sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Hurmaavan hyvä lettikirja: Kaunista letittäen

Vaikka blogini keskittyykin esittelemään lasten- ja nuortenkirjoja, en malta olla esittelemättä lettikirjaa, joka on paitsi selkä myös erittäin kaunis teos. Kaunista letittäen. 21 selkeää ohjetta lettikampausten tekoon (Lettitehdas 2015) on kolmen naisen aherruksen tuotos, jota voin lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat oppia letittämään omia tai vaikka puolisoidensa tai lastensa hiuksia. 



Kirjan kirjoittaja ja siinä esiteltävien lettien tekijä on lettitaiteilija ja lettikurssien pitäjä Johanna Suominen, joka omien sanojensa mukaan halusi tehda lettikirjan, koska vielä vuonna 2014 hän ei onnistunut etsinnöistää huolimatta löytämään kirjakaupoista tai muualtakaan yhtään suomalaisat lettikirjaa. Niinpä hän päätti tehdä sellaisen itse. Valokuvaajaksi lupautui Suomisen ystävä, valokuvausta jo useita vuosia harrastanut - ja sittemmin myös oman toiminimen perustanut - Heli Manninen. Kirjan taittajaksi tarjoutui Suomisen toinen ystävä, graafikko Meri Yrjänä-Siivonen. Kirjan kuvissa esiintyvät mallit ovat tekijäkolmikon ystäviä, tuttavia, sukulaisia, lapsia sekä Lettitehtaan asiakkaita. Myös tekijät itse esiintyvät kirjassa malleina.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Kirjan valokuvaaja Heli Manninen on ystäväni, ja sain kuulla kirjasta sen ollessa vasta valmisteluvaiheessa. Odotin valmistumista innolla, sillä olen useasti googlaillut lettiohjeita, ja koittanut youtube-videoiden avulla väkertää juhlalettejä liukkaisiin hiuksiini. Toivoin, että saisin kirjasta selkeitä ohjeita ja hyviä vinkkejä kauniiden lettien tekemiseen. Toinen syy odottaa kirjaa, olivat Mannisen upeat kuvat. Hän on muun muassa ottanut lapsemme yksivuotiskuvat ja sisaruskuvat, joten tiesin odottaa kirjalta tyylikästä ja taidokasta visuaalista ilmettä. En pettynyt kummankaan odotukseni suhteen.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Kaunista letittäen kirjassa esitellään 21 erilaista lettikampausta, ja jokaisen kampauksen kohdalla on valokuvatut ja yksityiskohtaisin ohjein kirjoitetut vaihekuvaukset jokaisen letin tekoon. Lisäksi jokaisen lettikampauksen kohdalla on kaunis inspiraatiokuva, jossa ohjeen lettiä on hieman tuunattu juhlavampaan kuosiin. Kirjan ohjeet alkavat perinteisestä ranskalaisesta letistä, puoliranskalaisesta letistä, helposta hollantilaisesta letistä ja kalanruotoletistä.  Nämä letit toimivat monen muun lettikampauksen pohjana. Vaikeimpia lettejä ovat muun muassa kansikuvassakin näkyvä hollantilainen kruunu ja spiraaliletti, jossa puoliranskalainen letti kiertää spiraalimaisesti pään ympäri. Jokainen letti on "tähditetty" 1 - 3 tähdellä sen mukaan, kuinka haastava kyseinen lettikampaus on. Kirjan loppuun on koottu myös vinkkejä letittämiseen. Niiden joukosta löytyy ohjeita, miten pystyy letittämään sekä liukkaita hiuksia että omia hiuksiaan. 

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Itse toivoin, että kirjassa olisi ohje valkin avulla tehtyyn lettinutturjaan, jonka kuvan näin jossain Lettitehtaan kurssikuvissa. Kirjasta tosiaan löytyy ohje kyseiseen kampaukseen, ja pitihän sitä heti kokeilla. Tavasin ensin ohjeet ja ryhdyin sitten hommiin. Täytyy sanoa, että homma ei ollut helppoa, mutta sain kuin sainkin nutturan kasaan. Harjoittelu tekee varmasti mestarin tässäkin lajissa. 

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Tänään tein itselleni otsaletin, jollaisia olen ihaillut monella, mutta jota en ole omin vauin osannut tehdä. Nyt koin niin sanotun ahaa-elämyksen, kun luin kirjan ohjeet ja totesin, että tämähän on ihan helppo! Kaunista letittäen ei siis tietenkään tee lukijastaan - ainakaan heti kättelyssä - Suomisen veroista letittäjätaituria, mutta selkeät ohjeet ja hyvän alun se kyllä tarjoaa.


Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)
Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

4 kommenttia:

  1. Tämä on aivan ihana kirja! Olen kovasti opetellut lettien ja nutturoiden (ja lettinutturoiden :)) tekemistä ja olin enemmän kuin iloinen saadessani Kaunista letittäen -kirjan nyt viikolla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin ihana! ❤️ Arvelinkin Katja, että sinä tykkäisit! ☺️

      Poista
  2. Tästä kirjasta puhuitkin aiemmin. Hyvin olet saanut itse näperrettyä lettejä sen ohjeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, tämä se on. Aika kivasti onnistuin, vaikka eivät ne tosiaan kovin siistejä olleet. ;)

      Poista