Miten opettaa lapselle nettitaitoja?

Nykyään hyvin pienetkin lapset käyttävät älypuhelimia, tietokoneita ja tablettilaitteita lähes päivittäin - kuka mihinkin tarkoitukseen. Lapset pelaavat ja pitävät toisiinsa yhteyttä älylaitteilla ja niille asennettavilla sovelluksien avulla. Osa lukee uutisia verkkolehdistä, osa kuuntelee musiikkia ja joku harrastaa koodaamista. Medialuku- ja TVT-taitojen opiskeleminen onkin erittäin tärkeää jo alaluokilta lähtien, eikä kyseistä asiaa ole ohitettu tulevassa opetussuunnitelmassakaan. Olen kuullut monelta aikuiselta, että lapset osaavat käyttää laitteita heitä paremmin, ja siksi opettajatkin saattavat miettiä, miten he voisivat opettaa lapsille TVT-taitoja. Minä luotan (tässäkin) asiassa kirjallisuuden voimaan. Tänä vuonna on ilmestynyt esimerkiksi koodaamiseen ja ohjelmoinnilliseen ajatteluun perehdyttävä Linda Liukkaan (Otava 2015) kirjoittama satukirja Hello Ruby. Nettitaitoja puolestaan voi opiskella ja harjoitella esimerkiksi Elli Mäkilän ja Jii Roikosen tekemän Reuhurinne, Nettitaidot-kirjan (Otava 2015, arvostelukappale kustantajalta) sekä siihen liittyvän tehtäväkirjan Reuhurinne, Nettipuuhat avulla.

Reuhurinteen porukka on minulle tuttua aiemmista lukemistani Reuhurinne-kirjoista (katso esittelyt täältä ja täältä). Nuo Tuula Kallioniemen kirjoittamat ja Jii Roikosen kuvittamat kirjat ovat mielestäni oikein viihdyttäviä eikä vähiten huumorinsa ansiosta. Kirjassa Nettitaidot  Reuhurinteen alakoulun oppilaat viettävät opettajansa Aapeli Käen kanssa nettitaitopäivää. Ennen kun oppilaat edes pääsevät ensimmäiselle oppitunnille asti, ovat he törmänneet lukuisiin erilaisiin medialaitteisiin ja viestintäteknologiaan: yksi herää älypuhelimen pirinään, toinen kuuntelee säätiedotuksen televisiosta ja lukee sanomalehdestä uutiset, kolmas tarkistaa repun sisällön varta vasten sitä varten suunnitellun kännykkäsovelluksen avulla, ja bussipysäkillä linja-autoa odottavat oppilaat ihmettelvät uutta valomainosta. Koulun pihalla lapset ottavat selfieitä, ja Möly esittelee uutta älypuhelintaan, johon mahtuu koko valtava internet: "Nyt se on iso ja nyt se on pieni! ... Aivan kuten mahani, myös internet osaa muuttaa muotoaan!" Möly selittää mahaansa pullistellen.

Jokaisen aukeaman yläkulmassa on tärkeimmät avainsanat kirjoitettu #hästägeillä.
Elli Mäkilä ja Jii Roikonen: Reuhurinne, Nettitaidot (Otava 2015)

Nettitaitopäivän aikana Tintti lukee muille päivän uutiset, ja oppilaat oppivat samalla paljon eri medioista, mediauluktaidosta ja lähteiden luotettavuudesta. Samalla tutustutaan myös mainosten ihmeelliseen maailmaan, ja mietitään, millaisilla keinoilla mainostajat tuovat tuotettaan esille ja millä perusteella kuluttajat tekevätä valintojaan. Oppilaat saavat tärkeää oppia myös turvallisesta netinkäytöstä, tekijänoikeuksista, nettihakujen tekemisestä, nettipeleistä, kuvien sekä videoiden julkaisemisesta internetissä ja asiallisesta käyttäytymisestä internetin maailmassa. Lopuksi kaikki kirjoittavat Reuhurinteen koulun netiketin ja saavat sitten etsiä netistä itselleen tärkeää ja hyödyllistä tietoa. Pikkuvanha Tötterö muistuttaa vielä luokkakavereitaan, että sosiaalinen media ei ole ainoa tapa pitää yhteyttä ystäviinsä: "Jos haluat jutella kaverin kanssa, soita tai mene käymään! ... Kaikkein tärkeintä on keskittyä siihen, että on reilu kaveri."

Nettitaidot on kirja, jossa on aivan valtavasti tietoa. Osa tiedoista on kirjoitettu kehyskertomukseen, osa on luettavissa faktaruuduista ja koira-Pöntisen puhekuplista. TVT-kouluttajana toimiva mieheni innostui tästä kirjasta ja on sitä mieltä, että tämä olisi hyvä kirja juuri opettajille. He kuulemma saisivat siitä hyvän käsityksen, mitä oppilaille kannattaa opettaa. Toisaalta mietimme, onko kirja kuitenkin hieman raskas koululaisille (ikäsuositukseksi on merkitty 7+), sillä se sisältää niin paljon tietoa. Minä jäin kaipaamaan tähän enemmän sitä huumoria, joka tekee Reuhurinne-kirjoista niin hyviä. Nyt hahmot ja kehyskertomus oli selvästi tehty palvelemaan nettitaitojen opetusta, eikä itse tarinalla ollut kovin suurta merkitystä eikä se ollut erityisen mukaansatempaava. Kirjan taitto ja ulkoasu on onnistunut, ja vaikka kritisoinkin kirjan tietopainotteisuutta, voin kyllä todeta, että kirjan tarjoama informaatio on silti kirjoitettu selkeään ja napakkaan muotoon.

Elli Mäkilä ja Jii Roikonen: Reuhurinne, Nettitaidot (Otava 2015)

Nettitpuuhat-tehtäväkirjaa täyttämällä lapsi oppii paljon nettitaidoista ja voi samalla testata omaa tietämystään muun muassa netin käytöstä. Eniten tehtäväkirjasta saa irti, jos on ensin tutustunut Nettitaidot-kirjaan, mutta mielestäni tehtäväkirjaa voi tehdä vakkei olisikaan kirjaa lukenut. Puuhakirjan ikäsuositukseksi on merkitty 7+, mutta osa tehtävistä vaatii jo melko hyvää luetunymmärtämistaitoa. Veikkaan, että Nettitaidot voi innostaa varsinkin niitä lapsia, jotka eivät ole kovin innostuneita lukemisesta tai jotka eivät jaksa kuunnella kovin kauaan tietopainotteista tekstiä.

Joulukirja Typy ja topakka tonttu

Typy ja topakka tonttu on tämän syksyn kirjauutuus (Bazar Kustannus 2015), jonka ovat yhdessä kirjoittaneet Sanna Isto ja Eppu Nuotio. Kuvat tähän joulukirjaan on taiteillut Sari Airola. Ihastuin Airolan hyvin tunnistettavaan kuvitustyyliin luettuani hänen lastenkirjansa L niin kuin Leopardi. Kirjan kuvissa on käytetty paljon punaisen, keltaisen ja violetin sävyjä. Osa kuvan kohdista on jätetty kokonaan värittämättä, ja mustan sijaan Airola on piirtänyt kuvien rajat violetilla.

Isto ja Nuotio ovat kirjoittaneet hauskan joulutarinan, jossa pieni Typy-tyttö joutuu kotonaan tapahtuneen vesivahingon takia muuttamaan joulukuussa äreän Bertta-tätinsä luokse. Täti ei tykkää epäjärjestyksestä, mekkaloinnista tai joulusta. Hän suostuu kaivamaan laatikollisen joulukoristeita esille vasta Typyn hartaiden pyyntöjen jälkeen. Typyn ihastukseksi vanhasta pahvilaatikosta pomppaa esiin pieni tonttu, josta tuota pikaa tulee mitä parhain leikkikaveri tytölle.

Isto, Nuotio & Airola: Typy ja topakka tonttu (Bazar Kustannus 2015)

Tonttu on varsin vallaton tapaus, jolta ei mielikuvitusta ja tarmoa puutu. Tonttu muun muassa aiheuttaa aamiaispöydässä vesivahingon, yllyttää Typyn askartelemaan laskuista lumihiutaleita ja pistää tädin joulupakettiin sekä tämän virkkuukoukun että silmälasit. Yhdessä tontun kanssa Typy myös tekee tekolunta pakastimen jäähileestä ja koristelee Berttä-tädin talon vessaa myöten joulupalloilla ja -nauhoilla. Täti kulkee kodissaan rätti kädessä ja toruu Typyä tämän aiheuttamasta sotkusta. Tonttu ehättää aina piiloon, eikä tädin tuikea katse hoksaa kuka on ollut Typyn apurina.

Täti ei arvosta Typyn ja tontun näkemää vaivaa, ja menettää lopullisesti hermonsa, kun ei löydä kaksikon paketoimia silmälasejaan mistään: "Nyt loppui tämä leikki! Minä en ole tänne joulua kaivannut!" täti puhisee ja kerää koristeet takaisin laatikkoon. Tonttu-rukka joutuu pahvilaatikkoon joulutavaroiden mukana.

Isto, Nuotio & Airola: Typy ja topakka tonttu (Bazar Kustannus 2015)

Juuri ennen jouluaattoa Typyn vanhemmat ilmoittavat, että remontti on valmis. Bertta-täti huokaisee helpotuksesta, mutta saakin vielä kokea viimeisen jouluyllätyksen. Typy näet päättää, että täti ansaitsee sittenkin kunnon joulun ja järjestää yhdessä vanhempiensa kanssa joulujuhlat tädin kotiin. Niinpä Bertta-tätikin huomaa, että ehkä joulu ei olekaan niin kauhea juhla kuin hän on jostain syystä ajatellut. Tonttu pääsee pois pahvilaatikostaan ja saa viettää juhlaa yhdessä Typyn ja tämän perheen kanssa.

Kirja on vallaton ja hilpeä, vaikka tarinasta löytyy myös vähemmän iloisia seikkoja: Bertta-täti vihaa joulua ja pieni Typy-tyttö joutuu aika pitkäksi aikaa eroon äidistään ja isästää. Bertta on etäinen eikä vaikuttaa kovin ankaralta, joten voin vain kuvitella, kuinka vaikea eloisan lapsen voi olla sopeutua Bertan kodin tarjoamaan ympäristöön. Typy säilyttää kuitenkin iloisen joulumielensä vieraassa kodissa, keksii tonttuystävänsä kanssa jouluista puuhaa ja koettaa parhaansa mukaan luoda ympärilleen jouluista tunnelmaa. Typy ei suutu tädilleen edes silloin, kun tämä kerää koristeet pois, vaan haluaa pelkästään ilahduttaa tätiään. Loppujen lopuksi juuri Typyn ansiosta tätikin saa sellaisen joulun, jota ei edes tiennyt kaipaavansa!

Miten erityisherkkää lasta pitäisi kasvattaa?

Elaine N. Aronin kirjoittama kirja Erityisherkkä lapsi (Nemo 2015, arvostelukappale kustantajalta) on mielenkiintoinen teos, jonka tarkoitus on auttaa vanhempia tunnistamaan oman lapsensa mahdollinen erityisherkkyys ja tukemaan vanhempia erityisherkän lapsen kasvattamisessa. Elaine N. Aron on psykologian tohtori ja katsoo itse olevansa erityisherkkä. Lisäksi hän on erityisherkän lapsen vanhempi. Kirjan alkuosassa Aron esittelee erityisherkkyyttä käsitteleviä tutkimuksia, määrittelee, mitä erityisherkkyys tarkoittaa ja selventää, millä tavalla vanhempi voi testata, onko hänen lapsensa erityisherkkä. Kirjassa on jopa Aronin laatima testi lapsen erityisherkkyyden tunnistamista varten. Aron esittelee myös niitä haasteita, joita vanhemmat kohtaavat kasvattaessaan erityisherkkää lasta, mutta antaa myös kirjan toisessa osassa selkeitä neuvoja, miten erityisherkkää lasta voi tukea ja kasvattaa huomioiden hänen herkkyytensä. Hän käsittelee lapsen kasvua vauvaikäisestä täysi-ikäisyyteen asti.


Olen itse huomannut, että erityisherkkyydestä puhutaan nykyään paljon, ja olen itseasissa istunut pöytäkeskustelussa, josta kymmenestä ihmisestä yhdeksän sanoi tunnistavansa itsessään erityisherkälle ihmiselle ominaisia piirteitä. Kuitenkin Aron kirjoittaa, että tutkimuksissa on havaittu, että ihminen joko on tai ei ole erityisherkkä, eli kyseessä ei siis ole suure, jossa suurin osa ihmisistä asettuisi skaalan keskivaiheille.  Erityisherkkyys on Aronin mukaan synnynnäinen temperamenttipiirre, jota tavataan 15 - 20 prosentilla lapsista. Aron itse käyttää erityisherkkyyden kuvaamiseen ja tunnistamiseen neljää tämän tempperamenttipiirteen taustalla olevaa osa-aluetta: emotionaalista reaktiokykyä ja empatiaa (E), vivahteiden vaistoamista (V), ärsykkeiden liiallisuutta (Ä) ja syvällistä käsittelyä (S). Jos ihminen ei täytä jokaista näitä neljää tunnuspiirrettä (EVÄS), hän ei Aronin mukaan luultavasti ole erityisherkkä.

Erityisherkillä on kyky ja taipumus käsitellä asioita syvällisesti, hän prosessoi asioita läpikotaisin ja pohtii asioita joskus pitkäänkin ennen, kun tekee niistä omat johtopäätöksensä (S). Koska erityiseherkät ihmiset ovat tavallista tietoisempia sisäisistä ja ulkoisista tapahtumista, he ovat myös taipuvaisempia uupumaan helpommin kuin muut. Erilaiset ärsykkeet kuormittavat heidät nopeammin (Ä). Liiallinen ärsyketulva tai kuormittuminen voi saada erityisherkän lapsen vetäytymään, ahdistumaan tai jopa raivostumaan. Erityisherkkä lapsi ylivirittyy helposti. Koska erityisherkät ovat taipuvaisia käsittelemään asioita syvällisesti, heillä on kyky ymmärtää mihin asioihin on syytä kiinnittää huomiota ja mitä kannattaa opetella. Lapsi myös tuntee syvästi ja reagoi herkästi myös muiden ihmisten kokemiin tunteisiin (E). Erityisherkät lapset huomaavat herkästi myös erilaiset hajut, äänet, maut, katseet ja muut yksityiskohdat (V).

Aron on tutkimusryhmänsä kanssa huomannut, että lapsuuskokemukset vaikuttavat erityisherkkiin lapsiin tavallista voimakkaammin - niin hyvässä kuin pahassa. Onkin tärkeää, että lapsen kasvattajat osaavat huomioida hänen erityisherkkyytensä, mikä ei kuitenkaan tarkoita ylisuojelemista. Kirjan johtoajatus on se, että erityisherkillä ihmisillä on valtavasti annettavaa yhteiskunnallemme, eikä erityisherkkyyttä saa ajatella puutteena tai vikana. Minä itse olen sitä mieltä, että vanhempien ja muiden kasvattajien olisi tärkeää huomioida kaikkien lasten erilaisuus - ei vain erityisherkkien - ja kunnioittaa heidän yksilöllisiä ominaisuuksiaan.

Minua jäi mietityttämään, voiko vanhempi tosiaan tunnistaa lapsensa eritysherkkyyden tämän kirjan ja Aronin laatiman testin avulla. Teimme mieheni kanssa kyseisen testin, ja toinen meistä sai vastauksen, jonka mukaan lapsemme on erityisherkkä. Toisen saama vastaus taas tuki sitä, että lapsemme ei ole erityisherkkä. Mietin, kuinka tulkinnanvaraisia tällaisten testien kysymykset ovat, ja kuinka paljon ne johtavat ihmisiä jopa harhaan. Joku tulkitsee kysymykset omalla tavallaan ja vetää sitten aivan omat johtopäätöksensä. Kuinkakohan moni leimaa lapsensa erityisherkäksi ja sen perusteella vaatii tälle erityiskohtelua esimerkiksi koulussa? Tällaistakin olen nimittäin kuullut tapahtuneen... Toisaalta uskon, että oikeasti erityisherkän lapsen vanhemmalla tällaisesta teoksesta on valtavasti hyötyä: hän saa ehkä selityksen lapsensa käyttäytymis- ja reagointitavoille ja vinkkejä tämän kohtaamiseen. Minä itse luin suurella mielenkiinnolla luvun, jossa Aron listasi Kaksikymmentä neuvoa opettajille. Niissä hän kehottaa opettajia huomioimaan oppilaidensa kaikki erilaiset temperamentit, mikä on viesti, joka jäi minulle mieleen myös OKL:n ajoilta.

Jotenkin kirjasta jäi tunne, että Aron nostaa erityisherkät muiden yläpuolelle, vaikka hän kyllä vakuttaa, että siitä ei suinkaan ole kyse. On kuitenkin hieman outoa, miten hän toteaa, että: "maailma tarvitsee taidolla kasvatettuja erityisherkkiä ... ei-erityisherkät ovat usein liian lyhytnäköisiä ajattelussaan ja pinnallisia tunnekokemuksessaan selvittääkseen tärkeitä ongelmia. Vanhemmat ja opettajat, jotka tukevat herkkien lasten itsearvostusta ja auttavat näitä kehittämään maailmankatsomustaan sekä pääsemään hedelmälliseen vuorovaikutukseen ympärillään olevien ei-erityisherkkien kanssa, parantavat samalla elämää maapallolla merkittävällä tavalla." (Elainen N. Aron: Erityisherkkä lapsi, s.21)

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2015 parhaita kirjoja

Pian on taas kirjabloggareiden aika äänestää ja valita kuluvan kirjavuoden parhaat kirjat! Äänestysohjeet julkaistaan tänään, ja varsinainen äänestys tapahtuu tammikuun 13. päivä. Tuttuun tapaan palkinnot jaetaan neljässä kategoriassa. Tänä vuonna minulla on kunnia emännöidä Blogistanian Kuopusta täällä Luetaanko tämä? -blogissa. Kurkkaa äänestysohjeet tästä postauksesta ja valmistaudu äänestämään omia suosikkejasi! 

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2015

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2015 parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa.

Kategoriat ovat:

• Blogistanian Finlandia
• Blogistanian Globalia
• Blogistanian Kuopus
• Blogistanian Tieto

Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan keskiviikkona 13.1.2016 klo 10.00. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa torstaina 14.1.2016 klo 10.00.

Blogistanian Finlandia 2015

Blogistanian Finlandia 2015 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2015 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011). Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi. 

Blogistanian Globalia 2015

Blogistanian Globalia 2015 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2015 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow). Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.

Blogistanian Kuopus 2015

Blogistanian Kuopus 2015 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2015 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Äänestys järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) ja Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY 2012). Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.

Blogistanian Tieto 2015

Blogistanian Tieto 2015 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2015 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2015 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Äänestys järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmin on palkittu Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2011). Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.

Osallistumisohjeet

Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä teokset ja kirjoittanut niistä blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Osallistuja julkaisee listan blogissaan keskiviikkona 13.1.2016 klo 10.00 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä (6.1.2016). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.

Bloggaaja voi muodostaa listan kaikkiin kategorioihin tai yhteen tai useampaan kategoriaan. Ääntenlaskennan sujumisen vuoksi äänestäjän tulee jättää kommentti jokaisen äänestämänsä kategorian emäntäblogiin.

Pisteytys

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan teoksen listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Järjestelyt

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja. Voittajakirjailijoille järjestetään mahdollisuuksien mukaan kukitus. 

Tämän vuoden emäntäblogit on arvottu. Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden äänestysemännyydestä kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.

Paratiisilintu rohkaisee ottamaan onnen omiin käsiin

"- Täällä ei koskaan tapahdu mitään, yksi korppi raakkui.

