Fantasiaa alakouluikäisille: Lumottu lelutehdas

Juha-Pekka Koskisen kirjoittama Lumottu lelutehdas (Karisto 2014) kiinnitti huomioni kirjastossa mielenkiintoisen kantensa takia. Kannen ja esilehtien kuvitus on Miranda Koskisen tuttua käsialaa, ja kannen kuva varsinkin lupailee kirjan sisältävän salaperäisiä ja maagisia asioita.

Kirjan nimestä tulee tietysti mieleeni tulee Roald Dahlin kirjoittama Jali ja suklaatehdas. Tuttuuden tunne oli myös läsnä tarinaa lukiessani, mutta ei kuitenkaan häiritsevässä määrin. Lumotun lelutehtaan päähenkilö on Sami, ja tärkeä rooli on myös hänen siskollaan Liisalla, heidän serkullaan Jonilla ja tämän pikkuserkulla Urpulla. Nelikko päättää nimittäin yhdessä selvittää suljettuun lelutehtaaseen liittyvän arvoituksen ennen, kun lelutehtaan uusi omistaja toteuttaa aikeensa ja räjäyttää koko tehtaan ilmaan.

Varsinkin Samilla on paljon positiivisia tunteita lelutehdasta ja sen entistä omistajaa Nalle Valassaarta kohtaan. Nalle on kadonnut teille tietämättömille, kun hän jäi kilpailijasa ilmiantamana kiinni kultamaatuskahuijauksesta. Sami on vakuuttunut, että Nalle on syytön, ja kokee, että on hänen tehtävänsä löytää todisteet entisen tehtailijan syyttömyydestä.

Ystävykset lähtevät öiselle tutkimusretkelle salaperäiseen lelutehtaaseen, mutta pian he huomaavat, että mikään lumotussa lelutehtaassa ei olekaan sitä miltä näyttää. Paikalle sattuu vielä kaupan päälle tupsahtamaan Nallen pahamaineinen kilpailija parin kätyrinsä kanssa, ja heistä yksi on Samille valitettavan tuttu henkilö hänen edellisestä seikkailustaan kirjassa Haavekauppias (Karosto 2013).

Tässä vaiheessa tarinaa minä hieman putosin kärryiltä, sillä siinä viitataan monesti tuohon edelliseen kirjaan ja oletetaan, että lukija tuntee sen tapahtumat ja henkilöt. Ymmärsin, että vaikka Lumottu lelutehdas on sarjan ns. itsenäinen jatko-osa, olisi minun kannattanut lukea ensin sarjan ensimmäinen osa. Tietämättömyys todella häiritsi lukukokemustani.

Muutenkin kirjan tapahtumat mielestäni hieman lässähtivät loppua kohti oikein lupaavan tuntuisen alun jälkeen. Päähenkilö Sami esimerkiksi jäi odottelemaan yksin tehdashalliin, kun muut kaverukset lähtivät seikkailemaan lulutehtaan syövereihin. Tarina olisi ollut luultavasti jännittävämpi, jos sitä olisi saanut seurata Liisan, Jonin ja Urpun näkökulmasta.

Vaikka nyt hieman purnasinkin juonen hienoisesta lässähtämisestä, voin rehellisesti todeta, että Lumottu lelutehdas on kuitenkin kelpo fantasiakirja alakouluikäisille lapsille. Pidän näistä kirjoista, jotka sisältävät sopivassa määrin magiaa ja salaperäisyyksiä.

Millä hinnalla myisit lukutaitosi? - Lukutaitokampanja

"Millä hinnalla myisit lukutaitosi?" kysyy Suomen Pakolaisapu. Kysymys on pysäyttävä, ajatuksia herättäva ja ehkä jopa hieman puistattava. Ei tarvitse kauaa miettiä, kun tiedän vastauksen: "Milläkö hinnalla myisin lukutaitoni? En varmasti millään!" 

