 |
| Kuvanoton jälkeen silmät kiinni, muutama sekoitus, ja voittajan nimen nostaminen: |
Pienet tutkijat Liikkeellä -kirjan voitti itselleen nimimerkki Peekoo. Onnea voittajalle! Laitan sinulle tuota pikaa s-postia.
Synttäriarvonnan voittaja
Arvonta on nyt suoritettu. Kiitos kaikille vastauksistanne. Sain niiden joukosta muutaman oikein hyvän kirjavinkin. Tervetuloa myös uusille lukijoille, toivottavasti seurailette blogiani ja kommentoitte myös jatkossa! :)
Koukuttava Rob McCool ja Krimin jalokivi
Tatun Kokon kirjoittama nuortenkirja Rob McCool ja Krimin jalokivi (Icasos 2015, arvostelukappale) kiinnosti minua jo ennen, kun sain kirjan edes käsiini. Kirja on nimittäin kirjoitettu yhteistyössä suomalaisten nuorten kanssa. Kokko on julkaissut osia käsikirjoituksestaan sitä verten perustamassaan blogissa (livekirjailija.blogspot.fi), ja nuoret ovat voineet käydä kommentoimassa tekstiä ennen sen julkaisemista. Muutama nuori on myös saanut lukea koko käsikirjoituksen. Onkin erittäin hienoa, että kirjan kohdeyleisölle on annettu tällä tavalla mahdollisuus vaikuttaa kirjan sisältöön ja juonen etenemiseen. Kokko itse mainitsee suunnanneensa kirjan erityisesti yläkouluikäisille pojille, vaikka tietääkin heidät vaikeasti tavoitettaviksi lukijoiksi.
Luettuani Krimin jalokiven uskon, että mikäli pojat tarttuvat tähän kirjaan ja mikäli heillä on kohtalaisen hyvä lukutaito (kirjassa on kuitenkin lähemmäs 300 sivua ja fontti on melko pieni), he kyllä innostuvat tästä. Minä ainakin tykästyin siihen niin paljon, että välillä tuntui vaikealta laskea kirja käsistäni ja lähteä muihin hommiin!
Tarinan alussa lukijalle esitellään neljä villiä pojanviikari eli Pirunkirnun klaaniin kuuluvat kaksoset Mark ja Apollo sekä näiden pikkuveljet Rob ja Filbur, jotka ovat myös kaksosia. Nelikko on luvattomilla teillä ja kaukana kotoaan, kun he yllättäen kohtavaat joukon nuoria Sudenpään heimosta. Nujakoinnin jälkeen pojat vangitaan ja jätetään häkissä killumaan puun oksaan ja näännytetään ruuan puutteeseen. Pieni sinisilmäinen ja mustatukkainen orjatyttö säälii poikia niin, että tuo heille salaa ruokaa, ja lopulta kolmikko myös onnistuu pääsemään vapauteen.
Kirjan toisessa osassa on hypätty seitsemän vuotta ajassa eteen päin, ja veljekset ovat nyt 14- ja 17-vuotiaita. He sattuvat talvisella metsäretkellään näkemään suuren lentoristeilijän ja pienemmän lentoppurren ilmataistelun. Uteliaat nuoret metsärosvot eivät malta pitää nokkaansa pois seikkailusta, kun sellaisen näkevät, ja lähtevät tutkimaan haaksirikkoutunutta lentoristeilijää. He tapaavat laivalla kaksi palkkasoturia, joiden tehtävänä on pelastaa salaperäinen Pandora eli koodinkantaja. Koodinkantajan oli vanginnut Novgorodin prinssi Vladimir, joka aikoo käyttää Pandoraa valloittaakseen itselleen herruuden yli muiden valtioiden ja luodakseen valtakunnan, jollaista ei ole nähty sitten muinaisen Rooman loiston päivien.
