Katsaus Helsingin Kirjamessuihin 2019

Vierailin tänä vuonna Helsingin Kirjamessuilla perjantaina 25.10. ja lauantaina 26.10. Perjantai oli täynnä hienoja kirjakeskusteluja ja upeita kohtaamisia kirjaystävien kanssa. Lauantaina olin messuilla lasteni kanssa, ja silloin vietimme aikaa lähinnä lasten alueella.

Ensimmäiseksi kävin kuuntelemassa, miten Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen sekä Pauliina Laitinen-Littorin ja Antti Marttinen keskustelivat kirjoistaan Punainen vaate (Bazar) ja Kolme punaista rubiinia (Aula & Co) haastattelija Juha Hietasen kanssa. Molemmat kirjat ovat taidedekkareita. Olen lukenut Nuotion ja Soinisen kolme Salome Virta -dekkaria, joista Punainen vaate on uusin. Taidemaailma ja niihin sijoittuvat rikokset (esim. taideväärentäminen) ovat kiinnostavia aiheita kirjoille, ja aiheeseen paljon perehtynyt Laitinen-Littorin kertoikin, että taideväärentäminen on niin suuri bisnes maailmalla, että hän itse vaihtoi väitöskirjansa aiheenkin, sillä koki liian vaaralliseksi tutkia sitä. Hurjaa! Oli mielenkiintoista kuunnella, millainen kirjoitusprosessi on ollut, kun kaksi kirjailijaa on kirjoittanut romaaninsa yhteistyössä.

Tämän jälkeen seurasin Minna Maijalan ja Suvi Ahon keskustelua Minna Canthista (haastattelijan nimi meni valitettavasti ohi), jonka ajatusten ajankohtaisuutta tänäkin päivänä kumpikin haastateltavista korosti. Minna tarttui eläessään näkemiinsä epäkohtiin kirjoittamalla niistä. Näitä Minnaa koskettaneita aiheita olivat muun muassa naisten oikeudet, yhteiskunnallinen eriarvoisuus, mielenterveyskysymykset ja tyttöjen koulutus. Minna oli tuottoisa kirjailija, joka kirjoitti muun muassa näytelmiä, kirjeitä, lehtikirjoituksia ja novelleja. Sekä Maijala että Aho kehoittivat kuulijoita lukemaan Minnan novelleja ja kirjeitä, joista Minnan äänen voi ikäänkuin kuulla. Emme voi tietää, mitä Minna olisi nyky-yhteiskunnasta ajatellut, mutta eläessään hän ei epäröinyt tarttua tärkeiksi katsomiinsa aiheisiin, vakkeivat kaikki sitä arvostaneetkaan.

Minua kiehtovat naistaiteilijoista kertovat kirjat, joten kuuntelin, kuinka Vilja Perttola haastatteli Meri Genetz - Levoton sielu -kirjan kirjattanutta Sanna Ryynästä. Kuten varmasti monelle suomalaiselle, myös minulle Genetz on tuntematon suomalainen naistaiteilija, mutta joka ehdottomasti ansaitsisi tulla tunnetummaksi. Tämä on ongelma suomalaisessa taidehistoriassa: moni upea naistaiteilija on jäänyt historian hämäriin ja vaille sitä kiitosta, joka hänelle olisi kuulunut. Miehisessä maailmassa naistaiteilijoita on pidetty lähinnä harrastelijoina, ja kahden maalarin liitossa miehen on automaattisesti ajateltu olevan vaimonsa "opettaja", ja taiteilijavaimon tehtävä on ollut ensisijaisesti hoitaa kotia ja vain toissijaisesti harrastella kuvataidetta.

Toki kävin tutkimassa myös lasten aluetta, ja ilahduin siitä, että se oli tänäkin vuonna kauniisti somistettu, ja lapsille oli tarjolla kaksi lavaa (isompi Kumpula ja pienempi Toukola), lukunurkkaus, kirjastoauto, Kuvittajien CaféKuvitus, Muumiteltta, Kirjakioski ja muun muassa Galaxin ja Pikkukakkosen maja. Varsinkin lauantaina alueella oli valtavasti väkeä, ja ilahduttavasti moni lapsista oli vanhempiensa kanssa käpertynyt säkkituoleille lukemaan ja myös tutkimaan myynnissä olevia lastenkirjoja.

Inspiroiva CaféKuvitus.

Heli Rantala esittelee Kumpula-lavalla kirjoittamaansa lastenromaania
Suurenmoinen sitruunaseikkailu. (WSOY2019)
Se on meillä esikoisen kanssa kesken, joten tulen palaamaan tähän romaanin myöhemmin.

Toukola-lavalla pyöri messujen aikana monta ohjelmaa, jossa kirjailija paitsi esitteli kirjaansa myös veti erilaisia työpajoja askarteluista ja värityksistä vauhdikkaampiin riehumisleikkihetkiin. Kumpula-lavalla oli myös paljon kirjaesittelyjä, ohjattuja tuokioita ja suosikkihahmojen esiintymisiä.

