Hylättyjä kartanoita, salaperäisiä mysteereitä ja kummallisia olentoja lastenromaaneissa

Vanhoissa puutaloissa on jotain todella kiehtovaa. Veikkaanpa, että en ole ainoa, joka yrittää hylätyn talon ohittaessaan kurkkia sisään sen ikkunoista ja arvailla, kuka talossa on joskus asunut, ja miksi talo on hylätty. Vanhat huvilat ja rapistuneet talovanhukset ovatkin mitä parhaimpia näyttämöitä jännittäville tarinoille, eikä siksi olekaan ihme, että monen lasten- ja nuortenromaanin tapahtumapaikkana ja seikkailujen lähtökohtana on jokin hylätty rakennus. Esimerkiksi Eva Frantzin kirjoittamassa Ruukin salaisuus -kirjassa vanha kartano kätkee sisäänsä jännittävän salaisuuden, jota päähenkilö alkaa selvittää. Reetta Niemelän kirjoittamassa Mustan kuun majatalo -fantasiaromaanissa päähenkilö muuttaa isänsa kanssa vanhaan taloon, joka ei olekaan mikä tahansa rakennus, vaan fantasiaolentojen turvapaikka.

Tänä kesänä minä ja kymmenvuotias esikoiseni luimme vanhempieni kirjahyllystä löytyneen fantasiasarjan Spiderwickin kronikat ensimmäisen osan Haltijakirja (WSOY 2004, suom. Ulla Lempinen), jonka on kirjoittanut Holly Black ja kuvittanut upein mustavalkoisin kuvin Tony DiTerlizzi. Tässäkin kirjassa keskeinen rooli on vanhalla, rapistuneella talolla.

Kirjan tarina alkaa, kun kaksoisveljet Jared ja Simon, heidän siskonsa Mallory ja äitinsä muuttavat erittäin vanhaan ja ränsistyneeseen Lukkuvyöryn kartanoon. Aika pian talossa alkaa tapahtua kummallisia ja ikäviäkin asioita, joista syytetään Jaredia - tämä kun on ennen muuttua ollut vanhassa koulussaan monenmoisissa vaikeuksissa. Jared alkaa tutkia kartanoa ja päätyy salattuun työhuoneeseen, josta löytyy Arthur Spiderwikin luonto-opas, Ihmeellinen maailma ympärillämme -kirja. Se on täynnä tietoa haltijoisa, ja Jared alkaa sisarustensa kanssa selvittää, ovatko talon kummalliset tapahtumat kenties kirjassa esiintyvien olentojen aikaansaannoksia...

Vaikka Spiderwickin kronikat -sarja on jo melkein kaksikymmentä vuotta vanha, ei se silti tunnu vanhanaikaiselta. Tarina on vetävästi kirjoitettu ja kuvat ovat todella hienoja. Sarjan kirjat ovat varsin ohuita, joten alakouluikäinne lukija saa luettua ne melko nopeasti. Se on ihan hyvä, sillä olen huomannut, että esimerkiksi osa oppilaistani on vältellyt liian paksuja kirjoja. Oma esikoiseni luki tosiaan kirjan suosituksestani, ja kyseli, löytyykö vanhempieni hyllystä myös sarjan muut osat. Onneksi löytyy! Sarjan ensimmäisessä tuotantokaudessa on viisi osaa ja toisessa kolme. Sarjasta on tehty myös elokuva.

Luin hiljattain ensimmäisen osan myös toisesta sarjasta, jossa päähenkilö alkaa selvittää menneisyyden mysteereitä, jotka kytkeytyvät hänen omaan historiaansa ja lähistöllä olevaan vanhaan, hylättyyn taloon. Kyseessä on Tuutikki Tolosen kirjoittaman kolmiosaisen sarjan avaus Agnes ja unien avain (WSOY 2020). Kirjan herkkä ja mustavalkoinen kuvitus on Kati Vuorennon taiteilemaa. 

Siinäkin päähenkilö muuttaa yhdessä äitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle. Hän löytää hautausmaalta hautakiven, jonka teksti tuntuu kummallisesti liittyvän häneen itseensä. Agnes tahtoo tietää, kenelle hauta on kuulunut ja onko tällä henkilöllä jotain tekemistä Agneksen itsensä kanssa. Agnes saa avukseen uuden ystävän Pullan, jonka vanhat kaverit tuntuvat melko kurjilta kiusaajilta. Onneksi Agnes on paitsi utelias myös vahva ja puolustaa tarvittaessa uutta ystäväänsä.

Agnes alkaa nähdä kummallisia unia, joissa hän kätkee jotain puutarhaan. Unien tunnelma on hieman uhkaava, ja kaikkein merkillisintä on, että tuo samainen puutarha löytyy aivan lähistöltä. Puutarha kuuluu kauniiseen, vanhaan rakennukseen, johon Agnes haluaisi kovasti päästä sisään. Puutarhasta löytyy unessa esiintynyt avain, joten lasten pitää tietysti selvittää, mihin lukkoon avain sopii. Kun se selviää, saa Agnes kuulla ihmeellisiä asioita oman sukunsa historiasta... Sarjan seuraava osa: Agnes ja huvilan salaisuus liittyy nimensä mukaan vielä suoremmin tuohon huvilaan.

Pidin paljon Agnes ja unien avain -romaanista, enkä ihmettele lainkaan, että se voitti vuonna 2021 LukuVarkaus-kirjallisuuspalkinnon. Kyseinen palkinto annetaan lapsiraadin valitsemalle, edellisenä vuonna ilmestyneelle, parhaalle Suomessa suomen kielellä julkaistulle lastenromaanille. 

Helppolukusia Eläinystävät-kirjoja pikkukoululaisille

Olen tykännyt paljon Helena Brossin ja Kadri Ilvesin Eeli ja Omar -kirjoista (suom. Raija Rintamäki), jotka kuuluvat Kustannus-Mäkelän PikkuLukuavain -kirjasarjaan. Nyt PikkuLukuavain-sarja on laajentunut Eläinystävät-kirjoilla, jotka on kirjoittanut ja kuvittanut Margareta Nordqvist (suom. Raija Rintamäki). Näissä kirjoissa, nimensä mukaan, pääosassa ovat erilaiset kotieläimet. Kaikissa kirjoissa esiintyvät samat eläimet ja lapset, jotka ilmeisesti asuvat maaseudulla.

Eläinystävät-kirjat ovat helppolukuisia, pienaakkosin kirjoitettuja ja tavutettuja. Virkkeet ovat lyhyitä, ja niitä on vain muutama yhdellä aukeamalla. Värikkäät ja selkeät kuvat tukevat juuri lukemaan oppinutta lukijaa. Nämä kirjat ovat yllättävän pitkiä, eli näiden äärellä voi myös harjoitella sitä, ettei yhtä kirjaa tarvitse lukea kerralla loppuun, mikä on osalle lapsista aluksi haastava ajatus (ja tietysti alkeislukutaitoiselle myös hankalaakin, koska ei ehkä pysty muistamaan lukemaansa vielä kovin hyvin). 

Aukeama kirjasta Hyvä, Bella!.

Tarinat eivät ole kovin monimutkaisia, eikä niissä mielestäni ole samanlaista imua kuin Eeli ja Omar -kirjoissa. Hyppää, Hopsu! -kirjassa lapset järjestävät eläimille hauskan agilityradan, mutta Hopsu-kani ei millään tahdo hyppiä esteitä. Kirjan opetus taitaakin olla, että jokaisen pitää saada tehdä, mitä tykkää. Hyvä, Bella! -kirja puolestaan lasten ja eläinten tekemästä sirkusesityksestä, jonka tähtinä esiintyvät eläimet saavat osallistua kykyjensä mukaan. Ekaluokkalaiseni luki kaikki nämä kolme kirjaa, ja piti eniten kirjasta Kaapon kepit, jonka juonessa on mukana hitunen jännitystä. Kaapo-koira nimittäin pelastaa kirjassa kissanpennun varmalta hukkumiselta. 

Kirjasta Kaapon kepit

Sarjasta on ilmestynyt myös kirja Miirun pennut. Hyppää, Hopsu! -kirjan lopussa on aukeama, jossa esitellään erilaisia kanirotuja ja estetyyppejä. Olisikin mukavaa, jos kaikkien kirjojen lopussa olisi jokin vastaava tieto-osuus. Nämä kirjat ovat mukavaa luettavaa eläinten ystäville ja täydentävät hyvin vasta alkaneiden lukijoiden kirjavalikoimaa.

Hyppää, Hopsu! -kirjan aukeama

Raivostuttaako? eli kuvakirjoja kiukusta

Tunnekasvatus ja tunnetaitokirjat ovat jo useamman vuoden olleet pinnalla lastenkirjallisuudessa. Täälläkin olen esitellyt monia aihepiirin kirjoja, ja nyt on vuorossa kiukkua, raivoa, ärsyyntymistä ja vihaa käsittelevät kirjat Ravi Raivostuu (Kumma-Kustannus 2021, kirj. Tom Percival) ja Joskus minä raivostun (Kustannus-Mäkelä 2022, kirj. Timothy Knapman, kuv. Joe Berger). Molemmat kirjat on suomentanut Raija Rintamäki.

Ravi raivostuu -kirjan päähenkilö on nelilapsisen perheen kuopus Ravi, joka on myös perheen pienin lapsi. Koska hän on pienin, on hän usein myös hitain. Ja koska hän on hitain, hän ei ehdi varata bussissa hyvää istumapaikkaa ja jää jopa kerran ilman jäätelöä, kun se ehtii loppua. Hän ei meinaa ylettyä kiipeilytelineisiin, eikä saa laskea suurista liukumäistä. Se kaikki tietysti kasvattaa Ravin ärtymystä ja kiukkua. Lopulta tunne kasvaa niin suureksi, että Ravi raivostuu! 

Kun Ravi raivostuu, hän muuttuu tiikeriksi, joka pystyy kaikkeen siihen, mihin Ravi ei. Harmi kyllä raivoava tiikeri on myös riehuva tiikeri, jonka pelottava käytös saa muut perääntymään ja ottamaan Ravi-tiikeriin etäisyyttä. Aika pian Ravi alkaa itse huomata jääneensä yksin ja tuleekin surulliseksi. Hän jopa osaa aivan itse pyytää anteeksi ja muuttuu sovinnon jälkeen takaisin pojaksi. "Eikä hän enää koskaan sen jälkeen muuttunut tiikeriksi." Paitis ihan vähän vain joskus, kun siihen tuli aihetta...

Joskus minä raivostun -kirja on kirjoitettu runomuotoon, ja sen minä-kertoja eli pieni tyttö kertoo, miten hän välillä osaa leikkiä nätisti, jakaa omastaan ja sietää jopa pettymyksiä. Toisinaan epäreilut, tylsät ja kurjat tilanteet saavat hänet kuitenkin raivostumaan. Tunteenpurkaus voi silloin olla kovin voimakas, mikä kuitenkin harmittaa päähenkilöä jälkikäteen. Näissä tilanteissa auttaa syli, hali ja ymmärtävä aikuinen. Tyttö oppii, että raivon tunteen tullessa voi yrittää hillitä sen terävintä kärkeä ja vaikuttaa siihen, millaisina tekoina tunne purkautuu. Päähenkilö yrittää hengitellä ja laskea kymmeneen. Aina sekään ei auta, mutta raivostumisen jälkeen tehdään taas sovinto.

Kummassakin näistä kirjoissa on paljon hyvää. Uskoisin, että moni lukija voi samastua päähenkilöiden harmien aiheisiin. Kukapa ei suuttuisi, jos jäisi aina viimeiseksi, sinua kiusattaisiin tai jäätelö tippuisi maahan? Aivan varmasti jokainen on myös joskua raivostunut niin, että on tullut karjuttua ja ärjyttyä tiikerin lailla. Ravi raivostuu -kirja havainnollistaa hyvin sen, että äryjyminen ja riehuminen kuitenkin saattaa karkottaa muita. Molemmissa kirjoissa korostetaan myös sovinnon ja anteeksi pyytämisen merkitystä. Pidin hieman enemmän Joskus minä raivostun -kirjan loppuratkaisussa siitä, että päähenkilölapsi tarvitsi ja sai tunteensa hallitsemiseen apua aikuiselta. Lapset usein tarvitsevat näin voimakkaiden tunteiden "voittamiseen" apua. Raivon ja vihan tunteet voivat olla todella voimakkaita, mutta kuuluvat kuitenkin tavallisten tunteiden joukkoon. Molemmissa kirjoissa lapset päättävät, etteivät enää raivostu, mutta eipä sitä kukaan voi välttääkään. Omaa reaktiotaan voi toki oppia hillitsemään.

Knapmanin ja Percivalin kuvitukset sopivat hyvin tarinoihin. Raivon tullessa kuvat muuttuvat dramaattisiksi, suuriksi lähikuviksi. Ravi-tiikerin ympärillä kipinöi ja salamoi punahehkuisesti, mutta muu ympäristö on silloin hyvin harmaata. 

Kolmasluokkalaisen kaksi kirjasuositusta: Pallo on pyöreä, Niki Dundee ja Ryhmä Error - Kirsitäjä

Luin Pallo on pyöreä Niki Dundee -kirjan jonka on kirjoittanut Hanna Kökkö (Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta). Sen päähenkilö Niki joka muutti juuri santakylään äidin kanssa. Siellä muut lapset aikuiset ja jopa rehtori joka on ollut maailman luokan maalivahti puhuvat pelkästä jalkapallosta. Niki ei saa kavereita ja häntä kiusataan koulussa, koska hän ei pelaa jalkapalloa. Niki alkaa pelata jalkapalloa ettei häntä kiusattaisi. Kunnes äiti paljastaa salaisuuden Nikin isästä. Niki lähtee Englantiin oppimaan jalkapalloa. Mutta sieläkään kaikki ei mene ihan putkeen...

Suosittelen kirjaa alakoululaisille jalkapallofaneille jotka ovat jo parempia lukijoita.

...........................................................

Toinen kirja jonka luin on Ryhmä Error - Kiristäjä (Otava 2022, saatu kustantajalta), jonka kirjailia on Anu Ojala. Sen päähenkilöt ovat Sara, Lilja, Aamos ja Riku. Sara näyttää Aamokselle hänen tekemää dronia . Dronen kaiuttimen kautta he kuulevat Liljan isoveljen Nooan puhuvan tyttöystävänsä Marin kanssa huumeistakaupasta. Ryhmä Error rupeaa selvittämään mistä on kyse. Jotta salaisuus selviäisi he käyttävät teknologiaa rohkeutta ja oveluutta.

Kirja oli kiinnostava mukaansatempaava ja jopa vähän jännittävävä. Suosittelen tätä kirjaa 4.-6.-luokkalaisille Dekkari kirjojen ystäville.

Kivalan etsivät - jäätelökioskin arvoitus: Toiminnalinen salapoliisitehtävä opetukseen

Suunnittelin Johanna Tuomolan kirjoittamaan Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus -kirjaan (Myllylahti 2021) liittyvän salapoliisitehtävän, jonka nyt toteutamme 1.-3.-luokkalaisten oppilaiden ja heidän vanhempiensa yhteisenä lukupiirinä, mutta jota voin hyödyntää myös neljäsluokkalaisten oppilaideni kanssa kevään aikana, jos ehdin. Esittelen tässä aluksi tuon lukupiirin sekä siihen liittyvän salapoliisitehtävän, mutta kerron lopuksi myös lyhyesti, miten käsittelisin tätä oman luokkani kanssa.

Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus on lyhyt, lastendekkarisarjan ensimmäinen osa. Kirjan piti olla kohtalaisen lyhyt, jotta kaikki vanhemmat ja lapset ehtivät lukea tämän yhdessä määräajan sisällä. Lisäksi tahdoin, että kirja on osa jotain sarjaa, jotta halukkaat voivat myöhemmin lukea sarjan muut osat. Kirjan tapahtuvat sijoittuvat Kivalan kaupunkiin, ja sen päähenkilöt ovat kaverukset Matti ja Lumi. Lapset iloitsevat siitä, että Satamatorille ilmestyy jäätelökioski, mutta he eivät ehdi ostaa yhtäkään jäätelöä, kun kuulevat, että joko sabotoi kioskin toimintaa erilasin ilkein keinoin. Kioskin omistaja syyttää aluksi nuorta myyjätyttöä, mutta sitten näyttää siltä, että tihutöiden takana on joku toinen. Matti ja Lumi päättävät selvittää, kuka on syyllinen.

Aluksi

Kirjaan kehittelemäni, pakopelimäinen salapoliisitehtävä liittyy juuri tähän syyllisen löytämiseen. Ensin jaoin kaikille koulumme 1.-3.-luokkalaisille oppilaille kutsut, joissa mainostan lukupiiriä eli houkuttelen heitä selvittämään jäätelökioskia koskevan rikoksen kirjaa lukemalla ja jännittäviä tehtäviä tekemällä. Kutsun vastaanotetuaan halukkaat 1.-3.-luokan oppilaat saivat ilmoittautua mukaan vanhemman ja oppilaan lukupiiriin. Lukupiirissä Kivalan etsivät -kirjaa luetaan kotona yhdessä huoltajan kanssa, ja se pitää lukea sivulle 44 asti ennen lukupiirin kokoontumista. Kirjaa ei kuitenkaan saa lukea yhtään 

pidemmälle.

Salapoliisitehtävän kulku

Oppilaiden ja heidän vanhempiensa lukupiiri kokoontui koulullamme 21.4. illalla, ja silloin koulun tietokeskukseen ja sen viereiseen luokkaan lavastettiin pieni Kivalan kaupunki. Ensimmäinen tehtäväpiste oli ”poliisiasema”, jossa toimin poliisin roolissa ja pyysin oppilailta apua rikollisen löytämiseen. Taululla oli kuvat epäillyistä, ja esittelin vielä kerran ääneen ongelman ja epäillyt. Sen jälkeen jaoin oppilaat ja heidän vanhempansa ryhmiin, jotka lähtivät etsimään rikollista tehtäviä ratkomalla.

Kirjan kuvituksen on tehnyt Satu Kontinen.

Ensimmäisessä tehtävässä kerroin, että rosvolta on jäänyt rikospaikalle Kivalan kartta ja siihen kirjattu koodaustehtävä (matematiikan kirjasta tuttu: 1 eteen, 2 vas., 3 eteen jne. -tehtävä, jossa edetään karttaruudukossa maaliin asti). Tehtävän ratkaisemalla oppilaat löysivät kartasta oikean ruudun eli kohteen sekä ruudun koordinaatit (esim. D23). Kohde oli Kivalan kirjasto ja koordinaatti kertoi, minkä kirjan pitää ottaa hyllystä ja minkä sivun kirjasta avata. Jokaisen ryhmän kartta vei heidät kirjastoon, mutta koordinaatit olivat kaikilla eri.

Oppilaat painoivat koordinaatin mieleensä ja menevät Kivalan kirjastoon, eli tietokeskukseen tuodun kirjahyllyn luo. Hyllyssä oli monia erilaisia lastendekkareita, joiden selkiin oli kirjattu aakkosia. Jos oppilasryhmä sai karttatehtävästä koordinaatin D23, ottivat he hyllystä kirjan, jonka selkämyksessä on D, ja avasivat sen sivulta 23. Kirjan välissä oli tuolla sivulla rosvon jättämä salakirjoituslappu. Ratkaisemalla salakirjoituksen oppilaat saivat selville, että rosvo oli seuraavksi mennyt Kivalan kioskille sekä hänen lämpijäätelölaatunsa. Jokaisen ryhmän salakirjoitustehtävä johdatti heidät kioskille, mutta jäätelölaadut olivat eri.

Seuraavaksi siis mentiin jätskikioskille (viereisessä luokassa oleva hylly, jossa on erilaisia ”jäätelöpaketteja”), valittiin hyllystä salakirjoitustehtävästä paljastunut jäätelömaku, avattiin jäätelöpaketti, ja sen sisältä löytyi rosvoon liittyvä vihjesana eli johtolanka (esim. parrakas). Kaikki ryhmät saivat 1-2 vihjesanaa, sillä lopuksi ryhmät kokoontuvat yhteen epäiltyjen kuvien luokse, tutkivat epäiltyjen kuvia, yhdistävät vihjesanansa ja totesivat, että se epäilty, jonka kohdalle kertyi eniten vihjesanoja eli johtolankoja oli syyllinen. Lopuksi kirja luettiin yhdessä loppuun.

Lopuksi oli tarkoitus vinkata sarjan muista kirjoista, mutta emme saaneet niitä tarpeeksi Kivalan kirjastoon, jotta olisimme voineet lainata niitä tarpeeksi halukkaille. Olisi myös ollut mahtavaa, jos osallistujille olisi voinut tarjota jäätelöt. Tämän tajusin mukana olleen kollegani kanssa vasta kirjaa loppuun lukiessamme, kun Lumi ja Matti saavat palkkioksi onnistuneesta salapoliisityöstään jäätelöt. Noh, ensi kerralla sitten...

Kirjan käsitteleminen neljäsluokkalaisten oppilaideni kanssa

Mikäli käyttäisin Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus -kirjaan neljäsluokkalaisten oppilaitteni kanssa, toisin aluksi luokkaan säkin tai laukun, jossa olisi rosvoon liittyvää esineistöä (esim. sorkkarauta, kartta, avain, köysi, naamio yms.). Oppilaat saisivat pohtia, kenelle esineet kuuluvat, jonka jälkeen he saisivat tehdä pienen luovan kirjoittamisen tehtävän: rosvon muistilistan. 

Sen jälkeen esittelisin kirjan oppilaille ja selittäisin, että kirjaa luetaan aina tietty sivumäärä viikossa ja yhdellä äidinkielen tunnilla kokoonnumme lukupiireihin, joissa esitellään toisille tehtäviä, joita oppilaat ovat tehneet kotona kirjaan liittyen. Tehtävät jakaisin jokaiselle jakson alussa vihkosen muodossa, mutta voisimme tehdä myös muita kirjaan liittyviä tehtäviä lukupiirien kokoontumiskerroilla ja muillakin äidinkielen tunneilla. Kun oppilaat olisivat lukeneet kirjaa sivulle 44 asti, toteuttaisin myös heidän kanssaan tuon saman salapoliisitehtävän kuin oppilaiden ja vanhempien lukupiirissä (yksi ryhmä saisi lähteä ratkomaan sitä aina muiden odottaessa luokassa jonkun tehtävän parissa, jotta ei tulisi ruuhkaa). Lopuksi lukisin kirjan ääneen loppuun luokassa ja vinkkaisin myös sarjan seuraavasta osasta. Toisin luokkaan myös ”Kivalan kirjaston” hyllyssä olleet lastendekkarit, joista oppilaat saisivat lainata itselleen lisää luettavaa.

Tehtävävihkoon pyrkisin tekemään mahdollisimman erilaisia tehtäviä, joiden tekemistä mallintaisin myös oppitunneilla. Sopivia olisivat esimerkiksi uutisen kirjoittaminen tihutöistä, lempijäätelöruno ja jäätelökioskin mainoksen tekeminen, sillä erilaisiin tekstilajeihin tutustuminen ja niiden kirjoittaminen ovat opetussuunnitelmassa tavoitteina. Toisaalta neljäsluokkalaisilla opetussuunnitelmassa kielitiedon tavoitteena on myös sanaluokkiin tutustuminen, joten aivan yhtä hyvin voisin tehdä tehtäviä, joissa oppilaiden pitäisi esimerkiksi poimia kirjasta vaikka viisi verbiä, substantiivia jne. Koska oppilaat harjoittelevat aina myös luetun ymmärtämisen strategioita kirjoja lukiessaan, voisi tehtävävihossa olla myös sanaston laajentamiseen, ennustamiseen, kysymysten tekemiseen, tiivistämiseen ja tulkintojen tekemiseen liittyviä tehtäviä. 

Kirjan käsittelemistä voisi myös jatkaa niin, että tarinan vaiheet sijoitettaisiin yhdessä juonikaavioon. Juoni ”pilkottaisiin paloiksi” ja jokainen ryhmä saisi työstettäväkseen yhden kohtauksen, josta he tekisivät animaation. Animaatiot yhdistettäisiin yhdeksi teokseksi. Tällainen animaatio on koulussani toteutettukin muuta vuosi sitten.