Pojat sotkevat tietämättään Vladimirin suunnitelmat ja kuljettavat Pandoran omaan leiriinsä. Tuo salaperäinen, sinisilmäinen ja mustatukkainen tyttö, jonka kasvot on kätketty naamion taakse, koetaan kuitenkin uhaksi klaanin turvallisuudelle, ja neuvosto päättää lähettää tytön pois skandien luo. Rob veljineen lähtee saattaamaan häntä. Kun Pandoraa ollaan viemässä skandeille, joutuu nuorista saattajista koostuva joukko yllätetyiksi ja Pandora päätyy kuin päätyykin Novgorodilaisten käsiin. Pirunkirnun sotureiden urheus tulee kuitenkin todistetuksi, kun he onnistuvat päihittämään novgorodilaisten sotajoukon, ja Rob nousee sankariksi napattuaan Pandoran näiden käsistä. Salaperäisen Pandoran henkilöllisyys paljastuu aikanaan ja Rob huomaa kytkeytyvänsä tämän elämään yllättävällä tavalla.
Rob McCool ja Krimin jalokivi on vauhdikas kirja, eikä siitä puutu taistelua ja aseiden räiskettä. Rob McCool veljineen on saanut taistelukoulutuksensa parhaalta fénnid-soturilta, ja lisäksi heillä on aseenaan salaperäinen käärmeterva, joka saa poikien aistit ja ajatukset terävöitymään ja toimimaan huippunopeudella. Kokon luoma soturien ja metsärosvojen maailma on kiehtova yhdistelmä fantasiaa, historiaa ja futurismia. Poikien koti on esimerkiksi kallion sisään hakattu luolasto, mutta heidän kulkuvälineitään ovat leijulaudat ja kommunikointi hoituu erikoisvalmisteisilla kypärillä, joita ohjataan ajatuksen voimalla. Kaiken tämän lisäksi kirjassa on myös huumoria ja hippusellinen orastavaa romanssiakin.
Suosittelen kirjaa lämpimästi nuorille (6.)/7.-luokkalaisista ylöspäin. Vaikka kirjan toiminnallinen maailma toivottavasti kiehtoo erityisesti poikia, uskon, että myös tyttölukijat tykästyvät tarinaan ja sen sankareihin. Olenkohan muuten ihan väärässä, kun uskon, että kirjalle on luvassa jatkoa...?
 |
| Kirjan kannen on taiteillut Jussi Korhonen |
Luettuani Krimin jalokiven uskon, että mikäli pojat tarttuvat tähän kirjaan ja mikäli heillä on kohtalaisen hyvä lukutaito (kirjassa on kuitenkin lähemmäs 300 sivua ja fontti on melko pieni), he kyllä innostuvat tästä. Minä ainakin tykästyin siihen niin paljon, että välillä tuntui vaikealta laskea kirja käsistäni ja lähteä muihin hommiin!
Tarinan alussa lukijalle esitellään neljä villiä pojanviikari eli Pirunkirnun klaaniin kuuluvat kaksoset Mark ja Apollo sekä näiden pikkuveljet Rob ja Filbur, jotka ovat myös kaksosia. Nelikko on luvattomilla teillä ja kaukana kotoaan, kun he yllättäen kohtavaat joukon nuoria Sudenpään heimosta. Nujakoinnin jälkeen pojat vangitaan ja jätetään häkissä killumaan puun oksaan ja näännytetään ruuan puutteeseen. Pieni sinisilmäinen ja mustatukkainen orjatyttö säälii poikia niin, että tuo heille salaa ruokaa, ja lopulta kolmikko myös onnistuu pääsemään vapauteen.
Kirjan toisessa osassa on hypätty seitsemän vuotta ajassa eteen päin, ja veljekset ovat nyt 14- ja 17-vuotiaita. He sattuvat talvisella metsäretkellään näkemään suuren lentoristeilijän ja pienemmän lentoppurren ilmataistelun. Uteliaat nuoret metsärosvot eivät malta pitää nokkaansa pois seikkailusta, kun sellaisen näkevät, ja lähtevät tutkimaan haaksirikkoutunutta lentoristeilijää. He tapaavat laivalla kaksi palkkasoturia, joiden tehtävänä on pelastaa salaperäinen Pandora eli koodinkantaja. Koodinkantajan oli vanginnut Novgorodin prinssi Vladimir, joka aikoo käyttää Pandoraa valloittaakseen itselleen herruuden yli muiden valtioiden ja luodakseen valtakunnan, jollaista ei ole nähty sitten muinaisen Rooman loiston päivien.
