Koulun aloitus jännittää: Ainon ja Matiaksen jännittävä syksy

Kesälomastani on viikko jäljellä, ja ensi viikon tiistaina on aika aloittaa uusi lukuvuosi tokaluokkalaisten kanssa. Oma esikoiseni aloittaa koulutaipaleensa, joten tähän syksyyn liittyy paljon suuria tunteita: iloa, jännitystä ja odotusta. Tuleva koulun aloitus on ollut lapsemme mielessä jo hyvän tovin, ja olemme yhdessä käyneet läpi monia siihen liittyviä asioita. Olemme harjoitelleet koulumatkaa, ostaneet uuden koulurepun ja miettineet, mitä luokassa ehkä tehdään ensimmäisinä päivinä. Paljon on tietysti sellaista, mitä emme voi harjoitella tai ennustaa, ja uskon, että kaikki tulevat ekaluokkalaiset pohtivat, millainen oma ope mahtaa olla ja saako koulusta kavereita. Tällaisia asioita pohtii myös Aino, uusi ekaluokkalainen hänkin, kirjassa Ainon ja Matiaksen jännittävä syksy. Kirja on Nora Lehtisen ja Anne Muhosen toinen Ainosta ja Matiaksesta kertova kirja (Pieni Karhu 2019, arvostelukappale), ja se on sarjan ensimmäisen osan tavoin Selkokeskuksen selkotyöryhmän hyväksymä lastenromaani.

Olemme lukeneet kirjaa sekä esikoiseni että perheen viisi ja vajaa kolmevuotiaiden kanssa, mutta eniten kirjasta sai tietysti irti esikoinen, jonka on ollut helpoin samastua kirjan päähenkilön Ainon asemaan. Ensimmäistä koulupäivää edeltävänä yönä Ainoa ei nukuta ollenkaan, ja hän jännittää jopa sitä, muistaako opettaja lopettaa kesälomaansa ollenkaan. Myös se aiheuttaa Ainolle päänvaivaa, ettei hän osaa vielä kaikkia kirjaimia eikä sanoa ärrää. 

Kun koulu sitten alkaa, huomaa Aino, että hänen uusi opettajansa on todella kiva ja koulun oppimisympäristöt väleineistöineen huippuluokkaa. Oppitunteja pidetäänkin hyvällä säällä läheisesä pikkumetsässä, ja jokainen oppilas saa heti alkuun itselleen pienen leikkihiiren, joka asustaa heidän pulpetissaan. Luokkahuoneessa on liikuntavälineitä puolapuista renkaisiin ja jumppapalloihin sekä nojatuoleja ja räsymattoja (ainakin meidän koulussa tekstiilit ja omat kalusteet ovat kiellettyjä) ja hylly täynnä kirjoja ja pelejä. Aino saa ilokseen myös huomata, että muutama hänen vanhoista eskarikavereistaan tulee hänen luokalleen, eikä tyttö onneksi joudu olemaan yksin.

Kirja sisältää oikeastaan neljä tarinaa, joiden kuluessa lukija voi seurata Ainon ensimmäisen koulusyksyn etenemistä. Sen aikana Aino oppii koulun tavoille ja tutustuu uusiinkin kavereihin. Hänen on helppo turvata kilttiin opettajaansa, joka jopa ompelee Ainon pihaleikeissä rikkoutuneet housut taas ehjäksi. Paras tarina on mielestäni Kirjaston kummitus, jossa koko luokka pääsee vierailulle lähikirjastoon, jonne on järjestetty mahtava halloween-rata kummituksineen, kummitusjuttuineen ja hurjine hahmoineen. 

Ikäviä tunteita tai tilanteita (liikuntatunnin kaatumista lukuunottamatta) ei kirjassa juurikaan tuoda esiin, ja koulu näyttäytyy hauskana ja innostavana paikkana. Lehtinen on kirjoittanut tarinan sellaiseksi, että lukijoille tulee siitä hyvä mieli, ja he saavat toivottavasti helpotusta omaan koulunalusjännitykseensä. 

Tämän linkin kautta pääset selaamaan blogissani esiteltyjä kirjoja, joissa käsitellään koulun, esikoulun tai päiväkodin aloittamista ja/tai elämää niissä.

