Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Mitä kirjasta kertoo 3,5-vuotias?)

Tänään perheemme leikki-ikäinen haluaa esitellä teille Paola ja Pirjo Suhosen kirjoittaman ja kuvittaman kuvakirjan Erikoiskoira Affe Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015). Kuvat on toteuttanut Maija Mero ja graafisen suunnittelun on tehnyt Riikka Turkulainen.



Tarinan Affe-koira on ihana, pörröinen koira, jonka Artun ja Kertun Pirkko-täti on hakenut Virosta löytökoiratarhalta. Nelikko matkustaa yöjunalla Lappiin hiihtämään. Pahaksi onneksi innokas Affe-koira saa vainun portokasta ja lähtee porojen perään. Pirkko ja lapset järjestävät suuretsinnät, ja onneksi karannut koiruus vihdoin löytää tiensä takaisin Pirkon, Artun ja Kertun luo.

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Lukiessamme kirjaa ensimmäistä kertaa oli kävi lapsi kovin hiljaiseksi, ja mietin jo, ettei hän ehkä tykkää Affen seikkailuista. Kävi kuitenkin ilmi, että hän taisi hieman säikähtää Affe-koira katoamista Lapin tunturiin. Huojennus oli sitten suuri, kun karkuri vihdoin löytyi. Suurimman vaikutuksen esikoiseen teki kuitenkin tieto, että Affen tarina pohjautuu tosielämän tapahtumiin.

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Minä: "No mitäs sä haluat, että me kirjoitetaan tästä Affe-kirjasta?"
Lapsi: "Affe-koira ei tykkää koiranruuasta eikä isoista koirista. Ja kylvystä. Kirjoita se ainakin siihen. Sitten kirjoita, mistä nää (Arttu ja Kerttu tykkää)." 

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Minä: "No mitäs me sit kirjoitetaan?"
"Kirjoita Tere."
Minä: Ai, kun se Affe sanoo niin? Kun se on sieltä Virosta tuotu löytökoira.
Lapsi: "Niin! Affe Tere!"

Minä: "Mitäs ne sitten tekee?"
Lapsi: "No, että sänky pomppii junassa (matkalla) sinne Lappiin."
Lapsi: "Haluan, et kirjoitat, et: "Noi leopardilasit ovat tosi hienot!" Kirjoita se, et tyhmää tää luistelu (=hiihtäminen)."
Minä: "Jaaha. No mennään sit eteen päin."

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Lapsi: "Sit on siellä talossa. Ja voi ei: "Affee, Affeee!" Affe karkas."
Minä: "Mitä ne teki, kun Affe karkas?" (Etsivät Affea.)
Lapsi: "Mökin takaa kuuluu tuttu ääni. Hau hau! Affe löytyi!"

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Tämän kirja on herättänyt jonkin verran närää, sillä kirjan runsas kuvitus vilisee tuttuja tuotemerkkejä Chanelista Pirkkaan ja Pepsodentiin. Minä kiinnitin tähän lukiessani kyllä huomiota, ja tuntui aavistuksen kiusalliselta katsella tällaista tuotemerkkipaljoutta lastenkirjan sivuilla. Se tuntuu jotenkin piilomainonnalta - ainakin näiden kotimaisten merkkien kohdalla. Toisaalta lapsi tykkäsi, kun löysi kuvista itselleen tuttuja tavaroita ("Hei, tossa on samanlainen termari (eli termospullo), kun meni just rikki!"). Ja kyllähän minuakin hymyilytti, kun bongasin Pirkko-tädin lukevan junassa kirjaa "Fifty Shades of Gray". Voisihan sitä lapselle tuttua maailmaa ja häntä ympäröiviä esineitä kuvata lastenkirjassa tunnistettavasti ilman noita logojakin. Loppujen lopuksi minua häiritsi merkkejä enemmän se, miten jokaisessa kuvassa suorastaan vilisee Paola Suhosen omia kuoseja...

Affen tarina itsessään on hyvä ja kirja kiinnostava. Luin tämän myös koulussa ekaluokkalaisille, ja myös he kuuntelivat tarinaa hiiskumatta sanaakaan. Käytimme kirjaa "Oma pehmoleluni" -jakson alustuksena ja luettuamme kirjan, jokainen sai käyttää sitä mallina, kun kirjoitti esittelyn omasta pehmolelustaan. Lapset kirjoittivat ja piirsivät mielikuvituksellisia juttuja siitä, mistä heidän pehmolelulemmikkinsä tykkäävät ja eivät tykkää.

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (Tammi 2015)
Myös Pihi nainen lapsilukijoineen oli tykästynyt Affen seikkailuihin.

4 kommenttia:

  1. Hienoa saada tietää mistä lapsi kirjassa tykkää, ja mikä herättää hämmennystä tai pelkoa.

    Itsekin kauhistuin tuota Lappiin katoamista. Hui hirvitys. (Tuttujen lapsi katosi Lapissa hetkeksi,
    mutta onneksi oli puhelin mukana.)

    Julkistamistilaisuudessa tekijät kertoivat laittaneensa kirjaan tuttuja tuotteita ajan kuvaksi,
    enkä osannut itse yhtään ajatella että se olisikin piilomainontaa, ennen kuin asia nostetiin
    esiin yhdessä penseässä kirja-arviossa. Kun poimimme kirjan käteen hyllystä parinkymmenen
    vuoden kuluttua, katsomme Airamia ja Pepsodentiä ja muita merkkitavaroita. Koemme ehkä
    nostalgiaa tai ihailua kun niitä on edelleen meillä. Minä koen sitä jo nyt. Mahdanko olla
    lapsellinen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole ollenkaan lapsellinen! Olet luultavasti ihan oikeassa siinä, että parinkymmenen vuoden kuluttua meistä on kiva katsella, millaisia tavaroita ennen oli. :) Ehkä tässä asiassa ongelma onkin siinä, että kirjoittajakaksikosta ainakin toinen on varsin tunnettu henkilö, joka on nyt kirjoittanut esikoisteoksensa. Ehkä tällaista keskustelua ei olisi tässä mittakaavassa synytyt, jos kirja olisi jonkun pitkänlinjan lastenkirjailijan tekemä. Ehkä se on se eräällä sivulla näkyvä Pirkka-kuosi, joka on tehty yhteistyössä Ivana Helsingin kanssa, joka herättää ajatuksia piilomainonnasta.

      Ja tuo tutun lapsen katoaminen: Hui kamala! Se olisi kyllä jokaisen vanhemman painajainen!

      Poista
    2. Tuo postauksesi oli hyvä ja huomasin ajattelevani etenkin tuota mainonta-asiaa kauan sen luettuani. Tulin siihen tulokseen että siinä ei ole mitään pahaa eikä väärää. Suomalainen tuotesuunnittelu on maailman huippua ja saa mielellään kulkea kirjan mukana ympäri maailmaa sitten kun kirja (varmaankin) käännetään muille kielille. Talouselämän laman aikaan on tärkeää että kauppa käy ja siihen tarvitaan mainontaa.

      Mutta sitten tietenkin yksi ongelma mainontaan liittyen on kaikenlainen kama millä lapsia houkutellaan ja mitä he mankuvat vanhemmiltaan. Ystävän lapselle esim. näyttää olevan ihan hirveä määrä Frozen prinsessa - tavaraa :)

      Poista
    3. Tuo frozen tuntuu olevan varsinainen hitti tällä hetkellä! Toivotaan, että Affe pääsee valloittamaan maailmaa. 😊

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.