Herkkä tarina erityisestä Erno-pojasta: Vaahteranlehtipoika

Anna Haanpää-Vesenterän kirjoittama Vaahteranlehtipoika (Marketiimi 2015) onnistui koskettamaan minua ja teki sen kaiken huipuksi yllättävällä tavalla. Takakannen perusteella minä nimittäin odotin, että kirja käsittelee samaa aihetta kuin David Walliamsin kirjoittama Poika ja mekko (Tammi 2015), jossa pieni poika rakastaa tyttöjen vaatteita ja haluaa pukeutua nätisti, mutta pojan isä ei ymmärrä lapsensa intoa koristautua naisten hepeniin. Odotin myös, että Vaahteranlehtipojan toinen kantava teema olisi ollut pojan ja isän mutkikas suhde, ja että isä olisi ylimiehekäs äijänköriläs, joka sanelee kuka perheessä saa puhua ja milloin.

"... Vaikka isä on sitä mieltä, että nätti on tyttömäistä, niin minä näen nättejä asioita. ... Purkka ja röyhtäily eivä tsovi tytöille, isä tietää senkin. Minä otan itselleni vaimon, joka ei päästele ääniä. Minusta tulee isona mies." (Vaahteralehtipojan takakansi)

Kirja kertoo kuitenkin aivan toisenlaisen tarinan. Sen kertoja on tarinan päähenkilö pieni Erno-poika, joka asuu kerrostalossa äitinsä ja isänsä kanssa. Hänellä on myös kaksi isompaa veljeä. Erno tosiaan pitää näteistä asioista, eikä hänen isänsä aina ymmärrä poikaansa, mutta siitä huolimatta heillä on lämpimät välit. Erno tarkkailee maailmaa pienen pojan näkövinkkelistä, ja lukija ymmärtää Ernon äänen kautta, miten eri tavalla Erno kokee ja näkee asiat kuin hänen ympärillään olevat aikuiset.

Koulun talonmies esimerkiksi jahtaa Ernoa luudan kanssa, kun kuvittelee pojan vinoilevan itselleen. Tosiassa Erno yrittää vaan olla kohtelias nostaessaan hattuaan ja tervehtiessään talonmiestä yliystävällisesti. Ernon opettaja ei ymmärrä pienen miehen mieltä ollenkaan, ja poika joutuukin tavan takaa istumaan rehtorin kansliaan. Rehtorilla on onneksi mukava keinutuoli, jossa Erno saa keinutella karkkia imeskellen, kunnes on rauhoittunut.

Kannen kuvasta ja kirjan kuvituksesta vastaa Ilona Puska.

Niin - Erno saa myös kiukkukohtauksia. Sellaisia, että että hänen tekee mieli huutaa tai vaikka karata koulusta. Häntä kiukuttaa esimerkiksi, jos paidan kaula-aukko tuntuu liian tiukalta tai hammastahanaa pitää puristaa liian tyhjästä tuubista. Eniten Ernoa kiukuttaa, kun aikuiset käskevät hänen pyytää anteeksi asioita, joissa ei hänen mielestään ole anteeksipyydettävää, vahinkoja tai väärinkäsityksiä.

Erno on myös tavattoman herkkä ja aistii helposti kotonaan vallitsevat mielialat. Kun äidin ja isän välillä on kinaa ja äiti ryhtyy taas puhumaan muuttamisesta, Erno pakenee yläkerrassa asuvan taloyhtiön yhteisen Ukin luo. Ukin kanssa Erno puhuu tärkeistä asioista ja tutkailee pihamaalla kasvavaa vaaheraa, mikä rauhoittaa Ernoa. Taloyhtiössä asuu myös Rauno, joka pitää kellarissa mopoaan ja asuu ystävänsä Jyrkin kanssa. Jos Erno ei ole kylässä ukin luona tai leiki naapurin tyttöjen kanssa, huvittelee hän pimpottelemalla raunon ovikelloa ja huutelemalla tämän postiluukusta. Kun Rauno mopineen katoaa kellarista, Erno ymmrtää menneensä liian pitkälle ja tahtoo järjestää Raunon palaverin anteeksipyytämistä varten.

Erno joutuu myös toisenlaiseen palaveriin, kun hänen opettajansa ehdottaa, että Erno siirtyisi peinryhmään opiskelemaan. Ernoa jännittää, mutta hän on myös siirrosta tyytyväinen. Uuden opettajansa luokassa Erno ajatuksille ja tavoille löytyy tilaa ja ymmärrystä, eikä Erno vieraile enää yhtään niin paljon rehtorin luona kuin ennen. Haanpää-Vesenterä on onnistunut hyvin Ernon äänen kirjoittamisessa. Tarinan kerronta hyppii tapahtumasta toiseen sen mukaan, miten Erno saa yhdestä ajatuksesta kiinni ja miten hänen ajatuksensa sitten taas karkaa toiseen asiaan

Lukijalle avautuu vähän kerrassaan, että Erno taitaa olla niin sanottu erityislapsi. Mitään diagnoosia hänelle ei anneta, mutta monet vähitellen aukeavat seikat viittaavat siihen; kiukkukohtaukset, ajoittainen ylivilkkaus, vaikeus keskittyä, hitaus ja ajatusten poukkoileminen. Tietysti voidaan miettiä, onko niin, että hänen ympärillän olevat aikuiset eivät vaan ymmärrä häntä... Ainakin minä pysähdyin miettimään, miten eri tavalla me aikuiset koemme asiat kuin lapset. Toisinaan, kun me koemme että lapsi käyttäytyy huonosti tai on tottelematon, saattaa lapsi purkaa pahaa mieltään liian pienestä sukasta ja väärin ymmärretystä sanasta. Vaahteranlehtipoika on kirja, joka tarjoaa ajattelemisen aiheiden lisäksi myös hyvän lukukokemuksen sekä aikuisille että lapsille.