Nurinkurin Anna

Nurinkurin Anna (S&S 2019, arvostelukappale) on kirjailija Helmi Kekkosen ensimmäinen lastenkirja (Jos olet kiinnostunut rehellisestä kuvauksesta erään äidin elämästä, kannattaa lukea hänen kirjoittamansa kirja Olipa kerran äiti.), ja sen on kuvittanut Fiinu-kirjoista tuttu kuvittaja Aino Louhi.

Nurinkurin Anna kertoo Anna-tytöstä, joka tekee monet asiat nurinkurin - hän jopa tuli maailmaan nurinpäin eli peppu edellä. Ei siis ole yllätys, että Anna haluaa pitää NIRUKNIRUN ÄTSILLEDYÄT, eli synttärijuhlat nurinkurintyyliin. Anna iloitsee valtavasti paitsi juhlistaan myös siitä, että syksyn alettua hän näkee tanssikoulussa pitkästä aikaa parhaan ystävänsä Kertun.

Ilon ja hassuttelun lisäksi kirjassa on muunlaisiakin tunteita ja tylsempiäkin tilanteita, sillä kaikki ei suinkaan suju Annan suunnitelmien mukaan, ja paha mieli sekä pienet pettymykset pääsevät moneen kertaan yllättämään. Synttäriaamuna onnitteluhetken pilaa lattialle pissaava pikkuvelipissahousuhaisunäätä eli Topi-Matti-vauva. Odotetulla tanssitunnilla Kerttu leikkii ihan muiden tyttöjen kanssa ja synttärijuhlillakin parhaille ystävyksille tulee riitaa. Vaikka Annaa harmittaa siis monta kertaa tarinan aikana, asiat kuitenkin ratkeavat ja tanssitunniltakin löytyy Annalle ihan uusi kaveri. Välillä Anna tarvitsee harmituksen liennyttämiseen aikuisen apua, ja niinhän se on oikeastikin, että välillä tarvitaan äidin, isän tai muun läheisen aikuisen apuja tunnesolmujen ja kaverikiemuroiden setvimiseen ja kaikki tunteet kuuluvat elämään.

Annalla ja Topi-Matilla on kaksi aispuolista huoltajaa: Äiti ja Maija. Siitä ei kirjasta tehdä "numeroa", vaan tällainen asia tulee huomaamatta esille kirjan tarinasta ja kuvituksista.

Kaiken kaikkiaan Nurinkurin Annasta jää lukijalle hyvä mieli. Kirjan tarina on realistinen ja toimiva, joskin ehkä hieman pitkä. Koska Louhi on valinnut kuvitusvälineekseen puuvärit, on kuvien tyyli mielestäni lempeän hempeä. On ilahduttavaa, että värikkäät kuvat ovat reippasti koko aukeaman kokoisia ja Annan sekä muiden mielenliikkeet ovat hyvin luettavissa heidän kasvoiltaa.

Historiatietoa lapsille tarinan keinoin: Ihan oikeat viikinkiajan lapset

Olen aina rakastanut historiaa, sillä minulle historia näyttäytyi lapsena ennen kaikkea kertomuksina ja tarinoina, jotka sijoittuivat menneeseen aikaan. Taitava opettajani osasi ruokkia tätä innostusta, ja hän kertoi meille paljon kertomuksia ja järjesteti jopa kaksi keskiaikaan sijoittuvaa koulupäivää. Opettajaopiskelujeni aikana meidän piti rakentaa kuvitelluille oppilaille mielenkiintoinen tehtäväpaketti Kansallismuseoon tutustumista varten. Minä valitsin museon runsaista kokoelmista rautakauden esineistön, ja lähdin työstämään tehtäviä tarinoiden kautta, eli kehitin kehyskertomuksen, jonka päähenkilölle tuli vastaan erinäisiä ongelmia ja tilanteita, joihin oppilaan pitää löytää vastaus tai ratkaisu. Ratkaisut löytyivät tietysti näyttelystä. Uskon ja toivon vahvasti, että tarinat tempaavat lapset mukaansa ja toivottavasti saavat heidät kiinnostumaan historiasta.