On täysin absurdi ajatus, että pärjäisin tässä maailmassa ilman lukutaitoa. Tiedän, että elämä olisi todella paljon monimutkaisempaa, ehkä lähes mahdotonta. Miten esimerkiksi maksaisin laskuni? Miten tarkistaisin lääkepurkin selosteesta oikean annostusohjeen, kun minun pitäisi antaa kipeälle lapselleni särkylääkettä? Miten lukisin tienviittoja tai ruokakaupassa hintalappuja? En ymmärtäisi, mihin pistäisin allekirjoitukseni, kun piirtelisin puumerkkejä erilaisiin sopimuksiin: pankkisopimuksiin, vuokrasopimuksiin, työsopimuksiin jne. En voisi lukea lapsilleni enkä pystyisi lähettämään tai lukemaan ainuttakaan sähköpostia, tekstivistiä tai edes WhatsApp -viestiä. Tuskin saisin töitäkään. Lukutaidottomana olisin täysin muiden ihmisten hyväntahtoisuuden varassa. Tästä seuraakin ajatus: Entä, jos ympärilläni olevat läheiset ihmiseni, perheenjäseneni tai edes naapurini eivät osaisi lukea? Kuka minua silloin edes pystyisi auttamaan niissä lukemattomissa arjen tilanteissa, kun lukutaitoa tarvittaisiin? Eipä juuri kukaan. 

Yllä kuvatun kaltainen on tilanne on arkea valitettavan monen ihmisen elämässä. Maailmassa on surullisen paljon aikuisia ja lapsia, jotka eivät ole koskaan saaneet mahdollisuutta oppia lukemaan. Heitä on tälläkin hetkellä noin 800 miljoonaa ihmistä (Unescon Efa-raportti 2015). Heistä 98% prosenttia elää köyhissä kehitysmaissa, joissa olot ovat usein levottomat. Koulutus on ainoa keino nousta köyhyydestä ja rakentaa kestävää rauhaa.

Lukutaidon arvoa on mahdoton mitata rahassa, mutta sen voi lahjoittaa yhdelle ihmiselle 52 eurolla.

Suomen Pakolaisapu järjestää tänäkin vuonna Lukutaitokampanjan, ja sen tavoite on herättää ihmiset ymmärtämään lukutaidon arvo, innostaa meitä suomalaisia käyttämään omaa lukutaitoamme entistä aktiivisemmin, herättää keskustelua ja ennen kaikkea mahdollistaa lukutaitokoulutus 450:lle konflikteja paenneelle ihmiselle. Kampanja strattaa 8.9.2015 kansainvälisenä lukutaitopäivänä ja kestää koko syyskuun. Kuka tahansa voi osallistua kampanjaan levittämällä siitä sanaa (#lahjoitalukutaito) ja/tai lahjoittamalla rahaa Suomen Pakolaisavun lukutaitotyöhön osoitteessa mesenaatti.me/lahjoitalukutaito.

(Katso lisää infoa: pakolaisapu.fi/lukutaito)

Kouluja varten Suomen Pakolaisapu ja Sanomalehtien Liitto järjestävät Lukuhaaste-kampanjan, joka alkaa niin ikään 8.9 ja kestää syyskuun loppuun. Lukuhaaste kampanjassa tavoitteena on syventää oppilaiden ymmärrystä lukutaidon merkityksestä ja siitä, millaista elämä olisi ilman lukutaitoa. Lisäksi kampanja tutustuttaa lapsia ja nuoria pakolaisteemoihin innostaen heitä samalla lukemaan - tänä vuonna erityisesti sanomalehtiä. Suomen Pakolaisavun verkkosivuilta löytyy aiheesta valmis oppimateriaalipaketti tuntisuunnitelmineen ja tieto, miten koulut voivat ilmoittautua mukaan kampanjaan. Tarkoitus on, että oppilaat hankkisivat yhden tai usemman sponsorin, joka lahjoittaisi tietyn ennalta määrätyn summan jokaista oppilaan lukemaan sanomalehtiartikkelia/ lehteä/ kirjaa tms. kohti. 

