Veikeä kurkistuskirja: Topin nokinenäpäivä

Ilostuin kovasti, kun löysin kirjaston uutuushyllystä Réka Királyn ja Marika Maijalan yhdessä kirjoittaman ja kuvittaman pahvisivuisen ja kovin tukevanoloisen kurkistuskirjan Topin nokinenäpäivä (WSOY, 2014). Kaksikon aikaisempi, samaan sarjaan kuuluva kirja Lunta sataa, Lupo! on sekin näet muistini mukaan varsin vänkä teos, joten odotin samaa myös Topin nokinenäpäivältä. (Voit kurkata Rouva Huun arvostelun kirjasta Lunta sataa, Lupo! tämän linkin takaa. Se taisi olla muuten luettavana eilen illalla Pikkukakkosessakin...)




Toin Topin nokinenäpäivän kotiin, jossa esikoinen kirjaimellisesti kiskoi sen käsistäni jo etuovella. Kommentti: "Tätä mä oon koko ajan ettiny kirjastosta!" ei olisi voinut olla yhtään enempää satua, mutta kertoi kuitenkin aika paljon pojan ensi-ihastuksesta kirjaa kohtaan. Olin jopa hieman hämmentynyt, että sama innostus on jatkunut edelleen, sillä Királyn ja Maijalan kuvitus on aika monitahoista, eivätkä heidän kurkistusreikänsäkään ole turhan tavanomaisia. Silti tuo innokas kohta kolmevee esikoinen haluaa kuulla Topin päivästä uudestaan ja uudestaan.



Nokinenäpäivään mahtuukin monta mutkaa ja sotkua  - vähän näin perjantai 13. päivän hengessä itseasiassa. Topi odottaa ystäviään kylään, mutta siivous ja leipominen eivät suju ihan suunnitellusti. Onneksi hassuista sattumuksista huolimatta ystävien vierailusta tulee loppujen lopuksi kaikkien aikojen kesäilta!

Esikoiseni totesi nasevasti: "Mieletön kirja!"

Kommentit