Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa - Kuvakirja kertoo, ettei vieraan kielen oppiminen ole aina helppoa

Kirjailija Johanna Venho voitti noin vuosi sitten tekstillään Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa Kariston Rohkeus-aiheisen kirjoituskilpailun. Tekstin kuvittajaksi valikoitui Hanneriina Moisseinen, joka onkin osannut todella hienosti tulkita Venhon tekstiä ja kuvittaa sen, mikä tekstissä on oleellista. Kirja kertoo pienestä Amirista ja eräästä oppitunnista, joka ahdistaa Amiria kovasti. Poika on maahanmuuttaja, eikä osaa vielä kunnolla suomea. Nyt Amirin pitäisi kirjoittaa runo, jossa on riimit.

"En osaa suomea, en osaa runoa", Amira ajattelee. Siinä, missä Amirin oma kieli on täynnä pehmeitä kurkkuäänteitä, juuttuvat suomenkieliset sanat kurkkuun kulmikkaina ja jäävät kuivina kielelle. Opettaja lukee oppilaille tunnin aluksi Onnimanni-runon, mutta runon sanat ovat Amirille käsittämättömiä: matikka, pytikkä, maitopyörä...

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa
(Karisto 2018)

Amirin ahdistus kasvaa, mutta hän tarttuu opettajan kehotuksesta kynään ja ryhtyy piirtämään runoa varten vaadittavaa otusta. Syntyy Hauf, jolla on korvat, luutamainen häntä, mustat siivet, kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa. Hauf on ollut Amirin sängyn alla illalla, se asuu myös Amirin pulpetissa ja syö kyniä. Sen hengitys on kuuma ja rahisee. Hyvää tarkoittava, mutta oikeasti aika ymmärtämätön opettaja yrittää kannustaa Amiria, kehuu piirustusta ja Hauta. Opettaja ei kuule viimeistä f-kirjainta, eikä ymmärrä, että Amirin paperille syntyy hauf, eli pelko hänen omalla kielellään, sillä, jolla Amir osaisi kirjoittaa runon.

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa
(Karisto 2018)

Paperin yläreunaan Amir saa kirjoitettua: Luletko etä Hau on kilti. Se on. Kello käy, eikä Amir pysty eikä osaa kirjoittaa muuta. Kun tulee aika lukea runot luokalle, opettaja katsoo pojan paperia ja vihdoin onneksi ymmärtää:

-Kuule, luulen, että sinulla on runo valmiina mielessä. Onko? 
Amir nyökkää. -Lyhyt runo.
-Tulisitko lukemaan sen kaikille ääneen?

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa
(Karisto 2018)

Vaikka Amiria pelottaa edelleen, hän saa luettua runonsa omasta päästään, ja kaikki taputtavat sille. Lopulta Amir onnistuu myös kuiskaamaan opettajalle, että otus on Hauf - pelko. Sen jälkeen poika työntää paparin pulpettiinsa, jossa Hauf on ja pysyy. Mutta hän voi työntää käden pulpettiin ja rapsuttaa sen niskaa. Hän voi napata kynän sen suusta ja kirjoittaa kirjaimia, joista vähitellen tulee myös oikeita suomenkielisiä sanoja.

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa
(Karisto 2018)

Vieraan kielen oppiminen keskellä vieraskielistä ympäristöä ei varmasti ole helppoa. Amirinkin hyvää tarkoittavalla opettajalla meinasi kokonaan mennä ohi, että hän vaati pojalta aivan liikaa. Se meidän itse kunkin olisi hyvä muistaa, ja tämä Venhon kirjoittama hieno kuvakirja auttaa sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajia, aikusia ja lapsia ymmärtämään, millaista on, kun ei vielä osaa tai ei ihan ymmärrä. Toisaalta kirjan sanoma myös kannustaa: aina voi oppia ja pelon voi voittaa!

Tänään 21. heinäkuuta vietetään Johannan nimipäivää, joten paljon onnea Johanna Venholle sekä muille nimpparisankareille!

