Onni-poika tykkää pelata

Sanna Pelliccionin kymmenes Onni-poika kirja Onni-poika tykkää pelata (Minerva 2015, arvostelukappale kustantajalta) käsittelee aihetta, joka on sekä ajankohtainen että varmasti varsin tuttu monelle lapsiperheelle. Kirjassa Onni, Olavi, äiti ja isä pohtivat yhdessä tietokonepelien hyviä ja huonoja puolia, miettivät, kuinka paljon pelejä kannattaa pelata ja laativat lopuksi yhdessä koko perhettä koskevan peliaikasopimuksen.



Onni viettää isän kanssa kotona kovan kuumeen jälkeistä toipilaspäivää, ja isä lupaa, että Onni saa pelata tietokoneella. Onni nukahtaa kesken pelin, ja isä uppoutuu pelin maailmaan niin, että äidin ja Olavin tullessa kotiin hänen silmät ja korvat ovat ihan punaiset. Olavi ryhtyy pelaamaan, ja kauhistuu näytölle äkkiä ilmestyvää hirviötä. Vaikka äiti on sitä mieltä, että pelaaminen saa nyt riittää, jatkavat Onni ja Olavi salaa seikkailuaan pelimaailmassa. Nälkäinen äiti suuttuu ja uhkaa heittää koko tietokoneen parvekkeelta alas.

Sanna Pelliccioni: Onni-poika tykkää pelata (Minerva 2015)

Saatuaan ruokaa vatsaansa, äitikin tyyntyy ja ryhtyy tosissaan pohtimaan pelimaailman luonnetta. Hän myöntää, että osa peleistä on varsin toimivia, eivätkä ne kaikki suinkaan vieraannuta pelaajaansa todellisuudesta. Koko perhe lähtee yhdessä ulos haukkaamaan raitista ilmaa ja haistelemaan todellisen maailman tuulia. Hyvää tekevän ulkoilun jälkeen Onni-perheineen laatii sopimuksen, jonka mukaan jokainen saa pelata kaksi kertaa viikossa, tunnin kerrallaan.



Onni poika tykkää pelata on selvästi kirja, jonka tarkoitus on herättää lukijoidenkin keskuudessa keskutelua perheen pelitavoista. Se tarjoaa lapsiperheille hyviksi todettuja ratkaisuja ja opettaa terveellistä pelikulttuuria. Pelliccioni ei suinkaa esitä tietokonepelejä lapsen luovuuden tuhoavana keksintönä, joiden käyttö pitäisi kieltää. Hän osoittaa, miten niiden kautta voi oppia monia uusia asioita, laajentaa maailmankuvaa, ja näyttää, miten lapsilla pelimaailma parhaassa tapauksessa tuo virikkeitä myös lasten omaan luovaan leikkiin. Toki tällä asialla on myös se kääntöpuoli, että pelit voivat jäädä myös negatiivisella tavalla lasten mieliin, ja onkin aikuisen vastuulla tarkkailla, millaisia pelejä lapset pelaavat.

"Pelissä on ikärajat, äiti. Ja niissä voi oppia rakentamaan vaikka maatiloja", Onni valistaa äiti, jonka suhtautuminen peleihin on aluksi varsin nihkeää. (Sanna Pelliccioni: Onni-poika tykkää pelata (Minerva 2015)

Onni-poika tykkää pelata sopii koko perheen yhteisiin lukuhetkiin, mutta myös lukemaan oppineen itsenäisiin lukutuokioihin. Kuvat tukevat hyvin tekstiä, jota tässä sarjan viimeisimmässä kirjassa on jo selvästi enemmän kuin ensimmäisissä osissa. Onni-kirjojen tekstimäärä on kasvanut, sanasto laajentunut ja lauserakanteet monimutkaistuneen Onni-pojan vartuttua vauvasta eskari-ikäiseksi (?) pikkupojaksi. Onni-kirjoissa onkin ihanaa, miten itse tarinat kasvavat Onnin myötä.

Kommentit

  1. Nämä Onni-kirjat ovat lisäksi hyvin opettavaisia. Tykkään eniten kierrätyksestä, kirpputorista ja jätteiden lajittelusta kertovasta kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätyskirja on kyllä hyvä. Myös Onni poika saa uuden ystävän on yksi suosikeistani.

      Poista
  2. Onni-pojan kasvamista on mukava seurata. Tämäkin kuulostaa tutulta, hyvin onnimaiselta tarinalta tosielämästä. Arki on Onni-kirjoissa niin tunnistettavaa ja turvallista, että koko perhe lukee näitä mielellään. Kuopuksen mielestä oma Onni-kirja on "maailman paras kirja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnin perheen seurassa tosiaan viihtyvät hyvin eri-ikäiset lapset - ja aikuisetkin. Miten hienon tunnustuksen kuopuksenne Onni-poika -kirjoille onkaan antanut! :)

      Poista
  3. Näissä Onni-kirjoissa on mainiot teemat. Meillä sarja on hieman jäänyt, sillä lapset ovat kasvaneet. Olikin kiva kuulla, että tarinat ovat kasvaneet Onni-pojan mukana. Pitääpä tehdä paluu sarjan pariin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, jos ne vielä kiinnostaisivat. Minä ajattelin jossain vaiheessa lukea tätä uusinta ekaluokkalaisille, kun tulemme puhumaan median ja tietokonepelien yms. käytöstä.

      Poista
  4. Onkin aiheellista asiaa nykylapsille ja heidän vanhemmilleen. Vaikuttaa kivalta tuo Onni-sarja. En ollut ennen siitä kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta Rita, tämä on tosiaan aiheellista asiaa. Tämän peliaika- ja pelaamisaiheen ympärillä käydään monissa perheissa monta kuumaa keskustelua. Ja mielestäni on hyvä, että Pelliccioni tuo kirjassa esille myös pelien hyvät puolet ja mahdollisuuden oppia uuttakin niiden kautta.

      Poista
  5. Pelaaminen on nykyään varmaan ihan joka perheessä esillä tavalla tai toisella. Meillä lapset ovat vielä vähän pieniä, joskin nelivuotias aina välillä muistaa, että puhelimessa olisi myös lasten pelejä, ja pelihalu saattaa olla kiihkeäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli siinä puolisen vuotta sitten vaihe, että esikoinen kyseli peliaikaa, mutta nykyään hän harvemmin haluaa pelata. Useammin hän haluaa "kirjoittaa" tietokoneella - nykyään omaa (mielikuvitus)blogiaan. *heh*

      Poista
  6. Meilläkin Onni-kirjat ovat suursuosikkeja ja tytär samastuu niihin siinä määrin, että hän vaatii, että kirjoissa seikkailee Onni-pojan sijaan Aino-tyttö (siis hän itse). :) Lukiessa pitää olla tarkkana, että muistaa vaihtaa nimen. Tämä uusikin kirja on tullut jo luettua useampaan kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuus! <3 Vanhempi ei kyllä pääse lukiessa vähällä, jos pitää jokaisessa välissä muistaa vaihtaa nimiä. :)

      Poista

Lähetä kommentti