http://pakolaisapu.fi/fi/osallistu/lukutaito/kouluille.html

Minä osallistun kampanjaan lupaamalla lahjoittaa jokaista 8.9.-22.9. välisenä aikana lukemaani kuvakirjaa, lasten- ja nuortenkirjaa sekä aikuisten romaania kohti 0,50e lukutaitotyöhön. Haastan kaikki mukaan! Osallistua voit siis esimerkiksi rummuttamalla tietoa kampanjasta sosiaalisessa mediassa, työpaikkasi kahvipöytäkeskusteluissa, hiekkalaatikon reunalla muiden äitien ja isien kanssa keskustellessasi tai vaikka ilmoittamalla oman koulusi tai luokkasi Lukuhaasteeseen. Toki osallistua voit myös lahjoittamalla rahaa osoitteessa mesenaatti.me/lahjoitalukutaito   (Sivusto aukeaa 8.9.). 

Luettavaa juuri lukemaan oppineille lapsille: Ensiluokkaiset kioskikauppiaat (Reuhurinne)

Olipa taas hauska palata Tötterön ja Pikkiksen seuraan! Näistä Reuhurinteen alakoulun valloittavaista ekaluokkalaisista kirjoitin viimeksi heinäkuussa, kun esittelin kolme Tuula Kallioniemen kirjoittamaa Reuhurinne-kirjaa (kurkkaa täältä). Helppolukuinen Lue itse -sarja on nyt saanut jatkoa, ja sarjan uusin tulokas on nimeltää Ensiluokkaiset kioskikauppiaat (Otava 2015, arvostelukappale kustantajalta).

Edellisessä osassa Tötterö ja Pikkis olivat jälkien etsijöitä, ja nyt tämä kaksikko on ryhtynyt kioskikauppiaiksi. Reuhurinteen alakoululaiset keräävät rahaa leirikoulua varten, ja Tötterö ja Pikkis kantavat hekin kortensa - tai euronsa - kekoon, tietysti! Heidän kioskillaan myynnissä on muun muassa pohjaton ämpäri, pariton sukka ja tonttulakki.

Tuula Kallioniemi & Jii Roikonen: Ensiluokkaiset kioskikauppiaat
(Otava, 2015)

Koska nämä ensiluokkaiset kioskikauppiaat vasta harjoittelevat kirjoittamista, tulee kioskin mainoskylttiin muuta viaton kirjoitusvirhe. "EN-SI-LUOK-KAI-SI-A PAL-VE-LUI-TA TER-VE-TU-LO-A KAKKI KI-OS-KIL-LE", mainoskyltti julistaa reteästi. Loppujen lopuksi juuri näiden tahattomien kirjoitusvirheiden ansiosta asiakkaat hakeutuvat kioskille, ja jokusen hassun sattumuksen seurauksena Pikkis ja Tötterö onnistuvat kartuttamaan leirikoulukassaa peräti 26,5 eurolla!

Ensiluokkaiset kioskikauppiaat on lyhyt kirja, jossa jokaisella aukeamalla on Jii Roikosen piirtämiä kuvia elävöittämässä ja keventämässä tekstiä. Kuviin on lisätty myös suurakkosilla kirjoitettuja puhekuplia, joita aloittelija lukija voi tavata, vaikka ei vielä saisi selvää pikkukirjaimilla kirjoitetusta tekstistä. Juuri lukemaan oppineita lapsia varten tekstin pisimmät ja vaikeimmat sanat on tavutettu, mikä helpottaa lukemista huomattavasti. Tekstiä on kuitenkin sen verran, että aivan ensikirjaksi tämä ei vielä taivu. Kaipailisinkinkin kovasti sellaisia laadukkaita (kotimaisia) ensikirjoja, joissa jokaisella sivulla olisi vain muutama, suurella fontilla kirjoitettu lause ja laadukas kuvitus. Niitä lukisivat mielellään nekin lapset, joiden taidot eivät vielä ihan riitä kirjoihin, joissa tekstiä on koko sivun verran.

