Arvotaan kaksi lippu Helsingin kirjamessuille

Kirjamessut starttaavat vikon kuluttua torstaina 22.10, ja ajattelin vinkata teille muutaman lastentapahtumasuosikkini messujen runsaan ohjelmatarjonnan joukosta. Messuilla on kuitenkin niin valtavan paljon hienoa ohjelmaa koko messujen ajan, että tästä postauksesta ukhasi tulla noin kilometrin pituinen. Painoin siis delete-nappulaa, ja päätin vaan vinkata teille, että lapset pääsevät messuilla esimerkiksi askartelemaan, nikkaroimaan, tekemään teatteria, punomaan loitsujaan Tylyphkamaiseen tyyliin, testaamaan nettitaitojaan, kuuntelemaan satuja, perehtymään ohjelmoinnilliseen ajatteluun ja tapaamaan monia kirjoista tuttuja suosikkihahmojaan. Kurkatkaa ohjelma myös täältä. Itse en luultavasti pääse paikalle torstaina enkä perjantaina aamupäivällä, mikä on suuri harmi, sillä noina päivinä messuilla tapahtuu paljon mielenkiintoista.

Mikäli haluat voittaa lipun kirjamessuilla, kommentoi tähän postaukseen, mitä odotat eniten Helsingin kirjamessuilta 2015. Arvon kaksi lippua (erikseen), ja osallistumisaikaa on sunnuntaihin 18.10. klo 12.00 asti. Eli pikapikaa osallistumaan! Laitathan kommenttiin mukaan sähköpostiosoitteesi, ja anonyymit keksikään nimimerkki. :)


13 kommenttia:

  1. Odotan kaikista eniten hyviä messutarjouksia! Päivästä riippuen käyn myös luultavasti seuraamassa muutamia kirjailijahaastatteluja.

    virtanen piste sara at gmail piste com

    VastaaPoista
  2. Minä odotan kirjamessuilta erityisesti kirjailijahaastatteluja :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Odotan ihanaa tunnelmaa mikä messuilla vallitsee, kirjailijoiden näkemistä ja kuulemista sekä mielenkiintoisia kirjalöytöjä. Terveisin Katriina. katharinettk[at]gmail.com

    VastaaPoista
  4. Odotan sitä tunnelmaa! t.SusanneZ

    VastaaPoista
  5. Odotan eniten kirjailijahaastatteluja. Yksi mielenkiintoinen olisi genrejä käsittelevä luento, tai mikä se onkaan, mutta sinne en pääse.

    serentismato@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Odotan eniten kaikkea lastenohjelmaa ja tietysti lastenkirjoja, mukaan messuille lähtisi esikoiseni :)

    tyttopuuma@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Odotan eniten messutarjouksia ja kirjojen yleistä hypistelyä.

    VastaaPoista
  8. Kirjailijahaastatteluja sekä hyviä messutarjouksia odotan eniten. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kirjailijahaastatteluja sekä hyviä messutarjouksia odotan eniten. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Eniten odotan hyviä messutarjouksia (Keltainen kirjasto !!!) ja tunnelmaa, täällä kaikki pitävät lukemisesta ja kirjoista.
    mssbok@kotiposti.net

    VastaaPoista
  11. Tunnelmaa ja tarjouksia odotan eniten.
    ansuliini1982(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Odotan tekeväni hyviä löytöjä, tykkään kulkea myös antikvariaattisella puolella.
    s.uotila@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Odotan eniten kirjailijahaastatteluja sekä yleistä messutunnelmaa - sinne matkaillaan joka vuosi oman äidin seurassa. Ihanaa!

    frida.johansson30@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.