Fantasiakirjallisuutta alakouluikäisille: Aijalin saaren tarun 1 - Revonpuro

Naistenviikon kirjapostaukset jatkuvat kirjalla, jonka päähenkilöllä Malla Margaretalla olisi nimipäivä tänään 20. heinäkuuta. Mervi Heikkilä on kirjoittanut uuden alakouluikäisten lasten fantasiakirjasarjan Aijalan saaren tarut, jonka ensimmäinen osa Revonpuro imestyi keväällä (Karisto 2018, arvostelukappale). Malla Margareta on nuori tyttö, joka asuu sokean äitinsä kanssa Aijalan saarella, Revonpuron varrella, erään kylän laidalla. Tyttö itse pitää ristimänimeään enemmän kutsumanimestään Pöllöstä. 

Pöllön hyvä ystävä on Närhäkkä-niminen lintu, ja Pöllö rakastaa luontoa ja puolustaa metsää kaikilta tunkeutujilta - jopa niiltä, jotka eivät edes ole metsälle tai sen eläimille vaaraksi. Eräänä päivänä Pöllö törmää metsässä kahteen poikaan, Hiiskuun ja Matrukseen, jotka tutustumisen jälkeen osoittautuvatkin ihan kelpo kavereiksi. Pojat kertovat kauhistuttavan uutisen: Maan hallitsija Varjoton on alkanut rakentaa valtavaa Kultamyllyä, minkä takia kaikki metsät on pikkuhiljaa tuhottava. Pöllö päättää uusien ystäviensä kanssa pelastaa metsän huolimatta siitä, kuinka mahdoton tai vaarallinen tehtävä tulee olemaan. Ja on sanomattakin selvää, että tehtävä on sekä vaarallinen että vaikea. Varjottomalla on apunaan ilkeä taikuri, Mestari Janko, joka hallitsee rakennusmiehiä valtavan petonsa avulla. Ennen myllyn tuhoamista lasten pitää siis ensin päästä eroon Jankosta ja pedosta. Suorittaessaan tehtäväänsä Pöllö muun muassa joutuu Varjottoman vangiksi ja törmää tyrmässä pariin vanhaan tuttuun, joilta hän saa apua sekä pakenemisessa että myllyn tuhoamisessa. Loppujen lopuksi lapset onnistuvat murskaamaan Varjottoman ahnaat suunnitelmat, mutta kirjan loppu vihjaa, että Pöllön seikkailut ovat vasta alussa.

Revonpuro metsänhaltijoineen, noitineen, soiden rämiäisineen, metsien jäärineen ja ihmisiä luoliinsa houkuttelevine riivoineen muistuttaa minua Ronja Ryövärintyttärestä ja Matiaksenmetsästä. Mustatukkaisessa metsänlapsi-Pöllössä on myös paljon samaa kuin Ronjassa. Kuitenkin Revonpurossa on mukana myös fantasiakirjoille tyypillisempiä elementtejä: etsintäretki ja ratkaistavana oleva tehtävä, taikuutta, selvä paha henkilö sekä mystiikkaa, pappeja ja vanhan uskonnon syrjäyttänyt uusi uskonto.

Pöllö on ihailtavan reipas, rohkea ja itsevarma sankaritar, joka ei epäröi puolustaa rakkaitaan ja rakastamiaan asioita oman henkensäkin uhalla. Hän on hyvä esimerkki kaikille nuorille lukijoille, ja osoittaa, että tyttö voi ja pystyy samanlaisiin sankaritekoihin kuin pojatkin. Pöllön omassa maailmassa tyttöjen paikka on yleensä kotona, mutta Pöllö ei suostu alistumaan siihen rooliin vaan tarttuu toimeen muiden vastusteluistakin huolimatta:

Kaisla päästi Pöllön matkaan vain vaivoin. Hänen mielestään kaikkien, etenkin naisihmisten, olisi ollut parasta pysyä mökeissään, tehdä ruokaa, ommella vaatteita ja siivota eikä seikkailla pitkin metsiä.
- Sinä et ole minun äitini. Sitä paitsi kultamylly on tuhottava! Pöllö muistutti. 

