Pää tyynyyn!

Jory Johnin ja Benji Daviesin yhdessä taiteilema lastenkirjauutuus (Karisto 2016, arvostelukappale) Pää tyynyyn! on yksinkertaisen hauska kirja, joka luettiin meillä iltasaduksi heti kaksi kertaa peräjälkeen. Teksti on Johnin käsialaa ja kuvitus Daviesin tekemä.



Tarinan alussa karhu toteaa, kuinka kamalan väsynyt se on. Naapurissa ankka puolestaan ihmettelee, kun se ei ole koskaan tuntenut oloaan yhtä pirteäksi. Ankka kaipaa seuraa ja päättää lähteä katsomaan, mitä karhu puuhailee. Ankka tahtoisia leikkiä, eikä meinaa lainkaan ymmärtää, miksi rättiväsynyt karhu torppaa sen suunnitelmat heiti kättelyssä. Lopulta lannistunut ankka toteaa: "Hyvä on. Pää tyynyyn!"




Karhu ehtii jo painaa päänsä pehmeään petiinsä ja lähes vaipua uneen, kun sinnikäs ankka saapuu uudestaan visiitille. Karhu ajaa ankan ulos, mutta ankka yrittää uudestaan saada karhua puuhailemaan jotain hauskaa kanssaan. Karhu ajaa ankan jälleen pois, mutta ankka palaa taas...



Ja taas....



Lopulta karhu menettää hermonsa ja karjuu: "Sanoin että pää tyynyyn!"



Viesti menee viimein perille, ja ankka palaa lannistuneena kotiinsa. Vihdoin ja viimein vaikuttaa siltä, että karhu pääsee nukkumaan. Vaan kuinkas sitten käykään.... Pirteys voi näköjään tarttua!



Vaikka Daviesin kuvitustyyli on melko pelkistettuä, se ei ole yhtään tylsää. Hahmot ovat ilmeikkäitä, tekstin sijoittelu on onnistunutta ja sivuilla on tehokeinona käytetty erilaisia taustavärejä. Kun karhu raivostuu, on kuvan tausta esimerkiksi dramaattisen punainen. Tekstiä sivuilla on vähän, ja kerronta etenee ankan ja karhun puheenvuorojen varassa. Tämä kirja onkin mielestäni parhaimmillaan ääneenlukikirjalta, vaikka vaatiikin aikuislukijalta hieman karhun ja ankan rooleihin eläytymistä ja heittäytymistä. Kirja sai sekä minut, että nelivuotiaan lapseni hykertelemään naurusta, vajaa kaksivuotiaan kiljumaan riemuissaan pinnasängystään: "Tää tyytyyn!"

Pää tyynyyn! on mielestämme loistava kuvakirja, mutta ehkä sen lukeminen kannattaa ajoittaa iltasatuajan ulkopuolelle. Lastemme makuuhuoneesta kuului nimittäin vielä pitkään valojen sammumisen jälkeen vajaa kaksivuotiaan hihkumista ja esikoisen "Pää tyynyyn!" -huutoja.

Kommentit

  1. Hyvältä näyttää! Bongasin itsekin tämän eilen ja pyysin lukuun :). Kuvitus kiinnostaa, sillä viimeisin kohtaaminen oli herran tuotannon kanssa niin loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivo ja valas on kyllä todella loistava. Tämä on erilainen, mutta hyvä.

      Poista
  2. Kuulostaa tosi hauskalta. Inhimillisiin eläinhahmoihin pystyy samaistumaan lapsena, ja aikuisenakin :)

    VastaaPoista
  3. Tämä on mulla yksi kevään odotetuimpia kirjoja! En ole vielä raaskinut antaa lasten käsiin, kun en ole ehtinyt kuvata kirjaa, mutta veikkaan heidän tykkäävän yhtä paljon kuin minunkin. Benji Davies on yksi mun sankareita, hänellä on niin niin niin kiva tyyli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pää tyynyyn" on ihanan omaperäisesti kuvitettu ja toteutettu. Erityisesti pidän siitä, että lukija saa todella tässä kuvakirjassa lukea kuvia!

      Poista

Lähetä kommentti