lauantai 28. maaliskuuta 2015

Sählääjistä Sählymestareiksi

"Minä olen Vilppu ja nyt minä kerroin, kuinka minusta tuli sählyn Suomen mestari." Näin koukuttavasti (ja paljastavasti) alkaa Kalle Veirton uuden nuortenkirjasarjan ensimmäinen osa SÄHLYMESTARIT Jyrsijöiden haaste (Karisto, 2015). Kirjan päähenkilö ja kertoja on 11-vuotias Vilppu, joka viettää ystäviensä Tapion ja Leksan kanssa viimeisiä kesälomapäiviä pojille tuttuun tapaan eli pelaten erilaisia livetietokonepelejä.


Poikien elämään tulee kuitenkin ihan uutta vipinää, kun - ikään kuin sattumalta - Tapio löytää äitinsä kanssa ilmoituksen nuorten sählymestaruuskisoista. Sopivasti samaan aikaan Vilpun äiti löytää ojasta muutaman huipputerässä olevan sählymailan ja Vilpun huoneeseen ilmestyy kirja "Suomalainen on uusi maailmanmestari". Nuorten vanhemmat suorastaan yli-innokkaasti kannustavat jälkikasvunsa muodostamaan joukkueen ja osallistumaan tulevaan SM-turnaukseen. Ja joukkuehan perustetaan, ja sitä täydennetään 10-vuotiaalla Elviksellä, jolla on mestarillinen pallosilmä sekä ruotsalaisella maalitykillä Anettella. Vilppu alkaa aavistella vilppiä, kun pokien puolipakolla perustetulle sählyjoukkueelle löytyy yllättäen myös maailmanluokan valmentaja sekä oma, yksityinen sählyhalli.

Pokien edessä voisi siis hyvinkin olla tulevaisuus sählymestareina, mutta kukaan heistä ei voi unohtaa sitä tosiseikkaa, että edellisen pelaamansa ottelun poikien vanha joukkue hävisi toiselle Pennalan paikallisjoukkueelle eli Jyrsijöille 16-0. Tuon murskatappion jälkeen Vilppu, Leksa ja Tapio hautasivat sählymailansa ja keskittyivät pallon sijasta pelaamaan CraftMania, Kill'em all:ia ja Fifa14:ta. Kovin hyvältä tilanne ei näytä nytkään, sillä pahamaineiset Jyrsijät aikovat myös osallistua SM-turnaukseen.

Jyrsijöiden haaste kertoo Vilpun joukkueen valmistautumisesta tulevaan turnaukseen. Kirja huipentuu harkkamatsiin, joka pelataan Jyrsijöitä vastaan. Lopussa lukijalle käy selväksi, että pojat ja Anette saavat tehdä vielä melkoisesti töitä, jos mielivät voittaa Jyrsijöiden heittämän haasteen. SM-turnaukseen asti kirjassa ei vielä päästä, joten mikäli lukija mielii tietää, kuinka Pennalan surkeimmista sählynpelaajista tulee SM-mestareita, on hänen aivan pakko lukea kirjasarjan seuraavakin osa. Minä ainakin olen utelias ja odottelen jo seuraavan osan ilmestymistä. Palaan mielelläni näiden Pennalan poikien ja kirjan muiden hupaisten hahmojen pariin.

Uskonkin, että tämä sarja kiinnostaa alakouluikäisiä - toivoakseni erityisesti poikalukijoita. Veirto kirjoittaa rennon rempseällä otteella, ja löysin kirjasta juuri sitä huumoria, jonka kirjan takakannessakin luvataan vetoavan pojannööseihin. Koska kaikki me varmaan tiedämme, että Suomessa ero tyttöjen ja poikien lukutaidon välillä on huolestuttavan suuri (kts. linkki), on erittäin positiivista, että näitä poikiin vetoavia kirjoja ja kirjasarjoja julkaistaan. Pojat pitäisi saada innostumaan kirjoista jo viimeistään alakoulussa ja siihen tarvitaan monipuolista, poikien maailmaan sopivaa kirjallisuutta sekä sellaisia päähenkilöitä, joihin erilaisten poikien on helppo samastua.

2 kommenttia:

  1. Googlasin tätä kirjaa ja päädyin tänne :) Yritin selvittää onko tämä sarjan eka kirja, näyttää olevan, kiitos tiedosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva, että jätit viestin tästä käynnistäsi! Hyvä, että blogistani oli hyötyä. ;)

      Poista