Pojat sotkevat tietämättään Vladimirin suunnitelmat ja kuljettavat Pandoran omaan leiriinsä. Tuo salaperäinen, sinisilmäinen ja mustatukkainen tyttö, jonka kasvot on kätketty naamion taakse, koetaan kuitenkin uhaksi klaanin turvallisuudelle, ja neuvosto päättää lähettää tytön pois skandien luo. Rob veljineen lähtee saattaamaan häntä. Kun Pandoraa ollaan viemässä skandeille, joutuu nuorista saattajista koostuva joukko yllätetyiksi ja Pandora päätyy kuin päätyykin Novgorodilaisten käsiin. Pirunkirnun sotureiden urheus tulee kuitenkin todistetuksi, kun he onnistuvat päihittämään novgorodilaisten sotajoukon, ja Rob nousee sankariksi napattuaan Pandoran näiden käsistä. Salaperäisen Pandoran henkilöllisyys paljastuu aikanaan ja Rob huomaa kytkeytyvänsä tämän elämään yllättävällä tavalla.
Rob McCool ja Krimin jalokivi on vauhdikas kirja, eikä siitä puutu taistelua ja aseiden räiskettä. Rob McCool veljineen on saanut taistelukoulutuksensa parhaalta fénnid-soturilta, ja lisäksi heillä on aseenaan salaperäinen käärmeterva, joka saa poikien aistit ja ajatukset terävöitymään ja toimimaan huippunopeudella. Kokon luoma soturien ja metsärosvojen maailma on kiehtova yhdistelmä fantasiaa, historiaa ja futurismia. Poikien koti on esimerkiksi kallion sisään hakattu luolasto, mutta heidän kulkuvälineitään ovat leijulaudat ja kommunikointi hoituu erikoisvalmisteisilla kypärillä, joita ohjataan ajatuksen voimalla. Kaiken tämän lisäksi kirjassa on myös huumoria ja hippusellinen orastavaa romanssiakin.
Suosittelen kirjaa lämpimästi nuorille (6.)/7.-luokkalaisista ylöspäin. Vaikka kirjan toiminnallinen maailma toivottavasti kiehtoo erityisesti poikia, uskon, että myös tyttölukijat tykästyvät tarinaan ja sen sankareihin. Olenkohan muuten ihan väärässä, kun uskon, että kirjalle on luvassa jatkoa...?
----------------------------------
Muistakaahan käydä osallistumassa blogin synttäriarvontaan (klik!).
Aikaa osallistua on sunnuntaihin 16.8. saakka!
Blogin yksivuotissynttärit ja arvonta!
Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun hieman epävarmana ja melko paljon jännittäen kirjoitin ensimmäisen postauksen tähän blogiini ja painoin "julkaise"-nappia. Vaikka olen aina ollut kirjallisuuden suurkuluttaja, olin vasta hiljaittain löytänyt uudestaan vuosien tauon jälkeen lasten- ja nuortenkirjat. Kahden pienen lapsen kotiäitinä tuntui siis luonnolliselta, että ryhdyn kirjoittamaan nimenomaan lasten- ja nuortenkirjablogia.
Aluksi kirjoittelin harvakseltaan ja aika haparoiden. Jokaisen kirjoituksen jälkeen mietin, lukeeko kukaan tätä blogia. Olin haltioissani ensimmäisistä lukijoista ja kommenteista. Tässä vaiheessa täytyy kyllä tunnustaa, että olen edelleen todella ilahtunut, kun näen blogini saaneen uuden lukijan, facebook-tykkääjän tai uuden kommentin. Vaikka toki kirjoitan blogia omaksi ilokseni, toivon tietysti, että siitä on hyötyä ja iloa muillekin kuin minulle. Yksi parhaista jutuista blogin kirjoittamisessa on vuorovaikutus lukijoiden ja muiden kirjoista kiinnostunieden ihmisten kanssa. On mahtavaa saada jakaa kiinnostus kirjoihin ja keskustella kirjallisuudesta muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Tuntuu aika kliseiseltä sanoa näin, mutta tämän blogiharrastuksen myötä olen löytänyt monia hienoja kirjablogeja ja tutustunut virtuaalisesti niiden taitaviin kirjoittajiin.
Tällä hetkellä harmittaa, että en ehdi bloggaamaan läheskään niin usein kuin haluaisin. Lähes jokaisella viikottaisella kirjastoreissullamme lainaamme jonkin (tai joitakin) sellaisen lasten- tai nuortenkirjan (kirjoja), josta (joista) ehdottomasti haluaisin kirjoittaa heti paikalla. Niinpä minulla onkin oikeastaan aina jonossa muutama kirja odottamassa luku- ja bloggausvuoroa.
Joskus mietin edelleen, kuinkahan moni mahtaa blogiani lukea ja kiinnostavatko kirjoitukseni ketään. Aika hiljattain muutamakin eri ihminen totesi minulle ihan kasvokkain, miten kiva blogiani on käydä lukemassa, ja että se on innostanut heitä käymään kirjastossa yhdessä lapsensa kanssa ja lukemaan enemmän yhdessä. Tällaisten kommenttien jälkeen on pitkän aikaa todella hyvä mieli, sillä silloin tietää oikesti saaneensa tällä pikkuisella blogilla aikaan jotain hyvää. :)
...............................................
Noh, tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkän sepustuksen, mutta nyt kuitenkin siirryn siihen tärkeämpään eli arvonta-asiaan. Blogin synttäreiden kunniaksi arvon kirjan Pienet tutkijat liikkeellä (TacTic Publishing 2015). Sen on kuvittanut Allan Sanders ja kirjoittanut Ruth Martin (suom. Tuula Kuoppala). Pienet tutkijat liikkeellä on lasten tietokirja, jossa on nerokkaasti yhdistetty lasta kiinnostavat kurkistusluukut ja komea määrä kulkuneuvotietoutta. Meidän reilu kolmevuotias autopoikamme pitää tästä kirjasta valtavasti. Vaikka kirja on siis luukkukirja, sopii se valtavan tietomääränsä puolesta myös isommillekin lapsille. Arvottava kirja on arvostelukappale, mutta koska meillä on sama kirja lahjaksi saatuna, pyysin lupaa arpoa sen teille. Voit käydä kurkkaamassa arvostelu kyseisestä kirjasta tästä linkistä.
Osallistu arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen ja kertomalla, mikä on oma (tai lastesi) suosikkikirja. Jos olet blogini lukija tai Facebook-tykkääjä saat yhden ekstra-arvan. Kerrothan siis kommentissasi, kuinka monella arvalla osallistut ja jos olet anonyymi, keksi itsellesi joku nimimerkki. Arvon kirjan vastaajien kesken sunnuntaina 16.8. ja julkaisen voittajan nimen blogissa samana päivänä. Osallistua voit sunnuntaihin klo 17.00 saakka!
Onnea arvontaan!
Minivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue
Minivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue (Paasilinna 2015, arvostelukappale kustantajalta) on Henry Ahon kirjoittaman hauskan, alakouluikäisille suunnatun Minivampyyrit-kirjasarjan toinen osa. Minä en ole lukenut sarjan ensimmäsitä osaa, enkä valitettavasti onnistunut saamaan sitä käsiini lähikirjastostamme. Siksi minulta meni tätä kirjaa lukiessani tovi, kun koitin lukemisen lomassa selvittää, kuka kirjan hahmoista on kukin ja mitä minivampyyrit itseasiassa ovat. Kirjassa hypätään nimittäin suoraan keskelle seikkailua, eikä käytetä aikaa kertaamaan asioita, jotka on oletettavasti selitetty jo sarjan ensimmäisessä osassa. Kirjan kuvituksen on tehnyt Harri István Mäki.
Minivampyyrit siis ovat pienen pieniä vampyyreita, jotka asuvat Teuvan kirjaston kellarissa. Ne syövät lukkeja ja kirjaston kirjoja. Minivampyyrit pysyttelevät ihmisten näkymättömissä, mikä ei ole kovin vaikeaa, sillä ihmiset eivät taida olla kovin välkkyjä tällaisissa asioissa. Porukan johtaja on vanha vampyyri Johannes, joka on aikojen kuluessa rakennuttanut itselleen kellariin linnan vanhoista pahvipakkauksista.
Tarinan alussa Johannes on kutsunut minivampyyrit koolle hätäkokoukseen. Niiden rakasta kotikirjastoa ja koko Teuvaa uhkaa nimittäin mitä hirvein vaara. Jokke-vampyyri on havainnut suuren sihisevän pedon liikkumassa varjoissa kirjaston ulkopuolella. Tarkkasilmäinen Jokke on onnistunut painamaan mieleensä pedon tuntomerkit, ja tietokirjoja lukemalla Johannes on tunnistanut kammotuksen kirjastoakin suuremmaksi Brontosaurukseksi!
Minivampyyrien rakas ystävä on hurmaava r-vikainen Nökö-kissa, joka tekee vampyyrien puolesta hieman tiedusteluja ja saa selville, että dinosaurus näyttää majailevan lähistöllä olevan koulun kellarissa.
Minivampyyrit päättävät, että on kerättävä iskujoukko, joka lähtee ottamaan selvää, mitä hirviöitä koulu kätkee sisäänsä ja miten ne voidaan pysäyttään ennen, kun koko Teuva jää niiden jalkoihin. Monien vaiheiden ja loputtoman pitkältä tuntuvan taivalluksen jälkeen sankarijoukko pääseee sisällä 400 metrin päässä sijaitsevaan kouluun. Ja toden totta - kellarissa majailee niin hirvittävä ja suuri liskoparvi, että uljaat vampyyrit saavat jalat allensa ja pakenevat takaisin kirjaston suojiin.
Käy kuitenkin niin huonosti, että liskot seuraavat vampyyreita näiden majapaikkaan... Onneksi liskot paljastuvat kuitenkin tavallisiksi sisiliskoiksi, ja ne osoittautuvat oikein mukaviksi matelijoiksi. Seikkailu ei kuitenkaan ole vielä ohi, sillä eräs liskoista on pudottanut rakkaan häntänsä, ja se pitää ehdottomasti löytää ja haudata asiaankuuluvin menoin. Minivampyyrien rohkeutta tarvitaan taas, kun he huomaavat, että kaikkien pienten eläväisten pahin vihollinen eli orava, on napannut hännän pesäänsä. Onneksi porukassa on voimaa, ja yhdessä minivampyyrit, sisiliskot ja Nökö-kissa onnistuvat pelastamaan häpeilevän Kake-liskon hännän sen ansaitsemia hautajaisia varten!
Olen iloinen, että tutustuin tähän kirjaston uumenissa asuvaan minivampyyrisakkiin, sillä heidän seikkailujaan on oikein viihdyttävä seurata. Uskon, että alakouluikäiset tykkäävät kirjan huumorista ja maailmasta, jossa tavallisia asioita (esim. VHS-kasettien kansia) tutkitaan lego-ukkeleiden kokoisten minivampyyrien perspektiivistä. Koska kirjan hahmot ovat kaikki miespuolisia, ja meininki on jotenkin äijämäisen touhukasta, uskon, että etenkin sellaiset 1.-4.-luokkalaiset pojat innostuisivat minivampyyreista. Ja sehän on mainio juttu se!
Minivampyyrit siis ovat pienen pieniä vampyyreita, jotka asuvat Teuvan kirjaston kellarissa. Ne syövät lukkeja ja kirjaston kirjoja. Minivampyyrit pysyttelevät ihmisten näkymättömissä, mikä ei ole kovin vaikeaa, sillä ihmiset eivät taida olla kovin välkkyjä tällaisissa asioissa. Porukan johtaja on vanha vampyyri Johannes, joka on aikojen kuluessa rakennuttanut itselleen kellariin linnan vanhoista pahvipakkauksista.
 |
| Harri István Mäen kuvitusta kirjasta Miivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue (Paasilinna 2015) |
Tarinan alussa Johannes on kutsunut minivampyyrit koolle hätäkokoukseen. Niiden rakasta kotikirjastoa ja koko Teuvaa uhkaa nimittäin mitä hirvein vaara. Jokke-vampyyri on havainnut suuren sihisevän pedon liikkumassa varjoissa kirjaston ulkopuolella. Tarkkasilmäinen Jokke on onnistunut painamaan mieleensä pedon tuntomerkit, ja tietokirjoja lukemalla Johannes on tunnistanut kammotuksen kirjastoakin suuremmaksi Brontosaurukseksi!
Minivampyyrien rakas ystävä on hurmaava r-vikainen Nökö-kissa, joka tekee vampyyrien puolesta hieman tiedusteluja ja saa selville, että dinosaurus näyttää majailevan lähistöllä olevan koulun kellarissa.
Minivampyyrit päättävät, että on kerättävä iskujoukko, joka lähtee ottamaan selvää, mitä hirviöitä koulu kätkee sisäänsä ja miten ne voidaan pysäyttään ennen, kun koko Teuva jää niiden jalkoihin. Monien vaiheiden ja loputtoman pitkältä tuntuvan taivalluksen jälkeen sankarijoukko pääseee sisällä 400 metrin päässä sijaitsevaan kouluun. Ja toden totta - kellarissa majailee niin hirvittävä ja suuri liskoparvi, että uljaat vampyyrit saavat jalat allensa ja pakenevat takaisin kirjaston suojiin.
 |
| Harri István Mäen kuvitusta kirjasta Miivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue (Paasilinna 2015) |
 |
| Harri István Mäen kuvitusta kirjasta Miivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue (Paasilinna 2015) |
Käy kuitenkin niin huonosti, että liskot seuraavat vampyyreita näiden majapaikkaan... Onneksi liskot paljastuvat kuitenkin tavallisiksi sisiliskoiksi, ja ne osoittautuvat oikein mukaviksi matelijoiksi. Seikkailu ei kuitenkaan ole vielä ohi, sillä eräs liskoista on pudottanut rakkaan häntänsä, ja se pitää ehdottomasti löytää ja haudata asiaankuuluvin menoin. Minivampyyrien rohkeutta tarvitaan taas, kun he huomaavat, että kaikkien pienten eläväisten pahin vihollinen eli orava, on napannut hännän pesäänsä. Onneksi porukassa on voimaa, ja yhdessä minivampyyrit, sisiliskot ja Nökö-kissa onnistuvat pelastamaan häpeilevän Kake-liskon hännän sen ansaitsemia hautajaisia varten!
 |
| Harri István Mäen kuvitusta kirjasta Miivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue (Paasilinna 2015) |
 |
| Harri István Mäen kuvitusta kirjasta Miivampyyrit ja sihisevien liskojen saattue (Paasilinna 2015) |
Olen iloinen, että tutustuin tähän kirjaston uumenissa asuvaan minivampyyrisakkiin, sillä heidän seikkailujaan on oikein viihdyttävä seurata. Uskon, että alakouluikäiset tykkäävät kirjan huumorista ja maailmasta, jossa tavallisia asioita (esim. VHS-kasettien kansia) tutkitaan lego-ukkeleiden kokoisten minivampyyrien perspektiivistä. Koska kirjan hahmot ovat kaikki miespuolisia, ja meininki on jotenkin äijämäisen touhukasta, uskon, että etenkin sellaiset 1.-4.-luokkalaiset pojat innostuisivat minivampyyreista. Ja sehän on mainio juttu se!
