tiistai 1. joulukuuta 2015

Paratiisilintu rohkaisee ottamaan onnen omiin käsiin

"- Täällä ei koskaan tapahdu mitään, yksi korppi raakkui.
- Eikä täällä koskaan tulekaan tapahtumaan mitään, huokaili toinen.
- Me kuolemme kaikki tylsyyteen, valitti kolmas"

Näin raakkuvat mustat korpit tulsistyneinä oksillaan keikkuen Marcus Pfisterin kirjoittamassa ja kuvittamassa lastenkirjassa Paratiisilintu (Lasten Keskus 2015*, arvostelukappale saatu kustantajalta). 



Korppien tylsä elämä muuttuu kirjaimellisesti kertarysäyksellä, kun niiden elämään tipahtaa joku, jollaista ne eivät ole koskaan ennen tavannet. Lintujen on helppo huomata, että tulokas ei ole korppi, ja nämä mustat pahanilmanlinnut miettivätkin heti, että sopiikohan se ollenkaan korppien joukkoon.

" - Se ei ole korppi, eikä se kuulu tänne, toinen totesi.
- Sillä on kuitenkin nokka, kolmas tarkasteli."




Erikoinen ilmestys paljastuu paratiisilinnuksi, joka on kaikkea, mitä korpit eivät ole: värikäs, iloinen, positiivinen ja valmis hulluttelemaan. Se yllyttää korppeja juhlimaan, laulamaan ja tanssimaan. Edes korppien tiukka tokaisu, että he eivät laula vaan raakkuvat, ei hämää paratiisilintua:

" - ... te ette laula, te raakutte. Se on oiva lähtökohta kunnon räppiin. Dugge dagga dugge daa... ei lauleta, vaan raakutaan ja kökötetään oksalla. "




Aluksi korpit torjuvat paratiisilinnun tanssikutsun täysin, mutta loppujen lopuksi ne laskeutuvat yksi kerrallaan alas oksalta ja liittyvät mukaan räppiin. Korpit innostuvat hitaasti, mutta päästyään alkuun, ne eivät meinaa millään lopettaa juhlintaansa. Kerättyään rohkeutta ja sysättyään ennakkoluulonsa syrjään ne tanssivat ja räppäävät paratiisilinnun johdolla myöhään yöhön, eikä niiden juhlinta lopu edes silloin, kun paratiisilintu lennähtää kohti uusia seikkailuja.



Paratiisilinnun sanoma on hyvin selkeä: Onni pitää ottaa omiin käsiinsä, eikä kenenkään kannata jäädä "oksalleen" kököttämään ja odottamaan, että elämässä tapahtuisi jotain mielenkiintoista. Uusi asia voi aluksi tuntua vaikealta, vieraalta ja jopa mahdottomalta, mutta kun sille antaa mahdollisuuden, voi se yllättää ja osoittautua parhaaksi asiaksi, mitä koskaan on tapahtunut. Sama pätee uusiin ihmisiin - ketään ei kannata torjua sen tähden, että he ovat erilaisia kuin itse sattuu olemaan. 

Mielestäni on hyvä, että lastenkirja rohkaisee lapsia sadun avulla kokeilemaan uusia asioita ja kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Paratiisilintu on juuri tällainen kirja. Sen heikkous on kuitenkin sen kuvitus, joka toistuu hyvin samankaltaisena sivulta toiselle. Sen lisäksi, että kuvat ovat hyvin samankaltaisia ovat ne myös  melko yksinkertaisia jokaisella aukeamalla. Kuvissa ei mustien korppien ja paratiisilinnun lisäksi ole oikein mitään muuta. Selattuani kirjan, ajattelin heti, että 3,5-vuotias esikoinen ei ehkä jaksa kuunnella koko kirjaa, koska kuvat ovat niin samankaltaisia koko ajan. Ilmeisesti tarina kuitenkin kiinnosti häntä, sillä hän kuunteli kirjan mielellään loppuun ja pyysi vielä kahtena seuraavanakin iltana tätä kirjaa iltasatukirjaksi. Paras kohta oli kuulemma räppikohta ja kuvissa oli hienoa paratiisilinnun sulat, jotka ovat hieman kiiltäviä ja kohollaan muusta kuvituksesta. 

*alkuperäisteos 2010

4 kommenttia:

  1. Kommentoin aiemmin Bleuellekin hänen kirjoittaessaan tästä kirjasta, että mulla tämä on kerta toisensa jälkeen jäänyt kirjastoon, vaikka olen sitä vähän hypistellytkin. Kuvitus ei vaan vetoa minuunkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvitus on kyllä iso ja tärkeä osa hyvää lastenkirjaa, mutta toisaalta kuunnellaanhan pitkiä satujakin usein ilman runsasta kuvitusta. Tässä tekijä on selvästi halunnut asettaa tekstin ja tarinan kuvituksen edelle, vaikka paratiisilintu itse onkin komea ilmestys.

      Poista
  2. Hei kiitos vinkistä, tämä onkin aiheeltaan erityisen ajankohtainen ja kiva olisi käyttää lasten kanssa. Sopisi monelle aikuisellekin ;) mehän tupataan katsomaan asioita vain omasta vinkkelistä! Harmi, jos kuvitus on yksitoikkoinen- ihanaa on varmasti lukea lapselle, joka jaksaa kuunnella. Taitavat olla teidän pojat varsinaisia kirjaeksperttejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Loistavaa, että kirjoituksestani on hyötyä ja iloa. :) Tässä on selvästi myös sellainen aikuisia koskettava taso. Kyllä nuo meidän lapset aika paljon saavat lukemista kuunnella. ;)

      Poista