maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kun isovanhempi sairastuu dementiaan: Mummin muisti oikkuilee

Mummin muisti oikkuilee (Kustannus-Mäkelä Oy, 2015) käsittelee nimensäkin mukaisesti isovanhemman muistisairautta. Tekstin on kirjoittanut Martina Baumbach (suom. Seija Kukkonen) ja kirjan on kuvittanut Michaela Heitmann. Jokaisella aukeamalla on melko paljon tekstiä, jota isot kuvat hyvin tasapainottavat. Lukukokemus ei siis tunnu raskaalta, vaikka kirjan aihekin on melko surullinen. Koska tekstiä on niin paljon, ihan pienimmät lapset eivät ehkä jaksaisi tähän kunnolla keskittyä.


Kirja on kirjoitettu alakouluikäisen Samun näkökulmasta. Samulla on maailman paras mummi, joka osaa lohduttaa, kun Samua surettaa ja joka puuhailee Samun kanssa kaikkea mahdollista. Mummi tietää paljon erilaisista asioista, sillä onhan hän käynyt melkein kaikissa maailman maissa ja puhuu seitsemää eri kieltä. Yhdessä Samun kanssa he puhuvat omaa salakieltään ja valmistavat avaruusrakettia kuulentoa varten.

Kun mummi eräänä päivänä muuttaa Samun luo asumaan, on Samu innoissaan, sillä nythän he voivat leikkiä mummin kanssa vaikka joka päivä. Käy kuitenkin ilmi, että vaikka mummi näyttää ihan tavalliselta, ei hän kuitenkaan ole enää ihan entisensä. Mummi näet alkaa tehdä hupsuja asioita, unohtelee snaoja, ihmisiä ja uppoutuu vanhoihin valokuviin. Samu ja mummi ovat molemmat hyvin hämmentyneinä, ja he etsivät mummun kadonneita muistoja joka paikasta.


Kirjassa käsitellään hienosti, mitä tunteita rakkaan ihmisen muistisairaus voi pienissä lapsissa - ja miksei meissä aikuisissakin - herättää. Kun mummi heittää kengät aidan yli Samun ja hänen ihastuksensa silmien edessä, Samua nolottaa mummin käytös. Samua itseäänkin naurattaa, kun mummi puhuu television henkilöille kuin nämä olisivat läsnä huoneessa, mutta toisaalta Samusta tuntuu, että mummin käytökselle ei oikein sovi nauraa.


Samu onkin varsin kärsivällinen ja lempeä mummin seuralainen, mutta kiukultakaan ei sentään vältytä. Mummi unohtaa, heidän yhteisen, molemmille niin tärkeän raketinvalmistusprojektinsa, ja se on jo liikaa Samulle.

"Teet sen ihan tahallasi!" Hän huutaa ja potkaisee maalipurkkia. "Etkö voisi yrittää vähän kovemmin? Kyllä sinä sitten muistat!"

Myös mummin oma suhtautuminen sairauteensa on hienosti kuvattu. Hän on toisinaan iloinen ja huoleton mutta myös ahdistunut, pettynyt ja surullinen.

"Älä huuda. En minä kuuro ole", hän sanoo. Sitten hän tarkastelee kädessään olevaa pensseliä kuin ihmetellen, miten se on siihen joutunut. "Me teemme avaruusrakettia", selittää Samu hiljaa. "Rakettia, sehän on hauskaa", sanoo mummi ja silmäilee huonetta ymmällään, kuin näkisi vanhan leikkimökin ensimmäistä kertaa. Sitten mummi kävelee hitaasti pois."


Samun vanhemmat ovat ilmeisesti sinut mummin muistisairauden kanssa, sillä he selittävät Samulle mummin käytöstä ja ohjaavat lempeästi tätä niissä tilanteissa, joissa muisti oikkuilee. Kuitenkin mummin suurin tuki ja turva on Samu, joka tuntuu automaattisesti löytävän monissa tilanteissa oikeat tavat selittää asiat mummille, kun tämä on hämmentynyt tai ihmettelee jotakin unohtamaansa asiaa.

Lopussa en voinut olla liikuttumatta, kun Samu tutkailee mummin kanssa ääretöntä avaruutta, kertoo, kuinka rakas mummi hänelle on ja lupaa kulkea tämän kanssa kaikkialle, kunnes he ovat nähneet tarpeeksi. Viimeinen kappale onkin sitten kirjoitettu mummin näkökulmasta.

"Tämän pojan kanssa on helppo jutella, ajattelee mummi hymyssä suin. Hän ehti jo unohtaa pojan nimen, mutta on siitä huolimatta juuri nyt universumin onnellisin asukas."


Mummin muisti oikkuilee on mielestäni erittäin hyvä kuvakirja, jonka avulla lapsen kanssa voi käsitellä sitä vaikeaa ja surullista tilannetta, jossa rakas isovanhempi onkin yhtäkkiä erilainen, tekee hupsuja asioita ja mikä pahinta, ei muista, kuka lapsenlapsi edes on. Toivottavasti tämä kirja auttaisi lasta ymmärtämään, mistä muistisairaudessa on kyse ja käsittelemään omiakin tunteitaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti