Pikku hiiri ja paukkupakkanen kuvaa tuttuja tilanteita: Esikouluikäinen haluaa "kun muillakin on"

Kolmevuotiaan kuopuksemme suosikkikirjojen joukkoon on tänä syksynä nousseet Riikka Jäntin kirjoittamat ja kuvittamat kuvakirjat, joiden päähenkilö on päiväkoti-ikäinen Hiiru-hiiri, joka elelee kahdestaan äitinsä kanssa ja puuhailee kaikkea sellaista, mitä lapset nyt yleensäkin puuhaavat.

Sarjan viidennessä kirjassa Pikku hiiri ja paukkupakkanen (Tammi 2019, saatu kustantajalta) Hiiru on kasvanut jo eskarilaiseksi, ja häntä harmittaa, kun ulos pitää pukea typerän näköinen kypärämyssy. Hiiru pelkää, että kaikki nauravat hänelle, mutta äiti ei anna periksi. Eskarissa Hiiru huomaa, että muillakin lapsilla - myös hänen parhaalla ystävällään Lylyllä on päässään ihan samanlainen kypärämyssy, eikä myssyn pitäminen sen jälkeen enää aiheuta keskustelua.

Pikku hiiri ja paukkupakkanen -kirjassa teemana onkin selvästi se, miten eskari-ikäiseksi kasvanut Hiiru on alkanut verrata itseään muihin. Monella päiväkotikaverilla on keräilyhahmoja, ja tietysti Hiirukin haluaisi sellaisia. Kun äiti sitten onnistuneiden pienoläksyjen kunniaksi ostaa sellaiset Hiirulle, eivät päiväkotikaverit enää jaksa ihmetellä niitä, sillä Lylyllä on jotain uutta näytettävää: Ihka uusi puhelin!

Hiirukin tahtoo siltä seisomalta oman puhelimen, muttei äiti sitä suostu ostamaan. Hiirua kiukuttaa, se menee huoneeseensa mököttämään, eikä suostu edes leipomaan äidin kanssa sämpylöitä.

-Sitten kun minä kasvan isoksi, sinä et voi määrätä minua, Hiiru sanoi. Äiti hymyili.
-En varmaan. Mutta sinä olet vielä pieni.

Onneksi kovakin kiukku laantuu aikanaan, ja Hiiru osaa löytää elämästään myös kivoja asioita: pianon soittaminen, luisteleminen, sämpylöiden leipominen ja hiihtoloman äidin kanssa.

Riikka Jäntti kuvaa Pikku hiiri -kirjoissa taitavasti pienten lasten arkielämää ja heidän erilaisia tunteitaan. Hiiru on sarjan alussa tahtoikäinen taapero, joka tuittuilee yhdestä jos toisestakin asiasta (Lue arvioni Pikku hiiri tuuliviiri -kirjasta täältä). Hän kokee suuria tunteita, oppii uusia asioita, iloitsee monesti, mutta välillä myös kiukustuu, riitelee ja mököttää. Äiti on rauhallinen ja vakaa kanssakulkija, joka antaa tilaa Hiirun tunteille, mutta myös ohjaa, neuvoo ja rajaa sopivasti. Kuvituksesta voi lukea äidin ilmeistä, miten tämä välillä joutuu sisäisesti hillitsemään itsensä, muttei juuri kiukustu Hiirulle. Lukijalle nämä kirjat ovat miellyttäviä lukea, ja vaikka Hiirun tunteet välillä räiskyvät, on Hiiru-kirjoille tyypillistä eräänlainen verkkaisuus ja lempeys.

Äitikään ei osaa kaikkea, ja silloin Hiiru auttaa.

Sarjan muissa osissa Hiiru käy äitinsä kanssa puolukkaretkellä mökkisaaressa, leikkii kavereiden kanssa, tekee kotitöitä, matkustaa junassa ja viettää joulua. Sarjasta on tähän mennessä ilmestynyt viisi osaa, ja kuudes osa Pikku hiiren hellekesä ilmestyy ensi keväänä.