Tuula Kallioniemi & Jii Roikonen: Ensiluokkaiset kioskikauppiaat
(Otava, 2015)

Reuhurinne-kirjojen huumori kolahtaa minuun, ja uskoisin, että myös eskarilaiset ja pienet alakoululaiset pitävät tästä kirjasta - joko itse luettuna tai aikuisen lukemana. Tämä kirja lähteekin mukanani kouluun maanataina, ja otamme sen ääneenlukukirjaksi. Sen avulla pohdimme myös tarkan tavuttamisen tärkeyttä. ;)

Mitä tehdä, kun kiukuttaa? - Älä pure, Hilla!

Älä pure, Hilla! (Lasten Keskus 2015, arvostelukappale kustantajalta) on uuden leikki-ikäisille tarkoitetun kuvakirjasarjan ensimmäinen osa. Kirja on Kathleen Amantin käsialaa, ja sitä tehtäessä on selvästi mietitty, että sivut sopivat pienempienkin käsien rapisteltavaksi ja kuvat katseltaviksi. Sivut ovat paksua paperia, kuvat selkeitä, lauseet lyhyitä ja hahmojen ilmeet helposti tulkittavissa.

Kustantajan mukaan sarjassa tullaan käsittelemään pienen lapsen arkea koskevia asioita lempeästi ja eläytyen. Älä pure, Hilla avaa sarjan hienosti nostamalla esiin asian, joka on varmasti monelle pienten lasten perheelle tuttu, nimittäin suuttumisen ja kiukun tunteen käsittelemisen. Päähenkilä Hilla on päiväkoti-ikäinen/ alakoulun ekaluokkalainen tyttö, jolla on Leo-niminen pikkuveli ja monta kaunista hammasta. Hilla osaa hoitaa hampaitaa hyvin, mutta suuttuessaan hän käyttää niitä pikkuveljen puremiseen. Hän puree Leoa milloin mistäkin niin, että tämä alkaa itkeä, ja sitten äiti puolestaan suuttuu Hillalle.

Kathleen Amant: Älä pure, Hilla! (Lasten Keskus 2015)

Kun Hilla puree Leoa, ja äiti tulee vihaiseksi, vie hän Hillan portaille keskustelemaan ja odottamaan, että tämä on valmis pyytämään anteeksi. Hilla oppii, että suuttuneenakaan ei saa satuttaa ketään, ja kiukku on parempi purkaa vaikka pihaleikkeihin tai kaverille juttelemiseen, eikä toisten ihmisten puremiseen. Äiti kertoo, että kiukun tunteen tullessa kannattaa sanoa ääneen, mikä harmittaa ja mitä haluaa tai ei halua tehdä. Äiti myös muistuttaa, että kukaan ei saa myöskään purra tai satuttaa Hillaa, ja jos niin tapahtuu, pitää heti kertoa äidille tai opettajalle.

Tämän kirjan äärellä on helppo keskustella lasten kanssa hänen omien tunteidensa sanoittamisesta ja itsensä hillitsemisestä. Kirjan viesti on myös selvä: On ok suuttua, mutta suuttuneenakaan ketään EI saa satuttaa. Hillan tarinaa seuraamalla ja siitä vanhempien kanssa keskustelemalla pieni lukija voi oppia, että omaa kiukkuaan voi koittaa purkaa sellaisella tavalla, josta muut eivät saa mustelmia. Kun suututtaa, on myös hyvä pohtia, mika itseään nyt harmittaa ja vaikka kertoa kaverille, mikä mättää, eikä heti heristella nyrkkiä. Tämä on asia, joka vielä monella kouluikäiselläkin on opittavana.

Lapsiperheessä tapahtuu - Jännittäviä aikoja, Onni-poika

Sanna Pelliccionin kirjoittamat ja kuvittamat Onni-poika -kirjat ovat monen lapsiperheen suosikkeja, sillä Onni kokee ja tekee niissä asioita, jotka ovat tuttuja monille lapsille ja heidän perheilleen. Niiden äärellä lapsi voi hänelle turvallisella ja hauskalla tavalla tutustua uusiin ja joskus myös vähän jännittäviinkin asioihin.

