Kirja rohkeudesta, peloista ja ystävyydestä: Lumoava Molli ja Kumma

Katri Kirkkopellolla on aivan ihmeellinen ja ilmiömäinen kyky tehdä kauniita ja lempeällä tavalla opettavaisia kirjoja suurista ja tärkeistä aiheista. Kirkkopellon kirjat suorastaan kutsuvat lastan hiljentymään niiden ääreen, kuuntelemaan tarinaa, tutkimaan Kirkkopellon piirtämiä upeita kuvia ja ehkä myös keskustelemaan tarinan herättämistä tunteista ja ajatuksista yhdessä aikuisen kanssa. Kuvakirjoissaan Kirkkopelto käsittelee muun muassa sellaisia teemoja kuin ystävyys, tunteet, yksinäisyys, pelko, rohkeus, mustasukkaisuus ja anteeksiantaminen.



Uusimmassa kuvakirjassan Molli ja Kumma (Lasten Keskus 2018, arvostelukappale) Kirkkopelto jatkaa Molli-kirjasta tuttujen Mollin ja Sisun seikkailuja. Sisun ansiosta Mollista, tuosta entisestä äkeästä erakosta on tullut ystävällinen ja aika ennakkoluulotonkin otus. Eräänä päivänä Molli löytää puutarhasta suuret jalanjäljet, jotka säikäyttävät koollaan Mollin ja Sisun, sillä ystävykset päättelevät aivan oikein, että niiden omistajan täytyy olla joku jättiläinen, joku Kumma! Molli ja Sisu ovat aika peloissaan, mutta Molli koettaa vakuutella, ettei olento varmaan vaarallinen ole, vaikka iso onkin. Sisu keksii kauhistuneena, että otuksen täytyy olla niitä. Niitä omitusia, jotka asuvat Suuressa Metsässä ja jotka varmasti ovat vaarallisia, vakkei kukaan tarkkaan tiedäkään, mitä ne ovat ja mitä tekevät.

Katri Kirkkopelto: Molli ja Kumma (Lasten Keskus 2018)

Molli ja Sisu päättävät lepytellä Kummaa viemällä sille ruokaa puutarhan muurin harjalle. Tästä tehtävästä tulee Mollille suorastaan pakkomielle usean päivän ajaksi. Hän ei osaa ajatella muuta kuin Kummaa, mikä ärsyttää Sisua valtavasti. Lopulta Molli onnistuu kuin onnistuukin saamaan kontaktin Kummaan, mutta Sisu tulee säikyttäneeksi sen pois. Molli raivostuu Sisulle ja Sisu Mollille.

Pikku Sisu ei ymmärtänyt, mitä Molli oikein näki kummatuksessa. ... - Hyvä että meni! Se ei kuulu tänne! - Itse et kuulu tänne! Molli huusi Sisulle. (Molli ja Kumma)

Kirkkopellon kuvitus on ilmeikästä ja todella lumoavaa. Pörröiset hahmot
ovat lapselle helposti lähestyttäviä mutta myös etäännyttävät vaikeita aiheita.
Katri Kirkkopelto: 
Molli ja Kumma (Lasten Keskus 2018)

Voi, miten kurjasti Molli ja Sisu toisillee vihaisina puhuvat ja voi, miten pahoillaan ne siitä omalla tahoillaan ovat. Molli tuntee olonsa yksinäiseksi ja surulliseksi. Se yrittää kirjoittaa ystävälleen kirjeen, mutta sanat eivät suostu syntymään paperille. Niinpä Molli päättä vain kertoa Sisulle, kuinka paljon siitä tykkää. Sekään ei kuitenkaan onnistu helposti, sillä siihen tarvittaisiin hurjasti rohkeutta, eikä Molli tunne itseään rohkeaksi tai sankariksi.

Katri Kirkkopelto: Molli ja Kumma (Lasten Keskus 2018)

Loppujen lopuksi Molli onnistuu tapaamaan Kumman uudestaan, avaa sille sydämensä, mutta joutuu sitten kokemaan surua, kun Kumma menee pois. Molli päättää kerätä rohkeutta ja mennä puhumaan Pikku Sisulle, sillä eihän se kaikkia ystäviään halua menettää. Aluksi Molli ja Sisu vain mököttävät tahoillaan, mutta pian ne jo uskaltautuvat puhumaan toisilleen. Sisu myöntää pelänneensä, ettei Molli halua olla sen ystävä.

Katri Kirkkopelto: Molli ja Kumma (Lasten Keskus 2018)

On aika pelottavaa kertoa toiselle tunteistaan ja ainakin yhtä pelottavaa on myöntää olevansa pahoillaan ja pyytää anteeksi. Ihan yhtä paljon rohkeutta vaatii omien tunteidensa näyttäminen, toisesta välittäminen ja irti päästäminen. Joskus voi myös tuntua vaikealta ja pelottavaltain avata sydämensä uusille ystäville, mutta Molli ja Sisu osoittavat, että pelkäämisessä ei ole mitään väärää ja että joskus sydämessä voi olla niin täyttä, ettei sinne sillä hetkellä mahdu uusia ystäviä mutta toisaalta pieneenkin sydämeen voi mahtua monta rakasta henkilöä. Rohkeutta on paljon erilaista, ja jokainen meistä voi olla rohkea juuri omalla tavallaan.

Minun mielestäni sinä olet rohkea, Sisu sanoi Mollille. - Olet rohkea, kun uskalsit tutustua siihen kummatukseen. Ja kun uskallat sanoa, että sinua pelotti. Se on kaikista rohkeinta. (Molli ja kumma)

2 kommenttia:

  1. Minulle tuli tämä kirja tänään ja ehdin selailla kirjan läpi. Kuvitus vaikuttaa lumoavalta. Tarinakin kuulostaa ihanalta tämän sinun postauksesi perusteella. Huomenna asetun Mollin ja Kumman äärelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania hetkiä teille Mollin ja Kumman parissa! Kiva päästä sitten lukemaan, mitä olette tykänneet. :)

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.