Uppalan kartanon aarre

Eräänä yönä Kosti Kummitus istuu Uppalan kartanon portailla ja huokailee ääneen, koska on tullut kadottaneeksi aarrearkkunsa avaimen. Kostin valitus kuuluu puisen Silkki-kissan korviin, joka muuttuu kuutamoöinä eläväksi, pehmeäksi taikakissaksi. Silkki lupaa auttaa Kostia etsimään avaimen, sillä se epäilee, että Kosti Kummitus on säilönyt aarrearkkuun jonkin erittäin maukkaan aarteen. Paha vain, että Kosti Kummitus ei oikein muista, mihin avain olisi voinut kadota ja milloin se on viimeksi nähnyt avaimen. Ehkä vuonna 1876 Törnävän kartanon ruusutarhassa tai kenties 1960-luvulla Lakeuden Ristin kirkon rakennustyömaalla 1960-luvulla?

Tällaisesta jännittävästä asetelmasta alkaa Mervi Heikkilän kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama kuvakirja Uppalan kartanon aarre (Haamu Kustannus 2017, arvostelukappale kustantajalta). Onneksi Silkki on taikakissa, joka taitaa myös ajassa matkustamisen taidon. Se käyttää kuuvoimaa, jonka avulla kissa ja kummitus matkustavat ajassa taaksepäin avainta etsimään. Etsintäretkellä ne tapaavat ihmisiä menneisyydestä, mutta avainta ne eivät meinaa löytää. Sitten sattuma puuttuu peliin ja heittää kaksikon 1950-luvulle, jolloin Uppalan navetanpäädyssä toimi naiseläinlääkärin vastaanotto.

Marjo Nygård & Mervi Hekkilä: Uppalan kartanon aarre (Haamu Kustannus 2017)

Sattuma on onnekas sikäli, että avain kyllä löytyy, mutta huono-onninen siksi, että kaikki kuuvoima on käytetty loppuun! Mitä virkaa on arkun avaimella, jos koko arkku on 2010-luvulla, eivätkä Kosti Kummitus ja Silkki enää pääse kotiin? Onneksi neuvokas kissa keksii konstit, joilla aikamatkailu voi jatkua, ja salaperäisen aarteenkin arvoitus selviää lopulta. Silkki kyllä hieman pettyy, sillä arkusta ei löydykään sen toivomaa hiiripaistia...

Marjo Nygård & Mervi Hekkilä: Uppalan kartanon aarre (Haamu Kustannus 2017)

Uppalan kartanon aarre on hyväntuulinen satu, jossa taikuus ja ystävyys ovat tärkeässä asemassa. Heikkilän on selvästi halunnut kertoa lukijoille Etelä-Pohjanmaan historiasta sadun ja yliluonnollisten olentojen avulla. Vaikka tarina on ihan toimiva, olisi sitä voinut hiemna syventää. Nyt etsintäpartion aikahyvpyt ja niiden kokemat kohtaamiset menneisyyden henkilöiden kanssa jäävät hieman pinnallisiksi. Nygårdin kuvitus on erittäin viehättävää ja öinen seikkailu herää eloon hänen kynänsä ansiosta. Me luimme tämän viisivuotiaan kanssa ja vaikka tekstiä on aukeamilla aika paljon, jaksoi lapsi kuunnella hyvin. Tokihan kummitus, aikamatkailu, taikuus ja aarteet ovat aiheita, jotka kiinnostavat lapsia.

Marjo Nygård & Mervi Hekkilä: Uppalan kartanon aarre (Haamu Kustannus 2017)