Minerva kustannus julkaisi hiljattain toisen Onnin seikkailuista kertovan yhteisniteensä. Nide on nimeltään Jännittäviä aikoja, Onni-poika (Minerva Kustannus Oy 2015, arvostelukappale kustantajalta),  ja siihen on koottu seuraavat kirjat: Onni-pojasta tulee isoveli (2009), Onni-poika menee päiväkotiin (2010) ja Onni-poika ja hirveä hirviö (2011). Niissä kaikissa Onni on jännittävien tilanteiden äärellä, ja kahdessa tarinassa aika suuriakin elämänmuutoksia. Ensimmäisessä tarinassa Onni nimittäin saa pikkuveljen, toisessa kirjassa hän aloittaa päiväkodin ja kolmannessa käy jännittävällä, iltaan ajoittuvalla metsäretkellä, joka saa hänen mielikuvituksensa laukkaamaan.

Onni pojasta tulee isoveli kertoo nimensä mukaan siitä, miten Onnista saa pikkusisaruksen. Tarina alkaa vauvan odotusajasta ja päättyy siihen, kun pikkuveli on muutamien viikkojen ikäinen. Pelliccioni kuvaa vauvan odottamiseen liittyviä arkisia tapahtumia Onnin näkökulmasta. Onni esimerkiksi pääsee äidin kanssa neuvolaan ja saa kuunnella vauvan sydänääniä. Seuraavana päivänä hän ilmoittaa tärkeän uutisen; Hänkin odottaa vauvaa! Onnin pullottava paidanetumus kätkee sisäänsä monia vauvanhoitovälineitä, joita äiti on järjestellyt kaappeihin. Tuleva isoveli käsitteleekin vauva-asioita leikeissään, joissa vauvat syntyvät, tarvitsevat huolenpitoa ja ovat kovin nälkäisiä.

Vaikka Onni odottaakin pikkuveljen syntymää, on hän tietysti aika pelästynyt, kun eräänä aamuna isin paikalla kuorsakain pappa eikä äitiäkään näy missään. Mummu lohduttaa Onnia ja kertoo, että pikkuveli on vihdoin syntynyt. Sairaalassa Onni pääsee ensin äidin syliin ja sitten katsomaan uutta veljeään. Uusi isoveli oppii varsin pian, että vauva ei ihan vielä pääse hänen kanssaan leikkimään, mutta onneksi Onni voi auttaa vanhempiaan vauvan hoitamisessa. 

Nelihenkiseksi perheeksi kasvaminen ei käy aivan kivuttomasti tässäkään uuden vauvan syntymää käsittelevässä kirjassa. Myös Onni kyllästyy pikkuveljen itkuun ja ihmittelee, miksi vauva ei rauhoitu ollenkaan, eikä äiti enää ehdi hänen kanssaan leikkimään. Onneksi Onnin äiti järjestää kahdenkeskeistä aikaa myös Onnin kanssa, ja kaksikko lähtee viettämään mukavaa päivää uimahalliin. Isi puolestaan lupaa, että vauvan kasvettua he kaikki voivat lähteä yhdessä metsään telttaretkelle, ja veljeksistä tulee mitä parhaimmat kaverukset. Tarina päättyy varsin seesteisiin tunnelmiin, kun Onni haluaa nukuttaa pikkuveljensä, ja vanhemmat saavat kurkistaa makuuhuoneeseen, jossa veljekset kuin ilvekset kellivät vierekkäin samassa sängyssä. *

Pelliccionin Onni-poika kirjat ovat mielestäni valistavia ja myös meitä vanhemia kasvattavia olematta kuitenkaan liian hyökkääviä. Onnin perheessä esimerkiksi kierrätetään ahkerasti, leivotaan naapuriin muuttaneelle maahanmuuttajaperheelle tiikerikakkua tervetulolahjaksi ja käydään kirjastossa lainaamassa kirjoja. Onni-pojasta tulee isoveli -kirjassa Onnin isä kantelee uutta vauvaa kantoliinassa sillä aikaa, kun Onni ja äiti käyvät uimassa. Pelliccionilla on myös ihana tapa ujuttaa tarinan sekaan monia arkipäiväisiä asioita, jotka tekevät hänen tarinoistaan kovin aidon tuntuisia. Onnin äidin makkaralle rullautuneet, kantapäättömät sairaalasukat toivat ainakin minun mieleeni suorastaan nostalgisia muistoja. ;)

