntui olevan oma itsensä ja sopeutuvan tilanteeseen ilman identiteettikriisiä oli Pikku Myy - yksi lempihahmoistani. Tarkkasilmäinen, mutta loppujen lopuksi yllättävänkin hienotunteinen nutturapää.

      Poista
  5. Hieno kirjoitus, kiitos siitä! Mistähän johtuu, mutta tätä lukiessani tuli mieleen, että
    muumit olisivat juuri oikeaa luettavaa tässä ajassa? Niiden salaviisaus ja filosofia tuntuu kovin lohduttavana aina silloin kun on allapäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista. :) Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että nämä kirjat tuntuvat sopivan jotenkin erityisen hyvin tähän aikaan. Tätäkin kirjaa lukiessani löysin montakin kohtaa, jotka merkitsin itselleni muistiin - kodin turvasta ja lämmöstä erityisesti.

      Poista
  6. Kiitos arviosta, voisin tämän lukeakin esittelysi houkuttelemana. Olen lukenut Janssonilta enemmän niitä aikuisten kirjoja, joista Kesäkirja ja The Winter Book ovat suosikkeja. Ymmärtääkseni Talvikirja on saatavilla vain englanniksi, se on kooste novelleja muista teoksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on alkanut näiden Muumi-kirjojen myötä kiinnostaa myös muut Toven kirjoittaman kirjat. Ehkäpä siis lainaan Kesäkirjan, kun kirjastot aukeavat.

      Poista
  7. Itselläni on aina ollut eräänlainen muumi-boikotti käynnissä, juuri muumien ympärille rakentuneen kaupallisuuden takia. Vaikka kirjoina sisältö on paljon monihyväisempi ja tavallaan iättömämpi, huomaan silti ärtyväni siitä että jollain näin "pehmeällä arvolla" rahastetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin myös tämän näkökulman. Muumit tekee toki myös #MEIDÄNMERI-kampanjan tyyppisiä hyväntekeväisyysprojekteja, mutta kyllähän brändi on hyvin kaupallistettu.

      Poista
  8. Minä en muista lukeneeni muumeja oikein lapsenakaan, vaikka äiti osti mulle paljon kirjoja. Ei ne tainneet olla hänenkään makuunsa. Jos lukisin jotain Janssonilta, ehkä sen Kesäkirjan. Yhden muumin olen lukenut ruotsiksi, koska sain sen jonkinlaisena stipendinä ysiluokan päätteeksi. Muistan kun suomensin sen sanakirjan kanssa. Olisipa huomattavasti helpompaa sekin nyt nettiaikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on jotenkin ollut nuoresta asti käsitys, että Muumi-kirjat olisivat tylsiä. Nyt olen iloinen, että aloitin lukemisen, sillä kirjojen maailma ja Toven tapa kirjoittaa ovatkin varsin viehättäviä.

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.