Hieno novellikokoelma nuorille lukijoille: Sammuta valot!/ Sytytä valot!

Tammi julkaisee tällä viikolla Salla Simukan kirjoittaman nuortenkirjan Sammuta valot!/ Sytytä valot!, ja kutsui joukon kirjabloggareita* tutustumaan kirjaan hieman etukäteen. Olen yksi kutsutuista, ja sain kirjasta ennakkoon sähköisen version jotta voisin lukea sen ennen painetun kirjan ilmestymistä. Täytyy myöntää, että suhtauduin aluksi hieman skeptisesti siihen, osaisinko lukea kirjaa sähköisessä muodossa. Siis osaisinko nauttia sen lukemisesta pieneltä näytöltä (tietokoneeni sanoi sopimuksensa irti, ja jouduin tihrustamaan tekstiä kännykän näytöltä), mutta huoleni osoittautui aivan turhaksi. Luin koko novellikokoelman yhdeltä istumalta lasteni päiväunien aikana. Niin puoleensavetävä ja koukuttava tuo 20 lyhyttä kirjoitusta sisältävä kääntökirja on.

Sammuta valot!/ Sytytä valot! on mielenkiintoinen kirjatuttavuus paitsi Simukan loistavan kirjoitustyylin mutta myös sen uudenlaisen konseptin ansiosta. Ainakaan minä en muista törmänneeni aiemmin nuorille kirjoitettuun novellikokoelmaan, jossa kirjassa sekä sen tarinoissa on kirjaimellisesti kaksi eri puolta. Toinen puoli on nimetty positiivisia ajatuksia herättävästi Sytytä valot! ja toinen kantaa käänteistä nimeä Sammuta valot!. Osa tarinoista on hyvin realistisia, toiset skifiä, kauhua ja fantasiaa. Toiset novellit ovat juonellisempia kuin toiset, osa koostuu pelkistä dialogeista ja toiset ovat kuin lyhyitä kirjeitä tai ajatuskatkelmia. Molemmilla puolilla on kymmenen novellia, jotka on nimetty identtisesti, mutta joiden sisältö, näkökulma ja/tai loppuratkaisu on aivan eri.

Sytytä valot! -puolen novellit ovat tarinoita rakastamisesta, ihmissuhteista, oman itsensä löytämisestä, kasvamisesta, nähdyksi tulemisesta ja toisaalta myös rakkaasta luopumisesta sekä rakkauden loppumisesta. Simukka osaa kirjoittaa nuorille, ja kirjan tarinat ovat helppolukuisia, mutta kuitenkin tunteita herättäviä ja hyvin samastuttavia. Simukka kirjoittaa rakkaudesta kauniisti, ja hänen tarinoidensa päähenkilöinä ovat hyvin monenlaiset ihmiset heteroista homoseksuaaleihin, cis-ihmisistä transsukupuolisiin. Sytytä valot! -puolen novelleja lukiessani koinkin jonkinlaisen nostalgisen tunteen, sillä juuri tällaisia tunteista kertovia tarinoita luin omassa nuoruudessani Sinä&Minä -lehdestä. Uskon, että nuoret kaipaavat lyhyitä tarinoita, joiden päähenkilöiden tunteisiin ja kokemuksiin he voivat peilata omiaan. 

Sammuta valot! -puolen novellit ovat kertomuksia, joissa monessa on läsnä epätoivoa, pelkoa, pahuutta ja kauhua. Simukka on leikitellyt kirjallisuuden eri genreillä, eikä lukija oikeastaan tiedä, mitä odottaa, kun aloittaa uuden novellin. Osa tarinoista kertovat toisenlaisen vaihtoehdon Sytytä valot! -puolen tarinaparilleen, osa on nimeä lukuunottamatta täysin itsenäisiä kertomuksia. 