Kuvakirjoja koulusta
Koulun alku se vaan lähenee. Itse lomailen viimeistä viikkoa ennen opepöydän taakse palaamista. Hieman jännittää jo itseänikin uuden luokan tapaaminen! En siis vielä malta jättää tätä koulu-aiheitta, joten tässä olisi kolmen kuvakirjan verran luettavaa koulusta, kavereista, oppimisesta, toisten huomioimisesta ja oman paikkansa löytämisestä. Kirjat ovat teoksia, joiden kautta voi vaikka luokassa pohdiskella sosiaalisia taitoja sekä tunnetaitoja.
Eve Tharletin kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Toisinkin voi oppia (Lasten keskus 2013, alkuteos 2005) kertoo tarinan Ninni-hanhesta, jonka on hyvin vaikea oppia koulussa opetettavia asioita. Muut oppilaat oppivat vaivattomasti nämä ankoille tärkeät taidot eli hanhenmarssin, lentämisen ja tietysti uimisen. Ninni on haaveilija, joka rakastaa kauniita perhosia. Kun pitäisi keskittyä opiskeluun, Ninni katselee ja tutkii mieluummin perhosia. Muut hoputtavat häntä, eivätkä ymmärrä, miksi Ninni ei opi siinä kuin muutkin.
 |
| Eve Tharlet: Toisinkin voi oppia (Lasten Keskus 2013) |
Uiminen on hanhitytölle suorastaan kauhistus, eikä hän muiden hanhien tavoin välitä vedestä, joka tuntuu ainostaan kylmältä ja märältä. Kun Ninnin pitäisi kerätä rohkeutta astuakseen veteen, se huomaa kaukana veden yllä kauniin perhosen. Nokkelasti hän keksii keinon, miten pääsee lähemmäs perhosta kastelematta räpylöitään. Ninni osoittautuukin näppäräksi ja nopeaksi, eikä olekaan enää yhtään kömpelö liitäessään veden pinnalla. Muutkin hanhet opettajaa myöten innostuvat Ninni keksinnöstä, ja Ninni saakin pian opettaa heille uusia taitojaan.
Ninni ei siis heti opi samoja taitoja kuin muut hanhioppilaat, mutta hän oppii taitoja, jotka ovat hänelle itselleen tärkeitä sekä yhtä hienoja kuin muutkin taidot ja saa rutkasti lisää itseluottamusta!
--------------------------------------------
Toinen lukemani koulumaailmaan liittyvä kuvakirja kertoo myös erilaisuudesta, ystävien löytämisestä ja hyväksytyksi tulemisesta. Voi, Boris! (Kustannus Oy Arkki 2008, alkuteos 2007) on Carrie Westonin kirjoittama ja Tim Warnesin kuvittama kuvakirja, jonka päähenkilö on suuri ja hyväntahtoinen Boris-karhu. Boris aloittaa kesken lukuvuoden uudessa koulussa, ja ennen, kun hän saapuu uuteen luokkaansa, kertoo opettaja muille oppilaille tämän tulosta. Muut oppilaat eli pienet hiiret, pupu, kettu ja myyrä odottavat kovasti Boriksen saapumista.
Kun Boris sitten tallustelee luokkaan, muut eläimet pelästyvät huomatessaan, että hän ei olekaan sulonen nallekarhu vaan iso ruskeakarhu. Boris on kovaääninen, iso ja isohampainen, eivätkä muut eläimet uskalla olla sen lähellä. Niinpä Boris-parka on päivän päätteeksi eristetty muiden oppilaiden toimesta, ja opettajakin vain pyytää Borista olemaan hieman vähemmän pelottava.
Kotimatkalla ilkeät rotat hyökkäävät muiden oppilaiden kimppuun, mutta Boris erehtyy luulemaan hyökkäystä uudeksi leikiksi. Se hyppää mukaan koettaen hymyillä niin kiltisti kuin osaa. Rotat pelästyvät Boriksen isoa virnistystä ja pötkivät karkuun. Muut eläimet huomaavat, että Boris onkin kiltti, ja siitä tulee heidän sankarinsa.
 |
| Carrie Weston & Tim Warnes: Voi, Boris! (Kustannus Oy Arkki 2008) |
Minä hieman vierastin tässä kirjassa sitä, että opettaja-kana antaa muiden lasten jättää Boriksen ulkopuoelle ja pyytää Borista muuttumaan ja olemaan erilainen. Opettaja olisi voinut ohjata muita huomaamaan, että Boris vain koettaa tulla mukaan muiden leikkeihin, eikä ole yhtään paha tai hurja. Lasten kanssa tätä kirjaa lukiessa voi kuitenkin mainiosti aloittaa keskustelun ennakkoluuloista ja siitä, miltä tuntuu, kun jää ulkopuoliseksi. Boris on sympaattinen hahmo, jonka kautta tätä asiaa on helppo miettiä.
--------------------------------------------
Kolmannessa kirjassa käsitellään luokkahuoneista kovin tuttua aiheita eli oppilaiden välistä kilpailua ja kateutta, mutta myös anteeksipyytämistä ja -antamista. Simo käy koulua (Kustannus-Mäkelä Oy 2011, alkuteos 2010) on Sharon Renttan käsialaa sekä kuvitukselta että tekstiltään. Kirjan on suomentanut Terhi Leskinen. Rentta on minulle aikaisemmin tuttu Päivä eläinten paloasemalla/ rakennustyömaalla/ autokorjaamolla kirjoistaan. Näissä kirjoissa tarinaa on maustettu runsaalla huumorilla, mutta se puuttuu kyllä kirjasta Simo käy koulua. Silti kirja on sympaattinen ja oikein onnistunut.
Muiden esittelemieni kirjojen tavoin tässäkin kirjassa seikkailevat erilaiset eläinhahmot. Aksu-apina tulee uutena oppilaana luokkaan, jota Simo-norsukin käy. Nopeasti selviää, että Aksu on taitava monessa asiassa ja lisäksi vielä mukavakin. Simoa harmittaa, kun Aksu tuntuu aina voittavan ja onnistuvan kaikessa. Mitä enemmän Aksusta pidetään, sitä vihaisemmaksi Simo tulee ja lopulta se tekee katalan tempun ja sotkee Aksun maalauksen. Simo kuitenkin itsekin tietää, että olemalla tuhma ja kiusaamalla Aksua se ei saa itselleen sen enempää kiitosta tai ystäviä - päinvastoin. Lopulta Simo lähtee pois ja hautautuu häpeissään pahvilaatikon alle.
 |
| Sharon Rentta: Simo käy koulua (Kustannus-Mäkelä Oy 2011) |
Aksu osoittaa kuitenkin olevansa loistokaveri, sillä se lähestyy häpeilevää Simoa ja tarjoaa tälle kaveruuttaan. Kun Simo tuumii, että se ei ole hyvä missään, Aksu vakuuttaa, että Simo on oikeatsi hyvä ystävä! Aksu antaa Simolle anteeksi tämän kiusanteon ja Simo ymmärtää, että Aksun onnistuminen ei ole pois häneltä itseltään. Simo käy koulua -kirjassa tulee hyvin selväksi se, että oikeita ystäviä saadaan olemalla ystävällinen ja kiva kaveri, eikä suinkaa sillä, että on paras jossain kilpailussa tai hyvä koulussa.
--------------------------------------------
Kaksi muuta kouluun ja sen aloittamiseen liittyvää kuvakirjaa olen esitellyt tässä postauksessa. Tuleeko sinulle mieleen joku kuva- tai lukukirja koulusta, jonka voisi vaikka lukea luokassa oppilaille tai jota voisi suositella uusille ekaluokkalaisille?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)