tiistai 24. maaliskuuta 2015

Alakouluikäisten trilleri: Pako

Tuula Kallioniemen kirjoittama nuortenkirja Pako (Otava, 2015) on kirja, joka herätti minussa paljon erilaisia, ristiriitaisiakin tunteita. Kyseessä on siis lastenosastolta lainattu kirja, jonka kohderyhmää ovat ilmeisesti alakoulun yläluokkalaiset nuoret. Päähenkilöitä on kolme, ja kirjan tapahtumia tarkastellaankin vuoroin jokaisen päähenkilön näkökulmasta.


Tapahtumat alkavat kauniina loppukesän päivänä, kun vieras mies kaappaa yksin saareen soutaneen Matilda-tytön ja vie tämän kotiinsa lukkojen taakse. Ihmeekseen Matilda huomaa, että taloon on kalustettu jokaisen tytön ihannehuone, jonka surulliseksi asukkaaksi paljastuu Matildan ikäinen, Carita-niminen tyttö. Carita on passiivinen ja sulkeutunut sekä selvästi pelottelemalla kasvatettu. Sekä kaappaaja että Carita toistelevat erilaisia raamatullisia (?) sitaatteja ja käyttävät niitä elämänsä ohjenuorina.

Matilda ei suinkaan ole tyhmä tai tietämätön, vaan on seurannut uutisia ja tietää, mitä kaapatuille lapsille saatetaan tehdä. Kun sieppaaja palaa asioilta mukanaan menoliput Viroon, päättää Matilda, että nyt on karattava, jos mielii päästä ikinä enää vapaaksi ja välttää ihmiskaupan... Tytöt onnistuvat pakenemaan ja törmäävät karkumatkallaan kahteen poikaan, joista tulee heidän apureitaan pakomatkalla.

Pojat ovat Anders ja Samuel, jotka ovat vasta äskettäin tutustuneet toisiinsa. Samuel on rikkaan perheen ainokainen, jonka lääkäri-isä etsii jatkuvasti uutta, parempaa työpaikkaa pakottaen perheensä muuttamaan tiuhaan paikkakunnalta toiselle. Tästä syystä Samuelin on vaikea löytää ystäviä, eikä hän sitä edes enää halua yrittääkään. Samuelin ylihuolehtiva ja -suojeleva äiti yrittää korvata isän poissaolon - huonoin tuloksin. Anders puolestaan on tottunut huolehtimaan itsestään sekä äidistään, jolle viina tuo helpostusta arjen rankkuuteen, työttömyyden tuskaan ja ahdistukseen. Sekä Anders että Matilda ovat koulukiusattuja ja tottuneet selviämään omillaan. Matildan äiti kyllä välittää hänestä, mutta työmatkat vievät tätä pitkiksi ajoiksi pois kotoa, ja äiti olettaa, että kuudesluokkalainen Matilda osaa itse huolehtia itsestään ja pitää lapseensa yhteyttä tekstiviestien välityksellä. Matilda myös tietää, että äidin tapana on unohtaa ikävät asiat, jolloin ne ikään kuin lakkaavat olemasta. Kun Matilda esimerkiksi yritti puhua kiusaamisestaan, totesi äiti, että eihän noin mukavaa tyttöä voida kiusata. Julmaa.

Matildasta, Caritasta, Andersista ja Samuelista tulee liittolaisia ja jolloin tavalla myös ystäviä, vaikka kaikkien heidän on vaikea solmia kaveruussuhteita. Pojat auttavat tyttöjä toimittamalla heille ruokaa, mutta piilottelu ei tietenkään suju ongelmitta. Sieppaaja pääsee pakenijoiden jäljille, ja epätoivoinen pakomatka huipentuu kaupungin perhokodin luona, ja sekä sieppaus että Caritan arvoitus saavat selityksen. Vaikka sieppausdraama päättyykin siis hyvin, ei Paossa ole sitä normaalia nuortenkirjoille tuttua "loppu hyvin, kaikki hyvin" -loppua, sillä Caritan kohtalo jää epäselväksi, Matildan äiti kulkee edelleen laput silmillään ja Samuelin isä ei edelleenkää ole läsnä poikansa arjessa. Valonpilkahduksia onneksi on - muuten olisin lukijana menettänyt viimeisetkin yöuneni - ja pojat esimerkiksi onnistuvat pysyttelemään kavereina vielä koulun alettuakin.

Pako on jännittävä seikkailukirja, josta löytyy myös selvä yhteiskunnallinen ulottuvuus. Kallioniemi on kirjoittanut kirjan nuorille, mutta aikuinen lukija köytää siitä kyllä paljon pohdittavaa. Mielenkiintoista oli, että päähenkilöt oli kirjoitettu sellaisiksi, että ainakin minun oli vaikea pitää heistä kaikista. Yleensähän lapsille ja nuorille kirjoitetuissa kirjoissa päähenkilöt ovat sankareita, samastumiskohteita ja vaikka heillä olisi vaikeaa, he ovat silti kunnollsia ja tunnollisia. Paossa asian laita on hieman toisin. Päähenkilöt herätivät minussa kyllä sääliä, mutta myös närkästystä. Samuel varsinkin on oikeastaan varsinainen kiusankappale ja häirikkö. Hän varastelee kaupasta sen tuoman jännityksen takia, vie erään puliukon koiran, mutta huutaa koiralle, kun se ei olekaan sellainen, kun hän on toivonut. Samuelin konstit auttaa kiusattua Matildaa ovat myös vähintäänkin kyseenalaisia; kiusaajasta tehdään pilavideo ja lähetetään se Youtubeen. Anders puolestaan on juuri sellainen kunnollinen ja sympaattinen kaveri, jollaiseksi nuortenkirjojen henkilöt yleensä kirjoitetaan.

Kun (aikusi)lukija tietää päähenkilöiden perhesuhteita, on hänen helppo kuitenkin ymmärtää, miksi kirjan nuoret käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Empaattiseksi on vaikea kasvaa, jos itse jää huomiotta tai tulee kiusatuksi. Jos lapsi ei saa luoda ystävyyssuhteita tai kokee jääneensä vaille rakkautta ja aikuisen läsnäoloa, on ymmärrettävää, että tämän käytös ei ole kuin käytöksen kultaisesta kirjasta. Tämä on kovin surullista ja silti niin totta ihan tosielämässäkin. Keskustelin Paosta perhekeskuksessa työskentelevän ystäväni kanssa, ja hän kertoi, että kirjan nuorten tarinat kuulostavat kovin tutuilta... Varsinkin Matildan ja Samuelin toimissa paistoivat halu tulla huomatuiksi ja kaivatuiksi vanhempiensa silmissä.

Mietinkin, miten lapsilukijat suhtautuisivat tällaisiin päähenkilöihin ja aika puistattavaankin juoneen. Pohdin tosissani, voisinko suositella tätä kaikille oppilailleni. Luultavasti en ainakaan ihan niille herkimmille. Kustantajan sivuilla kirjan ikäsuositus on 9+, mutta ehkä minä en kuitenkaan vielä kolmos-nelosille toisi tätä luettavaksi. Toisaalta, ehkä lapsilukijat eivät kuitenkaan jäisi vellomaan kirjan kurjiin perhesuhteisiin samalla tavalla kuin minä. Ehkä Pako edustaa heille vain seikkailukirjaa, jossa (ainkin minun mielestäni) tapahtumat etenevät paikoin melko vaihdikkaasti ja ehkä jopa hieman epäloogisestikin aina välillä...

Mielenkiintoinen kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti