Loruja lueskellen

Esittelin jokin aika sitten Pupu Tupunan loruaapisen ja kerroin siinä yhteydessä, että olin hieman pettynyt kyseiseen kirjaan - etenkin sen aakkosloruihin. Millainen sitten on hyvä loru tai lorukirja? Tai runo tai runokirja? Itse nautin taitavasti kirjoitetuista riimeistä, kielellä kikkailusta ja hauskoista sanaleikeistä. Vaikka esikoisen kanssa on mukava riimitellä, luen mielelläni myös sellaisia taiten kirjoitettuja säkeitä, jotka eivät rimmaa, mutta ovat oivaltavia, hassuja, kauniita, koskettavia tms.

Minun ja esikoisen yhteinen runokirjasuosikki on Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen runolelu (WSOY, 2002). Tämä pahvikantinen kirja on kokoelma Kunnaksen itsensä valitsemia runoja ja loruja, jotka sopivat perheen pienille ja isommillekin lapsille. Tätä kirjaa luemme uudestaan ja uudestaa, eikä ole mikään ihme, että poika on oppinut muutaman runon jo ulkoa. Oma suosikkini on Niityllä pilipilipom ja esikoinen tykkää etenkin Iloisesta autosta. Christell Rönnsin hulvaton kuvitus sopii tähän runoleluun aivan mahdottoman hyvin.


Lainasin pari viikkoa sitten kirjastosta uutushyllystä Anneli Kannon hauskanoloisen aakkoslorukirjan Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä (Karisto, 2014). Kirjan aakkoslorut noudattavat limerikki-runomuotoa, johon itse en ollut aikaisemmin tutustunut. Tuolle riimirunolle on kirjan etulehden mukaan ominaista se, että ensimmäisellä rivillä pitää mainita jokin paikannimen. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe. Juuri tämä limerikki-muoto tekee Älyttömästä äyriäisestä niin hauskan. Runot eivät vielä avautuneet kaksi ja puolivuotiaallemme, mutta itse hekottelin niiden äärellä tovin jos toisenkin. Tämä lorukirja voisi toimia myös opetuksessa ekaluokkalaisilla open lukemana. Vanhemmat oppilaat voisivat puolestaan ottaa kirjan runoista mallia ja kirjoittaa omia limerikki-runojaan.

Tilasin lapsille pukinkonttiin laitettavaksi Riimikirpun runolaarin (Tinydragon TMI, 2013). Sen on kirjoittanut Johanna Kettunen-Huang (Riimikirppu) ja kuvittanut Riitta Maliniemi. Luennollisestikaan en ole vielä esitellyt sitä pojallemme, mutta itse olen kirjan selannut, ja hauskalta se vaikuttaa. Jotenkin minuun kolahti erityisesti runo Väsymystä ilmassa.

Väsymystä ilmassa

Lässyn lässyn lällällää
en mä jaksa välittää,
kun aina isot käskyttää:
Pue, piirrä, laula, syö,
älä kavereita lyö!

Mieli laahaa väsyttää,
betonilta tuntuu pää.
Kuule ope,
voiksä yhtään ymmärtää.
(Johanna Kettunen-Huang: Riimikirpun runolaati, s.17)

Riimikirpun runolaarin mukana tuli saman tekijäparin pehmytkantinen minirunokirja Aivan ihanat aakkoset. Jos olin pettynyt Pupu Tupunan aakkosloruihin, niin näihin ei tarvinnut olla. Lorut ovat mielestäni hauskoja ja pienemmillekin lapsille helpommin lähestyttäviä kuin Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjassa. Harmillista on tosin, että kirjan ainoat kuvat ovat sivuilla olevat aakkoset. Esikoinen näet vilkaisi kirjaa ja totesi: "Ei paljon kuvia." Hänen kiinnostuksensa lopahti siihen. Itse luultavasti vienkin tämän töihin ekaluokkalaisille luettavaksi.



Onko täällä muita, jotka tykkäävät lukea loruja ja runoja? Mitkä ovat teidän suosikkinne?

2 kommenttia:

  1. Moikka. Meidän suosikkimme ovat Johanna Kettunen-Huang, Kirsi Kunnas, Anna-Mari Kaskinen sekä Kaija Pakkanen. Eli ensimmäistä lukuunottamatta aika klassikoilla mennään. Uudemmista olen pitänyt myös Annika Sandelinin Baudelierosta ja Mette-Rotasta.

    VastaaPoista
  2. Noh, klassikoitahan ei kutsuta klassikoiksi syyttä suotta! :) Jukka Itkosen runoista tykkään myös. Tuo baudeliero ja Mette-Rotta meillä oli lainassa keväällä. Silloin ei vielä lapsi jaksanut kuunnella sitä, mutta nytpä voisimme kokeilla uudestaan.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.