Ihana fiilistelykirja kaikille ysärin lapsille

Historiantutkija Essi Huuhka ja sukupuolen- ja kulttuurintutkija Aino Tormulainen ovat kirjoittaneet hykerryttävän Ysärikirjan (Atena Kustannus Oy 2017), joka onnistui palauttamaan minut omiin ja lapsuus- ja nuoruusvuosiini.



Kirjialijat ovat itse syntyneet 80-luvun puolivälissä ja eläneet oman lapsuutensa ja teini-ikänsä 90-luvulla. Tormulaisen väitöskirja käsitteli 90-luvun tyttöjä, ja Huuhka puolestaan pitää Nuoruusdisko-blogia. He päättivät kirjoittaa kirjan, joka käsittelisi ja esitteli yhdeksänkymmentäluvun lapsuutta, nuoruutta ja arkea kaikkine siihen kuuluvine ilmiöineen. Kirja voitanee luokitella populaariksi tietokirjaksi, mutta naisten vankka tietämys ja aiheen taustoittaminen näkyy kirjaan käytetyn lähdekirjallisuuden ja lähdemateriaalin määrässä ja laadussa.

Huuhka & Tormulainen: Ysärikirja (Atena Kustannus 2017)

Ysärikirja jakautuu eri teemoihin, kuten esimerkiksi talouteen, kirjallisuuteen, ruokaan, sisustukseen, musiikkiin, peleihin ja internetin vallankumoukseen ja muotiin. Lukujen välissä on myös lyhyesti esitelty kukin ysärin vuosi, sen aikana tapahtuneet tärkeimmät tapahtumat, ilmiöt sekä suositut kappaleet ja elokuvat. Kirjaa elävöittää runsas valokuvakuvitus esineistä, henkilöistä ja asioista, joista monet muistuttavat minua omasta lapsuudestani. Ysärikirja on helppolukuinen tietokirja, jossa kirjailijat kirjoittavat ysärin ilmiöistä ikään kuin ne olisvat olleet kaikkia ysärin eläneitä, yhteisiä kokemuksia esimerkiksi:

Niin tytöt kuin pojat keräilivät ahkerasti Kinder-pääsiäismunista tulevia leluja. Vuosikymmenelle ominaisimpia olivat vuosittain vaihtuvat eläinhahmot, jotka muodostivat kymmenenosaisen sarjan. ... Hahmoja vaihdeltiin kavereiden kesken, jotta koko sarja saataisiin kasaan. (s. 40 - 41)

Kuka muu kuului kirjakeroihin ja kuunteli äänikirjoja?
Huuhka & Tormulainen: 
Ysärikirja (Atena Kustannus 2017)

Moni kirjassa kerrottu asia onkin todella sellainen, johon samaistun tai joista lukiessani nyökyttelen päätänä: "Just noin se oli! Juuri noita leikkejä minäkin leikin ja juuri noita kirjoja minäkin luin." Toki teoksessa on kohtia, joista en tunnista itseäni tai jotka eivät kuulu omaan ysärikokemukseeni. Kirjailijat kirjoittavatkin esipuheessaan, että ysärikokemuksia on tietysti yhtä monta kuin sen eläneitä henkilöitäkin, ja siksi Ysärikirjan takaa löytyy osia, johon lukijat voivat halutessaan kirjoittaa omia muistojaan.

Tästä löytyy monia minunkin suosikkikirjojani.
Huuhka & Tormulainen: Ysärikirja (Atena Kustannus 2017)

Ai että, kuinka paljon nautinkaan tämän kirjan lukemisesta, niin monia hyviä muistoja se toi mieleeni! Tämä onkin ihan täydellinen joululahja kaikille, jotka ovat itse eläneet lapsuuttaan tai nuoruttaan värikkäällä 90-luvulla!

Suosikin Kultaturbo piti ehdottomasti ostaa.
Minullakin oli juuri nuo lehden välissä tulleet tarrat kuin kuvassa.
Huuhka & Tormulainen: Ysärikirja (Atena Kustannus 2017)

4 kommenttia:

  1. Aivan mahtava idea kirjaksi! Ysäri oli totta tosiaan värikästä aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, ysäri oli kirjaimellisesti värikästä aikaa! Sitä väriä löytyi muuten jopa hiusmaskaroista, joilla tukkaan luotiin hieno ja värikäs look. Muistatko? :D

      Poista
  2. Tämä on kyllä ihan must! Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.