Isänpäivän kirjavalinta isän ja lasten esittelemänä: Rami Rasvanäpin autoklassikot

Hyvää isäinpäivää kaikille isille, isoisille, bonusisille ja heille, jotka ovat isän roolissa jonkun lapsen elämässä!

Koska tutkitusti lukevan isän malli vaikuttaa positiivisesti etenkin poikien lukuintoon, esittelen tänä isäinpäivänä kirjan, josta lasteni isä ja kolme lastani ovat innostuneet. Ja koska kirja on hauska heidän mielestään, saavat he esitellä kirjan itse.

Kuvat stailasi ja kuvattavat sivut valitsi lapsi 7v.


Kas näin!

- Kirjan nimi: Rami Rasvanäpin autoklassikot - Rami autokuumeessa (Kustannus-Mäkelä 2019, saatu kustantajalta), kirjoittanut ja kuvittanut Jukka Jokinen

- Mistä kirja kertoo?

Isä: Autokuumeesta, joka on kyllä aika monelle miehelle tuttu, hyvin vakava sairaus. Huoltoasemayrittäjä Rami Rasvanäppi mietti, mihin autoon vaihtaisi nykyisen autonsa.

Lapsi 5v.: Rami yrittää hankkia uutta autoa. Sille tulee erilaisia autoja huoltoon. Esimerkiksi mönkkäri, taksi ja linja-auto. Sitten se miettii oisko joku semmoinen auto (sille hyvä).

Lapset ja isä: Lopulta se Rami kyllä päätyy pitämään sen vanhan auton.



- Mikä tässä kirjassa on hyvää?

Lapsi 7v.: Kun tässä kirjassa on eri autoja, joita on luokiteltu eri tavalla ja kerrottu niiden vuosimallit. Ja ne autot on ihan oikeasti olemassa olevia autoja. Paitsi yhdellä sivulla on mielikuvitusautoja.

Lapsi 5v.: Se, kun me luettiin tätä niin,  että me mietittiin jokaiselta sivulta, mikä auto me itse otettaisiin, jos saataisiin valita.

Isä: Kuvituksesta tykkäsin erityisesti. Ne ovat sopivalla tavalla realistisia.



- Mitä muuttaisit kirjassa?

Isä: No ihan vaan pieni miinus on se, että kirjassa keskitytään vanhoihin autoihin. Olisi voinut olla vähän uudempiakin.

Lapsi 7v.: Se ois voinut sitten ostaa uuden auton.

Lapsi 5v.: En mitään.




- Kenelle suosittelisitte tätä kirjaa?

Lapset: No niille, jotka tykkäävät autoista.

Isä: Kaikille autoista kiinnostuneille.

.....................................

Oma mielipiteeni kirjasta: Autokirjat eivät itseäni kauheasti kiinnosta, mutta Rami Rasvanäpin autoklassikot -kirjassa viehättävää on tietty nostalgia, jota kuvista ja sisällöstä huokuu. Ramin huoltoasema ja sen kyljessä olevat baari sekä Rami ja kahvilatyöntekijä Leena vaikuttavat ottaneen vaikutteita tai sijoittuvan noin 50 - 60-luvuille. Kirjan kuvat ovat suuret, eikä tekstiä ole liikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.