Kirjan kuvat otin kesälomalle Vanajaveden rannalla, ja Häme onkin yksi paikoista, jossa rautakautista asutusta on Suomessa ollut. kuvan alareunan erikoiset kivet ovat löytöjä mökkirannasta, ja aika hauska on ajatella, että ne olisivatkin ihmiskäsien muinoin muovaamat...

Ei siis varmasti ole ihme, että ilahduin suuresti, kun sain postissa Karoliina Suoniemen kirjoittaman lasten tietokirjan Ihan oikeat viikinkiajan lapset (Avain 2019, saatu kustantajalta), joka rakentuu rinnakkain kulkevien kehyskertomuksen, tietotekstin ja pienten, lasta osallistavien tehtävien kautta. Kirjan idea on siis aikalailla samantapainen kuin Otavan noin 10 vuotta sitten julkaiseman Suomen lasten historian, tietysti sillä erolla, että Suomen lasten historia ei paneudu vain yhteen historian aikakauteen vaan laveammin Suomen koko historiaan.

Olen lukenut Ihan oikeat viikinkiajan lapset -kirjaa ääneen 5- ja 7-vuotiaiden lasteni kanssa, vaikka uskoakseni se on tarkoitettu hieman vanhemmille lapsille. Toisaalta kirjan tarinan päähenkilöt Mielun ja Joutsin ikiä ei ole kerrottu, joten aika monen ikäisten lukijoiden on mahdollista kiinnostua heidän elämästään ja siitä, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä viikinkiajan (Suomessa rautakauden loppupuoli) lasten elämällä on heidän omaan elämäänsä. Varsinainen tarina ei ole kovin jännittävä, mutta auttaa lukijoita eläytymään noin tuhat vuotta sitten eläneiden lasten elämään.

Tarinaosia, jossa paneudutaan kotioloihin.

Kirja käsittelee viikinkiajan lasten elämää ja arkea iloineen ja suruineen. Pääluvut ovat jaettu aiheittain esimerkiksi asumisen, vaatetuksen, ruuan, leikkien jne. mukaan. Jokaisen pääluvun alussa on aukeaman verran tarinaa, jonka jälkeen tulee tietotekstiosio, josta lukija voi lukea tarkemmin kertomuksessa mainituista asioista. Lopuksi on vielä jokin tehtävä esimerkiksi oman loitsun keksiminen tai rautakauden ruoka-annosten arvioiminen. Tietoa on runsaasti, ja Suoniemi on kirjoittanut sen niin, että lapsilukijan on sitä helppo lukea ja ymmärtää. Monet käsitteistä ja asioista ovat lapsille luultavasti kuitenkin uusia, joten ehkä kirjan loppuun olisi voinut vielä liittää sanaston ja tekstien oheen lisätä runsaasti havainnollisia kuvia, sillä kuvien kautta asiat vautuvat yleensä helpommin. Nyt Emmi Kyytsösen piirtämät sivun kokoiset kuvat lähinnä toimivat tarinoita kuvittavina tuokiokuvina.

Tieto-osio ja sen vieressä pieni tehtävä

Ihan oikeat viikinkiajan lapset on kiinnostava tietokirja, ja olisikin hauskaa, jos Suoniemi kirjoittaisi seuraavaksi vaikka Ihan oikeista keskiajan lapsista! Käyttäisin tätä kirjaa ilman muuta myös historian opetuksessa ja voisin jopa kuvitella rakentavani kokonaisen opetusjakson tämän ympärille.

Lasten kanssa on mielenkiintoista etsiä yhtäläisyyksiä viikinkiajan ja
nykyajan lasten elämien välillä. Kaarnaveneet lienevät kaikille tuttuja
leluja yhä nykyäänkin?

Tämä on kolmas ja viimeinen #naistenviikon postaukseni. Hyvää nimipäivää nimikaimani Kiat ja Kiiat sekä Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kristiina ja Tinja sekä kaikki muut nimpparisankarit!

