Vuoden suloisin joulukirja: Kissa Lempisen joulukiemura

Kissa Lempisen joulukiemura (Lasten Keskus 2019) on aivan verrattoman suloinen ja lämminhenkinen joulukirja, joka kertoo liikuttavan tarinan pienestä, kodittomasta kissasta. Kissa Lempinen asuu pahvilaatikossa kadulla, ja sillä olisi talvisaikaan valtavan kylmä ilman lämmintä, punaista villapuseoroaan.



Käy kuitenkin niin huonosti, että Lempisen ollessa kävelyllä ihastelemassa kaupungin joulutunnelmaa, takertuu puseron kulma johonkin, eikä Kissa Lempinen lainkaa huomaa puseoron alkavan purkautua. Kun se lopulta havahtuu mahanalusensa paleluun, on koko kaunis pusero poissa ja jäljellä on vain punainen langanpää.



Kissa Lempinen ihmettelee lankaa, joka alkaa yhtäkkiä kiemurrella tiehensä. Niinpä Lempinen lähtee seuraamaan sitä ja kulkee omia jälkiää takaisinpäin. Teksti ja kuvitus seuraavat punaisena lankana kiemurtelevaa villalankaa läpi talvisen kaupungin aina sisälle lämpimänä ja kutsuvana hohtavaan kirjakauppaan saakka. Ja siellä - sisällä ihanassa kirjakaupassa - istuu mäyrä kutomassa jotain punaista ja pehmeää Kissa Lempisen punaisesta villalangasta.



Herra Mäyrälä kutsuu Lempisen sisälle ja tarjoaa tälle kupillisen teetä. Ja niinhän siinä käy, että puseron katoamisesta seuraa lopulta paljon hyvää, kun Kissa Lempinen löytää uuden ystävän ja kodin Herra Mäyrälän kirjakaupasta. Kirjan lopussa on aivan ihanat loppusanat:

Ne asustelevat tyytyväisinä herra Mäyrälän Vanahssa Kirjakaupassa - Sillä harva koti on mukavampi kuin sellainen, jossa on takka ja tuhansia ja taas tuhansia kirjoja.

Sekä tietysti punaisia, pehmoisia villapuseroita.



Tässä Cecilia Heikkilän kirjoittama ja kuvittama joulukirja on oikein viehättävä teos, jonka pehmeänsävyinen kuvitus herttaisine eläinhahmoineen luo kauniin taustan napakalle tekstille. Kissa Lempisen joulukirjasta huokuu miellyttävä joulutunnelma, ja sekä minä että lapseni pidämme tästä kirjasta, sillä onnellinen loppu jättää lukijalle hyvän mielen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.