Dekkariviikon startti: Varkaat kiinni!

Tällä viikolla vietetään Dekkariviikkoa, ja siksi täällä Luetaanko tämä? -blogissakin olisi tarkoitus viikon aikana lukea lapsille ja nuorille suunnattua rikos-/jännityskirjallisuutta.



Aloitan viikon helppolukuisella kirjalla Varkaat kiinni! (Mäkelä-Kustannus, 2015), jonka on kirjoittanut THiLo (suom. Seija Kukkonen) ja kuvittanut Katharina Wieker. Varkaat kiinni! on osa suuraakkosin kirjoitettua Kirjatiikeri-sarjaa. Kirja on myös tavutettu, eli se sopii mainiosti ensikirjaksi kaikille lukemaan opetteleville ja juuri lukemaan oppineille. Olenkin napannut tämän kirjan kirjastosta luettavaksi tulevia ekaluokkalaisiani ajatellen.



Kirjassa on neljä lyhyttä tarinaa, joissa jokaisessa seikkailevat alakouluikäiset lapset. Ensimmäisessä tarinassa "Epäilyttävä tyyppi" Jope ja Eetu kaipaavat jännitystä, ja lähtevät seuraamaan hämäräperäisen näköistä miestä, jonka pojat epäilevät olevan liikkeellä rikollisin aikein. Tarinan lopussa kuitenkin paljastuu, että kaikki ei ole, miltä näyttää. Kirjan toisessa tarinassa "Keskiyön etsivä" uneton Matti-poika onnistuu pääsemään ovelan jalokivivarkaan jäljille ja estää tämän kaavaileman hotelliryöstön.

Kuvitusta tarinasta "Epäilyttävä tyyppi"

Kuvitusta tarinasta "Keskiyön etsivä"

Kolmas kertomus on nimeltään "Pankkirosvo", ja sen päähenkilöt Pipsa ja Elli ovat itseasissa itse liikkeellä hieman kyseenalaisissa puuhissa (ja huom! Eivät saa rangaistusta kolttosistaan...mur!), ja onnistuvat siinä samalla tunnistamaan etsintäkuulutetun pankkirosvon. Kirjan neljännessä kertomuksessa "Pitkäkynnen jäljillä" joku kutale onnistuu kerta toisensa jälkeen varastamaan lukituista pukuhuoneista lasten rahoja näiden ollessa jumppatunnilla. Onneksi Tatu keksii nokkelan keinon, jonka avulla lapset saavat näpistelijän henkilöllisyyden selville, ja varas joutuu vastuuseen teoistaan.

Kuvitusta tarinasta "Pankkirosvo"

Kuvitusta tarinasta "pitkäkynnen jäljillä"

Varkaat kiinni! on selvästi kirjoitettu pienille lapsille, sillä tarinat ovat lyhyitä ja niiden juonta on helppo seurata. Aukeamilla on paljon tekstiä tukevia kuvia, joiden avulla tarinoita voi myös seurata. Tällaiset perinteiset salapoliisikertomukset - varsinkin sellaiset, joissa lapset ovat päähenkilöitä - olivat pienenä ainakin minusta mukavaa luettavaa, ja tämä kirja sopii hyvin sekä tytöille että pojille.

5 kommenttia:

  1. Mainiota, että vinkkaat lasten jännäreitä! Kuulostaa just ekaluokkalaisten kirjalta.

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu, että vietät viikkoa lanuilla!

    VastaaPoista
  3. Todella mainio idea osallistua dekkariviikkoon lasten- ja nuortenkirjoilla. Seurailen innolla. :)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.