Kun vauva ja äiti vaihtavat osia: Muttinen ja äiti (naistenviikon toinen postaus)

Naistenviikon toisen kirjaesittelyn ansaitsee Anna Krogeruksen kirjoittama ja Erika Kallasmaan kuvittama pienempien lasten kuvakirja Muttinen ja äiti (WSOY 209, arvostelukappale). Jokaisella sivulla on vain vähän tekstiä, ja Kallasmaan kuvitus kertookin paljon lisää siitä, mitä oikeasti tapahtuu.

Kirjan tarina on aika yksinkertainen: eräänä päivänä Muttinen ei jaksa enää olla vauva, eikä äiti jaksa olla äiti, ja siksi he päättävät vaihtaa rooleja. Kun äiti pötköttelee vauvojen tapaan matolla ja ottaa päiväunet, tekee Muttinen kaikkea sitä, mitä äidit päivän aikana tekevät. Muttinen esimerkiksi hoitaa pyykit ja laittaa ruokaa (kuvat osoittavat, että kiskoo astiat kaapeista ja sukeltelee pyykkikasoissa). Tässä vaiheessa lapsiamme nauratti, mutta sitten kertomuksen tunnelma muuttuu. Muttinen nimittäin saa päähänsä lähteä kauppaan, eli konttaa ulos ovesta ja kotipihan portista!

Arvaatte varmaan, mitä tapahtuu, kun äiti herää? Hän menee tietysti paniikkiin, kun huomaa avonaisen ulko-oven ja tajuaa, että Muttinen ei ole misään sisällä. Muttinen puolestaan on tutkinut onnellisena luonnon ihmeitä, mutta hätääntyy hänkin lopulta, kun suriseva ja pörisevä otus tulee liian lähelle. Niin alkaa Muttinen huutaa äitiä ja äiti huutaa Muttista. Äiti juoksee ja etsii vauvaansa, kumpikin huutaa, ja tunnelma on varsin hätääntynyt.

Lopulta helpotus on suuri, kun äiti löytää Muttisen, ja tämä pääsee turvaan äidin syliin. Yhdessä he tekevät sopimuksen, että tästä lähtien äiti pysyy äitinä ja Muttinen vauvana - kunnes kasvaa isoksi.

Minusta tämä kuvakirja on ihana hauskoine ja lempeänvärisine kuvineen, vaikka tarkemmin ajateltuna tarina on myös oikeasti hieman ahdistava. Tai sanotaanko näin, että olen hiljattain itsekin juossut etsien yhtä lasta ilman vastausta ja pelännyt jo pahinta. Oma lapseni löytyi onneksi (istuin tahalleen hiljaa piilossa), mutta menetyksen tunne oli ihan kamala ennen löytymishetkeä. Niinpä en tätä kirjaa pysty enää lukemaan yhtä kevyin mielin kuin ennen tuota tilannetta. Huomaan samastuvani Muttisen äidin hätään Vajaa kolmevuotiasta lastani huvittaa edelleen kuunnella, miten Muttinen päättää ruveta aikuiseksi ja muka hoitaa kodin taloustöitä, mutta kyllä hänkin painautuu tiukasti kylkeeni, kun Muttinen ja äiti huutavat toisiaan... Ja niinhän se on, että äitien kuuluu olla äitejä ja lasten lapsia - ihan syystä!

Toivottavasti Muttisesta kertovia kuvakirjoja tulee vielä lisää, sillä ainakin tämä Muttinen ja äiti kuvaa ihanasti vauvaperheen elämää, ja kirja itsessään on juuri sopivan mittainen luettavaksi tuollaisen noin 2 - 3-vuotiaan leikki-ikäisen kanssa.

Hyvää nimipäivää tämän päivän naisille ja tytöille: Leenalle, Matleenalle, Leenille, Lenitalle ja Malinille!

Kuvakirja kaverisuhteista: Vesta-Linnea ja kaverit (Naistenviikon ensimmäinen postaus)

Heinäkuu on edennyt jo siihen pisteeseen, että kalenteri kertoo perinteisen naistenviikon alkaneen eilen. Tuija on perinteisesti järjestänyt kirjabloggaajille naistenviikon haasteen, ja tänäkin vuonna yli 20 kirjabloggaria esittelee tämän viikona aikana kirjoja, joiden päähenkilöinä tai tekijöinä on nainen.

