Iloinen etsivätarina: Ponku, Peetu ja helppo nakki

Aira Savisaaren ja Mimmu Tihisen yhdessä kirjoittama pienempien alakouluikäisten romaani Ponku, Peetu ja helppo nakki (Karisto 2016) viihdytti minua suuresti heti ensilmmäisistä lukemistani sivuista lähtien. Tarinan kertojina toimivat vuorotellen löytökoira Ponku ja kymmenvuotias Peetu-poika, joka adoptoi Ponkun kotiinsa salaa muulta perheeltä. Ponku on ihmeellinen koira, joka rakastaa ruokaa, osaa puhua lasten kanssa, kirjoittaa muistiinpanoja ja tehdä tarkkoja havintoja ympäristöstään. Ponkun erikoistaidot tulevatkin todella tarpeeseen, sillä Ponku ja Peetu päättävät perustaa etsivätoimiston, joka tutkii erityisesti kadonneiden esineiden tapauksia... Lisäksi Ponku onnistuu ujuttamaan itsensä huipputärkeään pestiin, eli Peetun koulun lukukoiraksi! Sen ensimmäinen asiakas lukukoirana on tokaluokkalainen Tinja-tyttö, jonka kanssa Ponku ja Peetu ystävystyvät etsivänhommiensa lomassa. Tinja ei erityisemmin pidä lukemisesta, mutta oppii, että ei tarvitse olla täydellinen lukija voidakseen nauttia siitä.

Ponku, Peetu ja helppo nakki saakin lisäpisteitä kaltaiseltani lukuintoilijalta ja lukemisharrastuksen puolestapuhujalta juuri siitä syystä, että se salakavalasti rivien välistä innostaa kirjan lukijoita lukemaan lisää. Kirjat ja lukeminen ovat keskeisessä osassa tarinaa, sillä sen lisäksi, että Ponku toimii lukukoirana, on etsivätoimiston ensimmäinen keissi kadonneen kirjan tapaus! Peetu isosedän Artun ihmeellinen keittokirja on näet kadonnut, eikä sitä ole löytynyt lukuisista etsintäyrityksestä huolimatta. Artun kirjakokoelma on mittava, ja Peetu käy tuon tuosta hakemassa Artun hyllystä mielenkiintoista luettavaa. Vain yksi kirja on osoittautunut niin pelottavaksi, että se on pitänyt peräti lukita lippaseen ja haudata piiloon...

Kirjan huumori uppoaa uskoaksi kohdeyleisöönsä, ja lisäksi kirja on kirjoitettu tarpeeksi isolla fontilla, jotta pienikin alakouluikäinen voi lueskella tätä jo ihan itsekseen. Lotta Kaupin piirtämä mustavalkokuvitus sopii Savisaaren ja Tihisen tarinaan kuin, noh, luu koirankuppiin. Toivottavasti Ponkun ja Peetun seikkailut saavat pian jatkoa!