Lukuvinkkejä (syys)lukulomalle!

Kuukausi sitten esittelin koululaisten suosikkirjoja, ja näin Lukuloman (klik) kunniaksi kerron teille kolmesta uudesta kirjatuttavuudesta, jotka olemme viimeaikoina lukeneet yhdessä ekaluokkalaiseni kanssa ja jotka sopivat hyvin noin 2. - 4. -luokkalaisten itse luettavaksi.

Veeran Salmen kirjoittama Jello ja nolo nokkahuilu (Otava 2019) on 126 sivuinen lastenromaani, jossa on iso fontti ja runsaasti kuvia. Tämä kirja sopiikin hyvin heille, jotka jo osaavat lukea, mutta tarvitsevat kirjan, jossa ei ole vielä turhan paljon tekstiä ja jossa kuvat elävöittävät lukukokemusta. Kirjan hauskat kuvat on tehnyt Emmi Jormalainen.

Jello ja nolo nokkahuilu

Jello ja nolo nokkahuilu koostuu neljästä lyhyemmästä tarinasta - tai pitäisikö sanoa luvusta - joissa isänsä kanssa asuvalle Jellolle sattuu ja tapahtuu kaikkea kummallista. "Tässä kirjassa on sellaisia mielikuvitusjuttua", kuten ekaluokkalaiseni tätä hauskaa ja vähän höpsöä kirjaa luonnehtii. Tarinoissa Jello kohtaa tylsät asiat "Shabadabaduudaba" yllättävällä tavalla. Jello ei esimerkiksi tahdo lähteä tiistaina kouluun, koska siellä pitää soittaa nokkahuilua, ja sehän nyt on vallan noloa. Niinpä Jello keksii yhden jos toisenkin syyn, joiden varjolla saisi jäädä kotiin. Kun isä ei usko niistä yhtäkään, vaihtaa Jello osia pihassa kasvavan puun kanssa, sillä puulla ei ole mitään kouluun menemistä ja nokkahuilun soittamista vastaan!

Toisessa tarinassa Jellolle tulee riitää isin kanssa, sillä isi ei halua rottia lemmikeiksi ja kutsuu niitä likaisiksi otuksiksi. Jello lähtee pihalle leikkimään, tapaa pari joraavaa rottaa ja taikaiskusta muuttuu itsekin niin pieneksi, että pääsee tutustumaan rottien maanalaisiin koloihin ja käytäviin. Siellä hän saa huomata, että rotilla on ihan omat tapansa, eivätkä ne taida sittenkään kavahtaa esimerkiksi jätteitä!

Kolmannessa tarinassa Jellon isä tahtoo syöttää pojalleen tomaattikeittoa, mistä Jello ei tykkää yhtään. Käykin sitten niin, että tomaattien terveysvaikutusten perään vannova isi muuttuu itse tomaatiksi! Ja mikä nolointa, isä tulee tomaattina Jellon mukaan kouluun, jossa isillä on aika vaikeaa, koska ei esimerkiksi jaksa könytä rappusia ylös. Onneksi tomaatti-isi löytää itselleen sopivan paikan nimittin työpaikan pitseriasta! Jello-parka joutuu sitten pelkäämään, mahtaako isi tulla kotiin ollenkaan, vai onko hänestäkin tehty pizzaa tai kenties ketsuppia...

...........................................................

Pieni numero (Karisto 2019) on Mimmu Tihisen kirjoittama hyväntuulinen lasteromaani, jonka päähenkilö on alakoululainen Petunia Suttinen. Hän on tarmokas tyttö, joka innostuu kirjoittamaan omaa sanomalehteä nimeltään "Pieni Numero", sillä hänen ja muiden Metsäkankaan lähiöläisten harmiksi paikallislehdessä ei mainita sanallakaan Lähiötalon taideillasta, joka tietysti on asukkaille tärkeä tapahtuma. Petunia asuu uusperheessä äitinsä, kahden pikkusisaruksen ja isäpuolen kanssa. Myös Petunian isä on paljon kuvioissa, sillä työtön isä viettää paljon aikaa Lähiötalossa, jossa hänen ex-vaimonsa on töissä ja jossa Petunia käy läksykerhossa. Isä kannustaa tytärtään kirjoittamaan ja ostaa tälle myös oman päiväkirjan, koska halvalla saa. 

Pieni numero

Pieni Numero -kirja rakentuukin tarinaosuuksista, joissa Petunia on kertojana sekä päiväkirjaosioista että Pienen Numeron kolmesta julkaisusta. Petunia kirjoittaa Pieneen Numeroon kaikista itselleen tärkeistä asioista kuten esimerkiksi taideillasta, ihmissuhteista (isi rakastaa edelleen äitiä), lukijakirjeitä (Petunian kovaääniset siskot häiritsevät naapuria) ja Petunian ystävän Alisan tekemistä koulunparannusehdotuksista (kouluun voisi rakentaa eläintarhan, jonka leijonille kiusaajat voisi syöttää). Ensimmäisen numeron ilmestyttyä Petunia kuitenkin huomaa, että toimittajana oleminen ei olekaan ihan helppoa, ja painettu sana voi saada aikaan napinaa ja väärinkäsityksiä. Niinpä Petunian pitää äkkiä kirjoittaa Suuri Oikaisunumero, jossa korjailee ensimmäiseen numeroon eksyneitä virheitä. 