Tänä vuonna esittelen naistenviikolla ainakin kolme hienoa, naisten kirjoittamaa ja kuvittamaa lastenkirjaa, joista yksi käsittelee lasten kaverisuhteita, yksi äitiyttä ja pikkuvauvana olemista ja kolmas puolestaan paneutuu viikinkiajan lasten elämään rautakautisessa Suomessa.

Tämän heinäkuun 19. päivän kirja on Tove Appelgrenin kirjoittama ja tänään nimipäiväänsä viettävän Salla Savolaisen kuvittama kuvakirja Vesta-Linnea ja kaverit (Tammi 2019, arvostelukappale, suom. Tittamari Marttinen). Vesta-Linneasta kertovat kuvakirjat käsittelevät usein erilaisia tunteita ja tilanteita, jotka eivät aina tunnu lapsesta kivalta. Aikaisemmissa osissa muun muassa pohditaan, mitä tehdään, kun yksi perheenjäsen tulee allergiseksi perheen koiralle, riidellään sisarusten kanssa, tunnetaan yksinäisyyttä ja leikitään jopa hautajaisia.

Tässä uusimmassa osassa Appelgren on kirjoittanut hienon kertomuksen lasten kaverisuhteista, ja kuvaa hyvin sitä, miltä tuntuu, kun odottaa kovasti kaverin soittoa, jota ei koskaan tulekaan. Tarina saa pohtimaan, millainen on hyvä kaveri ja voiko toinen olla samaan aikaan maailman hauskin tyyppi, mutta samalla huono ystävä.

Tarinan päähenkilö on kouluikäinen Vesta-Linnea, joka on innoissaan viikonlopun alkamisesta. Hänen kaverinsa Mindy on luvannut leikkiä Vesta-Linnean kanssa ja soittaa tälle perjantaina koulun jälkeen. Vesta-Linnea odottaa Mindyn yhteydenottoa niin paljon, ettei meinaa ehtiä leikkiä samassa taloyhtiössä asuvan Alex-kaverinsa kanssa, ei vastaa tämän yhteydenottoihin tai huomaa, kuinka hauskoja hetkiä hänellä on ihan oman perheensäkin kanssa.

Soittoa tai viestiä Mindyltä ei tule, Vesta-Linnea yrittää keksiä selityksiä kaverinsa puhelinhiljaisuuteen. Viikonlopun edetessä Vesta-Linnea alkaa jopa miettiä, onko hän itse erehtynyt päivästä tai vielä pahempaa, onko hänessä jotain vikaa, eikö Mindy pidäkään hänestä! Lopulta tulee kuitenkin viesti: ”Me ei voida nähdä tänään. Olen Keiran luona koko viikonlopun. Täällä on sairaan kivaa!” Ilkeää, ajattelematonta ja valitettavan tavallista lasten keskuudessa. Viestin lähettäjä ei ehkä tajua, kuinka paljon kaveriaan satuttaa, mutta yhtä kaikki ulkopuolelle jäämisen tunne on hirvittävä, eikä ole ihme, että Vesta-Linneankin paha mieli purkautuu kiukutteluna äidille.

Vesta-Linnean äiti yrittää lohduttaa tytärtään ja kehottaa tätä miettimään kaikkia niitä kivojakin asioita, joita tällä jo on. Parhaimman huomion tekee kuitenkin Vesta-Linnean pikkusisko Wendla: ”Minusta Mindy ei ole kiltti” ... ”jos hän on ystäväsi, hänen pitäisi olla sinulle kiltti. Eikä pelkästään sinun hänelle.” Tässä tosiaan on kaveruudesta ydin ja sen Vesta-Linneakin myöntää. Ehkä hän tästä hoksaa itsekin olleensa viikonlopun ajan hieman huono ystävä Alexille, joka tulee aina paikalle, jos niin on sovittu. Sillä hyvä ystävä pitää lupauksensa ja on toiselle kiltti.

Vesta-Linnea-kirjoissa tekstiä on aika paljon, eli nämä kuvakirjat sopivat parhaiten noin 5 - 8-vuotialle lapsille, jotka jaksavat kuunnella pidempääkin tekstiä.