- Eikä täällä koskaan tulekaan tapahtumaan mitään, huokaili toinen.

- Me kuolemme kaikki tylsyyteen, valitti kolmas"

Näin raakkuvat mustat korpit tulsistyneinä oksillaan keikkuen Marcus Pfisterin kirjoittamassa ja kuvittamassa lastenkirjassa Paratiisilintu (Lasten Keskus 2015*, arvostelukappale saatu kustantajalta). 

Korppien tylsä elämä muuttuu kirjaimellisesti kertarysäyksellä, kun niiden elämään tipahtaa joku, jollaista ne eivät ole koskaan ennen tavannet. Lintujen on helppo huomata, että tulokas ei ole korppi, ja nämä mustat pahanilmanlinnut miettivätkin heti, että sopiikohan se ollenkaan korppien joukkoon.

" - Se ei ole korppi, eikä se kuulu tänne, toinen totesi.

- Sillä on kuitenkin nokka, kolmas tarkasteli."

Erikoinen ilmestys paljastuu paratiisilinnuksi, joka on kaikkea, mitä korpit eivät ole: värikäs, iloinen, positiivinen ja valmis hulluttelemaan. Se yllyttää korppeja juhlimaan, laulamaan ja tanssimaan. Edes korppien tiukka tokaisu, että he eivät laula vaan raakkuvat, ei hämää paratiisilintua:

" - ... te ette laula, te raakutte. Se on oiva lähtökohta kunnon räppiin. Dugge dagga dugge daa... ei lauleta, vaan raakutaan ja kökötetään oksalla. "

Aluksi korpit torjuvat paratiisilinnun tanssikutsun täysin, mutta loppujen lopuksi ne laskeutuvat yksi kerrallaan alas oksalta ja liittyvät mukaan räppiin. Korpit innostuvat hitaasti, mutta päästyään alkuun, ne eivät meinaa millään lopettaa juhlintaansa. Kerättyään rohkeutta ja sysättyään ennakkoluulonsa syrjään ne tanssivat ja räppäävät paratiisilinnun johdolla myöhään yöhön, eikä niiden juhlinta lopu edes silloin, kun paratiisilintu lennähtää kohti uusia seikkailuja.

Paratiisilinnun sanoma on hyvin selkeä: Onni pitää ottaa omiin käsiinsä, eikä kenenkään kannata jäädä "oksalleen" kököttämään ja odottamaan, että elämässä tapahtuisi jotain mielenkiintoista. Uusi asia voi aluksi tuntua vaikealta, vieraalta ja jopa mahdottomalta, mutta kun sille antaa mahdollisuuden, voi se yllättää ja osoittautua parhaaksi asiaksi, mitä koskaan on tapahtunut. Sama pätee uusiin ihmisiin - ketään ei kannata torjua sen tähden, että he ovat erilaisia kuin itse sattuu olemaan. 

Mielestäni on hyvä, että lastenkirja rohkaisee lapsia sadun avulla kokeilemaan uusia asioita ja kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Paratiisilintu on juuri tällainen kirja. Sen heikkous on kuitenkin sen kuvitus, joka toistuu hyvin samankaltaisena sivulta toiselle. Sen lisäksi, että kuvat ovat hyvin samankaltaisia ovat ne myös  melko yksinkertaisia jokaisella aukeamalla. Kuvissa ei mustien korppien ja paratiisilinnun lisäksi ole oikein mitään muuta. Selattuani kirjan, ajattelin heti, että 3,5-vuotias esikoinen ei ehkä jaksa kuunnella koko kirjaa, koska kuvat ovat niin samankaltaisia koko ajan. Ilmeisesti tarina kuitenkin kiinnosti häntä, sillä hän kuunteli kirjan mielellään loppuun ja pyysi vielä kahtena seuraavanakin iltana tätä kirjaa iltasatukirjaksi. Paras kohta oli kuulemma räppikohta ja kuvissa oli hienoa paratiisilinnun sulat, jotka ovat hieman kiiltäviä ja kohollaan muusta kuvituksesta. 

*alkuperäisteos 2010