Novelleja on siis yhteensä 20, ja joukkoon mahtuu luonnollisesti sellaisia, jotka nousivat heti suosikeikseni ja toisaalta sitten niitä, jotka eivät innostaneet minua yhtä paljon. Suosikkejani ovat esimerkiksi mielikuvituksellinen, Peter Pan -satuun sekoittuva novelli "Näytän sinulle miten lennetään" (Sytytä valot! -puoli), nerokas "Huvipuisto" (molemmat puolet) sekä realistinen "Ariel" (Sytytä valot! -puoli) että surullinen, Pieni Merenneito -sadusta ammentava "Ariel"-novelli Sammuta-valot! -puolelta.

Minä ehdottomasti toivon, että tämä novellikokoelma otetaan osaksi lukion- tai yläkoulun yläluokkien äidinkielen kirjallisuuden kurssiohjelmaa, sillä Sammuta valot!/ Sytytä valot! tarjoaa niin monenlaisia keskustelu- ja opetusmahdollisuuksia sekä novellien sisällön että kirjan ja tarinoiden rakenteen puolesta.

Tänään 19.7. vietetään Sallan nimipäivää, joten Sammuta valot!/ Sytytä valot! sopii hyvin Naistenviikon kirjaksi. Paljon onnea Salla Simukalle ja muillekin tämän päivän nimipäiväsankareille!

*Sammuta valot!/ Sytytä valot! -kirjasta kirjoittaa tällä viikolla lisäkseni ainakin Niina T. Yöpöydän kirjat -blogissaan.

Naistenviikko alkaa

Heinäkuun 18. - 24. välisenä aikana vietetään Suomessa naistenviikkoa. Viikko on saanut nimensä siitö, että noihin päiviin osuu vain naisten nimipäiviä. Nimipäiviä viettävät muun muassa Riikka, Saara, Maria, Marketta, Johanna, Leena, Oili, Kristiina ja Tiina. Luimme hiljattain lasten kanssa Mauri Kunnaksen kirjoittamaa hienoa lastenkirjaa Kesä Koiramäessä, jossa mainitaan, että vanha kansa uskoo naistenviikon olevan erityisen sateinen. Sateisuuden kerrotaan johtuvan siitä, että naisilla on tapana itkeskellä paljon. Entisaikaan naistenviikolle kuitenkin toivottiin poutaa, sillä heinänteko osui yleensä naistenviikkoon.

Tiedä sitten tuon sadeväittämän paikkansapitävyydestä, ja nyt naistenviikon alussa sää on aivan käsittämättömän kuuma ja poutainen. Minä lomailen parhaillaan, mutta osallistun silti enemmän kuin mielelläni Tuijan aloittamaan, perinteiseen naistenviikkohaasteeseen. Haasteen aikana on tarkoitus lukea ja kirjoittaa naisnäkökulmasta. Ihan jokaiselle naistenviikon päivälle en lupaa postausta, mutta ainakin muutamalle päivälle olen jo ehtinyt ajastaa kirjaesittelyt. Luvassa on ainakin uunituoreen nuortennovellikokoelman ja kahden kivan lastenkirjan esittelyt. Kannattaa siis välillä tulla vilkaisemaan tänne blogin puolelle kesken naistenviikon helteiden! <3

Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö

Kirjailija Veera Salmen ja kuvittaja Elina Warstan tekemät Päiväkoti Heippakamu -kuvakirjat ovat kaikkien meidän perheenjäsentemme mielestä aivan mahtavia. Ne onnistuvat kuvailemaan päiväkodin arkea vallattomasti ja lämminhenkisesti, ymmärtäen ja kunnioittaen päiväkodin lasten sekä aikuisten erilaisuutta ja ainutlaatuisuutta. Warstan värikkäät kuvitukset muodostavat onnistuneen kokonaisuuden yhdessä Salmen leikittelevän ja lapsikertojan näkökulmasta kirjoitetun tarinan kanssa.