Yhteisniteen toinen Onni-kirja kertoo siis siitä, kun Onni aloittaa päivähoidon. Meidän perheessämme päiväkotikuviot ovat ajankohtaisia vasta joulun jälkeen, mutta esikoinen on silti mielellään kuunnellut tarinaa Onnin päiväkotiuran alkutaipaleesta. Vaikka päiväkodissa on Onnin mielestä aika kivaa, ja naapurin Viljokin käy samassa päiväkodissa, ei Onni aina jaksaisi mennä sinne ja välillä hänen tulee äitiä ikävä. Loppujen lopuksi sekä äiti että Onni ovat kuitenkin molemmat iloisia ja tyytyväisiä, eikä Onni malttaisi lähteä kotiin, kun äiti tulee häntä hakemaan. Sinisen keskitien bleue on kirjoittanut tästä Onni-pojasta tarkemman postauksen täällä.**

Kirjan kolmannen tarinan kansikuva sekä nimi Onni-poika ja hirveä hirviö lupailevat jopa hieman pelottavia lukuhtekiä, mutta onneksi hirveä hirviö seikkailee vain Onnin-mielikuvituksessa. Tarinan alussa Onni lähtee isänsä, naapurin Helmin ja tämän äidin kanssa iltaan ajoittuvalle metsäretkelle. He haluavat tutkia, mitä yöeläimiä voivta metsässä kohdata - ja lapset toivovat kohtaavansa siellä myös kummituksen. Onni ja Helmi valmistautuvat huolellisesti koko päivän tutkimalla erilaisia luontokirjoja, pakkaamalla ja leikkimällä yön eläimiä. Retki onkin oikein onnistunut, ja eväsleivät maistuvat ihanilta öisen tähtitaivaan alla. Suurin yllätys odottaa lapsia kuitenkin kotikerrostalon ulko-ovessa, johon on laskeutunut maan suurin yöperhonen, tosi örkki!

Jännittävät leikit jatkuvat seuraavana päivänä, kun Viljo tulee Onnin luo leikkimään, ja hänellä on mukanaan kolme kummituslakanaa. Mörköjahti kuitenkin menee hieman liian rajuksi, ja Olavi hätääntyy tosissaan. Illalla äiti saakin sitten ennen nukkumaanmenoa rauhoitella hirviöitä kammoavia poikiaan. "Hilviö, hilviö", Olavi itkee. Onneksi reippaaksi isoveljeksi kasvanut Onni rauhoittelee pikkuveljeään: "Älä huoli Olavi, ei hirviöitä ole oikeasti olemassa."

Tämä viimeisin Onni-tarina on tällä htekellä meidän kotonamme suosituin, ja esikoinen kantaa metsään mukaan omaa suurennuslasiaan ja suunnittelee omaa yömetsäretkeään. Ja mikäs siinä, syyslomalla pimeä taitaa tulla jo niin aikaisin, että pimeään metsään ehtii ennen nukkumaanmenoaikaa!

*Blogissa aiemmin esiteltyihin kirjoihin, joissa perheeseen syntyy uusi vauva, pääset tutustumaan tästä linkistä.
** Muita päiväkotiarkea käsitteleviä kirjoja ovat muun muassa:

• Mervi Wäre & Katri Kirkkopelto: Oona ja Eetu päivä hoidossa (Lasten Keskus 2011)
• Kristiina Louhi: Tomppa ja kissantassut (Tammi 2003)
• Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa (Otava 2004)
• Pirkko Koskimies: Pupu Tupuna päiväkerhossa (Sanoma Magazines Finlad 2011, uusintapainos)