Me kävimme lasten kanssa katsomassa Muumien "Nipsun rohkeusjuhlan" lauantaina. Täytyy sanoa, että olin aika pettynyt tähän Muumi-showhun, jonka juoni kummastutti minua. Lavalla esitetyssä tarinassa Pikku Myy haluaa Mumipeikon, Muumimamman ja Muumipapan kanssa tehdä Nipsusta rohkeamman, koska Nipsu on heistä liian arka. Tämä sinällään on mielestäni jo aika vanhentunut tapa ajatella - nykylapsien soisi olla rohkeita, arkoja, ujoja, ihan mitä vain, ilman, että tulisi paineita olla muunlainen...

Noh, he muumiväki päättää tehdä Nipsulle jekun, eli uskottella, että kummitus hyökkää Papan, Mamman ja Myyn kimppuun. Arka Nipsu onnistuu lopulta voittamaan pelkonsa ja ystäviensä vuoksi hyökkää kummituksen kimppuun! Mitä tekee Myy sitten? Nauraa ja pilkkaa Nipsua: "Etkö huomannut, että tämä on vaina pöytäliinä. Sinä uskoit!" Aika kurja tapa Myyllä kommentoida kavereille lapsille suunnatussa esityksessä. Esityksen lopuksi pistetään pystyyn juhlat, koska Nipsusta tuli rohkea. Siis rohkeus on se kaikkein tärkein, juhlittava asia, ei se, että Nipsu oli valmis pelastamaan ystävänsä heitä uhanneen kummituksen hampaista! En tykännyt.


Toki lapseni halusivat monien muiden lasten tavoin halia muumeja sekä lauantaina alueella pyörineitä Tatua ja Patua sekä Herra Hakkaraista. Ekaluokkalainen ja viskarini osallistuivat lauantaina myös LasseMaija Etsivätoimisto -työpajaan, ja kaikki lapset rauhoittuvat kesken messuhulinan Muumi-telttaan kuuntelemaan Muumi-satua.

Taianomainen Muumi-maja

Minä kävin seuraamassa perjantai-iltana Kumpula-lavalla esiintyneitä Runomatkaopas - Harjoituksia ja työpajoja lapsille -kirjan (Aviador Kustannus) kirjoittaneita Pirkko Ilmasta, Riika Kotkaa, Elina Pullia ja Johanna Venhoa. Tämä kirja vaikutti erittäin mielenkiintoiselta näin ammattikasvattajan näkökulmasta, ja sainkin kirjasta arvostelukappaleen. Tulen siis palaamaan siihen täällä blogissa myöhemmin.

Lauantaina osallistuin Into Kustannuksen järjestämään bloggaritilaisuuteen, jossa esiteltiin Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun tekemä, ensimmäinen lapsille suunnattu tietokirja ilmastonmuutoksesta. Ihme ilmat! - Miksi ilmasto muuttuu on tarpeellinen teos, jota kirjailija Ruohosen mukaan oli kuitenkin haastava tehdä. Lasten on hyvä tietää aiheesta, heiltä ei tule pimittää tietoa (he kyllä kuulevat ilmasto-aiheisia keskusteluja jatkuvasti), mutta tieto pitää tarjota lapsille ymmärrettävässä muodossa, eikä lastenkirja saa aiheuttaa lapsissa pelkoa. Kuvittaja Ahokoivun mukaan kuvitus ei saa olla ahdistavaa, se on paikoin jopa humoristista, mutta silti se ei saa vesittää tekstin tärkeää sanomaa.

Ertimo kertoo kirjoittaneensa kirjan erityisesti kulttuurin ja yhteiskunnan näkökulmasta, sillä hän haluaa ihmisten ymmärtävän, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa heidän elämälleen. Loppu kirjassa on toiveikas, sillä kuten Ertimo perustelee: "Aikuisten tehtävä on toimia, kaikkien tehtävä on haaveilla." Hän myös muistuttaa, että tätä kirjaa lapsen ja aikuisen on hyvä lukea yhdessä, eikä sujuvastikaan lukevaa lasta saa jättää yksin kirjan teemojen äärelle. Tämän kirjan oikeudet on jo myyty Ruotsiin, Norjaan, Viroon ja Serbiaan.

Teimme muutamia messuhankintoja, joiden joukossa on muun muassa Mimmi Lehmä ja Wallu -kirjoja.

Kalkaros pitää Puuskupuh-oppilaalle taikaliemituntia Aviador Kustannuksen pisteellä.

Tässä olivat minun Kirjamessuni pähkinänkuoressa. Olin etukäteen ruksinut ohjelmasta vaikka mitä keskusteluja, joita aioin käydä kuuntelemassa, mutta kuten kohdallani aina, messusuunnitelmat elivät valtavasti. Tapasin ystäviä, tutkin kustantajien myyntipöytiä, jäin niin sanotusti suustani kiinni vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa, enkä ehtinyt seuraamaan kaikkia aikomiani keskusteluja. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä messukokemus oli tänäkin vuonna mahtava. Kiitos bloggaripassista Messukeskukselle.