Jokaisessa Heippakamu-kirjassa on eri päähenkilö, joka kuvailee päiväänsä Heippakamun päiväkodissa. Salmen luomat lapsihahmot ovat keskenään erilaisia, ja heillä jokaisella on omat luonteenpiirteensä sekä tapansa reagoida päiväkodissa tapahtuviin asioihin. Lapsikertoja kuvailee tilanteita omasta näkökulmastaan ja kertoilee, miltä hänestä milloinkin tuntuu. Päiväkodin arki näyttäytyy näiden kirjojen kautta iloisena, mutta aika hektisenä. Aikuset ovat ystävällisiä ja hyväntahtoisia, mutta välillä hekin erehtyvät eivätkä heti huomaa kaikkea. Lasten tunteetkin vaihtelevat nopeasti, kun tilanteet päivän aikana muuttuvat moneen otteeseen.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
(Otava 2018)

Uusimman Heippakamu-kuvakirjan päähenkilö on Isabella, joka aikoo isona ryhtyä isänsä tavoin taksikuski-Linkreeniksi ja jonka mukana kulkee aina hänen paras ystävänsä eli etusormikaveri prinssi Puuro Suklaatukka. Päiväkodin Ulla-tädin mukaan Isabella on sellainen villi ja vapaa. Aina Isabellakaan ei jaksa olla villi ja vapaa, iloinen ja pelleilevä, ja esimerkiksi laskeminen tuottaa hänelle hankaluuksia. Hän mieluummin tyytyy näkkäriin, kun kertoo, kuinka monta herkkuviinirypälettä hän lautaselleen haluaisi.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
(Otava 2018)

Kun päiväkotiin tulee uusi Stella-niminen tyttö, on Isabellan hieman hankala hyväksyä sitä huomiota, jonka tämä saa osakseen. Uusi tyttö tuikkii kuin tähti, heittää esittelyssä tuosta vain kuperkeikan ja saa aikuiset touhuamaan ympärillään. Niissä tilanteissa Isabella sitten muistaakin olevansa villi ja vapaa ja yltyy hupsuttelemaan.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
(Otava 2018)

Iltapäivällä Isabella saa neronleimauksen kesken askartelutunnin: Hän keksii, kuinka voi itsekin tulla yhtä kimaltavaksi ja tuikkivaksi kuin uusi tyttö. Isabella sulkeutuu vessaan hilepurkin kanssa ja huiskuttelee sitä päälleen. Lopputulos ei ole ihan toivottu, koska hileitä menee silmiin, mikä saa Isabellan ja Puuro Suklaatukan itkemään.

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
(Otava 2018)

Onneksi päiväkodin toinen hoitja Tson-Osman on tilanteen tasalla, ja korjaa kaiken taas hyväksi. Loppujen lopuksi Isabella älyää olevansa ihan yhtä tuikkiva kuin Stella, jonka kanssa leikkiminen onkin sitten Isabellasta aivan mahtavaa!

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö
(Otava 2018)

Päiväkoti Heippakamu - Isabella ja tuikkiva tyttö (Otava 2018, arvostelukappale) on sarjan kolmas osa. Mielestäni kaksi edellistäkin osaa ovat olleet hyviä, mutta tästä uusimmasta kirjasta taidan pitää kaikkein eniten. Tämä kolmas osa ei ole aivan niin pitkä, eikä tekstiä ole ihan yhtä paljon kuin aiemmissa kirjoissa. Sarjan kirjat eivät päästä lapsilukijaa ihan helpolla, eikä kaikkea ole valmiiksi selitetty eli kirjoitettu auki. Heippakamu-kirjat herättävät lapsissamme kysymyksiä ja keskustelua. Lasten isä oli lukenut tämän kirjan iltasaduksi ja kehui, kuinka hienoja kysymyksiä lapset esittivät kirjan tapahtumista ja Isabellan puuhista. He miettivät yhdessä, miksi Isabella toimi kuten toimi, mitä ovat mustasukkaisuus ja kateus, epävarmuus ja yksinäisyys. Ja seuraavana päivänä esikoisemme halusi, että piirrän hänelle etusormeen oman Puuro Suklaatukan!

Klikkaa alla olevaa videota ja pääset kurkkaamaan, miltä Isabella ja tuikkiva tyttö näyttää ja kuulostaa luettuna.