Petunialla on ympärillään paljon aikuisia, jotka tukevat häntä, mutta koulussa hänellä on kuitenkin hankalampaa. Alisa on hänen koulukummilapsensa, mutta muuten kavereiden kanssa on hankaluuksia - tai oikeammin vaikeuksia, sillä muutama luokkakaveri kiusaa ja nimittelee Petuniaa. Alisan takia Petunia yrittää esittää vahvaa, vaikka toki pilkka satuttaa. Lukijan toivoisikin, että joku koulun aikuisista huomaisisi tilanteen ja puuttuisi kiusaamiseen! Nyt puuttujaksi nouseekin yllättäen pikkuinen Alisa. 

Petunialle päänvaivaa ja ongelmia aiheuttavat kavereiden lisäksi myös englannin läksyt, isäpuolen äidin sairastuminen ja Pienen Numeron toinen tilaaja eli rouva Tellervo Lahti, jonka Petunia epähuomiossa tulee haukkuneessa lehden ensimmäisessä numerossa... Kaikki vaikeudet ja väärinkäsitykset onneksi ratkeavat kirjan edetessä tavalla ja toisella, ja Petunia saa huomata, että yhteisössä on voimaa!

Tässä kirjassa ei ole varsinaista kuvitusta, mutta Petunian lehdessä on kuvia, jotka on tehnyt Mari Ahokoivu. Pieni Numero sopisi myös ääneenlukukirjaksi kouluun, ja sen erilaisia tekstejä (Petunian päiväkirjamerkinnät, lehtiosuudet sekä Petunian kirjoittamat laulut ja runot) voisi käyttää myös esimerkkeinä kirjoittamisen opetuksessa.

...........................................................

Kolmas ekaluokkalaisen kanssa yhdessä lukemani kirja on Johanna Venhon kirjoittaman Opossumi-sarjan toinen osa Opossumi ja sata tykkäystä (WSOY 2019, saatu kustantajalta). Emme ole lukeneet sarjan ensimmäistä osaa, mikä hieman haittasi kirjan tapahtumien seuraamista ainakin aluksi. Kirjan henkilöitä ja puhuvan Opossumin tarinaa, ei hirveästi avata tässä toisessa osassa, eli kannattaa ehdottomasti tehdä toisin kuin me ja aloittaa tutustuminen ensimmäisestä osasta Opossumi repussa (WSOY 2017).

Opossumi ja sata tykkäystä

Opossumi on toisen kirjan päähenkilön, eli Pajun, puhuva lemmikki - tai ehkä pikemminkin veli kuin lemmikki. Opossumi räppää ja tahtoo tulla kuuluisaksi. Se perustaa vlogin ja päivittää sitä ahkerasti. Onkin mielenkiintoista, miten Opossumi odottelee tykkäyksiä ja innostuu jokaisesta peukutuksesta, vaikka Paju yrittää muistuttaa sitä, etteivät virtuaaliset tykkäykset ole niin tärkeitä kuin se, että hän tykkää Opossumista ihan oikeasti! Esiintymistä rakastava Opossumi tuntuu olevan ikuinen optimisti, ja se onnsituukin löytämään ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan sitä musiikkimaailman valloituksessa...

Pajulla puolestaan on huolia, sillä hänen paras ystävänsä Roosa on ruvennut yhtäkkiä käyttäytymään kummallisesti, eikä tunnu enää haluavan olla Pajun kanssa. Heidän luokkakaverinsa Elinakin tekee Pajulle selväksi, että Roosa pitää Pajun perhettä omituisena, eikä haluaisi lähteä Pajun ja tämän perheen kanssa Pärnuun lomareissulle kuten äidit ovat sopineet. Onneksi tytöt saavat puhumalla selviteltyä välejään, ja he ymmärtävät, että Elina on ilmeisesti tietoisesti sekoittanut niitä. Paju joutuukin pohtimaan, miksi Elina on toiminut kuten toimi, voiko tälle antaa anteeksi ja jos voi, niin voiko Elinaan kuitenkaan aivan luottaa.

Opossumi ja sata tykkäystä -kirjassa tapahtuu paljon ja kaikenlaista, mutta tärkeimmäksi teemaksi nousee kuitenkin ystävyys. Tekstiä on paljon, mutta Emmi Jormalaisen piirtämät värikkäät kuvat keventävät lukukokemusta mukavasti.

Mukavaa lukulomaa kaikille lomailijoille!